Isäpuoleni on inhottanut minua lapsuudesta asti - uusperheen lapset voivat kärsiä hiljaa

Joo samankaltaisia kokemuksia. En koe "isä"puoltani mitenkään tärkeäksi. Oli aivan kamala ihminen joka käytti paljon henkistä väkivaltaa (ja toki lätki äitiä ihan jopa turpaan kännissä) mua ja vielä kotona asuvia sisaruksia kohtaan.

Mä en esimerkiksi edelleenkään kehtaa käyttää pelkkää t-paitaa edes helteillä, koska häpeän ohuita ranteitani. Olen nähnyt paljon miespuolisia ihmisiä, joilla on yhtä ohuet tai jopa ohuemmat ranteet kuin minulla niin en edes erottuisi juurikaan. En vain omaa raavasta raksaukon ruumiinrakennetta kuten isäpuoleni. Jääkaapista ei saanut ottaa mitään, vaikka äitini maksoi valtaosan ruuista. Ei saanut tuoda kavereita kotiin ja jos joskus sain tuoda niin ne haukuttiin pystyyn "miten sä nyt tollasten nössöjen kanssa hengaat :D et tuo niitä enää tänne" jne. En minäkään juuri jutellut sen kanssa jos äiti ei ollut kotona, koska aina sai jotain negatiivista pa*kaa niskaan.

Pahinta oli eriarvoisuus. Isäpuolella on myös omia lapsia. Mulla ja sisaruksialla oli tiukat säännöt (kuten se ettei saanut käydä jääkaapilla tai ottaa lisää ruokaa jos oli nälkä) mutta silloin kun isäpuolen lapset oli meillä niin ne sai ottaa jääkaapista ruokaa koska tahansa ja syödä vaikka kymmenen lihapullaa muussin kanssa jos siltä tuntui. Hänen poika oli samanikäinen kuin minä. Teini-ikä oli hirveetä aikaa, sain kuulla aina miten huono olen tähän verrattuna, mutta ei siitä sen enempää ettei tule liian pitkä teksti. Ihmiset saisi oikeasti miettiä näitä uus"perhe" kuvioita hieman laajemmin.

m25

Olitko ap aikuistuessasi tekemisissä isäsi kanssa?

Tuli vaan mieleen, että oletko nyt aikuisen akoittanut tutustua siihen ihmiseen?

Poikani koki noin nuorena, mutta nyt kun hän on kolmikymppinen asiat ovat toisin. Ovat isäpuolensa kanssa hyvät ystävät ja poika ihan hakee tukea isäpuolestaan, nyt kun hän on itsekin isä. Oma isä on hänet niin monesti pettänyt, ettei ole tekemisissä ollenkaan.

Entä jos loit ihan itse sen tunteen, että hän on inhottava ihminen ja inhoaa sinua. Eli jos se onkin valetunne ja isäpuolesi on vaistonnut sinun inhosi häntä kohtaan ja siksi antanut sinun olla rauhassa?

Ihmiset on koodattu pitämään biologisista jäljeläisistään ja lapsi omista vanhemmistaan. Vanhempi näkee lapsensa paljon parempana, kuin mitä hän oikeasti on lapsi vanhempansa. Sitten kun tahtomattasi toinen biologinen vanhempi muuttaa muualle ja ei biologinen tulee kuvioihin, niin oma pettymys ja ikävä on hyvä siihen kanavoida. Eikä syy ole siinä ihmisessä.

Vierailija kirjoitti:

Joo samankaltaisia kokemuksia. En koe "isä"puoltani mitenkään tärkeäksi. Oli aivan kamala ihminen joka käytti paljon henkistä väkivaltaa (ja toki lätki äitiä ihan jopa turpaan kännissä) mua ja vielä kotona asuvia sisaruksia kohtaan.

Mä en esimerkiksi edelleenkään kehtaa käyttää pelkkää t-paitaa edes helteillä, koska häpeän ohuita ranteitani. Olen nähnyt paljon miespuolisia ihmisiä, joilla on yhtä ohuet tai jopa ohuemmat ranteet kuin minulla niin en edes erottuisi juurikaan. En vain omaa raavasta raksaukon ruumiinrakennetta kuten isäpuoleni. Jääkaapista ei saanut ottaa mitään, vaikka äitini maksoi valtaosan ruuista. Ei saanut tuoda kavereita kotiin ja jos joskus sain tuoda niin ne haukuttiin pystyyn "miten sä nyt tollasten nössöjen kanssa hengaat :D et tuo niitä enää tänne" jne. En minäkään juuri jutellut sen kanssa jos äiti ei ollut kotona, koska aina sai jotain negatiivista pa*kaa niskaan.

Pahinta oli eriarvoisuus. Isäpuolella on myös omia lapsia. Mulla ja sisaruksialla oli tiukat säännöt (kuten se ettei saanut käydä jääkaapilla tai ottaa lisää ruokaa jos oli nälkä) mutta silloin kun isäpuolen lapset oli meillä niin ne sai ottaa jääkaapista ruokaa koska tahansa ja syödä vaikka kymmenen lihapullaa muussin kanssa jos siltä tuntui. Hänen poika oli samanikäinen kuin minä. Teini-ikä oli hirveetä aikaa, sain kuulla aina miten huono olen tähän verrattuna, mutta ei siitä sen enempää ettei tule liian pitkä teksti. Ihmiset saisi oikeasti miettiä näitä uus"perhe" kuvioita hieman laajemmin.

m25

Samoja kokemuksia sillä erotuksella, että ole nainen ja minulla on äitipuoli. Tämä nainen alkoi vihata meitä viimeistään siinä vaiheessa, kun odotti omaa esikoistaan. Henkistä väkivaltaa oli joka päivä, kiusaamista. Manipuloi isäni meitä vastaan ja käyttämään fyysistä väkivaltaa. Piti tietoisesti nälässä, haukkui huo*aksi isälle, sukulaisille ja tuntemattomille. Muisti kertoa tasaisin väliajoin, miten haluaa minusta eroon ja mikä kaikki minusta on vikana. Olin lahjaton ja tyhmä ja laiska ja tuleva sossupummi ja huumeitakin kuulemma käytin - sitä tarinaa kertoi omille sukulaisilleen ja isäni sukulaisille.

Olen samaa mieltä, uusperhekuviot on usein kuin suoraan helvetistä. Kärsin edelleen traumaoireista, masennuksesta ja ahdistuneisuushäiriöstä sekä syömishäiriöstä. Elämä kotona oli yhtä helvettiä ja nautin siitä turvasta ja vapaudesta, kun pääsin ensin nuorten psykiatriselle osastolle ja myöhemmin perhetukikeskukseen asumaan.

N33

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset on koodattu pitämään biologisista jäljeläisistään ja lapsi omista vanhemmistaan. Vanhempi näkee lapsensa paljon parempana, kuin mitä hän oikeasti on lapsi vanhempansa. Sitten kun tahtomattasi toinen biologinen vanhempi muuttaa muualle ja ei biologinen tulee kuvioihin, niin oma pettymys ja ikävä on hyvä siihen kanavoida. Eikä syy ole siinä ihmisessä.

Höpsistä. Se on luonteesta kiinni.

Oma biologinen isäni oli välinpitämätön hylkääjä, ja isäpuoleni on ollut minulle siitä lähtien kun olin 3-vuotias enemmän isä kuin kukaan muu.

Erosivat äitini kanssa kun olin 11v, mutta senkin jälkeen olemme olleet taukoamatta 10 vuoden ajan tekemisissä.

Oletko varma, ettet kuvittele? Jos isäpuolen persoona on vain sellainen jäykkis? Tarkoitan, että teillä ei persoonat synkkaa vaan, mutta kyse ei ole mistään henkilökohtaisesta hänen puoleltaan.

Yleensä kyllä viimeistään kolmekymppisenä lapsipuoletkin osaa laittaa asiat paikalleen. Siksi ap:n kirjoitus laittaakin miettimään, että jos siinä on sitten kuitenkin jotain. Itse pitkällä äitipuoliuralla löysin nämä miehen lapset vasta lähempänä kolmeakymmentä. Olen siis tullut kuvioihin vasta teini-iän loppuvaiheessa. Vielä parikymppisenä sain jatkuvasti tuntea nahoissani äitinsä valittamisen selän takana. Eivät sanoneet mitään, mutta sellaista vaihvihkaista dissaamista, silmien muljauttelua ja epäluuloisuutta. Käyttäytyivät kuin olisin vihollinen, jonka kanssa pitää koko ajan varoa sanomisiaan ja tekemisiään. Itse näen, että kyse oli nuoruuden epävarmuudesta ja kyvyttömyydestä arvioida itse toista ihmistä. Se oli kuin napista painamalla. Jos eivät olleet nähneet äitiään toviin, olivat avoimia ja iloisia. Sitten taas sitä kummallista käytöstä näkyi, kun olivat lähipäivinä käyneet äidillään.

Nykyään välit on mutkattomat... meillä on tiettyjä persoonallisuuseroja, mutta sellainen ihmeellinen vihamielisyys on jäänyt pois, koska äitinsä ei enää pysty myrkyttämään heitä vaan pystyvät ajattelemaan jo omilla aivoillaankin. Olen harmiton tapaus, helppo tulla toimeen, en kiusaa heidän isäänsä ja olen avulias. Miksi minua tarvisikaan vihata? Eroon en ole syyllinen, olivat eronneet jo 10 vuotta ennen kuin tapasimme.

Samat fiilikset, mutta kyseessä oma biologinen isä.

Joo. Ihan yhtä mahdollista on, että oma isä tuntuu vieraalta ja inhottavalta ja kotona on kireä tunnelma. Ainakin minulla oli noin, ja olin ikionnellinen, kun äiti vihdoin otti eron minun ollessani 15. Ja parin vuoden päästä äiti löysi uuden miehen, joka on ollut meille lapsille reilu, tukeva ja mukava. 500 % parannus!

Eli meille (minä ja kaksi nuorempaa sisarusta) ero oli suuri helpotus. Vihdoinkin loppui se isän dokaamisen katselu, täydellisen arvaamattoman käytöksen ja vittuilun pelko. Väkivaltainen - siis fyysisesti - hän ei ollut, mutta saattaa sanoa ihan mitä tahansa ilkeää ja latisti meitä lapsia henkisesti vähän väliä.

Eli on meitä biolapsiakin jotka kärsimme hiljaa.

En suostu näin aikuisena edes tapaamaan isääni, jos se karmea kalkkuna on mukana. Aika usein silti näemme kahdestaan. Ei se inho häviä vaikka olisi jo yli neljänkymmenenkin...

Vierailija kirjoitti:

Entä jos loit ihan itse sen tunteen, että hän on inhottava ihminen ja inhoaa sinua. Eli jos se onkin valetunne ja isäpuolesi on vaistonnut sinun inhosi häntä kohtaan ja siksi antanut sinun olla rauhassa?

Taisi osua kohteeseen..täällä uusperheelliset puolustelee näitä kaameita kokemuksia kääntäen ne lasten syyksi/päänsisäisiksi kuvitelmiksi. Huh. Minä olen yh enkä ota ketään asumaan kanssani niin kauan kun lapset ovat luonani. Se on totta että harvoin uusperhe onnistuu, huonoja kokemuksia ja traumoja onkin sitten pilvin pimein. Omille lapsilleni en koskaan tekisi mitään uusperhehelvettiä!

Oma isäsi olisi voinut olla vielä pahempi. Tai sitten ei. Itse en uskaltanut puhua isälleni juuri koskaan mitään. Oli selvinpäin äreä hiljainen ukko. Humalassa (ei kovin usein juonut) rentoutui ja vähän aikaa oli mukava, sitten juominen meni överiksi. Aina olin vähän varpaillani, jos isä oli kotona ja nautin niistä hetkistä, kun ei ollut.

Veljeni olisi voinut kirjoittaa aloituksen. Sillä erotuksella, että hän puhuisi biologisesta isästään.

Mä olen se kylmä isän kumppani. En voi sietää mieheni lasta joka on laiska, hyvin yksinkertainen ja vielä huonokäytöksinen. Siis hänen luonteessaan ei vain ole mitään mistä voisi pitää.

Kohtelen kuitenkin tasapuolisesti häntä ja omaa lastani koska koen että se on minun tehtävä aikuisena. Pakko! Silti en pysty suhtautumaan häneen mitenkään lämpimästi ja uskon että hän vaistoaa tämän. En ikinä kehtaisi alkaa haukkumaan tai kohtelemaan törkeästi mutta totuus on etten tätä kamalaa lasta siedä enkä usko että sellaista pystyy salaamaan vaikka yritän.

Ja kyllä. Yhteen muuttaminen oli virhe.

Parasta tässä on se, että kun erolapset vihdoin ovat aikuisia, voivat he itsenäisesti päättää ketä tapaavat. Jos uusi puoliso ei siihen piiriin kuulu, silloin häntä ei tavata. Yksinkertaista. Kenenkään kanssa ei ole pakko olla tekemisissä velvollisuudesta.

Mulla oli hyvä isäpuoli, mutta asuimmekin isämme kanssa joka otti kamalan äitipuolen ja sen kaks lasta meille asumaan, jonka jälkeen oltiinkin sitten kakkosluokan kansalaisia. Vieläkin katkera edesmenneelle isälle, joka salli moisen kohtelun. Ja se tietty jatkui lapsenlapsissa. Elämäni suurin nautinto olikin kun isän kuoleman jälkeen saatiin heittää eukko pihalle. Testamentista huolimatta...

Mulla samanlaisia kokemuksia. Niin tuttua tuo että vain silloin kun isäpuoli ei ole kotona niin saa olla vapaasti. Välillä oltiin siskopuolen ja äidin kanssa kolmistaan kotona kun se oli jossain työmatkalla. Oli ihanaa saada liikkua vapaasti kotona edes hetken.

Sen muistan ehkä parhaiten kuinka isäpuoli tuli repimään hupparia päältäni koska sisällä ei saa pitää hänen mielestään takkia. Pari kertaa tuli huoneeseeni ja ahdisti minut nurkkaan, en muista enää miksi. Sitten tietenkin aina tilaisuuden tullen mustamaalasi minua äidilleni ja yritti saada minut näyttämään mahdollisimman huonolta äidin silmissä. Nautti siitä kun minä ja äiti riideltiin, tuli aina oven taakse salakuuntelemaan ja kyttäämään riitoja. Oksettaa kun muistan sen itsetyytyväisen hymyn, kun yritän paniikissa selittää äidille miten asiat on oikeasti menneet, kun isäpuoli on satuillut omiaan. Joskus ollessani noin 7-vuotias, isäpuoli uhkasi heittää minut pihalle. Kerran sanoi että minua pitäisi vetää turpaan.

Kun tulin koulusta niin kävin aina kauempaa katsomassa onko isäpuoli tullut jo kotiin, jos oli niin menin itse kirjastoon tai metsään istumaan. Silloin kun olimme kahden kotona niin se teki noita juttujaan, äidin ollessa kotona esitti herran enkeliä. Kerran riidan keskellä äiti kysyi isäpuoleltani vihaako hän minua, ei pystynyt ukko sanomaan ettei vihaisi.

Pahimmalta tuntuu kuitenkin se, ettei äitini tunnu pitävän noita asioita minään. Ei muka muista puolia tapahtuneesta, tai sanoo että se on mennyttä eikä kannata märehtiä.

Tulee ihan sellainen tunne kun äitini ei edes välittäisi miltä minusta on tuntunut lähes koko lapsuuteni ajan.

Ukko käyttää mykkäkoulua rankaisukeinona äidilleni, jos asiat ei mene niinkuin hän haluaa ja äitini alistuu joka ikinen kerta. Kuvittelee olevansa vahva ihminen kun osaa kävellä munankuorilla ja tunnustella miehensä mielialoja. Ja isäpuolihan ei näe koskaan omassa toiminnassaan mitään väärää, vääntää vaikka mustan valkoiseksi ettei vaan olisi väärässä.

Enpähän mene enää koskaan käymään siellä silloin kun se on kotona.

Tulipa sekava teksti ja paljon jäi pois, mutta sainpahan ainakin avautua :D

Ahdistaa vieläkin lähes joka päivä ihan h*lvetisti nuo asiat. Oon ajatellut että pitäis mennä johonkin terapiaan, mutta näin kirjoitettuna kaikki tuntuu jotenkin mitättömältä. Ettei minulla olisi "oikeutta" ahdistua noin pienestä, kun joku saa isäpuoleltaan turpaan viikon välein.

Onneksi asun nyt omillani niin ei tarvitse enää piilotella vain omassa huoneessa.

N21

Vierailija kirjoitti:

Parasta tässä on se, että kun erolapset vihdoin ovat aikuisia, voivat he itsenäisesti päättää ketä tapaavat. Jos uusi puoliso ei siihen piiriin kuulu, silloin häntä ei tavata. Yksinkertaista. Kenenkään kanssa ei ole pakko olla tekemisissä velvollisuudesta.

Totta. Koskee myös meitä vanhempien puolisoita. Aion todellakin nähdä kamalaa mieheni lasta niin vähän kuin mahdollista kun hän vihdoin jonain päivänä itsenäistyy. Ilman muuta tapaavat jos tarvitsee, jos hän tulee meille, voin lähteä kotoa. Mihinkään hänen häihin tms en aio ”päästä”, varmaan velvollisuudesta kutsuisi ja olisi ehkä helpottunut jos en mene.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parasta tässä on se, että kun erolapset vihdoin ovat aikuisia, voivat he itsenäisesti päättää ketä tapaavat. Jos uusi puoliso ei siihen piiriin kuulu, silloin häntä ei tavata. Yksinkertaista. Kenenkään kanssa ei ole pakko olla tekemisissä velvollisuudesta.

Totta. Koskee myös meitä vanhempien puolisoita. Aion todellakin nähdä kamalaa mieheni lasta niin vähän kuin mahdollista kun hän vihdoin jonain päivänä itsenäistyy. Ilman muuta tapaavat jos tarvitsee, jos hän tulee meille, voin lähteä kotoa. Mihinkään hänen häihin tms en aio ”päästä”, varmaan velvollisuudesta kutsuisi ja olisi ehkä helpottunut jos en mene.

Et sitten lapsetonta miestä löytänyt, ettei tarvitsisi viattoman lapsen elämää pilata?