Lue keskustelun säännöt.
Mielipiteitä lasten hoitoon viemisestä anoppilaan?
Pyydättekö te puolison vanhemmilta lasten hoitoapua? Vai tarjoutuvatko isovanhemmat itse ottamaan lapsia hoitoon?
Meillä tilanne se, että omat vanhempani ovat molemmat kuolleet ja meillä kolme lasta, joista nuorin vasta vauva. Olen nyt äitiyslomalla kesän, ja samoin vanhemmat lapset ovat lomalla koko kesän.
Minusta on ihanaa olla lasten kanssa, MUTTA mies tehnyt koko kesän pitkää päivää lähes ilman lomaa, joten olen ollut käytännössä yksin kolmen lapsen kanssa KOKO kesän. Olen kysynyt mieheltä monesti että eikö oikeasti ole mahdollista pitää yhtään lomaa. Yhden viikon siis piti, eikä osaa sanoa koska pitää seuraavan kerran lomaa. Ja sen ainoan lomaviikonkin oli auttamassa omia vanhempiaan kun heillä isompi piharemppa meneillään. Perheenä emme ole tehneet oikeastaan mitään koko kesänä.
Sanoin taas tänään, että käy kyllä voimille koittaa yksin keksiä isommille lapsille jatkuvasti tekemistä, toivoisin kuitenkin että heillä olisi edes vähän kiva kesä. Mies on sitä mieltä, että voisin ”työntää” lapsia hänen vanhemmilleen hoitoon. Minulle se on tosi vaikeaa, koska eivät itse tarjoudu ollenkaan ottamaan lapsia.
Mielipiteitä?
Kommentit (257)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä miehen vanhemmat ovat oikeasti niin kiireisiä, että tosi vaikea on sinne viedä lapsia. He käytännössä koko kesäkauden joko golffaavat, tai ovat sitten kaukana mökillä. Syyskesällä alkaa rapukausi ja joka ikinen viikonloppu menee rapujuhlissa tai sitten heidän ystävänsä pyytävät heitä purjehtimaan, mikä kai myös on tyypillistä loppukesää. Sitten tulee varsinainen syksy ja mökillä ollaan jatkuvasti sienessä tai syömässä simpukoita joidenkin kanssa jossain ravintolassa. Syksyllä tulee myös teatteri-esitykset ja oopperat.
Sen jälkeen tulee pikkujoulukausi ja aivan jatkuvasti pitää olla jossain pikkujouluissa, milloin Suomalaisella clubilla ja milloin Kappelissa. Joulukauden tullessa tulevat joulukonsertit jokaiselle viikonlopulle. Sitten kun uudesta vuodesta on selvitty, alkaa bliniviikot. Eli appivanhemmat juoksee joka viikonloppu jossian syömässä bliniä ja mätiä. Sen jälkeen tulee ehkä jopa pieni sauma saada lapsia hoitoon, kunnes alkaa alkukevään hanget. Eli toisin sanoen joka viikonloppu ollaan Levillä, Rukalla, Ylläksellä tai Tahkolla laskemassa. Siitä oikeastaan seuraakin veneen lasku ja mökkikauden avajaiset. Siitä seuraavat viikonloput tehdään milloin mitäkin haravoinnista ulkokalusteiden kunnostukseen.
Sitten taas tulee parin viikon sauma, kun mökkikausi on avattu, mutta mökkeilyyn on turhan kolea sää. Eli ehkä kolme viikkoa. Sitten alkaakin jo varsinainen mökkikausi ja aletaan lähestyä juhannusta. Pitää tehdä sitä, tätä ja tuota. Sitten kuten sanoin: mökkeillään ja pelataan golfia.
Repeat.
No tuollaista se on kai sitten niissä ns. paremmissa piireissä. Eikös poikansa ole jatkanut samaa linjaa, golfataankos teillä ja vietetään rapuiltoja ja lasketellaan Tahkolla? Niinhän se pitäisi mennä.
Anna sinä appivanhempiesi tehdä elämänsä sellaiseksi kuin haluavat. Se on heidän oikeutensa. Ei heidän lastenlasten takia tarvitse mitään elämässään muuttaa. He eivät ole päättäneet niitä hankkia. Se on sinun ja miehesi päätös.
Vaikuttavat varakkailta ihmisiltä. Ei ole itsekästä käyttää omia rahojaan omiin menoihinsa. Eikä ole itsekästä käyttää siihen omaa aikaansa. Olet vain katkera ja kateellinen, mutta se ei johda mihinkään. Yhtä hyvinhän appivanhempasi saattaisivat olla vaikka kuolleita, ja tilanne tasan sama kuin nyt. Mihin suuntaan silloin katkeruuttasi kylväisit? Täällä netissä oli aikoinaan jollain muulla keskustelupalstalla pitkän pitkä ketju siitä, kuuluvatko isovanhemmat perheeseen. Ylivoimaisesti suurin osa kirjoittajista oli sitä mieltä, että eivät kuulu, eivät millään lailla. Oletan, että edelleen ollaan samaa mieltä. Joten miksi olla katkera ja kateellinen ihmisille, jotka ovat itse asiassa täysin ulkopuolisia ihmisiä, rinnastettavissa johonkin naapuriin tai tuttavaan. Jos isovanhemmat ja siis niin omat, kuin appivanhemmatkin kuuluisivat perheeseen, silloin voitaisiin ihmetellä, miksi he eivät jaa omasta hyvästään ja omasta ajastaan perheelleen.
Sillehän ei mitään mahda jos isovanhemmat eivät halua luoda suhdetta lapsenlapsiin tai toisin päin, tämä on jokaisen hyväksyttävä. Mutta on ihan ymmärrettävää tuntea pettymystä, jos isovanhempia ei kiinnosta yhtään lastenlapset. Samoin kun isovanhemman on ok tuntea pettymystä jos vanhemmat eivät heitä halua lastenlasten elämään. Tämä pettymys täytyy jokaisen sietää ja käsitellä itse, mutta ymmärrettävää ja hyväksyttävää se on.
Isovanhemmat eivät ole perhettä. Eivät tietenkään. Perhettä ovat äiti, isä ja lapset, ja joissain tapauksissa äiti- ja isäpuolet jne.
Perheen ja tuttavan välille mahtuu silti monen moista ihmisuhdetta. Se että joku ei ole perhettä, ei tarkoita että hän on hyvän päivän tuttu. Meillä kaikilla on erilaisia ihmissuhteita, jotka ovat erilaisia läheisyyden näkökulmasta. Useimmat toivovat, että lähisukulaisten kanssa on läheiset ja hyvät välit. Aina se ei onnistu, ja on luonnollista tuntea harmia siitä. Se että on läheiset välit jonkun kanssa ei kuitenkaan tarkoita että hän on perhettä. Ero perheeseen menee siinä, onko aikuisella ns. päätäntävaltaa lasten suhteen. Isovanhemmalla ei ole - hän ei ole perhettä. Isovanhempi voi silti olla tärkeä ja rakas, ja tämä ihmissuhde saattaa olla rikastuttava kaikille kolmelle osapuolelle: isovanhemmille, vanhemmille ja lapsenlapsille.
Oikeastaan niiden hyvien ja läheisten välien tärkein ehto usein onkin, että jokainen pystyy havaitsemaan mihin itse loppuu ja mistä toinen alkaa. Vanhempi ei voi pitää millään muotoaan oikeutena viedä lapsia hoitoon isovanhemmille. Mutta isovanhempikaan ei voi pitää millään muotoa oikeutenaan esimerkiksi lastenlasten hoitoa. Lastenlasten hoito ja hoitoon antaminen on etuoikeus, joka toteutuu kun molemmat ovat tyytyväisiä toisen osapuolen näkemykseen siitä. Nämä ovat kaikissa ihmissuhteissa tärkeitä: rajat. Jostain syystä suomalaisilla (sekä isovanhempien että vanhempien sukupolvella) on isoja vaikeuksia näiden kanssa. Epäilen itse henkilökohtaisesti sen johtuvan pitkälti sotahistoriastamme ja erityisesti evakkolasten määrästä. Lapsuudessa tapahtunut hylkäämisen kokemus ja trauma suhteessa vanhempiin vaikuttaa syvästi omaan vanhemmuuteen aikuisiällä, jos sitä ei pääse käsittelemään. Nämä nykyisovanhempien vanhemmat ovat suurin osa aikanaan erotettu vanhemmistaan hyvin pienenä, ja kun ovat kiintyneet uuteen perheeseen Ruotsissa niin ovat jälleen joutuneet hylkäämään perheensä. Vasta oli hyvä yleisökirjoitus evakkolapselta Hesarissa, hän sanoi suoraan ettei suhde omaan äitiin ollut ikinä samanlainen. Oli hirveän pelottavaa ja hämmentävää joutua jättämään oma äiti pienenä lapsena, suorastaan kauhistuttavaa. Ja palatessa se oma perhe tuntui vieraalta ja Ruotsin perhettä oli ikävä. On naivia kuvitella, että tällainen ei vaikuttaisi omaan äitiyteen aikanaan kun lapsia on saanut. Sanotaan että menee kolme sukupolvea parantua traumasta, siitä voi jokainen laskea eteenpäin.
Tämä meni ihan sivuraiteille nyt, mutta minä uskon että tuolta löytyy se perimmäinen syy, miksi suomalaisille isovanhempi-vanhempi-lapsenlapsi -suhteet ovat niin vaikeita. Joko ollaan etäisiä kuin hyvän päivän tutut, tai sitten eletään kuin perheessä olisi neljä (tai pahimmillaan kuusi) vanhempaa. Välimuotoja on vaikea löytää, ja silloinkin kun löytyvät, joku uhriutuu ja itkee kun toinen vetää terveet rajat omat hyvinvointinsa ja elämänsä ympärille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ohis, nykyään kunnat ovat velvoitettuja myöntämään lapsiperheille kotipalvelua, mikäli tarve (esim. kuormittava elämäntilanne, huonot yöunet jne.) täyttyy. Siis on tullut lakimuutos, ja palattu tuonne 80-luvun tilaan sen suhteen. Toki se ei tarkoita sitä, että saa kunnan kautta lastenlikan ja voi lähteä vapaalle, vaan esim. sitä että vauvan äiti voi nukkua unet kun tämä kotiapulainen on lasten kanssa ja laittaa ruuan yms. Kannattaa ehdottomasti googlettaa oman kunnan lapsiperheiden kotipalvelu, jos omassa elämässä on raskas hetki!
Mitä AP:n juttuun tulee ja jos edes lukee näitä, niin en pyytäisi hoitoapua appivanhemmilta, jotka eivät ole sitä itse ikinä tarvinneet ja jotka vieläpä tarvivat/vaativat itse noin paljon apua.
Sen sijaan laittaisin miehen kyllä nyt miettimään, mitä elämältä haluaa. Perheen kun perustaa, niin elämään tulee velvollisuuksia. Kun työpaikan ovi laitetaan kiinni, niin nuo velvollisuudet lapsia kohtaan alkavat. Vanhempien remppa-apuna olo ei ole velvollisuus. Ap voit myös ehdottaa, että jospa palaisit töihin takaisin kun vauva 9kk. Joka toinen päivä toinen hakee lapset päiväkodista ja laittaa ruuan ja toinen puolestaan tekee ylitöitä. Herättäisikö miettimään?
Uskaltaako kukaan tollaseen lähteä, että pyytää apua lasten kanssa, kun on kuormittava tilanne? Siitähän joutuu heti johonkin kirjatuksi ja varjele jos joku saa päähänsä, että teillä menee nyt perheessä huonosti ja lapset kärsii, lasun paikka!
No se on otettu käyttöön juuri sen vuoksi, ettei enää normaalin perheen pitäisi hakea apua lastensuojeluilmoituksen välityksellä. Eli juuri siihen on haluttu puuttua, että pitää pystyä saamaan apua leimautumatta ongelmaperheeksi. Minun yksi ystävä sai apua vaikean synnytyksen jälkeen kun mies oli palannut isyyslomalta töihin. Itse olen saanut apua mieheni pitkän työmatkan ajaksi. Tämä ks. ystävä siis vinkkasit minulle. Meillä valvottava vauva, temperamenttinen uhmaikäinen ja eskarilainen, eikä tukiverkostoa. Ei tullut lasua ja ei neuvolan tätikään kysele erityisempiä voinnistani. Mutta ainahan voi olla, että tämä on juuri minun kunnassa hyvin markkinoitu ja käytetty juttu, eikä välttämättä jossain toisessa niin "normaali".
-se jota lainasit
Meillä miniä on reippaasti kysynyt aina jos on tarvinnut hoitoa lapsille.
Äitiyslomien aikana on tuonut vauvan meille jo kuukauden ikäisenä ja käynyt harrastuksessaan kerran viikossa. Eli n 3h viikossa. Luksusta on ollut se että olen näin saanut rauhassa tutustua pieneen.
Muuten lapset ovat yökylässä ehkä 2x vuodessa.
Missä ihmeen illuusiossa ja maailmassa tämän päivän äidit oikein elävät? Kun lapsen hoitajaksi kelpaa vain anoppi tai äiti.
Lapsia on ollut perheessä maailman sivun. Meillä on kolme lasta pienellä ikäerolla, eikä koskaan ole ollut lastenhoito ongelmia, eikä isovanhemmat hoitaneet koskaan, kun molemmat työelämässä ja välimatka 300km ja silti suhteet läheiset, jotka on hoidettu vierailujen avulla.
Meillä lapset oli pieniä 2000-luvun alussa, enkä muista muidenkaan äitien valittaneen lastenhoito-ongelmia, kun toisiin äitiin tutustuimme leikkipuistoissa ja vastaavissa ja naapurissa asui myös lapsiperheitä ja autoimme toinen toisiamme ja vuorollaan
hoidimme omien lasten ohella muiden lapsia.
Ei siellä hiekkalaatikolla tarvitse olla kaikki äidit, vaan yhtähyvin voi sopia ja valvoa myös muiden lapsia, jolloin lapsen äiti pääsee käymään kaupassa tai siivoamaan kotona rauhassa, kun lapset eivät ole jaloissa tai vaikka lukemaan kirjaa.
Ja ap. tapauksessa miksi hän ei pyydä lapsilleen leikkiseuraa kotiinsa lasten kavereita ja vastavuoroisesti hänen lapsensa voisi mennä käverin kotiin. Ja lapset leikkivät ja ulkoilevat mielellään isossa ryhmässä ja aikuiselle jää vain lasten valvominen.
Vai eikö haluta tutustua muihin äiteihin, eikä tarjota vastapalveluita, vaan halutaan olla vain avun saajana
Miksi ihmeessä ne lapset pitää säilöä kotiin neljän seinän sisälle ja huutaa isovanhempia apuun, jos ei jaksa hoitaa niitä. Suomessa on laadukas päivähoito, johon jokaisella lapsella on oikeus.
Jokainen lapsi tarvitsee päivittäin ulkoilua, leikkejä ja virikkeellistä toimintaa. Se on jokaisen lapsen oikeus ja etu. Jopa lakiin kirjoitettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ohis, nykyään kunnat ovat velvoitettuja myöntämään lapsiperheille kotipalvelua, mikäli tarve (esim. kuormittava elämäntilanne, huonot yöunet jne.) täyttyy. Siis on tullut lakimuutos, ja palattu tuonne 80-luvun tilaan sen suhteen. Toki se ei tarkoita sitä, että saa kunnan kautta lastenlikan ja voi lähteä vapaalle, vaan esim. sitä että vauvan äiti voi nukkua unet kun tämä kotiapulainen on lasten kanssa ja laittaa ruuan yms. Kannattaa ehdottomasti googlettaa oman kunnan lapsiperheiden kotipalvelu, jos omassa elämässä on raskas hetki!
Mitä AP:n juttuun tulee ja jos edes lukee näitä, niin en pyytäisi hoitoapua appivanhemmilta, jotka eivät ole sitä itse ikinä tarvinneet ja jotka vieläpä tarvivat/vaativat itse noin paljon apua.
Sen sijaan laittaisin miehen kyllä nyt miettimään, mitä elämältä haluaa. Perheen kun perustaa, niin elämään tulee velvollisuuksia. Kun työpaikan ovi laitetaan kiinni, niin nuo velvollisuudet lapsia kohtaan alkavat. Vanhempien remppa-apuna olo ei ole velvollisuus. Ap voit myös ehdottaa, että jospa palaisit töihin takaisin kun vauva 9kk. Joka toinen päivä toinen hakee lapset päiväkodista ja laittaa ruuan ja toinen puolestaan tekee ylitöitä. Herättäisikö miettimään?
Uskaltaako kukaan tollaseen lähteä, että pyytää apua lasten kanssa, kun on kuormittava tilanne? Siitähän joutuu heti johonkin kirjatuksi ja varjele jos joku saa päähänsä, että teillä menee nyt perheessä huonosti ja lapset kärsii, lasun paikka!
No se on otettu käyttöön juuri sen vuoksi, ettei enää normaalin perheen pitäisi hakea apua lastensuojeluilmoituksen välityksellä. Eli juuri siihen on haluttu puuttua, että pitää pystyä saamaan apua leimautumatta ongelmaperheeksi. Minun yksi ystävä sai apua vaikean synnytyksen jälkeen kun mies oli palannut isyyslomalta töihin. Itse olen saanut apua mieheni pitkän työmatkan ajaksi. Tämä ks. ystävä siis vinkkasit minulle. Meillä valvottava vauva, temperamenttinen uhmaikäinen ja eskarilainen, eikä tukiverkostoa. Ei tullut lasua ja ei neuvolan tätikään kysele erityisempiä voinnistani. Mutta ainahan voi olla, että tämä on juuri minun kunnassa hyvin markkinoitu ja käytetty juttu, eikä välttämättä jossain toisessa niin "normaali".
-se jota lainasit
Uskomatonta. Kunnissa käytäntö vaihtelee rajusti. Meidän kunnassa ei tod saa mieheb pitkön työmatkan takia tai vaikean synnytyksen jälkeen. Meillä pitää olla joku vamma/sairaus josta lääkörintodistus. Ja kyllä , tiedän että kriteerit pitää olla samat kaikkialla, mutta TODELLISUUDESSA ei näin ole!
Minä en ole saanut kotipalvelua tilanteessa jossa loppuraskaudessa sairastuin äkillisesti krooniseen sairauteen. Kotona oli taapero, raskautta vielä 2kk jäljellä, miehen työnantaja ei suostunut miehen palkattomaan vapaaseen tai etätyöhön. En voinut nostaa taaperoa, ulkoiluttaa, hädin tuskin ulkoiluttaa. Oli lääkärintodistus ja saikkulappu. Vastaus; ei kotiapua koska tämä ei ole ÄKILLINEN tarve vaan raskaus oli tiedossa ja jos raskaus laukaisi sairauden siiheb olisi pitänyt varautua itse.
Isovanhemmat ei osallstu elämäämme mitenkään eivätkä halua auttaa, ei ole ketään muutakaan joka auttaisi, mies ei saanut olla pois työstä. Mitäpä siinä sitten. Kotipalvelu yksityiseltä maksoi 45e/tunti ja sitä otin muitaman kerran mutta taapero oli siis ”heitteillä” eikä päässyt ulkoilemaan päivällä enkä kakkapyllyä päässyt pesemään.
Me ei olla saatu kotiapua koskaan vaikka ollaan tukiverkottomia, vaikka on ollut vaikeita tilanteita, vaikka on ollut sairastelua ja pari kauhutilannetta (=puoiso työmatkaöla, yksi lapsi joutuu sairaalaan, pitää mennä sinne mukaan, minne muut lapset? Kun ei ole hoitajaa).yhteiskunta EI AUTA VAIKKA PYYTÄÄ.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä miehen vanhemmat ovat oikeasti niin kiireisiä, että tosi vaikea on sinne viedä lapsia. He käytännössä koko kesäkauden joko golffaavat, tai ovat sitten kaukana mökillä. Syyskesällä alkaa rapukausi ja joka ikinen viikonloppu menee rapujuhlissa tai sitten heidän ystävänsä pyytävät heitä purjehtimaan, mikä kai myös on tyypillistä loppukesää. Sitten tulee varsinainen syksy ja mökillä ollaan jatkuvasti sienessä tai syömässä simpukoita joidenkin kanssa jossain ravintolassa. Syksyllä tulee myös teatteri-esitykset ja oopperat.
Sen jälkeen tulee pikkujoulukausi ja aivan jatkuvasti pitää olla jossain pikkujouluissa, milloin Suomalaisella clubilla ja milloin Kappelissa. Joulukauden tullessa tulevat joulukonsertit jokaiselle viikonlopulle. Sitten kun uudesta vuodesta on selvitty, alkaa bliniviikot. Eli appivanhemmat juoksee joka viikonloppu jossian syömässä bliniä ja mätiä. Sen jälkeen tulee ehkä jopa pieni sauma saada lapsia hoitoon, kunnes alkaa alkukevään hanget. Eli toisin sanoen joka viikonloppu ollaan Levillä, Rukalla, Ylläksellä tai Tahkolla laskemassa. Siitä oikeastaan seuraakin veneen lasku ja mökkikauden avajaiset. Siitä seuraavat viikonloput tehdään milloin mitäkin haravoinnista ulkokalusteiden kunnostukseen.
Sitten taas tulee parin viikon sauma, kun mökkikausi on avattu, mutta mökkeilyyn on turhan kolea sää. Eli ehkä kolme viikkoa. Sitten alkaakin jo varsinainen mökkikausi ja aletaan lähestyä juhannusta. Pitää tehdä sitä, tätä ja tuota. Sitten kuten sanoin: mökkeillään ja pelataan golfia.
Repeat.
Niin.. appivanhempasi saavat elää kuten haluvat..pitäiskö heidän laittaa oma elämä holdille lastenlasten takia? Kyllä se on niin että vanhemmat hoitavat omat lapsensa ja isovanhemmat ottavat ne hoitoon silloin kuin heille sopii. Isovanhemmuus on ihana asia mutta en minäkään isovanhempana peru omia sovittuja menoja tai matkoja lasteni menojen mukaan. Lastenlapset tulevat silloin kuin minulee ja miehelleni sopii. Moni viis-kuuskymppinen saa vihdoin nauttia elämästä kun ei tarvitse pitää huolta lapsista ja on vielä työelämässä kiinni niin ei sitä jokaista vapaapäivää haluta olla lastenpiikana vaikka lastenlapset ihania ovatkin niin ei moni enää jaksa pikkulasten arkea monta päivää peräkkäin.
Mun vanhemmat on just samanlaiset kuvatunlaltaiset kermaperse-eläkeläiset. He eivät jaksa hoitaa lapsenlapsiaan kertaakaan vuoden aikana (eli tässä 12 vuoden aikana ovat hoitaneet nolla kertaa), eivät jaksa soittaa kuin kerran vuodessa 5min puhelun, eivät jaksa kyläillä, eivät jaksa tavata lapsenlapsia, eivät jaksa kiinnostua tippaakaan lapsistaan ja lastensa elämistä. Emme siis tapaa, kyläile, näe, soittele, tämä heidän toiveestaan kun on aina juuri ne purjevene/blini/pikkujoulu/ooppera viikot.
Tuollaiset ihmiset on paskoja itsekkäitä kusipäitä. Olivat tuollaisia jo silloin kun olin lapsi. Itsekkäät paskapäät voisi jättää lapset tekemättä. Lapsi ei ole lelu joka hylätään ja jötetään pärjäämään itse. Jos ei VIITSI huolehtia lapsistaan, jättäköön ne tekemättä.
Ihan reilusti vihaan vanhenpiani.
Miksi sinä teit lapsia jos et halua niitä hoitaa ?? Olisi luullut,että olet viisaampi! Eivät lapset ole vanhemmilleen leluja joita voi hoitaa silloin kun huvittaa vaan he ovat sinun lapsiasi kaiken aikaa. Ei jotain mikä on pakko saada isovanhemmille kun ei aina huvita,tarvii omaa aikaa,laatuaikaa,parisuhdeaikaa ja herra ties mitä aikaa! Ymmärrän sairaudet yms. jolloinka olettaisi,että isovanhemmat tulisivat hoitamaan,mutta jotta saisi laatu sitä tai tätä.....Sinulla on perhe joka tarvitsee sinua kaiken aikaa,silloinkin kun ei huvita,ei jaksa......
Haha mikä v*jakki olet. Kyse on siitä että isovanhemmat ei VÄLITÄ EIKÄ TAPAA lapsenlapsia. Vain sinä keksit omassa päässä että lapset oltaisiin tunkemassa hoitoon. Enköhän hoida lapseni itse kun olen 12 vuotta hoitanut ne itse ilman yhtäkään hoitokertaa. Olet kkyllä yksinkertainen mutta avlla nyt onkin miinusmerkkinen äo useimmilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nämä pätijät, ketkä täällä haukkuu tukiverkottomia (jotka ei koskaan saa lasta hoitoon sekunniksikaan) ovat juuri niitä jotka itse vievät joka viikonloppu lapset mummolaan ja saavat valtavasti hoitoapua. Sitten täällä ylemmyydentuntoisina rääkyvät uupuneille tukiverkottomille että ”hoitakaa itse omat lapsenne” ja ”milsi teet lapsia kun et jaksa niitä hoitaa”.
Tää on niin nähty! Ne kellä on valtavasti apua eivät oikein edes tajua sitä, koska se on itsestäänselvyys kuten ilma jota hengität. Sitten kun joku uupuneena huokaa että ei ole saanut kertaakaan lapsivapaata 10 vuoteen niin jo hyökkää apua saavat päälle ja haukkuvat laiskaksi vanhemmaksi.
Olen itse tuliverkottomana pyörittänyt perhettä 15 vuotta ja sanon kyllä että 90% pareista olisi eronnut tässä pyörityksessä. Sen verran raskaampaa on kun ei ole ollenkaan koskaan parisuhdeaikaa tai parisuhdelomia eikä ikinä yhtään yötä ilman lapsia. Oma valinta tämä toki on, ja minä jaksan kun leikkiin olen ryhtynyt. Mutta se mitä en julolauta kuuntele ollenkaan on lellittyjen apua valtavasti saavien pätemlset, ”ohjeet” ja syyllistämiset.
Ex-anoppi soittaa itse melkein joka viikko, voiko ottaa lapsen viikonloppuna yöksi. Joskus jos pitää tietää lapsenvahti etukäteen, otan rohkeasti puhelimen kouraan ja soitan itse. Tätä on turha laittaa ex-miehen hommaksi, ei minulla ole edes hänen puhelinnumeroaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No jos mies oli ainoan lomaviikon jeesaamassa vanhempiaan niin kyllä näillä nyt vastavuoroisesti on velvollisuus edes hetkeksi ottaa lapset huostaansa. Ja miehesi tehtävä kyllä olisi asiasta sopia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ohis, nykyään kunnat ovat velvoitettuja myöntämään lapsiperheille kotipalvelua, mikäli tarve (esim. kuormittava elämäntilanne, huonot yöunet jne.) täyttyy. Siis on tullut lakimuutos, ja palattu tuonne 80-luvun tilaan sen suhteen. Toki se ei tarkoita sitä, että saa kunnan kautta lastenlikan ja voi lähteä vapaalle, vaan esim. sitä että vauvan äiti voi nukkua unet kun tämä kotiapulainen on lasten kanssa ja laittaa ruuan yms. Kannattaa ehdottomasti googlettaa oman kunnan lapsiperheiden kotipalvelu, jos omassa elämässä on raskas hetki!
Mitä AP:n juttuun tulee ja jos edes lukee näitä, niin en pyytäisi hoitoapua appivanhemmilta, jotka eivät ole sitä itse ikinä tarvinneet ja jotka vieläpä tarvivat/vaativat itse noin paljon apua.
Sen sijaan laittaisin miehen kyllä nyt miettimään, mitä elämältä haluaa. Perheen kun perustaa, niin elämään tulee velvollisuuksia. Kun työpaikan ovi laitetaan kiinni, niin nuo velvollisuudet lapsia kohtaan alkavat. Vanhempien remppa-apuna olo ei ole velvollisuus. Ap voit myös ehdottaa, että jospa palaisit töihin takaisin kun vauva 9kk. Joka toinen päivä toinen hakee lapset päiväkodista ja laittaa ruuan ja toinen puolestaan tekee ylitöitä. Herättäisikö miettimään?
Uskaltaako kukaan tollaseen lähteä, että pyytää apua lasten kanssa, kun on kuormittava tilanne? Siitähän joutuu heti johonkin kirjatuksi ja varjele jos joku saa päähänsä, että teillä menee nyt perheessä huonosti ja lapset kärsii, lasun paikka!
No se on otettu käyttöön juuri sen vuoksi, ettei enää normaalin perheen pitäisi hakea apua lastensuojeluilmoituksen välityksellä. Eli juuri siihen on haluttu puuttua, että pitää pystyä saamaan apua leimautumatta ongelmaperheeksi. Minun yksi ystävä sai apua vaikean synnytyksen jälkeen kun mies oli palannut isyyslomalta töihin. Itse olen saanut apua mieheni pitkän työmatkan ajaksi. Tämä ks. ystävä siis vinkkasit minulle. Meillä valvottava vauva, temperamenttinen uhmaikäinen ja eskarilainen, eikä tukiverkostoa. Ei tullut lasua ja ei neuvolan tätikään kysele erityisempiä voinnistani. Mutta ainahan voi olla, että tämä on juuri minun kunnassa hyvin markkinoitu ja käytetty juttu, eikä välttämättä jossain toisessa niin "normaali".
-se jota lainasit
Uskomatonta. Kunnissa käytäntö vaihtelee rajusti. Meidän kunnassa ei tod saa mieheb pitkön työmatkan takia tai vaikean synnytyksen jälkeen. Meillä pitää olla joku vamma/sairaus josta lääkörintodistus. Ja kyllä , tiedän että kriteerit pitää olla samat kaikkialla, mutta TODELLISUUDESSA ei näin ole!
Minä en ole saanut kotipalvelua tilanteessa jossa loppuraskaudessa sairastuin äkillisesti krooniseen sairauteen. Kotona oli taapero, raskautta vielä 2kk jäljellä, miehen työnantaja ei suostunut miehen palkattomaan vapaaseen tai etätyöhön. En voinut nostaa taaperoa, ulkoiluttaa, hädin tuskin ulkoiluttaa. Oli lääkärintodistus ja saikkulappu. Vastaus; ei kotiapua koska tämä ei ole ÄKILLINEN tarve vaan raskaus oli tiedossa ja jos raskaus laukaisi sairauden siiheb olisi pitänyt varautua itse.Isovanhemmat ei osallstu elämäämme mitenkään eivätkä halua auttaa, ei ole ketään muutakaan joka auttaisi, mies ei saanut olla pois työstä. Mitäpä siinä sitten. Kotipalvelu yksityiseltä maksoi 45e/tunti ja sitä otin muitaman kerran mutta taapero oli siis ”heitteillä” eikä päässyt ulkoilemaan päivällä enkä kakkapyllyä päässyt pesemään.
Me ei olla saatu kotiapua koskaan vaikka ollaan tukiverkottomia, vaikka on ollut vaikeita tilanteita, vaikka on ollut sairastelua ja pari kauhutilannetta (=puoiso työmatkaöla, yksi lapsi joutuu sairaalaan, pitää mennä sinne mukaan, minne muut lapset? Kun ei ole hoitajaa).yhteiskunta EI AUTA VAIKKA PYYTÄÄ.
Helsingissä tuttu pariskunta (koulutettuja, hyvissä töissä, ei siis mitään sosiaalitapauksia) sai _tukiperheen_ siitä syystä että tukiverkkoa ei ole. Ei onnistuisi meidän kunnassa. Meidän kunta rikkoo lakia ja lapsiperheen kotiapua ei ole ollenkaan. Se on vain paperilla eli lause ”lapsiperheen kotipalvelua voidaan mahdollisuuksien mukaan antaa jos vanhusten kotipalvelusta jää ylijäämäresurssia käytettäväksi siihen”. Arvaa jääkö koskaan, no ei. Eli koko kotiapua ei vaan ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No jos mies oli ainoan lomaviikon jeesaamassa vanhempiaan niin kyllä näillä nyt vastavuoroisesti on velvollisuus edes hetkeksi ottaa lapset huostaansa. Ja miehesi tehtävä kyllä olisi asiasta sopia.
Ei appikset noin ajattele. He vastivat kaiken avun itselleen koska kokevat että lapsi on sen heille velkaa. Ei heille tule mieleenkään että voisi auttaa lastaan. Saattavat suuttuajos ehdottaa vastavuoroaittamista.
Appikset eivät selkeästi halua hoitaa. Mulla omat vanhemmat on samanlaiset. Kaikki apu heille, lapsille ei vahobgossakaan mitään.
Meillä ei anoppila ole kertaakaan osoittanut mitään halua hoitamiseen 10v aikana ja ovat kautta rantain tehneet selväksi etteivät hoida (siis tyyliin ”onhan teillä nyt lastenhoitopalvelun puhelinnumero jos tulisi tilanne että tarvitsisi hoitajaa).
En todellakaan menisi pyytämään mitään apua.
Apn tilanne on ihan sama, jos 8 vuoden aikana ei sieltä ole tullut mitään kiinnostusta tai halua hoitaa niin sitten sitä kiinnostusta ei vaan ole. Ei kannata pyytää apua, tulee vain kiusallinen hankala tilanne kun appikset yrittää vaikeana keksiä tekosyytä miksi ei käy.
Sanoisin että anna olla. Mutta mies pois sieltä auttamasta myös, jos apua ei sieltä saa niin sitä ei myöskään sinne anneta.
Jos kysyvät terassitalkoisiin tms niin aina vastaatte että ei onnistu kun ei saada lastenhoitoapua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ketjua lukematta. Lapset eivät mene hoitoon anoppilaan, vaan mummolaan.
kirjoitti:
Missä ihmeen illuusiossa ja maailmassa tämän päivän äidit oikein elävät? Kun lapsen hoitajaksi kelpaa vain anoppi tai äiti.
Lapsia on ollut perheessä maailman sivun. Meillä on kolme lasta pienellä ikäerolla, eikä koskaan ole ollut lastenhoito ongelmia, eikä isovanhemmat hoitaneet koskaan, kun molemmat työelämässä ja välimatka 300km ja silti suhteet läheiset, jotka on hoidettu vierailujen avulla.
Meillä lapset oli pieniä 2000-luvun alussa, enkä muista muidenkaan äitien valittaneen lastenhoito-ongelmia, kun toisiin äitiin tutustuimme leikkipuistoissa ja vastaavissa ja naapurissa asui myös lapsiperheitä ja autoimme toinen toisiamme ja vuorollaan
hoidimme omien lasten ohella muiden lapsia.Ei siellä hiekkalaatikolla tarvitse olla kaikki äidit, vaan yhtähyvin voi sopia ja valvoa myös muiden lapsia, jolloin lapsen äiti pääsee käymään kaupassa tai siivoamaan kotona rauhassa, kun lapset eivät ole jaloissa tai vaikka lukemaan kirjaa.
Ja ap. tapauksessa miksi hän ei pyydä lapsilleen leikkiseuraa kotiinsa lasten kavereita ja vastavuoroisesti hänen lapsensa voisi mennä käverin kotiin. Ja lapset leikkivät ja ulkoilevat mielellään isossa ryhmässä ja aikuiselle jää vain lasten valvominen.
Vai eikö haluta tutustua muihin äiteihin, eikä tarjota vastapalveluita, vaan halutaan olla vain avun saajana
Tätä minäkin ihmettelen. Missä ovat lasten kummit? Missä ovat vanhempien sisarukset? Missä ovat vanhempien ystävät? Naapuruston lapsiperheet? Kuitenkin moni on sitä mieltä, ettei heidän vanhempiensa ikäluokka edes osaa nykyajan lastenhoitoon liittyviä asioita, mutta kuitenkin lapset pitäisi saada tuupattua juuri heille. Kun omat lapseni olivat pieniä, hoitoapua haettiin oman ikäluokan ihmisiltä eikä edelliseltä sukupolvelta. Tietenkin avussa toimi vastavuoroisuus, joten onko nykyisin tilanne tosiaan se, että halutaan vain saada, mutta ei antaa?
Ukko36 kirjoitti:
Meillä miniä on käyttänyt anoppiaan ilmaisena lapsenvahtina jo 15v.
Lapsia neljä.
Joskus mukuloita on anopilla jopa koko kesän, putkeen!Miks pitää tehdä lapsia, jos ei niitä itse halua/voi/kykene hoitamaan?
Minun lapseni pyytää minua apuun. Tarjoan myös itse apuani. Jos ei sovi, niin sanon sen.
Rakastan lapsenlapsiani ja he ovat elämäni suola.
Tärkeää on kertoa milloin sopii ja milloin ei sovi.
Jokin on sekaisin, jos isovanhemmat joutuvat liikaa tekemään. Mitä he itse miettivät? Sinun näkemyksesi on tuo ylikuorma.
Onko puhumisen kulttuuri opeteltavissa? On.
Kyllä ja ei, ja mielipidettä voi jopa vaihtaa.
Laita ystävällinen tekstari anopille. Kerro, että pyydät/tarvitset hoitoapua viikolla X. Monasti eläkeläiset ovat kiireisiä ja ovat saattaneet aikatauluttaa omat menemisensä. Ikinä ei kannata olla kysymättä.
Vierailija kirjoitti:
kirjoitti:
Missä ihmeen illuusiossa ja maailmassa tämän päivän äidit oikein elävät? Kun lapsen hoitajaksi kelpaa vain anoppi tai äiti.
Lapsia on ollut perheessä maailman sivun. Meillä on kolme lasta pienellä ikäerolla, eikä koskaan ole ollut lastenhoito ongelmia, eikä isovanhemmat hoitaneet koskaan, kun molemmat työelämässä ja välimatka 300km ja silti suhteet läheiset, jotka on hoidettu vierailujen avulla.
Meillä lapset oli pieniä 2000-luvun alussa, enkä muista muidenkaan äitien valittaneen lastenhoito-ongelmia, kun toisiin äitiin tutustuimme leikkipuistoissa ja vastaavissa ja naapurissa asui myös lapsiperheitä ja autoimme toinen toisiamme ja vuorollaan
hoidimme omien lasten ohella muiden lapsia.Ei siellä hiekkalaatikolla tarvitse olla kaikki äidit, vaan yhtähyvin voi sopia ja valvoa myös muiden lapsia, jolloin lapsen äiti pääsee käymään kaupassa tai siivoamaan kotona rauhassa, kun lapset eivät ole jaloissa tai vaikka lukemaan kirjaa.
Ja ap. tapauksessa miksi hän ei pyydä lapsilleen leikkiseuraa kotiinsa lasten kavereita ja vastavuoroisesti hänen lapsensa voisi mennä käverin kotiin. Ja lapset leikkivät ja ulkoilevat mielellään isossa ryhmässä ja aikuiselle jää vain lasten valvominen.
Vai eikö haluta tutustua muihin äiteihin, eikä tarjota vastapalveluita, vaan halutaan olla vain avun saajana
Tätä minäkin ihmettelen. Missä ovat lasten kummit? Missä ovat vanhempien sisarukset? Missä ovat vanhempien ystävät? Naapuruston lapsiperheet? Kuitenkin moni on sitä mieltä, ettei heidän vanhempiensa ikäluokka edes osaa nykyajan lastenhoitoon liittyviä asioita, mutta kuitenkin lapset pitäisi saada tuupattua juuri heille. Kun omat lapseni olivat pieniä, hoitoapua haettiin oman ikäluokan ihmisiltä eikä edelliseltä sukupolvelta. Tietenkin avussa toimi vastavuoroisuus, joten onko nykyisin tilanne tosiaan se, että halutaan vain saada, mutta ei antaa?
Olen kohta 10v luonut tukiverkkoa. Olen onnistunut vain sellaisen tekemään missä minä autan naapuruston perheitä mutta itse en saa apua. Mulle tuodaan muiden lapsia ja hoidan niitä ja olen muille tukiverkko, he eivät koskaan vastavuoroisesti minulle.
Mun vanhemmat on eristänyt ja hylännyt mut kokonaan ja samalla meni suku (isä on narsisti, osaa kyllä kääntää kaikki valitsemaansa uhria vastaan) joten meillä ei ole edes niitä kummeja kun sukulaisia ei voinut pyytää. Pari ystävää on mutta niin väsyneitä lapsiperherallista että eivät halua vastavuoroauttamista, heillä kun on isovanhemmat.
Tukiverkon luominen ob helppoa paperilla ja ajatuksisa. Tässä 10 v ajan olen oikeasti ponnistellut ja yrittänyt. Ei tulosta. Olen vain antajan roolissa.
Vierailija kirjoitti:
Laita ystävällinen tekstari anopille. Kerro, että pyydät/tarvitset hoitoapua viikolla X. Monasti eläkeläiset ovat kiireisiä ja ovat saattaneet aikatauluttaa omat menemisensä. Ikinä ei kannata olla kysymättä.
Heh mikä ohje. Tuollaiseen tekstariin ei vastata ikinä...
Uskaltaako kukaan tollaseen lähteä, että pyytää apua lasten kanssa, kun on kuormittava tilanne? Siitähän joutuu heti johonkin kirjatuksi ja varjele jos joku saa päähänsä, että teillä menee nyt perheessä huonosti ja lapset kärsii, lasun paikka!