Lue keskustelun säännöt.
Usko terapiaan mennyt
22.06.2023 |
Olen käynyt ratkaisukeskeisessä psykoterapiassa. Minulla on masennus ja kärsin ahdistuneisuudesta. Terapiassa käyminen turhauttaa ja ahdistaa. Haluaisin puhua ahdistuksestani ja viime vuosien traumoista, mutta terapeutti tivaa lapsuudesta ja äitisuhteesta. Jos huomautan asiasta, saan kuulla olevani malttamaton. En olisi lähtenyt tähän, jos olisin tiennyt koko totuuden. Varmasti on niin, että lapsuus vaikuttaa kaikkeen myöhemmässä elämässä enkä väitä omanikaan olleen pelkkää onnea ja auvoa.
Onko muilla samanlaisia kokemuksia? Miten tällainen menneessä vellominen vie eteenpäin, kun se ei järin lisää edes itseymmärrystä? Kannatan terapiaan pääsyn helpottamista, mutta ehkä systeemissäkin olisi rukattavaa.
Kommentit (31)
Se vika on sinussa. ET osaa mennä itseesi... Se koko parantumisen pointti on se että ihminen menee itseensä ja nimenomaan kaivaa kaiken menneisyydestään jotta voi mennä eteenpäin ja parantua. Se ei ole mitään turhaa, se ihminen siellä kyllä tietää mitä tekee. Eikä se ole myöskään mitään "menneissä vellomista" vaan se on asioiden käsittelemistä perusteellisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
BetterHelpissä pystyy vaihtamaan terapeuttia
Tutustu käsitteeseen neuroplastisuus. Lyhykäisyydessään siihen sisältyy ilmiö missä sinulla on vaikkapa muisto jostain traumasta ja toisaaltaan sitten sinulla on jokin mukava ajatus itsestäsi, olet vaikkapa hyvä kitaran soittaja ja sinulla on siitä positiivisia minäkuvaasi kohottavia kokemuksia.
Ja miten aivosi toimii on se, että mitä enemmän ruokit ajatustasi siitä, että olet hyvä kitaran soittaja ja koet siitä mielihyvää, sitä enemmän aivosi käyttää energiaa sen kytkennän ylläpitoon.
Aivojesi kapasiteetti on rajallinen, joten sillä ei ole energiaa pitää yllä kaikkia toimintoja joten se alkaa katkoa vähemmän käytettyihin ajatuksiin yhteyksiä kunnes ne kutistuu kokonaan käyttämättömiin ja kaikki energia menee vain sen hyvä ajatuksen ylläpitoon.
Jos nyt siellä terapiassa ruokit sitä traumaasi ja yrität saada henkiin niitä vanhoja kytkentöjä, joista aivosi on jo luopunut turhina ja ne on surkastuneet, niin ymmärrät kyllä kai mihin se on menossa? Ei mihinkään.
Jos et ole ruokkinut niitä lapsuuden kytkentöjä niin ne ei palaudu ja se on juuri se homman idea. Ei me ihmiset päästäisi ikinä elämässä eteenpäin jos meidät olisi tarkoittettu loputtomiin pitämään sellaista aivotoimintaa yllä mikä ei hyödytä meitä.
Mitä ihmettä. Ratkaisukeskeisessä terapiassa ei käsitellä lapsuutta tai äitisuhdetta vaan katse on tulevaisuudessa. Vaihda terapeuttia.
Vierailija kirjoitti:
Tutustu käsitteeseen neuroplastisuus. Lyhykäisyydessään siihen sisältyy ilmiö missä sinulla on vaikkapa muisto jostain traumasta ja toisaaltaan sitten sinulla on jokin mukava ajatus itsestäsi, olet vaikkapa hyvä kitaran soittaja ja sinulla on siitä positiivisia minäkuvaasi kohottavia kokemuksia.
Ja miten aivosi toimii on se, että mitä enemmän ruokit ajatustasi siitä, että olet hyvä kitaran soittaja ja koet siitä mielihyvää, sitä enemmän aivosi käyttää energiaa sen kytkennän ylläpitoon.
Aivojesi kapasiteetti on rajallinen, joten sillä ei ole energiaa pitää yllä kaikkia toimintoja joten se alkaa katkoa vähemmän käytettyihin ajatuksiin yhteyksiä kunnes ne kutistuu kokonaan käyttämättömiin ja kaikki energia menee vain sen hyvä ajatuksen ylläpitoon.
Jos nyt siellä terapiassa ruokit sitä traumaasi ja yrität saada henkiin niitä vanhoja kytkentöjä, joista aivosi on jo luopunut turhina ja ne on surkastuneet, niin ymmärrät kyllä kai mihin se on menossa? Ei mihinkään.
Jos et ole ruokkinut niitä lapsuuden kytkentöjä niin ne ei palaudu ja se on juuri se homman idea. Ei me ihmiset päästäisi ikinä elämässä eteenpäin jos meidät olisi tarkoittettu loputtomiin pitämään sellaista aivotoimintaa yllä mikä ei hyödytä meitä.
Tämä on ihan täyttä huuhaata. Ihminen ei pääse eroon lapsuuden traumoista ja tunteista jos se ei käsittele niitä. Ne ovat ns. Unfinished business. Ne muistot pitää saada sieltä tiedostamattomasta esiin jotta ne voidaan käsitellä turvallisen ihmisen kanssa. Saada sanat ja ymmärrys tapahtuneelle. Sitten niistä voi päästää irti (niistä tulee normaaleja muistoja) eivätkä ne paina enää. Tämä on traumaterapian ydin ja sen teho on todistettu aivokuvantamisilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juuri tuon takia on olemassa eri terapia suuntauksia. Ratkaisukeskeinen on tarkoitus etsiä ratkaisuja nykyhetken ongelmiin, ei velloa menneisyydessä.
Itse olen käynyt kognitiivisen traumaterapian. Siellä nimenomaan velottiin menneisyydessä, koska sehän oli tarkoituskin. Minulla on siis vaikeasti traumaattinen lapsuus.
Ehkä terapeutti ei nyt ole ihan ajantasalla siitä, mitä hänen kuuluisi sinulle tarjota ja mitä terapian pitää sisällään.
Väitän myös, että henkilökemioilla ja yhteisellä näkemyksellä (terapiasuunnitelma, tavoitteet jne.) on enemmän merkitystä, kuin sillä mitä suuntausta terapeutti edustaa. Jo tuo, ettei hän ilmeisesti kuuntele toiveitasi tai ette kenties pääse kunnolliseen vuoropuheluun toveistasi terapian tavoitteista, kertoo jo paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutustu käsitteeseen neuroplastisuus. Lyhykäisyydessään siihen sisältyy ilmiö missä sinulla on vaikkapa muisto jostain traumasta ja toisaaltaan sitten sinulla on jokin mukava ajatus itsestäsi, olet vaikkapa hyvä kitaran soittaja ja sinulla on siitä positiivisia minäkuvaasi kohottavia kokemuksia.
Ja miten aivosi toimii on se, että mitä enemmän ruokit ajatustasi siitä, että olet hyvä kitaran soittaja ja koet siitä mielihyvää, sitä enemmän aivosi käyttää energiaa sen kytkennän ylläpitoon.
Aivojesi kapasiteetti on rajallinen, joten sillä ei ole energiaa pitää yllä kaikkia toimintoja joten se alkaa katkoa vähemmän käytettyihin ajatuksiin yhteyksiä kunnes ne kutistuu kokonaan käyttämättömiin ja kaikki energia menee vain sen hyvä ajatuksen ylläpitoon.
Jos nyt siellä terapiassa ruokit sitä traumaasi ja yrität saada henkiin niitä vanhoja kytkentöjä, joista aivosi on jo luopunut turhina ja ne on surkastuneet, niin ymmärrät kyllä kai mihin se on menossa? Ei mihinkään.
Jos et ole ruokkinut niitä lapsuuden kytkentöjä niin ne ei palaudu ja se on juuri se homman idea. Ei me ihmiset päästäisi ikinä elämässä eteenpäin jos meidät olisi tarkoittettu loputtomiin pitämään sellaista aivotoimintaa yllä mikä ei hyödytä meitä.
Tämä on ihan täyttä huuhaata. Ihminen ei pääse eroon lapsuuden traumoista ja tunteista jos se ei käsittele niitä. Ne ovat ns. Unfinished business. Ne muistot pitää saada sieltä tiedostamattomasta esiin jotta ne voidaan käsitellä turvallisen ihmisen kanssa. Saada sanat ja ymmärrys tapahtuneelle. Sitten niistä voi päästää irti (niistä tulee normaaleja muistoja) eivätkä ne paina enää. Tämä on traumaterapian ydin ja sen teho on todistettu aivokuvantamisilla.
Aivan hyvin pääsee. Et voi aikuisena käsitellä lapsuutesi traumoja koska et ole se lapsi enää, etkä ole siinä tilanteessa. Olet aikuinen, aivan eri järjellä varustettu ja mahdollisuuksilla vaikuttaa elämääsi kuin se joka trauman koki. Olet katsojan paikalla, vieraana ja katsot muistojasi monen värittyneen muiston läpi jotka ei edes liity itse tapahtumiin. Käsittelet silloin jotain ihan muuta kuin niitä asioita jotka sen trauman loi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos hyvistä vastauksista! Hyvä, että tulee mietittävää ikään kuin puolesta ja vastaan. Ehkä tuohon menneisyyden käsittelyyn vielä tarkennuksena, että tottakai varmasti suuntauksesta riippumatta selviksi perusasiat asiakkaasta ja kerron kyllä niistä, mutta kaipaisin jotain uutta näkökulmaa ja ajattelemisen aihetta siihenkin liittyen. Siksi ajattelen, että terapia ei lisää myöskään itseymmärrystä ja edistä näin paranemista. Menemällä syvästi itseen voisi parantua, jos myös saisi jotain, millä työstää sitä mennyttä.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos hyvistä vastauksista! Hyvä, että tulee mietittävää ikään kuin puolesta ja vastaan. Ehkä tuohon menneisyyden käsittelyyn vielä tarkennuksena, että tottakai varmasti suuntauksesta riippumatta selviksi perusasiat asiakkaasta ja kerron kyllä niistä, mutta kaipaisin jotain uutta näkökulmaa ja ajattelemisen aihetta siihenkin liittyen. Siksi ajattelen, että terapia ei lisää myöskään itseymmärrystä ja edistä näin paranemista. Menemällä syvästi itseen voisi parantua, jos myös saisi jotain, millä työstää sitä mennyttä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten niitä lapsuuden traumoja saa sieltä tiedostamattomasta esille, kun ei muista mitään. On vähän hankala käsitellä.
Eikä ole kyllä myöhempiäkään muistoja. Sairastin ilmeisesti noin 30 vuotiaana psykoosin, mutta en muista siitäkään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutustu käsitteeseen neuroplastisuus. Lyhykäisyydessään siihen sisältyy ilmiö missä sinulla on vaikkapa muisto jostain traumasta ja toisaaltaan sitten sinulla on jokin mukava ajatus itsestäsi, olet vaikkapa hyvä kitaran soittaja ja sinulla on siitä positiivisia minäkuvaasi kohottavia kokemuksia.
Ja miten aivosi toimii on se, että mitä enemmän ruokit ajatustasi siitä, että olet hyvä kitaran soittaja ja koet siitä mielihyvää, sitä enemmän aivosi käyttää energiaa sen kytkennän ylläpitoon.
Aivojesi kapasiteetti on rajallinen, joten sillä ei ole energiaa pitää yllä kaikkia toimintoja joten se alkaa katkoa vähemmän käytettyihin ajatuksiin yhteyksiä kunnes ne kutistuu kokonaan käyttämättömiin ja kaikki energia menee vain sen hyvä ajatuksen ylläpitoon.
Jos nyt siellä terapiassa ruokit sitä traumaasi ja yrität saada henkiin niitä vanhoja kytkentöjä, joista aivosi on jo luopunut turhina ja ne on surkastuneet, niin ymmärrät kyllä kai mihin se on menossa? Ei mihinkään.
Jos et ole ruokkinut niitä lapsuuden kytkentöjä niin ne ei palaudu ja se on juuri se homman idea. Ei me ihmiset päästäisi ikinä elämässä eteenpäin jos meidät olisi tarkoittettu loputtomiin pitämään sellaista aivotoimintaa yllä mikä ei hyödytä meitä.
Tämä on ihan täyttä huuhaata. Ihminen ei pääse eroon lapsuuden traumoista ja tunteista jos se ei käsittele niitä. Ne ovat ns. Unfinished business. Ne muistot pitää saada sieltä tiedostamattomasta esiin jotta ne voidaan käsitellä turvallisen ihmisen kanssa. Saada sanat ja ymmärrys tapahtuneelle. Sitten niistä voi päästää irti (niistä tulee normaaleja muistoja) eivätkä ne paina enää. Tämä on traumaterapian ydin ja sen teho on todistettu aivokuvantamisilla.
Antaisitko esimerkin trauman käsittelystä? Minulle ei ihan hahmotu, miten tuo sanoittaminen ja ymmärrys tapahtuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuinka kauan, ap olet käynyt tuossa terapiassa? Onko se Kelan kuntotuspsykoterapiaa? Kuka valitsi terapiasuuntauksen? Seuraako joku hoitotaho terapian kulkua?
Nämä ovat oleellisia kysymyksiä ajatellen terapian mahdollisimman hyvää jatkoa joko nykyisellä tai eri terapeutilla
Vierailija kirjoitti:
Kuinka kauan, ap olet käynyt tuossa terapiassa? Onko se Kelan kuntotuspsykoterapiaa? Kuka valitsi terapiasuuntauksen? Seuraako joku hoitotaho terapian kulkua?
Nämä ovat oleellisia kysymyksiä ajatellen terapian mahdollisimman hyvää jatkoa joko nykyisellä tai eri terapeutilla
Toista vuotta Kelan tukemana. Suuntaus oli lääkärin ehdotus ja itse samaa mieltä silloin. Vain lähettänyt lääkäri seuraa tilannetta. On keskusteltu vaihtoehdoista ja teen sitten päätökseni itse.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten niitä lapsuuden traumoja saa sieltä tiedostamattomasta esille, kun ei muista mitään. On vähän hankala käsitellä.
Eikä ole kyllä myöhempiäkään muistoja. Sairastin ilmeisesti noin 30 vuotiaana psykoosin, mutta en muista siitäkään mitään.
Kyllä ne muistot sieltä nousee kun terapian myötä käynnistyy erilaisia prosesseja mielen korjaamiseksi. Muistamattomuus on usein defenssi, ja niitä defenssejä pyritään purkamaan terapiassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten niitä lapsuuden traumoja saa sieltä tiedostamattomasta esille, kun ei muista mitään. On vähän hankala käsitellä.
Eikä ole kyllä myöhempiäkään muistoja. Sairastin ilmeisesti noin 30 vuotiaana psykoosin, mutta en muista siitäkään mitään.
Kyllä ne muistot sieltä nousee kun terapian myötä käynnistyy erilaisia prosesseja mielen korjaamiseksi. Muistamattomuus on usein defenssi, ja niitä defenssejä pyritään purkamaan terapiassa.
Pitää olla hyvö terapeutti, ettei synny valemuistoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutustu käsitteeseen neuroplastisuus. Lyhykäisyydessään siihen sisältyy ilmiö missä sinulla on vaikkapa muisto jostain traumasta ja toisaaltaan sitten sinulla on jokin mukava ajatus itsestäsi, olet vaikkapa hyvä kitaran soittaja ja sinulla on siitä positiivisia minäkuvaasi kohottavia kokemuksia.
Ja miten aivosi toimii on se, että mitä enemmän ruokit ajatustasi siitä, että olet hyvä kitaran soittaja ja koet siitä mielihyvää, sitä enemmän aivosi käyttää energiaa sen kytkennän ylläpitoon.
Aivojesi kapasiteetti on rajallinen, joten sillä ei ole energiaa pitää yllä kaikkia toimintoja joten se alkaa katkoa vähemmän käytettyihin ajatuksiin yhteyksiä kunnes ne kutistuu kokonaan käyttämättömiin ja kaikki energia menee vain sen hyvä ajatuksen ylläpitoon.
Jos nyt siellä terapiassa ruokit sitä traumaasi ja yrität saada henkiin niitä vanhoja kytkentöjä, joista aivosi on jo luopunut turhina ja ne on surkastuneet, niin ymmärrät kyllä kai mihin se on menossa? Ei mihinkään.
Jos et ole ruokkinut niitä lapsuuden kytkentöjä niin ne ei palaudu ja se on juuri se homman idea. Ei me ihmiset päästäisi ikinä elämässä eteenpäin jos meidät olisi tarkoittettu loputtomiin pitämään sellaista aivotoimintaa yllä mikä ei hyödytä meitä.
Tämä on ihan täyttä huuhaata. Ihminen ei pääse eroon lapsuuden traumoista ja tunteista jos se ei käsittele niitä. Ne ovat ns. Unfinished business. Ne muistot pitää saada sieltä tiedostamattomasta esiin jotta ne voidaan käsitellä turvallisen ihmisen kanssa. Saada sanat ja ymmärrys tapahtuneelle. Sitten niistä voi päästää irti (niistä tulee normaaleja muistoja) eivätkä ne paina enää. Tämä on traumaterapian ydin ja sen teho on todistettu aivokuvantamisilla.
Antaisitko esimerkin trauman käsittelystä? Minulle ei ihan hahmotu, miten tuo sanoittaminen ja ymmärrys tapahtuu.
Googleta traumaterapia. Minulla itselläni oli hyvin traumaattinen lapsuus ja muistot olivat epämääräisiä välähdyksiä, pirstaloituneita palasia sieltä täältä. Terapian myötä niistä on syntynyt kokonaisia muistoja (traumatisoitumisen myötä ne muistot eivät tallennu kokonaisina vaan hajanaisina aistihavaintoina) ja olen ymmärtänyt mitä oikeasti on tapahtunut, mitä olen kokenut ja tuntenut. Olen voinut lohduttaa itseäni ja mitä tärkeintä, sanoa itselleni sen, etteivät tapahtuneet olleet minun syytäni. Nyt terapian jälkeen ne asiat eivät vaivaa enää.
Kannatta lukea tämänkin palstan "psykologia"-palstaa, katsoa millaisia juntteja pienimielisiä tyyppejä on tulossa noihin hommiin. Heikolta näyttää.
Kaikkea hyvää sulle!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutustu käsitteeseen neuroplastisuus. Lyhykäisyydessään siihen sisältyy ilmiö missä sinulla on vaikkapa muisto jostain traumasta ja toisaaltaan sitten sinulla on jokin mukava ajatus itsestäsi, olet vaikkapa hyvä kitaran soittaja ja sinulla on siitä positiivisia minäkuvaasi kohottavia kokemuksia.
Ja miten aivosi toimii on se, että mitä enemmän ruokit ajatustasi siitä, että olet hyvä kitaran soittaja ja koet siitä mielihyvää, sitä enemmän aivosi käyttää energiaa sen kytkennän ylläpitoon.
Aivojesi kapasiteetti on rajallinen, joten sillä ei ole energiaa pitää yllä kaikkia toimintoja joten se alkaa katkoa vähemmän käytettyihin ajatuksiin yhteyksiä kunnes ne kutistuu kokonaan käyttämättömiin ja kaikki energia menee vain sen hyvä ajatuksen ylläpitoon.
Jos nyt siellä terapiassa ruokit sitä traumaasi ja yrität saada henkiin niitä vanhoja kytkentöjä, joista aivosi on jo luopunut turhina ja ne on surkastuneet, niin ymmärrät kyllä kai mihin se on menossa? Ei mihinkään.
Jos et ole ruokkinut niitä lapsuuden kytkentöjä niin ne ei palaudu ja se on juuri se homman idea. Ei me ihmiset päästäisi ikinä elämässä eteenpäin jos meidät olisi tarkoittettu loputtomiin pitämään sellaista aivotoimintaa yllä mikä ei hyödytä meitä.
Tämä on ihan täyttä huuhaata. Ihminen ei pääse eroon lapsuuden traumoista ja tunteista jos se ei käsittele niitä. Ne ovat ns. Unfinished business. Ne muistot pitää saada sieltä tiedostamattomasta esiin jotta ne voidaan käsitellä turvallisen ihmisen kanssa. Saada sanat ja ymmärrys tapahtuneelle. Sitten niistä voi päästää irti (niistä tulee normaaleja muistoja) eivätkä ne paina enää. Tämä on traumaterapian ydin ja sen teho on todistettu aivokuvantamisilla.
Aivan hyvin pääsee. Et voi aikuisena käsitellä lapsuutesi traumoja koska et ole se lapsi enää, etkä ole siinä tilanteessa. Olet aikuinen, aivan eri järjellä varustettu ja mahdollisuuksilla vaikuttaa elämääsi kuin se joka trauman koki. Olet katsojan paikalla, vieraana ja katsot muistojasi monen värittyneen muiston läpi jotka ei edes liity itse tapahtumiin. Käsittelet silloin jotain ihan muuta kuin niitä asioita jotka sen trauman loi.
Minä olen kyllä juuri noiden traumojen vuoksi enemmänkin lapsi kuin aikuinen. Enkä ole aikuisen järjellä varustettu enkä edes lapsen järjellä vaan läpeensä häiriintynyt. Eivät kognitiiviset toimintoni tai tunne-elämäni ole päässeet kehittymään normaalisti häiriintyneen lapsuuden vuoksi. En kuitenkaan usko että enempi terapia minua enää pahemmin auttaa, eivätkä lääkkeet, näillä mennään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten niitä lapsuuden traumoja saa sieltä tiedostamattomasta esille, kun ei muista mitään. On vähän hankala käsitellä.
Eikä ole kyllä myöhempiäkään muistoja. Sairastin ilmeisesti noin 30 vuotiaana psykoosin, mutta en muista siitäkään mitään.
Kyllä ne muistot sieltä nousee kun terapian myötä käynnistyy erilaisia prosesseja mielen korjaamiseksi. Muistamattomuus on usein defenssi, ja niitä defenssejä pyritään purkamaan terapiassa.
Pitää olla hyvö terapeutti, ettei synny valemuistoja.
Nimenomaan. Pitää olla kokenut traumaterapeutti.
Vaihda terapeuttia