Näkeekö narsismin silmistä?
Olen ainakin huomannut että näillä narsistisesti käyttäytyvillä ihmisillä on sellainen kuolleen pistävä katse vähän niinkuin psykopaateilla...
Kommentit (56)
Näkee, meinaan oman narsistisen heijastekuvan toisten silmistä.
Siitä sen näkee että täyttää keskustelupalstat tällaisella negatiivisella roskalla.
Narsistit ovat äärimmäisen negatiivisia ja ilkeitä.
Vierailija kirjoitti:
Näkee, meinaan oman narsistisen heijastekuvan toisten silmistä.
täähän se ois
En ainakaan minä näe. Käytöksestä näkee.
Kyllä mulla on sama tulkinta. Seukkasin hetken miehen kanssa jolla oli erikoisia toimintatapoja. Minä en esitä diagnooseja, mutta jälkikäteen olen lueskellut, että esim. narsistiksi sanotuilla on juuri sellaisia tapoja.
Hänellä oli aina pienet pupillit ja pistävä, tarkkaileva katse. Kuin olisi aina arvioinut mua, miten pystyy minua pyörittämään. Älykäs hän oli myös. Älykkäin ihminen, jonka olen tavannut. Onneksi ei ole enää elämässäni. Olin koukussa häneen, hänen outoudestaan huolimatta. Ja hän pystyi jo yhdessä kuukaudessa vahingoittamaan mun sisintäni. Voi hurja!
Kyllä sen näkee kun se pahuus sattuu pilkahtamaan sieltä, psyko osaa vain peittää sen hyvin. Ainoa tuntemani psykopaatti on ulospäin kuin itse lempeys, puhuu rauhallisella äänellä ja on myötätuntoisen oloinen. Tuo on se kulissi mitä tarjoaa, sen mukavampi huijata ihmisiä, kun itse sisin on kuin mustaa laavaa.
Olen nähnyt tuon laavan purkautuvan useamman kerran ja kerran kun oli tehnyt mulle jonkin jäynän tuli katsomaan reaktiotani ja kun huomasi että olin surullinen (en silloin tajunnut että hän oli kaiken takana) tuntui kun hän saisi orgasmin pelkästään mielihyvästä että oli saanut toiselle aiheutettua huonoa, sairas ihminen hän oli ja on edelleen. Ja se katse, lasittunut ja kylmä, en ole ikinä nähnyt sellaista psykopaatin katsetta kellään. Ihmettelin jo silloin käytöstä, mutten osannut yhdistää asioita
Sellainen harmittoman oloinen mummeli ja varmaan huijaa monta vieläkin, eihän lempeän oloinen ihminen voi olla paha? Mutta olisi pitänyt hälytyskellojen soida jo siitä kuinka jatkuvasti haukkui omaa miestään, tuntui että jopa odottaa hänen kuolemaa kun kuunteli rivien välistä. Onneksi on jo jäänne menneisyydestä.
Ei, mutta jos uloste on violetin väristä, niin kyseessä on varmasti narsisti.
Osuipa hyvin. Katsoin itseäni silmiin lähietäisyydeltä peilin kautta. Aluksi säikähdin. Tuntui hämärältä, kenen nuo on? Sitten näytti jotenkin pelottavalle silmät, siis se mitä siellä takana on. Sitten jo vähän laajeni pupillit, hei se olen minä, en ole paha.
Tosiaan se pistävä katse ihmisellä on kammottava. "Älykkäät" on pahoja. Ne ei ole enää tekemisissä sen kanssa minkä kautta täällä ollaan ja millaisia pitäisi tavallaan olla.
Saman huomannut mäkin. Kannattaa googletellla murhaajia, sarjamurhaajia ja vertailla niiden silmiä. Eläinmaailmassakin petoeläimillä on pistävät "ilkeät" silmät.
Narsistit ovat hurmaavia, mutta henkisesti tyhjiä.
Narsisti piilottaa silmänsä, pelkää että tulee paljastetuksi. Iän myötä silmät ovat pelkät viirut, jos yleensä ovat elossa. Itsemurhat, itsetuhoisuus ajavat ennenaikaiseen kuolemaan. Psyykkinen kestokyky loppuu heillä aikanaan. Vakava sairaus jonka voi rinnastaa vaikeaan ruumiilliseen sairauteen kannettavaksi. Olkaamme kaikki ystävällisiä toisillemme, ikinä ei voi tietää, missä helvetissä ihminen on.
Kysyt kuinka kallis kännykkä niin huomaat heti onko narsisti!
Sillä hinnalla eiole vittuukaas välii, normi ihminen kertoo siis tehoista ja ominaisuuksista.
Perceensilmästä sen näkee. Mitä ruskeampi niin sen narsistisempi.