Lue keskustelun säännöt.
Palautuuko kognitiiviset kyvyt kun lopettaa masennuslääkkeen ja neuroleptin käytön?
26.07.2019 |
Olen syönyt erilaisia lääkkeitä 14-vuotiaasta alkaen ja olen muuttunut helvetin tyhmäksi.
Kommentit (56)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuhansien ahdistuspotilaan ihmisyys tuhotaan masennuslääkkeillä vaikka nuo olisi hoidettavissa turvallisesti bentsodiatsepiineilla.
Niinpä. Kovasti pelätään bentsoriippuvuutta, mutta riipuvuus psyykelääkkeistä vaikuttaa olevan vain hyvä juttu.
Jep. Rauhoittavat lääkkeet ei tunnetusti aiheuta mitään pysyväishaittoja ja niistä on myös hyvin pitkä vuosikymmenien kokemus. Lisäksi niitä voi ottaa myös vain tarvittaessa, ei ole pakko olla koko aikaa lääkkeen vaikutuksen alla jos olo ei sitä vaadi.
Mutta kun riippuvuuskammo. Ja tosiaan riippuvuutena ei pidetä sitä ettei pysty lopettamaan lopetusoireiden takia masennuslääkitystä. Asiat on muutenkin mennyt entistä hullumpaan suuntaan masennuksen lääkehoidossa. Ennen bentsoja pelättiin ja määrättiin SNRI, SSRI jne lääkkeitä. Näilläkin on vakavat haittansa, mutta nyt on vielä hullumpaa: määrätään tosi helposti kovia psykoottisten tilojen hoitoon kehitettyjä neuroleptejä kuten Ketipinor. Näillä on jo ihan fyysisiäkin vakavia sivuvaikutuksia kuten parikymmenkertaistaa diabetesriskin, haurastuttaa luita jne mutta ei niin mitään väliä. Yleislääkkeeksi vaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuhansien ahdistuspotilaan ihmisyys tuhotaan masennuslääkkeillä vaikka nuo olisi hoidettavissa turvallisesti bentsodiatsepiineilla.
Allekirjoitan puolet väitteestäsi. Mutta bentsodiatsepiinit ja turvallinen ei sovi samaan lauseeseen.
ongelma ei ole bentsojen satunnainen harva käyttö esim. paniikkikohtauksiin, mutta kun monilla se ei jää satunnaiseksi vaan muuttuu säännölliseksi. Siinä mukaan voi tulla toleranssi, annosten väliset viekkarit ja vieroitusoireet jos ei saa lääkettä. Olo voi muuttua paljon kurjemmaksi bentsokoukussa ja ahdistusoireet voivat myös muuttua vakavammaksi, kun iskee vieroitusoireet.
"Jep. Rauhoittavat lääkkeet ei tunnetusti aiheuta mitään pysyväishaittoja ja niistä on myös hyvin pitkä vuosikymmenien kokemus."
Niin, pitkä vuosikymmenten kokemus niistä on saanut rajoittamaan määräämistä. Bentsodiatsepiinit voi aiheuttaa haittoja kognitioon/muistiin, monilla pitkäaikaiskäyttäjillä jotka etenkin runsaammin käyttäneet niin on todettu kognitiivisia ongelmia, mitkä pelottavaa kyllä, ei aina lähde kaikki pitkänkään ajan päästä pois käytön loputtua. googlaa "cognitive impairment benzos niin löydät tutkimuksia". Bentsot on yhteydessä aivojen vaurioitumiseen pitkässä käytössä. Ne on kuin alkoholia pillerimuodossa, vaikuttaa samoihin reseptoreihin.
Ikävintä on että aivovauriot ovat pysyviä.
Jäljellä olevia taitoja voi toki olla, mutta varsinainen palautuminen on mahdotonta, koska aivoaineen menetykset usein lyhyelläkin käytöllä dramaattiset.
Minusta taas tuntuu kuin välittäjäaineet kompensoisivat niiden tehon vaimentamista. Syön ketiapiinia. Tai siltä se vaikuttaa vaikka tuskin mitään tällaista mitattavaa ilmiötä on.
Ajatus kyllä kulkee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Psykiatrian musta historia toistaa itseään. 50 vuoden jälkeen kauhistellaan muotia syödä masennus ym. psyykenlääkkeillä itsensä älyllisesti kehitysvammaisen tasolle, vailla seksuaalisuutta olevaksi eläväksi ruumiiksi.
Minua kauhistuttaa eniten, kuinka pitkäaikaisesti ihmisille on määrätty näitä lääkkeitä, riippumatta siitä kuinka paljon tutkimusta niiden pitkäaikaiskäytöstä on (vähän tutkimusta vieroituksesta, pitkäaikaiskäytöstä). Ja pitää muistaa, että näiden lääkkeiden kanssa ei täysin edes ymmärretä, mikä on toimintamekanismi ja haittojen kokonaisvaltainen ymmärryskin tuntuu vielä ontuvan. Ja sitten potilaille on luotu kuva, että ei tule riippuvuutta ja ihan turvallisia pillereitä, ja tällä kuvalla on nähty turvalliseksi määrätä näitä miljoonille ihmisille länsimaissa. Kun näin paljon ihmisille niitä määrätään, on selvää, että niitä hiukan harvinaisempinakin pidettyjä, jopa vaikeita haittoja alkaa tulla kuitenkin jo ihan huomattavalle määrälle ihmisiä ja ihmisiä, joilla ei vielä nyt ole haittoja, voi pitemmällä tähtäimellä jatkuvalla käytöllä niitä syntyä joko käytön aikana tai vieroituksessa. Sitten nyt on alettu puhumaan lopetusvaikeuksista ja jopa pysyvistä seksuaalihaitoistakin on alettu kirjoittaa esim. Fimeassa https://sic.fimea.fi/verkkolehdet/2019/1-2_2019/tarjolla-verkossa/serot…
Ihmisille on määrätty näitä informoimatta heitä tällaisista tuhoisista mahdollisuuksista.
Tämä huoli kognitiivisten kykyjen rapautumisesta on mielestäni ihan perusteltu, jos mietitään, että esim. vanhemmat masennuslääkkeet on yhdistetty dementiariskin kasvuun.https://tekniikanmaailma.fi/nama-yleisesti-kaytetyt-laakkeet-saattavat-…
Mikä on näiden uusien seuraus jos niitä syö vaikka nuoresta pitäen aivot kehitysiässä? Aivan, ei tiedetä.
Voidaan helposti vain ajatella, että masennushan se niitä kognitiivisia kykyjä rapauttaa, vaikka ehkä pitkäkestoinen jatkuva lääkkeenkäyttö olisi syynä siihen. Koska tällaiset haitat voi olla hankala yhdistää lääkkeeseen, lääkkeiden merkitystä siinä on helppo minimoida
Että semmoista. Tuntuu, että psykiatriassa toistuu sama tarina yhä uudestaan. Luodaan hoitokeino, ja joskus myöhemmin vasta kokeiltua potilailla sitä, aletaan tajuta sen harmillisuus kaikenkaikkiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mainsemasi lääkkeet eivät läheskään kaikilta vie noita kykyjä.
On lääkäreitä ja monia muita vaativissa asiantuntija ammateissa toimivia ihmisiä, jotka käyttävät masennuslääkkeitä.
Ja voivat niistä huolimatta hoitaa työnsä erittäin hyvin ja ammattitaitoisesti.
Yksikössämme ei kukaan lääkäri tai muu henkilökunnasta syö masennuslääkkeitä.
Syystä, että hoidamme potilaita joiden persoonallisuus, ajattelu sekä tunne-elämä vaurioitunut näillä lääkkeillä.Sairaanhoitaja
Alalla 18 vuotta
Respect, jos oikeasti sairaanhoitajana huomaat, että masennuslääkkeet (tai muut psyykenlääkkeet?) voi vaikuttaa myös negatiivisesti yksilön persoonallisuuteen, ajattelukykyyn ja tunne-elämään.
On melkein tabu puhua nykyaikana siitä, että mielenterveyteen käytettävät lääkkeet vaikuttaa negatiivisesti potilaaseen (hänen persoonaan, ajattelukykyyn tai tunne-elämään). Itse lisäisin vielä että voi jopa lisätä hänen huonoa oloa jopa sille tasolle, että se ilmenee kohonneina itsemurha-ajatuksina. Minä jopa väittäisin, että lääkkeisiin liittyvät haitat voi myös traumatisoida potilasta lisää tai estää häntä käsittelemästä asioita tunnetasolla. Joillekin psykiatrian tarjoamat hoitokeinot ovat täysin tehottomia, mutta tällöin puhutaan esim. hoitoresistentistä masennuksesta, ikäänkuin laittaen syyllisyys potilaan harteille kun häneen ei hoitokeinot toimi
En tiedä missä syy on miksi noille asioille tunnutaan olevan sokeita? Siinäkö, että haluamme niin vahvasti luottaa siihen, että kun apua hakee niin se vie parempaan suuntaan? Uskona lääketieteeseen?
Tuntuu, että moni sairaanhoitaja näkee ihmisten ongelmat vain lääkityksien puutteena tai sellaisena, että oikeaa lääkettä ei ole löytynyt. Kun vain ottaa apua vastaan niin se auttaa, ikäänkuin se että saako lääkkeistä harmia olisi potilaasta kiinni, ja on varmaan jossain vaiheessa ihan ymmärrettävää jos on kokenut huonoja kokemuksia lääkkeistä, että voi suhtautua skeptisesti apuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huolestuttavaa on myös, että terapiaan ei usein pääse, ennen kuin on aloittanut lääkityksen. Vaikka terapia on käsittääkseni todetty yhtä tehokkaaksi hoitomuodoksi ihan yksinään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuhansien ahdistuspotilaan ihmisyys tuhotaan masennuslääkkeillä vaikka nuo olisi hoidettavissa turvallisesti bentsodiatsepiineilla.
Niinpä. Kovasti pelätään bentsoriippuvuutta, mutta riipuvuus psyykelääkkeistä vaikuttaa olevan vain hyvä juttu.
Jep. Rauhoittavat lääkkeet ei tunnetusti aiheuta mitään pysyväishaittoja ja niistä on myös hyvin pitkä vuosikymmenien kokemus. Lisäksi niitä voi ottaa myös vain tarvittaessa, ei ole pakko olla koko aikaa lääkkeen vaikutuksen alla jos olo ei sitä vaadi.
Mutta kun riippuvuuskammo. Ja tosiaan riippuvuutena ei pidetä sitä ettei pysty lopettamaan lopetusoireiden takia masennuslääkitystä. Asiat on muutenkin mennyt entistä hullumpaan suuntaan masennuksen lääkehoidossa. Ennen bentsoja pelättiin ja määrättiin SNRI, SSRI jne lääkkeitä. Näilläkin on vakavat haittansa, mutta nyt on vielä hullumpaa: määrätään tosi helposti kovia psykoottisten tilojen hoitoon kehitettyjä neuroleptejä kuten Ketipinor. Näillä on jo ihan fyysisiäkin vakavia sivuvaikutuksia kuten parikymmenkertaistaa diabetesriskin, haurastuttaa luita jne mutta ei niin mitään väliä. Yleislääkkeeksi vaan.
Anteeksi, mut mitä helvettiä mä just luin. Bentsot on ehkä pahiten koukuttava lääkeaineryhmä. Ja myös ainoa lääke jonka äkillisiin vierotusoireisiin voi kuolla ja vierotusoireet voivat kestää vuosia, jos on säännöllisesti käyttänyt pidemmän aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huolestuttavaa on myös, että terapiaan ei usein pääse, ennen kuin on aloittanut lääkityksen. Vaikka terapia on käsittääkseni todetty yhtä tehokkaaksi hoitomuodoksi ihan yksinään.
Terapiakaan ei sovi kaikille ilman lääkitystä. Esim. minulla sos.fobia ja jäädyn ihan henkisesti ja fyysisesti jos joudun tilanteeseen, jossa minua tarkkaillaan tai joudun puhumaan itsestäni muille. Lääkityksellä pystyn olemaan hiukan vastaanottavampi ja itsestäni antavampi osapuoli terapia-asioissa.
Vierailija kirjoitti:
Huolestuttavaa on myös, että terapiaan ei usein pääse, ennen kuin on aloittanut lääkityksen. Vaikka terapia on käsittääkseni todetty yhtä tehokkaaksi hoitomuodoksi ihan yksinään.
Riippuu paljon siitä minkälainen mielenterveysongelma on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huolestuttavaa on myös, että terapiaan ei usein pääse, ennen kuin on aloittanut lääkityksen. Vaikka terapia on käsittääkseni todetty yhtä tehokkaaksi hoitomuodoksi ihan yksinään.
Terapiakaan ei sovi kaikille ilman lääkitystä. Esim. minulla sos.fobia ja jäädyn ihan henkisesti ja fyysisesti jos joudun tilanteeseen, jossa minua tarkkaillaan tai joudun puhumaan itsestäni muille. Lääkityksellä pystyn olemaan hiukan vastaanottavampi ja itsestäni antavampi osapuoli terapia-asioissa.
Terapiassa pitäisi voida käydä niin kauan, että nuo solmut aukeavat ilman lääkkeitä. Tarkoitan, että lääkityksen pitäisi olla yksilön oma ratkaisu. Lääkäri ei tunne potilaitaan, joten lääkitys on aina yritys ja erehdys. Minulle jokainen lääkäri on tarjonnut eri lääkettä mainostaen, kuinka loistavia ne ovat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huolestuttavaa on myös, että terapiaan ei usein pääse, ennen kuin on aloittanut lääkityksen. Vaikka terapia on käsittääkseni todetty yhtä tehokkaaksi hoitomuodoksi ihan yksinään.
Terapiakaan ei sovi kaikille ilman lääkitystä. Esim. minulla sos.fobia ja jäädyn ihan henkisesti ja fyysisesti jos joudun tilanteeseen, jossa minua tarkkaillaan tai joudun puhumaan itsestäni muille. Lääkityksellä pystyn olemaan hiukan vastaanottavampi ja itsestäni antavampi osapuoli terapia-asioissa.
Terapiassa pitäisi voida käydä niin kauan, että nuo solmut aukeavat ilman lääkkeitä. Tarkoitan, että lääkityksen pitäisi olla yksilön oma ratkaisu. Lääkäri ei tunne potilaitaan, joten lääkitys on aina yritys ja erehdys. Minulle jokainen lääkäri on tarjonnut eri lääkettä mainostaen, kuinka loistavia ne ovat.
No sitten ne terapiaistunnot jäisivät minulta kokonaan käymättä tai sitten rupeaisin lääkitsemään itseäni viinalla tai huumeilla. 30-vuotta kärsinyt sosfob ja ahdistuksesta. Lääkitys ei tietenkään sitä poista, mutta helpottaa elämääni jonkin verran. Mulla ei ole mitään pahempia tunnelukkoja. Puhuttu on asiat jo miljoonan kertaa, enkä ole tullut siitä yhtään terveemmäksi. Siedätysjuttuja sosiaalisista kanssakäymisistä yms yms.... ei mitään tehoa. Menen vaan entistä syvemmälle itseeni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huolestuttavaa on myös, että terapiaan ei usein pääse, ennen kuin on aloittanut lääkityksen. Vaikka terapia on käsittääkseni todetty yhtä tehokkaaksi hoitomuodoksi ihan yksinään.
Terapiakaan ei sovi kaikille ilman lääkitystä. Esim. minulla sos.fobia ja jäädyn ihan henkisesti ja fyysisesti jos joudun tilanteeseen, jossa minua tarkkaillaan tai joudun puhumaan itsestäni muille. Lääkityksellä pystyn olemaan hiukan vastaanottavampi ja itsestäni antavampi osapuoli terapia-asioissa.
Terapiassa pitäisi voida käydä niin kauan, että nuo solmut aukeavat ilman lääkkeitä. Tarkoitan, että lääkityksen pitäisi olla yksilön oma ratkaisu. Lääkäri ei tunne potilaitaan, joten lääkitys on aina yritys ja erehdys. Minulle jokainen lääkäri on tarjonnut eri lääkettä mainostaen, kuinka loistavia ne ovat.
No sitten ne terapiaistunnot jäisivät minulta kokonaan käymättä tai sitten rupeaisin lääkitsemään itseäni viinalla tai huumeilla. 30-vuotta kärsinyt sosfob ja ahdistuksesta. Lääkitys ei tietenkään sitä poista, mutta helpottaa elämääni jonkin verran. Mulla ei ole mitään pahempia tunnelukkoja. Puhuttu on asiat jo miljoonan kertaa, enkä ole tullut siitä yhtään terveemmäksi. Siedätysjuttuja sosiaalisista kanssakäymisistä yms yms.... ei mitään tehoa. Menen vaan entistä syvemmälle itseeni.
Ok, sitten ymmärrän. Itsekään en kostu mitään puhumisesta. Käytän rauhoittavia ja ne vähän auttavat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuhansien ahdistuspotilaan ihmisyys tuhotaan masennuslääkkeillä vaikka nuo olisi hoidettavissa turvallisesti bentsodiatsepiineilla.
Niinpä. Kovasti pelätään bentsoriippuvuutta, mutta riipuvuus psyykelääkkeistä vaikuttaa olevan vain hyvä juttu.
Jep. Rauhoittavat lääkkeet ei tunnetusti aiheuta mitään pysyväishaittoja ja niistä on myös hyvin pitkä vuosikymmenien kokemus. Lisäksi niitä voi ottaa myös vain tarvittaessa, ei ole pakko olla koko aikaa lääkkeen vaikutuksen alla jos olo ei sitä vaadi.
Mutta kun riippuvuuskammo. Ja tosiaan riippuvuutena ei pidetä sitä ettei pysty lopettamaan lopetusoireiden takia masennuslääkitystä. Asiat on muutenkin mennyt entistä hullumpaan suuntaan masennuksen lääkehoidossa. Ennen bentsoja pelättiin ja määrättiin SNRI, SSRI jne lääkkeitä. Näilläkin on vakavat haittansa, mutta nyt on vielä hullumpaa: määrätään tosi helposti kovia psykoottisten tilojen hoitoon kehitettyjä neuroleptejä kuten Ketipinor. Näillä on jo ihan fyysisiäkin vakavia sivuvaikutuksia kuten parikymmenkertaistaa diabetesriskin, haurastuttaa luita jne mutta ei niin mitään väliä. Yleislääkkeeksi vaan.
Anteeksi, mut mitä helvettiä mä just luin. Bentsot on ehkä pahiten koukuttava lääkeaineryhmä. Ja myös ainoa lääke jonka äkillisiin vierotusoireisiin voi kuolla ja vierotusoireet voivat kestää vuosia, jos on säännöllisesti käyttänyt pidemmän aikaa.
Masennuslääkkeidenkin vieroitusoireet voivat kestää vuosia.
Jostain on nyt pelmahtanut villitys syyttää omasta huonosta olosta lääkkeitä.
Moni asia vaikuttaa ihmisen psyykkiseen hyvinvointiin. Ensimmäisenä tsekkaisin ihan sen, että onko unirytmi kunnossa, onko liikuntaa riittävästi ja mitä ihminen syö. Onko ihmisellä mielekästä tekemistä ja voiko hän kokea tekevänsä jotain merkityksellistä (esim työ-, harraste- tai perhepiirissä). Myöskin aivot ovat hyvin muovaantuvat, eli ihan tietoisesti muuttamalla omia ajatus- ja toimintamallejaan kyllä tekee vaikutusta omaan oloon.
Lääkkeillä toki on voitu taputella alas kaikki vaikeat asiat, ja kun lääkitystä lopettelee, niin siinä ne ovat edelleen edessä käsittelemättöminä. Ei ihme, että tuntuu ikävältä.
Ja sitten kuuluu aivan normaaliin ihmisyyteen se, että joskus mieli vaan on hetkellisesti maassa. Kun on pimeää, harmaata, koko ajan tihuttaa ja kylmä puskee nurkista, niin kyllä se mielen vetää maahan. Tai jos on nukkunut huonosti, tai on jokin mikä painaa mieltä. Sanoisin, että näiden mekanismien tunnistaminen on tärkeää, eikä se, että menee siitä mistä on aita matalin: lääkkeiden vika. Korruptoituneiden lääkärien vika. Big pharma!
Sitten ihan voitaneen kysyä, että mitä on laadukas elämä? Onko omasta elämästä odotukset liian korkealla, vertaatko vääriin kohteisiin ja vääristyneisiin malleihin? Jokaisella on omat painimisensa elämänsä kanssa, se kannattaa muistaa.
Söin olantsapiinia 7 kk. Lopetin lokakuussa ja vähitellen sivuvaikutukset ja vieroitusoireet loppuneet. Nyt olo on normaali. En tiedä, miten käy pitemmässä käytössä.
Vierailija kirjoitti:
Jostain on nyt pelmahtanut villitys syyttää omasta huonosta olosta lääkkeitä.
Moni asia vaikuttaa ihmisen psyykkiseen hyvinvointiin. Ensimmäisenä tsekkaisin ihan sen, että onko unirytmi kunnossa, onko liikuntaa riittävästi ja mitä ihminen syö. Onko ihmisellä mielekästä tekemistä ja voiko hän kokea tekevänsä jotain merkityksellistä (esim työ-, harraste- tai perhepiirissä). Myöskin aivot ovat hyvin muovaantuvat, eli ihan tietoisesti muuttamalla omia ajatus- ja toimintamallejaan kyllä tekee vaikutusta omaan oloon.
Lääkkeillä toki on voitu taputella alas kaikki vaikeat asiat, ja kun lääkitystä lopettelee, niin siinä ne ovat edelleen edessä käsittelemättöminä. Ei ihme, että tuntuu ikävältä.
Ja sitten kuuluu aivan normaaliin ihmisyyteen se, että joskus mieli vaan on hetkellisesti maassa. Kun on pimeää, harmaata, koko ajan tihuttaa ja kylmä puskee nurkista, niin kyllä se mielen vetää maahan. Tai jos on nukkunut huonosti, tai on jokin mikä painaa mieltä. Sanoisin, että näiden mekanismien tunnistaminen on tärkeää, eikä se, että menee siitä mistä on aita matalin: lääkkeiden vika. Korruptoituneiden lääkärien vika. Big pharma!
Sitten ihan voitaneen kysyä, että mitä on laadukas elämä? Onko omasta elämästä odotukset liian korkealla, vertaatko vääriin kohteisiin ja vääristyneisiin malleihin? Jokaisella on omat painimisensa elämänsä kanssa, se kannattaa muistaa.
Lääkkeitä määrätään juurikin liian helposti ongelmiin, joista monet ovat yhteisöllisiä, kuten yksinäisyys.
Mä tunsin itseni tyhmäksi monen vuoden lääkityksen jälkeen ja kävin neuropsykologilla testeissä. Tulos oli, että ihan pikkasen lääke hidastaa, muttei haitaksi asti kun älykkyysosamäärä on kuitenkin 154.
No minulla kyllä masennuslääkkeet erityisesti isommalla annoksella lisäsi päiväväsymystä, aivosumuista tunnetta, lisäsi välinpitämätöntä oloa, leikkasi tunteita molemmista päistä, teki minusta " robottimaisemman" ja vähensi luovuutta. Pienemmällä annoksella toimin, mutta pitemmän päälle harmit alkoi kasvaa siitäkin pienemmästä annoksesta niin että käytännössä esim. seksielämä hiipui. Lopetusoireet oli niin vakavia vuosien käytöstä, että suisti elämän ihan raiteiltaan ja vaikutti työkykyyn. Työelämässä ollessaan pitkäaikaisen masennuslääkityksen alasajo oli hyvin vaikeaa. Nyt kun olen erossa lääkkeistä, ja palautunut pitkistä viekkareista, olen taas vähän enemmän kuin se oma itseni joka ideoi asioita ja on luovempi. Olen mm. alkanut piirtää ja maalata jälleen vuosien jälkeen, mikä oli vuosia katkolla masennuslääkkeissä, koska tuntui niinkuin se luovuus olisi jotenkin ollut kateissa.
Uskon kyllä, että jotkut etenkin pienempiä määriä esim juuri masislääkkeitä käyttävät pärjäävät ihan hyvin työelämässä, mutta kun puhutaan isommista määristä, niin varmaan vähemmässä ovat pärjääjät etenkin kun pitemmän päälle tuollaisia käytetään.