Isäpuoleni on inhottanut minua lapsuudesta asti - uusperheen lapset voivat kärsiä hiljaa

Vierailija kirjoitti:

Minäkään en välitä mieheni lapsista. Joskus näen Heitä viikonlopun aikana vain puolisen tuntia. Kun aamulla herään, ovat he jo omissa menoissaan. Kun illalla tulen kotiin, ovat he jo huoneessaan. Sen vähän, mitä heitä näen, olen heille asiallisen ystävällinen. Niin kuin ihan jokaiselle muullekin ihmiselle. Ja sen riittää.

Kummittele heidän mielessään. Pilaat heidän käyntinsä isänsä luona.

Paska akka.

Vierailija kirjoitti:

Uusperheen muodostamisessa on monenlaisia riskejä ja erilaisia kriisejä voi tulla hyvinkin erilaisista asioista. Ap:n tarinasta tulee mieleen tapaus, josta pari vuotta sitten edesmennyt mummoni usein kertoi.

Mummon lapsuudenkodin lähistöllä eleli uusperhe, jossa oli pariskunta, miehen lapsia, naisen lapsia ja yksi yhteinenkin tenava. Tämän perheen äiti (äitipuoli) keitteli usein suuressa kattilassa keittoa.

Mummo kertoi, että keittoa syömään saivat tulla he naapurin mukulatkin perheen lasten lisäksi. Keitto oli ihan kelvollista, varsinkin silloiset sodanjälkeiset olosuhteet huomioon ottaen.

Siinä talon liepeillä liikkui paljon kulkukissoja ja kerran se nainen lipsautti, että niitä hän loukuilla pyydysti ja niistä hän ne keittonsa keitti. Mummo sanoi, että ei se keitto sinänsä siitä huonommaksi muuttunut, mutta kyllä hän alkoi vähän vältellä sitä paikkaa, kun tiesi, mistä liha niihin keittoihin tulee.

Se liitto

Voitko jo antaa olla tämän tarinasi kanssa, olen lukenut sen ainakin viidestä eri ketjusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkään en välitä mieheni lapsista. Joskus näen Heitä viikonlopun aikana vain puolisen tuntia. Kun aamulla herään, ovat he jo omissa menoissaan. Kun illalla tulen kotiin, ovat he jo huoneessaan. Sen vähän, mitä heitä näen, olen heille asiallisen ystävällinen. Niin kuin ihan jokaiselle muullekin ihmiselle. Ja sen riittää.

Kummittele heidän mielessään. Pilaat heidän käyntinsä isänsä luona.

Paska akka.

 

Minä olisin voinut kirjoittaa ylläolevan. Vietän viikonloput ystävieni kanssa ja hoidan omia asioitani. Näen mieheni lapsia vain ruokapöydässä. Silloin juttelen. Olen ystävällinen kuten aina. Se riittää. Ja hihkun innosta, jos tuleminen peruuntuu.

Lasten, teinien jo, ei ole pakko meillä käydä. Silti he haluavat tulla. Heidän puoleltaan ei ole luettavissa pienintäkään inhoa minua kohtaan. En todellakaan usko, että pilaan heidän käyntinsä meidän luonamme. Miten sellainen ihminen voi pilata viikonlopun, joka ei ole edes paikalla?

 

Ehkä isäpuolella on ihan samat fiilikset susta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin se usein on, että vaikka lasten äiti vakuuttelee kuinka uusperhearjen toimivuudesta ja ihanuudesta, ei lapset tykkää, kun taloudessa asuu vieras mies. Etenkin tyttölapsille asia on ymmärrettävästi kiusallinen, kun ikää tulee ja teini-ikä lähestyy.

 

Minulla on kaksi teiniä. He ovat suurimman osan ajasta omassa huoneessaan tai tekevät omiaan. Jos täällä asuisi vieras mies, niin kumpikaan ei häiriintyisi kummastakaan.

OletKo oikeasti noin yksinkertainen? Luulet että vieras mies talossa olisi heille ok?

Isukki- tai äitipuolena oleminen uusioperheessä toisen jälkeläisille on yleensä ja parhaimmillaam sitä, että kaikki lapset geeneistä riippumatta syötetään, juotetaan ja viedään lintsille samaan aikaan yhtä reilusti. Jouluna kaikki saavat lahjoja yhtä paljon kaikilta. Ketään ei tulisi sorsia.

Kylmä tunteiden evolutiivinen todellisuus tulee kuitenkin esille siinä, että jos ja kun ero tulee, yhteisestä lapsesta käydään normaalit huoltajuuskiistat tai tehdään  sopimukset, mutta niistä kummankin omista aiemmista jälkeläisistä molemmat pitävät oman huolensa, eikä kumpaakaan vanhempaa kiinnosta näiden ei-omien lasten elämä eron jälkeen.

Toisin sanoen oma poikanen on oma poikanen  ja toisen poikanen on toisen poikanen. 

Tiedän sellaisen tapauksen, jossa isäpuoli tuli kuvioihin mukaan, kun lapset olivat n. 6 - 13-vuotiaita (3 lasta). Kaikki meni vuosikausia hyvin. Isäpuoli oli lapsirakas (ei voinut saada omia, mutta olis halunnut). Sitten yksi lapsi keskellä teini-ikää rupes savustamaan isäpuolta ulos. Ja onnistui. En tiedä miksi. Mutta jostain syystä tää pikku pskiainen sai päähänsä, että isäpuolta ei täällä kaivata. Ehkä syynä oli syyllisyyden tunteet, että on pitänyt isäpuolestaan eikä pelkästään isästään, että ihan kuin ois ollu uskoton omalle isälleen. Mene ja tiedä. Ei siis aina vika ole siinä vanhemman puolisossa.

Mun äidillä on ihan surkea miesmaku ja itsekkäästi on pitänyt olla elämässä Mies, viis siitä että nämä Miehet ovat pahoinpidelleet, ahdistelleet ja olleet väkivaltaisia niin henkisesti kuin fyysisestikin. Eivät äitiä, ehei, hänhän on vahva ja aikuinen Nainen, jota eivät miehet komentele. Minulle sitten ei ollutkaan niin väliä ja heikko reppana olin kun en osannut puoliani pitää. 

Oma isäni oli todella ahdistava tapaus kaikinpuolin, kotona ei tuntunut olevan edes ilmaa hengitettäväksi isän ollessa paikalla. 

Olin teini kun vanhemmat erosivat ja hetken kuvittelin, että elämä kotona rauhoittuisi. Ei rauhoittunut. 

Äiti aloitti toisen teini-iän, nuorin sisaruksista jäi minun kontolleni aika pitkälti ja miehiä tuli ja meni. Lopulta isäpuoleksi valikoitui ulospäin isääni fiksumman oloinen tapaus. Viinan menevä tosin ja päissään kertoi auliisti valikoituja totuuksia minusta ja sisaruksistani. Lisäksi tykkäsi vilkuilla nuorten tyttöjen ulkoisia avuja. 

En tapaa enää näitä ah niin kaikkensa tehneitä ja yrittäneitä kunnollisen perhe-elämän pylväitä, enää ei ole pakko. Traumat jäivät ja omassa elämässä on ollut haastetta ja vaikeutta. Mutta onko se ihmekään, kun olinhan aina se reppana joka ei osannut pitää puoliaan. (Oikeasti olen tuytyväinen, että selvisin hengissä ja järjissäni. Sain koulut käytyä, korkeakoulututkintoa myöten. Omia lapsiani suojelen tarkasti. Katkeruutta jäi kyllä lapsuudesta, myönnän.)

Minun lähipiirissäni on jonkin verran uusioperheitä. Ne miehet jotka tunnen ja jotka ovat isäpuolia lapsille, ovat hyvin välittäviä ja tulevat lasten kanssa mainiosti toimeen.

Yksi kaverini taas (nainen) on kyllä ihan täysm*lkku ollut miestensä lapsille. Hänellä itsellään on myös omia lapsia eri miesten kanssa, mutta kohteli exänsä lapsia täysin p_skasti. Ja laittoi näistä mm kuvia instaan vaikka lasten äiti kielsi. Tämä äiti pyysi ensin nätisti voisiko edes peittää lasten kasvot kuvista, mutta kaverini totesi että hänen arki ja hänen insta. Silti taas itse sanoi omien lastensa äitipuolelle että jos lapset näkyy somessa, niin kasvot on piilotettava :D

Nykyisellä miehellään on taas kaksi lasta edellisistä liitosta, ja toista (vauvaa) mies ei ole koskaan tavannut koska kaverini kielsi. Omat lapset ovat kyllä keskiössä ja näitä pitäisi kohdella kuin kuninkaallisia, mutta muiden on sitten pohjasakkaa. 

Vähän sekava selitys, mutta kaverillani on siis lapsia monen eri miehen kanssa, myös nykyisen miehensä kanssa. Hänen yhdellä exällään on myös lapsia joiden kanssa kaverini asui yhdessä, ja näitä lapsia kohteli huonosti ja valitti aina miten ei jaksa blaablaa. Onneksi erosivat. 

En ymmärrä miksi edes ollaan kavereita. Lapsuudesta asti vaan jäänyt yhteydenpito "päälle." 

Ja niin siis, tuo miehensä vauva ei ole enää vauva tietenkään, vaan n.2-vuotias. Jota mies ei tietääkseni ole koskaan tavannut. Ellei tapaa salaa. -89

Luin tämän ketjun läpi, ja nyt ymmärrän minkä takia nuorilla on niin paljon ongelmia ja haasteita mielenterveyden kanssa. On tietysti muitakin syitä kuin uusperheet, mutta kyllä näitä tullaan tulevaisuudessa selvittämään terapioissa ja paljon. Ja olen näitä vastaavia nähnyt ihan omassa tuttavapiirissäkin. Tavalliset fiksut aikuiset ihmiset käyttäytyvät kuin ääliöt puolisoiden lapsia kohtaan. Kaipa siinä on biologia taustalla, toisen naisen/miehen lapsesta on vaikea tai jopa mahdotonta pitää. 

Muutamassa kommentissa viitattiin aloituksen tapauksessa siihen, että aloittajalla olis ollu isäpuolta kohtaan jotain tuntemuksia ja isäpuoli sitten peilaili niitä lasta kohtaan. Noissa tilanteissa kyse on yleensä kierteestä, harvemmin tietää mistä/kummasta se alkaa, mutta kumpikin toimii sen mukaisesti. Ainut vaan, että tuossa aloittajan tilanteessa toinen on ollut lapsi ja toinen aikuinen, niin siinä mielessä melko alhaista vierittää tuollaisen tilanteen vaatima tunnekypsyys ja tiedostavuus keskenkasvuiselle, kun ei kaikki aikuisetkaan ole siihen kykeneviä.

Todella hurjia juttuja, ja saakin olla tyytyväinen, että täysi-ikäistyin just siinä vanhempien erotessa, eikä ne viritelly uusperheasumiskuvioita nuorempien sisarusten riesaksi, vaikka uutta kumppania on kuvioissa.

Up