Millä palkalla perustaisitte perheen?

Siinä kohtaa kun molemmat tienaa vähintään 4000€/kk mielummin jopa 5000€/kk per vanhempi.

Itse varautuisin kaikkeen. Jos lapseni joutuu esim. raiskatuksi tai koulukiusatuksi niin oikeasti hyvään yksityiseen terapiaan menee hurjat summat rahaa. Kaupungin psykologipalvelut on niin nähty etten luottaisi lastani heidän käsiinsä.

Muutenkin tahtoisin tarjota lapselleni mahdollisuuden useampaan harrastukseen mahdollistaen sen oman jutun löytämisen. Myös tärkeää olisi, että lapsi voisi halutessaan mennä ulkomaille yliopistoon.

Vierailija kirjoitti:

Esikoisen raskausaikana olin määräaikaisessa työsuhteessa (loppui äitiysloman alkuun), miehen määräaikaista sopimusta ei jatkettu, juuri saatu asuntolaina (pankkivirkailijan mielipide oli, ettei kellään ole vakitöitä, paljonko otetaan lainaa?). Kuulostaa masentavalta ja suuremmalla paikkakunnalla olisimme olleet reippaasti liemessä, mutta puolivahingossa saimme asiat kuntoon. En muista tarkkoja palkkoja, ansiosidonnaisia tai muita summia mutta talolainaa lyhensimme koko ajan elämän ollessa muuten vaatimatonta.

Nykyisin talouden nettotulot 5500, toinen lapsi syntyy ensi kuussa esikoisen ollessa neljän. Asuntolaina lyhenee itsestään ja meillä on kaikki hyvin. Toista lasta todellakin pohdittiin ja suunniteltiin enemmän kuin ensimmäistä, koen että meillä on käynyt naurettavan hyvä tuuri elämässä kun kaikki on mennyt lopulta näin hyvin. 60 kilometriä lähempänä pk-seutua emme olisi voineet kuvitellakaan saavamme asuntolainaa tai voineet harkita toista lasta.

Juuri tällaisiin tilanteisiin kaipaisin vähän tarkempaa tietoa, että miten käytännössä selvisitte? En siis ole itse mikään kokoomuslainen, mutta sellainen arkijärki sanoo, että jos ei ole työtä, niin miten maksamme asuntolainan, ei sitä veronmaksajatkaan maksa vaan asunto menee myyntiin? Lasta ei voi myydä, mutta miten siihen saa rahaa kun kummallakaan ei ole tuloja. Kallistun itsekin enemmän vasemmalle, mutta en ikinä uskaltaisi näin isojen asioiden kanssa luottaa siihen, että kyllä joku nämä maksaa. Tehdään ensin, ja mietitään sitten ei sovi omaan omaan maailmankuvaan. Sori jos kuulostaa ilkeältä.

Kokeeko nämä vastaajat itse joutuneensa taistelemaan niin paljon elämässään, että haluavat sitten tarjota mahdolliselle jälkikasvulleen aivan kaiken valmiina?

Vierailija kirjoitti:

Kokeeko nämä vastaajat itse joutuneensa taistelemaan niin paljon elämässään, että haluavat sitten tarjota mahdolliselle jälkikasvulleen aivan kaiken valmiina?

Ei kyse taida olla siitä, että "tarjotaan lapselle kaikki", vaan lähinnä siitä, että Suomi ei ole enää mikään lintukoto, moni meistä osuu pk-seudulla, ja täällä eri asuinalueilla on valtava ero. Jos lapsesi kasvaa tuollaisella levottomalla ns. "gettoutuneella" alueella, on todennäköistä että elämä tulee olemaan raskasta ja kuten joku sanoikin: ympäristö rakentaa yksilön eikä päin vastoin. 

En itse vaadi mitään luksusasuinaluetta todellakaan, vaan ihan tavallisen keskiluokkaisen lähiön, jossa on melko rauhallista, ei nuorisojengejä, rikollisuutta, huumeita, poliisia joka ilta paikalla jne. 

Voisin kuvitella, että erityisesti pk-seudulla asuvat ovat aika tarkkoja näistä ennen kuin hankkivat lapsen, ehkä muualla Suomessa ei ole niin tarkkaa kun asuinalueet ovat lähtökohtaisesti melko turvallisia. Tuntuu jopa että tässä keskustelussa eri mielipiteet syntyvät akselilla: ison kaupungin vanhemmat -> pikkukaupungin vanhemmat.

Itse tein lapsen opiskeluaikana. Ei tuo nyt niin paljon maksanut. Vauvana nukkui äitiyspakkauksessa ja myöhemmin ostin seuraavan talven toppapuvut edellisen kevään alennusmyynnistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kokeeko nämä vastaajat itse joutuneensa taistelemaan niin paljon elämässään, että haluavat sitten tarjota mahdolliselle jälkikasvulleen aivan kaiken valmiina?

Ei kyse taida olla siitä, että "tarjotaan lapselle kaikki", vaan lähinnä siitä, että Suomi ei ole enää mikään lintukoto, moni meistä osuu pk-seudulla, ja täällä eri asuinalueilla on valtava ero. Jos lapsesi kasvaa tuollaisella levottomalla ns. "gettoutuneella" alueella, on todennäköistä että elämä tulee olemaan raskasta ja kuten joku sanoikin: ympäristö rakentaa yksilön eikä päin vastoin. 

En itse vaadi mitään luksusasuinaluetta todellakaan, vaan ihan tavallisen keskiluokkaisen lähiön, jossa on melko rauhallista, ei nuorisojengejä, rikollisuutta, huumeita, poliisia joka ilta paikalla jne. 

Voisin kuvitella, että erityisesti pk-seudulla asuvat ovat aika tarkkoja näistä ennen kuin hankkivat lapsen, ehkä muualla Suomessa ei ole niin tarkkaa kun asuinalueet ovat lähtökohtaisesti melko turvallisia. Tuntuu jopa että tässä keskustelussa eri mielipiteet syntyvät akselilla: ison kaupungin vanhemmat -> pikkukaupungin vanhemmat.

Näinhän se menee. Täysin ymmärrettävää että Helsingissä nuoripari ei halua lasta jakomäkeen tai meri-rastilaan rauhattomuuden vuoksi, vaan haluavat tehdä ensin duunia ja varmistaa, että se tuleva koti on jossain vähintään neutraalilla alueella. Tämä on joskus vaikea selittää ulkopaikkakuntalaiselle, kun hänen mieleensä on iskostunut se, että se oma pitäjä on turvallinen, elämä kyllä kantaa mitä te snobit valitatte, teille raha on kaikki kaikessa. Ihanan naiivia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä sovittiin, että vauva saa tulla kun on tullakseen. Rahaa emme miettineet lainkaan. Täysin turhaa viivyttää perheen perustamista "sitkun"-tyyliin. Siinä käy hyvin helposti niin, että se "sitkun" ei koskaan koita. Tai jos koittaa, lapsia ei enää siinä vaiheessa tulekaan. 

Sitkun lapsi syntyi, oma määrä-aikainen työsuhteeni päättyi lopullisesti ja miehen pätkä työ toi nettona 1600€ / kk. Ensimmäiseksi meni luottotiedot, vuokrat alkoi jäädä rästiin säännöllisesti, otettiin pikavippiä, joka on nyt erääntyneenä noin 50k€ ja perintäfirmat perässä. Rahapulassa mies koitti vedättää vakuutusyhtiötä ja tuomiohan siitä tuli. SUoraan sanottuna elämä on ollut sellaista alamäkiluisua että väkijuomaa kuluu enemmän ja enemmän... ei tässä näin pitänyt käydä?!? Itsellä adhd ja mies muuten vaan huolimaton / ei välitä

Raha-asianne olis ihan yhtä rempallaan ilman lasta. Jis väkijuomaa kuluu, on huolimaton ja kykenemätön hoitamaan asioita niin noinhan siinä käy.

Vierailija kirjoitti:

Kokeeko nämä vastaajat itse joutuneensa taistelemaan niin paljon elämässään, että haluavat sitten tarjota mahdolliselle jälkikasvulleen aivan kaiken valmiina?

Itse asiassa kyllä. Miksi sukupolvien mittaista kärsimysnäytelmää pitäisi jatkaa aina vaan uudemmalle polvelle? Kukaan ei selviä tässä elämässä täysin naarmuitta sehän on selvä. Jotkut kuitenkin haluavat varmistaa lapselleen hyvän alun joka kantaa pitkälle aikuisuuteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kokeeko nämä vastaajat itse joutuneensa taistelemaan niin paljon elämässään, että haluavat sitten tarjota mahdolliselle jälkikasvulleen aivan kaiken valmiina?

Itse asiassa kyllä. Miksi sukupolvien mittaista kärsimysnäytelmää pitäisi jatkaa aina vaan uudemmalle polvelle? Kukaan ei selviä tässä elämässä täysin naarmuitta sehän on selvä. Jotkut kuitenkin haluavat varmistaa lapselleen hyvän alun joka kantaa pitkälle aikuisuuteen.

On luonnollista ja ihmisiin sisäänrakennettua, että vanhemmat pyrkivät siihen, että lapselle tulisi parempi elämä kuin mitä heillä itsellä oli/on. 

Ma mitaan rahaa tarvitse. Kela maksa lissaa joka lapsi.

en millään palkalla

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kokeeko nämä vastaajat itse joutuneensa taistelemaan niin paljon elämässään, että haluavat sitten tarjota mahdolliselle jälkikasvulleen aivan kaiken valmiina?

Ei kyse taida olla siitä, että "tarjotaan lapselle kaikki", vaan lähinnä siitä, että Suomi ei ole enää mikään lintukoto, moni meistä osuu pk-seudulla, ja täällä eri asuinalueilla on valtava ero. Jos lapsesi kasvaa tuollaisella levottomalla ns. "gettoutuneella" alueella, on todennäköistä että elämä tulee olemaan raskasta ja kuten joku sanoikin: ympäristö rakentaa yksilön eikä päin vastoin. 

En itse vaadi mitään luksusasuinaluetta todellakaan, vaan ihan tavallisen keskiluokkaisen lähiön, jossa on melko rauhallista, ei nuorisojengejä, rikollisuutta, huumeita, poliisia joka ilta paikalla jne. 

Voisin kuvitella, että erityisesti pk-seudulla asuvat ovat aika tarkkoja näistä ennen kuin hankkivat lapsen, ehkä muualla Suomessa ei ole niin tarkkaa kun asuinalueet ovat lähtökohtaisesti melko turvallisia. Tuntuu jopa että tässä keskustelussa eri mielipiteet syntyvät akselilla: ison kaupungin vanhemmat -> pikkukaupungin vanhemmat.

Näinhän se menee. Täysin ymmärrettävää että Helsingissä nuoripari ei halua lasta jakomäkeen tai meri-rastilaan rauhattomuuden vuoksi, vaan haluavat tehdä ensin duunia ja varmistaa, että se tuleva koti on jossain vähintään neutraalilla alueella. Tämä on joskus vaikea selittää ulkopaikkakuntalaiselle, kun hänen mieleensä on iskostunut se, että se oma pitäjä on turvallinen, elämä kyllä kantaa mitä te snobit valitatte, teille raha on kaikki kaikessa. Ihanan naiivia.

Ei se naivia ole muusta kuin Helsingin perspektiivistä. Muissa yliopistokaupungeissakin voi asua turvallisessa lähiössä pikkurahalla, jos adsunnon ei tarvitse olla uusi ja heti keskustan kupeessa. Esimerkiksi Oulussa saa tällaisia rivitalokolmioita ja neliöitä 100 000 -130 000 hinnalla. Ei siis tarvi olla kummallakin puolisolla mitkään 4000 euron tulot perheen perustamiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Esikoisen raskausaikana olin määräaikaisessa työsuhteessa (loppui äitiysloman alkuun), miehen määräaikaista sopimusta ei jatkettu, juuri saatu asuntolaina (pankkivirkailijan mielipide oli, ettei kellään ole vakitöitä, paljonko otetaan lainaa?). Kuulostaa masentavalta ja suuremmalla paikkakunnalla olisimme olleet reippaasti liemessä, mutta puolivahingossa saimme asiat kuntoon. En muista tarkkoja palkkoja, ansiosidonnaisia tai muita summia mutta talolainaa lyhensimme koko ajan elämän ollessa muuten vaatimatonta.

Nykyisin talouden nettotulot 5500, toinen lapsi syntyy ensi kuussa esikoisen ollessa neljän. Asuntolaina lyhenee itsestään ja meillä on kaikki hyvin. Toista lasta todellakin pohdittiin ja suunniteltiin enemmän kuin ensimmäistä, koen että meillä on käynyt naurettavan hyvä tuuri elämässä kun kaikki on mennyt lopulta näin hyvin. 60 kilometriä lähempänä pk-seutua emme olisi voineet kuvitellakaan saavamme asuntolainaa tai voineet harkita toista lasta.

Juuri tällaisiin tilanteisiin kaipaisin vähän tarkempaa tietoa, että miten käytännössä selvisitte? En siis ole itse mikään kokoomuslainen, mutta sellainen arkijärki sanoo, että jos ei ole työtä, niin miten maksamme asuntolainan, ei sitä veronmaksajatkaan maksa vaan asunto menee myyntiin? Lasta ei voi myydä, mutta miten siihen saa rahaa kun kummallakaan ei ole tuloja. Kallistun itsekin enemmän vasemmalle, mutta en ikinä uskaltaisi näin isojen asioiden kanssa luottaa siihen, että kyllä joku nämä maksaa. Tehdään ensin, ja mietitään sitten ei sovi omaan omaan maailmankuvaan. Sori jos kuulostaa ilkeältä.

Juu tajusin itsekin että viesti jäi vähän kesken. Eli pienen paikkakunnan etuihin kuuluu olemattomat asuntolainat --> rivarikolmiotamme lyhennämme 650e kuussa, summa jonka laskimme pystyvämme maksamaan vaikka toinen olisi työtön. Minä palasin töihin 4kk lapsen syntymän jälkeen (samaan paikkaan, nykyisin toimin esimiehenä kys. firmassa), mies sai töitä esikoisen ollessa 1.5v.

En väitä että tilanteemme olisi aikanaan ollut tavoittelemisen arvoinen, tosiaan haluan alleviivata että meillä oli paljon hyvää onnea.

Mies tienaa 2500 ja minä 3000 kuussa, mitä nyt verojen jälkeen jää, olisko noin 4000-4500 yhteensä. Asutaan 80km helsingistä vanhassa talossa keskustassa, jota remppaillaan ja sisustetaan hiljalleen. Lapsi nyt 4v. Näillä tuloilla on pärjäilty ihan hyvin. Ruokaa riittää, lainan saa lyhennettyä, välillä käydään lomareissuilla. Olen oikein tyytyväinen tähän enkä oikein tiedä, mitä tarvittaisi enemmän. Eli näillä tuloilla on uskallettu perustaa perhe ja aiotaan uskaltaa hankkia vielä toinen ja ehkä kolmaskin lapsi. Elintaso on itselle oikein sopiva, en ole koskaan osannut haaveilla mistään glamourista, kun kirjat ja metsäretket ovat elämän suurin onni muksun lisäksi.

Pienellä paikkakunnalla ei sitten ole välttämättä niitä töitä. Minäkin muuttaisin oitis johonkin korpeen jos vain olisi jokin tulonlähde muukin kuin paikallinen sossu/KELA. Olisi mahtavaa asua jossain syrjässä ja maksaa hesalaisen yksiön verran vuokraa jostain saunallisesta rivarista missä olisi oma piha. Aah <3

Vierailija kirjoitti:

Kokeeko nämä vastaajat itse joutuneensa taistelemaan niin paljon elämässään, että haluavat sitten tarjota mahdolliselle jälkikasvulleen aivan kaiken valmiina?

Nämä on varmaan ihmisiä jotka ovat tehneet "luokkahypyn", eli tulevat itse pikkukaupungin koulujakäymättömästä perheestä, mutta ovat itse päätyneet yliopistoon ja isompaan kaupunkiin. En osaa siihen ottaa kantaa, että onko tämä hyvä vai huono juttu. Kuulun itsekin tähän porukkaan, ja meitä on varmaan aika monta etenkin Helsingissä.

Vierailija kirjoitti:

Mulle aina yksi tuttava länkytti, että lapsia pitää ”hankkia” nuorena.

Sosio-ekonomisesti hänen taustansa on se, että hän on teiniäidin lapsi, hän oli itse teiniäiti, sekä eronnut on, kouluttamaton, hänellä on kaksi lasta, joista toinen lastenkodissa, toinen teiniäiti, ja asuvat Helsingissä vuokralla.

Tuosta painostamisestaan on nyt aikaa 10-15 vuotta. Silloin tein töitä, opiskelin samalla korkeakoulututkintoa, ostin ensimmäisen omistusasunnon Helsingistä, olin tosi tiukilla.

Nyt minulla asuntoja Helsingissä kaksi, muualla neljä, vakaat tulot, kansainvälinen ura, ja odotamme esikoistamme syntyväksi alkuvuonna! Olen 38v.

En todella osaa sanoa kummalla on ”paremmin”, kumpi on oikea tapa, tai kumpi on onnellisempi. Sen tiedän, että elämäni on ollut täynnä työntekoa ja ponnistelua, ja se on ollut toki rankkaa. Lasta ja äitiyttä osaan kiitollisena arvostaa 10 kertaa enemmän kuin tuolloin 10 vuotta sitten olisin mitenkään osannut. Sekä olen paljon tasapainoisempi ihminen nyt.

Te olette kaksi ääripäätä, ei ole kumpikaan hyvä, kaverisi on tehnyt lapset nuorena kuten hyvä onkin mutta muuten elämä mennyt päin persettä, ja sulla on mennyt elämä muuten hyvin mutta teet lapsia liian vanhana ja voit saada vammaisen lapsen ja olet vanha vanhempi. Olisit aivan hyvin voinut hommata sen lapsen 5-10 vuotta sitten vai olitko oikeasti vielä liki kolmekymppisenä niin keskeneräinen ihminen ettei susta olisi ollut äidiksi?

Vierailija kirjoitti:

Ei pelkästään se raha vaan aika rajoittaa. Jos töissä pitää olla joka arkipäivä 8h, matkoihin menee aikaa ja kun pääsee kotiin ei jaksaisi enää mitään niin miten sille lapselle on aikaa? Hirveä ajatus että työmatkan lisäksi pitäisi kuskata vielä lasta hoitoon ja myöhemmin harrastuksiin ja kotona iltaisin on hirveä melu, sotku ja hulina kun on itse jo aivan poikki. Pelkästään jo kaupassa käydessä riehuvat lapset saa hermot kiristymään, saati sitten jos kotona olisi aina sellainen... Jossain ihmeen vaiheessa pitäisi liikuntaakin harrastaa, koska se on terveellistä ja media jaksaa syyllistää istumisesta ja ylipainosta. Välillä omat harrastukset tekisi hyvää mielenterveydelle, samoin kahdenkeskeiset reissut miehen kanssa, mutta kumpikin jäisi todennäköisesti pois, koska ei ole lähipiirissä samalla paikkakunnalla ihmisiä, jotka voisi lasta hoitaa. Monet pitävät itsestäänselvänä, että mummot ja muut auttaa, mutta on aika paljon niitäkin joiden mummot ovat kuolleet, sairaita tai liian kaukana...

Sitten sekin jos lapsi sairastuu, olisi oikeasti kova paikka jäädä pois töistä kun en yleensä ole omankaan sairauden takia pois, jos ei ole aivan pakko. Miehellä ja minulla molemmilla on sellainen työ, että yhtäkkinen poissaolo on aika katastrofi, kun sijaisia ei ole tarjolla ja hommat on tehtävä silloin kun niitä on.

Kaiken tämän lisäksi siihen lapseen tosiaan menisi hurjan paljon rahaa. Ja kaiken tämän jälkeen sitä lasta pitäisi jaksaa kuunnella, rakastaa, olla läsnä tai siitä tulee joku mielenterveysongelmainen teini ja voi tulla vaikka kuinka hyvin kasvattaisi. Ajatus vammaisesta lapsesta pelottaa myös, ei minusta olisi omaishoitajaksi ei koskaan...

Niin haaveissa lapsi tuntuu kivalta, tärkeältä ja luonnolliselta osalta elämää, mutta kun miettii todellisuutta niin vaikeaa se on. Lapsi mahtuisi jotenkin elämään jos luopuisi kaikesta muusta. Mutta onko siinä todella mitään järkeä luopua kaikesta, mikä on itselle tärkeää ja minkä eteen on nähnyt valtavasti vaivaa, toisen ihmisen takia? Vaikka lapsi oma olisikin ja varmasti rakas niin jokaisella on myös se oma ainutkertainen elämä. Liikaa olen nähnyt niitä, jotka eivät ole enää mitään muuta kuin äitejä ja vaikka äitiys ihanaa ja tärkeää onkin niin sen huomaa, että on rankkaa kun ei ole mitään omaa elämää. Viimeistään kun viimeinenkin lapsi muuttaa pois kotoa ja noin 20v on eletty vain lapsen ehdoilla ja vain lasta varten niin melkoinen tyhjyys ja pakkomielteinen sitoutuminen jää...

En todellakaan tiedä mitä tekisin ja biologinen kello raksuttaa aivan liian lujaa.

Minä taas en tunne yhtään naista joka olisi "vain äiti" Jokaisella on ihan oma elämänsä ennen ja jälkeen lapsia, lapset on vain lisä siinä, he ovat myös ihmisiä ja perheenjäseniä. (Ja siinä on se lasten isäkin joka hoitaa lapsia yhtä paljon)

Lapset on aluksi pieniä ja tarvitsee enemmän vanhempiaan, mutta kasvavat päivä päivältä ja se on yksi hujaus kun eivät tarvitse vanhempiaan enää juuri mihinkään. Pienet lapset on kivoja kun tekevät kaikkea hassua ja puhuvat viisaita ja hauskoja juttuja, ja kun lapset on isoja tulee suorastaa ikävä sitä aikaa kun lapset oli pieniä, sitten alkaakin odotella jo lapsenlapsia lellittäväksi. Ja se vasta mahtavaa on kun on aikuisia lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Siinä kohtaa kun molemmat tienaa vähintään 4000€/kk mielummin jopa 5000€/kk per vanhempi.

Itse varautuisin kaikkeen. Jos lapseni joutuu esim. raiskatuksi tai koulukiusatuksi niin oikeasti hyvään yksityiseen terapiaan menee hurjat summat rahaa. Kaupungin psykologipalvelut on niin nähty etten luottaisi lastani heidän käsiinsä.

Muutenkin tahtoisin tarjota lapselleni mahdollisuuden useampaan harrastukseen mahdollistaen sen oman jutun löytämisen. Myös tärkeää olisi, että lapsi voisi halutessaan mennä ulkomaille yliopistoon.

Jos tätä noudatettaisiin lapsia voisi tehdä vain korkeintaan 10% suomalaisista, ei taitais oikein onnistua...

Vierailija kirjoitti:

Tienataan miehen kanssa kumpikin vajaa kaks tonnia ja vauva tulossa. Ei ole hääppöistä. Etenkin, kun ne nettotulot on sen puolentoistatonnin luokkaa ja vanhemmuusraha lähellä tonnia. Mutta kyllä tästä ajateltiin ihan hengissä selvitä.

Me oltiin miehen kanssa molemmat työttömiä ja tuli vahinkoraskaus. Asuttiin ihan pikku kylässä Savossa eli vuokra oli tosi pieni ja meni tukirahoista kokonaan, samoin ruokaan & elämiseen saatiin avustusta kelasta ja sossusta. Meidän suunnitelma oli, että pärjäämme tukirahoilla niin kauan kunnes lapsi menee kouluun ja laadimme 6-vuotis suunnitelman. Molemmat haimme opiskelemaan (etä- ja aikuisopinnot) ja kun valmistuimme, meillä olisi hyvä mahdollisuus löytää työtä kaupungista. Näin myös kävi, ostimme rivarikolmion ja lapsi aloitti koulun uudessa kaupungissa ja nyt meillä on raha-asiat kunnossa, ja molemmilla hyvä vakituinen työpaikka. Tämä ei ole vasemmiston vaalimainos, vaan ihan oikea tarina elämästä ja näitä on varmaan Suomessa paljon.