Tyttären ystävä saa vanhemmiltaan asunnon

Tässä ei ole kyse varallisuudesta. Tottakai ap ostaa jos tyttären kaverin vanhemmatkin niin tekevät. Tottakai.

Olisko kantsinu itsekin opiskella nuorempana hyväpalkkaiseen ammattiin?

Ei vanhempien kuulu ja tarvitse rahoittaa lastensa asuntoja heidän lapsuudenkodistaan muuttaessa. Tutut joiden vanhemmat antaneet kodin lapsilleen ovat asuntosijoittajia joilla lukuisia asuntoja joista saavat vuokratuloja

Isälläni oli velaton sijoitusasunto Helsingissä johon muutin kun täytin 19. En maksanut vuokraa, maksoin vain yhtiövastikkeen, elettiin 1990-luvun loppua. Isäni kuoli muutama vuosi muuttoni jälkeen ja asunto jäi minulle perinnöksi. Jäi muutakin perintöä eli verot sain ilman ongelmia maksettua.

Kyllä se vaan niin on että kun saa noinkin suuren taloudellisen edun niin elämä helpottuu vaikka raha ei onnea tuokaan. Remontoin asuntoa myöhemmin ja myin sen hyvällä hinnalla. Ei ole koskaan tarvinnut asuntolainaa ottaa.

Opin jo varhain pitämään suuni kiinni raha-asioista. Jos ääneen menet sanomaan että jotain olet saanut niin kermaperseeksi ja vaikka miksi haukutaan. Olen kohdannut kuitenkin muita vaikeuksia elämässä, useita läheisten ennenaikaisia kuolemia ja jäänyt lapsettomaksi.

Lapselle kivempi jos asuu solussa tms muitten kanssa. Siinä tutustuu muihin ja sen jälkeen osaa arvostaa omia kämppiä. Minä sain ennakkoperinnön kun aloitin opiskelun ja ostin sillä yksiön. Ei ollut hyvä ratkaisu, sain olla aina selittelemässä miksi asun syrjemmällä, paljonko mulla on vuokra, mistä olen saanut rahaa. Tuli sellainen etuoikeutetun aura, vaikka olin pienviljelijäperheestä ja pikemminkin köyhästä päästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kas näin sitä opetetaan lähes aikuiset lapset pärjäämään omillaan. Samat vanhemmat varmaan aikanaan hankkii lapsille työpaikat ja soittelee näiden duunipaikoille. Työpaikat saadaan tutunkaupalla ja ikinä ei pullamössönössö joudu tekemään mitään itse.

Työpaikat saadaan verkostoilla ja vanhemmat ovat osa verkostoa. Aika moni työtön kertoo samaa tarinaa eli ei löydy suosittelijaa, ei pääse edes ensimmäiseen työpaikkaan, koska ei tunne ketään, jonka avulla saisi jalan oven väliin. Ei sen tarvitse olla isä tai äiti, mutta ihmeen usein työpaikkoja täytetään kyselemällä työntekijöiltä, tunteeko kukaan hyvää tyyppiä. Moni saa töitä siksi, että työpaikalla joku tuntee Matin, jonka lapsi Sanna on vastavalmistunut, mahtaisiko Sanna päästä kesäksi tuuraamaan jne.

Musta taas tuntuu, että yhä harvemmin lapset hakeutuvat samoille aloille kuin vanhempansa. On toki edelleenkin lääkärisukuja, juristisukuja jne, mutta eivät vanhemmat enää odota samalla tavalla lastensa kulkevan heidän jalanjälkiään kuin vielä 40 vuotta sitten. Moni vanhempi kun ei itsekään ole samalla alalla kuin omat vanhempansa. 

Verkostot ovat toki tärkeitä työllistymisessä, mutta ei insinööri-isällä tai sairaanhoitajaäidillä yleensä ole sellaisia työelämän verkostoja, jotka auttaisivat luokanopettajaksi tai rahoitusalaa opiskellutta lastaan  saamaan koulutustaan vastaavaa työpaikkaa. 

Todellakin kannattaa ostaa ja auttaa perus elämisessä.

Itse en saanut mitään, mutta sain uniongelmat,burnoutin ja masennuksen. Opiskelin ja kävin töissä kun pystyi ja jokaikinen hetki mietin miten rahat riittää.  Monesti nukahdin tenteissäkin kun uniongelmat paheni vain ja niissäkin joskus raapustelin lukuja että paljonko rahaa tilillä ja mikä lasku tulossa yms.

Ja nyt vielä 20 vuotta myöhemminkin säikähdän jos joku yllätys valkoinen kirje tulee postissa.

Se, että vanhemmat eivät osta asuntoa, ei mitenkään pakota käymään töissä lukukausien aikana. Opintolainaa saa lähes nollakorolla, ja Kela jopa maksaa lainasta merkittävän osan, joa valmistuu suunnilleen ajallaan.

Kesätöissä kannattaa toku käydä ihan työkokemuksen keräämisen takia.

Nykyäänkö saa normaalisti asumistukea vanhemman omistamaan asuntoon? Hyvä juttu! Silloin ei vielä saanut kun itse opiskelin, mutta tästä on aikaakin jo yli 10 vuotta. Silloin sai jotain pari kymppiä asumistukea jos vanhempi asunnon omisti ja vaikka maksoi vuokraa. Omat vanhemmat osti kämpän opiskelupaikkakunnaltani ja asuin siinä opintojen ajan. Taloudellisesti oli itselleni plus miinus nolla, vaikka maksoin pientä vuokraa kun asumistuki oli niin pieni. Mutta muutoin toki helpotti kun oli varma kämppä joka ei voinut mennä alta ja jos oli hankalaa rahallisesti niin saattoi saada jättää jokusen vuokran väliin. Vanhemmat myi sitten hyvällä voitolla tuon kämpän kun muutin itse pois.

Assburger kirjoitti:

Se ostaa, jolla on rahaa, se ei osta, jolla ei ole.

Eihän siinä mitään kummpempaa.

Juuri näin. Lisäisin vielä että toisten varallisuutta on turha kadehtia, siitä ei saa kun v*tutuksen itselleen. Keskittykää siihen mikä on hyvää elämässä ! Mulla se hyvä on tällä hetkellä se, että on vielä kahvia ja lukematon kirja.

Vierailija kirjoitti:

Iskijä kateus?

Populistinen termi, ihan järkevää ajattelua on.

Jos löytää mukavan asunnon ja saa lainaa niin toki kannattaa ostaa itselleen sijoitusasunto. Tätä voi sitten vuokrata, vaikka lapselleen näin aluksi.

Omat läheiset ostivat asunnon, jossa asuin hieman halvemmalla vuokralla (=minulle ei siis ostettua asuntoa). Säästin siinä noin 200 e kuussa kuin jos olisin asunut muualla vuokralla. Päälle kuitenkin tuli henkinen manipulointi, joten sanoiduin kuviosta irti ja asunto myyntiin. Nyt taas täysin ilman apua ja olo on tuhat kiloa  kevyempi. 

Nuorella omistusasuminen on hieman hankalaa. Elämäntilanteet muuttuu nopeasti: milloin opiskelu vie toiselle paikkakunnalle (esim. se ala ei ollutkaan kiva ja toisessa kaupungissa olisi joku), milloin halutaan muuttaa kumppanin kanssa yhteen eikä asunto olekkaan tarpeeksi iso, tai vaikka valmistuessa olisi unelmatyöpaikka tarjolla toisella puolen Suomea. Asunnot ei liiku nopeasti, joten siitä voi tulla riippakivi moneksi vuodeksi elämäntilanteen muuttuessa.

Anna alkupääoma ja lapsesi ostaa itse ja menee töihin ja maksaa lainaa. Ei tarvitse pelleillä perintöasioiden kanssa sitten myöhemmin.

Tai jos ei ole varaa alkupääomaan tai lapsellesi kiinnostusta mennä töihin ja maksaa lainaa niin sitten hän muuttaa vuokralle ja saa sinulta kuukausittain lisäavustusta jos työt ei siltikään kiinnosta (ja sinulla on varaa antaa kuukausiavustusta).

Tärkeämpää se kuukausiavustus on kuin betoniseinät ympärillä. Sillä rahalla saa ruokaa, tarvikkeita jne.

Niin siis tämä ostaminen kannattaa vain pääkaupunkiseudulla. Muualla vuokrakämppä on hyvä ratkaisu, siitä pääsee eroon.

Vierailija kirjoitti:

Niin siis tämä ostaminen kannattaa vain pääkaupunkiseudulla. Muualla vuokrakämppä on hyvä ratkaisu, siitä pääsee eroon.

Kyllä se on kannattavaa missä tahansa yliopistokaupungissa. Niissä on kysyntää pienille vuokra-asunnoille aina, jos omaa tarvetta asunnolle ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No jos lapsesi on opiskelija hän hyötyy asunnosta vain jos maksat myös muut asumiskulut. Vanhempien omistamaan asuntoon ei makseta tukia.

Itse kyllä aikoinani kieltäydyin vanhempien ostamasta asunnosta. Ennen kaikkea siksi että vapautta oli enemmän kun ei ottanut mitään vastaan vanhemmiltaan.

Jos maksaa vuokraa, saa myös asumistukea vaikka asunto olisikin vanhempien omistama. Jos lapsi omistaa asunnon itse, hän toki vastaa vastikkeestaan.

Näin me muut veronmaksajat maksamme toisten lasten isien ja äitien asuntolainat. Näppärää!

Kuule, käytännössähän se on aivan sama kuka siinä kämpässä asustaa, mikäli siihen saa asumistukea.

Ja oma lapsi nyt todennäköisesti pitää sen kämpän ehjänä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kas näin sitä opetetaan lähes aikuiset lapset pärjäämään omillaan. Samat vanhemmat varmaan aikanaan hankkii lapsille työpaikat ja soittelee näiden duunipaikoille. Työpaikat saadaan tutunkaupalla ja ikinä ei pullamössönössö joudu tekemään mitään itse.

Työpaikat saadaan verkostoilla ja vanhemmat ovat osa verkostoa. Aika moni työtön kertoo samaa tarinaa eli ei löydy suosittelijaa, ei pääse edes ensimmäiseen työpaikkaan, koska ei tunne ketään, jonka avulla saisi jalan oven väliin. Ei sen tarvitse olla isä tai äiti, mutta ihmeen usein työpaikkoja täytetään kyselemällä työntekijöiltä, tunteeko kukaan hyvää tyyppiä. Moni saa töitä siksi, että työpaikalla joku tuntee Matin, jonka lapsi Sanna on vastavalmistunut, mahtaisiko Sanna päästä kesäksi tuuraamaan jne.

Musta taas tuntuu, että yhä harvemmin lapset hakeutuvat samoille aloille kuin vanhempansa. On toki edelleenkin lääkärisukuja, juristisukuja jne, mutta eivät vanhemmat enää odota samalla tavalla lastensa kulkevan heidän jalanjälkiään kuin vielä 40 vuotta sitten. Moni vanhempi kun ei itsekään ole samalla alalla kuin omat vanhempansa. 

Verkostot ovat toki tärkeitä työllistymisessä, mutta ei insinööri-isällä tai sairaanhoitajaäidillä yleensä ole sellaisia työelämän verkostoja, jotka auttaisivat luokanopettajaksi tai rahoitusalaa opiskellutta lastaan  saamaan koulutustaan vastaavaa työpaikkaa. 

Tosissasiko kirjoitat vai oletko yksinkertaisesti tyhmä? Eihän tuossa edellä edes väitetty, että pitää olla samalla alalla! Joku työpaikan insinööri tuntee juristi-Matin, jonka laskentatoimi pääaineenaan valmistunut KTM Sanna-tytär saattaa olla vailla töitä.

Olen itse HR-tehtävissä ja nuorin poikani sai töitä, kun vanhempi poikani sattui juttelemaan liikelounaalla yhteistyökumppanin kanssa sekä veljestään että äidistään. Kumppani sattui muistamaan minut muista yhteyksistä ja ehdotti, että puheenaollut nuorimies ottaa häneen yhteyttä. Niin sai tuleva insinööri töitä, vaikka äidillä tai veljellä ei ole alasta mitään tietoa. Sukunimi ratkaisi ja se, että sekä veli että äiti olivat jääneet mieleen hyvällä tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Nuorella omistusasuminen on hieman hankalaa. Elämäntilanteet muuttuu nopeasti: milloin opiskelu vie toiselle paikkakunnalle (esim. se ala ei ollutkaan kiva ja toisessa kaupungissa olisi joku), milloin halutaan muuttaa kumppanin kanssa yhteen eikä asunto olekkaan tarpeeksi iso, tai vaikka valmistuessa olisi unelmatyöpaikka tarjolla toisella puolen Suomea. Asunnot ei liiku nopeasti, joten siitä voi tulla riippakivi moneksi vuodeksi elämäntilanteen muuttuessa.

Yksiö Helsingin keskustassa myydään elokuussa alle tunnissa. Sitäkö aikaa ei malta odottaa?