MIKSI? Avioeroon päädytään usein keskimäärin noin 40-vuotiaina

Olin 38, mies vähän vanhempi, kun hain eroa. Yhdessä oltiin oltu 20 vuotta ja lapset oli jo teinejä. Mies vain päätti lopettaa kaiken fyysisen suhteen eikä enää edes viihtynyt minun seurassa. Ei ollut enää puhuttavaakaan. Mies jotenkin muuttui muutenkin. Oli ivallinen. Väheksyi kaikkea minun asioita. Eropäätöksen jälkeen tajusin ettei tuo ollut rakastanut minua vuosiin.

Ihastuin toiseen mieheen ja totesin ettei tässä ole mitään metettävää ja hain eroa. Elämä muuttui täysin ja hyvään suuntaan.

Me ollaan miehen kanssa nyt molemmat 38-vuotiaita, ja löytäneet toisemme vasta 5 vuotta sitten. Mies on jo kertaalleen ollut naimisissa, mutta erosi ollessaan alle 30v. Itse en ole ollut, vaan olen tehnyt kaiken muutenkin väärässä järjestyksessä, joten minulla on 18-vuotias lapsi kuitenkin :D

Me aloimme seurustelemaan juuri silloin kun "kaikki" muut eroilivat, ja tuo erobuumi on jatkunut tänne melkein nelikymppiseksi asti. Varmaan me sitten erotaan miehen kanssa kun kaikilla muilla on jo uusi suhde, ja taas menen ihan väärässä järjestyksessä :D 

Yksinkertaisesti, lapsista osa seisoi jo omilla jaloillaan ja oli pakko tunnustaa tosiasiat, siitä avioliitosta eivät olisi molemmat selviytyneet elossa, jos eroa ei olisi tullut. Jos toisen elämää vie addikti, mitä ei tunnusteta saati haeta apua, niin on vain parempi vain pelastaa se, mikä on pelastettavissa. Väkivaltaa ja henkistä alistamista, rahojen varastamista ja kaiken edelle menevää riippuvuutta jaksaa katsoa vain sen, minkä on pakko. 

Vierailija kirjoitti:

Tämän vuoksi ei kannata mennä naimisiin ennen kuin on täyttänyt 40 vuotta. Itselläni oli jostain syystä aina ollut selvää, etten mene naimisiin sitä ennen. Mieheni kanssa oltiin yhdessä 12 vuotta ennen kuin mentiin naimisiin nyt kun täytin 40 v. Vasta tässä iässä voi olla lähes varma, että liitto kestää.

No eihän voi. Vielä tulee viidenkympin villitys.

Vierailija kirjoitti:

Tämän vuoksi ei kannata mennä naimisiin ennen kuin on täyttänyt 40 vuotta. Itselläni oli jostain syystä aina ollut selvää, etten mene naimisiin sitä ennen. Mieheni kanssa oltiin yhdessä 12 vuotta ennen kuin mentiin naimisiin nyt kun täytin 40 v. Vasta tässä iässä voi olla lähes varma, että liitto kestää.

Kumpihan se yleensä on, joka haluaa naimisiin ja ne hulppeat kirkkohäät? No nainen.

Olisiko se keskimäärin 40 vuotta, koska alle 20-vuotiaat eivät eroa ja yli 60-vuotiaat eivät eroa, poikkeuksia lukuun ottamatta. Erot tapahtuvat siis sillä välillä (puolivälissä on 40 vuotta).

Vierailija kirjoitti:

Tuntuisi kurjalle että ei keskustelemalla voisi päätyä kompromisseihin puolisonsa kanssa. Minun on vaikea käsittää pariskuntia jotka “kasvavat erilleen” kun ollaan yhdessä miehen kanssa tehty aktiivisesti töitä jotta ollaan kasvettu yhteen kaikkien ihanien hetkien ja vaikeuksien keskellä. Ollaan käyty pariterapiassa ilman mitään varsinaista ongelmaa vain jotta oppisimme kommunikoimaan paremmin.

En tiedä onko tämä aktiivinen suhteen eteen työskenteleminen tuottanut tulosta vai olemmeko vain onnekkaita kun olemme vielä 15v jälkeen todella onnellisia ja yhteen hitsautuneita. Olisi kiva kuulla niiden erilleen kasvaneiden pariskuntien taustasta.

Me olimme n. 20v ja 30v tavatessamme ja meillä on kaksi lasta. Taustoihin mahtuu kulttuurieroja, maan muuttamista, töiden muuttumista ja vakavia sairauksia.

Me aloimme seurustella 15- ja 16-vuotiaina. Kasvoimme aikuisiksi, emmekä hitsautuneet yhteen vaan päin vastoin, olimmekin ihan erilaisia, halusimme ihan eri asioita. Noin 20 vuotta oltiin yhdessä ja kolme lasta saatiin. Olen onnellinen, että tein lapset exän kanssa, mutta onnellinen myös erosta. Ollaan hyvissä väleissä.

Eiköhän se ole ihan hyvä ikä erota. Yleensä sillon eronneet on menneet ihan nuorina yhteen ja tejneet 1,5 lasta, ja lapset ovat jo lentäneet pesästä. Voi alkaa ottaa menetettyä nuoruutta takaisin (yrittää).

Voin olla väärässäkin.

Eroaminen on enemmän kiinni elämäntilanteesta kuin iästä. Jos menee 40 tienoilla naimisiin ja perustaa perheen, eroamisen aika tulee sitten viisikymppisenä. 

Vierailija kirjoitti:

Tämän vuoksi ei kannata mennä naimisiin ennen kuin on täyttänyt 40 vuotta. Itselläni oli jostain syystä aina ollut selvää, etten mene naimisiin sitä ennen. Mieheni kanssa oltiin yhdessä 12 vuotta ennen kuin mentiin naimisiin nyt kun täytin 40 v. Vasta tässä iässä voi olla lähes varma, että liitto kestää.

Olin exäni kanssa yhdessä 25v ennen kuin erosimme. Ikinä ei voi olla varma, kuin ehkä itsestään. It takes two to tango - eroamiseen riittää että toinen osapuoli sitä haluaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän vuoksi ei kannata mennä naimisiin ennen kuin on täyttänyt 40 vuotta. Itselläni oli jostain syystä aina ollut selvää, etten mene naimisiin sitä ennen. Mieheni kanssa oltiin yhdessä 12 vuotta ennen kuin mentiin naimisiin nyt kun täytin 40 v. Vasta tässä iässä voi olla lähes varma, että liitto kestää.

Kumpihan se yleensä on, joka haluaa naimisiin ja ne hulppeat kirkkohäät? No nainen.

Ei pidä paikkaansa ainakaan minun mutulla, nimenomaan ne miehet vinkuvat naimisiin ja kosivat naisia.

En tunne yhtäkään naista joka olisi halunnut naimisiin, mutta minuakin on kosittu muutama kerta, jokaisen poikaystävän toimesta.

Toi on sellanen hääohjelmista opittu klise "jokainen tyttö haaveilee prinsessahäistä" soopaa jota toistelet, niissä esiintyy vain häähullut, paino sanalla hullut..

eri kenelle vastasit

Mekin melkein erottiin siinä 40 hujakoilla 10 yhteisen vuoden ja 2 lapsen jälkeen. Ihan klassinen tapaus: mieheen iski ikäkriisi ja kriisiä pahensi pieni töistä johtuva burn out. Asuttiinkin hetken aikaa eri osoitteessa mutta pariterapia, ja mies kävi vielä erikseen yksilöterapiassa, pelasti meidän liiton.

Tästä kriisistä on nyt neljä vuotta ja hyvin menee. Terapian kautta varsinkin mies oppi itsestään paljon. Mies siis tyypillinen äijä, joka ei ikinä ole pysähtynyt käsittelemään itseään ja omia tunteitaan. Opimme myös toisistamme ja vuorovaikutuksestamme suunnattomasti.

Mutta tuo klassinen 40 tietämillä eroaminen on kyllä totta. Siitä on oikeasti tehty tutkimuksiakin mutta kyllä sen huomaakin.

Vierailija kirjoitti:

Tämän vuoksi ei kannata mennä naimisiin ennen kuin on täyttänyt 40 vuotta. Itselläni oli jostain syystä aina ollut selvää, etten mene naimisiin sitä ennen. Mieheni kanssa oltiin yhdessä 12 vuotta ennen kuin mentiin naimisiin nyt kun täytin 40 v. Vasta tässä iässä voi olla lähes varma, että liitto kestää.

Mahtava nainen 👍 todella järkevästi ajateltu toisin kun suurin osa jolle prinsessa häät ovat elämän tarkoitus ja kun se on ohi niin alamäki alkaa.

Jonkinlaiset ikäkriisit ja menojalan vippasut. Näin olen seurannut tuttavapiirissä. 30v erosi ne nuorena yhteen menneet ja lapsensa nuorena, parikymppisinä tehneet. Tuli tunne, että voisi olla jotain ihanampaa vielä odotettavissa.

40 vuotiaina erosi sitten ne loput, kun lapset oli täysi-ikäisiä. Tuli kaipuu rakastua uudelleen. Tähän joukkoon kuului lisäksi niitä tuttuja, jotka meni yhteen kolmikymppisinä, kuten mekin. Lapset oli kouluiässä ja tuli vielä kaipuu kokea jotain, sen yhden kerran vielä.

5o vuotiaiden erot ovat olleet kaikkein yllätyksellisimpiä. Pitkään yhdessä olleet parit, joilla luuli menevän hyvin, yhtäkkiä vain erosivat ja alkoi se hillitön bilettäminen. Naisilla voimanaiset, korkkarit kattoon, ihanaa, nuoret miehet vielä haluaa meitä. Miehillä vähän samaa, että kuolema tulee, nuorempi nainen olis varmaan pelastus, vois vielä vaikka perustaa uuden perheen.

Saas nähdä, miten käy, kun tulee 60v täyteen. Tuleeko silloin vielä yksi erobuumi.

Vierailija kirjoitti:

Tämän vuoksi ei kannata mennä naimisiin ennen kuin on täyttänyt 40 vuotta. Itselläni oli jostain syystä aina ollut selvää, etten mene naimisiin sitä ennen. Mieheni kanssa oltiin yhdessä 12 vuotta ennen kuin mentiin naimisiin nyt kun täytin 40 v. Vasta tässä iässä voi olla lähes varma, että liitto kestää.

Jokaisen pitäisi löytää puoliso, jonka kanssa ajattelee samoin asioista. Teille sopi tämä, että seurustelitte 12 vuotta, ennen kuin olitte varmoja, että pysytte yhdessä (mikä kuitenkaan ei ole varmaa, tiedän pareja, jotka ovat olleet avoliitossa toistakymmentä vuotta ja eronneet parin vuoden päästä, kun ovat menneet naimisiin)

Me emme taas olisi nähneet mitään järkeä katsoa ja pohtia, kestääkö tämä 12 vuotta. Menimme aika pikaisesti naimisiin, kun tuntui, että tässä se elämänkumppani nyt on. Silläkin riskillä, että elämässä saattaa tulla kriisejä jommalla kummalla ja jompi kumpi haluaa erota. Olimme kumpikin eläneet avoliitossa aiemmin ja siinä ei tuntunut siltä, että haluaisi tämän kanssa naimisiin. Toistemme kanssa halusimme heti alussa jo, eikä vain katsastella toista vuosikausia. Koskaan kun ei voi olla kuitenkaan mistään varma. Hopeahääpäivän vietimme tässä vastikään. Vielä ei ole haluttanut erota.

Vierailija kirjoitti:

Mekin melkein erottiin siinä 40 hujakoilla 10 yhteisen vuoden ja 2 lapsen jälkeen. Ihan klassinen tapaus: mieheen iski ikäkriisi ja kriisiä pahensi pieni töistä johtuva burn out. Asuttiinkin hetken aikaa eri osoitteessa mutta pariterapia, ja mies kävi vielä erikseen yksilöterapiassa, pelasti meidän liiton.

Tästä kriisistä on nyt neljä vuotta ja hyvin menee. Terapian kautta varsinkin mies oppi itsestään paljon. Mies siis tyypillinen äijä, joka ei ikinä ole pysähtynyt käsittelemään itseään ja omia tunteitaan. Opimme myös toisistamme ja vuorovaikutuksestamme suunnattomasti.

Mutta tuo klassinen 40 tietämillä eroaminen on kyllä totta. Siitä on oikeasti tehty tutkimuksiakin mutta kyllä sen huomaakin.

Jättikö tämä episodi sinuun mitään pelkoa, että sama tilanne saattaa toistua tulevaisuudessa, ja silloin se ero ehkä lopultakin tulee? Vai mikä se tilanne nyt on teillä, eikä niin voi enää käydä?

Vaimo alkoi pihtaamaan ekan synnytyksen jälkeen. Sen aikaa kesti kun lapset pieniä, mutta sitten ei enää jaksanut kuunnella selityksiä. Nuorikko löytyi ja nyt pääsee taas läyhyttelemään peiton reunoja. Ei sen monimutkaisempaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän vuoksi ei kannata mennä naimisiin ennen kuin on täyttänyt 40 vuotta. Itselläni oli jostain syystä aina ollut selvää, etten mene naimisiin sitä ennen. Mieheni kanssa oltiin yhdessä 12 vuotta ennen kuin mentiin naimisiin nyt kun täytin 40 v. Vasta tässä iässä voi olla lähes varma, että liitto kestää.

Jokaisen pitäisi löytää puoliso, jonka kanssa ajattelee samoin asioista. Teille sopi tämä, että seurustelitte 12 vuotta, ennen kuin olitte varmoja, että pysytte yhdessä (mikä kuitenkaan ei ole varmaa, tiedän pareja, jotka ovat olleet avoliitossa toistakymmentä vuotta ja eronneet parin vuoden päästä, kun ovat menneet naimisiin)

Me emme taas olisi nähneet mitään järkeä katsoa ja pohtia, kestääkö tämä 12 vuotta. Menimme aika pikaisesti naimisiin, kun tuntui, että tässä se elämänkumppani nyt on. Silläkin riskillä, että elämässä saattaa tulla kriisejä jommalla kummalla ja jompi kumpi haluaa erota. Olimme kumpikin eläneet avoliitossa aiemmin ja siinä ei tuntunut siltä, että haluaisi tämän kanssa naimisiin. Toistemme kanssa halusimme heti alussa jo, eikä vain katsastella toista vuosikausia. Koskaan kun ei voi olla kuitenkaan mistään varma. Hopeahääpäivän vietimme tässä vastikään. Vielä ei ole haluttanut erota.

Avioliitto ei tosiaan kaikille ole se mitä ei koskaan saa purkaa, tai katua, vaan ihan alunperinkin avioliitto on tarkoitettu nuorille vastarakastuneille pareille, jotta he pääsevät aikuisen elämäänsä ja perheenperustamiseen kiinni. On ehkä otettu vähän liian tosissaan "vain kuolema meidät erottaa", jos ei kertakaikkiaan uskalla mennä naimisiin ennen kuin on jo se lastentekoikä ohitettu. Jännä että samaan mantrakirjasta löytyy kielto esiaviolliselle seksille, mutta sitä ei varmaan ole otettu yhtä tosissaan kuin tätä kuolemakohtaa ;)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuisi kurjalle että ei keskustelemalla voisi päätyä kompromisseihin puolisonsa kanssa. Minun on vaikea käsittää pariskuntia jotka “kasvavat erilleen” kun ollaan yhdessä miehen kanssa tehty aktiivisesti töitä jotta ollaan kasvettu yhteen kaikkien ihanien hetkien ja vaikeuksien keskellä. Ollaan käyty pariterapiassa ilman mitään varsinaista ongelmaa vain jotta oppisimme kommunikoimaan paremmin.

En tiedä onko tämä aktiivinen suhteen eteen työskenteleminen tuottanut tulosta vai olemmeko vain onnekkaita kun olemme vielä 15v jälkeen todella onnellisia ja yhteen hitsautuneita. Olisi kiva kuulla niiden erilleen kasvaneiden pariskuntien taustasta.

Me olimme n. 20v ja 30v tavatessamme ja meillä on kaksi lasta. Taustoihin mahtuu kulttuurieroja, maan muuttamista, töiden muuttumista ja vakavia sairauksia.

Te olette symbioottisia, miellyttämisenhaluisia ihmisiä, joille se yhteinen onni tuntuu kivalta, niin kivalta ajatukselta, että mieleen ei edes putkahtele niitä toiveita ja tarpeita mitä putkahtelisi jos olisitte sinkkuna. En siis tarkoita tätä pahalla, vastaan vain kysymykseen että mitä on se erilleen kasvaminen. Se on sitä, että joudutaan, tai ajaudutaan suhteessa nurkkiin yksikseen, jolloin mietintä alkaa siitä että mitä minä haluan ja mikä tekee minut onnelliseksi, tämä on helppoa kun on suhteen sisällä itsekseen, eikä tarvitse siis olla mitään riitaa tai muuta, riittää vain että henkisesti ollaan omissa hommissa, ja etäälä toisista.

Yhteenkasvaneilla se elämä on koko ajan yhteistä, myös ajatuksissa. Näitä pitkien parisuhteiden ihmisiä pidetään nykyään noloina, tyyppeinä jotka eivät pärjää yksin, ja siksi sietävät kaikkea pahaa parisuhteessaan-> läheisriippuvaiset. Ajatellaan myös että kaikki vaihtaisivat itselleen paremman puolison jos vain uskaltaisivat, ja täten erilleenkasvaminen on nykyään ennemminkin mahdollisuus kuin uhka.

Minä olen kyllä varmaankin symbioottinen, mutta mies ei todellakaan ole :D Mies ei ikinä halunnut sitoutua, mutta jokin taisi sitten meidän välissä loksahtaa kun itse ehdotti kunnon suhdetta. Minä en osaa edes kuvitella kellekään parempaa puolisoa kuin omani on, ja mies ei ehkä yhtä sopivaa. Kummallakaan ei ollut kyse mistään tyytymisestä, ei silloin eikä nyt.

Vierailija kirjoitti:

Vaimo alkoi pihtaamaan ekan synnytyksen jälkeen. Sen aikaa kesti kun lapset pieniä, mutta sitten ei enää jaksanut kuunnella selityksiä. Nuorikko löytyi ja nyt pääsee taas läyhyttelemään peiton reunoja. Ei sen monimutkaisempaa.

Jep. Helpompihan se on ottaa uusi nuori nainen joka ei vielä osaa vaatia kunnon seksiä, kuin opetella paremmaksi rakastajaksi ja antaa tyydytystä vaimollekin... Ei ihme että eroja tulee.