1987 syntyneistä kolmannes saanut psyk. diagnoosin tai lääkkeitä ja tilanne on vain pahentunut nuoremmilla

Vierailija kirjoitti:

Syypää tähän on ikuista nuoruuttaan eläneet vanhemmat ja erityisesti vanhempien avioerot. Totuus on, että lapsi vaurioituu AINA vanhempiensa avioerosta. Tätä ei haluta myöntää, vaan leikitään ettei niin olisi. Onneksi edes lapsiasiainvaltuutettu oli rohkea ja uskalsi kerran sanoa tämän totuuden ääneen.

Entäs noiden v. 87 syntyneiden lapsuus 90-luvun laman Suomessa? Jo silloin puhuttiin, kuinka lasku vielä tulee maksettavaksi.

Oli paljon työttömyyttä, paljon konkursseja, markan devalvointi, lainat saattoivat kolminkertaistua, asuntojen arvot laski.

Esko Ahon hallitus leikkasi minkä ehti, lapsilisiä leikattiin, ryhmäkokoja suurennettiin, terv.palveluja supistettiin jne. jne. Ja nämä ei voi olla vaikuttamatta lapsiperheen elämään ja lapsuuteen. Ja moni menetti henkensä oman käden kautta. Ja parhaimmillaan konkursseja oli 9kpl viikossa. Jopa suuria yrityksiä. Pankit fuusioituivat tai menivät konkurssiin ja asiakkaita siirrettiin roskapankkiin ja monelta meni omaisuus, mutta velat jäi ja korko 17-21% ja perittiin korkoa korille.

Ja nämä v. 1987 syntyneet lapset ovat olleet juuri 90-luvun laman maksajia, niin kuin ennustettiin ja pelättiin.

citymani kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jeps. Syntynyt vuonna 1987. Minä ja kaikki sisarukset oltu jossain kohtaa terapian tarpeessa. Kavereista puolet. Taustalla vanhempien alkoholinkäyttöä, avioeroja, uravanhempien yksin liian aikaisin jättämiä, väkivaltaisuutta ja jopa hyväksikäyttöä (ei itsellä). Hyvinvointivaltion romuttaminen vuosikymmenten saatossa pala palalta pitää huolen, että enenevässä määrin hyväosaisuus ja huono-osaisuus eriytyvät toisistaan: yksillä menee aina vain paremmin ja toisilla aina vain huonommin, eikä yhteiskunta enää yhtä tehokkaasti auta näiden erojen tasoittamista.

Paljon on kuitenkin itsestä kiinni. Omalla kohdalla mielisairas isä ja alkoholisti äiti. Koko lapsuus ja nuoruus aivan perseestä. Yläasteikäisenä jo ajattelin että elämä alkaa sitten kun kotoa pois muutan. Ja niin kävi. Armeijan jälkeen omilleni asumaan ja siitä asti tuottavana yhteiskunnan jäsenenä ollut.

Jos elämän ensimmäisen 20% antaa määrittää loppua 80% on ajattelussa paljon korjattavaa.

Entisaikoihin on kuitenkin ollut ihmisillä moninverroin vaikeampaa kun on omalla työllä ollut pakko ansaita elantonsa.

Onneksi olkoon.

En kylläkään jaa ajatusmaailmaasi.

Minullakin oli huono lapsuus ja niin myös sisaruksellani. Sisarukseni sairastui masennukseen, mutta on pärjännyt muuten ihan hyvin, pystyy käymään töissä jne. Minä taas olin jo lapsena hyvin herkkä, joten kaltoinkohtelu aiheutti minulle hyvin laajat mielenterveysongelmat, joiden takia en pysty käymään enää töissäkään. Niin se ei ole valinta, jonka tein. Ei kukaan halua olla sairas.

Vaikka sinä selviydyit niin ei se tee sinusta parempaa ja sinnikkäämpää ihmistä. Ehkä sinun vauriosi eivät olleet niin pahoja tai sitten romahdat myöhemmin. Minäkin olin yli 30v kun kaikki kaatui.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Syypää tähän on ikuista nuoruuttaan eläneet vanhemmat ja erityisesti vanhempien avioerot. Totuus on, että lapsi vaurioituu AINA vanhempiensa avioerosta. Tätä ei haluta myöntää, vaan leikitään ettei niin olisi. Onneksi edes lapsiasiainvaltuutettu oli rohkea ja uskalsi kerran sanoa tämän totuuden ääneen.

Entäs noiden v. 87 syntyneiden lapsuus 90-luvun laman Suomessa? Jo silloin puhuttiin, kuinka lasku vielä tulee maksettavaksi.

Oli paljon työttömyyttä, paljon konkursseja, markan devalvointi, lainat saattoivat kolminkertaistua, asuntojen arvot laski.

Esko Ahon hallitus leikkasi minkä ehti, lapsilisiä leikattiin, ryhmäkokoja suurennettiin, terv.palveluja supistettiin jne. jne. Ja nämä ei voi olla vaikuttamatta lapsiperheen elämään ja lapsuuteen. Ja moni menetti henkensä oman käden kautta. Ja parhaimmillaan konkursseja oli 9kpl viikossa. Jopa suuria yrityksiä. Pankit fuusioituivat tai menivät konkurssiin ja asiakkaita siirrettiin roskapankkiin ja monelta meni omaisuus, mutta velat jäi ja korko 17-21% ja perittiin korkoa korille.

Ja nämä v. 1987 syntyneet lapset ovat olleet juuri 90-luvun laman maksajia, niin kuin ennustettiin ja pelättiin.

Köyhyyttä on ollut aina ja on koko ajan joka puolella maailmaa. Muualla kuin Pohjoismaissa tuloerot ja jako rikkaisiin ja köyhiin on paljon selkeämpi. Esim. Aasiassa on sellaista köyhyyttä ja osattomuutta jota Pohjoismaissa ei muistetakaan.

Tietenkin olisi helpointa aina saada syypääksi yhteiskunta ja erityisesti päättäjät. Jotta yksilön ei tarvitsisi itse katsoa koskaan peiliin ja muuttaa omaa toimintaa tai asennetta. Siksihän se päättäjien ja poliitikkojen syyttäminen juuri onkin niin suosittua.

Ihmisillä on liian korkeat odotukset elämältä. Täysi-iässä huomataan, että luxuselämä ei napsahdakaan eteen tosta noin vaan, ja siitähän se masennus- ja ahdistuskierre sitten lähtee.

Vierailija kirjoitti:

Ihmisillä on liian korkeat odotukset elämältä. Täysi-iässä huomataan, että luxuselämä ei napsahdakaan eteen tosta noin vaan, ja siitähän se masennus- ja ahdistuskierre sitten lähtee.

Rikkauden ja ökyelämän ihannointi pitäisi saada loppumaan yhteiskunnallisista syistä. Laukkuleventelijöiden kuplat tulisi puhkaista ja löytää vähemmän lahjakkaille nuorillekin muita ihanteita kuin somessa feikattu ökyelämä. Eikö jotku trendien luonnista perillä olevat tahot voisi ottaa tämän asiakseen. Kardashian-vouhotus noloksi ja eiliseksi/unohdetuksi! Tilalle jotain muuta tavoiteltavaa!

Yhteiskuntaa pitäisi muuttaa jotenkin perusteellisesti, toimimattomasta järjestelmästähän tällainen mielenterveysongelmien paljous kertoo. Itselläni ei ole mitään mielenterveydellistä sairautta enkä syö siis lääkkeitäkään. Kuitenkin jos joku nyt kertoisi, että tulevaisuudessa mulla on mielenterveysongelmia ja joudun syömään niihin lääkkeitä, niin uskoisin häntä.

Opiskelen yliopistossa alaa, josta lukion opo, äiti ynnä muut vanhemmat ihmiset jankkasi, että "joo, se on hyvä ala, hae sinne, varmasti saat töitäkin!" Olen nyt opiskellessa tajunnut, että saatan saada oman alan töitä mutta voi myös olla, etten koskaan saa. Vaikka olen saanut hyviä arvosanoja kursseista ja edennyt mallikkaasti nyt opintojeni maisterivaiheeseen saakka, en ole saanut kesälle vielä kertaakaan oman alan hommia. Epävarmuus syö ihmistä. Työ- ja rahatilanne on todella monilla nykyään epävarma, se varmasti masentaa. Yksinäisyys ja aitojen ihmiskontaktien puute varmasti nykyään myös huipussaan sosiaalisen median sun muun takia.

Sitten jos niitä töitäkin saa, se työ saattaa olla lähes sietämätöntä. Olen nyt sitten kaksi viime vuotta tehnyt ympäri vuoden osa-aikaisesti siivoojan töitä ja samalla opiskellut. Tänään oli taas sellainen päivä töissä, että taidanpa kohta lopettaa nämä hommat ja suosiolla keskittyä viimeiset kaksi yliopistovuotta pelkkään opiskeluun. Ahdistaa aivan mielettömästi ajatella, että kaikki uurastus yliopistossa saattaakin olla turhaa. Jos joudun opintojeni jälkeenkin tekemään tätä samaa siivoushommaa, niin masennus todennäköisesti iskee. Ihmettelen, miten kukaan kestää tätä työtä. Koko ajan aivan järjetön kiire, asiakkaat valittaa mitä ihmeellisimmistä asioista, kiitosta ei saa KOSKAAN mistään, fyysisesti raskasta, paska palkka, jotkut selvästi kohtelevat sillä asenteella, että kun toi on siivooja, niin sen on pakko olla jotenkin vähä-älyinen jne... Ja lähes jokaisen tällaisen raskaan siivouspäivän jälkeen on viimeiset pari vuotta ollut pakko tarttua tenttikirjoihin, tehdä kandia, katsella luentotallenteita ja muuta vastaavaa. Ihmistä ei varmastikaan ole tarkoitettu tällaiseen suorituskeskeiseen puurtamiseen päivästä toiseen, kuukaudesta toiseen ja vuodesta toiseen.

Vierailija kirjoitti:

Yhteiskuntaa pitäisi muuttaa jotenkin perusteellisesti, toimimattomasta järjestelmästähän tällainen mielenterveysongelmien paljous kertoo. Itselläni ei ole mitään mielenterveydellistä sairautta enkä syö siis lääkkeitäkään. Kuitenkin jos joku nyt kertoisi, että tulevaisuudessa mulla on mielenterveysongelmia ja joudun syömään niihin lääkkeitä, niin uskoisin häntä.

Opiskelen yliopistossa alaa, josta lukion opo, äiti ynnä muut vanhemmat ihmiset jankkasi, että "joo, se on hyvä ala, hae sinne, varmasti saat töitäkin!" Olen nyt opiskellessa tajunnut, että saatan saada oman alan töitä mutta voi myös olla, etten koskaan saa. Vaikka olen saanut hyviä arvosanoja kursseista ja edennyt mallikkaasti nyt opintojeni maisterivaiheeseen saakka, en ole saanut kesälle vielä kertaakaan oman alan hommia. Epävarmuus syö ihmistä. Työ- ja rahatilanne on todella monilla nykyään epävarma, se varmasti masentaa. Yksinäisyys ja aitojen ihmiskontaktien puute varmasti nykyään myös huipussaan sosiaalisen median sun muun takia.

Sitten jos niitä töitäkin saa, se työ saattaa olla lähes sietämätöntä. Olen nyt sitten kaksi viime vuotta tehnyt ympäri vuoden osa-aikaisesti siivoojan töitä ja samalla opiskellut. Tänään oli taas sellainen päivä töissä, että taidanpa kohta lopettaa nämä hommat ja suosiolla keskittyä viimeiset kaksi yliopistovuotta pelkkään opiskeluun. Ahdistaa aivan mielettömästi ajatella, että kaikki uurastus yliopistossa saattaakin olla turhaa. Jos joudun opintojeni jälkeenkin tekemään tätä samaa siivoushommaa, niin masennus todennäköisesti iskee. Ihmettelen, miten kukaan kestää tätä työtä. Koko ajan aivan järjetön kiire, asiakkaat valittaa mitä ihmeellisimmistä asioista, kiitosta ei saa KOSKAAN mistään, fyysisesti raskasta, paska palkka, jotkut selvästi kohtelevat sillä asenteella, että kun toi on siivooja, niin sen on pakko olla jotenkin vähä-älyinen jne... Ja lähes jokaisen tällaisen raskaan siivouspäivän jälkeen on viimeiset pari vuotta ollut pakko tarttua tenttikirjoihin, tehdä kandia, katsella luentotallenteita ja muuta vastaavaa. Ihmistä ei varmastikaan ole tarkoitettu tällaiseen suorituskeskeiseen puurtamiseen päivästä toiseen, kuukaudesta toiseen ja vuodesta toiseen.

Ymmärrän turhautumisesi. Kuitenkin tahtoisin painottaa, että töissä käyminen ja opiskelu on satavarmasti parempi vaihtoehto kuin toimettomuus. Se nimittäin tarkoittaa yhteiskunnan rattaiden ulkopuolelle jäämistä ja tuo todella monenlaista pysyvää, parantumatonta ongelmaa mukanaan. Yhtenä voi olla juuri mielenterveyden lopullinen menetys pahimmassa tapauksessa.

Vaikka kuinka turhauttaisi, kannattaa aina silti panostaa siihen että opiskelee tai tekee edes jotain työtä. Se taatusti kannattaa! Se on pääomaa, jota et menetä vaikka kukaan muu ei koskaan huomaisi panostasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhteiskuntaa pitäisi muuttaa jotenkin perusteellisesti, toimimattomasta järjestelmästähän tällainen mielenterveysongelmien paljous kertoo. Itselläni ei ole mitään mielenterveydellistä sairautta enkä syö siis lääkkeitäkään. Kuitenkin jos joku nyt kertoisi, että tulevaisuudessa mulla on mielenterveysongelmia ja joudun syömään niihin lääkkeitä, niin uskoisin häntä.

Opiskelen yliopistossa alaa, josta lukion opo, äiti ynnä muut vanhemmat ihmiset jankkasi, että "joo, se on hyvä ala, hae sinne, varmasti saat töitäkin!" Olen nyt opiskellessa tajunnut, että saatan saada oman alan töitä mutta voi myös olla, etten koskaan saa. Vaikka olen saanut hyviä arvosanoja kursseista ja edennyt mallikkaasti nyt opintojeni maisterivaiheeseen saakka, en ole saanut kesälle vielä kertaakaan oman alan hommia. Epävarmuus syö ihmistä. Työ- ja rahatilanne on todella monilla nykyään epävarma, se varmasti masentaa. Yksinäisyys ja aitojen ihmiskontaktien puute varmasti nykyään myös huipussaan sosiaalisen median sun muun takia.

Sitten jos niitä töitäkin saa, se työ saattaa olla lähes sietämätöntä. Olen nyt sitten kaksi viime vuotta tehnyt ympäri vuoden osa-aikaisesti siivoojan töitä ja samalla opiskellut. Tänään oli taas sellainen päivä töissä, että taidanpa kohta lopettaa nämä hommat ja suosiolla keskittyä viimeiset kaksi yliopistovuotta pelkkään opiskeluun. Ahdistaa aivan mielettömästi ajatella, että kaikki uurastus yliopistossa saattaakin olla turhaa. Jos joudun opintojeni jälkeenkin tekemään tätä samaa siivoushommaa, niin masennus todennäköisesti iskee. Ihmettelen, miten kukaan kestää tätä työtä. Koko ajan aivan järjetön kiire, asiakkaat valittaa mitä ihmeellisimmistä asioista, kiitosta ei saa KOSKAAN mistään, fyysisesti raskasta, paska palkka, jotkut selvästi kohtelevat sillä asenteella, että kun toi on siivooja, niin sen on pakko olla jotenkin vähä-älyinen jne... Ja lähes jokaisen tällaisen raskaan siivouspäivän jälkeen on viimeiset pari vuotta ollut pakko tarttua tenttikirjoihin, tehdä kandia, katsella luentotallenteita ja muuta vastaavaa. Ihmistä ei varmastikaan ole tarkoitettu tällaiseen suorituskeskeiseen puurtamiseen päivästä toiseen, kuukaudesta toiseen ja vuodesta toiseen.

Ymmärrän turhautumisesi. Kuitenkin tahtoisin painottaa, että töissä käyminen ja opiskelu on satavarmasti parempi vaihtoehto kuin toimettomuus. Se nimittäin tarkoittaa yhteiskunnan rattaiden ulkopuolelle jäämistä ja tuo todella monenlaista pysyvää, parantumatonta ongelmaa mukanaan. Yhtenä voi olla juuri mielenterveyden lopullinen menetys pahimmassa tapauksessa.

Vaikka kuinka turhauttaisi, kannattaa aina silti panostaa siihen että opiskelee tai tekee edes jotain työtä. Se taatusti kannattaa! Se on pääomaa, jota et menetä vaikka kukaan muu ei koskaan huomaisi panostasi.

Varmaan turhaa puhua toimettomuudesta ihmiselle, joka vaikuttaa pikemminkin olevan burnoutin rajalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alan olemaan sitä mieltä että, joku sukupuolikiintiö näihin verorahojen käyttöön on saatava. Mitä järkeä maksaa veroja kun toinen sukupuoli vie niistä leijonan osan, ja vastineeksi saan huonompia palveluita ja vi.t.uilua?

Anteeksi, mutta miten tää liittyy aiheeseen?

Koska yllätäen tämäkin kasvattaa tulonsiirtoja, mitkä ovat jo ennestään aivan poskettomat. Jokin kiintiö käyttöön, tai sitten toisen sukupuolen veroaste alemmas, samssa suhteessa kuin uusia rahareikiä ilmenee. Oletko kuullut terapiatakuusta? Tai vaikka että toinen sukupuoli on lyhyillä sairaslomilla huomattavasti enemmän kuin toinen, vaikka tämä vähemmän saikuttava osapuoli työskentelee tapaturma-alttiimmilla aloilla. Johonkin tulee vetää raja. Kohta ne työssäkäyvät eivät enää tahdo kustantaa kaikkea, saamatta itse yhtään mitään.

Tällöin pitäisi huomioida kaikki sairaudet ja toimintakyvyn heikentymät. Aivan kaikki. Ei pelkästään mt-ongelmat.

Vierailija kirjoitti:

Alan olemaan sitä mieltä että, joku sukupuolikiintiö näihin verorahojen käyttöön on saatava. Mitä järkeä maksaa veroja kun toinen sukupuoli vie niistä leijonan osan, ja vastineeksi saan huonompia palveluita ja vi.t.uilua?

mt-ongelmien puitteissa naisten osuus on miehiä suurempi, itsemurhatilastoissa miehet ovat kärjessä. Toinen hakee apua, toinen ei.

”Ihmistä ei varmastikaan ole tarkoitettu tällaiseen suorituskeskeiseen puurtamiseen päivästä toiseen, kuukaudesta toiseen ja vuodesta toiseen.”

Mutta ne raskasta työtä tekevät, marraskuussa vuorotyöhön lähtevät, ne on kyllä tarkoitettu töihin menemään, jotta sinä saat ilmaisen tutkinnon, opintososiaaliset etuudet, valtion takaaman opintolainan ja opintorahan ja sitten kerrotkin, että sinulle ei työ napaa.

Miksi muiden pitää tarjota sinulle valmiiksi kaikki ja sinä vain ilmoitat, että et jaksaisi tehdä töitä vuodesta toiseen mutta muiden pitää jaksaa?

Vierailija kirjoitti:

”Ihmistä ei varmastikaan ole tarkoitettu tällaiseen suorituskeskeiseen puurtamiseen päivästä toiseen, kuukaudesta toiseen ja vuodesta toiseen.”

Mutta ne raskasta työtä tekevät, marraskuussa vuorotyöhön lähtevät, ne on kyllä tarkoitettu töihin menemään, jotta sinä saat ilmaisen tutkinnon, opintososiaaliset etuudet, valtion takaaman opintolainan ja opintorahan ja sitten kerrotkin, että sinulle ei työ napaa.

Miksi muiden pitää tarjota sinulle valmiiksi kaikki ja sinä vain ilmoitat, että et jaksaisi tehdä töitä vuodesta toiseen mutta muiden pitää jaksaa?

Menkööt ne marraskuussa vuorotyöhön lähtevät opiskelemaan, jos ihminen on heidän mielestään robotti.

Vierailija kirjoitti:

”Ihmistä ei varmastikaan ole tarkoitettu tällaiseen suorituskeskeiseen puurtamiseen päivästä toiseen, kuukaudesta toiseen ja vuodesta toiseen.”

Mutta ne raskasta työtä tekevät, marraskuussa vuorotyöhön lähtevät, ne on kyllä tarkoitettu töihin menemään, jotta sinä saat ilmaisen tutkinnon, opintososiaaliset etuudet, valtion takaaman opintolainan ja opintorahan ja sitten kerrotkin, että sinulle ei työ napaa.

Miksi muiden pitää tarjota sinulle valmiiksi kaikki ja sinä vain ilmoitat, että et jaksaisi tehdä töitä vuodesta toiseen mutta muiden pitää jaksaa?

Ne marraskuussa vuoroonkin menevät ovat käyneet jonkin koulutuksen.

Jos eivät ole, ovat saaneet työtä ilman koulutusta, ja ovat sitä ikäluokkaa jolle vakituinen työpaikka on ollut huomattavasti helpompi saavuttaa. eri

mt lääkitys aiheuttaa sen hulluuden, joo teiniyys masentaa hieman niin aloitetaan lääkitseminen ja kohta skidi on seinähullu sveitsikäinen käkikello.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

”Ihmistä ei varmastikaan ole tarkoitettu tällaiseen suorituskeskeiseen puurtamiseen päivästä toiseen, kuukaudesta toiseen ja vuodesta toiseen.”

Mutta ne raskasta työtä tekevät, marraskuussa vuorotyöhön lähtevät, ne on kyllä tarkoitettu töihin menemään, jotta sinä saat ilmaisen tutkinnon, opintososiaaliset etuudet, valtion takaaman opintolainan ja opintorahan ja sitten kerrotkin, että sinulle ei työ napaa.

Miksi muiden pitää tarjota sinulle valmiiksi kaikki ja sinä vain ilmoitat, että et jaksaisi tehdä töitä vuodesta toiseen mutta muiden pitää jaksaa?

Ne marraskuussa vuoroonkin menevät ovat käyneet jonkin koulutuksen.

Jos eivät ole, ovat saaneet työtä ilman koulutusta, ja ovat sitä ikäluokkaa jolle vakituinen työpaikka on ollut huomattavasti helpompi saavuttaa. eri

Maassahan on huutava pula suorittavan työn tekijöistä. Miksi työ ei kelpas, mutta jonkun muun olisi se tehtävä ja ne verot maksettava jotta te voitte opiskella vuosia jonka jäljen ette hakua töihin mennä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

”Ihmistä ei varmastikaan ole tarkoitettu tällaiseen suorituskeskeiseen puurtamiseen päivästä toiseen, kuukaudesta toiseen ja vuodesta toiseen.”

Mutta ne raskasta työtä tekevät, marraskuussa vuorotyöhön lähtevät, ne on kyllä tarkoitettu töihin menemään, jotta sinä saat ilmaisen tutkinnon, opintososiaaliset etuudet, valtion takaaman opintolainan ja opintorahan ja sitten kerrotkin, että sinulle ei työ napaa.

Miksi muiden pitää tarjota sinulle valmiiksi kaikki ja sinä vain ilmoitat, että et jaksaisi tehdä töitä vuodesta toiseen mutta muiden pitää jaksaa?

Ne marraskuussa vuoroonkin menevät ovat käyneet jonkin koulutuksen.

Jos eivät ole, ovat saaneet työtä ilman koulutusta, ja ovat sitä ikäluokkaa jolle vakituinen työpaikka on ollut huomattavasti helpompi saavuttaa. eri

Maassahan on huutava pula suorittavan työn tekijöistä. Miksi työ ei kelpas, mutta jonkun muun olisi se tehtävä ja ne verot maksettava jotta te voitte opiskella vuosia jonka jäljen ette hakua töihin mennä.

Maassa on huutava pula sellaisten suorittavan työn tekijöistä, joiden koulutuksen saaneet kertovat ettei heitä työkokemuksesta huolimatta kutsuta edes haastatteluun, työstä makseta palkkaa jolla eläisi, tai vaihtoehtoisesti työntekijöitä hankitaan ulkomailta halvemmalla.

Vierailija kirjoitti:

Ihmisillä on liian korkeat odotukset elämältä. Täysi-iässä huomataan, että luxuselämä ei napsahdakaan eteen tosta noin vaan, ja siitähän se masennus- ja ahdistuskierre sitten lähtee.

Tämä on saanut alapeukkuja, mutta uskallan olla kanssasi samaa mieltä. Stnan älypuhelimet ja valheellinen somemaailma ovat tuhonneet ihmiset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhteiskuntaa pitäisi muuttaa jotenkin perusteellisesti, toimimattomasta järjestelmästähän tällainen mielenterveysongelmien paljous kertoo. Itselläni ei ole mitään mielenterveydellistä sairautta enkä syö siis lääkkeitäkään. Kuitenkin jos joku nyt kertoisi, että tulevaisuudessa mulla on mielenterveysongelmia ja joudun syömään niihin lääkkeitä, niin uskoisin häntä.

Opiskelen yliopistossa alaa, josta lukion opo, äiti ynnä muut vanhemmat ihmiset jankkasi, että "joo, se on hyvä ala, hae sinne, varmasti saat töitäkin!" Olen nyt opiskellessa tajunnut, että saatan saada oman alan töitä mutta voi myös olla, etten koskaan saa. Vaikka olen saanut hyviä arvosanoja kursseista ja edennyt mallikkaasti nyt opintojeni maisterivaiheeseen saakka, en ole saanut kesälle vielä kertaakaan oman alan hommia. Epävarmuus syö ihmistä. Työ- ja rahatilanne on todella monilla nykyään epävarma, se varmasti masentaa. Yksinäisyys ja aitojen ihmiskontaktien puute varmasti nykyään myös huipussaan sosiaalisen median sun muun takia.

Sitten jos niitä töitäkin saa, se työ saattaa olla lähes sietämätöntä. Olen nyt sitten kaksi viime vuotta tehnyt ympäri vuoden osa-aikaisesti siivoojan töitä ja samalla opiskellut. Tänään oli taas sellainen päivä töissä, että taidanpa kohta lopettaa nämä hommat ja suosiolla keskittyä viimeiset kaksi yliopistovuotta pelkkään opiskeluun. Ahdistaa aivan mielettömästi ajatella, että kaikki uurastus yliopistossa saattaakin olla turhaa. Jos joudun opintojeni jälkeenkin tekemään tätä samaa siivoushommaa, niin masennus todennäköisesti iskee. Ihmettelen, miten kukaan kestää tätä työtä. Koko ajan aivan järjetön kiire, asiakkaat valittaa mitä ihmeellisimmistä asioista, kiitosta ei saa KOSKAAN mistään, fyysisesti raskasta, paska palkka, jotkut selvästi kohtelevat sillä asenteella, että kun toi on siivooja, niin sen on pakko olla jotenkin vähä-älyinen jne... Ja lähes jokaisen tällaisen raskaan siivouspäivän jälkeen on viimeiset pari vuotta ollut pakko tarttua tenttikirjoihin, tehdä kandia, katsella luentotallenteita ja muuta vastaavaa. Ihmistä ei varmastikaan ole tarkoitettu tällaiseen suorituskeskeiseen puurtamiseen päivästä toiseen, kuukaudesta toiseen ja vuodesta toiseen.

Ymmärrän turhautumisesi. Kuitenkin tahtoisin painottaa, että töissä käyminen ja opiskelu on satavarmasti parempi vaihtoehto kuin toimettomuus. Se nimittäin tarkoittaa yhteiskunnan rattaiden ulkopuolelle jäämistä ja tuo todella monenlaista pysyvää, parantumatonta ongelmaa mukanaan. Yhtenä voi olla juuri mielenterveyden lopullinen menetys pahimmassa tapauksessa.

Vaikka kuinka turhauttaisi, kannattaa aina silti panostaa siihen että opiskelee tai tekee edes jotain työtä. Se taatusti kannattaa! Se on pääomaa, jota et menetä vaikka kukaan muu ei koskaan huomaisi panostasi.

Ei mua turhauta siksi, että haluaisin todellisuudessa maata toimettomana kotona. Tarkoitin suorituskeskeisellä puurtamisella sitä, että tehdään niska limassa vain jotain työtä, minkä sattuu saamaan, vaikka inhoaisi sitä työtään. Määräaikaisilla ja osa-aikaisilla sopimuksilla, epävarmana tulevaisuudesta. 

Tämän nykyisen alani opiskelu oli mulle jo kakkossuunnitelma, sillä ykkössuunnitelma oli, että musta tulee kirjailija. Hahhah, ajattelet varmaan nyt siellä. Jokainenhan tietää, että kirjoittamisella harva saa elantonsa, vaikka yrittäisi parhaansa. Oli siis pakko lähteä opiskelemaan varasuunnitelmana ammattia. Vähäisen vapaa-aikani töiden ja opintojen ohessa käytän käsikirjoituksen kirjoittamiseen, sillä en ole edelleenkään hylännyt kirjailijahaavetta. Tuntuu jokseenkin sietämättömältä ajatukselta, että ehkä se oma kakkossuunnitelmakaan ei toimi enkä saa vakituista työsuhdetta yliopisto-opintojeni jälkeen. Sitten joutuisin keksimään TAAS uuden varavaihtoehdon ja olen koko ajan kauempana siitä, mitä oikeasti haluan tehdä.

Kyllä mielestäni jokaisen pitäisi edes enimmäkseen sietää omaa työtään. Esimerkiksi siivoustyö on varmasti jonkun mieleen enemmän kuin minun. Joku toinen taas kammoksuu ajatustakin siitä, että pitäisi kirjoittaa 300-sivuinen kirja. Sehän juuri nimenomaan aiheuttaa työuupumusta, ahdistusta ja masennusta, jos kamppailee vuosikausia itselleen täysin sopimattomalla alalla. Mua turhauttaa ajatus siitä, että entäpä jos mulle käy juuri niin. Ei mua turhauta ajatus itse työstä ollenkaan.

Kuilu ihmisarvoisen elämän ja monien työpaikkojen välillä on päässyt venymään kestämättömäksi. Jos olet opiskellut ammatin, jossa työ tehdään karmeissa työyhteisöissä, on ikävä kyllä tai onneksi mahdollista jäädä myös kotisohvalle ahdistusta potemaan. Been there, done that.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

”Ihmistä ei varmastikaan ole tarkoitettu tällaiseen suorituskeskeiseen puurtamiseen päivästä toiseen, kuukaudesta toiseen ja vuodesta toiseen.”

Mutta ne raskasta työtä tekevät, marraskuussa vuorotyöhön lähtevät, ne on kyllä tarkoitettu töihin menemään, jotta sinä saat ilmaisen tutkinnon, opintososiaaliset etuudet, valtion takaaman opintolainan ja opintorahan ja sitten kerrotkin, että sinulle ei työ napaa.

Miksi muiden pitää tarjota sinulle valmiiksi kaikki ja sinä vain ilmoitat, että et jaksaisi tehdä töitä vuodesta toiseen mutta muiden pitää jaksaa?

Ne marraskuussa vuoroonkin menevät ovat käyneet jonkin koulutuksen.

Jos eivät ole, ovat saaneet työtä ilman koulutusta, ja ovat sitä ikäluokkaa jolle vakituinen työpaikka on ollut huomattavasti helpompi saavuttaa. eri

Maassahan on huutava pula suorittavan työn tekijöistä. Miksi työ ei kelpas, mutta jonkun muun olisi se tehtävä ja ne verot maksettava jotta te voitte opiskella vuosia jonka jäljen ette hakua töihin mennä.

Ei niihin suorittavan työnkään hommiin niin vain mennä, etenkään vakituiseksi ja kokoaikaiseksi. Kukaan ei ole tässä keskustelussa sanonut, ettei halua opiskelun jälkeen tehdä niitä töitä, joihin on saanut koulutuksen. Pointti on ollut siinä, että edes pitkä koulutus ei nykyään enää takaa varmaa OMAN ALAN työpaikkaa ja se v*tuttaa. Sitten ainut vaihtoehto on mennä joihinkin hanttihommiin tai hommata uusi, pitkä koulutus eli elää vuosia lisää köyhänä opiskelijana. Työttömänä ihminen taas heti leimataan laiskaksi loiseksi, vaikka kaikkensa olisi yrittänyt.