Miksi ystäväni kuvittelee, että täällä pallolla pitää selvitä ihan yksin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo yksin pärjäämisen vaatimus on ensinnäkin typerä ja toiseksi hengenvaarallinen. Se johtaa uupumiseen, masennukseen ja itsemurhiin. Väitän että se on syrjäytymisen suurin taustasyy ja edistää myös alkoholisoitumista.

Olisi ihan eri juttu, jos nämä yksin pärjääjät eläisivät erakkona jossain populaation ulkopuolella. Mutta ihmisten joukossa yksin pärjäämisestä on pelkkää haittaa; se häiritsee vuorovaikutusta, työnjakoa, tiedonvälitystä, oppimista, sopeutumista, parisuhteen syntymistä ja olemassaoloa.

Väännä ratakiskosta. En HALUA olla yksin. TARVITSEN tukiverkon. TOIVOISIN lämpimän suvun.

Mutta mitään näistä ei sellainen saa joka on sukunsa ja kotinsa kaltoinkohtelema. Sinä et tajua yhtään että tällainen tilanne ei juurikaan muutu. Pari ystävää voi saada mutta se ei paikkaa puuttuvaa sukua.

Asumme noin 300-500 km päässä suvuistamme. Yhdessä miehen kanssa hoidamme lapsemme. Suvussa ei mitään vikaa, se on vain kaukana. Työikäiset ovat itsekin töissä ja isovanhemmilla omat sairautensa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo yksin pärjäämisen vaatimus on ensinnäkin typerä ja toiseksi hengenvaarallinen. Se johtaa uupumiseen, masennukseen ja itsemurhiin. Väitän että se on syrjäytymisen suurin taustasyy ja edistää myös alkoholisoitumista.

Olisi ihan eri juttu, jos nämä yksin pärjääjät eläisivät erakkona jossain populaation ulkopuolella. Mutta ihmisten joukossa yksin pärjäämisestä on pelkkää haittaa; se häiritsee vuorovaikutusta, työnjakoa, tiedonvälitystä, oppimista, sopeutumista, parisuhteen syntymistä ja olemassaoloa.

Väännä ratakiskosta. En HALUA olla yksin. TARVITSEN tukiverkon. TOIVOISIN lämpimän suvun.

Mutta mitään näistä ei sellainen saa joka on sukunsa ja kotinsa kaltoinkohtelema. Sinä et tajua yhtään että tällainen tilanne ei juurikaan muutu. Pari ystävää voi saada mutta se ei paikkaa puuttuvaa sukua.

Rakasta sukua et voi saada, HYVÄKSY se. Turvaverkon voit saada, sille asialle voit itse tehdä jotain, joten toimi, äläkä itke sen perään, mitä et voi saada. Ystäviä, tuttavia jne voit saada. Keskity siihen. Ja tee asioita sen eteen.

Sarjassamme besserwisser neuvol, vol 27.

Jo lapsesta saakka hylätty ja emotionaalisestickaltoinkohdeltu ei tasan tarkkaan saa rakennettua turvaverkkoa vaikka miten ponnistelee. Sellaisen saa missä itse auttaa muita (hoitaa naapurin lapsia jne) mutta itse ei saa vastavuoroista apua koska ei kehtaa sitä pyytää tai osaa vaatia, niinkuin hyvän otsetunnon osaavat pystyvät vaatimaan.

Nimim. Sama tausta, monta tukiverkkoa yritetty rakentaa, itse aina päätynyt antajan rooliin saamatta mitään takaisin.

Mitä sä olet siis sen eteen tehnyt, että elämäsi olisi nyt ja tulevaisuudessa parempaa, ettet vain jäisi sinne pskaan lapsuuteen? Tämä besserwisser on joutunut paiskimaan töitä, että elämästä on tullut parempi, että yksinpärjäämisen sijaan voi edes joskus pyytää ja saada apua. Vaatii valtavasti itsetutkiskelua. Mt-puolen työstäminen ei ole helppo juttu eikä nopea, mutta kyllä se kannattaa. Mä en kyllä syyllistä ketään, jos ei jaksa eikä halua, mutta kyllä mä silti aina suosittelen oman vastuun ottamista. Sama pätee moneen asiaan, ei pelkästään pskaan lapsuuteen tai rakkaudettomaan perheeseen.

Olen taatusti tehnyt enemmän kuin sinä. Mutta siltikään sitä tuliverkkoa en ole saanut. Sentään olen uralla edennyt johtohommiin että on rahaa palkata apua, mutta rahalla palkattu apu ei ole sama kuin suku.

Tämä ketju on huikeen mustavalkoinen. En koe, että avun tarjoaminen olisi rasittavaa, jos siihen on tarvetta tai että ihminen olisi heikko, jos tukea tarvitsee. Tulee lämmin tunne, kun voidaan auttaa toinen toisiamme. Emme ole yksin, tulee lämmin tunne.

Vierailija kirjoitti:

Olen nyt 37-vuotias, ja olen viimein antanut itselleni anteeksi sen, että en ymmärtänyt ettei tilanteeni ole normaali, ei reilu ja että se ei ole minun omaa syytäni. 

tää on klassikko: aina muiden vika.

Tiedätk, jossain Afrikassa tai Brassien slummeissa et voi tilanteellesi mitään mutta täällä... säälittävää nillitystä.

Vierailija kirjoitti:

Mulla myös vanhemmat ”hylkäsi” lapset kun täytti 18v ja sanoivatkin usein että eivät olisi lapsia halunneet, lapset pilasivat elämän, ja ”olisi sullekin pitänyt tehdä abortti”. (Ihmettelen mikseivät sitten tehneet, sillä kyllä oli kärsimystä lapsuus täynnä kun syntyy perheeseen missä lapsia inhotaan).

Mulle pahin juttu pn se lapsuudenkodin puute. Opiskelijana vietin joulut yksin opiskelija-asuntolassa, tyhjässä talossa missä vain mun ikkunassa oli valo, kaikki muitcoli vanhemmillaan. Kun sain lapsia, olisi ollut ijaba mennä hetkeksi mummolaan lasten kanssa, mutta nyt sinne ei voimut mennä koskaan. Kun mues petti ja järti, olisi ollut mahtavaa ottaa lapset ja mennä rakastavaan kotiin nuolemaan haavoja ja miettimään miten selviää - nyt ei ollut sitä mahdollsuutta, piti vaan jaksaa itse ja hoitaa lapset, vaikka olisi halunnut vain parkua ja itkeä ja olla hetken yksin ajatustensa kanssa.

Koskaan ei voi mennä käymään jouluna, koskaan ei ole mitään paikkaa missä näyttää lapsilleen suvun juuria, suvun perinteitä tms. Muöskään vanhempieni perimällä sulmkimökillä (jossa vietin lapsuuskesiä) ei saa käydä.

Vanhempani ilmoittivat silloin 18v täyttäessäni että tästä eteenpäin elävät vain itselleen eikä heitä saa häiritä. Näin on menty jo tli 20v. Jännittävää silti että nyt kun isä on huonossa kunnossa, on äitini marissut kylillä miten hänellä on kiittämättömät lapset jotka ei häntä yhtään auta ja palvele!

Tuossa tilanteessa voi muistutella äitiä että kukas se halusikaan välit katkaista, olis kannattanut miettiä aikoinaan mitä sanoo. Oma äitini on samantyylinen, ei tosin koskaan ole sanonut noin julmasti mutta käytöksellään osoittanut että en ole tervetullut. Kun sitten lakkasin käymästä/kutsumasta käymään hän valittelee sukulaisille että miten en koskaan käy. En yleensä soitakaan kun asenne on se että "mitä tänne soittelet jos ei ole asiaa". Soittakoon itse ja senhän hän tekee ja haluaa jutella vain omista asioistaan. Jos minä alan puhumaan omistani, alkaa huokailu ja puhelun lopetus. Koskaan ei ole apuaan tarjonnut, ei edes empatiaa, naureskellut että sellaista se elämä on. Nyt ei saa sitten itsekään vanhana apua. Luovuin jopa autostani sen vuoksi että ei tarvitse ajaa auttamaan. Siskoni saavat hoitaa kaikki vanhenevan muorin asiat.  Kieltäydyn kaikesta paitsi rahasta, jota harvakseltaan ennakkoperintönä jakaa. Silloinkin aina heittää syyllistävän kommentin "minä koitan sitten pärjätä niillä mitä jää" ja tirauttaa pari kyyneltä. Ja koskaan en ole senttiäkään häneltä rahaa pyytänyt, ihan omasta halustaan sitä jakaa. Siskoni tietysti ovat rahat ansainneet, ilman muuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen nyt 37-vuotias, ja olen viimein antanut itselleni anteeksi sen, että en ymmärtänyt ettei tilanteeni ole normaali, ei reilu ja että se ei ole minun omaa syytäni. 

tää on klassikko: aina muiden vika.

Tiedätk, jossain Afrikassa tai Brassien slummeissa et voi tilanteellesi mitään mutta täällä... säälittävää nillitystä.

Klassista, niin klassista. On totta, että minun olisi pitänyt kirjoittaa että tilanne "ei ollut reilu, eikä minun syytäni". Olen vuosien saatossa myös oppinut myöntämään omat virheeni, niitäkin riittää kuten kaikilla muillakin. 

On toki hyvä joskus suhteuttaa oma tilanteensa ja menneisyytensä maailman mittakaavaan. Mutta ei kukaan lapsi ansaitse kylmää kohtelua, ei Brasiliassa, ei Venäjällä, eikä Suomessa. Ihmisen psyyke vaikuttaa kaikkeen, ja kaikkiin. Olisi ihanteellista, jos se osattaisiin ottaa huomioon paremmin, edes täällä teoriassa kehittyneessä Suomessa. 

Terv. se, jota lainasit

Näkisin itse tämän enemmän henkisen tuen kysymyksenä kuin konkreettisen avun.

Suomessa on kansainvälisesti tarkastellen erittäin paljon välttelevästi kiintyneitä ihmisiä, juuri näitä lapsesta asti reipastettuja pärjääjiä. Siinä tulee helposti kumppanille yksinäinen olo, kun toinen ei valita eikä tukeudu ja hoitaa tarpeensa itse ja pahimmillaan pitää toista hemmoteltuna valittajana, kuten tässäkin ketjussa on nähty.

Nuorempi sukupolvi on enemmässä määrin turvallisesti kiintynyttä eli kehityssuunta hyvä.

On hyvä muistaa, että ajan saatossa vahvuus saattaa salakavalasti muuttua julmuudeksi. Ensin on pärjättävä itse, ja katseltava miten muiden ei tarvitse, ja sitten aikanaan, vuosien viedessä ihmisestä mehut ja toivon, oma pärjääminen (mikä on ollut totta kai hieno asia) muuttuu katkeruuden kautta julmuudeksi muita saman kokevia kohtaan. 

Tiedän tämän omasta kokemuksestani. Yhtäkkiä en ollutkaan tarjoamassa apuani vaan heittämässä ensimmäisen kiven. Puistattavaa. Kerran tai kaksi sen teinkin, kärkkäästi näppis sauhuten annoin tulla, koska sisimmissäni olin katkera. Siihen katkesi muutama ihmissuhde, ja on ollut karvasta katsoa itseään peiliin ja myöntää se. Siinä on häpeä, jota kannattaakin joskus tuntea. Sen sijaan häpeä lapsuudesta, kaltoinkohtelusta. Sellainen häpeä olisi niin turhaa, mutta vaikea selättää. 

Brasilian slummeissa on tiiviit perheyhteisöt ja se turvallinen kiintymysmalli luo voimavaraa kestää todella rankat elinolot. Vaikka isä olisi paska alkoholisti, ympärilläsi on tätejä, serkkuja jne rakastava yhteisö.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi sinä sitten tarvitset ja mihin?

Pyöritätkö sä maapalloa yksin? Kasvatat oman ruokasai, maksat itse palkkasi, toimit pankkina, lääkärinä, kaikkina mahdollisina virkamiehinä, rakennat itse tiet, joilla liikut jne.?

Olen eri vastaaja mutta joo. Siivoan itse asuntoni, hoidan myös ison osan taloyhtiöni asioista, yrittäjänä maksan itse palkkani, hoidan netissä pankkiasiani, sijoitan siellä itse rahani, teen työni ja vielä puolet avustajanikin töistä, teen itse oman kirjanpitoni ja hoidan itse maksuliikenteeni. Ja itse asiassa kirjoitan usein myös omat lääkereseptini. Kunnallisista palveluista käytän lähinnä kirjastoa, ja sielläkin lainaan ja palautan kirjani itse automaatilla ja noudan itse varaukseni hyllystä.

En pyöritä maailmaa yksin, mutta muutaman nettosaajankin puolesta kyllä.

Et siis tajua yhtään... Jokainen siivoaa kämppänsä ja maksaa laskunsa. Joku kuitenkin on valmistanut sinulle tuotteet siivousta varten (pesuaineet, välineet, kuljettanut kauppaan ja myynyt ne) Mitä tulee kirjastoon niin joku sen kirjaston on rakentanut, järjestänyt ja huolehtii kirjakokelmasta, joku on suunnitellut ja valmistanut lainauslaitteet. Joku kantaa ne palautetut kirjat sieltä automaatista takaisin hyllyyn ja joku siivoaa kirjaston, että siellä voi käydä jne. Inhottaa kaltaisesi omakehu ihmiset, jotka kuvittelevat, että sähkö järjestyy sillä kun maksaa laskunsa eikä mitään sähköjärjestelmää tarvita sinne taakse.

En toivo, mutta jos katkaiset koipesi joku päivä tai sairastut muuten niin, että tarvitset kirurgia + jälkihoitoa kun et saa edes oksennettua tai paskannettua ilman apua niin alkaa sinullekin selviämään mikä mitätön pikku p _aska olet kuten jokainen meistä tässä suuressa VALMIIKSI luodussa järjestelmässä.

Aika usein täällä tulee ketjuihin vastauksia, joissa toivotaan kirjoittajille kauheuksia jotta näillä olisi yhtä ankea elämä kuin trollaajallakin. Yleensä keskustelu saa mielenkiintoisia käänteitä siinä kohdin kun muistutetaan, että niistä vastoinkäymisistäkin toiset vaan toipuvat nopeammin ja paremmin kuin toiset.

Ja sitä paitsi aina saa kakittua itse sopivalla lääkityksellä. :) Jos noin kävisi niin lupaan myös hoitaa itse haavani ja poistaa itse ompeleeni ja päättää itse oman sairaslomani pituudesta.

Järjestelmämme ei todellakaan ole valmis, vaan me aktiiviset ihmiset sitä joka päivä kehitämme ja parannamme. Tekee kun osaa, jos ei niin arvostelee.

Et vaan pääse sillä katkenneella koivella kakkimaan :) Siihen kakka-pissaläjääsi jäät katkenneen koipesi kanssa ja kuolet pois :(

Vierailija kirjoitti:

Terapiassa kyllä sanotaan, että ihminen on laumaeläin ja tukiverkkoa ja ystäviä tarvitaan. Tietysti jos on yksin niin pitää luottaa siihen, että selviää yksinkin, mutta mutta kyllä ihmiselle on luonnollista "tarvita muita". Se ei tietenkään tarkoita sitä, että muut tekevät puolesta tms. vaan sitä, että ovat seurana, tukena ja apuna. Eräs terapeutti kauhisteli sellaista trendiä, että ystäville ei puhuta elämästä vaan mennään aina terapeutille ja keskustellaan vain terapeutin kanssa. Tietyt asiat kuuluvatkin vain terapeutille, mutta ihan siis peruselämään liittyvät asiat. Monen arki ei olisi niin kuormittunutta kun ei tarvitsisi esittää kiiltokuvaelämää tutuille vaan voisi olla ihan oma itsensä.

Viakuttaa siltä, että "ystävä" on kadonnut maailmasta ja tilalla on pinnallisia toistensa kanssa kilpailevia tuttavia. Itse tykkään siitä, että ystävät ovat viallisia, koska sitä me kaikki olemme jollain tavalla. Toisen täydellisyyden tavoittelu ei herätä kiinnostusta vaan se, että hän on ongelmineen pävineen olemassa epätäydellisenä itsenään.

Minulla onkin enemmän kirjekavereita ukomailla, jotka ovat omia itsejään ongelmineen. Vähemmän sitten rl- tuttavia, koska en voi sietää sitä täydellisyyden esittämistä ja teeskentelyä.

Allekirjoitan tämän muuten, mutta en tuota että oikea ystävyys olisi kadonnut Suomesta. Liikut selvästi vain väärissä piireissä, pinnallisten ihmisten seurassa. Itse vaihdoin ympyröitä ja löysin näin aikuisena lisää oikeita ystäviä ihan täältä Suomesta, siis ihmisiä joihin on aito yhteys ja jotka eivät esitä täydellistä. Tämä toki vaatii sen että uskaltaa näyttää ja jakaa sen oman ”viallisuuden” ja haavoittuvaisuuden myös muille. Aitouden saa ikään kuin vastalahjana takaisin, eikä tuttavuudet syvene itselläni ystävyydeksi niiden ihmisten kanssa, jotka eivät raota yhtään sisintään. Ei kaikkiin tarvitsekaan luottaa eikä ihminen nyt mitään kymmeniä ja kymmeniä tosiystäviä tarvitse, mutta kyllä sellaista on edelleen olemassa tai pitäisikö sanoa, luotavissa.

Yksinkertaista. Jos on oppinut yksin pärjäämään, niin pärjää kyllä avunkin kanssa. Mutta jos on oppinut aina autettuna pärjäämään, niin sitten voikin mennä sormi suuhun tilanteessa jossa pitäiskin pärjätä ihan yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi sinä sitten tarvitset ja mihin?

Pyöritätkö sä maapalloa yksin? Kasvatat oman ruokasai, maksat itse palkkasi, toimit pankkina, lääkärinä, kaikkina mahdollisina virkamiehinä, rakennat itse tiet, joilla liikut jne.?

Mitä järkeä saivarrella? Ei liity kuitenkaan aloitukseen.

Äläs nyt. Näitäkin on. Yks vanha tuttu meni Lappiin erakoksi ja metsästi syötävänsä.

Tekikö itselleen omatekoisella kivikirveellä oman laavun havuista jossa asuu? Tekee itse omat metsästysaseensa puusta ja nuolen ja keihäänkärjet kiveä tai luuta. Vaatteet tekee nahoista omatekoisella luuneulalla. Istuu illat nuotion ääressä ilman kirjoja, kännyköitä, ym. teknologian tuotteita. Ei hae kaupasta jauhoja tai makarooneja, vaan elää täysin omakeräämillä tai metsästämillä ruuilla.

Jopa metsästäjä-keräilijän elämään tottuneelle täysin yksinäiselle ihmiselle ei ennusteta kovin pitkää elossaoloaikaa. Pari vuotta jos pysyy elossa täysin yksin, niin hyvä saavutus.

Olisi muuten hienoa opetella tekemään itse vaatteensa! Osaan ihan perusmallin ompelukset, toivottavasti saan vielä joku päivä opeteltua kaavoittamisen ja vaateompelun salat. Saisi aina mieluista, istuvaa ja laadukkaasti ommeltua.

Minä muuten jo värjään ja leikkaan itse hiukseni. 😈

Ajattelitko myös kutoa ja värjätä langat, sekä kehrätä langat, vuolla neulat vai ryhdytkö ompelukoneen valmistajaksi? Kankaan kutomiseenkin tarvitaan välineitä. Tarvitset myös ohjeet jotka joku muu on tehnyt ja sinulle painanut/nettiin laittanut jne. kierre jatkuu. Eli se, että ompelee itse vaatteensa ei vielä tarkoita, etteikö olisi muista riippuvainen :)

Oman onnen seppä kirjoitti:

Yksinkertaista. Jos on oppinut yksin pärjäämään, niin pärjää kyllä avunkin kanssa. Mutta jos on oppinut aina autettuna pärjäämään, niin sitten voikin mennä sormi suuhun tilanteessa jossa pitäiskin pärjätä ihan yksin.

Kiintymyssuhdeteorian mukaan avun vastaanottaminen voi olla vaikeaa ja olla myös haluton antamaan sitä, koska pitää jaksaa kantaa omatkin sataprosenttisesti. Näkee helposti muut "tarvitsijoina".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terapiassa kyllä sanotaan, että ihminen on laumaeläin ja tukiverkkoa ja ystäviä tarvitaan. Tietysti jos on yksin niin pitää luottaa siihen, että selviää yksinkin, mutta mutta kyllä ihmiselle on luonnollista "tarvita muita". Se ei tietenkään tarkoita sitä, että muut tekevät puolesta tms. vaan sitä, että ovat seurana, tukena ja apuna. Eräs terapeutti kauhisteli sellaista trendiä, että ystäville ei puhuta elämästä vaan mennään aina terapeutille ja keskustellaan vain terapeutin kanssa. Tietyt asiat kuuluvatkin vain terapeutille, mutta ihan siis peruselämään liittyvät asiat. Monen arki ei olisi niin kuormittunutta kun ei tarvitsisi esittää kiiltokuvaelämää tutuille vaan voisi olla ihan oma itsensä.

Viakuttaa siltä, että "ystävä" on kadonnut maailmasta ja tilalla on pinnallisia toistensa kanssa kilpailevia tuttavia. Itse tykkään siitä, että ystävät ovat viallisia, koska sitä me kaikki olemme jollain tavalla. Toisen täydellisyyden tavoittelu ei herätä kiinnostusta vaan se, että hän on ongelmineen pävineen olemassa epätäydellisenä itsenään.

Minulla onkin enemmän kirjekavereita ukomailla, jotka ovat omia itsejään ongelmineen. Vähemmän sitten rl- tuttavia, koska en voi sietää sitä täydellisyyden esittämistä ja teeskentelyä.

Allekirjoitan tämän muuten, mutta en tuota että oikea ystävyys olisi kadonnut Suomesta. Liikut selvästi vain väärissä piireissä, pinnallisten ihmisten seurassa. Itse vaihdoin ympyröitä ja löysin näin aikuisena lisää oikeita ystäviä ihan täältä Suomesta, siis ihmisiä joihin on aito yhteys ja jotka eivät esitä täydellistä. Tämä toki vaatii sen että uskaltaa näyttää ja jakaa sen oman ”viallisuuden” ja haavoittuvaisuuden myös muille. Aitouden saa ikään kuin vastalahjana takaisin, eikä tuttavuudet syvene itselläni ystävyydeksi niiden ihmisten kanssa, jotka eivät raota yhtään sisintään. Ei kaikkiin tarvitsekaan luottaa eikä ihminen nyt mitään kymmeniä ja kymmeniä tosiystäviä tarvitse, mutta kyllä sellaista on edelleen olemassa tai pitäisikö sanoa, luotavissa.

Kuule sinähän et todellakaan tiedä missä piireissä minä liikun. Miksi ihmeessä liikkuisin pinnallisten ihmisten seurassa? Sehän on mukavaa, että sinä olet löytänyt kivoja ystäviä, ovat varmaan samanlaisia kuin sinä, olettavat ja syyttelevät tyhjästä, vaikka eivät tiedä asioista mitään. Onneksi en ole teihin vielä törmännyt.

Aika harva täällä yksin pärjää. Ellei asu yksinään jossain viidakossa.

Kysymys kuuluukin mihin rajaan asti toisten apua saa pyytää tai ottaa vastaan?

Vierailija kirjoitti:

Aika harva täällä yksin pärjää. Ellei asu yksinään jossain viidakossa.

Kysymys kuuluukin mihin rajaan asti toisten apua saa pyytää tai ottaa vastaan?

Montako kertaa viikossa seksiä on hyvä? Riippuu ihmisistä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi sinä sitten tarvitset ja mihin?

Pyöritätkö sä maapalloa yksin? Kasvatat oman ruokasai, maksat itse palkkasi, toimit pankkina, lääkärinä, kaikkina mahdollisina virkamiehinä, rakennat itse tiet, joilla liikut jne.?

Mitä järkeä saivarrella? Ei liity kuitenkaan aloitukseen.

Äläs nyt. Näitäkin on. Yks vanha tuttu meni Lappiin erakoksi ja metsästi syötävänsä.

Tekikö itselleen omatekoisella kivikirveellä oman laavun havuista jossa asuu? Tekee itse omat metsästysaseensa puusta ja nuolen ja keihäänkärjet kiveä tai luuta. Vaatteet tekee nahoista omatekoisella luuneulalla. Istuu illat nuotion ääressä ilman kirjoja, kännyköitä, ym. teknologian tuotteita. Ei hae kaupasta jauhoja tai makarooneja, vaan elää täysin omakeräämillä tai metsästämillä ruuilla.

Jopa metsästäjä-keräilijän elämään tottuneelle täysin yksinäiselle ihmiselle ei ennusteta kovin pitkää elossaoloaikaa. Pari vuotta jos pysyy elossa täysin yksin, niin hyvä saavutus.

Olisi muuten hienoa opetella tekemään itse vaatteensa! Osaan ihan perusmallin ompelukset, toivottavasti saan vielä joku päivä opeteltua kaavoittamisen ja vaateompelun salat. Saisi aina mieluista, istuvaa ja laadukkaasti ommeltua.

Minä muuten jo värjään ja leikkaan itse hiukseni. 😈

Ajattelitko myös kutoa ja värjätä langat, sekä kehrätä langat, vuolla neulat vai ryhdytkö ompelukoneen valmistajaksi? Kankaan kutomiseenkin tarvitaan välineitä. Tarvitset myös ohjeet jotka joku muu on tehnyt ja sinulle painanut/nettiin laittanut jne. kierre jatkuu. Eli se, että ompelee itse vaatteensa ei vielä tarkoita, etteikö olisi muista riippuvainen :)

Sinä et taida tietää, mitä mittavaatteet tarkoittavat. :) Niihin ei tarvita ohjeita, vaan mitat otetaan suoraan vaatteen käyttäjän päältä - ja niistä piirretään kaavat. Ja monesti teen pienet korjausompelut ihan käsin ompelemalla, kun ei jaksa kaivaa ompelukonetta esiin. Koirankarvalapaset omasta koirasta olisivat myös kivat.

Jankataanko lisää. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen nyt 37-vuotias, ja olen viimein antanut itselleni anteeksi sen, että en ymmärtänyt ettei tilanteeni ole normaali, ei reilu ja että se ei ole minun omaa syytäni. 

tää on klassikko: aina muiden vika.

Tiedätk, jossain Afrikassa tai Brassien slummeissa et voi tilanteellesi mitään mutta täällä... säälittävää nillitystä.

Klassista, niin klassista. On totta, että minun olisi pitänyt kirjoittaa että tilanne "ei ollut reilu, eikä minun syytäni". Olen vuosien saatossa myös oppinut myöntämään omat virheeni, niitäkin riittää kuten kaikilla muillakin. 

On toki hyvä joskus suhteuttaa oma tilanteensa ja menneisyytensä maailman mittakaavaan. Mutta ei kukaan lapsi ansaitse kylmää kohtelua, ei Brasiliassa, ei Venäjällä, eikä Suomessa. Ihmisen psyyke vaikuttaa kaikkeen, ja kaikkiin. Olisi ihanteellista, jos se osattaisiin ottaa huomioon paremmin, edes täällä teoriassa kehittyneessä Suomessa. 

Terv. se, jota lainasit

Näinhän se on. Elämä ei ole reilua. 

Life is what you (can) make (of) it.

Vierailija kirjoitti:

Tuo yksin pärjäämisen vaatimus on ensinnäkin typerä ja toiseksi hengenvaarallinen. Se johtaa uupumiseen, masennukseen ja itsemurhiin. Väitän että se on syrjäytymisen suurin taustasyy ja edistää myös alkoholisoitumista.

Olisi ihan eri juttu, jos nämä yksin pärjääjät eläisivät erakkona jossain populaation ulkopuolella. Mutta ihmisten joukossa yksin pärjäämisestä on pelkkää haittaa; se häiritsee vuorovaikutusta, työnjakoa, tiedonvälitystä, oppimista, sopeutumista, parisuhteen syntymistä ja olemassaoloa.

Minä kyllä väitän, että yleisimmät masennuksen taustatekijät ovat. nykyään tekemättömyys ja vetämättömyys. Mitäänhän ei tarvi tehdä, jos on hyvä selitys. Siitä kun kehittää itsellensä elämäntavan, niin alkaa jokaista jossain kohdin myös ahdistaa. Itsensä vertaileminen niihin, joilla ne itselle tärkeät asiat ovat paremmin, aiheuttaa kovan kognitiivisen dissonanssin - johtaen osalla syvempään masennukseen, joillain heistä enemmän itseensä käpertymiseen itsesääliin ja taas osalla suuntautuen enemmän pahansuopuuteen ja ilkeyteen.

Lisäksi nykyään useimpia on lapsuudessa ja nuoruudessa on aina kehuttu ja ihasteltu joka tapauksessa, ilman että on koskaan tarvinnut työtä tehdä tai ponnistella minkään eteen. Jossain kohdin nuorta aikuisuutta sitten kuitenkin kehittyy realistinen itsearviointi, ja kun se tulee ryminällä niin moni tarvitsee siinä kohdin masennuslääkitystä. Nykykasvatuksen tulosta voinee kai parhaiten arvioida niistä nuorista aikuisista. Ikävä kyllä he ovat masentuneempia kuin suomalaiset koskaan.