Lue keskustelun säännöt.
MIKSI? Avioeroon päädytään usein keskimäärin noin 40-vuotiaina
12.08.2019 |
Miksi avioeroon päädytään nykyään noin 40 vuotiaina, mikäli avioero tulee jossakin elämän vaiheessa? Kuuluuko joku tähän kastiin? Miksi?
Kommentit (126)
Me päädyttiin eroon nelikymppisinä. Oltiin oltu se klassinen 10v naimisissa ja miehellä alkoi menokenkä keulia. Vähän väliä oli päästävä baariin milloin kenenkin kanssa, vaikkei aikaisemmin ollut mikään baarin kävijä. Sitten se meni ja petti, jäi kiinni ja liitto sitä myöden vessanpöntöstä alas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ero tuli tuossa kohtaa, koska mies petti. Kai se haki seikkailua tasaisen arjen keskelle tai alkoi iskeä ikäkriisi. Hyvä niin, aina nämä nuoruuden valinnat ei mene niin nappiin.
Eiköhän tuon vastauksen keksi aika äkkiä maalaisjärjellä. Tuossa vaiheessa suhdetta on yleensä takana sen verran, että on jo varmuus siitä, ettei se toimi. Tuossa vaiheessa myös lapset alkavat olla isompia ja se oman kodin viehätys ja idylli alkaa rapistua. Pitää miettiä, mitä elämältä tosiaan haluaa, kun pian lapset kasvavat ja lähtevät omilleen. On jo ehkä vaihdettu alaa ja mieli halajaa ehkä töiden perässä jonnekin muualle, kun taas sillä puolisolla saattaa olla katse ihan erilaisiin asioihin.
Ei olla vielä liian vanhoja ja rupsahtaneita hakemaan hyvää seksiä muualta oman seksielämän lässähdyttyä pitkässä suhteessa.
Mekin erosimme npin nelikymppisinä. Vaimo pääsi paremmille palkoille ja laski että nyt jos koskaan. Lisäks lapset olivat tarpeeksi isoja kulkeakseen kodista toiseen. Laskelmointiq. Laskelmointia. Mitäs otin huonon ja väärän naisen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mekin erosimme npin nelikymppisinä. Vaimo pääsi paremmille palkoille ja laski että nyt jos koskaan. Lisäks lapset olivat tarpeeksi isoja kulkeakseen kodista toiseen. Laskelmointiq. Laskelmointia. Mitäs otin huonon ja väärän naisen.
Eiku otit just hyvän ku tajus itte lähtee eikä tarvinnu potkia pihalle tai lähtee itte kävelemään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Raha. Kouluja käyneiden miesten status alkaa nousta tuossa vaiheessa niin korkealle työelämässä että jotkut nuoremmat kauniit naiset kiinnostuvat. Toisaalta vaimollakin on omaa rahaa kertynyt urakehityksen myötä joten uskaltaa potkia pettäjämiehen pois.
Lapset saatu isommiksi, talous sen verran parantunut että pankki ei pakota olemaan yhdessä ja ruuhkavuosien jälkeen alkaa herätä ajatuksia mitä haluaa tehdä loppuelämässä. Tämä ei tarkoita välttämättä halua saada uutta puolisoa, mutta esimerkiksi työkuvioihin kaipaisi niin suurta muutosta että se ei toimi vanhan kumppanin kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies lähti. Minkäs siinä teet, kun toinen kerää kimpsunsa, haistattelee ja lähtee. Oltiin oltu lähes 20v yhdessä ja vauva vasta syntynyt. Ei vaan kestänyt sitten perhe-elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuntuisi kurjalle että ei keskustelemalla voisi päätyä kompromisseihin puolisonsa kanssa. Minun on vaikea käsittää pariskuntia jotka “kasvavat erilleen” kun ollaan yhdessä miehen kanssa tehty aktiivisesti töitä jotta ollaan kasvettu yhteen kaikkien ihanien hetkien ja vaikeuksien keskellä. Ollaan käyty pariterapiassa ilman mitään varsinaista ongelmaa vain jotta oppisimme kommunikoimaan paremmin.
En tiedä onko tämä aktiivinen suhteen eteen työskenteleminen tuottanut tulosta vai olemmeko vain onnekkaita kun olemme vielä 15v jälkeen todella onnellisia ja yhteen hitsautuneita. Olisi kiva kuulla niiden erilleen kasvaneiden pariskuntien taustasta.
Me olimme n. 20v ja 30v tavatessamme ja meillä on kaksi lasta. Taustoihin mahtuu kulttuurieroja, maan muuttamista, töiden muuttumista ja vakavia sairauksia.
Vierailija kirjoitti:
Mies lähti. Minkäs siinä teet, kun toinen kerää kimpsunsa, haistattelee ja lähtee. Oltiin oltu lähes 20v yhdessä ja vauva vasta syntynyt. Ei vaan kestänyt sitten perhe-elämää.
Paska ukko sulla!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuntuisi kurjalle että ei keskustelemalla voisi päätyä kompromisseihin puolisonsa kanssa. Minun on vaikea käsittää pariskuntia jotka “kasvavat erilleen” kun ollaan yhdessä miehen kanssa tehty aktiivisesti töitä jotta ollaan kasvettu yhteen kaikkien ihanien hetkien ja vaikeuksien keskellä. Ollaan käyty pariterapiassa ilman mitään varsinaista ongelmaa vain jotta oppisimme kommunikoimaan paremmin.
En tiedä onko tämä aktiivinen suhteen eteen työskenteleminen tuottanut tulosta vai olemmeko vain onnekkaita kun olemme vielä 15v jälkeen todella onnellisia ja yhteen hitsautuneita. Olisi kiva kuulla niiden erilleen kasvaneiden pariskuntien taustasta.
Me olimme n. 20v ja 30v tavatessamme ja meillä on kaksi lasta. Taustoihin mahtuu kulttuurieroja, maan muuttamista, töiden muuttumista ja vakavia sairauksia.
Me ollaan oltu naimisissa 30v. Eihän tämä todellakaan helppoo oo mutta sitä ei haetakkaan. Tahdotaan kyllä kun on luvattu!
Mistä ap. tällaisia keksii? Joku typerä tutkimus taas.
Vierailija kirjoitti:
Tuntuisi kurjalle että ei keskustelemalla voisi päätyä kompromisseihin puolisonsa kanssa. Minun on vaikea käsittää pariskuntia jotka “kasvavat erilleen” kun ollaan yhdessä miehen kanssa tehty aktiivisesti töitä jotta ollaan kasvettu yhteen kaikkien ihanien hetkien ja vaikeuksien keskellä. Ollaan käyty pariterapiassa ilman mitään varsinaista ongelmaa vain jotta oppisimme kommunikoimaan paremmin.
En tiedä onko tämä aktiivinen suhteen eteen työskenteleminen tuottanut tulosta vai olemmeko vain onnekkaita kun olemme vielä 15v jälkeen todella onnellisia ja yhteen hitsautuneita. Olisi kiva kuulla niiden erilleen kasvaneiden pariskuntien taustasta.
Me olimme n. 20v ja 30v tavatessamme ja meillä on kaksi lasta. Taustoihin mahtuu kulttuurieroja, maan muuttamista, töiden muuttumista ja vakavia sairauksia.
Te olette symbioottisia, miellyttämisenhaluisia ihmisiä, joille se yhteinen onni tuntuu kivalta, niin kivalta ajatukselta, että mieleen ei edes putkahtele niitä toiveita ja tarpeita mitä putkahtelisi jos olisitte sinkkuna. En siis tarkoita tätä pahalla, vastaan vain kysymykseen että mitä on se erilleen kasvaminen. Se on sitä, että joudutaan, tai ajaudutaan suhteessa nurkkiin yksikseen, jolloin mietintä alkaa siitä että mitä minä haluan ja mikä tekee minut onnelliseksi, tämä on helppoa kun on suhteen sisällä itsekseen, eikä tarvitse siis olla mitään riitaa tai muuta, riittää vain että henkisesti ollaan omissa hommissa, ja etäälä toisista.
Yhteenkasvaneilla se elämä on koko ajan yhteistä, myös ajatuksissa. Näitä pitkien parisuhteiden ihmisiä pidetään nykyään noloina, tyyppeinä jotka eivät pärjää yksin, ja siksi sietävät kaikkea pahaa parisuhteessaan-> läheisriippuvaiset. Ajatellaan myös että kaikki vaihtaisivat itselleen paremman puolison jos vain uskaltaisivat, ja täten erilleenkasvaminen on nykyään ennemminkin mahdollisuus kuin uhka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies lähti. Minkäs siinä teet, kun toinen kerää kimpsunsa, haistattelee ja lähtee. Oltiin oltu lähes 20v yhdessä ja vauva vasta syntynyt. Ei vaan kestänyt sitten perhe-elämää.
Paska ukko sulla!
Eipä ole mun ukko enää. Onneksi. Oli niin hirvittävät kuukaudet, raskausaikana ja lapsen synnyttyä, kun hän vaan räyhäsi ja oli öitä pois ilmoittamatta, jne. Elämä tasaisempaa näin, sekä minulla että lapsella, jonka hyvinvointi tässä on tärkeintä.
Tämän vuoksi ei kannata mennä naimisiin ennen kuin on täyttänyt 40 vuotta. Itselläni oli jostain syystä aina ollut selvää, etten mene naimisiin sitä ennen. Mieheni kanssa oltiin yhdessä 12 vuotta ennen kuin mentiin naimisiin nyt kun täytin 40 v. Vasta tässä iässä voi olla lähes varma, että liitto kestää.
Mun mies alkoi nelikymppisenä elää omaa elämäänsä jossa perhe ei enää merkinnyt mitään. Eipä ollut paljon vaihtoehtoja.
Oletko jonkin lehden toimittaja ja saammeko lukea tämän pollin tuloksista "tutkimuksena" naistenlehdestä?