Lue keskustelun säännöt.
Mies haluaa ehdottomasti abortin, minä en
27.07.2019 |
Sain viime viikolla tietää olevani raskaana. Aiemmin, kun ollaan keskusteltu miehen kanssa, ollaan molemmat oltu abortin kannalla. Kuitenkin nyt yllättäen asian konkretisoiduttua ajatus keskeytyksestä tuntuu ylitsepääsemättömän kamalalta ja on oikeastaan ajanut mut siihen tilaan, että olen aborttipapereiden hakemisen jälkeen maannut viimeisen viikon kotonani neljän seinän sisällä itkemässä ja pakenemassa ajatusta.
Mies on viikonloppureissussa kavereidensa kanssa, eilen illalla viestitellessämme kyseli, pitäisikö ensi viikolla vaan "käydä hoitamassa homma pois alta", koko ajatus raskaudesta on hänen mukaansa ihan kamala ja hän haluaa vain eroon siitä, totesi sivulauseessa myös että varmaan tappaisi itsensä hyvin pian, jos pidettäisiin lapsi.
Kaikki tuo sattui ihan älyttömästi, enkä ole edes varma miksi. Ahdistaa niin paljon. Lääkäri sanoi, etten voi antaa kenenkään muun tehdä päätöstä puolestani ja että on tehtävä se päätös, jonka kanssa pystyy elämään. En halua tuhota mieheni elämää, mutta samalla pelkään, että oma mielenterveyteni romahtaa abortin myötä. En kuitenkaan usko, että pystyisi äitiyteen yksin, olen tällä hetkellä työtön ja mulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö.
Ahdistaa niin saakelisti. Onko kukaan ollut esim. vastaavassa tilanteessa? Mikä oli ratkaisunne ja mitä siitä seurasi?
Kommentit (455)
Miksi ajattelit ennen että et pitäisi mutta nyt että pitäisit?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pidä lapsi. Miehiä menee ja tulee, mutta oman lapsen elämän lopettaminen ei välttämättä koskaan unohdu. Voit olla yksinhuoltaja, jos mies ei halua osallistua lapsen elämään. Tukea ja apua on saatavilla. Tee päätös, jota sydämesi selvästi haluaa.
Miestäkin pitää kuunnella. Teet lapsen yksin jos teet, etkä ole vailla elareita. Ketään ei saa pakottaa isäksi.
Abortti. Et voi antaa lapselle vakaata elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistakaa sitten tukea ja auttaa aloittajaa kun käskitte lapsen pitämään.
Jos toinen haluaa abortin, abortti tulee tehdä. Maailmaan ei tuoda lasta, joka on aktiivisesti ei-toivottu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä jatka miehen kanssa, joka uhkaa itsarilla
Ongelmia luvassa! Pärjäät lapsen kanssa kahdestaankin.
Ei tähän asiaan ole yhtä oikeaa ratkaisua ai pääösä. Mutta jos aborin ainoa peruse olsi se, että joku toinen olkoon siten mahd lapsen tuleva isä vaatisi abortia, niin ellei siihen ole ise halukas lainkaan niin ollaan heikoilla jäillä. -Edellä ei selvinny, että miten ai kuinka olete hoitaneet ehkäisyn osaltanne. Muta jollei mies ole itse hoianu omaa ehkäisyään, niin... voisi sanoa melkein, etä sai mitä tilasi. Vaikka toisaalta kyllähän sitä miehenä haluaa uskao, miten ai kuinka nainen kertoo oman ehkäisynä hoitaneen. Raskas ja vaikea asia, eikä asian ratkaisemisa ei tee yhtään helpompaa se, oletteko ylipäätään ajatelleet saavanne mahd. joskus jälkikasvua? - Minkä ikäsiä olette? Millainen turvaverkko sosiaalisesi ja / tai taloudellisesti eillä on? - Missä näe itsesi kymmenen vuoden päästä? - ai millaisia suunnielmia eillä oli vaikka lähivuosiksi? Jne.
Voimia ja jaksamista toivottaen"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miestäkin pitää kuunnella. Teet lapsen yksin jos teet, etkä ole vailla elareita. Ketään ei saa pakottaa isäksi.
No eipä ole yhteiskunnankaan velvollisuus niitä maksaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi ajattelit ennen että et pitäisi mutta nyt että pitäisit?
Jossittelu ja tositilanne on kaksi ihan eri asiaa.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ajattelit ennen että et pitäisi mutta nyt että pitäisit?
Aiemmin en ollut raskaana, koko ajatus tuntui todella kaukaiselta. Ajattelin, että raskaaksi tuleminen tuntuisi siltä, että jään paitsi asioista (juhliminen, kaverit, alkoholi, you name it). Nyt asian konkretisoiduttua ahdistaa ajatus siitä, että sisälläni kasvaa osa minua ja ihan älyttömästi rakastamaani miestä, ja keskeyttämällä sen elämän en tule ikinä näkemään kasvoja, pitämään sylissä, imettämään..
Lyhyesti sanottuna kuvittelin, että haluaisin "olla vielä nuori" ja hankkia lapset vasta kolmenkympin jälkeen (olen nyt 26), mutta asia olikin yllättäen ihan toisin.
Adoptioon antaminen on mulle täysin poissuljettu ajatus, tiedän varmuudella sen, että en pystyisi lapsesta luopumaan mikäli sen synnyttäisin. Ja maailma on jo valmiiksi täynnä lapsia, jotka tarvitsevat perheen, en halua tuoda tänne yhtä lisää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miestäkin pitää kuunnella. Teet lapsen yksin jos teet, etkä ole vailla elareita. Ketään ei saa pakottaa isäksi.
No eipä ole yhteiskunnankaan velvollisuus niitä maksaa.
Niinpä. Eli abortti paras ratkaisu. Lapsia voi harkita kun on vakaa elämä ja lapsi on haluttu.
Anteeksi, mutta minunkin mielestäni abortti olisi järkevin ratkaisu. Elämäntilanteesi ja mielenterveytesi eivät ole otollisia lapselle. Ymmärräthän, miten suuri vastuu lapsi on ja miten paljon jaksamista lapsi vaatii? Lapsi saattaa kuormittaa mielenterveyttäsi ihan yhtä paljon tai jopa enemmän, kuin abortti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miestäkin pitää kuunnella. Teet lapsen yksin jos teet, etkä ole vailla elareita. Ketään ei saa pakottaa isäksi.
No eipä ole yhteiskunnankaan velvollisuus niitä maksaa.
Todentotta. Yhteiskunta eli me kollektiivisesti emme jättäneet ehkäisyä hoitamatta ja ihmetelleet miten sitä voikin käydä kun vaan panee menemään tulevaa miettimättä.
On tapahtunut vahinko ja siinä vaiheessa aiemmat puheet ovat vain muisto siitä miltä tulevaisuus teoriassa näytti. Nyt on nyt ja vastuu kuuluu niille jotka olivat osallisina.
Abortti ehdottomasti. Lapsia vasta kun elämäntilanne sallii.
Abortti. Lapsia vasta kun elämäntilanne vakaa ja on mies joka haluaa lapsia. Ei olisi oikein tuoda lasta nykytilanteeseen.
Mieti adoptioon antamista. Ehdit vielä pohtia pärjäämistäsi.