Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Mitä teette tai tekisitte kun aikuinenlapsi pyytää apua?

Vierailija
14.08.2019 |

Autatteko ja tuetteko aikuistalasta vai kerrotteko että aikuisena on pärjättävä yksin ja omin avuin?

Kommentit (91)

Vierailija
81/91 |
14.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen joutunut rajoittamaan apua. Tuntuu että varsinkin nuorempi tytär pyytää apua ihan kaikkeen, rahallista myös mutta erityisesti palveluksia. Kotona asuessaan hän oli vielä omatoiminen, nyt ei saa oikein mitään aikaan.

Autan kyllä mielelläni, mutta en halua että apua pidetään itsestäänselvänä. Ja koen myös, että nuoren aikuisen tulee harjoitella asioiden tekemistä itse, vaikka joku tuntuisikin vaikealta ensin. Turvaverkkoja kannattaa myös luoda muihinkin suuntiin kuin omiin vanhempiin.

Tuo viimeinen on tärkeää. Vanhemmat kuitenkin normaalitapauksessa kuolevat ennen lapsiaan ja voivat olla pitkään sairaita ja huonossa kunnossa. Jaksaminenkin voi olla heikkoa, vaikkei varsinaisesti mitään sairauksia olisikaan. Parempi on nuorena opetella pärjäämään ja löytää monipuolinen tukiverkko lähinnä oman ikäisistä.

Mä sain aikoinaan apua vanhemmiltani ja niin ovat saaneet lapsenikin. Nyt, kun vanhempani ovat jo +90 v, autan oikein mielelläni heitä ja niin auttavat lapsenikin. 

Vierailija
82/91 |
14.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jos et tarvitse itse vanhuksena apua mihinkään niin voit ihan hyvin kääntää selän ja hylätä lapsesi.

Tuo nyt on ihan kulunut argumentti. Ei mikään määrä apua lapselle velvoita tätä huolehtimaan vanhuksesta. Eivätkä läheskään kaikki niin tee.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
83/91 |
14.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minä taas olen "auttanut" pienestä opintotuesta omaa hyväpalkkaista vanhenpaani, joka on peliriippuvuutensa takia pelannut tilinsä tyhjäksi ennen palkkapäivää. Ei tuo apu mitään auttanut, pitkitti vaan ongelmaa ja vanhempani otti siitä huolimatta pikavippejä riippuvuutensa rahoittamiseen ja on nyt veloissa.

Tästä syystä suhtaudun nihkeästi kaikkeen rahalliseen apuun läheisille ja kavereille enkä sitä säännöllisesti varmaan tulevalle lapsellenikaan antaisi. Tuskin takaisin edes lapseni lainaa ellen sattuisi silloin olemaan todella varakas. Muilla tavoin kyllä auttaisin.

Ihmettelen alapeukkuja. Oikeastiko ihmisten mielestä aikuisille pitää antaa säännöllistä rahallista avustusta? Jos on kuukausittainen tarve toisen kukkarolle, niin eikö silloin ole lähinnä niissä omissa taloustaidoissa parantamisen varaa?

Vierailija
84/91 |
14.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistutus palstamammoille: Vanhempien elatusvelvollisuus päättyy kun lapsi täyttää 18, vanhempi ei ole mikään aikuisen lapsensa edunvalvoja ja omaishuoltaja. Auttaa toki voi, mutta mieluummin niin että ohjaa aikuista lasta itse auttamaan itseään ilman vanhempiensa tukea. Muuten aikuinen lapsi ei opi koskaan toimimaan itse ja itsenäisty.

Sanoo hän, jolla ei ole (eikä toivottavasti tule olemaan) omia lapsia. 

Nytpä teit aivan väärän johtopäätöksen. Kyllä minulla on, kaksikin lasta. Toinen valmistui juuri yliopistosta ja vanhempi pyörittää omaa yritystä. Molemmat olen opettanut pärjäämään ja menestymään elämässä.

Näin juuri. Noin 3 vuotta sitten kotihoidosta soitettiin mun miehelle ja kerrottiin, että anoppi oli viety sairaalaan. Oli maannut lonkkamurtumansa kanssa arviolta 4 päivää kylpyhuoneen lattialla. Miehen kommentti oli "aha" ja sitten jatkoi muita puuhiaan. Kun otin asian puheeksi, mies sanoi, ettei hänen äitinsäkään koskaan auttanut häntä, joten miksi hänenkään olisi pitänyt huolehtia äidistään. Anoppi, joka tuolloin oli 81 v, laitettiin sairaalasta takaisin kotiin ja mieheni on edelleen sitä mieltä, että aikuinen ihminen pärjää. Mua huolestuttaa anopin vointi ja pärjääminen, mutta miestäni ei. 

Miksi anoppi ei pärjäisi?

Varmaan se pärjääkin (selvisihän se tuossa iässä ilman vettäkin hengissä), mutta mulla on sen verran kokemusta luunmurtumista, että sääliksi kävi anoppi, joka makasi lonkka murtuneena 4 vuorokautta vessan lattialla. Aika tuskaista hänellä takuulla oli, mutta vahvaksi kasvatetut tietysti kestävät vuorokausien sietämätöntä  kipuakin ihan hyvin. Omien vanhempieni en anna kärsiä sillä tavalla, mutta mut on kasvatettukin ihan eri tavalla kuin anoppi kasvattanut omat lapsensa. Ainakin tuosta tapauksesta opin, että mieheni varaan mun ei pidä laskea yhtään mitään. 

Onko anoppi muistisairas?

Tuolla kokemuksella nimittäin luulisi että hän järjestää vastaisuudessa asiat niin että pärjää kotonaan. Mahdollista on esim asennuttaa kylpyhuoneeseen kaiteita, hankkia suihkutuoli ja/tai turvarannekkeen jolla on mahdollisuus vaikka soittaa hätänumeroon tarvittaessa. Muistisairas toki voisi olla esteenä että niitä ei ymmärrä hankkia itse.

En tiedä, onko anoppi muistisairas. Miestäni ei edes kiinnosta tietää eikä hän välittäisi, vaikka olisikin. 

Se varmaan selviäisi juttelemalla anopin kanssa. Ymmärrän kyllä kuitenkin miestäsi tuskin hänestä ihan hirveästi olisi apua vaikka asia kiinnostaisikin. Anoppi päättää itse hakeeko ongelmiin apua vai ei.

Minäkin ymmärrän miestäni. Anoppi ei auttanut koskaan häntä, joten miksi miehenikään auttaisi äitiään? Miehellä olisi kyllä varaa järjestää vaikka millaista apua äidilleen, mutta elää äitinsä opetuksen mukaisesti eli aikuisen pitää pärjätä omillaan. Vaikka sitten muumioituisi kuukausiksi kotiinsa ennenkuin taloyhtiössä joku huomaa ja soittaa poliisit. 

Jos ajatusmaailma on se että on pärjättävä omillaan tuskin se anoppi sitä apua ottaisi vastaan vaikka tarjottaisiin.

Vierailija
85/91 |
14.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistutus palstamammoille: Vanhempien elatusvelvollisuus päättyy kun lapsi täyttää 18, vanhempi ei ole mikään aikuisen lapsensa edunvalvoja ja omaishuoltaja. Auttaa toki voi, mutta mieluummin niin että ohjaa aikuista lasta itse auttamaan itseään ilman vanhempiensa tukea. Muuten aikuinen lapsi ei opi koskaan toimimaan itse ja itsenäisty.

Sanoo hän, jolla ei ole (eikä toivottavasti tule olemaan) omia lapsia. 

Nytpä teit aivan väärän johtopäätöksen. Kyllä minulla on, kaksikin lasta. Toinen valmistui juuri yliopistosta ja vanhempi pyörittää omaa yritystä. Molemmat olen opettanut pärjäämään ja menestymään elämässä.

Näin juuri. Noin 3 vuotta sitten kotihoidosta soitettiin mun miehelle ja kerrottiin, että anoppi oli viety sairaalaan. Oli maannut lonkkamurtumansa kanssa arviolta 4 päivää kylpyhuoneen lattialla. Miehen kommentti oli "aha" ja sitten jatkoi muita puuhiaan. Kun otin asian puheeksi, mies sanoi, ettei hänen äitinsäkään koskaan auttanut häntä, joten miksi hänenkään olisi pitänyt huolehtia äidistään. Anoppi, joka tuolloin oli 81 v, laitettiin sairaalasta takaisin kotiin ja mieheni on edelleen sitä mieltä, että aikuinen ihminen pärjää. Mua huolestuttaa anopin vointi ja pärjääminen, mutta miestäni ei. 

Miksi anoppi ei pärjäisi?

Varmaan se pärjääkin (selvisihän se tuossa iässä ilman vettäkin hengissä), mutta mulla on sen verran kokemusta luunmurtumista, että sääliksi kävi anoppi, joka makasi lonkka murtuneena 4 vuorokautta vessan lattialla. Aika tuskaista hänellä takuulla oli, mutta vahvaksi kasvatetut tietysti kestävät vuorokausien sietämätöntä  kipuakin ihan hyvin. Omien vanhempieni en anna kärsiä sillä tavalla, mutta mut on kasvatettukin ihan eri tavalla kuin anoppi kasvattanut omat lapsensa. Ainakin tuosta tapauksesta opin, että mieheni varaan mun ei pidä laskea yhtään mitään. 

Onko anoppi muistisairas?

Tuolla kokemuksella nimittäin luulisi että hän järjestää vastaisuudessa asiat niin että pärjää kotonaan. Mahdollista on esim asennuttaa kylpyhuoneeseen kaiteita, hankkia suihkutuoli ja/tai turvarannekkeen jolla on mahdollisuus vaikka soittaa hätänumeroon tarvittaessa. Muistisairas toki voisi olla esteenä että niitä ei ymmärrä hankkia itse.

En tiedä, onko anoppi muistisairas. Miestäni ei edes kiinnosta tietää eikä hän välittäisi, vaikka olisikin. 

Se varmaan selviäisi juttelemalla anopin kanssa. Ymmärrän kyllä kuitenkin miestäsi tuskin hänestä ihan hirveästi olisi apua vaikka asia kiinnostaisikin. Anoppi päättää itse hakeeko ongelmiin apua vai ei.

Minäkin ymmärrän miestäni. Anoppi ei auttanut koskaan häntä, joten miksi miehenikään auttaisi äitiään? Miehellä olisi kyllä varaa järjestää vaikka millaista apua äidilleen, mutta elää äitinsä opetuksen mukaisesti eli aikuisen pitää pärjätä omillaan. Vaikka sitten muumioituisi kuukausiksi kotiinsa ennenkuin taloyhtiössä joku huomaa ja soittaa poliisit. 

Jos ajatusmaailma on se että on pärjättävä omillaan tuskin se anoppi sitä apua ottaisi vastaan vaikka tarjottaisiin.

Varmasti näin. 

Vierailija
86/91 |
14.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Koen että ainakin minun lähipiirissäni on korkea kynnys pyytä apua keneltäkään. Olen sitä mieltä että läheisiään tulee auttaa lähtökohtaisesti parhaansa mukaan.

En pidä ollenkaan huonona asiana että kynnys avun pyytämiseen on korkea. Ja että auttamalla menää puuttumaan toisten asioihin jos hän ei puuttumista oikeasti tarvitse ja halua.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
87/91 |
14.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen joutunut rajoittamaan apua. Tuntuu että varsinkin nuorempi tytär pyytää apua ihan kaikkeen, rahallista myös mutta erityisesti palveluksia. Kotona asuessaan hän oli vielä omatoiminen, nyt ei saa oikein mitään aikaan.

Autan kyllä mielelläni, mutta en halua että apua pidetään itsestäänselvänä. Ja koen myös, että nuoren aikuisen tulee harjoitella asioiden tekemistä itse, vaikka joku tuntuisikin vaikealta ensin. Turvaverkkoja kannattaa myös luoda muihinkin suuntiin kuin omiin vanhempiin.

Tuo viimeinen on tärkeää. Vanhemmat kuitenkin normaalitapauksessa kuolevat ennen lapsiaan ja voivat olla pitkään sairaita ja huonossa kunnossa. Jaksaminenkin voi olla heikkoa, vaikkei varsinaisesti mitään sairauksia olisikaan. Parempi on nuorena opetella pärjäämään ja löytää monipuolinen tukiverkko lähinnä oman ikäisistä.

Tuon turvaverkon saaminen ei aina silti ole niin helppoa. Jos muutenkin etäinen suku ja on sinkku tai jää lapsettomaksi niin ei välttämättä ole sellaisia ystäviä, jotka ovat valmiita auttamaan. Itsellä tämä tilanne ja olen nuori aikuinen. Tietenkin asiat voivat muuttua, mutta en toisaalta ihmettele sitä jos jollakin ei apua ole. Minullekaan tuskin koskaan tulee mitään laajaa verkostoa ja pitäisi kyllä olla hyvin tuttu ihminen, että apua viitsisin pyytää. Muutenkaan en meidän suvussa ole tapana auttaa muita ja vanhemmat ovat itse paljon joutuneet tekemään kun eivät ole apua saaneet ja pari on välillä auttanut esim remontissa ja ovat sitten itse olleet heidän apunaan. Muuten hyvin hiljasta ollut ja nämä auttajatkin olivat niitä kaukana asuvia  sukulaisia. Lähellä asuvat sukulaiset eivät ole auttaneet missään.

Vierailija
88/91 |
15.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minusta lasta kuuluu auttaa iästä riippumatta. Mutta auttamistapa muuttuu. Jo teiniä on meillä autettu eri lailla kuin pikkulasta. Yrittäen samalla opettaa itsenäisyyteen ja itse selviämiseen (ja vaikkapa siihen, ettei se raha tule taikaseinästä).

Eli aikuistuville lapsille olemme luvanneet, että aina saa tulla kotiin (myös asumaan, ei täällä meidän kanssa niin kivaa ole ) ja jos raha-asiat menevät sotkuun niin puhuvat meille ennen ensimmäistäkään pikavippiä. Autoa lainaamme kunhan se palautetaan ’viivytyksettä’ koska opiskelijoiden ei nyt kannata edes harkita oman auton hankkimista, lastenhoidossa autamme aina kun työt sen sallivat, joulu ym lahjoiksi voi toivoa jos jotain erityisesti tarvitsee (ilman automaattista ostolupausta). Olemme myös opastaneet takapiruina kaikenlaisia lomakkeiden täyttämistä ja asioista huolehtimisia (samalla lailla kun aikanaan teinin vieressä olin tarvittaessa ohjeistamassa kun varasi jotain hammaslääkäriaikaa tms.

Hyvin vähän on mitään kohtuutonta tullut. Opiskelijat vuorotellen ovat palanneet kesäksi tai puoleksi vuodeksi kotiin asumaan työharjoittelujen tms takia, autoa lainaillaan satunnaisesti, rahaa ei olla pyydetty (mutta ovat ehkä jo aiemmin oppineet elämään suu säkkiä myöden) sitä yhtä lapsenlasta hoidamme aika paljon ja ostamme kyllä hänelle kaikenlaisia kumisaappaita ja pyöräilykypäriä vähän ostamisen ilosta.

Eniten apua ovat tähän mennessä kaivanneet asioiden hoidossa ”tämä lomake täytyy täyttää ruotsiksi - voitko tarkistaa että olen ymmärtänyt oikein” tyyppistä apua.

Olen joskus sanonut että lapsi on lapsi niin kauan kuin se on minua nuorempi. Tietenkin autan aina jos pystyn. (Halupystyminen on joskus toinen asia - voin kuvitella, että jos lapsi haluaisi apua vaikkapa laskujen maksuun ja tuhlaisi toisella suunnalla, en ehkä halupystyisi häntä auttamaan muuten kuin opastamalla, miten talouden tasapainoa korjataan?)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
89/91 |
15.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Aikuinenlapsi", "aikuistalasta". AP, oletko tosissasi? Kirjoitatko edellä mainitut sanat oikeasti yhteen?

Vierailija
90/91 |
15.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Heitttäisin rinkelin tonne ja sanosiiin nouda.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
91/91 |
15.08.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Punainentalo. Teräväveitsi. Haisevarätti.

Yritä edes, AP. Kuulostaako "aikuinenlapsi" oikealta suomen kielen sanalta? Sanotko sen myös yhteen pötköön?