Lue keskustelun säännöt.
Miettikääpä miten heikoissa oloissa useimmat 60-luvun lapset joutuivat elämään
29.07.2019 |
Taloudellinen tilanne samaa luokaa kuin tänä päivänä jollain pitkäaikaistyöttömän lapsella. Ei varaa paljon mihinkään tämän päivän mittakaavalla. Plus päälle päätteeksi autoritaarinen ja väkivaltainen kasvatus, jossa ei todellakaan mitään tunteita sanoiteltu.
Tämän päivän yleisen mielipiteen mukaan 60-luvun normioloihin joutuvat lapset pitäisi joko mieluiten jättää tekemättä tai ainakin ottaa huostaan. 60-luvulla ei kuitenkaan ajateltu niin. Hyvä vai huono?
Kommentit (149)
Vierailija kirjoitti:
Sodan kirous kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä lasten ruumiillinen kuritus rajussa muodossa oli jo väistymässä 60-luvulla. Ainakin meidän helsinkiläisissä "paremmissa" piireissä.
Minä sain joskus tukkapöllyä ja luunappeja. Nurkassa seisominenkin on koettu. En koskaan mitään remmiä eikä muutenkaan lyöty. Eipä tämä haitannut juurikaan, kun kavereilla oli useimmilla sama meininki.
Mutta henkinen puoli oli meillä kyllä kylmyyttä, vähättelyä ja latistamista. Tätä varmasti on vieläkin paljon. Mieluummin se suutuspäissään kivahdettuna pikku ruumiillinen näpäytys kuin alentava kohtelu kaikessa.
Mua kyllä hakattiin niin, että muistan haaveilleeni, kunpa koko muu perhe kuolisi pois, ja olisin yksin ja vapaa.
Sympatiani sinulle , kun sinulla tuollaista on siis ollut. Tuolla tavoin lastaan kohtelevat vanhemmat ovat kyllä aina ennemminkin pokkeus ,kuin sääntö, joten tuollaista vanhempin käyttäytymistä lastaan kohtaan ei siis voida näin jälkeenpäin yleistää miksikään sen ajan 'yleiseksi käytännöksi' ja vaikka kuinka väkivaltaisia vanhempia löytyy ihan nykyisinkin (ja veikkaisin ,että niitä sellaisia vanhempia on nykyään VÄHINTÄÄN yhtä paljon kuin silloin.
Höpö höpö. Ruumiillinen kuritus oli ihan jokapäiväistä suurimmassa osassa perheitä. Sotatraumoja saaneet isät purkivat pelkojaan ja äkkipikaistukissaan perhe saattoi vaikka lentää pellolle.
Sinulla menee nyt sukupolvet sekaisin. Sotatraumoja saaneet isät siittivät lapsensa viimeistään 50-luvun alkupuolella. Nyt on puhe 60-luvun lapsista.
Itse olen syntynyt vuonna 1963. Isoisälläni oli sotatraumoja, isälläni ei. Äitini oli saanut ankaran kotikasvatuksen, ja halusi tietoisesti toimia toisin.En ole tuo edellinen, mutta isäni oli nuorinta sotaan joutunutta ikäluokkaa. Olen perheen nuorin lapsi ja syntynyt 1963
Juuri näin. Pikkusiskoni syntyi v. 1962, isä oli syntynyt v. 1923 ja oli kyllä jatkosodassa. Emme tunteneet ollenkaan isovanhempiamme, yhden heistä hautajaisissa olin ihan pienenä. Kaikki muut olivat jo haudassa.
Ja tästäkö voi yleistää, että melkein kaikilla 60-luvun lapsilla oli sodassa ollut isä jolla sotatraumojen takia remmikuritus herkässä?
Höpsis. Täällähän esiintyi tuo päinvastainen väite, ettei 60-luvun lasten isät olleet olleet sodssa, vaan isoisät. Kyllä niitäkin oli, sitähän tässä yritetään kertoa. En ainakaan itse ole väittänyt, että KAIKKIEN 60-luvun lasten isät olisivat olleet. Mutta heitäkin oli. Jotkut tekivät lapsia vielä nelikymppisinä ja olivat nuoria ollessaan aikoinaan sodassa. Hyvin nuoria.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vielä 60-luvullakin vanhemmat ottivat vastuun peheestään ja lapsistaan eivätkä kaikki eronneet heti ensimmäisen vastoinkäymisen takia. Työtä oli paljon, koska suurin osa kotitöistä tehtiin ihan käsin. Varsinkin maalla pyykkien pesukin oli iso urakka. Lasten piti tehdä kotiötitä koulutyön ohella. Niukkaa oli varmaan kaikilla, joten kun minäkin sain oman ns. nuorisopyörän joskus v. 1961, 10-vuotiaana, niin olin todella onnellinen. Olin muuten istuttamassa metsän taimia ja sain osan pyörärahoista työllä.
Koulutusmahdollisuuksia oli niille, jotka olivat ahkeria. Piti vain olla suositukset seuraavaan opinahjoon. Opintolainoja sai vasta 70-luvulla suoraan opintolainoina. Sitä ennen sai joitakin erityislainoja, joiden määrä oli pieni.
Eihän niitä leluja hirveästi ollut, mutta minä ainakin ompelin nuken vaatteet itse, piirsin paperinuket ja niiden vaatteet ja pidin kauppaa kaikilla tyhjillä pakkauksilla, joita sain keräämällä joka ikisen tyhjän tuotepakkauksen kauppaani.
Minulta ei puuttunut mitään. Ystäviä ja kavereita oli naapurissa. Uimapaikka kilometrin päässä, kesälomahuveja varten.
Vierailija kirjoitti:
Sodan kirous kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä lasten ruumiillinen kuritus rajussa muodossa oli jo väistymässä 60-luvulla. Ainakin meidän helsinkiläisissä "paremmissa" piireissä.
Minä sain joskus tukkapöllyä ja luunappeja. Nurkassa seisominenkin on koettu. En koskaan mitään remmiä eikä muutenkaan lyöty. Eipä tämä haitannut juurikaan, kun kavereilla oli useimmilla sama meininki.
Mutta henkinen puoli oli meillä kyllä kylmyyttä, vähättelyä ja latistamista. Tätä varmasti on vieläkin paljon. Mieluummin se suutuspäissään kivahdettuna pikku ruumiillinen näpäytys kuin alentava kohtelu kaikessa.
Mua kyllä hakattiin niin, että muistan haaveilleeni, kunpa koko muu perhe kuolisi pois, ja olisin yksin ja vapaa.
Sympatiani sinulle , kun sinulla tuollaista on siis ollut. Tuolla tavoin lastaan kohtelevat vanhemmat ovat kyllä aina ennemminkin pokkeus ,kuin sääntö, joten tuollaista vanhempin käyttäytymistä lastaan kohtaan ei siis voida näin jälkeenpäin yleistää miksikään sen ajan 'yleiseksi käytännöksi' ja vaikka kuinka väkivaltaisia vanhempia löytyy ihan nykyisinkin (ja veikkaisin ,että niitä sellaisia vanhempia on nykyään VÄHINTÄÄN yhtä paljon kuin silloin.
Höpö höpö. Ruumiillinen kuritus oli ihan jokapäiväistä suurimmassa osassa perheitä. Sotatraumoja saaneet isät purkivat pelkojaan ja äkkipikaistukissaan perhe saattoi vaikka lentää pellolle.
Sinulla menee nyt sukupolvet sekaisin. Sotatraumoja saaneet isät siittivät lapsensa viimeistään 50-luvun alkupuolella. Nyt on puhe 60-luvun lapsista.
Itse olen syntynyt vuonna 1963. Isoisälläni oli sotatraumoja, isälläni ei. Äitini oli saanut ankaran kotikasvatuksen, ja halusi tietoisesti toimia toisin.En ole tuo edellinen, mutta isäni oli nuorinta sotaan joutunutta ikäluokkaa. Olen perheen nuorin lapsi ja syntynyt 1963
Juuri näin. Pikkusiskoni syntyi v. 1962, isä oli syntynyt v. 1923 ja oli kyllä jatkosodassa. Emme tunteneet ollenkaan isovanhempiamme, yhden heistä hautajaisissa olin ihan pienenä. Kaikki muut olivat jo haudassa.
Ja tästäkö voi yleistää, että melkein kaikilla 60-luvun lapsilla oli sodassa ollut isä jolla sotatraumojen takia remmikuritus herkässä?
Ilmeisesti joo. Tällaisia hölmöläisiä meillä tällä palstalla on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä lasten ruumiillinen kuritus rajussa muodossa oli jo väistymässä 60-luvulla. Ainakin meidän helsinkiläisissä "paremmissa" piireissä.
Minä sain joskus tukkapöllyä ja luunappeja. Nurkassa seisominenkin on koettu. En koskaan mitään remmiä eikä muutenkaan lyöty. Eipä tämä haitannut juurikaan, kun kavereilla oli useimmilla sama meininki.
Mutta henkinen puoli oli meillä kyllä kylmyyttä, vähättelyä ja latistamista. Tätä varmasti on vieläkin paljon. Mieluummin se suutuspäissään kivahdettuna pikku ruumiillinen näpäytys kuin alentava kohtelu kaikessa.
Mua kyllä hakattiin niin, että muistan haaveilleeni, kunpa koko muu perhe kuolisi pois, ja olisin yksin ja vapaa.
Sympatiani sinulle , kun sinulla tuollaista on siis ollut. Tuolla tavoin lastaan kohtelevat vanhemmat ovat kyllä aina ennemminkin pokkeus ,kuin sääntö, joten tuollaista vanhempin käyttäytymistä lastaan kohtaan ei siis voida näin jälkeenpäin yleistää miksikään sen ajan 'yleiseksi käytännöksi' ja vaikka kuinka väkivaltaisia vanhempia löytyy ihan nykyisinkin (ja veikkaisin ,että niitä sellaisia vanhempia on nykyään VÄHINTÄÄN yhtä paljon kuin silloin.
Höpö höpö. Ruumiillinen kuritus oli ihan jokapäiväistä suurimmassa osassa perheitä. Sotatraumoja saaneet isät purkivat pelkojaan ja äkkipikaistukissaan perhe saattoi vaikka lentää pellolle.
Sinulla menee nyt sukupolvet sekaisin. Sotatraumoja saaneet isät siittivät lapsensa viimeistään 50-luvun alkupuolella. Nyt on puhe 60-luvun lapsista.
Itse olen syntynyt vuonna 1963. Isoisälläni oli sotatraumoja, isälläni ei. Äitini oli saanut ankaran kotikasvatuksen, ja halusi tietoisesti toimia toisin.
Edellisen kirjoittajan pitäisi nyt lukea uudelleen vaikka jatkosodasta, että koska se oli ja minkäikäisiä siellä soti. Minulla on ihan dokumentti isäni sotimisesta. Sen paperin saa muistaakseni valtionarkistosta ja nimikin sillä on, mutta en sitä muista nyt ;) No kantakorttihan se oli. Ja kyllä hän siitti lapsen ainakin v. 1961, ja iltatähti syntyi v. 1962.
Vierailija kirjoitti:
Lapsille aika oli aika hyvää, tarpeeksi kuria, paljon arkiliikuntaa, ja tyhmätkin löysi paikkansa yhteiskunnassa menemällä töihin.
Nykyään ollaan ylipainoisia, masentuneita, jos koulu ei onnistu niin syrjäydytään. Ei eletä, vaan tiirataan muiden (epä)elämää somessa.
Jos ne satunnaiset luunapit olisi tehneet oikeaa vahinkoa, niin missä olisivat olleet kaikki ne mt-ongelmaiset lapset? Ei niitä ollut, oppimisvaikeuksia oli, mutta ei juuri masennuksia ja ahdistuksia. Oli selvät säännöt, ja lapsilla turvallinen olla.
Miten se näkyi sen ajan lapsissa ja nuorisissa,? Röökiä polttivat 10v ja viinaa juotiin hiukan vanhempana, väkivaltaan vastattiin vakivallalla, puukot heiluivat, joukkotappelut yleisiä, samoim väkivaltarikokset jne. Ja moni nuori kuoli oman käden kautta jne. Ja tätä vielä ihannoit.
Koskaan aikaisemmin lapset ja nuoret eivät ole voineet niin hyvin kuin tänä päivänä, myös koulussa, jopa 10v osaa useamman kielen.
Ja tästä löytyy ihan tutkittua tietoa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jatkoa edelliseen kohtaan/84: Koulun kirjaston kirjat olivat käytössäni ja melkeinpä koko kirjaston luinkin läpi. Kotona ei monta kirjaa ollutkaan. Paitsi isäni vanhat koulukirjat, raamattu ja Tuntematon sotilas yms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sodan kirous kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä lasten ruumiillinen kuritus rajussa muodossa oli jo väistymässä 60-luvulla. Ainakin meidän helsinkiläisissä "paremmissa" piireissä.
Minä sain joskus tukkapöllyä ja luunappeja. Nurkassa seisominenkin on koettu. En koskaan mitään remmiä eikä muutenkaan lyöty. Eipä tämä haitannut juurikaan, kun kavereilla oli useimmilla sama meininki.
Mutta henkinen puoli oli meillä kyllä kylmyyttä, vähättelyä ja latistamista. Tätä varmasti on vieläkin paljon. Mieluummin se suutuspäissään kivahdettuna pikku ruumiillinen näpäytys kuin alentava kohtelu kaikessa.
Mua kyllä hakattiin niin, että muistan haaveilleeni, kunpa koko muu perhe kuolisi pois, ja olisin yksin ja vapaa.
Sympatiani sinulle , kun sinulla tuollaista on siis ollut. Tuolla tavoin lastaan kohtelevat vanhemmat ovat kyllä aina ennemminkin pokkeus ,kuin sääntö, joten tuollaista vanhempin käyttäytymistä lastaan kohtaan ei siis voida näin jälkeenpäin yleistää miksikään sen ajan 'yleiseksi käytännöksi' ja vaikka kuinka väkivaltaisia vanhempia löytyy ihan nykyisinkin (ja veikkaisin ,että niitä sellaisia vanhempia on nykyään VÄHINTÄÄN yhtä paljon kuin silloin.
Höpö höpö. Ruumiillinen kuritus oli ihan jokapäiväistä suurimmassa osassa perheitä. Sotatraumoja saaneet isät purkivat pelkojaan ja äkkipikaistukissaan perhe saattoi vaikka lentää pellolle.
Sinulla menee nyt sukupolvet sekaisin. Sotatraumoja saaneet isät siittivät lapsensa viimeistään 50-luvun alkupuolella. Nyt on puhe 60-luvun lapsista.
Itse olen syntynyt vuonna 1963. Isoisälläni oli sotatraumoja, isälläni ei. Äitini oli saanut ankaran kotikasvatuksen, ja halusi tietoisesti toimia toisin.En ole tuo edellinen, mutta isäni oli nuorinta sotaan joutunutta ikäluokkaa. Olen perheen nuorin lapsi ja syntynyt 1963
Juuri näin. Pikkusiskoni syntyi v. 1962, isä oli syntynyt v. 1923 ja oli kyllä jatkosodassa. Emme tunteneet ollenkaan isovanhempiamme, yhden heistä hautajaisissa olin ihan pienenä. Kaikki muut olivat jo haudassa.
Ja tästäkö voi yleistää, että melkein kaikilla 60-luvun lapsilla oli sodassa ollut isä jolla sotatraumojen takia remmikuritus herkässä?
Höpsis. Täällähän esiintyi tuo päinvastainen väite, ettei 60-luvun lasten isät olleet olleet sodssa, vaan isoisät. Kyllä niitäkin oli, sitähän tässä yritetään kertoa. En ainakaan itse ole väittänyt, että KAIKKIEN 60-luvun lasten isät olisivat olleet. Mutta heitäkin oli. Jotkut tekivät lapsia vielä nelikymppisinä ja olivat nuoria ollessaan aikoinaan sodassa. Hyvin nuoria.
Sanoin, että _suurimman osan_ isät eivät kyllä 60-luvulla olleet sodassa olleita, vaan jos pikemmin isoisiä. Se oli vastaus väitteeseen, että melkein kaikki kodit olivat väkivaltaisia sotatraumaisten isien hakatessa lapsiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En nyt ihan ymmärrä, miten se on "heikot olot lapsilla", jos asuntoon ei tule lämmin vesi. Ei tule kaikille nykyäänkään eikä se hyvää elämää estä.
Ainakin minua hävetti koulussa, kun kotona ei ollut kunnon pesumahdollisuuksia. Pahimpaan pakkasaikaan sauna lämmitettiin vain kerran viikkoon. Lämmittämättömässä ulkorakennuksessa ei voinut käydä pesulla eikä sisällä mahtunut. Nykyään onneksi aikuiset ymmärtävät, että lastenkin pitää päästä pesulle useammin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä lasten ruumiillinen kuritus rajussa muodossa oli jo väistymässä 60-luvulla. Ainakin meidän helsinkiläisissä "paremmissa" piireissä.
Minä sain joskus tukkapöllyä ja luunappeja. Nurkassa seisominenkin on koettu. En koskaan mitään remmiä eikä muutenkaan lyöty. Eipä tämä haitannut juurikaan, kun kavereilla oli useimmilla sama meininki.
Mutta henkinen puoli oli meillä kyllä kylmyyttä, vähättelyä ja latistamista. Tätä varmasti on vieläkin paljon. Mieluummin se suutuspäissään kivahdettuna pikku ruumiillinen näpäytys kuin alentava kohtelu kaikessa.
Mua kyllä hakattiin niin, että muistan haaveilleeni, kunpa koko muu perhe kuolisi pois, ja olisin yksin ja vapaa.
Sympatiani sinulle , kun sinulla tuollaista on siis ollut. Tuolla tavoin lastaan kohtelevat vanhemmat ovat kyllä aina ennemminkin pokkeus ,kuin sääntö, joten tuollaista vanhempin käyttäytymistä lastaan kohtaan ei siis voida näin jälkeenpäin yleistää miksikään sen ajan 'yleiseksi käytännöksi' ja vaikka kuinka väkivaltaisia vanhempia löytyy ihan nykyisinkin (ja veikkaisin ,että niitä sellaisia vanhempia on nykyään VÄHINTÄÄN yhtä paljon kuin silloin.
Höpö höpö. Ruumiillinen kuritus oli ihan jokapäiväistä suurimmassa osassa perheitä. Sotatraumoja saaneet isät purkivat pelkojaan ja äkkipikaistukissaan perhe saattoi vaikka lentää pellolle.
Sinulla menee nyt sukupolvet sekaisin. Sotatraumoja saaneet isät siittivät lapsensa viimeistään 50-luvun alkupuolella. Nyt on puhe 60-luvun lapsista.
Itse olen syntynyt vuonna 1963. Isoisälläni oli sotatraumoja, isälläni ei. Äitini oli saanut ankaran kotikasvatuksen, ja halusi tietoisesti toimia toisin.Edellisen kirjoittajan pitäisi nyt lukea uudelleen vaikka jatkosodasta, että koska se oli ja minkäikäisiä siellä soti. Minulla on ihan dokumentti isäni sotimisesta. Sen paperin saa muistaakseni valtionarkistosta ja nimikin sillä on, mutta en sitä muista nyt ;) No kantakorttihan se oli. Ja kyllä hän siitti lapsen ainakin v. 1961, ja iltatähti syntyi v. 1962.
Mutta suurin osa 60-luvun lapsien isistä ei todellakaan ollut sitä ikäluokkaa. Useimmat saivat lapsensa melko nuorina, ja 60-lukuakin kesti aika kauan vielä vuoden -62 jälkeen. Tietysti joitakin ukki-ikäisiä isiä oli, mutta suurinta osaa he eivät edustaneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sodan kirous kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä lasten ruumiillinen kuritus rajussa muodossa oli jo väistymässä 60-luvulla. Ainakin meidän helsinkiläisissä "paremmissa" piireissä.
Minä sain joskus tukkapöllyä ja luunappeja. Nurkassa seisominenkin on koettu. En koskaan mitään remmiä eikä muutenkaan lyöty. Eipä tämä haitannut juurikaan, kun kavereilla oli useimmilla sama meininki.
Mutta henkinen puoli oli meillä kyllä kylmyyttä, vähättelyä ja latistamista. Tätä varmasti on vieläkin paljon. Mieluummin se suutuspäissään kivahdettuna pikku ruumiillinen näpäytys kuin alentava kohtelu kaikessa.
Mua kyllä hakattiin niin, että muistan haaveilleeni, kunpa koko muu perhe kuolisi pois, ja olisin yksin ja vapaa.
Sympatiani sinulle , kun sinulla tuollaista on siis ollut. Tuolla tavoin lastaan kohtelevat vanhemmat ovat kyllä aina ennemminkin pokkeus ,kuin sääntö, joten tuollaista vanhempin käyttäytymistä lastaan kohtaan ei siis voida näin jälkeenpäin yleistää miksikään sen ajan 'yleiseksi käytännöksi' ja vaikka kuinka väkivaltaisia vanhempia löytyy ihan nykyisinkin (ja veikkaisin ,että niitä sellaisia vanhempia on nykyään VÄHINTÄÄN yhtä paljon kuin silloin.
Höpö höpö. Ruumiillinen kuritus oli ihan jokapäiväistä suurimmassa osassa perheitä. Sotatraumoja saaneet isät purkivat pelkojaan ja äkkipikaistukissaan perhe saattoi vaikka lentää pellolle.
Sinulla menee nyt sukupolvet sekaisin. Sotatraumoja saaneet isät siittivät lapsensa viimeistään 50-luvun alkupuolella. Nyt on puhe 60-luvun lapsista.
Itse olen syntynyt vuonna 1963. Isoisälläni oli sotatraumoja, isälläni ei. Äitini oli saanut ankaran kotikasvatuksen, ja halusi tietoisesti toimia toisin.En ole tuo edellinen, mutta isäni oli nuorinta sotaan joutunutta ikäluokkaa. Olen perheen nuorin lapsi ja syntynyt 1963
Juuri näin. Pikkusiskoni syntyi v. 1962, isä oli syntynyt v. 1923 ja oli kyllä jatkosodassa. Emme tunteneet ollenkaan isovanhempiamme, yhden heistä hautajaisissa olin ihan pienenä. Kaikki muut olivat jo haudassa.
Ja tästäkö voi yleistää, että melkein kaikilla 60-luvun lapsilla oli sodassa ollut isä jolla sotatraumojen takia remmikuritus herkässä?
Ilmeisesti joo. Tällaisia hölmöläisiä meillä tällä palstalla on.
Me hölmöläiset vain yritämme valistaa teitä, että kyllä, todellakin 60-luvulla syntyi lapsia, joiden ISÄT olivat olleet sodassa HYVIN nuorina. Ei vain isoisät, kuten täällä virheellisesti väitettiin. En myöskään väitä, että kaikki traumoistakaan kärsineet olisivat olleet väkivaltaisia sitten sodankaan jälkeen. En voi tietää sitä, mutta jotenkin en usko. Siis että KAIKKI. Mutta aika monet.
Joko selkisi?
Turvallisuutta oli kirjoitti:
Vielä 60-luvullakin vanhemmat ottivat vastuun peheestään ja lapsistaan eivätkä kaikki eronneet heti ensimmäisen vastoinkäymisen takia. Työtä oli paljon, koska suurin osa kotitöistä tehtiin ihan käsin. Varsinkin maalla pyykkien pesukin oli iso urakka. Lasten piti tehdä kotiötitä koulutyön ohella. Niukkaa oli varmaan kaikilla, joten kun minäkin sain oman ns. nuorisopyörän joskus v. 1961, 10-vuotiaana, niin olin todella onnellinen. Olin muuten istuttamassa metsän taimia ja sain osan pyörärahoista työllä.
Koulutusmahdollisuuksia oli niille, jotka olivat ahkeria. Piti vain olla suositukset seuraavaan opinahjoon. Opintolainoja sai vasta 70-luvulla suoraan opintolainoina. Sitä ennen sai joitakin erityislainoja, joiden määrä oli pieni.
Eihän niitä leluja hirveästi ollut, mutta minä ainakin ompelin nuken vaatteet itse, piirsin paperinuket ja niiden vaatteet ja pidin kauppaa kaikilla tyhjillä pakkauksilla, joita sain keräämällä joka ikisen tyhjän tuotepakkauksen kauppaani.
Minulta ei puuttunut mitään. Ystäviä ja kavereita oli naapurissa. Uimapaikka kilometrin päässä, kesälomahuveja varten.
Eroaminen oli paljon nykyistä vaikeampaa, koska eroon piti nimittää syyllinen toisesta puolisosta. Sen lisäksi eronneet naiset sai niin paljon kuraa niskaan, että harva sitä jaksoi. Isoissa kaupungeissa pärjäsi eronnutkin paremmin mitä pienissä maaseutukunnissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No minä synnyin sillä luvulla. Äiti oli kotiäitinä, meillä oli omakotitalo ja kesämökki sekä auto ja lapsilla omat huoneet ja pyörät ja lelut, sekä harrastuksia. Telkkari löytyi ja muitakin laitteita esim. musiikin kuunteluun. Ruoka oli hyvää, vanhemmat mukavia ja rakastavia, kaikki oli ihan hyvin. Meillä oli takkahuone, sauna, kylpyhuone ja kaksi vessaa. SISÄVESSAA. Muistelen yhä kuinka joku kirjoitti tänne vakavissaan ja melkein vihaisena, että 60- ja 70-luvuilla suurin osa eli hirveässä köydyydessä, ei ollut juoksevaa vettä eikä vessoja ja kuvaus kuulosti 30-luvulta tai joltain syrjäseudulta..
Niin ihannoinkin, elettiin paljon turvallisemmaksi koetussa maailmassa. Koulutuksella yhä saattoi parantaa elämäänsä jos vaan jaksoi pakertaa, samoin oma talo oli mahdollista kahden työssäkäyvän rakentaa. Nykyään päätyy epävarmaan pätkätyömaailmaan, eikä ole mitään Ruotsia, minne paeta.
Olisihan se näillä "ammattilaisilla" vähän hankalaa myöntää, että mm liikuntaelinsairaudet, masennukset ja ylipaino nykylapsilla räjähtäneet käsiin. Että joka kahdeksas poika ei mm osaa edes lukea kunnolla. Että päihteet ovat menneet vaarallisemmiksi, ei selviä enää pelkällä krapulalla.
Oma nuori itsenäistyy, eikä käy yhtään kateeksi katsoa mm tätä työtilannetta, jossa maisteri tappelee sihteerin paikoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Turvallisuutta oli kirjoitti:
Vielä 60-luvullakin vanhemmat ottivat vastuun peheestään ja lapsistaan eivätkä kaikki eronneet heti ensimmäisen vastoinkäymisen takia.
Jep, eivät eronneet minunkaan vanhempani. Oliko se sitten vastuuta ja turvallisuutta, kun jouduin kotona katselemaan kuinka isä hakkaa äitiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sodan kirous kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä lasten ruumiillinen kuritus rajussa muodossa oli jo väistymässä 60-luvulla. Ainakin meidän helsinkiläisissä "paremmissa" piireissä.
Minä sain joskus tukkapöllyä ja luunappeja. Nurkassa seisominenkin on koettu. En koskaan mitään remmiä eikä muutenkaan lyöty. Eipä tämä haitannut juurikaan, kun kavereilla oli useimmilla sama meininki.
Mutta henkinen puoli oli meillä kyllä kylmyyttä, vähättelyä ja latistamista. Tätä varmasti on vieläkin paljon. Mieluummin se suutuspäissään kivahdettuna pikku ruumiillinen näpäytys kuin alentava kohtelu kaikessa.
Mua kyllä hakattiin niin, että muistan haaveilleeni, kunpa koko muu perhe kuolisi pois, ja olisin yksin ja vapaa.
Sympatiani sinulle , kun sinulla tuollaista on siis ollut. Tuolla tavoin lastaan kohtelevat vanhemmat ovat kyllä aina ennemminkin pokkeus ,kuin sääntö, joten tuollaista vanhempin käyttäytymistä lastaan kohtaan ei siis voida näin jälkeenpäin yleistää miksikään sen ajan 'yleiseksi käytännöksi' ja vaikka kuinka väkivaltaisia vanhempia löytyy ihan nykyisinkin (ja veikkaisin ,että niitä sellaisia vanhempia on nykyään VÄHINTÄÄN yhtä paljon kuin silloin.
Höpö höpö. Ruumiillinen kuritus oli ihan jokapäiväistä suurimmassa osassa perheitä. Sotatraumoja saaneet isät purkivat pelkojaan ja äkkipikaistukissaan perhe saattoi vaikka lentää pellolle.
Sinulla menee nyt sukupolvet sekaisin. Sotatraumoja saaneet isät siittivät lapsensa viimeistään 50-luvun alkupuolella. Nyt on puhe 60-luvun lapsista.
Itse olen syntynyt vuonna 1963. Isoisälläni oli sotatraumoja, isälläni ei. Äitini oli saanut ankaran kotikasvatuksen, ja halusi tietoisesti toimia toisin.En ole tuo edellinen, mutta isäni oli nuorinta sotaan joutunutta ikäluokkaa. Olen perheen nuorin lapsi ja syntynyt 1963
Juuri näin. Pikkusiskoni syntyi v. 1962, isä oli syntynyt v. 1923 ja oli kyllä jatkosodassa. Emme tunteneet ollenkaan isovanhempiamme, yhden heistä hautajaisissa olin ihan pienenä. Kaikki muut olivat jo haudassa.
Ja tästäkö voi yleistää, että melkein kaikilla 60-luvun lapsilla oli sodassa ollut isä jolla sotatraumojen takia remmikuritus herkässä?
Ilmeisesti joo. Tällaisia hölmöläisiä meillä tällä palstalla on.
Me hölmöläiset vain yritämme valistaa teitä, että kyllä, todellakin 60-luvulla syntyi lapsia, joiden ISÄT olivat olleet sodassa HYVIN nuorina. Ei vain isoisät, kuten täällä virheellisesti väitettiin. En myöskään väitä, että kaikki traumoistakaan kärsineet olisivat olleet väkivaltaisia sitten sodankaan jälkeen. En voi tietää sitä, mutta jotenkin en usko. Siis että KAIKKI. Mutta aika monet.
Joko selkisi?
Selkisikö itsellesi, että suurin osa 60-luvun isistä ei ollut sitä ikäluokkaa, vaan nuorempia? Suurin osa sodassa olleista oli 60-luvulla jo ukkeja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sodan kirous kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä lasten ruumiillinen kuritus rajussa muodossa oli jo väistymässä 60-luvulla. Ainakin meidän helsinkiläisissä "paremmissa" piireissä.
Minä sain joskus tukkapöllyä ja luunappeja. Nurkassa seisominenkin on koettu. En koskaan mitään remmiä eikä muutenkaan lyöty. Eipä tämä haitannut juurikaan, kun kavereilla oli useimmilla sama meininki.
Mutta henkinen puoli oli meillä kyllä kylmyyttä, vähättelyä ja latistamista. Tätä varmasti on vieläkin paljon. Mieluummin se suutuspäissään kivahdettuna pikku ruumiillinen näpäytys kuin alentava kohtelu kaikessa.
Mua kyllä hakattiin niin, että muistan haaveilleeni, kunpa koko muu perhe kuolisi pois, ja olisin yksin ja vapaa.
Sympatiani sinulle , kun sinulla tuollaista on siis ollut. Tuolla tavoin lastaan kohtelevat vanhemmat ovat kyllä aina ennemminkin pokkeus ,kuin sääntö, joten tuollaista vanhempin käyttäytymistä lastaan kohtaan ei siis voida näin jälkeenpäin yleistää miksikään sen ajan 'yleiseksi käytännöksi' ja vaikka kuinka väkivaltaisia vanhempia löytyy ihan nykyisinkin (ja veikkaisin ,että niitä sellaisia vanhempia on nykyään VÄHINTÄÄN yhtä paljon kuin silloin.
Höpö höpö. Ruumiillinen kuritus oli ihan jokapäiväistä suurimmassa osassa perheitä. Sotatraumoja saaneet isät purkivat pelkojaan ja äkkipikaistukissaan perhe saattoi vaikka lentää pellolle.
Sinulla menee nyt sukupolvet sekaisin. Sotatraumoja saaneet isät siittivät lapsensa viimeistään 50-luvun alkupuolella. Nyt on puhe 60-luvun lapsista.
Itse olen syntynyt vuonna 1963. Isoisälläni oli sotatraumoja, isälläni ei. Äitini oli saanut ankaran kotikasvatuksen, ja halusi tietoisesti toimia toisin.En ole tuo edellinen, mutta isäni oli nuorinta sotaan joutunutta ikäluokkaa. Olen perheen nuorin lapsi ja syntynyt 1963
Juuri näin. Pikkusiskoni syntyi v. 1962, isä oli syntynyt v. 1923 ja oli kyllä jatkosodassa. Emme tunteneet ollenkaan isovanhempiamme, yhden heistä hautajaisissa olin ihan pienenä. Kaikki muut olivat jo haudassa.
Ja tästäkö voi yleistää, että melkein kaikilla 60-luvun lapsilla oli sodassa ollut isä jolla sotatraumojen takia remmikuritus herkässä?
Höpsis. Täällähän esiintyi tuo päinvastainen väite, ettei 60-luvun lasten isät olleet olleet sodssa, vaan isoisät. Kyllä niitäkin oli, sitähän tässä yritetään kertoa. En ainakaan itse ole väittänyt, että KAIKKIEN 60-luvun lasten isät olisivat olleet. Mutta heitäkin oli. Jotkut tekivät lapsia vielä nelikymppisinä ja olivat nuoria ollessaan aikoinaan sodassa. Hyvin nuoria.
Sanoin, että _suurimman osan_ isät eivät kyllä 60-luvulla olleet sodassa olleita, vaan jos pikemmin isoisiä. Se oli vastaus väitteeseen, että melkein kaikki kodit olivat väkivaltaisia sotatraumaisten isien hakatessa lapsiaan.
Siis nyt menee jo pää pyörälle. Itse ymmärsin otsikosta, että ap tarkoittaa kaikkia, jotka ovat olleet lapsia 60-luvulla. Ovathan ne 40- ja 50-luvuilla syntyneetkin olleet lapsia tuolloin ja heidän vanhemmistaan suuri osa on ollut sodassa.
Vierailija kirjoitti:
Sodan kirous kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä lasten ruumiillinen kuritus rajussa muodossa oli jo väistymässä 60-luvulla. Ainakin meidän helsinkiläisissä "paremmissa" piireissä.
Minä sain joskus tukkapöllyä ja luunappeja. Nurkassa seisominenkin on koettu. En koskaan mitään remmiä eikä muutenkaan lyöty. Eipä tämä haitannut juurikaan, kun kavereilla oli useimmilla sama meininki.
Mutta henkinen puoli oli meillä kyllä kylmyyttä, vähättelyä ja latistamista. Tätä varmasti on vieläkin paljon. Mieluummin se suutuspäissään kivahdettuna pikku ruumiillinen näpäytys kuin alentava kohtelu kaikessa.
Mua kyllä hakattiin niin, että muistan haaveilleeni, kunpa koko muu perhe kuolisi pois, ja olisin yksin ja vapaa.
Sympatiani sinulle , kun sinulla tuollaista on siis ollut. Tuolla tavoin lastaan kohtelevat vanhemmat ovat kyllä aina ennemminkin pokkeus ,kuin sääntö, joten tuollaista vanhempin käyttäytymistä lastaan kohtaan ei siis voida näin jälkeenpäin yleistää miksikään sen ajan 'yleiseksi käytännöksi' ja vaikka kuinka väkivaltaisia vanhempia löytyy ihan nykyisinkin (ja veikkaisin ,että niitä sellaisia vanhempia on nykyään VÄHINTÄÄN yhtä paljon kuin silloin.
Höpö höpö. Ruumiillinen kuritus oli ihan jokapäiväistä suurimmassa osassa perheitä. Sotatraumoja saaneet isät purkivat pelkojaan ja äkkipikaistukissaan perhe saattoi vaikka lentää pellolle.
Sinulla menee nyt sukupolvet sekaisin. Sotatraumoja saaneet isät siittivät lapsensa viimeistään 50-luvun alkupuolella. Nyt on puhe 60-luvun lapsista.
Itse olen syntynyt vuonna 1963. Isoisälläni oli sotatraumoja, isälläni ei. Äitini oli saanut ankaran kotikasvatuksen, ja halusi tietoisesti toimia toisin.En ole tuo edellinen, mutta isäni oli nuorinta sotaan joutunutta ikäluokkaa. Olen perheen nuorin lapsi ja syntynyt 1963
Juuri näin. Pikkusiskoni syntyi v. 1962, isä oli syntynyt v. 1923 ja oli kyllä jatkosodassa. Emme tunteneet ollenkaan isovanhempiamme, yhden heistä hautajaisissa olin ihan pienenä. Kaikki muut olivat jo haudassa.
Ja tästäkö voi yleistää, että melkein kaikilla 60-luvun lapsilla oli sodassa ollut isä jolla sotatraumojen takia remmikuritus herkässä?
60-lapsi voi olla myös 50-luvulla syntynyt, jos lapsuus määritellään 0-12-ikävuoteen asti.
Ja sodassa v.40-45 oli paljon vapaaehtoisia sotilaita, jotka olivat alaikäisiä eli 16-18v poikia.
Ja kyllä monella 60-luvun lapsella oli sodassa ollut isä. Isäni on syntynyt 1912 ja synnyin 1957 ja suurimman osan lapsuuttani vietin 60-luvulla.
Ja moni sodassa vapaaehtoisena ollut on syntynyt esim. v. 1928
Vierailija kirjoitti:
. Että päihteet ovat menneet vaarallisemmiksi, ei selviä enää pelkällä krapulalla.
.
Tinnerillä sai aivonsa aika tehokkaasti liuotettua tuolloin. Alkoholinkäyttökin oli humalahakuisempaa niin että se krapula tuli. Jotain keskiolutta ei edes pidetty alkoholijuoman, vasta viina oli jotakin.
Parasta menneisyydessä on se, että se on mennyttä.
Nyt tarvitaan kyllä tilastoja tän väitteen tueksi. Linkkejä kiitos!!