Tunnistaako teidän miehet (tai veljet tms?) peruskukkia? Esim. ruusun?
Erottaako teidän miehet ruusun ja tulppaanin ja osaako nimetä ne? Entä tunnistaako lupiinin ja maitohorsman ja osaako nimetä ne? Tai muut sellaiset yleiset "peruskukat" kuten vaikka auringonkukka ja päivänkakkara?
Kysyn, koska minulle selvisi aamulla, että korkeasti koulutettu, periaatteessa älykäs mieheni ei tunnista ihan tavallisia kukkia oikein. Hän ei esim. tunnista lupiinia.
Kommentit (139)
Aviomies: Kyllä ja osaa myös asetella kimpun kauniisti spiraalimaisesti maljakkoon. Itse sulloisin ne vaan jotenkin. Alkuun osti viikoittain kukkia minulle, mutta tavallaan kielsin sen touhun. Kehotin ostamaan niillä rahoilla itselleen levyjä.
Mitä näillä tiedoilla muka oikeasti tekee?
Erottaako aloittaja erilaisia työkaluja? Jos ei , niin aloittaja on juntti!
Luin, että tunnistaako persrukkia, ei helv nyt meen nukkuun, ei pysy enää silmät suorassa
Joo, kyllä tunnistaa lähes saman verran kuin itse (vähän vähemmän).
Lapset ei tunnista niin paljon kuin mies. Tehtiin kaikki se ylen tunnista kasveja kesä testi.
Olin yllättynyt siitä, että lapset tunnisti niin vähän ja siitä, että ukko tunnisti niin paljon. Kun se ei oo puhunut kukista ja kasveista juurikaan....
Vierailija kirjoitti:
Juu, sekä mies että veljet tunnistavat perus kasvit, niin viljellyt kuin luonnonvaraisetkin. Ovat insinöörejä :D
Ps. Maalta kotoisin... Vaikuttaisiko se?
Ei vaikuta. Jostain syystä maalta kotoisin olevat luulevat sen vaikuttavan ties mihin. Ei niitä ihmisiä kaupungissakaan kasvateta sisälle kotiin kahlittuina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä kuuluu ihan kaikkien yleissivistykseen Suomen yleisempien kukkien/puiden/lintujen tunnistaminen. Jos joku ei osaa, pidän häntä junttina.
PS. Niitä voi myös opetella tunnistamaan myös aikuisena, jos kouluaikaiset/vanhempien opit ovat päässeet unohtumaan.Ennen vanhaan piti koulussa tehdä kasvikansiot. Kesälomalla joutui keräilemään ja kuivattamaan kasveja kansioonsa. Siinä sitä oppi väkisin.
Näin kertoi mun äit, joka tunnisti mm. tädykkeet. Minä taas en.
Kyllä ihan tänä päivänäkin pitää kasvikansio tehdä yläkoulussa. Sen saa tehdä ihan vanhan ajan malliin (= kuivattaa ja liimata kasvit vihkoon) tai nykyaikaisesti ottaa kuvat kännykkään kasveista ja tehdä powepoint.
Jos ei joku erota päivänkakkaraa ja auringonkukkaa toisistaan niin pitää tosiaankin olla jollain elämän osa-alueella otain vajausta kun toinen voi kasvaa 9 metriä korkeaksi ja toinen ei nyt ehkä ihan. :D
Minä olen diplompi insinööri ja hoidan sekä meidän puutarhassa että sisällä olevat kukat. Aivan kaikkia puutarhassa kasvavia en osaa nimetä, mutta useimmista tiedän paitsi nimen myös millaisissa olosuhteissa viihtyy, jne.
Mieheni (TT) tietää kaikesta kaiken. Paitsi kukista. Ruusun ja tulppaanin tunnustaa. Gerbeeraa ei erota krysanteemista, eikä osaa nimetä näitä. Neilikkaa ei tiedä.
Lapsen kerätessä kasviota tuli puhuttua enemmän kukista, eikä hän tunnustanut leskenlehteä, lupiinia, eikä oikeastaan yhtään kasviossa olleista kasveista. Nyt tunnustaa ainakin osan.
Mieheni (lakimies) ei tunnista juuri mitään kasveja. Ehkä koivun juuri ja juuri. Ei kuulemma vain kiinnosta yhtään.
Olen itse kukkien suhteen aika moukka, mies tuntee ne paljon paremmin kuin minä ja on muutenkin meidän perheessä ainoa, jolla on kiinnostusta hankkia kotiin viherkasveja ja hoitaa niitä. Parvekkeellekin hän on hankkinut monenlaisia systeemeitä. On vesiviljelyjärjestelmä, on automaattinen kastelujärjestelmä keraamisilla anturreilla jne. Luonnonkukkiakin tuntee paljon paremmin kuin minä, on vaan sellainen vähän kaikista asioista kiinnostunut, lukenut ja sivistynyt. Ja ihan on raavas 100+-kiloinen mies joka kiskoo pienpanimo-oluita ja Islay-viskejä <3 Ja taitaa vieläkin kantaa minulle kaunaa siitä, kun vuosia sitten yksi kukka kuoli hänen työmatkansa aikana kun en muistanut sitä kastella <3
DI tunnistaa voikukan, ruusun, tulppaanin ja lupiinin, ei juuri muuta. Linnuista tunnistaa lähes kaikki ja tietää niiden tavoista ja elinympäristöstä hyvin paljon. Harrastanut bongausta nuorempana
Miesvainajanani tunnisti kolme kukkalajiketta:
Ruusut
Tulppaanir
Kukat jotka eivät olleet edellä mainittuja
Kylläpä taas palstamammoilla pelkkiä dippainssejä ja tohtoreita miehinä, vaikka oikeasti suurin osa työvoimasta on perusduunareita. Kumma kun joka ketjussa pitää provoilla.
Oma mieheni tuntee kukat, kasvit ja eläimet paremmin kuin minä. Itse olen juuri tätä tyyppiä, joka juuri ja juuri tunnistaa koivun ja kuusen toisestaan ja harakan variksesta. Pikkulinnut ovat kaikki vain pikkulintuja. Kun ostetaan kesäkukkia, ostan ne ulkonäön perusteella enkä juuri niitäkään tunnista.
No tietenkin! DI-mieheni kyllä tunnistaa kukat ja kasvit ja on innokas puutarhuri. Meillä kaikki kukoistaa!
Tunnen harvinaisemmatkin kasvit ja niiden tieteelliset nimet. Kuuluu jo yleissivistykseen. Olen itse matemaattisen tieteenalan tohtori ja mies.
Vierailija kirjoitti:
Luin, että tunnistaako persrukkia, ei helv nyt meen nukkuun, ei pysy enää silmät suorassa
persrukki on vanha suomalainen perinnesoitin
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä taas palstamammoilla pelkkiä dippainssejä ja tohtoreita miehinä, vaikka oikeasti suurin osa työvoimasta on perusduunareita. Kumma kun joka ketjussa pitää provoilla.
Ymmärrän, että jos ei itse eikä oma mies ole kouluttautunut, on vaikea kuvitella, että toiset palstailijat ovat ja heillä on myös koulutettu mies. Katsos, koulutetutkin ihmiset saavat lapsia ja osallistuvat Vauva-palstan keskusteluihin.
Myönnän kyllä, että minunkin on joskus vaikea muistaa, että kaikki eivät ole yhtä hyväosaisia kuin itse olen. Joudunkin sen vuoksi usein lukemaan itseeni kohdistuneita provoepäilyjä, koska oma elämäni on niin toisenlaista kuin jonkun talousvaikeuksissa tai perheväkivaltavaikeuksissa kamppailevan perusduunariperheen elämä. Varmaan vaikea uskoa, jos ei oikein edes osaa kuvitella tällaista elämää.
Mieheni tunnistaa paljon kasveja, eläimiä jne. Hänen kanssaan on upeaa liikkua luonnossa ja ihan vaikka kaupungilla; hänellä on tietoa aivan tavan varpusesta ja toripulusta. Eikä ole alan ammattilainen. Musta tää on aivan mahtavaa ja arvostan tätäkin asiaa hänes. Kiinnostus luontoon on jees!