Miksi ystäväni kuvittelee, että täällä pallolla pitää selvitä ihan yksin?

Ilmoitettu asiattomaksi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi sinä sitten tarvitset ja mihin?

No jos vaikka sairastun, niin kyselen kyllä isovanhemmilta ja sukulaisilta, jos joku haluaisi ottaa pienet lapset hoitoon, jotta saan levätä. Mieheltä nyt vähintään kysyn, että pystyykö tulemaan töistä aiemmin ja olemaan illan lasten kanssa.

Paljon parempi noin ja parantua nopeammin kuin raataa sairaana lasten kanssa ja paraneminen pitkittyy.

Varmasti helpottaa saada apua, mutta läheskään kaikilla ei ole hyväkuntoisia työttömiä tai eläkeläisiä isovanhempia ja sukulaisia. Omat vanhempani olivat vielä työelämässä, kun lapseni olivat pieniä. Kun sairastuin, piti vaan keksiä, miten pääsen lasten hoitamisessa helpoimmalla.

Vierailija kirjoitti:

Ilmoitettu asiattomaksi

Miksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No miksi vanhemmat haluavat sellaista oppia lapsilleen jakaa? Eivätkö halua itse olla lapsensa tukena?

Ei kaikki vanhemmat osaa tai pysty. Minutkin kasvatettiin niin että itse pitää pärjätä, vanhemmat ei lohduta eikä auta, ja varsinkaan eivät tue tai kannusta saati lohduta.

Vanhemmat laittoi lapset ulos kotoa kun 18v tuli täyteen ja sanoivat että tähän loppu heidän vastuu ja missään ei sit auteta, omillas oot ja takaisin ei oo tulemista.

Ja näin on käynyt. Tuosta eteenpäin elänyt yksin ilman vanhempia koskaan en ole heiltä saanut apua tai tukea. Eivät tapaa lapsiani tsi minua, eivät pidä yhteyttä, varmaan 15v sitten kuullut jotain viimeksi niistä.

Joten TODELLAKIN on jodenkin pärjättävä yksin aina ja kaikessa, mitään apua ei saa mistään.

Tuttua. Mut savustettiin ulos kotoa jo 15 vuotiaana, äitipuoli oli siskonsa kanssa miettinyt minun ollessa jo neljännellä luokalla, et mihin sijaiskotiin sais mut tungettua. Mitään apua en ole sieltä saanut, ei ole kotia mihin mennä. Tai oma koti on tietenkin, mutta sellaista lapsuuden kotia, minne voisi mennä pahaa elämää pakoon, jonne voisi soittaa kun on ongelmia, ei vanhempia jotka odottaisi käymään. Kyllähän se tuntuu pahalta aina kun asiaa miettii, etenkin kun näkee ympärillä niin paljon ihmisiä, jotka oikeasti ovat kontaktissa ja tekemisissä vanhempiensa kanssa ja vanhemmat ovat näiden ihmisten puheissa. Olen onnellinen heidän puolestaan, mutta suren samalla sitä, että itsellä ei ole vanhempia ollenkaan. Tai on, yksi on elossa, mutta ei sillä tavalla ole vanhempi, miten vanhemmuus yleensä käsitetään.

Tästäkin ketjusta näkee että monet ovat sairastuneet pakosta pärjäämiseen ja jatkavat sitä kierrettä eteenpäin. Oikeasti se ei ole tervettä että apua ei saa ja tukiverkkoa ei ole. Mutta ihmismieli on sellainen että se suojelee omistajaansa ja kääntää asian päässä niin että maailma on oikeasti tällainen paikka tai että ihminen ei ansaitse apua syystä tai toisesta. Ihminen tarvitsee myös niitä hetkiä jolloin saa olla heikko ja muiden tukema kuin aina pärjäämässä. Muuten sitä sairastuu - henkisesti tai fyysisesti.

No ap:n ystävän kohdalla tuo kokemus on totta. Häntä ei ehkä lapsenakaan autettu mitenkään (niinkuin ei minuakaan tai monia muitakaan), ja aikuistuttuaan tuo kokemus on vaan vahvistunut.

Esim meillä on jotenkin tunnevammainen suku. Jos joku pyytää apua, se on suurin heikkouden ja tyhmyyden merkki. Apua ei anneta missään nimessä, ja sotä pyytänyttä vain pilkataan, sille nauretaan ja v*ttuillaan ihan päin näköä. Avun pyytäminen on vitsailun ja ilkkumisen aihe, ja niimpä kukaan ei sitä apua pyydäkään kun olisi koko suvun ilkkumisen kohde (ja silti jäisi ilman apua).

”Jännää” että suvussani on paljon alkkiksi, mt-ongelmia ja pari itsemurhan tehnyttä. Tällaista se monissa suvuissa ja perheissä on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi sinä sitten tarvitset ja mihin?

Pyöritätkö sä maapalloa yksin? Kasvatat oman ruokasai, maksat itse palkkasi, toimit pankkina, lääkärinä, kaikkina mahdollisina virkamiehinä, rakennat itse tiet, joilla liikut jne.?

Mitä järkeä saivarrella? Ei liity kuitenkaan aloitukseen.

Äläs nyt. Näitäkin on. Yks vanha tuttu meni Lappiin erakoksi ja metsästi syötävänsä.

Tekikö itselleen omatekoisella kivikirveellä oman laavun havuista jossa asuu? Tekee itse omat metsästysaseensa puusta ja nuolen ja keihäänkärjet kiveä tai luuta. Vaatteet tekee nahoista omatekoisella luuneulalla. Istuu illat nuotion ääressä ilman kirjoja, kännyköitä, ym. teknologian tuotteita. Ei hae kaupasta jauhoja tai makarooneja, vaan elää täysin omakeräämillä tai metsästämillä ruuilla.

Jopa metsästäjä-keräilijän elämään tottuneelle täysin yksinäiselle ihmiselle ei ennusteta kovin pitkää elossaoloaikaa. Pari vuotta jos pysyy elossa täysin yksin, niin hyvä saavutus.

No parempi, että koittaa selvitä itse, eikä roiku ärsyttävästi muissa. Ystävät ovat sitten hyvää seuraa, perheeseen voi jo vähän tukeutuakin, mutta normaalin aikuisen ihmisen pitäisi kyllä kyetä huolehtimaan itse itsestään. Hommata itselleen työpaikka ja elättää itsensä, hoitaa omat ongelmansa, osata itse hakeutua sairaanhoitoon tarvittaessa, siivota oma kämppänsä yms.

Sellaiset ihmiset, jotka kaatavat nuo perusasiat ystävien niskaan, ovat rasittavia.

Vierailija kirjoitti:

Tästäkin ketjusta näkee että monet ovat sairastuneet pakosta pärjäämiseen ja jatkavat sitä kierrettä eteenpäin. Oikeasti se ei ole tervettä että apua ei saa ja tukiverkkoa ei ole. Mutta ihmismieli on sellainen että se suojelee omistajaansa ja kääntää asian päässä niin että maailma on oikeasti tällainen paikka tai että ihminen ei ansaitse apua syystä tai toisesta. Ihminen tarvitsee myös niitä hetkiä jolloin saa olla heikko ja muiden tukema kuin aina pärjäämässä. Muuten sitä sairastuu - henkisesti tai fyysisesti.

Oletpa taas väärässä. Olen ketjussa kirjoittanut vanhempieni hylkäämä ja tukiverkoton. En ole sairastunut vahvuuteen. Kyllä minä TIEDÄN että tämä ei ole oikein, tämä ei ole normaali, ja kyllä minäkin TARVITSISIN tukiverkon.

Mutta tajuatko lainkaan että en minä sitä silti saa? Vaikka miten tiedostan asian, ei se muuta mun elämää, lapsuutta, vanhempia. Jos olet ”koditon” (siis lapuudenkotiin ei voi mennä, vanhemmat ei halua pitää yhteyttä jne) niin ei mistään saa uutta lapsuudenkotia tai uusia vanhempia.

Suututtaa nää pätijät ja viisastelijat. Luuletteko että halusin tällaista elämää? En tietenkään! Mutta kerrops nyt kun niin viisas olet että mistä hommataan uudet rakastavat vanhemmat?

Vierailija kirjoitti:

Tästäkin ketjusta näkee että monet ovat sairastuneet pakosta pärjäämiseen ja jatkavat sitä kierrettä eteenpäin. Oikeasti se ei ole tervettä että apua ei saa ja tukiverkkoa ei ole. Mutta ihmismieli on sellainen että se suojelee omistajaansa ja kääntää asian päässä niin että maailma on oikeasti tällainen paikka tai että ihminen ei ansaitse apua syystä tai toisesta. Ihminen tarvitsee myös niitä hetkiä jolloin saa olla heikko ja muiden tukema kuin aina pärjäämässä. Muuten sitä sairastuu - henkisesti tai fyysisesti.

No mikäpäs on vaihtoehto? Jos sulla on tilanne että vanjempasi ovat sut hylänneet, suku ei auta, kukaan ei auta, niin ihan ajatuksen voimalla meinasit taikoa ne sukulaiset ja löheiset sua auttamaan ja tukemaan?

Vierailija kirjoitti:

No miksi vanhemmat haluavat sellaista oppia lapsilleen jakaa? Eivätkö halua itse olla lapsensa tukena?

Vanhemmat ovat halunneet, että lapsesta tulee itsenäinen ja pärjäävä. Ovat siis ajatelleet, että jos lasta tukee, hänestä kasvaa passiivinen ihminen, joka ei osaa tehdä mitään itse ilman muita.

Vierailija kirjoitti:

Tästäkin ketjusta näkee että monet ovat sairastuneet pakosta pärjäämiseen ja jatkavat sitä kierrettä eteenpäin. Oikeasti se ei ole tervettä että apua ei saa ja tukiverkkoa ei ole. Mutta ihmismieli on sellainen että se suojelee omistajaansa ja kääntää asian päässä niin että maailma on oikeasti tällainen paikka tai että ihminen ei ansaitse apua syystä tai toisesta. Ihminen tarvitsee myös niitä hetkiä jolloin saa olla heikko ja muiden tukema kuin aina pärjäämässä. Muuten sitä sairastuu - henkisesti tai fyysisesti.

Höpö höpö! Ei maailma ole heikkoja itkupillejä varten! Se karaisee luonnetta kun hoitaa itse asiansa ja niin pitäisi jokaisen tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Tästäkin ketjusta näkee että monet ovat sairastuneet pakosta pärjäämiseen ja jatkavat sitä kierrettä eteenpäin. Oikeasti se ei ole tervettä että apua ei saa ja tukiverkkoa ei ole. Mutta ihmismieli on sellainen että se suojelee omistajaansa ja kääntää asian päässä niin että maailma on oikeasti tällainen paikka tai että ihminen ei ansaitse apua syystä tai toisesta. Ihminen tarvitsee myös niitä hetkiä jolloin saa olla heikko ja muiden tukema kuin aina pärjäämässä. Muuten sitä sairastuu - henkisesti tai fyysisesti.

Lastensuojelutaustalla on helpompi saada apua ja olen sitä aina hakenutkin, kun oma vointi on mennyt huonoksi. Hyviä ystäviä on hankala saada, koska monille taustani ovat jotenkin liian isoja asioita käsiteltäväksi. Jos on vahva ja pärjäävä, tai sellaisena ihmiset ovat tottuneet sinut näkemään, niin samat ihmiset eivät hyväksy sitä, että olet heikko ja pieni. On tullut valitettavasti koettua. Jopa terapeutti ärsyyntyi, kun olin romahtamaisillani taas oman elämäni suhteen erään istuntokerran aikana.

Täällä näemmä oletetaan, että apua pitää saada yhteiskunnalta ja tietenkin ilmaiseksi. Ok. Tai  omilta vanhemmilta, sukulaisilta tms.

Mä tarkoitan, että apua saa, sitä pitää osata hakea. Monesta avusta joutuu maksamaan, niitä sanotaan palveluiksi. Montaa apua saa sitten lähes ilmaiseksi, jollei kokonaan.

Mut on myös valitettavasti kasvatettu pärjäämään yksin, ja se lopulta sairastutti minut, sekä lapseni. Kun elämämme oli pahimmillaan, lopulta nöyrryin, hain apua ja sitä saatiin, osa maksullista, osa ns ilmaista. Olisimme ehkä saaneet paremman elämän, jos en olisi ollut niin itsepäinen sen yksinpärjäämisen suhteen... Omat lapseni nyt ovat nähneet, että on hyvä pärjätä itsekseen monistakin asioista, mutta apua kyllä saa, jos sellaista tarvitsee. Ihmisen ei ole pakko selviytyä yksin.

Voi helkkari taas kerran. Ihan turha tällaista ketjua koskaan avata kun vanhempien lellimät hyväosaiset tulee jeesustelemaan. Ihmiset jotka saa pumpulilapsuiden ovat todella hölmöjä. Eivät siis yhtään tajua millaisissa kodeissa ja perheissä iso osa lapsista lapsuutensa elää ja miten heitä kohdellaan koko aikuiselämä.

Huolestuttaa siksikin että poliitikot ovat yleensä hyväosaisia pumpulipalloja myös. Ja he sitten päättävät millaisia tukitoimia ja palveluita lapsiperheille annetaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No miksi vanhemmat haluavat sellaista oppia lapsilleen jakaa? Eivätkö halua itse olla lapsensa tukena?

Ei kaikki vanhemmat osaa tai pysty. Minutkin kasvatettiin niin että itse pitää pärjätä, vanhemmat ei lohduta eikä auta, ja varsinkaan eivät tue tai kannusta saati lohduta.

Vanhemmat laittoi lapset ulos kotoa kun 18v tuli täyteen ja sanoivat että tähän loppu heidän vastuu ja missään ei sit auteta, omillas oot ja takaisin ei oo tulemista.

Ja näin on käynyt. Tuosta eteenpäin elänyt yksin ilman vanhempia koskaan en ole heiltä saanut apua tai tukea. Eivät tapaa lapsiani tsi minua, eivät pidä yhteyttä, varmaan 15v sitten kuullut jotain viimeksi niistä.

Joten TODELLAKIN on jodenkin pärjättävä yksin aina ja kaikessa, mitään apua ei saa mistään.

Tuttua. Mut savustettiin ulos kotoa jo 15 vuotiaana, äitipuoli oli siskonsa kanssa miettinyt minun ollessa jo neljännellä luokalla, et mihin sijaiskotiin sais mut tungettua. Mitään apua en ole sieltä saanut, ei ole kotia mihin mennä. Tai oma koti on tietenkin, mutta sellaista lapsuuden kotia, minne voisi mennä pahaa elämää pakoon, jonne voisi soittaa kun on ongelmia, ei vanhempia jotka odottaisi käymään. Kyllähän se tuntuu pahalta aina kun asiaa miettii, etenkin kun näkee ympärillä niin paljon ihmisiä, jotka oikeasti ovat kontaktissa ja tekemisissä vanhempiensa kanssa ja vanhemmat ovat näiden ihmisten puheissa. Olen onnellinen heidän puolestaan, mutta suren samalla sitä, että itsellä ei ole vanhempia ollenkaan. Tai on, yksi on elossa, mutta ei sillä tavalla ole vanhempi, miten vanhemmuus yleensä käsitetään.

Olen yksi tämän ketjun itsenäisistä ihmisistä, ja haluan sanoa että olen pahoillani puolestasi, olet joutunut kokemaan julmia juttuja. ❤️ Tätä en omilla kirjoituksillani tarkoittanut. Omillaan pitää pärjätä, mutta kyllä lapsista tulee huolehtia (myös heidän ollessa teinejä). Omillaan pärjääminen ei myöskään tarkoita sitä, ettei olisi yhteydessä vanhempiinsa tai sukuunsa. Toivon sinulle aurinkoisempaan tulevaisuutta. 🌺

Vierailija kirjoitti:

Täällä näemmä oletetaan, että apua pitää saada yhteiskunnalta ja tietenkin ilmaiseksi. Ok. Tai  omilta vanhemmilta, sukulaisilta tms.

Mä tarkoitan, että apua saa, sitä pitää osata hakea. Monesta avusta joutuu maksamaan, niitä sanotaan palveluiksi. Montaa apua saa sitten lähes ilmaiseksi, jollei kokonaan.

Mut on myös valitettavasti kasvatettu pärjäämään yksin, ja se lopulta sairastutti minut, sekä lapseni. Kun elämämme oli pahimmillaan, lopulta nöyrryin, hain apua ja sitä saatiin, osa maksullista, osa ns ilmaista. Olisimme ehkä saaneet paremman elämän, jos en olisi ollut niin itsepäinen sen yksinpärjäämisen suhteen... Omat lapseni nyt ovat nähneet, että on hyvä pärjätä itsekseen monistakin asioista, mutta apua kyllä saa, jos sellaista tarvitsee. Ihmisen ei ole pakko selviytyä yksin.

Osittain samaa mieltä, mutta aina sitä apua ei saa vaikka olisi valmis maksamaan. Olen se jolöe tuli ptsd ja joka soitti jokaisen instanssin läpi moneen kertaan. Joskus avun saannin estää juurikin joku keinotekoinen vaatimuslista, kos yksi kohta ei täyty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi sinä sitten tarvitset ja mihin?

Pyöritätkö sä maapalloa yksin? Kasvatat oman ruokasai, maksat itse palkkasi, toimit pankkina, lääkärinä, kaikkina mahdollisina virkamiehinä, rakennat itse tiet, joilla liikut jne.?

Mitä järkeä saivarrella? Ei liity kuitenkaan aloitukseen.

Äläs nyt. Näitäkin on. Yks vanha tuttu meni Lappiin erakoksi ja metsästi syötävänsä.

Tekikö itselleen omatekoisella kivikirveellä oman laavun havuista jossa asuu? Tekee itse omat metsästysaseensa puusta ja nuolen ja keihäänkärjet kiveä tai luuta. Vaatteet tekee nahoista omatekoisella luuneulalla. Istuu illat nuotion ääressä ilman kirjoja, kännyköitä, ym. teknologian tuotteita. Ei hae kaupasta jauhoja tai makarooneja, vaan elää täysin omakeräämillä tai metsästämillä ruuilla.

Jopa metsästäjä-keräilijän elämään tottuneelle täysin yksinäiselle ihmiselle ei ennusteta kovin pitkää elossaoloaikaa. Pari vuotta jos pysyy elossa täysin yksin, niin hyvä saavutus.

Olisi muuten hienoa opetella tekemään itse vaatteensa! Osaan ihan perusmallin ompelukset, toivottavasti saan vielä joku päivä opeteltua kaavoittamisen ja vaateompelun salat. Saisi aina mieluista, istuvaa ja laadukkaasti ommeltua.

Minä muuten jo värjään ja leikkaan itse hiukseni. 😈

Vierailija kirjoitti:

No miksi vanhemmat haluavat sellaista oppia lapsilleen jakaa? Eivätkö halua itse olla lapsensa tukena?

Kasvatettu persoonallisuushäiriö siirtyy polvelta toiselle, ellei ihmisellä riitä itsekriittisyys katkaista traditiota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tästäkin ketjusta näkee että monet ovat sairastuneet pakosta pärjäämiseen ja jatkavat sitä kierrettä eteenpäin. Oikeasti se ei ole tervettä että apua ei saa ja tukiverkkoa ei ole. Mutta ihmismieli on sellainen että se suojelee omistajaansa ja kääntää asian päässä niin että maailma on oikeasti tällainen paikka tai että ihminen ei ansaitse apua syystä tai toisesta. Ihminen tarvitsee myös niitä hetkiä jolloin saa olla heikko ja muiden tukema kuin aina pärjäämässä. Muuten sitä sairastuu - henkisesti tai fyysisesti.

Oletpa taas väärässä. Olen ketjussa kirjoittanut vanhempieni hylkäämä ja tukiverkoton. En ole sairastunut vahvuuteen. Kyllä minä TIEDÄN että tämä ei ole oikein, tämä ei ole normaali, ja kyllä minäkin TARVITSISIN tukiverkon.

Mutta tajuatko lainkaan että en minä sitä silti saa? Vaikka miten tiedostan asian, ei se muuta mun elämää, lapsuutta, vanhempia. Jos olet ”koditon” (siis lapuudenkotiin ei voi mennä, vanhemmat ei halua pitää yhteyttä jne) niin ei mistään saa uutta lapsuudenkotia tai uusia vanhempia.

Suututtaa nää pätijät ja viisastelijat. Luuletteko että halusin tällaista elämää? En tietenkään! Mutta kerrops nyt kun niin viisas olet että mistä hommataan uudet rakastavat vanhemmat?

Minä satun itsekin olemaan yksin. Mistäs minä muuten tietäisin miten ihminen tässä tilanteessa ajattelee. Miksi siis näet että olen pätijä ja viisastelija? Ainoa onni elämässäni on ollut se että minulla on rikas sisäinen maailma ja itse luomani mielikuvitusvanhemmat, jotka valitettavasti eivät kuitenkaan ole pelastaneet minua kehnolta elämältä. Suojelevat kuitenkin jokapäiväiseltä surulta. Ja ehkä myös antavat toivoa siitä että voin parantua joskus. Jo se että tiedän mikä on oikein ja mikä väärin on iso askel parempaan.