Lue keskustelun säännöt.
Ystävä ei vaikuta enää pitävän minusta, miksi sinä olet joskus alkanut inhota kaveriasi?
22.07.2019 |
Olen sellainen peruspositiivinen ihminen, en koskaan ainakaan halua loukata ketään, yritän ottaa muut huomioon, vähän vetäytyvä ja introvertti kyllä olen ja joskus kömpelö sosiaalisesti (sosiaalista ahdistusta joka johtuu kiusaamistaustasta) Tässä on siis oma näkemykseni itsestäni.
Yksi kaverini tuntuu kuitenkin jotenkin selkeästi inhoavan minua nykyään. Mitä voin tehdä? Tuntuu kauhealta jos musta ei tykätä. Mutta kaveriero on varmasti ihan paikallaan jos näin on. Mutta miksi joku voi alkaa yhtäkkiä inhota toista? Olettaisin että jos olen loukannut niin loukattu sanoisi suoraan, oletan siis että persoonani on alkanut ärsyttää. :/
Kommentit (94)
Minä yritän parhaillaan ottaa etäisyyttä ns. ystävään, joka monin tavoin kertoo olevansa parempi kuin minä, ihan jopa mun omissa fb-päivityksissä kommentoimalla
- poimii kaikki säilöntämarjat (hirmuisia määriä tietysti) omin pikku kätösin eikä hyvänen aika osta niitä laatikoissa torilta
- hilloaa, mehustaa, kuivattaa yötä myöten em. tuotteita (minä luopio kun en niin tee, kun jäisivät meillä syömättä, sen verran on kokeiltu että tiedän)
- koti on oikein siivottu vain kun siihen menee koko päivä ja kaikki nurkat on nuohottu polvillaan kontaten eikä nyt herra paratkoon kukaan normaali nainen käytä siivousfirmaa
- saa kyllä kaikki lapset syömään kaikkea ruokaa, ei sillä väliä että on aistiyliherkkä erityislapsi, minä en vaan yritä tarpeeksi
- sen erityislapsen kasvatuksesta en nyt ees aloita
- kaikki jotka ei lenkkeile satoja kilometrejä viikossa kaiken tuon muun puuhan ohella on luusereita, jos keho menee rikki niin se harmittaa vain siksi että 200 km pyörälenkistä pystyy ajamaan vain 170km
- minä en voi kertoa työuupumuksesta tai avioliitto-ongelmista tai jaksamisesta erityisen kanssa koska "kaikilla on kuule omat ongelmansa"
Niin että vähän alkaa tökkiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitätöitynä oleminen ei enää kiinnosta kirjoitti:
Minä yritän parhaillaan ottaa etäisyyttä ns. ystävään, joka monin tavoin kertoo olevansa parempi kuin minä, ihan jopa mun omissa fb-päivityksissä kommentoimalla
- poimii kaikki säilöntämarjat (hirmuisia määriä tietysti) omin pikku kätösin eikä hyvänen aika osta niitä laatikoissa torilta
- hilloaa, mehustaa, kuivattaa yötä myöten em. tuotteita (minä luopio kun en niin tee, kun jäisivät meillä syömättä, sen verran on kokeiltu että tiedän)
- koti on oikein siivottu vain kun siihen menee koko päivä ja kaikki nurkat on nuohottu polvillaan kontaten eikä nyt herra paratkoon kukaan normaali nainen käytä siivousfirmaa
- saa kyllä kaikki lapset syömään kaikkea ruokaa, ei sillä väliä että on aistiyliherkkä erityislapsi, minä en vaan yritä tarpeeksi
- sen erityislapsen kasvatuksesta en nyt ees aloita
- kaikki jotka ei lenkkeile satoja kilometrejä viikossa kaiken tuon muun puuhan ohella on luusereita, jos keho menee rikki niin se harmittaa vain siksi että 200 km pyörälenkistä pystyy ajamaan vain 170km
- minä en voi kertoa työuupumuksesta tai avioliitto-ongelmista tai jaksamisesta erityisen kanssa koska "kaikilla on kuule omat ongelmansa"Niin että vähän alkaa tökkiä.
Voin kyllä käsi sydämellä sanoa etten ilmaise niitä mielipiteitäni noin. Mutta ennemmin siihen tyyliin että ymmärrän vaikka miksi jotkut haluavat asua omakotitalossa, mutta miksi itse en haluaisi (ja niin edelleen). T.ap
Mulla hiipui ystävyyssuhde, koska en jaksanut sitä, että kaikki tapaamisemme olivat kauheaa analysointia hänen ihastuksiensa tekemisistä ja sanomisista. Vaikka kerroin mielipiteeni, se ei riittänyt, vaan samaa vatvottiin ja analysoitiin. Meillä oli yhteisiä mielenkiinnonkohteita, mutta lopulta tajusin, että olimmekin aika erilaisia. Hänelle olivat tosi tärkeitä tittelit ja se, että tuli rikkaasta suvusta yms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla kylmeni lopulta välit vanhaan ystävään, joka rikastui äkillisesti tosi paljon. Kun itse elää tavallista pienituloisen ihmisen elämää, alkoi se idioottimainen törsäily ja liikunta-/ruokavaliohifistely vaan käydä lopulta liikaa hermoille. Vaikka ihmisen ei tarvitse käydä töissä, voisi sentään keksiä jotain järkevää tekemistä.
Kuulostaa vähän ikävältä asenteelta kaveriasi kohtaan. Eikö oma hyvinvointi saisi olla tärkeää? Kuka voi määritellä ulkopuolelta mikä on järkevää tekemistä kellekin? Kuulostat tuomitsevalta. T. Ap (onko tämä nyt typerä mielipide sanoa ääneen)
Tietenkin ihminen saa tehdä mitä haluaa, mutta en minä voi sille paljonkaan, että jossain vaiheessa en enää jaksanut kuunnella hiilarien välttelyjuttuja. Ja muutenkin hänellä meni homma siihen, että koko ajan oli niin kiitollinen olo elämälle, että ihan kliseeltähän se vaikutti. Toki ihminen voi olla onnessaan ja kiitollinen koko ajan, mutta itsestä tuntuisi, että ei tämä maailma nyt niin hääppönen ole, että tuollainen hehkutus olisi oikeutettua vain sillä perusteella, että itsellä on rahaa kuin roskaa. Varsinkaan kun muilla ei sitä ole yhtään enempää kuin ennenkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä ota yhteyttä vaan anna ystävän ottaa ensin. Jos ei mitään kuulu niin asia on sillä siisti. Just toimin noin yhden kohdalla ja en enää pidä häntä edes kaverina.
Kuinka kauan odotit että lakkasit pitämästä kaverina?
on jo useampi kuukausi mennyt. Moikata voin mutta sen enempään en enää ryhdy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vihaan välillä siksi että alkoi matkimaan mun vaivojani.
Ja siksi että huijaa yhteiskuntaa useilla tavoilla.
Ihmissuhteet ei ole aina helppoja. Aina on helppo sanoa, että puhukaa, vuorovaikuttakaa, mutta se ei todellakaan ole kovin yksinkertaista. Puhumalla tietysti selviäisi monta asiaa.
Mun pitkäaikasin ystävä irtisanoi meidän ystävyyden tosta vaan, ei vastannut yhteydenottopyyntöihin, poisti facesta. Ei olla sen koommin nähty.
Minussa oli varmaan vika, mutta olin huomannut jo jonkin aikaa, että hän "laittoi sanoja suuhuni" , "säkin ajattelet minusta niin" eli oli luonut päässään skenaarioita minusta. Oliko mukana myös kateutta ?
Hänellä oli paljon ongelmia ja vaikeuksia. Ehkä hän ajatteli, että oli epäoikeudenmukaista , etä minä pääsin helpommalla. Olin yrittänyt olla tukena, mutta en sitten varmaan riittävästi ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muutamia syitä:
Ainainen valitus ja kaiken/kaikkien inhoaminen
Feidaaminen
Lupausten pettäminen/muu epärehellisyys...
Hyväksikäyttö siis oikea sellainen (ei esimerkiksi tilanne jossa kaveri pyytää viemään lentokentälle...jotkut epäystävät pitävät tätäkin hyväksikäyttönä)
Hengaillaan aina mielummin muiden kanssa, seurani kelpaa vain jos muut eivät pysty lähtemään seuraksi tms...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla kylmeni lopulta välit vanhaan ystävään, joka rikastui äkillisesti tosi paljon. Kun itse elää tavallista pienituloisen ihmisen elämää, alkoi se idioottimainen törsäily ja liikunta-/ruokavaliohifistely vaan käydä lopulta liikaa hermoille. Vaikka ihmisen ei tarvitse käydä töissä, voisi sentään keksiä jotain järkevää tekemistä.
Kuulostaa vähän ikävältä asenteelta kaveriasi kohtaan. Eikö oma hyvinvointi saisi olla tärkeää? Kuka voi määritellä ulkopuolelta mikä on järkevää tekemistä kellekin? Kuulostat tuomitsevalta. T. Ap (onko tämä nyt typerä mielipide sanoa ääneen)
Tietenkin ihminen saa tehdä mitä haluaa, mutta en minä voi sille paljonkaan, että jossain vaiheessa en enää jaksanut kuunnella hiilarien välttelyjuttuja. Ja muutenkin hänellä meni homma siihen, että koko ajan oli niin kiitollinen olo elämälle, että ihan kliseeltähän se vaikutti. Toki ihminen voi olla onnessaan ja kiitollinen koko ajan, mutta itsestä tuntuisi, että ei tämä maailma nyt niin hääppönen ole, että tuollainen hehkutus olisi oikeutettua vain sillä perusteella, että itsellä on rahaa kuin roskaa. Varsinkaan kun muilla ei sitä ole yhtään enempää kuin ennenkään.
Kuulostat kateelliselta! En ole rikas mutta olrn onnellinen, ja kiitollinen elämästä. Eikö sitä sais näyttää? Eikö oo ihme miten ollaan elossa kaikki, kun mitä vaan voi tapahtua koska vaan? Elämästä pitää nauttia nyt ja olla kiitollinen siitä mitä on!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mistä olet päätellyt noin? Ehkä kaverillasi on jotain mielen päällä, jotain josta ei halua puhua. Tai erilainen elämäntilanne juuri nyt ja siksi ehkä ei halua tavata tms.
En ole koskaan ymmärtänyt, miksi voisi olla ystävä vain samassa elämäntilanteessa olevan ihmisen kanssa. Etenkin, jos yhteistä historiaa kuitenkin löytyy. Eihän kukaan säilyisi pysyvänä ystävänä, jos elämän pitäisi aina kulkea samoja polkuja. Ja toisaalta eläähän sitä melkoisessa kuplassa, jos suvaitsee ympärilleen vain itsensä kaltaisia ihmisiä.
Kannattaa ap suosiolla jättää tuollainen sinulle pahaa mieltä aiheuttava ihminen pois elämästäsi ja keskittyä ihmisiin, joita kiinnostaa olla kavereitasi ja näyttävät sen käyttäytymällä kivasti sinua kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla kylmeni lopulta välit vanhaan ystävään, joka rikastui äkillisesti tosi paljon. Kun itse elää tavallista pienituloisen ihmisen elämää, alkoi se idioottimainen törsäily ja liikunta-/ruokavaliohifistely vaan käydä lopulta liikaa hermoille. Vaikka ihmisen ei tarvitse käydä töissä, voisi sentään keksiä jotain järkevää tekemistä.
Kuulostaa vähän ikävältä asenteelta kaveriasi kohtaan. Eikö oma hyvinvointi saisi olla tärkeää? Kuka voi määritellä ulkopuolelta mikä on järkevää tekemistä kellekin? Kuulostat tuomitsevalta. T. Ap (onko tämä nyt typerä mielipide sanoa ääneen)
Tietenkin ihminen saa tehdä mitä haluaa, mutta en minä voi sille paljonkaan, että jossain vaiheessa en enää jaksanut kuunnella hiilarien välttelyjuttuja. Ja muutenkin hänellä meni homma siihen, että koko ajan oli niin kiitollinen olo elämälle, että ihan kliseeltähän se vaikutti. Toki ihminen voi olla onnessaan ja kiitollinen koko ajan, mutta itsestä tuntuisi, että ei tämä maailma nyt niin hääppönen ole, että tuollainen hehkutus olisi oikeutettua vain sillä perusteella, että itsellä on rahaa kuin roskaa. Varsinkaan kun muilla ei sitä ole yhtään enempää kuin ennenkään.
Kuulostat kateelliselta! En ole rikas mutta olrn onnellinen, ja kiitollinen elämästä. Eikö sitä sais näyttää? Eikö oo ihme miten ollaan elossa kaikki, kun mitä vaan voi tapahtua koska vaan? Elämästä pitää nauttia nyt ja olla kiitollinen siitä mitä on!
Niinhän sinä nyt luulet, minäkin luulin aluksi, että olin oikein iloinen tämän onnekkaan ystävän puolesta. Ajan kanssa sitten huomasin, että ei. Enkä mitenkään kadehdi häneltä sitä rahaa, mutta sen ihminen todellinen luonne paljastui siinä vaiheessa kun pystyi törsäämään miljoonia. Minusta se oli jo epämoraalista, vaikka ei tietenkään laitonta.
- pahoitti mielensä milloin mistäkin. Asia ei aina edes liittynyt häneen.
- dramatisoi pienimmätkin uutiset tuntemattomista/puolitutuista. Ei ollut oikeasti niin kiinostavaa
- arvosteli vanhemmuuttani
- Mun energiat hävisi hänen seurassaan.
- jatkuva asioiden pähkäily, vaikka mielipiteet oli ilmaistu
En suorasanaisesti inhonnut, mutta en tykännytkään enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen tässä pikku hiljaa alkanut väsyä kavereihin, jotka vuodesta toiseen kieriskelevät omissa ongelmissaan haluamatta mennä elämässä eteenpäin. Sen sijaan niistä ongelmista - kuten lihavuus, mt-ongelmat, sekavat ihmissuhteet, huonot elämäntavat, mitä kaikkia näitä nyt on - muodostetaan osa omaa identiteettiä ja asennoidutaan niin, että ne ovat osa itseä, eikä jotain, mistä haluttaisiin pyrkiä eroon. Olen itsekin ponnistellut eroon omista sotkuistani ja samalla koittanut tsempata ihmisiä ympärillä tekemään samoin. Olen päässyt työelämään ja eroon vaikeasta masennuksesta, sekä saanut asetuttua vakaaseen parisuhteeseen. Monien ystävien kohdalla tuntuu, että he eivät edes halua tehdä ongelmilleen mitään, vaan jumaavat edelleen samassa tilanteessa kuin 5-10 vuotta sitten ja jos heidän kanssaan muutosten teosta parempaan suuntaan keskustelee, kuulee vain pitkän liudan tekosyitä, mikseivät nämä ihmiset halua parantaa omaa elämäänsä.
Se on uuvuttavaa. Olen alkanut kaivata ympärilleni enemmän ystäviä, joita kiinnostaa mennä elämässä eteenpäin, käydä töissä ja elättää itse itsensä. Etteivät aina kaikki yhteiset suunnitelmat kaatuisi siihen, että puolet porukasta elää Kela-tuilla ja mihinkään ei ole rahaa. Ja jos päästäänkin esim. yhteiselle mökkilomalle niin sitten pitää olla koko ajan kuuden ihmisen omaishoitajana, kun parilla on fyysisiä terveysongelmia, yhdellä paniikkihäiriö, toisella kaksisuuntainen, kolmannella erikoisruokavalio ja eivät osaa itse huolehtia itsestään, että suoriutuvat normaalista arjesta kasaamatta näitä ongelmiaan kavereiden niskaan.
Siis ei minua haittaa, jos ystävilläni on ongelmia, vaikeitakin. Olen myös valmis olemaan tukena, kannustamaan ja ottamaan huomioon toisen erityistarpeet tiettyyn rajaan saakka. Lähinnä kaipaisin sitä halua ratkoa niitä, mennä elämässä eteenpäin ja oppia elämään sellaisten juttujen kanssa, joista ei esim. voi kokonaan parantua. Monia esim. mt-puolen juttuja voi kuitenkin työstää, jos omaa tahtoa hoitaa sitä vain löytyy ja näkisin hyvin monen kotiin tukien varaan passivoituneen 20-30 -vuotiaan ystäväni olevan ihan kuntoutettavissa työelämään, jos heiltä itseltään vaan löytyisi sitä taisteluhalua hoitaa omat asiat kuntoon.
Ja vaikkei nyt työelämään pääsisikään, niin sellaista halua oppia pärjäämään itsenäisesti "minä pystyn" -asennetta jne. kaipaisi todella.
On itse ollut hyvin latistavaa kamppailla eroon omista ongelmista, kun vastaavaa tahtoa taistella omasta puolesta ei monelta lähipiiriin kuuluvalta löydy, vaan mieluummin vaan vellotaan siellä omassa pskassa vuodesta toiseen.
Pahimpiin diipadaapatapauksiin olen nyt alkanut ottaa etäisyyttä ja pyrkinyt jättämään yhteydenpidon, muutamien kanssa katselen, miten paljon jaksan enää venyä tai onko parempi läheisemmän kaveruuden sijaan esim. pysytellä vain hyvän päivän tuttuina.
Minulla hyvä pitkäaikainen ystäväni lopetti yhteydenpidon sen jälkeen, kun minä aloin seurustelemaan vakavasti. En vieläkään tiedä syytä varmaksi, koska hän halunnut myöhemmin ehdottaessani tavata. Kerran pitkän hiljaisuuden jälkeen törmätessämme ehdotin siis tapaamista, mutta kun se ei sopinut, niin sen jälkeen en/emme ole ollut yhteydessä. Oletan, että oli kateellinen ja otti nokkiinsa siitä ettei minulla ollut hänelle niin paljon aikaa kuin aiemmin. Harmittaa vieläkin, koska pidin häntä parhaana ystävänäni. Puhuimme, että olemme toistemme kaasoja ja mikään ei tule rikkomaan ystävyyttäämme jne., mutta elämä on.
Avun ja tuen tarve ihan kaikessa. Jatkui, vaikka ikää tuli. En ymmärtänyt enää.
Vierailija kirjoitti:
- pahoitti mielensä milloin mistäkin. Asia ei aina edes liittynyt häneen.
- dramatisoi pienimmätkin uutiset tuntemattomista/puolitutuista. Ei ollut oikeasti niin kiinostavaa
- arvosteli vanhemmuuttani
- Mun energiat hävisi hänen seurassaan.
- jatkuva asioiden pähkäily, vaikka mielipiteet oli ilmaistuEn suorasanaisesti inhonnut, mutta en tykännytkään enää.
Aika samat. Lisätään vielä mielenosoittaminen mököttämällä tai asenteen muutoksella (jonka kyllä huomasi selvästi), eikä pysty selvittämään näitä asioita vaan kyräilee vaan ja muiden pitää arvata mikä on vialla.
Mulle soittelee yks ystävä, joka puhua papattaa omista asioistaan pahimmillaan noin tunnin. Lopulta hän huomaa että alan kyllästyä. Aiemmin suorastaan pyysin häntä soittamaan, koska koin olevani yksin. Nyt todellakin nautin mieluummin hiljaisuudesta kun kuuntelen yhtäkään minuuttia hänen papatustaan. Jopa kahvitellessa hän nauraa kovasti omille vitseilleen ja minä olen jälleen kuunteluoppilaana. Mitä se on muuta kuin itsekkyyttä kun ei toisen asiat kiinnosta yhtään.
Kuinka kauan odotit että lakkasit pitämästä kaverina?