Nyt mennään lujaa vauhtia suhteessa. Skeptisenä ihmisenä olen hämilläni. Mitä mieltä?
Pelkään, että minun käy huonosti ja että juttu onkin vedätystä mutta toisaalta mies osaa olla hyvin vakuuttava. Hän sanoo olevansa minulle aina rehellinen ja voin kysyä mitä vain.
On fiksu, vaativassa työssä, taloudellinen tilanne on erittäin hyvä. Hän on myös todella hyvännäköinen ja pitää kunnostaan huolta, hänellä on paljon ystäviä ja vaikuttaa aidosti lojaalilta ihmiseltä.
Kaikinpuolin loistava kumppani ja naisia olisi jonoksi asti.
Ekasta tapaamisesta lähtien ollaan oltu tiiviisti yhteydessä, hänestä kuuluu jatkuvasti ja keksii yhteisiä suunnitelmia ja myös toteuttaa ne. Olemme jo tehneet kaikenlaista vaikka vasta hetken olemme tunteneet.
Olen myöskin tavannut hänen kavereitaan ja hän on myös monille minusta kertonut.
Haluaa jo minut kokonaan, puhuu häistä ja talosta jne. On todellakin piirittänyt minut kunnolla ja haluaa pitää minusta huolta. Alkuun ajattelin vain näiden olevan turhia höpinöitä, jotta pinnallinen suhde jatkuisi mutta mies on tosissaan. Vakuuttelee olevansa rehellinen ja olevansa yhden naisen mies, hänellä on ollut muutenkin vain muutama suhde, jotka molemmat johtivat pitkään avioliittoon.
Hmm..
Tämä on oikeasti ihan hullua mutta nautin tilanteesta. Tuntuu hyvälle mutta pelottaa olenko nyt ryhtynyt johonkin jossa satutan pahasti itseni vaikka toisaalta en tiedä sitä muuta kun ottamalla selvää ja ajan kuluessa.
Koskaan ei kukaan mies ole rakastunut minuun näin täysillä, tilanne on ihan uusi.
Tiedän, että järki pitäisi pitää päässä ja tunnustella tilannetta rauhassa ja hän itsekin tätä ehdottaa toisinaan. Tilanteessa on vielä paljonkin tiettyjä vaikeuksia mutta jostain syystä minä nyt olen tuonut elämään iloa ja haluaa olla yhdessä.
Mielestäni en ole itse mitenkään ihmeellinen kuitenkaan ja olen vain nyt mennyt virran mukana jossa en pysykään ehkä perässä.
Kommentit (303)
Tässä toteutuu taas se kaava, että nainen uskottelee itselleen olevansa se, joka kaiken muuttaa ja jota mies ihan oikeasti arvostaa ja haluaa.
Voin omasta kokemuksesta sanoa, että yrittää saa ja samalla hakkaa päätään Karjalan mäntyyn. Käytös ei tule muuttamaan, hetken olet se ykkönen ja pian joki toinen. Jos kärsiä haluat, niin anna palaa vain. Mutta kohta haikailet herran perään ja mietit, että mitä tapahtui. Olihan niin hyvä hänelle jne.
Se on näköjään tosi vaikea olla uskomatta, että "parempaa kuin kellään muulla" ei ole olemassa kuin hetken harhoissa.
Olen nykyään onnellinen ja tasapainoinen, mutta pitkä matka piti kulkea juuri samanlaisen jalustalle nostajan käsittelystä.
Vierailija kirjoitti:
Pidä tämä mielessä:
"Hän myös hokee, että hän ei halua minun hylkäävän häntä.
Kyllä huomaan hänessä jo kontrolloinnin tarvetta, en oikein osaa edes selittää sitä.
Saattaa katsoa vähän hölmönä jos nauran hänen jutuilleen liian kovaa tms. Vaikka oikeasti osaan olla järkevä ihmisten ilmoillakin niin saattaa ilmoittaa jonkinlaisen tiukan katseen, että rauhoituppas nyt.
Hän haluaa muokata minua. Tiedän sen, hän haluaa omistaa minut.
Ja olen satavarma että jos nyt sanon, että nyt ahdistaa aivan liikaa niin tulee marttyyri asenne, keskustelun sävy muuttuu ja lisäksi ehdottaa, jos hän lähtisi vaikka radalle (etsimään naisia)."
Seuraavan kerran kun ehdottaa radalle lähtö (etsimään naisia), niin sano että pidä hauskaa!
Ylipäänsä hyvässä suhteessa pitää pystyä luottamaan toiseen se verran, että päästää hänet radalle ilman uskottomuus-pelkoja.
Outoa jos radalle menoa käytetään johonkin ihme kiristykseen. Ei me toisia omisteta, ja ainakin meidän suhde kestää hyvin sen että pidetään joskus hauskaa omien ystävien kanssa jopa radalla.
Huh. Jos ap:n taustat ovat tuollaiset eikä terapiaa ole käytynä, hän pyrkii toistamaan samoja käyttäytymismalleja ja oikein hakeutuu uudelleen samanlaisiin suhteisiin
Hän on aivan unelma väkivaltaiselle tai narsistiselle miehelle. Helposti rikottavissa ja alistettavissa.
Ei meistä kukaan tiedä, onko tuo miea painajainen vai unelma, mutta noi ap:n taustat sai mut pelkäämään hänen puolestaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pidä tämä mielessä:
"Hän myös hokee, että hän ei halua minun hylkäävän häntä.
Kyllä huomaan hänessä jo kontrolloinnin tarvetta, en oikein osaa edes selittää sitä.
Saattaa katsoa vähän hölmönä jos nauran hänen jutuilleen liian kovaa tms. Vaikka oikeasti osaan olla järkevä ihmisten ilmoillakin niin saattaa ilmoittaa jonkinlaisen tiukan katseen, että rauhoituppas nyt.
Hän haluaa muokata minua. Tiedän sen, hän haluaa omistaa minut.
Ja olen satavarma että jos nyt sanon, että nyt ahdistaa aivan liikaa niin tulee marttyyri asenne, keskustelun sävy muuttuu ja lisäksi ehdottaa, jos hän lähtisi vaikka radalle (etsimään naisia)."Seuraavan kerran kun ehdottaa radalle lähtö (etsimään naisia), niin sano että pidä hauskaa!
Ylipäänsä hyvässä suhteessa pitää pystyä luottamaan toiseen se verran, että päästää hänet radalle ilman uskottomuus-pelkoja.
Outoa jos radalle menoa käytetään johonkin ihme kiristykseen. Ei me toisia omisteta, ja ainakin meidän suhde kestää hyvin sen että pidetään joskus hauskaa omien ystävien kanssa jopa radalla.
Radalle lähteminen on yksi asia, mutta jos lähtee etsimään naisia niin sehän ei enää kuulu normaaliin parisuhteeseen. Tuohan oli ihan yksiselitteinen uhkaus, että jos en kelpaa sinulle niin menen ja otan jonkun toisen.
Meille kävi salamarakastuminen mun miehen kanssa pari vuotta sitten, ensitapaamisesta meni alle kolme viikkoa kun muutimme jo yhteen, kihloihinkin mentiin pian. Ens kesänä mennään naimisiin. Ikinä ennen ei ole ollut tälläistä tunnetta mitä hänen kans. Joten salamarakastumiseen kyllä uskon eikä aina ole huono edetä nopeasti. Tämä on myös mies jonka kanssa on aina ollut kaikin tavoin turvallinen ja varma olo eikä rakastuminenkaan pelottanut niinkuin aiemmissa suhteissa.
Ap:n tilanteeseen, sanoisin että luota omaan vaistoon. Toki ihmiset on erilaisia vaistoomaankaan asioita, mulla se on ollut aina aika herkässä. Olin 7 vuotta nuorena yhdessä miehen kans joka vaikutti ihanalta.. Mutta mä en ikinä luottanut häneen kunnolla. Oli sellainen tunne et joku on vialla mutta mikä.. Sit selvisi pettämisiä vaik kuin paljon. Ja kun oltiin erottu hänen uus muija soitti mulle ja kertoi että oli jo sitäki kerenny pettää.
Luota omaan vaistoon ja etene rauhassa jos se tuntuu paremmalta😊
Kokemuksesta voin sanoa, että tuollaiset liian hyvää ollakseen totta -miehet aiheuttavat vain pelkkää harmia. Kyllähän se tuntuu hyvältä, että sinua lähes palvotaan ja olet jonkun elämän keskipiste, mutta... Kun se arki koittaa, niin sieltä yleensä paljastuu vaikka mitä. Yleisimmät vaihtoehdot on valehteleva monia naisia pyörittelevä pelimies tai sitten sellainen, joka yrittää hyötyä sinusta kaikin keinoin.
Kaikista paras vaihtoehto on tuo vähäsanainen mörrimöykky, joka ei elele missään pilvilinnoissa eikä välttämättä muista aina syntymäpäiviäsi ilman, että muistutat. Se, joka tykkää kyhjöttää kanssasi olohuoneen sohvalla eikä hienoissa ravintoloissa.
Jos joku tuntuu olevan liian hyvää ollakseen totta, se usein on.
Minusta jo se että joku, kahden avioliiton jälkeen, sanoisi rakastavansa minua eniten ikinä, kuulostaisi niin epäuskottavalta että ottaisin etäisyyttä.
Järkeä peliin nyt ap!
Vierailija kirjoitti:
Kaksi kertaa avioeronnut mies on ehdoton no no.
Niinpä. Tulee mieleen läheisriippuvuus, eli mies ei osaa/halua olla yksin, ja olemalla ihana hän pyrkii koukuttamaan naisen omakseen. Kaksi avioeroa taas kertovat huonoista ongelmanratkaisutaidoista. Heti kun suhteessa tulee ongelmia, niin ero tulee.
Vierailija kirjoitti:
Kokemuksesta voin sanoa, että tuollaiset liian hyvää ollakseen totta -miehet aiheuttavat vain pelkkää harmia. Kyllähän se tuntuu hyvältä, että sinua lähes palvotaan ja olet jonkun elämän keskipiste, mutta... Kun se arki koittaa, niin sieltä yleensä paljastuu vaikka mitä. Yleisimmät vaihtoehdot on valehteleva monia naisia pyörittelevä pelimies tai sitten sellainen, joka yrittää hyötyä sinusta kaikin keinoin.
Kaikista paras vaihtoehto on tuo vähäsanainen mörrimöykky, joka ei elele missään pilvilinnoissa eikä välttämättä muista aina syntymäpäiviäsi ilman, että muistutat. Se, joka tykkää kyhjöttää kanssasi olohuoneen sohvalla eikä hienoissa ravintoloissa.
Olisi aika surullista, jos vaimoni olisi dumpannut minut vain siksi, että vaikutan olevani liian hyvältä ollakseni totta, kun en sellaista edes ole. Vain täysin päinvastainen luonne kuin stereotyyppinen suomalainen mies. Tietysti asioilla on tapana mutkistua hyvin nopeasti, elleivät molemmat ole samalla aaltopituudella.
Onko tämän ap:n miehen nimikirjaimet S.J.?
Oli tai ei, pakene, vaihda numero, aloita uusi harrastus tai monta, nauti kesästä, unohda!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokemuksesta voin sanoa, että tuollaiset liian hyvää ollakseen totta -miehet aiheuttavat vain pelkkää harmia. Kyllähän se tuntuu hyvältä, että sinua lähes palvotaan ja olet jonkun elämän keskipiste, mutta... Kun se arki koittaa, niin sieltä yleensä paljastuu vaikka mitä. Yleisimmät vaihtoehdot on valehteleva monia naisia pyörittelevä pelimies tai sitten sellainen, joka yrittää hyötyä sinusta kaikin keinoin.
Kaikista paras vaihtoehto on tuo vähäsanainen mörrimöykky, joka ei elele missään pilvilinnoissa eikä välttämättä muista aina syntymäpäiviäsi ilman, että muistutat. Se, joka tykkää kyhjöttää kanssasi olohuoneen sohvalla eikä hienoissa ravintoloissa.
Olisi aika surullista, jos vaimoni olisi dumpannut minut vain siksi, että vaikutan olevani liian hyvältä ollakseni totta, kun en sellaista edes ole. Vain täysin päinvastainen luonne kuin stereotyyppinen suomalainen mies. Tietysti asioilla on tapana mutkistua hyvin nopeasti, elleivät molemmat ole samalla aaltopituudella.
Jos vaimosi olisi treffaillessanne ehdottanut, että ottaisitte vähän rauhallisemmin, niin olisitko reagoinut rakkauspommituksella, kertomalla, ettet ole koskaan satuttanut "naisiasi", sekä ilmoittamalla, että lähdet sitten "radalle" katselemaan muita naisia?

Meidän huumorintajumme on sen verran erikoislaatuinen, että vaimoni sanoi eka treffeillä jo minusta tulevan hänen aviomiehensä ja on myöhäistä yrittää juosta karkuun.. Mutta tässä se ero ap:n tapaukseen onkin, että me ymmärrämme toisiamme.
Olen kait liian epäluuloinen ja huumorintajuton 😀 sitten, mutta itse suhtaudun epäilevästi mieheen joka sanoisi eka treffeillä, että sinusta tulee sitten minun vaimoni ja on myöhäistä yrittää juosta karkuun.
Ensin haluan tutustua uuteen ihmiseen. Ja muutenkin tuntuisi ahdistavalta ja oudolta.
Haluan ihan myös itse päättää ja olla mukana parinvalinnassani.
Ajattelisin, että mitähän mahtaa tulla eteen jatkossa tämän ihmisen kanssa.
Mutta hyvä jos teillä on sopinut huumorintaju yksiin.
Lisään vielä, että äitini sanoi, että ei niin suurta leikkiä ettei puolet totta.
Huumorin varjolla voi peittää asioita ja ominaisuuksiaan juuri siihen vedoten, että sehän oli leikkiä.
Se mikä haisee paskalta, näyttää paskalta, kuulostaa paskalta On paskaa.
Vierailija kirjoitti:
Lisään vielä, että äitini sanoi, että ei niin suurta leikkiä ettei puolet totta.
Huumorin varjolla voi peittää asioita ja ominaisuuksiaan juuri siihen vedoten, että sehän oli leikkiä.
Äitisi on täysin oikeassa. Hyvällä maulla keksitty huumori värittää totuutta kauniimmaksi ja se voi olla hyvin romanttista. Toki on tärkeää, että vastaanottaja ymmärtää, ettei joka sanaa pidä ottaa kirjaimellisesti ja nussia pilkkua.
Muuten ei mikään hälytä sinänsä, mutta miksi kaksi päättynyttä avioliittoa? Kysyisin häneltä enemmän niistä. Yhden virheen voi tehdä. Kaksi on jo vähän erikoista.
En usko. Oikea ap olisi jo tullu korjaa asian.