1987 syntyneistä kolmannes saanut psyk. diagnoosin tai lääkkeitä ja tilanne on vain pahentunut nuoremmilla

Psykiatrisia diagnooseja jaetaan nykyään turhan helposti.

Usein sellainen napsahtaa kun lääkäri ei viitsi tutkia mistä oireet oikeasti johtuvat.

Varsinkin kivuista kärsivät saavat helposti jonkun masennusdiagnoosin. Hoidoksi tulee masennuslääkkeitä ja kehotus ajatella positiivisesti.

Itse olen epätoivoisesti yrittänyt saada apua lapsen vatsavaivoihin. Hän kärsii kovista vatsakivuista ja kroonisesta ripulista. Tähän on nyt sitten tarjottu avuksi terapiaa. Toki se mielellään vastaanotetaan, sillä onhan tuommoisen oireilun kanssa eläminen raskasta lapselle. Yksi lääkäri neuvoi, että vatsa pitää vaan opettaa toimimaan normaalisti. Sitä ei kertonut miten tämä opettaminen tapahtuu.

Konkreettisin apu on huhtikuussa saatu kipulääkeresepti. Valitettavasti kyseistä lääkettä ei ole saatavilla yhdessäkään apteekissa. Se on loppunut maaliskuussa, ja sitä saattaa tulla elokuun aikana. Ollaan oltu jonotuslistalla jo aika monta kuukautta. Todella kovasti odotan, että saisi edes kivun hallintaan. Lapsi itse kärsii tilanteesta paljon ja sanoo oireilun aiheuttavan ahdistusta.

Tunnen myös ihmisiä, jotka on ohjattu psykiatriselle puolella MS-taudin tai reuman takia. Heillä oikeita oireiden syitä on alettu tutkimaan vasta sen jälkeen kun psykiatrista ongelmaa ei ole löydetty tai psykiatrinen hoito ei ole vaikuttanut oireisiin. Näissä tapauksissa asianmukaisen hoidon aloittaminen on viivästynyt useilla vuosilla.

En lainkaan ihmettele, että psykiatrisia diagnooseja on nykyään niin monella.

1987 syntyneet ovat myös niitä ensimmäisiä sukupolvia, joiden vanhemmat päättivät erota rytinällä. Uusperheet yleistyivät todella paljon 90-luvun lopun jälkeen. Tietysti hienoa, että ihmiset eivät jääneet epätyydyttäviin liittoihin eivätkä avioerot selitä yksin ongelmien lisääntymistä. Ne eivät kutienkaan helpottaneet sellaisten ihmisten oloja, joilla oli jo alun alkaen huonot kortit elämää varten.

Psykiatriassa paikataan puutteellisen kasvatuksen ja turvattomien kotiolojen luomia onngelmia.

Kun ei ole ollut vanhempia, jotka opettivat stunnetaitoja, ovat monet omaksuneet tavan säädellä ongelmiaan pillereiden avulla.

Vaikeat masennukset, psykoosit, traumat jne. ovat todella hankalia ongelmia.

Nykyisessä yhteiskunnassa ei ole juurikaan helppoja ja stressittömiä töitä. Kyllä siinä moni alkaa oireilla ties millä tavalla.

Osalle kehittyy myös sairaan identiteetti. Kun on vuosikaudet roikkunut Kelan tuilla, on sieltä pitkä matka päästä toimivaksi yhteiskunnan jäseneksi.

Moni pärjäisi ihan hyvin, kun saisi olla omissa oloissaan, pelailla ja syrjäytyä rauhassa. Yhteiskunnan odotukset yksilölle ovat kuitenkin toiset.

Kaikilla ei ole edes suurta halua päästä työelämään tai edes selviytyä itsenäisesti. Kylmää tai ei, mutta olisi ehkä mielekkäintä tarjota apu tehokkaasti niille, jotka oikeasti haluavat sitä vastaanottaa.

Täällä 1988 syntynyt nainen, diagnoosina ahdistus, masennus ja syömishäiriö. Ihmisillä näyttää olevan kuvitelma että mt-diagnooseja saanut ei tee mitään, makaa vaan. Mä olen kouluttautunut ja työelämässä mukana. Ihan "normaalia" elämää elän, vaikka elämänhalua ei kovin löydykään.

Vierailija kirjoitti:

Liian helppo elämä tekee sairaaksi. Ihminen on luotu kamppailemaan olemassaolostaan. Ruumis ja aivot rappeutuvat käytön puutteesta.

Mä jotenkin uskon tähän. Jos pitäisi peltoa kuokkia päivät pitkät henkensä pitimiksi niin harva siinä ehtisi fiilistellä ahdistustaan ja yliherkkyyksiään tuntitolkulla joka päivä.

On se vähän niin että kun kaikkea on tyrkyllä niin mikään ei enää tyydytä. Alle 30v miehilläkään seiso kuin nettipornolle ja oman käden raudanlujalle puristukselle ja vatkaukselle siinä kun ennen miehelle riitti Anttilan kuvasto tai oman puolison paljaat pakarat lauantaisaunassa.

Ongelma ei ole pelkästään siinä, että diagnooseja tehdään liikaa. Ihmisten on myös "pakko hankkia" itselleen joku diagnoosi, kun oireilevat nykyisessä systeemissä. Kelatukia ei heru ilman diagnooseja, ja työkkärin tuet leikataan, jos ei halua "aktivoitua".

Yhteiskunnassa on todella paljon ns. neet-nuoria. He ovat koulutuksen ja työelämän ulkopuolella. Usein elämänhallinta on ihan pyllyllään, ja päivät kuluvat netissä surffaillen ja playstationia pelaten. Ihan sellaiset tavalliset asiat kuin riittävä yöni, säännöllinen ruokailu ja terveet elämäntavat ovat monelle utopiaa. Myös ymmärrys siitä, että elämä on välillä kurjaa ja se pitää kestää. Tuo viimeksi mainittu erityisesti korostuu. Nykynuoret kestävät huonosti epämukavuutta.

On karu tosiasia, että perheet, koulu ja yhteiskunta ovat muuttuneet siten, ettei kaikista kehity 18 vuodessa itsestään vastuuta ottavia toimivia aikuisia. Kyse ei ole pelkästään siitä, tehdäänkö diagnooseja vai ei, vaan siitä, ettei kodin perintönä saanut riittävästi eväitä selvitä itsenäisesti. Tämä siis pätee, kun pututaan sellaisista masentuneista, ahdistuneista tai muuten syrjäytyneistä ihmisistä, jotka eivät kärsi vakavasta mielisairaudesta.

Yhteiskunta ei ole varautunut siihen, että täällä pitää hoitaa vain mielisairaat ja vakavasti oireilevat potilaat, vaan ns. lievät ongelmat, syrjäytyminen ja yleinen uusavuttomuus valtaavat alaa ja syövät resursseeja.

Vierailija kirjoitti:

No, sodan jälkeen maa oli täynnä puolihulluja miehiä, jotka saattoivat käyttäytyä täysin arvaamattomasti, johtuen ihan ymmärrettävästi sotatraumoista. Kuinka monella heistä oli diagnoosi tai lääkitys? Ei se, että vaikeuksiin saa apua, tee meistä sen hullumpia kuin ennenkään.

Mielestäni tässäkin ketjussa paljon esillä ollut väittämä, että nuoret saavat mt-diagnooseja enemmän, koska niitä diagnosoidaan enemmän ei pidä täysin paikkaansa. Tuossa on varmasti osatotuus, mutta mistä johtuu että työelämässä nuoret ovat niitä jotka pääasiassa hakevat mt-saikkaria? Kyllä diagnoosit ovat samalla tasolla nuoremmille ja vanhemmille, kun ne tehdään samaan aikaan. Työelämässä esiintyvien nuorten mt-ongelmien laajuudet alleviivavat myös tässä ketjussa olleen tukimuksen tuloksia.

Ehkä kannattaisi tutkia tarkemmin mistä nuoret ahdistuvat ja lähteä purkamaan ongelmia tuota kautta, eikä vain tuomita kaikkia aiheeseen liittyviä tutkimuksia virheellisiksi. Osa nuorten ahdistuksistahan johtuu virheellisestä informaatiosta jota heille on syystä tai toisesta syötetty. Osa ahdistuksesta tulee varmaankin somen mielikuvien ja realielämän välisestä kuilusta. Tuollaista asioista johtuva ahdistus pitäisi olla aika yksinkertaisesti poistettavissa, mikäli asioita ruvettaisiin käsittelemään kunnolla.

Vierailija kirjoitti:

Koska huono omatunto. Lapset tarvitsevat rinnalleen turvallisen aikuisen, sekä pysyvyyttä ja jatkuvuutta ympärilleen.

"Syitä" mm; Vanhempien pitkät työpäivät, puuttuvat isovanhemmat, erot, uusperheet ym. Ihan perussettiä. Kommunikointi rajoittuu kännyköillä näpyttelyyn, ei läheisyyttä, haleja tai aitoa läsnäoloa.

Näin 80-luvun alussa syntyneenä täytyy sanoa, että paljon enemmän vanhemmat ovat nykyään läsnä lapsilleen kuin omassa lapsuudessa. Haliminen ja tunteiden osoittaminen paljon luonnollisempaa.

Pitääkö sinne nuppitohtorille mennä heti valittamaan kun on vaikeaa? Kaverini on psykologi, joka itsekin vetää tabuja naamariin ja käy terapeutilla. Minä ostan hanapakkausviinin ja vedän kalsarikännit jos on ollut oikein paska viikko takana. Mutta mitään tabuja en ala syömään vaikka lääkäri määräisi. Intissä 90-luvulla sai kuussatasta buranaa mihin tahansa vaivaan, jota kävi valittamassa. Nykyään varmaan saa mielialalääkkeitä vaikka käynnin aiheena olisi peräpukamat.

Jep kuulun myös tähän klubiin. Syntynyt 90-luvulla, ikää parikymmentä, diagnooseja valitettavasti löytyy ja lääkitys on. :( Tuttavapiirissäni monilla on mielenterveysongelmia. Ne ovat hyvin yleisiä tänä päivänä. Enkä yhtään ihmettele, kun katsoo tätä ilmapiiriä, paineita ja tahdin kiristymistä.

Vierailija kirjoitti:

-87 syntyneet ovat 90-luvun laman lapsia. Monessa perheessä oli tuolloin vaikeaa, konkurssia, alko-ongelmaa, jopa itsemurhia em. syistä.

Onko ihme, että tää näkyy myöhemmin näissä ihmisissä?

Myös nykyään jotkut saa liian helposti psykiatrisen diagnoosin ja lääkityksen. Osa elämän normaaleista vastoinkäymisistä ja niihin reagointi laitetaan psyyken sairaudeksi.

En tiedä kuinka paljon lama lopulta on näkynyt ihan pikkulapsilla. Toki itsemurhia tms oli tilastollisesti enemmän, mutta en usko, että ne riittävät selittämään tämän mielenterveysongelmien kasvun kuitenkaan. Uskoisin laman vaikuttaneen enemmän vähän isompiin lapsiin, jotka oikeasti ovat ymmärtäneet sen vanhempien ahdistuksen tai itse joutuneet olemaan huolissaan omasta työn saannista laman aikaan.

Vierailija kirjoitti:

Jep kuulun myös tähän klubiin. Syntynyt 90-luvulla, ikää parikymmentä, diagnooseja valitettavasti löytyy ja lääkitys on. :( Tuttavapiirissäni monilla on mielenterveysongelmia. Ne ovat hyvin yleisiä tänä päivänä. Enkä yhtään ihmettele, kun katsoo tätä ilmapiiriä, paineita ja tahdin kiristymistä.

Näin hieman vanhempana yritän neuvoa. Ilmapiiri on muuttunut, mutta oikeasti ei niin paljon mitä somesta tai mediasta antaa ymmärtää. Työn tekemisen tahti on kiristynyt, mutta jos tuon kestää vanhemmat, niin pitäisi kestää nuortenkin.

Paineiden kasvu on mielenkiintoinen asia. En yhtään vähättele tuota, päinvastoin. Tuo voisi kuitenkin olla se osa-alue, johon voisi myös itse vaikuttaa omalla asenteella ja arvomaailmalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Syypää tähän on ikuista nuoruuttaan eläneet vanhemmat ja erityisesti vanhempien avioerot. Totuus on, että lapsi vaurioituu AINA vanhempiensa avioerosta. Tätä ei haluta myöntää, vaan leikitään ettei niin olisi. Onneksi edes lapsiasiainvaltuutettu oli rohkea ja uskalsi kerran sanoa tämän totuuden ääneen.

Entäs noiden v. 87 syntyneiden lapsuus 90-luvun laman Suomessa? Jo silloin puhuttiin, kuinka lasku vielä tulee maksettavaksi.

Oli paljon työttömyyttä, paljon konkursseja, markan devalvointi, lainat saattoivat kolminkertaistua, asuntojen arvot laski.

Esko Ahon hallitus leikkasi minkä ehti, lapsilisiä leikattiin, ryhmäkokoja suurennettiin, terv.palveluja supistettiin jne. jne. Ja nämä ei voi olla vaikuttamatta lapsiperheen elämään ja lapsuuteen. Ja moni menetti henkensä oman käden kautta. Ja parhaimmillaan konkursseja oli 9kpl viikossa. Jopa suuria yrityksiä. Pankit fuusioituivat tai menivät konkurssiin ja asiakkaita siirrettiin roskapankkiin ja monelta meni omaisuus, mutta velat jäi ja korko 17-21% ja perittiin korkoa korille.

Ja nämä v. 1987 syntyneet lapset ovat olleet juuri 90-luvun laman maksajia, niin kuin ennustettiin ja pelättiin.

Niin, silloin oli hankalat olot, eikö niiden jotka oikeasti joutuivat raapimaan toimeentuloaan tuolloin pitäisi olla niitä ongelmaisia? 3-5v pikkulapsi ei oikeasti kauheasti lamasta kärsinyt. Toki perheessä on voinut olla ahdistunut ilmapiiri, en minä sitä kiellä, mikä vaikuttaa lapsiinkin, mutta silti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Miten tämä maa voi pyöriä, jos tulevaisuudessa suurimmalla osalla väestöstä on mielenterveysongelmia? Miksi tästä ei puhuta enemmän"

Kyllä mielenterv.ongelmia on ollut ennenkin, mutta ei niistä kukaan puhunut. Nyt kynnys hoitoon hakemiselle on alhainen ja nuorten saatavilla. Samoin koulun ja työterv.hoidon kehittyminen. Ja siitä nykyään voidaan puhua, leimaantumatta hulluksi. Avoimuuden ilmapiiri tuli joskus 90-luvulla.

Esim. tämä näkyy selvemmin suurissa ikäluokissa, joita on tutkittu paljon.

Heistä moni ennen eläkeikää, siirtyi työkyvyttömyyseläkkeelle juuri mielenterv.ongelmien vuoksi, samoin alkoholin kulutus on suurta ja joka päivä, joku yli 70v tekee itsemurhan.

Eikä asiat ole sen paremmin 50-70-luvulla syntyneuden.

Eikä ole pelkästään ongelma Suomessa, vaan masilmanlaajuinen.

Jos kyse on siitä, että ennen mielenterveysongelmista ei vain puhuttu, niin ihmeen hyvältä se taktiikka vaikuttaa tähän nykyiseen diagnosoimisen aikaan verrattuna. Ennen vanhaan syrjäytyminen oli harvinaista ja ihmiset kävivät töissä ja hankkivat lapsia aivan eri malliin kuin nykyään, jolloin diagnosoidut mielenterveysongelmaiset makaavat kotona yksinään ja toimettomina.

Ei mielenterv.häiriöt koske ainoastaan nuoria, vaan yhtälailla myös vanhoja, kun tarkastelee toista ääripäätä esim. yli 65v, niin he voivat vielä huonommin kuin nuoret.

Johtavat alkoholin kulutuksessa, itsemurhissa, rikoksissa jne. jotka johtuvat pitkälti mielenterv.häiriöistä.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006196794.html

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jep kuulun myös tähän klubiin. Syntynyt 90-luvulla, ikää parikymmentä, diagnooseja valitettavasti löytyy ja lääkitys on. :( Tuttavapiirissäni monilla on mielenterveysongelmia. Ne ovat hyvin yleisiä tänä päivänä. Enkä yhtään ihmettele, kun katsoo tätä ilmapiiriä, paineita ja tahdin kiristymistä.

Näin hieman vanhempana yritän neuvoa. Ilmapiiri on muuttunut, mutta oikeasti ei niin paljon mitä somesta tai mediasta antaa ymmärtää. Työn tekemisen tahti on kiristynyt, mutta jos tuon kestää vanhemmat, niin pitäisi kestää nuortenkin.

Paineiden kasvu on mielenkiintoinen asia. En yhtään vähättele tuota, päinvastoin. Tuo voisi kuitenkin olla se osa-alue, johon voisi myös itse vaikuttaa omalla asenteella ja arvomaailmalla.

Se on juuri näin. Elämän hankaluus tänä päivänä on kupla ja harha, jota mm media ruokkii. Mikään tilasto ei tue asiaa. Esim Faktojen maailma kirjassa tätä avataan aika hyvin.

Itse menin työelämään 90-luvun puolivälissä, eikä mielestäni mitään olennaista heikennystä ole tapahtunut. Pätkätyö, irtisanomiset, tehostamiset, jne ovat kaikki olleet mukana koko työuran. Nykyään on ainakin korkeammin koulutetuilla paljon enemmän mahdollisuuksia vaikka mihin, työnkuvaa saa muokattua oman näköiseksi, on etätyö jne. Esimiehet ovat kuuntelevampia. Palkallakin on parempi ostovoima. Ja yhteiskunnan tukiverkko on parempi.

Minusta näissä ketjuissa haetaan aina syitä osittain vääristä asioista. Ei sillä, että se syiden hakeminen välttämättä edes olisi kovin hedelmällistä.

Mitä korkeampi elintaso ihmisillä on, sitä korkeammat ovat myös odotukset. 90-luvun loppupuoli ja 2000-luvun alku olivat tiukkaa nousukautta, jolloin myös materialismi hyppäsi ihan uudelle tasolle. Elämykset tulivat kaikkien ulottuville, tuli halpoja vaatteita, matkustelu halpeni jne. Ja tällöin nämä puhutut ikäluokat elivät teini-ikää ja tulivat nuoriksi aikuisiksi. He kasvoivat osaksi kulutusyhteiskuntaa. Tämän lisäksi tuli sosiaalinen media osaksi arkea, ja se levitti edelleen kulutuksen ilosanomaa. Ei vain materian muodossa vaan myös elämysten ja palveluiden.

Eli meillä on tässä nyt ensimmäiset ikäluokat, jotka aidosti ovat kasvaneet kulutushysteriassa. Mikä aiheuttaa sen, että halutaan vain enemmän ja enemmän, ja toisaalta vaikka palkat ovat kasvaneet, eivät ne vain pysy sen haluamisen perässä. Ihminen joutuu kohtaamaan sen sisäisen tyhjyytensä, katkeroituu ja ahdistus on valmis.

Tätä ei pidä ymmärtää moitteena, emme me kukaan mahda mitään niille olosuhteille ja sille yhteiskunnalle, missä olemme kasvaneet.

Vierailija kirjoitti:

Liian helppo elämä, liikaa vapaa-aikaa, liikaa kaikkea. Ei tavoitteita, ei jakseta viitsitä mitään. Kynsi katkeaa -kriisi. Kissa kuolee - kuukauden sairausloma. En saa työtä jota haluaa - mt-ongelma. Joku jättää - valtava kriisi ja vuosi pois töistä.

Tämä on totta. Opiskelijalla kuoli marsu, hän oli viikon sairaslomalla. Itselläni kuoli veli, kun olin teini-ikäinen ja olin sairaslomalla saman verran. Sitten mentiin takaisin kouluun ja palattiin normaaliin elämään.

Olen itse miettinyt sitäkin, että millähän tavalla sota-aika on vaikuttanut kollektiiviseen mielenterveyteen - ja vaikuttaako vieläkin? Sitä on ihan tutkittu, että sodat ovat vaikuttaneet suomalaiseen kasvatukseen ja olemiseen. Esimerkiksi omat isoisäni olivat nuoruutensa rintamalla, ja onhan se pakostakin vaikuttanut. Luulenkin, että vaikkapa suurten ikäluokkien juomatavat voidaan osittain selittää tällaisella ylisukupolvisuudella.

Toisaalta olen miettinyt sitäkin, että ehkäpä tämän asian suhteen näkyy valoa tunnelin päässä: joku täällä jo mainitsikin miten kasvatus on nykyään ”hellempää”, nuoret käyttäytyvät keskimäärin paremmin ja juovat vähemmän jne. Yksi 60-70 vuotta meni sitten tähänkin prosessiin, mutta nyt onkin sitten muita yhteiskunnallisia haasteita ja kollektiivisia traumoja (kuten 90-luvun lama).

Pettymysten sietäminen...

Kotikasvatus on vähemmän rajojen laittamista ja enemmän ymmärtämistä ja mukailua. Samaa jatkuu koulussa, jokainen pitäisi kohdata yksilönä, peruskoulusta voi luimia läpi osaamatta juuri mitään. Toisella asteella aletaan vaatia jotain, tulee stressi ja ahdistuminen. Mitä seuraa pettymykset, kun työpaikan ja opiskelujen eteen pitää jotain tehdäkin.

"Joka viides ikäluokasta oli saanut psykiatrista erikoissairaanhoitoa tai lääkitystä..."

Mistä ap repi tuon, että joka kolmas?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Miten tämä maa voi pyöriä, jos tulevaisuudessa suurimmalla osalla väestöstä on mielenterveysongelmia? Miksi tästä ei puhuta enemmän"

Kyllä mielenterv.ongelmia on ollut ennenkin, mutta ei niistä kukaan puhunut. Nyt kynnys hoitoon hakemiselle on alhainen ja nuorten saatavilla. Samoin koulun ja työterv.hoidon kehittyminen. Ja siitä nykyään voidaan puhua, leimaantumatta hulluksi. Avoimuuden ilmapiiri tuli joskus 90-luvulla.

Esim. tämä näkyy selvemmin suurissa ikäluokissa, joita on tutkittu paljon.

Heistä moni ennen eläkeikää, siirtyi työkyvyttömyyseläkkeelle juuri mielenterv.ongelmien vuoksi, samoin alkoholin kulutus on suurta ja joka päivä, joku yli 70v tekee itsemurhan.

Eikä asiat ole sen paremmin 50-70-luvulla syntyneuden.

Eikä ole pelkästään ongelma Suomessa, vaan masilmanlaajuinen.

Jos kyse on siitä, että ennen mielenterveysongelmista ei vain puhuttu, niin ihmeen hyvältä se taktiikka vaikuttaa tähän nykyiseen diagnosoimisen aikaan verrattuna. Ennen vanhaan syrjäytyminen oli harvinaista ja ihmiset kävivät töissä ja hankkivat lapsia aivan eri malliin kuin nykyään, jolloin diagnosoidut mielenterveysongelmaiset makaavat kotona yksinään ja toimettomina.

Ei mielenterv.häiriöt koske ainoastaan nuoria, vaan yhtälailla myös vanhoja, kun tarkastelee toista ääripäätä esim. yli 65v, niin he voivat vielä huonommin kuin nuoret.

Johtavat alkoholin kulutuksessa, itsemurhissa, rikoksissa jne. jotka johtuvat pitkälti mielenterv.häiriöistä.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006196794.html

Linkkisi meni artikkeliin, jossa tuotiin esiin että yli 65 vuotiaat eivät ole vähentäneet rikosten määriä suhteessa aikaan. Graafissa näkyvä rikosten kasvu tulee pääsääntöisesti liikennerikoksista (= maksavat extraa valtion budjettiin).

Vanhemmilla ihmisillä on runsaampaa alkoholin käyttöä. Tätä en kiellä. Voitko pistää linkkiä missä kerrotaan että ongelmakäyttö (=alkoholistit) merkittävästi suuremmassa prosentissa vanhempien kuin nuorten keskuudessa (kun otetaan mukaan myös nuorten huumeiden käyttö)?