Olisin käynyt kaupassa mutta siskon mies perui. Nyt ei ole ruokaa viikonlopuksi.

Porvoon seudulla on pitkät välimatkat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et jaksa kävellä neljää kilsaa????

On tää palsta kyllä ihmeellinen kun joka mamma on hurja maratoonari. Kahdeksan kilometrin lenkki (kun ei AP ole sinne kauppaan jäämässä asumaan) on tietysti ihmisen käveltävissä, mutta ei se nyt jokaiselle ole ihan tuosta vaan -juttu.

Ei ihmiset tuosta hermostu vaan ap:n yleisestä avuttomuudesta ja passiivisuudesta.

Osta tuollainen kolmipyöra tavarankuljetus pyörä.

Vierailija kirjoitti:

Jos se siskon mies ehtisi aamulla kauppaan. Ap

Toivotaan näin. Ei yllättäville menoille oikein mitään voi.

Huomenna sitten ruokaa ja herkkuja ☺️ 🍆🍓🧀🌮🍖

Kauankohan trolli-ap mietti feidasiko hänet siskon, serkun vai naapurin Pekan mies?

Vierailija kirjoitti:

Jos pääsis työkyvyttömyyseläkkeelle ja vois muuttaa palvelutaloon asumaan niin olis hyvä. Ap

Buahaha. Huonot jalat ei ole mikään syy päästä palvelutaloon.

Laihduta!

Tästä tuli mieleen, kun minun piti mennä leikattavaksi viime keväänä. Olin odottanut jo kauan aikaa ja sain sen n.kuukauden päähän. Hankin itselleni kyydin, koska täältä ei mene busseja ja asun yksin, eikä ole sukulaisia täällä, vain muutama ystävä. Leikkaus oli maanantaina ja sunnuntaina vielä varmistin, että muistaahan kyytini varmasti, mihin aikaan piti tulla hakemaan minua. Juu, muistaa kyllä, tulee silloin. Selvennyksenä vielä, että olin maksanut jo kyydin tilille 30km:n matkasta 30e, tulisin taksilla sitten kotiin tai sopisin erikseen kotimatkan hänen kanssaan. 

Seuraavana päivänä olin valmistellut kaiken ja odottelin kyytiäni saapuvaksi. Hänen piti tulla, sanotaan vaikka klo 12 (en muista oikeaa aikaa), mutta ei kuulunut joten soitin hänelle. Ei vastannut, laitoin viestiä ja soitin uudestaan. Kun hän viimein vastasi klo 12:30 (minun piti olla sairaalassa klo 13) hän mutisi puhelimeen, ettei jaksanut herätä, sori ja löi luurin kiinni. Hädissäni yritin keksiä nopeasti toisen kyydin, mutta kaikki olivat töissä tai jossain muualla. Onneksi naapurini suostui viemään minut ja lupasin antaa hänelle rahaa kun kotiudun sairaalasta, silloin ei ollut lainkaan käteistä. Oli muuten kauhea taistelu saada tältä alkuperäiseltä kyydiltä se raha takaisin, jonka olin jo maksanut hänen tililleen, hänen mielestään se olisi saanut toimia "varausmaksuna" että hänen piti olla valmiudessa tällaiseen.