Lue keskustelun säännöt.
Ystävä ei vaikuta enää pitävän minusta, miksi sinä olet joskus alkanut inhota kaveriasi?
22.07.2019 |
Olen sellainen peruspositiivinen ihminen, en koskaan ainakaan halua loukata ketään, yritän ottaa muut huomioon, vähän vetäytyvä ja introvertti kyllä olen ja joskus kömpelö sosiaalisesti (sosiaalista ahdistusta joka johtuu kiusaamistaustasta) Tässä on siis oma näkemykseni itsestäni.
Yksi kaverini tuntuu kuitenkin jotenkin selkeästi inhoavan minua nykyään. Mitä voin tehdä? Tuntuu kauhealta jos musta ei tykätä. Mutta kaveriero on varmasti ihan paikallaan jos näin on. Mutta miksi joku voi alkaa yhtäkkiä inhota toista? Olettaisin että jos olen loukannut niin loukattu sanoisi suoraan, oletan siis että persoonani on alkanut ärsyttää. :/
Kommentit (94)
Minua alkoi yksinkertaisesti inhottaa hänen avoimuutensa intiimiasioistaan. Lopulta koko seksiosastojutut kuvotti. Yritin muutaman kerran nätisti huomauttaa, etten halua kuulla sellaisia asioita lainkaan, ensin hyvällä, sitten pahalla. Lopulta sanoin suoraan, että mua oksettaa hänen seksielämänsä ja koko seksuaalisuutensa enkä enää koskaan halua kuulla siitä sanaakaan. Ikinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minua alkoi yksinkertaisesti inhottaa hänen avoimuutensa intiimiasioistaan. Lopulta koko seksiosastojutut kuvotti. Yritin muutaman kerran nätisti huomauttaa, etten halua kuulla sellaisia asioita lainkaan, ensin hyvällä, sitten pahalla. Lopulta sanoin suoraan, että mua oksettaa hänen seksielämänsä ja koko seksuaalisuutensa enkä enää koskaan halua kuulla siitä sanaakaan. Ikinä.
Hei 😂
Itselläni meni kaverin kanssa puihin, kun humalaisessa illanvietossa sain kuulla ns. ikävät suorat sanat asiasta joka itselleni on äärimmäisen vaikeaa. Tuli tunne, että kaverilla on vain oma napa mielessä joten se oli vähän kuin käännekohta. Jälkeenpäin on anteeksi pyydellyt ja yrittänyt ajoittain viestitellä, mutta en voi vaan mitään sille että meni maku koko jutusta. Kaikki mitä hän laittaa vaikuttaa epäkiinnostavalta, eikä jaksaisi lukea ollenkaan viestejä.
Vierailija kirjoitti:
Minua alkoi yksinkertaisesti inhottaa hänen avoimuutensa intiimiasioistaan. Lopulta koko seksiosastojutut kuvotti. Yritin muutaman kerran nätisti huomauttaa, etten halua kuulla sellaisia asioita lainkaan, ensin hyvällä, sitten pahalla. Lopulta sanoin suoraan, että mua oksettaa hänen seksielämänsä ja koko seksuaalisuutensa enkä enää koskaan halua kuulla siitä sanaakaan. Ikinä.
Sama on itseäkin alkanut kaverissa ärsyttää. En itse puhu mistään seksijutuista mutta hänen on pakko jauhaa lähes jatkuvasti, vaikka olen sanonut että seksi ei kauheasti kiinnosta.
Ktp kirjoitti:
Kyseletkö hänen elämästään vai luennoitko enimmäkseen omastasi? Vedätkö hänen kertomastaan keskustelun välittömästi itsellesi sattuneeseen, ei edes kovin samantapaiseen asiaan?
Olen huomannut, ettei monetkaan halua puhua mitään elämästään. Saa lypsää ja koittaa pitää keskustelua vireillä, sitten ehkä vuoden tai parin päästä kerrotaan itsestäkin jotain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En oikein pidä ystävän alakouluikäisestä näsäviisaasta lapsesta enkä miehestäänkään. Usein siis tavattu heidän kotonaan, ollut helpompaa näin. Pitkä ystävyys takana, kummiutta yms. Tilanteet muuttuu, ihmiset muuttuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko joku asia muuttunut? Vai voisiko olla niin, että on nyt kyllästynyt johonkin jo pitempään jatkuneeseen asiaan, tuli vaan ns. mitta täyteen? Vähän samaa kuin vastaus nro 4.
Itse kertakaikkiaan kyllästyin myöhästelevään kaveriini. Aina minä olin se, joka joutui odottelemaan, vaikka opinkin jo sopimaan tapaamispaikaksi esim. kahvilan tai puiston, jossa helpompi odottaa kuin kadunkulmassa. Silti. Ja syyt olivat aina samoja, syitä, jotka olisi voinut ennakoida. "Piti hakea välipalaa." "Töissä x tuli puhumaan." - ok, joskus voi olla töissä, jokin tilanne, mutta töistä minäkin lähdin... Mitä milloinkin.
Sama kaverini myös sairastui, no tällehän ei tietenkään voi mitään. Sairauden myötä alkoi kertomaan ruumiintoiminnoistaan, jotka ilmeisesti lääkityksen myötä olivat muuttuneet. Lähes joka kerta tavatessamme raportoi "vatsan toiminnastaan". Milloin "vatsa oli toiminut" tai "vatsa ei ollut toiminut". Oikeasti !!!?
Ja tämä vatsan toimiminen/toimimattomuus oli tietenkin taas yksi syy myöhästelyille.En vaan jaksanut.
En oikein tiedä mikä olisi muuttunut. Mun elämässä on ollut kyllä paljon muutoksia, kaverin elämässä ei niinkään. Mutta en nyt tiedä miten se missä olen töissä tai missä asun tai seurustelenko vai ei voisi vaikuttaa kaveriin? Mielestäni pidän aina samalla lailla yhteyttä, ihan sama missä päin maailmaa olen tai kenen kanssa jaan elämäni.
Joskus kaveri vaikuttaa ärsyyntyneeltä ja ikään kuin ottaisi keskustelumme kilpailuna. Vaikka en tarkoita sitä niin jos kerron jotain kuulumisiani, kaveri ehkä kuulostaa siltä että yrittäisi pistää paremmaksi, eli luulee ehkä että mäkin yritän kilpailla? Jos taas kaveri vaikuttaa tuolla lailla huonotuuliselta muutun itsekin vähän varovaisemmaksi. Välillä hän myös tuntuu kärsimättömältä. Jos vaikka pohdin hetken minkä annoksen otan ravintolassa, tai muuta sellaista pientä epäröivää. Sitten käy myös sellaista että yritän lyödä lukkoon tapaamisen, ja lyödäänkin, niin hän peruu. Mutta samalla tavalla voi käydä jos asenteeni onkin että no katsellaan. Mutta tätä perumista ei joskus aiemmin tapahtunut hänen puolelta yhtään. Hänestä on tullut vähän niinkun epäluotettava kaverina. Itse en ole tainnut koskaan perua mitään hänen kanssa sovittua. Ei hän aina ärtyneen oloinen tietenkään ole.
Muutos ei tarkota vain tuollaisia ns. ulkoisia muutoksia eli työpaikkaa, seurustelua tms. Ihmiset muuttuu myös sisäisesti ja joskus nuo elämän tuomat muutokset johtaa siihen, että kaveruus ei enää kiinnosta kuten ennen. Eikä se tarkoita, että yhtäkkiä inhoaisi toista. Ei vaan enää tunnu semmosta yhteyttä.
Esimerkki omasta elämästä. Olin pitkään kaveri yhden ihmisen kanssa. Vuosien ja elämän mutkien myötä sitten tavallaan kasvettiin erilleen. Kumpikaan ei lopulta enää kokenut ystävyyttä sillee tärkeäksi. Tai näin ainakin tulkitsin tilanteen, kun yhteydenpito pikkuhiljaa loppui. Semmosta se elämä on. Ei kaikkia ihmisiä ole tarkoitettu pysymään mukana koko loppu elämää. En inhoa tuota entistä kaveria. Meillä ei vaan lopulta enää synkannut, kun oltiin muututtu erilaisiksi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä olet päätellyt noin? Ehkä kaverillasi on jotain mielen päällä, jotain josta ei halua puhua. Tai erilainen elämäntilanne juuri nyt ja siksi ehkä ei halua tavata tms.
Hänen kommunikaationsa kanssani on muuttunut tylyksi ja välinpitämättömäksi ja kasvotusten on vähän piikittelevä välillä, tai haukoittelee paljon. Musta tuo on surullista jos ei halua pitää yhteyttä vanhoihin ystäviin vaikka ois vähän eri elämäntilanteet. En oo koskaan itse katkaissut välejä vaikka kavereilla on tilanteet muuttuneet.
Ei siinä, vapaa maa jne, mutta yritän vaan ymmärtää. Tuntuu että oon joku maailman viimeisin lojaali kaveri, ketään muuta ei tunnu enää kiinnostavan sellainen :D
Et ole välttämättä tehnyt mitään yksittäistä asiaa väärin tai loukannut häntä, vaan jokin sinussa on alkanut ystävääsi ärsyttää.
Voin sanoa, mikä minua toisissa ihmisissä ärsyttää: jatkuva valittaminen, mutta ei halua tehdä mitään asioiden eteen, kaikenlaisten tekosyiden keksiminen, epäloogisuus jne.
Eivät välttämättä koske sinua nuo mainitsemani, mutta jotain samankaltaista ystäväsi sinussa ehkä havaitsee. Jokin kaavamainen toimintasi todennäköisesti ärsyttää.
Aspatyö verottaa vapaa-aikaa eli kun kaiken työaikani jaarittelen puhelimessa, en todella jaksa sitä vapaalla. Ystävä ei halua ymmärtää tätä vaan nimenomaan soittaa ja usein. Ja nuo puhelut käsittelevät vain hänen asioitaan, valivali milloin mistäkin mihin en voi mitenkään vaikuttaa. Eli hän keskeyttää minun vapaa-ajanviettoni rankan työpäivän jälkeen jaaritellakseen jotain ihan diipadaapaa johon en jaksa edes kommentoida. Eikä hän näe tässä mitään väärää vaan minun pitäisi olla joka hetki vapaalla tavoitettavissa näihin puheluihin tai muuten soittelee omaisenikin läpi että miksen vastaa. Roikkuu sitä tiukemmin mitä kauemmas olen liukunut. Laittaisi edes tekstareita/viestejä kuten normaalit ihmiset mutta ei, pakko saada soittaa!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä inhoanko, mutta arvostus on mennyt joihinkin. Muutaman härski lokkeilija alkoi pitemmän päälle ärsyttää ja katkaisin välit. Sitten oli niitä, jotka odottivat minun aina ottavan yhteyttä. Ystävyys pysyi yllä niin kauan kuin minä sitä kannattelin. Enpä ole noihinkaan enää yhteydessä.
Kannattaa vaan ottaa rohkeasti asia puheeksi kaverin kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ystävä alkoi käyttää minua ilmaisena terapeuttina. Saattoi soitella jopa yömyöhään ja humalassa ja valittaa ja kiukutella ties mistä asioista. Minun kuulumisiani hän ei kysellyt koskaan eikä ollut kiinnostunut mistään mitä sanoin.
Koronapandemian aikana tämä ihminen meni täysin raiteiltaan ja hänestä tuli hieman raivohullun oloinen, siis oikeasti aloin pelkäämään häntä. Päätin että nyt saa jäädä tämä ystävyys.
Ehkä olet tehnyt jotakin, jota et tajua tehneesi. Vaikka osallistunut juoruiluun josta olet tietämättäsi jäänyt kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ottanut rokotetta ja pistin välit poikki! Ei päässyt meidän mukaan baariin kun sillä ei ollut rokotuspassia! Vastuutonta käytöstä kun rokote kuitenkin estää tarttumista ja vakavalta taudilta. Nyt en kyllä itsekään pääse baariin vaikka passi löytyykin. Olen sydänpolilla.
Ktp kirjoitti:
Kyseletkö hänen elämästään vai luennoitko enimmäkseen omastasi? Vedätkö hänen kertomastaan keskustelun välittömästi itsellesi sattuneeseen, ei edes kovin samantapaiseen asiaan?
Mulla on juuri tällainen kaveri. Koskaan ei hetkeäkään jaksa edes yhdeen lauseen verran esittää kiinnostunutta toisen asiasta ja kuulemaan tilanteesta lisää, vaan se on heti minä minä minä.
Yhden kaverin seurassa tulee tunkkainen olo.
Entisestään alan inhota häntä, kun jatkuvasti puhuu vain itsestään ja mä oon se kuuntelija vaan.
Onneksi ei olla nähty toisiamme hetkeen.
Ainoa asia, jota suhteessamme edellytin, oli niinkin yksinkertainen seikka kuin lojaalisuus ja hän mokasi.
Ei se enempää vaadi, tuo epäluottamuksen leima.
En osannut olla ihmissuhteessa, minulta puuttui luottamus.
Itse sain tarpeekseni ystävästä, joka kohteli minua kuin jäteastiaa. Hän soitteli viikonloppuna humalassa tunnin puheluita ja haukkui työkavereitaan. Kaikki oli aina pielessä ja huonosti. Jotain personaallisuushäiriötä hänellä oli, mutta hän taisi joskus sanoakin, että hän ei psykologin apua tarvitse, kun ystäville voi ilmaiseksi puhua. Minulta hän ei koskaan kysynyt puheluissa mitään, eikä minun kuulumiset kiinnostaneet häntä. Jos kerroin jotain, hän saattoi kuitata asian ilkeään sävyyn.
Kun toinen imee draamaa puoleensa ja buustaa sitä päihdekäytöllä niin ei jaksa vuodesta toiseen kuunnella, mitä se elämäntapa on hänelle tehnyt ja mitä se on vienyt. Välillä meni hyvin, mutta jos keskustelujen sisältö on vielä melkein nelikymppisenä seksi- ja päihdekokeiluja, en osannut enää oikein vain samaistua mihinkään hänen elämässään. Minun elämäni oli hänestä tylsää ja sitä se varmasti saattaa ollakin hänen elämäänsä verrattuna, mutten kaipaa sellaista draamaa. Olisihan sen voinut hänelle sanoa, että miksi en enää vain jaksanut, mutta rumasti liukenin vain elämästä. Toivon silti, että hänellä menee hyvin. Hänessäkin on hyviä puolia.