Lue keskustelun säännöt.
Ex-vaimo ei vaihda sukunimeäni pois
31.07.2019 |
Erottiin yli neljä vuotta sitten. Ei lapsia. Milloin olisi suotavaa pyytää häntä vaihtamaan takaisin vanhaan sukunimeensä?
Kommentit (349)
141/349
|
31.07.2019 |
Vastaa
Lainaa
Ilmoita asiattomaksi
Vierailija kirjoitti:
Noiden nimihullujen kannattaa lukea tämä 😊
Varsinkin niiden jotka väittää että nimi on AINA mieheltä 😉Wikipedia kertoo:
Suomen itsenäisyyden ajan alussa, sillä Suomen ensimmäinen sukunimen pakollistava laki, sukunimilaki, tuli voimaan vasta vuoden 1921 alussa. Laissa säädettiin, että niiden Suomen kansalaisten, joilla ei ollut sukunimeä, tuli määräaikaan mennessä ottaa sellainen. Jos joku sukunimetön ei määräaikaan mennessä ottanut sellaista, hänen sukunimekseen määrättiin se lisänimi, jolla hänet paikkakunnalla tunnettiin. Aiheena sukunimen säätämiseen pakolliseksi oli tuolloin sekaannuksen välttäminen eräissä hallinnollisissa yhteyksissä, erityisesti rikosrekisterin ylläpidossa.[17].
Suomen lain mukaan lapsi saa vanhempiensa sukunimen. Jos vanhempien sukunimi on sama, lapsi (sekä biologinen että adoptiolapsi) saa sen. Muutoin lapsi saa sen vanhemman sukunimen, jonka vanhemmat ilmoittavat. Jos ilmoitus jätetään tekemättä, lapsi saa äidin nimen. Saman perheen kaikilla lapsilla tulee olla sama sukunimi, joten ei voi antaa esimerkiksi isän sukunimeä esikoiselle ja äidin sukunimeä kuopukselle.
Sukunimen voi muuttaa maistraatissa, mutta sen on täytettävä tietyt ehdot.[18]
Sukunimi avioliitossa
Muokkaa
Avioliittoa solmittaessa puolisot voivat molemmat säilyttää oman sukunimensä tai toinen voi ottaa puolisonsa nimen, jolloin hän voi käyttää omaa sukunimeään puolison nimen edellä (ns. yhdistelmäsukunimi).[19]Yhdistelmäsukunimi muodostuu kahdesta sukunimestä, joiden välissä on kirjoituksessa yhdysmerkki (esimerkiksi Virtanen-Korhonen). Yhdistelmänimen osista ensimmäinen on Suomessa kantajansa aiempi sukunimi, jälkimmäinen puolestaan puolison sukunimi. Tällainen yhdistelmänimi ei periydy jälkeläisille.
Sukunimikäytäntö avioliitossa on muuttunut aikojen kuluessa. Perinteinen tapa oli, että vaimo säilytti avioliitossa oman sukunimensä. Käytäntö alkoi murtua 1800-luvun jälkipuoliskolla. [20] Vuoden 1929 avioliittolaki sääti, että vaimon oli otettava miehensä sukunimi tai yhdistelmänimi. Vuonna 1986 laki muuttui. Uusi sukunimilaki määräsi, että puolisot saattoivat ottaa yhteisen nimen, pitää omat sukunimensä tai jompi kumpi puolisoista saattoi ottaa yhdistelmänimen.
Juuri samaa lainausta olin liittämässä, kun huomasin että teit sen jo.
Nyt kaikki voivat rauhoittua ja huolehtia VAIN omista nimiasioistaan. 😂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutkikkaita juttuja nämä suvut ja sukunimet. Tavat ovat syntyneet tällaisten oletusten pohjalta: 1) Jokainen ihminen kuuluu johonkin ja vain yhteen sukuun. 2) Suku määräytyy ihmisen isän mukaan, paitsi silloin kun isä ei ole naimisissa äidin kanssa, jolloin suku määräytyy äidin mukaan. Tämä tilanne on aina häpeä. 3) Sukuun kuulumisen osoittaa sukunimi. 4) Mennessään naimisiin nainen siirtyy miehen sukuun ja ottaa miehen sukunimen. Hänestä tukee rouva Järvinen, mikä on arvokkaampaa kuin olla neiti Virtanen. Naisen entisestä suvusta käytetään nimitystä "oma suku" (omaa sukua Virtanen). 5) Avioliiton aikana syntyvät lapset kuuluvat miehen sukuun ja saavat miehen suvun sukunimen. 6) Avioliitto kestää jommankumman kuolemaan saakka. 7) Avioeroa ei oikeastaan pitäisi olla, se on aina häpeä ja mutkistaa asioita. Avioerossa naisen pitäisi oikeastaan palata takaisin isänsä sukuun ja ottaa tyttönimi takaisin. Mutta eihän rouva voi enää muuttua neidiksi, eikä hän voi rouva Virtanenkaan olla, koska sehän viittaisi siihen että olisi naimisissa isänsä kanssa. 9) Avioliitossa syntyneet lapset kuuluvat miehen sukuun mutta ovat myös äitinsä sukulaisia ja jäävät useimmiten (meidän kulttuurissamme) asumaan äidin kanssa. Kuuluvatko äiti ja lapset kuitenkin eri sukuun?
Ihminen yrittää luoda selkeät ja yksinkertaiset säännöt asioille jotka eivät ole yksinkertaisia. Vanhat käsitykset laahaavat mukana vaikka olosuhteet muuttuvat. Kaikenlaisia sääntöjä ja vaatimuksia asetetaan toisillemme, vaikka eihän muita velvoittavia sääntöjä ole kuin ne mitkä Suomen lakiin on kirjoitettu.
Vierailija kirjoitti:
Tämän täytyy olla sekopäisin ketju AV:lla ikinä.
You must be new here.......
Linkkailkaa vaan sitä wikipediaa :) siellähän kaikki tieto on puolueetonta faktaa, vai mitä?
Ex-mieheni nimi on hieno suomenruotsalainen nimi, jolla on arvostusta. En tod. vaihda sitä pois, koska on se parempi kuin aiempi sukunimeni Möttönen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Linkkailkaa vaan sitä wikipediaa :) siellähän kaikki tieto on puolueetonta faktaa, vai mitä?
Kertoisitko MITKÄ asiat ovat väärin tuossa Wikipedian tekstissä?
Samat asiat ovat Suomen nimilaissa.
Onko seKIN väärennetty tai vääristelty 😁?
Vierailija kirjoitti:
Noiden nimihullujen kannattaa lukea tämä 😊
Varsinkin niiden jotka väittää että nimi on AINA mieheltä 😉Wikipedia kertoo:
Suomen itsenäisyyden ajan alussa, sillä Suomen ensimmäinen sukunimen pakollistava laki, sukunimilaki, tuli voimaan vasta vuoden 1921 alussa. Laissa säädettiin, että niiden Suomen kansalaisten, joilla ei ollut sukunimeä, tuli määräaikaan mennessä ottaa sellainen. Jos joku sukunimetön ei määräaikaan mennessä ottanut sellaista, hänen sukunimekseen määrättiin se lisänimi, jolla hänet paikkakunnalla tunnettiin. Aiheena sukunimen säätämiseen pakolliseksi oli tuolloin sekaannuksen välttäminen eräissä hallinnollisissa yhteyksissä, erityisesti rikosrekisterin ylläpidossa.[17].
Suomen lain mukaan lapsi saa vanhempiensa sukunimen. Jos vanhempien sukunimi on sama, lapsi (sekä biologinen että adoptiolapsi) saa sen. Muutoin lapsi saa sen vanhemman sukunimen, jonka vanhemmat ilmoittavat. Jos ilmoitus jätetään tekemättä, lapsi saa äidin nimen. Saman perheen kaikilla lapsilla tulee olla sama sukunimi, joten ei voi antaa esimerkiksi isän sukunimeä esikoiselle ja äidin sukunimeä kuopukselle.
Sukunimen voi muuttaa maistraatissa, mutta sen on täytettävä tietyt ehdot.[18]
Sukunimi avioliitossa
Muokkaa
Avioliittoa solmittaessa puolisot voivat molemmat säilyttää oman sukunimensä tai toinen voi ottaa puolisonsa nimen, jolloin hän voi käyttää omaa sukunimeään puolison nimen edellä (ns. yhdistelmäsukunimi).[19]Yhdistelmäsukunimi muodostuu kahdesta sukunimestä, joiden välissä on kirjoituksessa yhdysmerkki (esimerkiksi Virtanen-Korhonen). Yhdistelmänimen osista ensimmäinen on Suomessa kantajansa aiempi sukunimi, jälkimmäinen puolestaan puolison sukunimi. Tällainen yhdistelmänimi ei periydy jälkeläisille.
Sukunimikäytäntö avioliitossa on muuttunut aikojen kuluessa. Perinteinen tapa oli, että vaimo säilytti avioliitossa oman sukunimensä. Käytäntö alkoi murtua 1800-luvun jälkipuoliskolla. [20] Vuoden 1929 avioliittolaki sääti, että vaimon oli otettava miehensä sukunimi tai yhdistelmänimi. Vuonna 1986 laki muuttui. Uusi sukunimilaki määräsi, että puolisot saattoivat ottaa yhteisen nimen, pitää omat sukunimensä tai jompi kumpi puolisoista saattoi ottaa yhdistelmänimen.
Tuo suppea esitys oli siis sinulle uutta, mutta ei varmaan monille muille. Sukunimet ja niiden säätely on paljon vanhempaa perua kuin laki, jossa kaikkien piti ottaa sukunimi. Laki koski lähinnä köyhiä tai vasta vaurastuneita talonpoikia, koska varakkailla oli jo sukunimensä. Monet uudet virallistetut nimet tulivat talojen tai kotitalon paikan nimiin. Tyypillinen naisen sukunimen ottamistilanne oli, että vävy otti naisen sukunimen, jos hänestä tuli talon isäntä. Useimmiten naimisiin mennessä otettiin miehen nimi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisena rasittaa eniten ajatus noista sukunimihärdelleistä siksi koska nimi on myös osa identiteettiä. Mikäli avioliiitossa otan jonkun toisen nimen, on epäselvää kuinka vanhat ystäväni enää löytävät minut, ja ehkä vielä suurempana ongelmana: miten pysyn omalla alallani tunnistettavana mikäli nimikin vaihtuu uudeksi.
Mikäli jostain syystä vaihtaisin nimeni avioliittoon mennessäni, toisi se mukanaan järkyttävän vaivan, enkä ryhtyisi uuteen nimenvaihdokseen mitenkään helposti.
[/quote
Kauheasti sitä olikin uraa jo takana, kun menimme parikymppisenä naimisiin ja ystäviin pidettiin yhteyttä, olivat kaikki häissämmekin, joten isoa ongelmaa ei tuostakaan syntynyt. Uudet ystävät oppivat tietysti tuntemaan minut naimanimelläni. Ja elettiin aikaa ennen nettiä ja muita turhuuksia.
Kaltaisesi kiihkoilijat ovat tavattoman rasittavia ihmisiä. Eläkää omaa elämäänne kuten haluatte, älkää pitääkö elämänne pääsisältönä saarnata muille omia mieltymyksiänne. Se kertoo vain suuresta epävarmuudesta.Anteeksi mutta millä logiikalla saat minusta kiihkoilijan? Olen ihan normaali 30+ nainen joka ei vielä ole naimisissa mutta sen sijaan on tehnyt hieman uraa. Minulle on työn kannalta todella tärkeä säilyä löydettävissä nimeni perusteella, eikä se ole mikään pieni huoli liittyen nimenvaihdokseen. Kyseessä on logistinen ongelma joka kohtaa pääasiassa naissukupuolta, mutta toki nykyään joitakin miehiäkin. En kylläkään saarnaa kenellekään aiheesta, olen tässäkin ketjussa puhunut pelkästään omista ongelmistani, joten ehkä se epävarmuus onkin sinun päässäsi :-)
Ohiksena totean, että vaahtoathan sinä, lainaus tekstistäsi: ”Kyllä naisellakin pitäisi olla oikeus säilyä tunnistettavana nimensä perusteella :( Kaksoisnimet ovat toki osittainen ratkaisu pulmaan...”
Etkö tiedä, että oikeus pitää nk. tyttösukunimi on ollut olemassa jo kauan.
Kukin tehkööt kuten haluaa, turhaa kirjoitta halveksuen meistä, jotka erottuakseen pidämme sukunimen, joka on ollut meillä kauemmin, kuin tyttösukunimi, ja joilla lasia on, haluavat pitää saman nimen kuin heillä.
Vain heikot naiset ovat jatkuvasti paasaamassa, tehkää itse ja jättäkää vähemmälle se vatvominen ja muiden arvosteleminen.
Jokainen päättäköön itse!No kyllä tämä asia on sinulle nähtävästi kivulias jos koet tuon paasaamiseksi! Työelämässä tämä on todellinen ongelma monelle naiselle, ja kommentti siitä että naistenkin pitää saada pitää se nimi jolla on tunnistettavissa oli kohdistettu AP:lle joka haluaa että vaimo monen vuoden jälkeen vaihtaisi pois tunnistettavan nimensä: tässä tilanteessa ap:n vaimolla oli jo toinen nimi kuin tyttönimensä mutta yhtä lailla tärkeä identiteetti mikäli se on säilynyt mukana vuosia tai ehkä jopa vuosikymmeniä.
En minä ole arvostellut Sinua enkä ketään muutakaan joka vaihtaa nimensä, se on jokaisen meistä oma valinta jonka ei muita pitäisi koskea. Älä sinäkään kuitenkaan vähättele minun kokemaa ongelmaa siitä että tarvitsen tunnistettavan nimen omassa ammatissani. Me kaksi olemme luultavasti vähän eri tilanteissa.
No kerropas missä sinulla on se ongelma? Eihän sinun tarvitse ottaa miehesi nimeä, jos et halua, missä siis se härdelli?
Pidät oman nimesi ja sillä siisti. Joku toinen tekee toisin, mutta mitäpä se meille kuuluu, tehköön? Ja kestäköön härdellin , jos sellainen tulee.
En oikein ymmärrä, mitä sinä todistelet?
Pidä nimesi! Et tarvitse kenenkään lupaa, eikä sitä tarvitse selitellä.
Ota ihan rahassa tämä elämä, kyllä se siitä lutviutuu!Anteeksi että otan osaa keskusteluun! :D Toin oman näkökantani esille joka selkeästi ärsyttää ja suututtaa sinua kovinkin paljon. En tiedä kuuluuko tämä sinulle, mutta oma ongelmani on se että mikäli rakastaa toista ja haluaa lapsia, olisi kätevää että kaikilla perheessä olisi sama sukunimi. Ongelmaksi tämä syntyy koska vääjäämättä toisen vanhemman pitää se oma nimi vaihtaa: yleensä naisen. Näitä asioita tässä pohdin, mutta jatkossa yritä välttää lukemasta tekstejäni jos ne triggeröivät liikaa.
Saat anteeksi!
Vielä kerran realiteetit.
Sinun ei ole pakko ottaa miehesi nimeä, ja jos olet jo ottanut, voit vaihtaa tyttösukunimesi takaisin. Ja jos olet ottanut miehesi sukunimen, voit eron jälkeen sen halutessasi pitää, sanoo se mies, miehen suku ja kummisi kaima asiasta mitä tahansa. Sinä päätät.
Sinä päätät oman kohtasi ja muut ihmiset omansa.
Minä en näe missään härdelliä, pitää vain tietää mitä itse tahtoo ja tehdä niin.
Niin yksinkertaista tämä on tämmöiselle 1978 naimisiin menneelle ja vuosikymmenten avioliiton jälkeen eronneelle naiselle, joka otti miehen nimen, koska niin halusi ja nimi on kaunis, ja piti nimen eron jälkeen, koska halusi. Vain koska halusi!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noiden nimihullujen kannattaa lukea tämä 😊
Varsinkin niiden jotka väittää että nimi on AINA mieheltä 😉Wikipedia kertoo:
Suomen itsenäisyyden ajan alussa, sillä Suomen ensimmäinen sukunimen pakollistava laki, sukunimilaki, tuli voimaan vasta vuoden 1921 alussa. Laissa säädettiin, että niiden Suomen kansalaisten, joilla ei ollut sukunimeä, tuli määräaikaan mennessä ottaa sellainen. Jos joku sukunimetön ei määräaikaan mennessä ottanut sellaista, hänen sukunimekseen määrättiin se lisänimi, jolla hänet paikkakunnalla tunnettiin. Aiheena sukunimen säätämiseen pakolliseksi oli tuolloin sekaannuksen välttäminen eräissä hallinnollisissa yhteyksissä, erityisesti rikosrekisterin ylläpidossa.[17].
Suomen lain mukaan lapsi saa vanhempiensa sukunimen. Jos vanhempien sukunimi on sama, lapsi (sekä biologinen että adoptiolapsi) saa sen. Muutoin lapsi saa sen vanhemman sukunimen, jonka vanhemmat ilmoittavat. Jos ilmoitus jätetään tekemättä, lapsi saa äidin nimen. Saman perheen kaikilla lapsilla tulee olla sama sukunimi, joten ei voi antaa esimerkiksi isän sukunimeä esikoiselle ja äidin sukunimeä kuopukselle.
Sukunimen voi muuttaa maistraatissa, mutta sen on täytettävä tietyt ehdot.[18]
Sukunimi avioliitossa
Muokkaa
Avioliittoa solmittaessa puolisot voivat molemmat säilyttää oman sukunimensä tai toinen voi ottaa puolisonsa nimen, jolloin hän voi käyttää omaa sukunimeään puolison nimen edellä (ns. yhdistelmäsukunimi).[19]Yhdistelmäsukunimi muodostuu kahdesta sukunimestä, joiden välissä on kirjoituksessa yhdysmerkki (esimerkiksi Virtanen-Korhonen). Yhdistelmänimen osista ensimmäinen on Suomessa kantajansa aiempi sukunimi, jälkimmäinen puolestaan puolison sukunimi. Tällainen yhdistelmänimi ei periydy jälkeläisille.
Sukunimikäytäntö avioliitossa on muuttunut aikojen kuluessa. Perinteinen tapa oli, että vaimo säilytti avioliitossa oman sukunimensä. Käytäntö alkoi murtua 1800-luvun jälkipuoliskolla. [20] Vuoden 1929 avioliittolaki sääti, että vaimon oli otettava miehensä sukunimi tai yhdistelmänimi. Vuonna 1986 laki muuttui. Uusi sukunimilaki määräsi, että puolisot saattoivat ottaa yhteisen nimen, pitää omat sukunimensä tai jompi kumpi puolisoista saattoi ottaa yhdistelmänimen.
Tuo suppea esitys oli siis sinulle uutta, mutta ei varmaan monille muille. Sukunimet ja niiden säätely on paljon vanhempaa perua kuin laki, jossa kaikkien piti ottaa sukunimi. Laki koski lähinnä köyhiä tai vasta vaurastuneita talonpoikia, koska varakkailla oli jo sukunimensä. Monet uudet virallistetut nimet tulivat talojen tai kotitalon paikan nimiin. Tyypillinen naisen sukunimen ottamistilanne oli, että vävy otti naisen sukunimen, jos hänestä tuli talon isäntä. Useimmiten naimisiin mennessä otettiin miehen nimi.
Sinulta unohtui linkki, jolla todistat tietosi. Kiitos, kun laitat sen viellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Linkkailkaa vaan sitä wikipediaa :) siellähän kaikki tieto on puolueetonta faktaa, vai mitä?
Genealogiakin valehtelee 😂
https://www.genealogia.fi/nimet/nimi36rs.htm
Samoin vissiin Kotus 😉
https://www.kotus.fi/kielitieto/nimisto/henkilonnimet/suomalaiset_sukun…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi hänen pitäisi vaihtaa sukunimesi pois ja vaikka olette eronneet, niin hän on edelleen suvun jäsen ja sinun ensimmäinen puoliso, joka säilyy virallisissa papereissa ja sukuselvityksessä loput ikääsi, halusit sitä tai et.
Ööömm mistä näin päättelit?
Saattaa olla myös viimeinen puolisosi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisena rasittaa eniten ajatus noista sukunimihärdelleistä siksi koska nimi on myös osa identiteettiä. Mikäli avioliiitossa otan jonkun toisen nimen, on epäselvää kuinka vanhat ystäväni enää löytävät minut, ja ehkä vielä suurempana ongelmana: miten pysyn omalla alallani tunnistettavana mikäli nimikin vaihtuu uudeksi.
Mikäli jostain syystä vaihtaisin nimeni avioliittoon mennessäni, toisi se mukanaan järkyttävän vaivan, enkä ryhtyisi uuteen nimenvaihdokseen mitenkään helposti.
[/quote
Kauheasti sitä olikin uraa jo takana, kun menimme parikymppisenä naimisiin ja ystäviin pidettiin yhteyttä, olivat kaikki häissämmekin, joten isoa ongelmaa ei tuostakaan syntynyt. Uudet ystävät oppivat tietysti tuntemaan minut naimanimelläni. Ja elettiin aikaa ennen nettiä ja muita turhuuksia.
Kaltaisesi kiihkoilijat ovat tavattoman rasittavia ihmisiä. Eläkää omaa elämäänne kuten haluatte, älkää pitääkö elämänne pääsisältönä saarnata muille omia mieltymyksiänne. Se kertoo vain suuresta epävarmuudesta.Anteeksi mutta millä logiikalla saat minusta kiihkoilijan? Olen ihan normaali 30+ nainen joka ei vielä ole naimisissa mutta sen sijaan on tehnyt hieman uraa. Minulle on työn kannalta todella tärkeä säilyä löydettävissä nimeni perusteella, eikä se ole mikään pieni huoli liittyen nimenvaihdokseen. Kyseessä on logistinen ongelma joka kohtaa pääasiassa naissukupuolta, mutta toki nykyään joitakin miehiäkin. En kylläkään saarnaa kenellekään aiheesta, olen tässäkin ketjussa puhunut pelkästään omista ongelmistani, joten ehkä se epävarmuus onkin sinun päässäsi :-)
Ohiksena totean, että vaahtoathan sinä, lainaus tekstistäsi: ”Kyllä naisellakin pitäisi olla oikeus säilyä tunnistettavana nimensä perusteella :( Kaksoisnimet ovat toki osittainen ratkaisu pulmaan...”
Etkö tiedä, että oikeus pitää nk. tyttösukunimi on ollut olemassa jo kauan.
Kukin tehkööt kuten haluaa, turhaa kirjoitta halveksuen meistä, jotka erottuakseen pidämme sukunimen, joka on ollut meillä kauemmin, kuin tyttösukunimi, ja joilla lasia on, haluavat pitää saman nimen kuin heillä.
Vain heikot naiset ovat jatkuvasti paasaamassa, tehkää itse ja jättäkää vähemmälle se vatvominen ja muiden arvosteleminen.
Jokainen päättäköön itse!No kyllä tämä asia on sinulle nähtävästi kivulias jos koet tuon paasaamiseksi! Työelämässä tämä on todellinen ongelma monelle naiselle, ja kommentti siitä että naistenkin pitää saada pitää se nimi jolla on tunnistettavissa oli kohdistettu AP:lle joka haluaa että vaimo monen vuoden jälkeen vaihtaisi pois tunnistettavan nimensä: tässä tilanteessa ap:n vaimolla oli jo toinen nimi kuin tyttönimensä mutta yhtä lailla tärkeä identiteetti mikäli se on säilynyt mukana vuosia tai ehkä jopa vuosikymmeniä.
En minä ole arvostellut Sinua enkä ketään muutakaan joka vaihtaa nimensä, se on jokaisen meistä oma valinta jonka ei muita pitäisi koskea. Älä sinäkään kuitenkaan vähättele minun kokemaa ongelmaa siitä että tarvitsen tunnistettavan nimen omassa ammatissani. Me kaksi olemme luultavasti vähän eri tilanteissa.
No kerropas missä sinulla on se ongelma? Eihän sinun tarvitse ottaa miehesi nimeä, jos et halua, missä siis se härdelli?
Pidät oman nimesi ja sillä siisti. Joku toinen tekee toisin, mutta mitäpä se meille kuuluu, tehköön? Ja kestäköön härdellin , jos sellainen tulee.
En oikein ymmärrä, mitä sinä todistelet?
Pidä nimesi! Et tarvitse kenenkään lupaa, eikä sitä tarvitse selitellä.
Ota ihan rahassa tämä elämä, kyllä se siitä lutviutuu!Anteeksi että otan osaa keskusteluun! :D Toin oman näkökantani esille joka selkeästi ärsyttää ja suututtaa sinua kovinkin paljon. En tiedä kuuluuko tämä sinulle, mutta oma ongelmani on se että mikäli rakastaa toista ja haluaa lapsia, olisi kätevää että kaikilla perheessä olisi sama sukunimi. Ongelmaksi tämä syntyy koska vääjäämättä toisen vanhemman pitää se oma nimi vaihtaa: yleensä naisen. Näitä asioita tässä pohdin, mutta jatkossa yritä välttää lukemasta tekstejäni jos ne triggeröivät liikaa.
Liityn keskustelun ja lainaan tekstiäsi: ” Ongelmaksi tämä syntyy koska VÄÄJÄÄMÄTTÄ toisen vanhemman pitää se oma nimi vaihtaa: yleensä naisen. Näitä asioita tässä pohdin, mutta jatkossa yritä välttää lukemasta tekstejäni jos ne triggeröivät liikaa.”
Kuinka niin vääjäämättä?
Höpsistä!
Vierailija kirjoitti:
Linkkailkaa vaan sitä wikipediaa :) siellähän kaikki tieto on puolueetonta faktaa, vai mitä?
Linkkaile sinä sen wikipedia-artikkelin lopusta löytyvät linkit, jotka johtavat virallisiin lähteisiin, mm. Suomen lakiin. Niinhän me muut teemne, sitä kutsutaan lähdekriittisyydeksi.
Jos siellä olisi lähteenä esim mv-lehti, arvaas luottaisimmeko "tietoon"?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noiden nimihullujen kannattaa lukea tämä 😊
Varsinkin niiden jotka väittää että nimi on AINA mieheltä 😉Wikipedia kertoo:
Suomen itsenäisyyden ajan alussa, sillä Suomen ensimmäinen sukunimen pakollistava laki, sukunimilaki, tuli voimaan vasta vuoden 1921 alussa. Laissa säädettiin, että niiden Suomen kansalaisten, joilla ei ollut sukunimeä, tuli määräaikaan mennessä ottaa sellainen. Jos joku sukunimetön ei määräaikaan mennessä ottanut sellaista, hänen sukunimekseen määrättiin se lisänimi, jolla hänet paikkakunnalla tunnettiin. Aiheena sukunimen säätämiseen pakolliseksi oli tuolloin sekaannuksen välttäminen eräissä hallinnollisissa yhteyksissä, erityisesti rikosrekisterin ylläpidossa.[17].
Suomen lain mukaan lapsi saa vanhempiensa sukunimen. Jos vanhempien sukunimi on sama, lapsi (sekä biologinen että adoptiolapsi) saa sen. Muutoin lapsi saa sen vanhemman sukunimen, jonka vanhemmat ilmoittavat. Jos ilmoitus jätetään tekemättä, lapsi saa äidin nimen. Saman perheen kaikilla lapsilla tulee olla sama sukunimi, joten ei voi antaa esimerkiksi isän sukunimeä esikoiselle ja äidin sukunimeä kuopukselle.
Sukunimen voi muuttaa maistraatissa, mutta sen on täytettävä tietyt ehdot.[18]
Sukunimi avioliitossa
Muokkaa
Avioliittoa solmittaessa puolisot voivat molemmat säilyttää oman sukunimensä tai toinen voi ottaa puolisonsa nimen, jolloin hän voi käyttää omaa sukunimeään puolison nimen edellä (ns. yhdistelmäsukunimi).[19]Yhdistelmäsukunimi muodostuu kahdesta sukunimestä, joiden välissä on kirjoituksessa yhdysmerkki (esimerkiksi Virtanen-Korhonen). Yhdistelmänimen osista ensimmäinen on Suomessa kantajansa aiempi sukunimi, jälkimmäinen puolestaan puolison sukunimi. Tällainen yhdistelmänimi ei periydy jälkeläisille.
Sukunimikäytäntö avioliitossa on muuttunut aikojen kuluessa. Perinteinen tapa oli, että vaimo säilytti avioliitossa oman sukunimensä. Käytäntö alkoi murtua 1800-luvun jälkipuoliskolla. [20] Vuoden 1929 avioliittolaki sääti, että vaimon oli otettava miehensä sukunimi tai yhdistelmänimi. Vuonna 1986 laki muuttui. Uusi sukunimilaki määräsi, että puolisot saattoivat ottaa yhteisen nimen, pitää omat sukunimensä tai jompi kumpi puolisoista saattoi ottaa yhdistelmänimen.
Tuo suppea esitys oli siis sinulle uutta, mutta ei varmaan monille muille. Sukunimet ja niiden säätely on paljon vanhempaa perua kuin laki, jossa kaikkien piti ottaa sukunimi. Laki koski lähinnä köyhiä tai vasta vaurastuneita talonpoikia, koska varakkailla oli jo sukunimensä. Monet uudet virallistetut nimet tulivat talojen tai kotitalon paikan nimiin. Tyypillinen naisen sukunimen ottamistilanne oli, että vävy otti naisen sukunimen, jos hänestä tuli talon isäntä. Useimmiten naimisiin mennessä otettiin miehen nimi.
Mitäs jos lukisit historiaa sukunimistä 😊
Ei tarttis tyhmänä olla...
Ihan pikku Googlettamisella löytyy muutakin kuin Wikipedia 😉
Mutta ne vissiin on KAIKKI valehtelua koska SINÄ niin olet päättänyt 😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän kellään ole sitten omaa sukunimeä, jos aina on kyseessä vain "isän nimi" :D Missä vaiheessa muka sen isän nimestä on tullut hänen omansa?
Älytön keskustelu.
Kun sai sen omalta isältään, onko se niin vaikeaa ymmärtää. Lue: Naisilla _ei_ ole "omia" sukunimiä, vaan ne on aina saatu käyttöön miehen kautta.
-mies
No jaa, miestä taas ei olisi edes olemassa ilman naista.
Minä pidin ex-miehen sukunimen koska olen paljon julkaissut tutkija ja haluan että olen ammattipiireissä tunnistettavissa. Jos menisin naimisiin uudestaan ottaisin kaksoisnimen jossa exän nimi on ensin.
Vierailija kirjoitti:
Siitähän se riemu alkaakin, kun tämä naikkonen ryhtyy tehtailemaan tenavia eri ukkojen kanssa ja antaa näillekin vielä sinun sukunimesi, aivankuin kersat olisivat sinun. Näinhän sitä moni toimii.
Ai, isyystutkimus on siis tarpeeton. Sukunimi riittää osoittamaan isyyden. Mutta kukas on äiti, jos tällä onkin OMA SUKUNIMI 😱😱😱😱
Miksi nykyaikana kenelläkään olisi jonkun toisen sukunimi? Jos henkilö syystä tai toisesta vaihtaa sukunimeään, tietenkin uudesta sukunimestä tulee hänen oma nimensä - ihan riippumatta siitä, millä kriteereillä uusi sukunimi on valittu (puolison nimi, suvussa käytetty nimi, uusi keksitty nimi). Ja se on oma nimi vaikka olosuhteet muuttuvat, sen voi pitää tai vaihtaa ihan sen mukaan, miten itse haluaa, ei tarvitse kysellä kenenkään muun mielipidettä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän kellään ole sitten omaa sukunimeä, jos aina on kyseessä vain "isän nimi" :D Missä vaiheessa muka sen isän nimestä on tullut hänen omansa?
Älytön keskustelu.
Kun sai sen omalta isältään, onko se niin vaikeaa ymmärtää. Lue: Naisilla _ei_ ole "omia" sukunimiä, vaan ne on aina saatu käyttöön miehen kautta.
-mies
No jaa, miestä taas ei olisi edes olemassa ilman naista.
Totta.
Ja tuo yksi joka väittää että nimi on AINA miehen, niin hänen kannattaisi lukea muutakin kuin mv lehteä 😁
Kuten historiaa 😉
Olen ollut jo kertaalleen naimisissa, nyt toinen ja toivottavasti viimeinen avioliitto. Kummassakin liitossa olen pitänyt oman tyttönimeni ihan molempien miesten kanssa tehdyllä sopimuksella. Lapset ovat kaikki saaneet minun nimeni vaikka ovatkin avioliitoissa syntyneet.
Ja nämäkin aviomiehen kanssa sopimalla.
Eka liitto solmittu 90-luvun alussa, toinen 2000- luvun alussa...