Saanko kertoa mieheni 14-vuotiaalle mitä mieltä itse olen rangaistuksesta, vai onko pakko esittää olevansa samoilla linjoilla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei todellakaan ole nuoren etu murentaa hänen äitinsä auktoriteettia selän takana.

Joo samaa mieltä. Mutta nyt pitäisi kuitenkin tietää hiukan tarkemmin rangaistuksista, onko oikeasti kohtuuttomia vai suhteellisen tavanomaisia...

ITse asiassa sä et ole mikään korkein oikeus joka päättää mikä on kohtuutonta ja mikä ei. Ap päättää sen itte omalta kohaltaan.

Ei, ap ei ole lapsen huoltaja, hän ei ole päätäntävaltainen tässä. Voi toki kertoa mielipiteensä vanhemmille mutta ei voi jyrätä vanhempia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähtökohtaisesti kaikki rangaistukset ovat kohtuuttomia. Rangaistukset eivät kuulu positiivisen kasvatuksen menetelmiin ja ne aiheuttavat traumoja ja katkeruutta lapsessa. Rangaistus ei myöskään opeta lapselle mitään hyvästä käytöksestä vaan ainoastaan opettaa lapsen inhoamaan rangaistuksen antanutta henkilöä.

Mua ehkä ärsyttää eniten se, että puheissa aina kun teoilla on seuraamuksensa, niistä puhutaan rangaistuksina.

Toki siis on myös perheitä, joissa on ihan älytön rangaistus-keskeisyys, eikä teot ole missään suhteessa niistä seuraavien selkeiden rangaistusten kanssa.

Mutta ihan hirveän usein nykyään törmää jo siihen, että vanhemmat on ihan neuvottomia, kun lapset ei tee mitään mitä pyydetään, kun minkäänlaista syy-seuraus-suhdetta ei ole pienestä pitäen opetettu.

Meillä se alkoi ihan jo sellaisesta, että jos lapsi levitti tavarat lattialle, eikä kehoituksesta suostunut niitä keräämään, niin en mä alkanut huutaa tai asettaa rangaistuksia "tottelemattomuudesta", vaan istahdin alas ja jatkoin omia hommiani. Ja kun lapsi tuli seuraavan kerran pyytämään jotain, totesin että äiti tekee heti mitä lapsi pyytää, kun ensin on tehty mitä äiti on pyytänyt. Ja tarvittaessa toki autoin, edelleenkään kyse ei ole rankaisemisesta, vaan siitä, että jokainen oppii kantamaan vastuuta ja hoitamaan omat hommansa.

Tuollainen pasiivisargressiivinen rangaistuskin toimii hyvin, jos on aikaa olla passiivinen, aina ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäiseksi keskustelet rankaisijan kanssa, kun lapset eivät ole paikalla. Ja voitko antaa esimerkin millaisista tilanteista lapsi saa rangaistuksen ja minkälainen rangaistus.

En anna esimerkkiä, koska minulla on oma käsitys asiasta, ja oma oikeudentunto, eikä se muutu sillä että täällä jokainen vuorollaan yrittää sitä muuttaa. Menee vain aheen viereen silloin. Mutta yleisesti ottaen rangaistus tulee siitä että lapsi kertoo tai näyttää tunteitaan tavalla joka ei sovi rankaisijalle. Rankaisija siis haluaisi päättää miltä lapsesta tuntuu, ja miten hän sen saa kertoa, ja jos lapsi ei näytä juuri sitä tunnetta mitä odotetaan, ja juuri sillä tavalla kuin sallitaan, niin rangaistus tulee.

En pysty mitenkään allekirjoittamaan tätä.

ap

Eli murrosikäisen kiukunpurkauksista lienee kyse. Kiroileeko ja paiskooko tavaroita? Tässä lienee kyllä myös eroa miten eri paikoissa toimii. Yleensä sille läheisimmälle purkaudutaan eniten.

Ikään liittyvää käytöstä kyllä, siitä on kyse. Olen neuvonut lasta keskustelemaan äitinsä kanssa omista asioistaan, missä hän ei halua äidin jyräävän, ja sopimaan mitkä asiat kuuluvat kenellekin, ja että lapsi osaa hoitaa itse asiansa jo, ettei riitoja niin tulisi. Teinin käytös toisella vanhemmallaankaan ei olisi aiheuttanut meillä muuta kuin keskustelua sitten kun on rauhoituttu.

ap

Ap:lla on vain teinin kertomus tapahtumista, ei ilmeisesti äidin eli toisen osapuolen näkemystä ollenkaan...?

Kahden teinin äitinä sanon että elämä on välillä aika paskaa. Siihen ei todellakaan kaipaa ketään besserwisseriä mestaroimaan.

Rangaistusten ideana on ottaa lapselta "luulot pois". Lievä rangaistus on yleensä yhtä tyhjän kanssa, koska se ei vielä motivoi lasta toimimaan eri lailla kuin mitä itse haluaisi.

Lisäksi lievästi rangaisten joutuu rankaisemaan tämän tästä, kun taas kovien rangaistusten kohdalla riittää, että niitä antaa harvoin ja muuten vain uhkailee niillä.

Sanonpa vielä:

16-vuotisen vanhemmuus-urani aikana olen huomannut selkeästi, että kaikkein huonoiten käyttäytyy, ja eniten ongelmia on sellaisten perheiden lapsilla, joissa korostetaan auktoriteettia, tottelemista ja ollaan rangaistuskeskeisiä. Ja ne rangaistukset aina pitkiä, monien päivien/viikkojen aresteja tai kaverikieltoja tms. sontaa.

Ja ei, kyse ei ole siitä, että nämä lapset olisivat syntyjään kovapäisempiä ja tarvitsisivat tiukkaa kuria. Vaan silloin kun perheessä on jatkuvasti asetelma vanhemmat vastaan lapset, lopputulos on kamala. Tällaiset lapset myös oppivat jo hyvin nuorena valehtelmaan ja tekemään kaikkensa, että eivät jäisi kiinni tekemistään virheistä, koska aina seuraa rangaistus. Ja sitten jos rangaistuskierre on loputon, tulee siihenkin kyllästyminen, ja niiden rangaistusten ( varsinkin arestien sun muiden) jatkuva rikkominen.

Ja ei, palstajuntteja varten on sanottava, että se, että kasvatus ei ole rangaistuskeskeistä, ei tarkoita etteikö rajoja olisi, ja teoista seuraamuksia. Se on vaan jo se lähtökohta: eletäänkö niin että vanhemmat määrää ja jakelee rangaistuksia ja lasten tehtävä on totella, vai eletäänkö niin, että yritetään ymmärtää toinen toista, kunnioittaa toinen toista, ja tähdätä koko perheenä siihen, että kaikilla olisi hyvä olla. 

Vierailija kirjoitti:

Vaikka periaatteessa aikuisten pitäisi vetää rangaistustenkin suhteen yhtä köyttä, itse olen ottanut sen linjan, että toisen ollessa täysin kohtuuton, puutun. Johtuu siitä, että oma äitini uskalsi puolustaa vastaavassa tilanteessa minua, ja edelleen tunnen kiitollisuutta. Teot ovat näissä tapauksissa rangaistuksiin nähden hyvin pieniä.

Tuossa saa kyllä olla sitten todellakin kieli keskellä suuta ettei murenna toisen vanhemman auktoriteettia. Lapsen silmissähän tuo tarkoittaa sitä että tämä peliin puuttuva vanhempi on se, jolla on ylin valta perheessä. Toki tämä voi olla perimminen tarkoituskin, osoittaa kuka määrää kaapin paikan.

Vierailija kirjoitti:

Kahden teinin äitinä sanon että elämä on välillä aika paskaa. Siihen ei todellakaan kaipaa ketään besserwisseriä mestaroimaan.

Aina ei ole kysymys äidistä, vaan niillä lapsillakin on elämä ja tunteet. 

T: kahden teinin ja esiteinin äiti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäiseksi keskustelet rankaisijan kanssa, kun lapset eivät ole paikalla. Ja voitko antaa esimerkin millaisista tilanteista lapsi saa rangaistuksen ja minkälainen rangaistus.

En anna esimerkkiä, koska minulla on oma käsitys asiasta, ja oma oikeudentunto, eikä se muutu sillä että täällä jokainen vuorollaan yrittää sitä muuttaa. Menee vain aheen viereen silloin. Mutta yleisesti ottaen rangaistus tulee siitä että lapsi kertoo tai näyttää tunteitaan tavalla joka ei sovi rankaisijalle. Rankaisija siis haluaisi päättää miltä lapsesta tuntuu, ja miten hän sen saa kertoa, ja jos lapsi ei näytä juuri sitä tunnetta mitä odotetaan, ja juuri sillä tavalla kuin sallitaan, niin rangaistus tulee.

En pysty mitenkään allekirjoittamaan tätä.

ap

Tunnekasvatuksen laiminlyönti kuten pyrkimys rajoittaa tunteiden ilmaisua on lasun aihe.

Minä ajattelisin että se äitikin varmaan rauhoittuu, kun lapsi kasvaa, ja sillä välin lapsella voisi olla ymmärtävät aikuiset täällä meillä. En mitään lasuja nyt ajatellut ollenkaan sotkea tähän. 

Olen itse kasvattanut lapseni jo aikuiseksi, joten teini-ikä ei ole vieras, siitä ei ole kun muutama hassu vuosi aikaa.

ap

Vierailija kirjoitti:

Sanonpa vielä:

16-vuotisen vanhemmuus-urani aikana olen huomannut selkeästi, että kaikkein huonoiten käyttäytyy, ja eniten ongelmia on sellaisten perheiden lapsilla, joissa korostetaan auktoriteettia, tottelemista ja ollaan rangaistuskeskeisiä. Ja ne rangaistukset aina pitkiä, monien päivien/viikkojen aresteja tai kaverikieltoja tms. sontaa.

Ja ei, kyse ei ole siitä, että nämä lapset olisivat syntyjään kovapäisempiä ja tarvitsisivat tiukkaa kuria. Vaan silloin kun perheessä on jatkuvasti asetelma vanhemmat vastaan lapset, lopputulos on kamala. Tällaiset lapset myös oppivat jo hyvin nuorena valehtelmaan ja tekemään kaikkensa, että eivät jäisi kiinni tekemistään virheistä, koska aina seuraa rangaistus. Ja sitten jos rangaistuskierre on loputon, tulee siihenkin kyllästyminen, ja niiden rangaistusten ( varsinkin arestien sun muiden) jatkuva rikkominen.

Ja ei, palstajuntteja varten on sanottava, että se, että kasvatus ei ole rangaistuskeskeistä, ei tarkoita etteikö rajoja olisi, ja teoista seuraamuksia. Se on vaan jo se lähtökohta: eletäänkö niin että vanhemmat määrää ja jakelee rangaistuksia ja lasten tehtävä on totella, vai eletäänkö niin, että yritetään ymmärtää toinen toista, kunnioittaa toinen toista, ja tähdätä koko perheenä siihen, että kaikilla olisi hyvä olla. 

En allekirjoita väitettäsi. Kurittomuus ei tule kovista rangaistuksista vaan siitä että ei olla johdonmukaisia ja usein se näkyy sitten sillä tavalla että se viimeinen askel on kohtuuton rangaistus. Eli ensin ei puututa ja sitten kun puututaan, niin se menee yli. Helpoimmalla pääsee kun palkitsee hyvästä käytökstä, jolloin usein riittää kun kiittää lasta ja kun tehdään ei tovottuja asioita niin puuttuu, livimmillään se on kielto. Mitä herkemmin reagoi, sitä helpommalla pääsee.

Hälläväliä vanhemmat pitää tätä niuhottamisena, kun puututaan lapsen pieniinkin tottelemattomuusksiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikka periaatteessa aikuisten pitäisi vetää rangaistustenkin suhteen yhtä köyttä, itse olen ottanut sen linjan, että toisen ollessa täysin kohtuuton, puutun. Johtuu siitä, että oma äitini uskalsi puolustaa vastaavassa tilanteessa minua, ja edelleen tunnen kiitollisuutta. Teot ovat näissä tapauksissa rangaistuksiin nähden hyvin pieniä.

Tuossa saa kyllä olla sitten todellakin kieli keskellä suuta ettei murenna toisen vanhemman auktoriteettia. Lapsen silmissähän tuo tarkoittaa sitä että tämä peliin puuttuva vanhempi on se, jolla on ylin valta perheessä. Toki tämä voi olla perimminen tarkoituskin, osoittaa kuka määrää kaapin paikan.

Joskus joku aikuinen kohtelee lasta todella epäreilusti. Lapsesta tulee katkera, ellei joku muu osoita olevansa tämän puolella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kahden teinin äitinä sanon että elämä on välillä aika paskaa. Siihen ei todellakaan kaipaa ketään besserwisseriä mestaroimaan.[/

Aina ei ole kysymys äidistä, vaan niillä lapsillakin on elämä ja tunteet. 

T: kahden teinin ja esiteinin äiti

Myös se äiti on ihminen. Ei mikään loputon kuormajuhta, jota saa kuka vaan missä baan arvostella miten vaan.

Teinit ja esiteinit peilaa tunteitaan äitiin. Se on rankkaa.

Siinä kun vielä sitten säätää joku ulkopuolinen niin se on vielä rankempaa. Meillä se on minun äitini joka sekaantuu. Onneksi hänet voi ulkoistaa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähtökohtaisesti kaikki rangaistukset ovat kohtuuttomia. Rangaistukset eivät kuulu positiivisen kasvatuksen menetelmiin ja ne aiheuttavat traumoja ja katkeruutta lapsessa. Rangaistus ei myöskään opeta lapselle mitään hyvästä käytöksestä vaan ainoastaan opettaa lapsen inhoamaan rangaistuksen antanutta henkilöä.

Mua ehkä ärsyttää eniten se, että puheissa aina kun teoilla on seuraamuksensa, niistä puhutaan rangaistuksina.

Toki siis on myös perheitä, joissa on ihan älytön rangaistus-keskeisyys, eikä teot ole missään suhteessa niistä seuraavien selkeiden rangaistusten kanssa.

Mutta ihan hirveän usein nykyään törmää jo siihen, että vanhemmat on ihan neuvottomia, kun lapset ei tee mitään mitä pyydetään, kun minkäänlaista syy-seuraus-suhdetta ei ole pienestä pitäen opetettu.

Meillä se alkoi ihan jo sellaisesta, että jos lapsi levitti tavarat lattialle, eikä kehoituksesta suostunut niitä keräämään, niin en mä alkanut huutaa tai asettaa rangaistuksia "tottelemattomuudesta", vaan istahdin alas ja jatkoin omia hommiani. Ja kun lapsi tuli seuraavan kerran pyytämään jotain, totesin että äiti tekee heti mitä lapsi pyytää, kun ensin on tehty mitä äiti on pyytänyt. Ja tarvittaessa toki autoin, edelleenkään kyse ei ole rankaisemisesta, vaan siitä, että jokainen oppii kantamaan vastuuta ja hoitamaan omat hommansa.

Tuollainen pasiivisargressiivinen rangaistuskin toimii hyvin, jos on aikaa olla passiivinen, aina ei ole.

Ei tarvitse olla millään lailla passiivis-aggressiivinen. Se on ihan sama asia, että jos on sovittu, että toinen käy kaupassa, ja toinen laittaa ruokaa, ja ensimmäinen ei ole osaansa tehnyt, niin ruokaa ei voi laittaa, ainakaan sitä mitä on sovittu.

Teoilla on seuraamuksensa, ja kun on selkeät säännöt miten toimitaan, niin kaikilla on kivempi olla. Mikä tässä on niin vaikeaa? Missä se aggressio on?

Ja tottakai otetaan lapsen tilanne huomioon: jos on esim  tosi väsynyt, niin tottakai autetaan tai jätetään siivoamiset aamuun tms. En esim. ikinä ole tajunnut miksi pienten lasten pitäisi pukea itse, kun heistä on ihanaa että heitä autetaan. Ei niitä kouluikäisinä enää tarvitse auttaa ( ja se, että auttaa, ei tarkoita etteikö lapsi osaisi tarvittaessa itse), joten miksi ei?

Vierailija kirjoitti:

Rangaistusten ideana on ottaa lapselta "luulot pois". Lievä rangaistus on yleensä yhtä tyhjän kanssa, koska se ei vielä motivoi lasta toimimaan eri lailla kuin mitä itse haluaisi.

Lisäksi lievästi rangaisten joutuu rankaisemaan tämän tästä, kun taas kovien rangaistusten kohdalla riittää, että niitä antaa harvoin ja muuten vain uhkailee niillä.

Juuri tästä syystä en usko rangaistuksiin. En halua ottaa lapselta luuloja pois.

Mutta jos ap ajattelee että teoista ei ole koskaan seuraamuksia vaam pelkkää keskustelua niin kyllähän hänkin äärilaitaa edustaa tässä kohtaa. Esim. puhelimen otto pois useiksi päiviksi on todellakin kohtuutonta mutta joiksikin tunneiksi takavarikointi välttämättä ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rangaistusten ideana on ottaa lapselta "luulot pois". Lievä rangaistus on yleensä yhtä tyhjän kanssa, koska se ei vielä motivoi lasta toimimaan eri lailla kuin mitä itse haluaisi.

Lisäksi lievästi rangaisten joutuu rankaisemaan tämän tästä, kun taas kovien rangaistusten kohdalla riittää, että niitä antaa harvoin ja muuten vain uhkailee niillä.

Juuri tästä syystä en usko rangaistuksiin. En halua ottaa lapselta luuloja pois.

Haluaisitko lakauttaa siis esim. koulujen jälki-istunnot?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kahden teinin äitinä sanon että elämä on välillä aika paskaa. Siihen ei todellakaan kaipaa ketään besserwisseriä mestaroimaan.

Aina ei ole kysymys äidistä, vaan niillä lapsillakin on elämä ja tunteet. 

T: kahden teinin ja esiteinin äiti

Se on aika kova paikka kun on omasta mielestään tehnyt kaiken mahdollisen lasten hyvinvoinnin eteen, niin lapsi sitten kiitokseksi särkee jotain ja toivoo äidille kuolemaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rangaistusten ideana on ottaa lapselta "luulot pois". Lievä rangaistus on yleensä yhtä tyhjän kanssa, koska se ei vielä motivoi lasta toimimaan eri lailla kuin mitä itse haluaisi.

Lisäksi lievästi rangaisten joutuu rankaisemaan tämän tästä, kun taas kovien rangaistusten kohdalla riittää, että niitä antaa harvoin ja muuten vain uhkailee niillä.

Juuri tästä syystä en usko rangaistuksiin. En halua ottaa lapselta luuloja pois.

Teinien kanssa se on usein ihan turvallisuusjuttu. Teini kuvittelee että lenkkeily Kaisaniemen puistossa on turvallista. Pakko ottaa luulot pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kahden teinin äitinä sanon että elämä on välillä aika paskaa. Siihen ei todellakaan kaipaa ketään besserwisseriä mestaroimaan.[/

Aina ei ole kysymys äidistä, vaan niillä lapsillakin on elämä ja tunteet. 

T: kahden teinin ja esiteinin äiti

Myös se äiti on ihminen. Ei mikään loputon kuormajuhta, jota saa kuka vaan missä baan arvostella miten vaan.

Teinit ja esiteinit peilaa tunteitaan äitiin. Se on rankkaa.

Siinä kun vielä sitten säätää joku ulkopuolinen niin se on vielä rankempaa. Meillä se on minun äitini joka sekaantuu. Onneksi hänet voi ulkoistaa!

Ei tarvitse olla mikään loputon kuormajuhta, jos on lasten kanssa pelisäännöt selvät, ja itse on myös reilu lapsille. Ja tottakai ne peilaa, siksi on keksitty sellainen asia kuin puhuminen. 

Mun vanhemmuuteen ei ole tarvinnut ulkopuolisten puuttua, kun se sujuu. Onneksi itselläni oli teini-iässä äitipuoli, joka oli ihana, ja jonka kanssa olen edelleen läheisempi kuin äitini, vaikka äiti ei tästä tykkääkään. Mutta jos oma vanhempi ei osaa olla lasten kanssa fiksusti, on vain ja ainoastaan hyvä, että joku toinen sitten osaa.

Kun ei ne omat vanhemmat todellakaan aina tiedä, tunne lapsiaan parhaiten tai tiedä mikä heille on parasta.