Lue keskustelun säännöt.
Mielipiteitä lasten hoitoon viemisestä anoppilaan?
Pyydättekö te puolison vanhemmilta lasten hoitoapua? Vai tarjoutuvatko isovanhemmat itse ottamaan lapsia hoitoon?
Meillä tilanne se, että omat vanhempani ovat molemmat kuolleet ja meillä kolme lasta, joista nuorin vasta vauva. Olen nyt äitiyslomalla kesän, ja samoin vanhemmat lapset ovat lomalla koko kesän.
Minusta on ihanaa olla lasten kanssa, MUTTA mies tehnyt koko kesän pitkää päivää lähes ilman lomaa, joten olen ollut käytännössä yksin kolmen lapsen kanssa KOKO kesän. Olen kysynyt mieheltä monesti että eikö oikeasti ole mahdollista pitää yhtään lomaa. Yhden viikon siis piti, eikä osaa sanoa koska pitää seuraavan kerran lomaa. Ja sen ainoan lomaviikonkin oli auttamassa omia vanhempiaan kun heillä isompi piharemppa meneillään. Perheenä emme ole tehneet oikeastaan mitään koko kesänä.
Sanoin taas tänään, että käy kyllä voimille koittaa yksin keksiä isommille lapsille jatkuvasti tekemistä, toivoisin kuitenkin että heillä olisi edes vähän kiva kesä. Mies on sitä mieltä, että voisin ”työntää” lapsia hänen vanhemmilleen hoitoon. Minulle se on tosi vaikeaa, koska eivät itse tarjoudu ollenkaan ottamaan lapsia.
Mielipiteitä?
Kommentit (257)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitini tuli äidiksi 70-luvulla ja voin sanoa että oli helppoa ja lokoisaa. Kodinhoitaja oli kotona ennen synnytystä ja synnytyksen jälkeen, mummot auttoivat viikottain, muita sukulaisia asui 30km säteellä ja auttoivat lasten kanssa. Vanhempani kävivät kaksin lomilla ja laittoivat lapset usein mummolaan kun haluaisvat lapsivapaata, siis tyyliin joka toinen viikonloppu.
Kyllä minäkin jaksaisin jos olisi noin lokoisaa.
Mutta kun ei ole. Ei ole mummolaa mihin viedä lapset (isovanhemmat eivät halua kotiaan kutsittavan mummolaksi ja sinne ei lapset saa mennä, eivät halua hoitaa tai viettää aikaa lastenlasten kanssa) eikä ole muutenkaan ketään kuka hetken katsoisi lapsia. Yksin on jaksettava aina ja puolison kanssa ei kaksin pääse koskaan mihinkään. Palkattu lastenvahti on lähinnä stressi ja usein huono kokemus (mll teini tehnyt oharit jne).
Ei mikään ihme että nykyäidit uupuu. Ollaan yksin ilman tukea ja apua ja yksin pitää jaksaa aina. Kyllä ennen oli letkeän lupsakkaa!
Suurten ikäluokkien muorit ei edes tajua miten helppoa niillä oli nykypäivään verrattuna.
Mikä hemmetin kodinhoitaja 70-luvulla? Käsi ylös, kaikki 70-luvulla lapsen saaneet, kuinka monen luona oli joku kodinhoitaja ennen ja jälkeen synnytyksen? Missä peräkylissä asuitte, kun sinne liikeni kunnallinen kodinhoitaja olemaan ihan vaan sen takia, että sinne syntyi lapsi? Vai oliko niitä lapsia kymmenen ennestään, ja äiti täysin rasittunut lapsilauman kanssa viimeisillään raskaana? Tiedoksi: sairaalassa oltiin vähintään viikko lapsen syntymän jälkeen, joten SINÄ AIKANA on mahdollista, että kodinhoitaja oli vanhempien lasten kanssa kotona, jos isä kävi työssä. Jos sellaisen sai, sosiaalisin perustein se tapahtui. Mikään itsestäänselvyys se ei ollut. Minä tiedän.
Joka toinen viikko lapset hoidossa jossain? Olipa siinä vanhemmat sitten, enpä oikein usko. Ja jos lomilla kävivät kahdestaan, niin tuskinpa niitä lomia kuitenkaan ihan tuhkatiheään oli.
Juu ennen oli letkeän lupsakkaa, kun ei ollut näitä ns, nykyajan vaatimuksia. Ei ollut mitenkään tähdellistä se terasseilla istuskeleminen ja ystävien kanssa netissä sättääminen ja blogeja väsäten. Ei ollut älykännyköitä, mitä olisi pitänyt koko ajan saada hiplata. Lastenhoito silloin ja nyt on ihan samanlaista, mutta silloin ei ollut niin paljon sitä muuta tähdellisempää. Tosin itse asuin pikkuvauvan kanssa talossa, mihin piti kantaa kaivosta vedet ja lämmittää saunan padassa kaikki pesuvesi, eikä ollut edes sisävessaa. Helppoa ja lokoisaahan se sillä lailla oli tietenkin. Kodinhoitaja, mikä se sellainen oli? Minä itse se olin.
Terveyssisar kävi kaksi kertaa synnytyksen jälkeen katsomassa vauvaa ja terveeksi totesi, siinä se "apu." Opetti minulle, miten tehdään maidosta ja vedestä sopiva pullomaito sitten kun rintamaitoa ei enää tule. Mitään valmiita vauvanmaitoja silloin ei ollut. Päinvastoin jos jotain kaupassa vauvalle oli, niitä kiellettiin antamasta, koska oikea äiti tekee kaiken itse, niin neuvottiin. Ihan 70-luvun alussa ei ollut vielä valmiita vaippojakaan, minä käytin lapsella sideharsovaippoja, ja niiden jatkuva peseminen se vasta lokoisaa oli. No serkkuvauva syntyi parin vuoden päästä ja sille oli jo kaupoissa valmisvaippojakin, hurraa. Ne oli tosin aika pas--ja laadultaan, muhjuuntuvaa paperia, mutta oli kuitenkin. Että niin on ollut lokoisaa.
Olisi luullut, että olisin uupunut, jos kerran nykyvanhemmatkin kaikkien mukavuuksiensa keskellä uupuvat, mutta enpä vain. Ihmeitten ihme. Ehkä asennoitumisessa on sitä jotain.
Meillä oli anoppila lähellä, ja siellä lapsi kävi joskus sitten, kun osasi jo itse mennä, ihan muuten vaan, mutta ei hoitoon koskaan. Ikinä lapsi ei ollut siellä yötä. Appi ja anoppi oli vuorotyössä kumpikin.
Kyllä meillä kävi kodonhoitaja 70-luvulla kun vauva tuli taloon, oli ihan yleistä, kun vanhemmat töissä. Eikä oltu edes mikään sosiaalitapaus. Isovanhemmat hoitivat myös paljon. Mutta en nyt ota kantaa siihen, tulisiko isovanhempien hoitaa lapsenlapsiaan. Omia lapsia vanhempani ja anoppi ovat hoitaneet aina mielellään, ei toki jatkuvavasti ole hoidossa olleet. Halusin vain oikaista ed kirjoittajan väärän mielikuvan kodinhoitajista 70-luvulla. Olivat todellakin lapsiperheiden käytössä. Vasta 90-luvun laman myötä muuttui toimenkuva yksinomaan vanhuksien hoitamiseen.
Ei ollut yleistä, eikä vastasynnyttänyt äiti töihin mennyt. Kodinhoitajia ei edes ole enää, ne katosi viim. 90-luvulla. Ja tarveharkintaista se oli, ei tod. riittänyt kodinhoitajaa joka kotiin, se nyt on tasan varmaa. Johonkin yhden tai kahden lapsen perheeseenkö muka meni kodinhoitaja auttelemaan ja olemaan lasten kanssa, että vanhemmat sai omaa lomaa. Työkaverini yritti 80-luvulla saada kodinhoitajan auttamaan, kun molemmat lapset sairasti eikä voinet mennä päiväkotiin, isä työmatkalla ja äidillä töissä tärkeä vaihe, ettei olisi oikein voinut jäädä kotiin. Juu ei saanut, oli äidin jäätävä kotiin. Ja yhden tapauksen tiedän kun oli yksinoleva nuori äiti, eikä tällä ketään joka olisi hakenut hänet synnytyslaitokselta kotiin kun ilman saattajaa ei saanut lähteä. Kodinhoitaja tuli hakemaan, mutta vasta illalla ehti ja yhden päivän oli äidin ja lapsen luona katsomassa, että kuinka sujuu. Hyvä sekin. Ei se mitään automaattista ollut, rajallinen määrä niitäkin oli. Isot lapsiperheet oli etusijalla ja sellaiset, joissa tiedettiin ettei oikein pärjätä, esim. yksi alkoholisoitunut äiti oli jolla paljon lapsia, siellä kävi kodinhoitaja useinkin. Hyvä palvelu, mutta ei suinkaan kaikkien ulottuvilla. Ja jos olisi pyytänyt kodinhoitajaa yöksi lasten kanssa että itse pääsisi rentoutumaan, ei olisi onnistunut.
Mä en myöskään usko, että kunnan kodinhoitajat tuli tosta vaan, jos äiti tarvitsi omaa aikaa tai lepoa. Niitä kodinhoitajia olisi tarvittu valtava määrä, kun ne hoitivat myös vanhuksia.
Meillä oli kodinhoitaja kerran, kun äiti oli synnyttämässä ja isä oli kunnanlääkäri. Ja silllinkin vain iltapäivän, kun isän piti hoitaa aamupäivän. Mutta eihän siitä mitään tullut, kun oli kunnassa ainoa lääkäri ja joku oli kuolemassa tai tarvittiin lääkäriä paikalle. Tämä siis 70-luvulla.
Ja tuon viikon mitä äiti oli sairaalassa, 5v hoidin aamupäivät 2v pikkuveljeäni ja oltiin suurimmaksi osaksi kahden, kunnes iltapäivällä tuli kodinhoitaja ja oli siihen saakka kun isä pääsi töistä.
Muistan kun joku hoitaja tai isä soitti "kuinkas pärjäätte". No, onneksi pärjättiin hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos tuntee yhtään historiaa, niin ei ne mummot ennenkään hoitaneet lapsia siksi, että äiti voisi levätä tai saada omaa aikaa. Ei, vaan nuoret ja riuskat äidit tarvittiin synnytyksen jälkeen tuottavaan ja raskaisiin töihin, kun mummot eivät jaksaneet ja lastenhoito oli kevyttä sisäpuuhaan.
Lastenhoidossa käytettiin myös nuoria tyttöjä 10-14v "lapsipiiat.Kunnallinen päivähoito-oikeus tuli yli 3v vasta 80-luvulla ja alle 3v 90-luvulla.
Ja ennen äitiyslomat oli lyhyet, vielä 70-luvulla 1-2kk.Nuoret äidit tarvittiin tehtaille töihin ja jos oli kotona, kun pyykinpeseminen saunassa 50-60-luvulla saattoi kestää kokonaisen päivän, kun vedet kannettiin ja lämmitettiin padassa.
Samoin huoneet lämmitettiin puilla ja vei aikaa puiden kantamiseen puoli päivää, jos ei enemmänkin.
Myös elintarvikkeiden hankinta vei paljon aikaa, kun maito ostettiin ämpäriin ja ruoka hankittiin kaupungissa toreilta ja satamista.
Ja vaatteet ommeltiin itse, langat kehrättiin ja kankaat ja matot kudottiin itse.Kyllä naisen elämä on muuttunut ja helpottunut monin eri tavoin, on kodinkoneet, lyhyet työpäivät, pitkät lomat ja perhevapaat, kertak.vaipat ja kaupan hyllyt notkuvat eineksistä.
Jotenkin ihmetyttää, nämä entisajan mummojen ja lapsipiikojen ihannoijat? Ymmärtävätköhän itsekkään mitä ovat vaatimassa ja ihannoimassa?
Vai halutaanko rusinat ottaa vain pullasta.Ja ihanko oikeasti nämä mummot olivat vielä viimeisenä elinvuosina halunneet työntäyteisen elämän lapsipiikana? Tuskin. Mutta muuta vaihtoehtoa ei ollut.
Suomen korkea elintaso on luotu lyhyessä ajassa, muutamassa vuosikymmenessä ja siihen on tarvittu myös naisen työpanosta.
Joo, meidän äidillä oli määrävälein aina tasan yksi vapaapäivä lapsista. Pappa haki meidät hevosella jo aamusta mummulaan, jonne oli 17 km. Illalla toi takaisin. Koti oli siivottu ja joka puolella pyykkiä kuivumassa. Äidillä oli ollut siivous- ja pyykkipäivä.
Eikä siellä mummolassakaan kukaan keskittynyt lapsia leikittämään. Tädit koko ajan leipoi ja paistoi ja huhki navetassa, mummu siivosi paikkoja, laittoi ruokaa ja "joutenollessaan" kehräsi. Me lapset oltiin siellä vaan olemassa, lähinnä kai aikuisten jaloissa.
Joulun alla äiti valvoi öisin, kun se oli ainoa aika että sai leipoa pipareita ja pullia rauhassa ilman että me mukulat siinä koko ajan heiluttiin. Eikä meille tullut vettä sisälle, vaan se piti hakea kärryillä tai talvella vesikelkalla kunnantalon seinästä, kilometrin päästä.
50-luvun muistoja. Lapsen tietysti mukava muistella, mutta ei ollut helppoa naisilla silloin. Viihdykettä sai, kun hyräili sen ajan iskelmiä. Äiti lauleskeli aina Monrepoota omaksi huvikseen.
En rasittanut äitiäni lapsenhoidolla 70-luvulla, oli jo nivelet huonossa kunnossa ja selkä kipeä, muitakin vaivoja paljon.
Meillä miehen vanhemmat ovat oikeasti niin kiireisiä, että tosi vaikea on sinne viedä lapsia. He käytännössä koko kesäkauden joko golffaavat, tai ovat sitten kaukana mökillä. Syyskesällä alkaa rapukausi ja joka ikinen viikonloppu menee rapujuhlissa tai sitten heidän ystävänsä pyytävät heitä purjehtimaan, mikä kai myös on tyypillistä loppukesää. Sitten tulee varsinainen syksy ja mökillä ollaan jatkuvasti sienessä tai syömässä simpukoita joidenkin kanssa jossain ravintolassa. Syksyllä tulee myös teatteri-esitykset ja oopperat.
Sen jälkeen tulee pikkujoulukausi ja aivan jatkuvasti pitää olla jossain pikkujouluissa, milloin Suomalaisella clubilla ja milloin Kappelissa. Joulukauden tullessa tulevat joulukonsertit jokaiselle viikonlopulle. Sitten kun uudesta vuodesta on selvitty, alkaa bliniviikot. Eli appivanhemmat juoksee joka viikonloppu jossian syömässä bliniä ja mätiä. Sen jälkeen tulee ehkä jopa pieni sauma saada lapsia hoitoon, kunnes alkaa alkukevään hanget. Eli toisin sanoen joka viikonloppu ollaan Levillä, Rukalla, Ylläksellä tai Tahkolla laskemassa. Siitä oikeastaan seuraakin veneen lasku ja mökkikauden avajaiset. Siitä seuraavat viikonloput tehdään milloin mitäkin haravoinnista ulkokalusteiden kunnostukseen.
Sitten taas tulee parin viikon sauma, kun mökkikausi on avattu, mutta mökkeilyyn on turhan kolea sää. Eli ehkä kolme viikkoa. Sitten alkaakin jo varsinainen mökkikausi ja aletaan lähestyä juhannusta. Pitää tehdä sitä, tätä ja tuota. Sitten kuten sanoin: mökkeillään ja pelataan golfia.
Repeat.
Vierailija kirjoitti:
Meillä miehen vanhemmat ovat oikeasti niin kiireisiä, että tosi vaikea on sinne viedä lapsia. He käytännössä koko kesäkauden joko golffaavat, tai ovat sitten kaukana mökillä. Syyskesällä alkaa rapukausi ja joka ikinen viikonloppu menee rapujuhlissa tai sitten heidän ystävänsä pyytävät heitä purjehtimaan, mikä kai myös on tyypillistä loppukesää. Sitten tulee varsinainen syksy ja mökillä ollaan jatkuvasti sienessä tai syömässä simpukoita joidenkin kanssa jossain ravintolassa. Syksyllä tulee myös teatteri-esitykset ja oopperat.
Sen jälkeen tulee pikkujoulukausi ja aivan jatkuvasti pitää olla jossain pikkujouluissa, milloin Suomalaisella clubilla ja milloin Kappelissa. Joulukauden tullessa tulevat joulukonsertit jokaiselle viikonlopulle. Sitten kun uudesta vuodesta on selvitty, alkaa bliniviikot. Eli appivanhemmat juoksee joka viikonloppu jossian syömässä bliniä ja mätiä. Sen jälkeen tulee ehkä jopa pieni sauma saada lapsia hoitoon, kunnes alkaa alkukevään hanget. Eli toisin sanoen joka viikonloppu ollaan Levillä, Rukalla, Ylläksellä tai Tahkolla laskemassa. Siitä oikeastaan seuraakin veneen lasku ja mökkikauden avajaiset. Siitä seuraavat viikonloput tehdään milloin mitäkin haravoinnista ulkokalusteiden kunnostukseen.
Sitten taas tulee parin viikon sauma, kun mökkikausi on avattu, mutta mökkeilyyn on turhan kolea sää. Eli ehkä kolme viikkoa. Sitten alkaakin jo varsinainen mökkikausi ja aletaan lähestyä juhannusta. Pitää tehdä sitä, tätä ja tuota. Sitten kuten sanoin: mökkeillään ja pelataan golfia.
Repeat.
Niin.. appivanhempasi saavat elää kuten haluvat..pitäiskö heidän laittaa oma elämä holdille lastenlasten takia? Kyllä se on niin että vanhemmat hoitavat omat lapsensa ja isovanhemmat ottavat ne hoitoon silloin kuin heille sopii. Isovanhemmuus on ihana asia mutta en minäkään isovanhempana peru omia sovittuja menoja tai matkoja lasteni menojen mukaan. Lastenlapset tulevat silloin kuin minulee ja miehelleni sopii. Moni viis-kuuskymppinen saa vihdoin nauttia elämästä kun ei tarvitse pitää huolta lapsista ja on vielä työelämässä kiinni niin ei sitä jokaista vapaapäivää haluta olla lastenpiikana vaikka lastenlapset ihania ovatkin niin ei moni enää jaksa pikkulasten arkea monta päivää peräkkäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä miehen vanhemmat ovat oikeasti niin kiireisiä, että tosi vaikea on sinne viedä lapsia. He käytännössä koko kesäkauden joko golffaavat, tai ovat sitten kaukana mökillä. Syyskesällä alkaa rapukausi ja joka ikinen viikonloppu menee rapujuhlissa tai sitten heidän ystävänsä pyytävät heitä purjehtimaan, mikä kai myös on tyypillistä loppukesää. Sitten tulee varsinainen syksy ja mökillä ollaan jatkuvasti sienessä tai syömässä simpukoita joidenkin kanssa jossain ravintolassa. Syksyllä tulee myös teatteri-esitykset ja oopperat.
Sen jälkeen tulee pikkujoulukausi ja aivan jatkuvasti pitää olla jossain pikkujouluissa, milloin Suomalaisella clubilla ja milloin Kappelissa. Joulukauden tullessa tulevat joulukonsertit jokaiselle viikonlopulle. Sitten kun uudesta vuodesta on selvitty, alkaa bliniviikot. Eli appivanhemmat juoksee joka viikonloppu jossian syömässä bliniä ja mätiä. Sen jälkeen tulee ehkä jopa pieni sauma saada lapsia hoitoon, kunnes alkaa alkukevään hanget. Eli toisin sanoen joka viikonloppu ollaan Levillä, Rukalla, Ylläksellä tai Tahkolla laskemassa. Siitä oikeastaan seuraakin veneen lasku ja mökkikauden avajaiset. Siitä seuraavat viikonloput tehdään milloin mitäkin haravoinnista ulkokalusteiden kunnostukseen.
Sitten taas tulee parin viikon sauma, kun mökkikausi on avattu, mutta mökkeilyyn on turhan kolea sää. Eli ehkä kolme viikkoa. Sitten alkaakin jo varsinainen mökkikausi ja aletaan lähestyä juhannusta. Pitää tehdä sitä, tätä ja tuota. Sitten kuten sanoin: mökkeillään ja pelataan golfia.
Repeat.
Niin.. appivanhempasi saavat elää kuten haluvat..pitäiskö heidän laittaa oma elämä holdille lastenlasten takia? Kyllä se on niin että vanhemmat hoitavat omat lapsensa ja isovanhemmat ottavat ne hoitoon silloin kuin heille sopii. Isovanhemmuus on ihana asia mutta en minäkään isovanhempana peru omia sovittuja menoja tai matkoja lasteni menojen mukaan. Lastenlapset tulevat silloin kuin minulee ja miehelleni sopii. Moni viis-kuuskymppinen saa vihdoin nauttia elämästä kun ei tarvitse pitää huolta lapsista ja on vielä työelämässä kiinni niin ei sitä jokaista vapaapäivää haluta olla lastenpiikana vaikka lastenlapset ihania ovatkin niin ei moni enää jaksa pikkulasten arkea monta päivää peräkkäin.
Mun vanhemmat on just samanlaiset kuvatunlaltaiset kermaperse-eläkeläiset. He eivät jaksa hoitaa lapsenlapsiaan kertaakaan vuoden aikana (eli tässä 12 vuoden aikana ovat hoitaneet nolla kertaa), eivät jaksa soittaa kuin kerran vuodessa 5min puhelun, eivät jaksa kyläillä, eivät jaksa tavata lapsenlapsia, eivät jaksa kiinnostua tippaakaan lapsistaan ja lastensa elämistä. Emme siis tapaa, kyläile, näe, soittele, tämä heidän toiveestaan kun on aina juuri ne purjevene/blini/pikkujoulu/ooppera viikot.
Tuollaiset ihmiset on paskoja itsekkäitä kusipäitä. Olivat tuollaisia jo silloin kun olin lapsi. Itsekkäät paskapäät voisi jättää lapset tekemättä. Lapsi ei ole lelu joka hylätään ja jötetään pärjäämään itse. Jos ei VIITSI huolehtia lapsistaan, jättäköön ne tekemättä.
Ihan reilusti vihaan vanhenpiani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä miehen vanhemmat ovat oikeasti niin kiireisiä, että tosi vaikea on sinne viedä lapsia. He käytännössä koko kesäkauden joko golffaavat, tai ovat sitten kaukana mökillä. Syyskesällä alkaa rapukausi ja joka ikinen viikonloppu menee rapujuhlissa tai sitten heidän ystävänsä pyytävät heitä purjehtimaan, mikä kai myös on tyypillistä loppukesää. Sitten tulee varsinainen syksy ja mökillä ollaan jatkuvasti sienessä tai syömässä simpukoita joidenkin kanssa jossain ravintolassa. Syksyllä tulee myös teatteri-esitykset ja oopperat.
Sen jälkeen tulee pikkujoulukausi ja aivan jatkuvasti pitää olla jossain pikkujouluissa, milloin Suomalaisella clubilla ja milloin Kappelissa. Joulukauden tullessa tulevat joulukonsertit jokaiselle viikonlopulle. Sitten kun uudesta vuodesta on selvitty, alkaa bliniviikot. Eli appivanhemmat juoksee joka viikonloppu jossian syömässä bliniä ja mätiä. Sen jälkeen tulee ehkä jopa pieni sauma saada lapsia hoitoon, kunnes alkaa alkukevään hanget. Eli toisin sanoen joka viikonloppu ollaan Levillä, Rukalla, Ylläksellä tai Tahkolla laskemassa. Siitä oikeastaan seuraakin veneen lasku ja mökkikauden avajaiset. Siitä seuraavat viikonloput tehdään milloin mitäkin haravoinnista ulkokalusteiden kunnostukseen.
Sitten taas tulee parin viikon sauma, kun mökkikausi on avattu, mutta mökkeilyyn on turhan kolea sää. Eli ehkä kolme viikkoa. Sitten alkaakin jo varsinainen mökkikausi ja aletaan lähestyä juhannusta. Pitää tehdä sitä, tätä ja tuota. Sitten kuten sanoin: mökkeillään ja pelataan golfia.
Repeat.
Itsekäs sukupolvi valittaa kun toinen itsekäs sukupolvi vain ajattelee itseään (koska he voivat kun ei ole enää omia pikkulapsia ).
Enpä tiedä kumpi siinä sitten on kohtuuttomampi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä miehen vanhemmat ovat oikeasti niin kiireisiä, että tosi vaikea on sinne viedä lapsia. He käytännössä koko kesäkauden joko golffaavat, tai ovat sitten kaukana mökillä. Syyskesällä alkaa rapukausi ja joka ikinen viikonloppu menee rapujuhlissa tai sitten heidän ystävänsä pyytävät heitä purjehtimaan, mikä kai myös on tyypillistä loppukesää. Sitten tulee varsinainen syksy ja mökillä ollaan jatkuvasti sienessä tai syömässä simpukoita joidenkin kanssa jossain ravintolassa. Syksyllä tulee myös teatteri-esitykset ja oopperat.
Sen jälkeen tulee pikkujoulukausi ja aivan jatkuvasti pitää olla jossain pikkujouluissa, milloin Suomalaisella clubilla ja milloin Kappelissa. Joulukauden tullessa tulevat joulukonsertit jokaiselle viikonlopulle. Sitten kun uudesta vuodesta on selvitty, alkaa bliniviikot. Eli appivanhemmat juoksee joka viikonloppu jossian syömässä bliniä ja mätiä. Sen jälkeen tulee ehkä jopa pieni sauma saada lapsia hoitoon, kunnes alkaa alkukevään hanget. Eli toisin sanoen joka viikonloppu ollaan Levillä, Rukalla, Ylläksellä tai Tahkolla laskemassa. Siitä oikeastaan seuraakin veneen lasku ja mökkikauden avajaiset. Siitä seuraavat viikonloput tehdään milloin mitäkin haravoinnista ulkokalusteiden kunnostukseen.
Sitten taas tulee parin viikon sauma, kun mökkikausi on avattu, mutta mökkeilyyn on turhan kolea sää. Eli ehkä kolme viikkoa. Sitten alkaakin jo varsinainen mökkikausi ja aletaan lähestyä juhannusta. Pitää tehdä sitä, tätä ja tuota. Sitten kuten sanoin: mökkeillään ja pelataan golfia.
Repeat.
Niin.. appivanhempasi saavat elää kuten haluvat..pitäiskö heidän laittaa oma elämä holdille lastenlasten takia? Kyllä se on niin että vanhemmat hoitavat omat lapsensa ja isovanhemmat ottavat ne hoitoon silloin kuin heille sopii. Isovanhemmuus on ihana asia mutta en minäkään isovanhempana peru omia sovittuja menoja tai matkoja lasteni menojen mukaan. Lastenlapset tulevat silloin kuin minulee ja miehelleni sopii. Moni viis-kuuskymppinen saa vihdoin nauttia elämästä kun ei tarvitse pitää huolta lapsista ja on vielä työelämässä kiinni niin ei sitä jokaista vapaapäivää haluta olla lastenpiikana vaikka lastenlapset ihania ovatkin niin ei moni enää jaksa pikkulasten arkea monta päivää peräkkäin.
Mun vanhemmat on just samanlaiset kuvatunlaltaiset kermaperse-eläkeläiset. He eivät jaksa hoitaa lapsenlapsiaan kertaakaan vuoden aikana (eli tässä 12 vuoden aikana ovat hoitaneet nolla kertaa), eivät jaksa soittaa kuin kerran vuodessa 5min puhelun, eivät jaksa kyläillä, eivät jaksa tavata lapsenlapsia, eivät jaksa kiinnostua tippaakaan lapsistaan ja lastensa elämistä. Emme siis tapaa, kyläile, näe, soittele, tämä heidän toiveestaan kun on aina juuri ne purjevene/blini/pikkujoulu/ooppera viikot.
Tuollaiset ihmiset on paskoja itsekkäitä kusipäitä. Olivat tuollaisia jo silloin kun olin lapsi. Itsekkäät paskapäät voisi jättää lapset tekemättä. Lapsi ei ole lelu joka hylätään ja jötetään pärjäämään itse. Jos ei VIITSI huolehtia lapsistaan, jättäköön ne tekemättä.
Ihan reilusti vihaan vanhenpiani.
Ja milloin sun lapsuus siis loppuu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin samalla tavalla täysin yksin pienen lapsen kanssa neljän seinän sisällä vieraalla paikkakunnalla täysin miehen verkoston varassa kun mies teki töitä joissa ei ollut minkäänlaisia aikatauluja. tai jos oli, niin niihin ei voinut luottaa mitenkään päin. Olisin halunnut harrastaa ja pitää säännöllisen liikuntarytmin, mutta mistään ei voinut pitää kiinni johtuen miehen tavasta sekoittaa kotona käydessään koko kämppä ja samalla aikataulut. Sen aikaa kun hän oli kotona, hän heräsi aamulla vetämään kuivat eli seksiä meillä ei myöskään ollut. Toisin sanoen elimme kuin kämppikset.
Hän saattoi lähteä hetken varoitusajalla toiselle puolelle suomea ajelemaan, tulla takaisin yhtä leväperäisesti ja lähteä taas takaisin päin yhtä oudosti. Mitään varsinaisia lomia tai viikonloppuja ei myöskään ollut. Olisin halunnut elää normaalia perhe-elämää, enkä ahdistuneena yksin pienen lapsen kanssa arvaillen milloin mies tulee töistä. Kaikkein kamalimpia olivat jaksot, jolloin olin todella sairas (nelkytastetta kuumetta..), lapsi oli sairas (rs- virus ja viikon sairaalajakso), tai sain kerrankin lähteä viihteelle ja mies repii minut oksennuskrapuilaisena ylös kun "tulikin yllättävä työkeikka näin aamu kahdeksalta". Silloin suutuin tosissani, kun selvisi että poisjääneet kuukautiset johtuivatkin kohdunulkoisesta raskaudesta ja mies puhui lääkärin olemaan kirjottamatta mua sisään osastolle, koska hän ei vaivautunut kertomaan lääkärin läsnäollessa että hän menee paikkailemaan jonkun työpaikan Lauran työtunteja johonkin tapahtumaan. Silloin muistan että tulostin netistä avioerohakemuksen, allekirjoitin sen ja jätin keittiön pöydälle samalla kun soittelin sukua läpi et kuka lähtee viemään sairaalalle tarkistuksiin, koska pelotti sisäinen verenvuodon riski pienen yksivuotiaan kanssa. Emme eronneet, mutta mies on saanut kuulla kunniansa monta kertaa, enkä vieläkään luota häneen täysin.
Jatkan sen verran, että kaduttaa vieläkin etten säilyttänyt itsekunnioitustani ja ottanut eroa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jatkan sen verran, että kaduttaa vieläkin etten säilyttänyt itsekunnioitustani ja ottanut eroa.
Siis miten ihmeessä, kaiken tuon jälkeen, jatkoit miehen kanssa? Oletko onnellinen nyt?
Vierailija kirjoitti:
Meillä on töissä myös perheenisiä, joilla ei ole mitään kiirettä kotiin töistä.
Naureskelevat vaan kahvilla duunien jälkeen, ettei kotiin kannata vielä mennä, kauhee hulabaloo. Että sillee naiset.
Sama homma meillä ja kaikki työmatkat kelpaa, vaikka klis 2-4 viikon reissu vauvaperheen isällä niin ihan tyrkyttää itseään sinne vaikka muitakin olisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ainakin iso kynnys jättää lapsia palkatulle hoitajalle parin epäonnisen kokeilun jälkeen. Avuntarve olisi kova, ja rahaakin olisi maksaa, siitä ei ole kiinni. Vaan siitä, että on usko mennyt siihen etä on vastuuntuntoisia lapsia tarkasti vahtivia nuoria. Omat kokemuksemme olivat kännykänselailija ja tapaturman huolimattomuudella aiheuttamit lapsenvahti. Ei kiitos enää, sitten on vaan pakko selvitä yksin. Aina ja kaikkialla.
Olin alkuun itse samanlainen: en uskaltanut jättää lapsia kenenkään ulkopuolisen hoitoon. Ja kun molemmat isovanhemmat olivat kaukana (toiset ulkomailla, toiset 700 km päässä) ei tuttuja hoitajia oikein ollut apuun. Lopulta väsytin itseni niin, että melkein sairastuin, ennen kuin opin ottamaan apua vastaan.
Ja löysin lopulta oikein ihanan ja luotettavan lastenhoitajan, joka kävi meillä silloin tällöin useamman vuoden ajan.
Nyt oma esikoinen on jo 17-vuotias ja katselen suurella ilolla ja ylpeydellä, kuinka hän käy hoitamassa erään yksinhuoltajan ekaluokkailaista lasta tämän iltavuorojen ajan. Laittaa ruokaa, leikkii tämän tytön kanssa, auttaa läksyissä, ulkoilee. Pitää niin hyvää huolta, kuin vaan lapsesta voi pitää.
Kyllä meidän nuorissa on aivan mahtavia helmiä! Ne pitää vaan löytää.
Ja uskaltaa myöntää, että tarvitsee apua!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä miehen vanhemmat ovat oikeasti niin kiireisiä, että tosi vaikea on sinne viedä lapsia. He käytännössä koko kesäkauden joko golffaavat, tai ovat sitten kaukana mökillä. Syyskesällä alkaa rapukausi ja joka ikinen viikonloppu menee rapujuhlissa tai sitten heidän ystävänsä pyytävät heitä purjehtimaan, mikä kai myös on tyypillistä loppukesää. Sitten tulee varsinainen syksy ja mökillä ollaan jatkuvasti sienessä tai syömässä simpukoita joidenkin kanssa jossain ravintolassa. Syksyllä tulee myös teatteri-esitykset ja oopperat.
Sen jälkeen tulee pikkujoulukausi ja aivan jatkuvasti pitää olla jossain pikkujouluissa, milloin Suomalaisella clubilla ja milloin Kappelissa. Joulukauden tullessa tulevat joulukonsertit jokaiselle viikonlopulle. Sitten kun uudesta vuodesta on selvitty, alkaa bliniviikot. Eli appivanhemmat juoksee joka viikonloppu jossian syömässä bliniä ja mätiä. Sen jälkeen tulee ehkä jopa pieni sauma saada lapsia hoitoon, kunnes alkaa alkukevään hanget. Eli toisin sanoen joka viikonloppu ollaan Levillä, Rukalla, Ylläksellä tai Tahkolla laskemassa. Siitä oikeastaan seuraakin veneen lasku ja mökkikauden avajaiset. Siitä seuraavat viikonloput tehdään milloin mitäkin haravoinnista ulkokalusteiden kunnostukseen.
Sitten taas tulee parin viikon sauma, kun mökkikausi on avattu, mutta mökkeilyyn on turhan kolea sää. Eli ehkä kolme viikkoa. Sitten alkaakin jo varsinainen mökkikausi ja aletaan lähestyä juhannusta. Pitää tehdä sitä, tätä ja tuota. Sitten kuten sanoin: mökkeillään ja pelataan golfia.
Repeat.
Niin.. appivanhempasi saavat elää kuten haluvat..pitäiskö heidän laittaa oma elämä holdille lastenlasten takia? Kyllä se on niin että vanhemmat hoitavat omat lapsensa ja isovanhemmat ottavat ne hoitoon silloin kuin heille sopii. Isovanhemmuus on ihana asia mutta en minäkään isovanhempana peru omia sovittuja menoja tai matkoja lasteni menojen mukaan. Lastenlapset tulevat silloin kuin minulee ja miehelleni sopii. Moni viis-kuuskymppinen saa vihdoin nauttia elämästä kun ei tarvitse pitää huolta lapsista ja on vielä työelämässä kiinni niin ei sitä jokaista vapaapäivää haluta olla lastenpiikana vaikka lastenlapset ihania ovatkin niin ei moni enää jaksa pikkulasten arkea monta päivää peräkkäin.
Mun vanhemmat on just samanlaiset kuvatunlaltaiset kermaperse-eläkeläiset. He eivät jaksa hoitaa lapsenlapsiaan kertaakaan vuoden aikana (eli tässä 12 vuoden aikana ovat hoitaneet nolla kertaa), eivät jaksa soittaa kuin kerran vuodessa 5min puhelun, eivät jaksa kyläillä, eivät jaksa tavata lapsenlapsia, eivät jaksa kiinnostua tippaakaan lapsistaan ja lastensa elämistä. Emme siis tapaa, kyläile, näe, soittele, tämä heidän toiveestaan kun on aina juuri ne purjevene/blini/pikkujoulu/ooppera viikot.
Tuollaiset ihmiset on paskoja itsekkäitä kusipäitä. Olivat tuollaisia jo silloin kun olin lapsi. Itsekkäät paskapäät voisi jättää lapset tekemättä. Lapsi ei ole lelu joka hylätään ja jötetään pärjäämään itse. Jos ei VIITSI huolehtia lapsistaan, jättäköön ne tekemättä.
Ihan reilusti vihaan vanhenpiani.
Miksi sinä teit lapsia jos et halua niitä hoitaa ?? Olisi luullut,että olet viisaampi! Eivät lapset ole vanhemmilleen leluja joita voi hoitaa silloin kun huvittaa vaan he ovat sinun lapsiasi kaiken aikaa. Ei jotain mikä on pakko saada isovanhemmille kun ei aina huvita,tarvii omaa aikaa,laatuaikaa,parisuhdeaikaa ja herra ties mitä aikaa! Ymmärrän sairaudet yms. jolloinka olettaisi,että isovanhemmat tulisivat hoitamaan,mutta jotta saisi laatu sitä tai tätä.....Sinulla on perhe joka tarvitsee sinua kaiken aikaa,silloinkin kun ei huvita,ei jaksa......
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä nuo kodinhoitajapalvelut katosivat viimeistään 90-luvulla, kun lapsille saatiin lakisääteinen oikeus kunnalliseen päivähoitoon alle 3v (80-luvulla yli 3v), samoin isyysloma, oikeus olla jomman kumman vanhemman pois työelämästä, hoitamassa sairasta lasta, oikeus tekemään lyhyempää työpäivää, kunnes lapsi on 10v, äitiysloma 10kk ja oikeus olla jomman kumman vanhemman kotona, kunnes lapsi täyttää 3v. Ja kaikki nämä yhteiskunnan tukemana.
Vielä 70-lupulla äitiysloma oli 6kk ja jos et saanut hoitopaikkaa ja palannut töihin, työsuhde irtisanottiin.
Kuinkahan moni vanhempi luopuisi näistä kaikista eduista ja oikeuksista, mitä nykyään on ja vaihtaisivat ne kodinhoitajapalveluihin, joita mahdollisesti silloin tällöin sai tai ei saanut koskaan. Ja kodinhoitaja palveluista tietenkin maksettiin markkinahinta.
Ihan kuin minun elämästäni aikoinaan. Appivanhemmat eivät halunneet oma-aloitteisesti hoitaa lapsiamme, joten heille jäi etäiset välit. Mieheni ahkeroi lomillaan vanhempiensa luona remontoimassa, minä yksin pienten lasten kanssa. Olin kuolemanväsynyt. Oma äitini oli vakavasti sairas, isä kuollut. Kaikki tuntui kaatuvan päälle. Mistään en saanut apua, muuta kuin maksamalla. Joten meillä sitten oli muutama hoitotyttö kesinä ja siivooja kävi viitisen vuotta. Mies oli niitä vastaan, mutta pidin pintani. Olin ällistynyt sekä mieheni että appivanhempieni välinpitämättömyydestä lapsia ja minua kohtaan. Eipä mikään muuttunut koskaan, edelleen mies luistaa arkiaskareista ja appivanhemmat elävät omaa elämäänsä milloin eivät sitten tarvitse apua. Silloin puhelin kilahtaa. Ja vuosi vuodelta tarvitsevat enemmän apua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitini tuli äidiksi 70-luvulla ja voin sanoa että oli helppoa ja lokoisaa. Kodinhoitaja oli kotona ennen synnytystä ja synnytyksen jälkeen, mummot auttoivat viikottain, muita sukulaisia asui 30km säteellä ja auttoivat lasten kanssa. Vanhempani kävivät kaksin lomilla ja laittoivat lapset usein mummolaan kun haluaisvat lapsivapaata, siis tyyliin joka toinen viikonloppu.
Kyllä minäkin jaksaisin jos olisi noin lokoisaa.
Mutta kun ei ole. Ei ole mummolaa mihin viedä lapset (isovanhemmat eivät halua kotiaan kutsittavan mummolaksi ja sinne ei lapset saa mennä, eivät halua hoitaa tai viettää aikaa lastenlasten kanssa) eikä ole muutenkaan ketään kuka hetken katsoisi lapsia. Yksin on jaksettava aina ja puolison kanssa ei kaksin pääse koskaan mihinkään. Palkattu lastenvahti on lähinnä stressi ja usein huono kokemus (mll teini tehnyt oharit jne).
Ei mikään ihme että nykyäidit uupuu. Ollaan yksin ilman tukea ja apua ja yksin pitää jaksaa aina. Kyllä ennen oli letkeän lupsakkaa!
Suurten ikäluokkien muorit ei edes tajua miten helppoa niillä oli nykypäivään verrattuna.
Mikä hemmetin kodinhoitaja 70-luvulla? Käsi ylös, kaikki 70-luvulla lapsen saaneet, kuinka monen luona oli joku kodinhoitaja ennen ja jälkeen synnytyksen? Missä peräkylissä asuitte, kun sinne liikeni kunnallinen kodinhoitaja olemaan ihan vaan sen takia, että sinne syntyi lapsi? Vai oliko niitä lapsia kymmenen ennestään, ja äiti täysin rasittunut lapsilauman kanssa viimeisillään raskaana? Tiedoksi: sairaalassa oltiin vähintään viikko lapsen syntymän jälkeen, joten SINÄ AIKANA on mahdollista, että kodinhoitaja oli vanhempien lasten kanssa kotona, jos isä kävi työssä. Jos sellaisen sai, sosiaalisin perustein se tapahtui. Mikään itsestäänselvyys se ei ollut. Minä tiedän.
Joka toinen viikko lapset hoidossa jossain? Olipa siinä vanhemmat sitten, enpä oikein usko. Ja jos lomilla kävivät kahdestaan, niin tuskinpa niitä lomia kuitenkaan ihan tuhkatiheään oli.
Juu ennen oli letkeän lupsakkaa, kun ei ollut näitä ns, nykyajan vaatimuksia. Ei ollut mitenkään tähdellistä se terasseilla istuskeleminen ja ystävien kanssa netissä sättääminen ja blogeja väsäten. Ei ollut älykännyköitä, mitä olisi pitänyt koko ajan saada hiplata. Lastenhoito silloin ja nyt on ihan samanlaista, mutta silloin ei ollut niin paljon sitä muuta tähdellisempää. Tosin itse asuin pikkuvauvan kanssa talossa, mihin piti kantaa kaivosta vedet ja lämmittää saunan padassa kaikki pesuvesi, eikä ollut edes sisävessaa. Helppoa ja lokoisaahan se sillä lailla oli tietenkin. Kodinhoitaja, mikä se sellainen oli? Minä itse se olin.
Terveyssisar kävi kaksi kertaa synnytyksen jälkeen katsomassa vauvaa ja terveeksi totesi, siinä se "apu." Opetti minulle, miten tehdään maidosta ja vedestä sopiva pullomaito sitten kun rintamaitoa ei enää tule. Mitään valmiita vauvanmaitoja silloin ei ollut. Päinvastoin jos jotain kaupassa vauvalle oli, niitä kiellettiin antamasta, koska oikea äiti tekee kaiken itse, niin neuvottiin. Ihan 70-luvun alussa ei ollut vielä valmiita vaippojakaan, minä käytin lapsella sideharsovaippoja, ja niiden jatkuva peseminen se vasta lokoisaa oli. No serkkuvauva syntyi parin vuoden päästä ja sille oli jo kaupoissa valmisvaippojakin, hurraa. Ne oli tosin aika pas--ja laadultaan, muhjuuntuvaa paperia, mutta oli kuitenkin. Että niin on ollut lokoisaa.
Olisi luullut, että olisin uupunut, jos kerran nykyvanhemmatkin kaikkien mukavuuksiensa keskellä uupuvat, mutta enpä vain. Ihmeitten ihme. Ehkä asennoitumisessa on sitä jotain.
Meillä oli anoppila lähellä, ja siellä lapsi kävi joskus sitten, kun osasi jo itse mennä, ihan muuten vaan, mutta ei hoitoon koskaan. Ikinä lapsi ei ollut siellä yötä. Appi ja anoppi oli vuorotyössä kumpikin.
Kyllä meillä kävi kodonhoitaja 70-luvulla kun vauva tuli taloon, oli ihan yleistä, kun vanhemmat töissä. Eikä oltu edes mikään sosiaalitapaus. Isovanhemmat hoitivat myös paljon. Mutta en nyt ota kantaa siihen, tulisiko isovanhempien hoitaa lapsenlapsiaan. Omia lapsia vanhempani ja anoppi ovat hoitaneet aina mielellään, ei toki jatkuvavasti ole hoidossa olleet. Halusin vain oikaista ed kirjoittajan väärän mielikuvan kodinhoitajista 70-luvulla. Olivat todellakin lapsiperheiden käytössä. Vasta 90-luvun laman myötä muuttui toimenkuva yksinomaan vanhuksien hoitamiseen.
Ei ollut yleistä, eikä vastasynnyttänyt äiti töihin mennyt. Kodinhoitajia ei edes ole enää, ne katosi viim. 90-luvulla. Ja tarveharkintaista se oli, ei tod. riittänyt kodinhoitajaa joka kotiin, se nyt on tasan varmaa. Johonkin yhden tai kahden lapsen perheeseenkö muka meni kodinhoitaja auttelemaan ja olemaan lasten kanssa, että vanhemmat sai omaa lomaa. Työkaverini yritti 80-luvulla saada kodinhoitajan auttamaan, kun molemmat lapset sairasti eikä voinet mennä päiväkotiin, isä työmatkalla ja äidillä töissä tärkeä vaihe, ettei olisi oikein voinut jäädä kotiin. Juu ei saanut, oli äidin jäätävä kotiin. Ja yhden tapauksen tiedän kun oli yksinoleva nuori äiti, eikä tällä ketään joka olisi hakenut hänet synnytyslaitokselta kotiin kun ilman saattajaa ei saanut lähteä. Kodinhoitaja tuli hakemaan, mutta vasta illalla ehti ja yhden päivän oli äidin ja lapsen luona katsomassa, että kuinka sujuu. Hyvä sekin. Ei se mitään automaattista ollut, rajallinen määrä niitäkin oli. Isot lapsiperheet oli etusijalla ja sellaiset, joissa tiedettiin ettei oikein pärjätä, esim. yksi alkoholisoitunut äiti oli jolla paljon lapsia, siellä kävi kodinhoitaja useinkin. Hyvä palvelu, mutta ei suinkaan kaikkien ulottuvilla. Ja jos olisi pyytänyt kodinhoitajaa yöksi lasten kanssa että itse pääsisi rentoutumaan, ei olisi onnistunut.
No tuskinpa kodinhoitajia sai "omaa lomaa" varten (mikä absurdi ajatus, tosin tyypillistä av:tä vääntää asia joksikin aivan hulluksi), enkä niin väittänytkään. 70-luvulla äitiysvapaat olivat lyhyet, ja kyllä meillä äiti meni töihin, kun kodinhoitaja tuli hoitamaan. Ja olimme aivan normaali alemman keskiluokan perhe, ilman mitään "pärjäämisongelmia". Myöhemmin, kun olimme vähän isompia (alle kouluikäisiä silti), vanhemmat palkkasivat kesäisin nuoria tyttöjä meitä hoitamaan. Talvella sitten oltiin päiväkodissa tai isovanhemmat hoiti. Kesällä oltiin myös aina useampi viikko toisessa kauempana sijaitsevassa mummolassa. Varmaan on kunnastakin riippunut paljon tuo kodinhoitajien saatavuus. En siis todellakaan väitä että ennen oli paremmin, mutta oikaisin tuon väitteen ettei niitä kodinhoitajia olisi normiperheissä käynyt missään koskaan. Koska meillä kävi, niin on varmasti käynyt jossain muuallakin. Ei kuitenkaan varmasti joka kunnassa, minkä luulin olevan sanomattakin ihan selvä asia, mutta eipä palstalla tietenkään ole mikään vänkääjille selvää.
ps. Kodinhoitajia on ollut olemassa kyllä ihan 2000-luvullakin, koulutus tosin lopetettiin 90-luvun loppupuolella, kun keksittiin lähihoitajakoulutus, missä yhdistettiin kodinhoitajien ja perushoitajien koulutus.
Ohis, nykyään kunnat ovat velvoitettuja myöntämään lapsiperheille kotipalvelua, mikäli tarve (esim. kuormittava elämäntilanne, huonot yöunet jne.) täyttyy. Siis on tullut lakimuutos, ja palattu tuonne 80-luvun tilaan sen suhteen. Toki se ei tarkoita sitä, että saa kunnan kautta lastenlikan ja voi lähteä vapaalle, vaan esim. sitä että vauvan äiti voi nukkua unet kun tämä kotiapulainen on lasten kanssa ja laittaa ruuan yms. Kannattaa ehdottomasti googlettaa oman kunnan lapsiperheiden kotipalvelu, jos omassa elämässä on raskas hetki!
Mitä AP:n juttuun tulee ja jos edes lukee näitä, niin en pyytäisi hoitoapua appivanhemmilta, jotka eivät ole sitä itse ikinä tarvinneet ja jotka vieläpä tarvivat/vaativat itse noin paljon apua.
Sen sijaan laittaisin miehen kyllä nyt miettimään, mitä elämältä haluaa. Perheen kun perustaa, niin elämään tulee velvollisuuksia. Kun työpaikan ovi laitetaan kiinni, niin nuo velvollisuudet lapsia kohtaan alkavat. Vanhempien remppa-apuna olo ei ole velvollisuus. Ap voit myös ehdottaa, että jospa palaisit töihin takaisin kun vauva 9kk. Joka toinen päivä toinen hakee lapset päiväkodista ja laittaa ruuan ja toinen puolestaan tekee ylitöitä. Herättäisikö miettimään?
Vierailija kirjoitti:
Ohis, nykyään kunnat ovat velvoitettuja myöntämään lapsiperheille kotipalvelua, mikäli tarve (esim. kuormittava elämäntilanne, huonot yöunet jne.) täyttyy. Siis on tullut lakimuutos, ja palattu tuonne 80-luvun tilaan sen suhteen. Toki se ei tarkoita sitä, että saa kunnan kautta lastenlikan ja voi lähteä vapaalle, vaan esim. sitä että vauvan äiti voi nukkua unet kun tämä kotiapulainen on lasten kanssa ja laittaa ruuan yms. Kannattaa ehdottomasti googlettaa oman kunnan lapsiperheiden kotipalvelu, jos omassa elämässä on raskas hetki!
Mitä AP:n juttuun tulee ja jos edes lukee näitä, niin en pyytäisi hoitoapua appivanhemmilta, jotka eivät ole sitä itse ikinä tarvinneet ja jotka vieläpä tarvivat/vaativat itse noin paljon apua.
Sen sijaan laittaisin miehen kyllä nyt miettimään, mitä elämältä haluaa. Perheen kun perustaa, niin elämään tulee velvollisuuksia. Kun työpaikan ovi laitetaan kiinni, niin nuo velvollisuudet lapsia kohtaan alkavat. Vanhempien remppa-apuna olo ei ole velvollisuus. Ap voit myös ehdottaa, että jospa palaisit töihin takaisin kun vauva 9kk. Joka toinen päivä toinen hakee lapset päiväkodista ja laittaa ruuan ja toinen puolestaan tekee ylitöitä. Herättäisikö miettimään?
Siis appivanhemmat jotka eivät ole itse ikinä apua tarjonneet tarkoitin
Vierailija kirjoitti:
Meillä miehen vanhemmat ovat oikeasti niin kiireisiä, että tosi vaikea on sinne viedä lapsia. He käytännössä koko kesäkauden joko golffaavat, tai ovat sitten kaukana mökillä. Syyskesällä alkaa rapukausi ja joka ikinen viikonloppu menee rapujuhlissa tai sitten heidän ystävänsä pyytävät heitä purjehtimaan, mikä kai myös on tyypillistä loppukesää. Sitten tulee varsinainen syksy ja mökillä ollaan jatkuvasti sienessä tai syömässä simpukoita joidenkin kanssa jossain ravintolassa. Syksyllä tulee myös teatteri-esitykset ja oopperat.
Sen jälkeen tulee pikkujoulukausi ja aivan jatkuvasti pitää olla jossain pikkujouluissa, milloin Suomalaisella clubilla ja milloin Kappelissa. Joulukauden tullessa tulevat joulukonsertit jokaiselle viikonlopulle. Sitten kun uudesta vuodesta on selvitty, alkaa bliniviikot. Eli appivanhemmat juoksee joka viikonloppu jossian syömässä bliniä ja mätiä. Sen jälkeen tulee ehkä jopa pieni sauma saada lapsia hoitoon, kunnes alkaa alkukevään hanget. Eli toisin sanoen joka viikonloppu ollaan Levillä, Rukalla, Ylläksellä tai Tahkolla laskemassa. Siitä oikeastaan seuraakin veneen lasku ja mökkikauden avajaiset. Siitä seuraavat viikonloput tehdään milloin mitäkin haravoinnista ulkokalusteiden kunnostukseen.
Sitten taas tulee parin viikon sauma, kun mökkikausi on avattu, mutta mökkeilyyn on turhan kolea sää. Eli ehkä kolme viikkoa. Sitten alkaakin jo varsinainen mökkikausi ja aletaan lähestyä juhannusta. Pitää tehdä sitä, tätä ja tuota. Sitten kuten sanoin: mökkeillään ja pelataan golfia.
Repeat.
No tuollaista se on kai sitten niissä ns. paremmissa piireissä. Eikös poikansa ole jatkanut samaa linjaa, golfataankos teillä ja vietetään rapuiltoja ja lasketellaan Tahkolla? Niinhän se pitäisi mennä.
Anna sinä appivanhempiesi tehdä elämänsä sellaiseksi kuin haluavat. Se on heidän oikeutensa. Ei heidän lastenlasten takia tarvitse mitään elämässään muuttaa. He eivät ole päättäneet niitä hankkia. Se on sinun ja miehesi päätös.
Vaikuttavat varakkailta ihmisiltä. Ei ole itsekästä käyttää omia rahojaan omiin menoihinsa. Eikä ole itsekästä käyttää siihen omaa aikaansa. Olet vain katkera ja kateellinen, mutta se ei johda mihinkään. Yhtä hyvinhän appivanhempasi saattaisivat olla vaikka kuolleita, ja tilanne tasan sama kuin nyt. Mihin suuntaan silloin katkeruuttasi kylväisit? Täällä netissä oli aikoinaan jollain muulla keskustelupalstalla pitkän pitkä ketju siitä, kuuluvatko isovanhemmat perheeseen. Ylivoimaisesti suurin osa kirjoittajista oli sitä mieltä, että eivät kuulu, eivät millään lailla. Oletan, että edelleen ollaan samaa mieltä. Joten miksi olla katkera ja kateellinen ihmisille, jotka ovat itse asiassa täysin ulkopuolisia ihmisiä, rinnastettavissa johonkin naapuriin tai tuttavaan. Jos isovanhemmat ja siis niin omat, kuin appivanhemmatkin kuuluisivat perheeseen, silloin voitaisiin ihmetellä, miksi he eivät jaa omasta hyvästään ja omasta ajastaan perheelleen.
Ei ollut yleistä, eikä vastasynnyttänyt äiti töihin mennyt. Kodinhoitajia ei edes ole enää, ne katosi viim. 90-luvulla. Ja tarveharkintaista se oli, ei tod. riittänyt kodinhoitajaa joka kotiin, se nyt on tasan varmaa. Johonkin yhden tai kahden lapsen perheeseenkö muka meni kodinhoitaja auttelemaan ja olemaan lasten kanssa, että vanhemmat sai omaa lomaa. Työkaverini yritti 80-luvulla saada kodinhoitajan auttamaan, kun molemmat lapset sairasti eikä voinet mennä päiväkotiin, isä työmatkalla ja äidillä töissä tärkeä vaihe, ettei olisi oikein voinut jäädä kotiin. Juu ei saanut, oli äidin jäätävä kotiin. Ja yhden tapauksen tiedän kun oli yksinoleva nuori äiti, eikä tällä ketään joka olisi hakenut hänet synnytyslaitokselta kotiin kun ilman saattajaa ei saanut lähteä. Kodinhoitaja tuli hakemaan, mutta vasta illalla ehti ja yhden päivän oli äidin ja lapsen luona katsomassa, että kuinka sujuu. Hyvä sekin. Ei se mitään automaattista ollut, rajallinen määrä niitäkin oli. Isot lapsiperheet oli etusijalla ja sellaiset, joissa tiedettiin ettei oikein pärjätä, esim. yksi alkoholisoitunut äiti oli jolla paljon lapsia, siellä kävi kodinhoitaja useinkin. Hyvä palvelu, mutta ei suinkaan kaikkien ulottuvilla. Ja jos olisi pyytänyt kodinhoitajaa yöksi lasten kanssa että itse pääsisi rentoutumaan, ei olisi onnistunut.