Nyt mennään lujaa vauhtia suhteessa. Skeptisenä ihmisenä olen hämilläni. Mitä mieltä?
Pelkään, että minun käy huonosti ja että juttu onkin vedätystä mutta toisaalta mies osaa olla hyvin vakuuttava. Hän sanoo olevansa minulle aina rehellinen ja voin kysyä mitä vain.
On fiksu, vaativassa työssä, taloudellinen tilanne on erittäin hyvä. Hän on myös todella hyvännäköinen ja pitää kunnostaan huolta, hänellä on paljon ystäviä ja vaikuttaa aidosti lojaalilta ihmiseltä.
Kaikinpuolin loistava kumppani ja naisia olisi jonoksi asti.
Ekasta tapaamisesta lähtien ollaan oltu tiiviisti yhteydessä, hänestä kuuluu jatkuvasti ja keksii yhteisiä suunnitelmia ja myös toteuttaa ne. Olemme jo tehneet kaikenlaista vaikka vasta hetken olemme tunteneet.
Olen myöskin tavannut hänen kavereitaan ja hän on myös monille minusta kertonut.
Haluaa jo minut kokonaan, puhuu häistä ja talosta jne. On todellakin piirittänyt minut kunnolla ja haluaa pitää minusta huolta. Alkuun ajattelin vain näiden olevan turhia höpinöitä, jotta pinnallinen suhde jatkuisi mutta mies on tosissaan. Vakuuttelee olevansa rehellinen ja olevansa yhden naisen mies, hänellä on ollut muutenkin vain muutama suhde, jotka molemmat johtivat pitkään avioliittoon.
Hmm..
Tämä on oikeasti ihan hullua mutta nautin tilanteesta. Tuntuu hyvälle mutta pelottaa olenko nyt ryhtynyt johonkin jossa satutan pahasti itseni vaikka toisaalta en tiedä sitä muuta kun ottamalla selvää ja ajan kuluessa.
Koskaan ei kukaan mies ole rakastunut minuun näin täysillä, tilanne on ihan uusi.
Tiedän, että järki pitäisi pitää päässä ja tunnustella tilannetta rauhassa ja hän itsekin tätä ehdottaa toisinaan. Tilanteessa on vielä paljonkin tiettyjä vaikeuksia mutta jostain syystä minä nyt olen tuonut elämään iloa ja haluaa olla yhdessä.
Mielestäni en ole itse mitenkään ihmeellinen kuitenkaan ja olen vain nyt mennyt virran mukana jossa en pysykään ehkä perässä.
Kommentit (303)
Heh, aika vitsiniekka tuo mies. Hän on nyt niiiiiin rakastunut ap:hen, mutta lähtee välittömästi etsimään uutta naista jos ap haluaa edetäkin hitaammin. Loogista!
Vierailija kirjoitti:
Kaksi kertaa eronnut? Ei ne kyllä silloin ole mitään pitkiä liittoja ole olleet.
Aina kannattaa tosiaan miettiä, että "hei, miksi ne aikaisemmat suhteet eivät ole kestäneet? Onkohan tässä miehessä jotain vikaa?"
Yleensä on.
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli ap:n kaltainen poikaystävä joskus aikoinaan. Hän soitti jossain bändissä ja bongasi minut lähikuppilasta. Alusta alkaen hän hukutti minut rakkaudenosoituksiin, esitteli kuuluisille(seiskajulkkuja) ystävilleen ja maalasi upeaa yhteistä elämää. Illanvietot oli huikeita, rahaa paloi(myös minun rahaani) ja juoma virtasi. Hän vei minua paikkoihin ja kohteli, kuin olisin jotain hyvin erityistä. Minä olin hyvin tavallinen nainen lähiöstä. Oli imartelevaa, että hänen kaltaisensa taiteellinen ja menevä mies koki minut niin tärkeäksi. Järki sanoi, ettei kaikki ollut kunnossa, mutta lopulta annoin tunteilleni vähän periksi. Tyyppi "muutti" kahden kuukauden tapailun/seurustelun jälkeen luokseni.
Hänen muuttokuormansa sisälsi muutaman muovipussillisen vaatteita. Olisi pitänyt tästä ehkä jotain ymmärtää, mutta hän oli muusikko ja taiteellinen ja minä olin hyvin ihastuksissani. Suhteen nopea eteneminen mietitytti. Hänellä oli jotenkin hirveän kiire rakkautensa kanssa.
Kahden viikon yhteisasumisen jälkeen mies katosi. Ei tullut luokseni, ei vastannut viesteihin eikä ystävänsä kertoneet muuta, kuin että hän oli hengissä.
Käyttämällä kaiken kyttäämisarsenaalini ja kontaktini sain selville, että miehellä oli asunto, avopuoliso ja parivuotias lapsi keskisuomessa. Palaset loksahtelivat kohdilleen. Oli todella huijattu olo.
Jouduin hieman vääntämään että sain hänet palauttamaan avaimeni ja hakemaan rojunsa. Ei olisi kuulemma halunnut "luopua meistä". Toisin sanoen kämpästä Helsingissä lähempänä musahommia, kun kotona on vaikeaa. Minun elämässäni ei kuulemma ollut alun perinkään tilaa hänelle. Siinä hän oli oikeassa. Hänen kaltaiselleen valehtelevalle petturisaastalle ei todellakaan ollut paikkaa.
Muusikoihin en ole myöskään koskenut sen koommin. Vieläkin ärsyttää, että olin niin luottavainen.
Muusikot ovat kyllä ihan omaa luokkaansa. Itse aikoinaan paria kokeilin, ja eihän siitä tullut mitään kun molemmista paljastui väkuvaltaisuuden lisäksi työttömiä juoppoa. Noiden jälkeen olen tosiaan kiertänyt moiset muusikonreppanat kaukaa.
Jos mies on kertonut "ihan suoraan" elämästään jälkimmäisen eksänsä kanssa, jolla on mielenterveysongelmia ainakin miehen mielestä, niin kannattaa pitää mielessä, että "ihan suoraan" kerrottu ei välttämättä ole totuus..
Vierailija kirjoitti:
Tuohon yksinhuoltajuusasiaan sen verran, että paras on tietysti se, jos luonnehäiriöinen mies ei saa isyyttä ollenkaan. Mutta jos se ei jostain syystä onnistu, niin sitten se yksinhuoltajuus. Se ei tietenkään estä isää näkemästä lastaan tai vaikuta miehen maksamiin elatusmaksujen määrään, mutta se estää osan kiusanteosta. Yhteishuoltajana sä tarviit aina sen toisenkin vanhemman allekirjoituksen kaikkiin lasta koskeviin lappuihin, hakemuksiin sun muihin. Parhaimmassa tapauksessa tarviit sen toisen vanhemman suostumuksen muuttoon jne. Voitte vaan kuvitella, millaisen kiusanteon välineen tämä antaa tuollaiselle vanhemmalle. Kun se yhteishuoltajuus kerran on kirjattu, on yksinhuoltajuutta kovin hankala saada, eikä se ainakaan onnistu ihan heti. Siksi on parempi, ettei sitä yhteishuoltajuutta ota alunalkaenkaan.
Itsellä esim kävi niin, että koska miehellä oli niin pienet tulot, elatussopimus tehtiin aina vuodeksi kerrallaan. Näihin sopimuksiin tarvitaan tietenkin aina molempien allekirjoitukset, niinpä sopimuksen ensimmäisen kerran rauetessa mies ei enää suostunutkaan allekirjoittamaan yhtään mitään. Siispä en myöskään saanut lapselle sitä minimielatustukea edes kelasta. En tiedä onko tilanne muuttunut, mutta ainakin viisi vuotta sitten tilanne oli tuo. Samoin kaikki passihakemukset, hoitopaikkaan tarvittavat lappuset yms oli tosi ikäviä, kun mies ei suostunut allekirjoittamaan yhtään mitään vaan vetkutti asioita miten tahtoi. Siitä tuli ihan turhanpäiväistä stressiä ja ylimääräistä työtä ja murhetta. Ihan vaan koska mies halusi tehdä kiusaa.
Narsisteille, psykopaateille ja muille kaltaisilleen oma lapsi ei ole yhtään mitään muuta kuin kiusanteon- ja vallankäytön väline. Sitä on vaikea edes kuvitella normaalina rakastavana vanhempana, miten kylmiä ja julmia nuo osaavat olla omaa lastaan kohtaan.
Mulle selvisi vasta suhteen jälkeen, että miehellä on teini-ikäinen lapsi...
Vierailija kirjoitti:
Ap täällä.
Kyllä mä oon päättänyt nyt lopettaa tämän suhteen. Hirveä ahdistus koko ajan päällä ja epäluulo. Tulen kohta kaikesta vainoharhaiseksi tämän ihmisen kanssa.
Tiedostan, että tämä ei ole normaalia ja onneksi tämän ketjun tein.
En luota häneen mutta kai hän sai jo jonkinlaisen otteen minusta ja siksi olen epäillyt itseänikin. Kun kasvotusten on osannut olla todella vakuuttava ja haluaa todistella kaikkea kertomaansa esimerkiksi näyttämällä viestejä ja jos jonkin asian lupaa niin toteuttaa sen heti. Kai siksikin olen halunnut katsoa miten tilanne jatkuu ja yrittää luottaa. Mutta eihän suhde voi edes alkaa epäluottamuksella.
Silti sisällä on niin vaikea ristiriitaisuus että alkaa ahdistaan toisinaan tosi paljon.
Näin ei kuuluisi olla tässä vaiheessa.
Katkaisen suhteen. Siitä se viestien pommitus varmaan vasta alkaakin. Nytkin niitä tulee jo tarpeeksi. Pitäisi pysyä kovana.
Onko neuvoja vielä siihen? Ja testaanko häntä vielä? Kuinka narsisteja tässä tilanteessa tulisi kohdella?
Ap
Vaihda puhelinnumero ja sähköpostiosoite.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://www.thrivetalk.com/gaslighting/
Itse koin tästä listasta 9/10.
> Ilmiselvistä asioista valehtelu. Väitti revittyä laskua koiran syyksi, vaikka jälki oli selvästi ihmisen tekemää. Väitti, ettemme olleet käyneet jotain keskustelua ollenkaan tai että olimme päätyneet eri ratkaisuun kuin mitä muistin.
> Kieltäminen. Ei hän ollut sanonut sitä, vaan tätä. Hänen mielestään keksin omiani tai vääristelin.
> Rakastamiesi asioiden käyttäminen minua vastaan. Hän moitti opiskeluintoani ja käski nauttia elämästä. Hän piti koirastani aluksi, mutta yhtäkkiä hän ei halunnut edes yhteiselle kävelylle, jos koira oli mukana. Hän kysyi, miksen jo luovu rakkaasta lemmikistäni.
> Minuuden heikkeneminen. Pitkällä aikavälillä käsitys itsestä heikkenee. Minä koin muuttuvani erilaiseksi ihmiseksi, mutten tiennyt miksi muutuin. Mies ehdotti minun sairastavan masennusta ja yritti saada minulle diagnoosin ja lääkkeet. Jotkut ovat joutuneet bipo-lääkitykselle, mutta parisuhteen loputtua mielialaa tasaavia lääkkeitä ei ole tarvittukaan... jännä...
> Sanat vastaan teot. Puhetta, puhetta ja puhetta. Lupauksia alettiin rikkoa ja syyn sanottiin olevan minussa. Hän sanoi ettei halua satuttaa, mutta haukkui kamalilla sanoilla. Jne.
> Rakastettavuus. Sumuttaja ensin tuhoaa ja sitten rakkaudella rakentaa uudelleen. Uhkaa erolla, mutta järjestää romanttisen illallisen. Haukkuu pataluhaksi, mutta vannoo rakkauttaan. Lyö, mutta tuo lahjoja. Liian hyvää ja liian huonoa vuorotellen. Kun alkaa selittää itselleen puolison jopa lainvastaista käytöstä ja keksii Miksi?-kysymyksiin aina vain vakuuttavampia vastauksia, tietää olevansa koukussa.
> "Olet sekaisin." Sumuttajan tarkoituksena on heikentää todellisuudentaju. Kun aika on kypsä, hän muotoilee asian sanoiksi. Jos sumuttaja on ollut kärsivällinen, niin syytös menee ihon alle.
> Kaikki muut valehtelevat. Kaikki eivät olleet minua vastaan eikä minulle kerrottu, että kaikki valehtelivat. Mutta epäluuloisuus muita ihmisiä - niitä tuttujakin - kohtaan on pahaenteinen merkki.
Totta joka sana. Täällä eräs, joka on saanut itsensä todella pahaan tilanteeseen. Suhde on raunioina ja olen myöntänyt itselleni, etten voi pitää miehestä edes ihmisenä. Hän on hirveä. Itse asiassa inhoan häntä, vaikka olen vuosia epätoivoisesti rakastanut, mikä aiheuttaa minussa kamalaa raivoa.. Ja kyllä. Minä olen raskaana kaiken lisäksi. Elämäni tulee olemaan todella vaikeaa yksin vauvan kanssa. Mies ei itsekään enää tahdo tosin muuttaa yhteen , kihloihin tms. Aborttia en voi enää tehdä. No, mies on niin hyvä manipuloimaan että minun on paras olla tyytyväinen siihen, ettei hänkään yhteiselämästä haaveile. Minulla on ehkä vielä toivoa joskus löytää hyvä ihmissuhde.
Annan yhden neuvon, josta pidät kiinni tapahtui mitä vain: hae lapsen yksinhuoltajuutta. Pääset kaikkein vähimmällä. Mies tulee kiristämään ja manipuloimaan sua lapsen avulla, jos päästät hänet elämäänne. Suvussa on kokemusta vastaavasta, kun äiti myöntyi yhteishuoltajuuteen. Mies maksaa elareita miten huvittaa, ei koskaan täyttä summaa, tapaa lasta kun se sopii hänelle, eli peruu tapaamisia viime hetkelläkin, varsinkin jos kuulee että äidillä olisi ns. omaa menoa. Esiintyy itse toki hyvänä isänä ja uhrina, koska katala ex vie hänen rahansa ja hyppyyttää lapsen menojen kanssa.
Eli hae se yksinhuoltajuus. Jos isä oikeasti haluaa myöhemmin olla lapsen kanssa tekemisissä, se on vain plussaa. Mutta sinun ei tarvitse viikoittain tapella isän perumista tapaamisista ym.
Miten yksinhuoltaja voi olla varma että toinen vanhempi maksaa elatusmaksut ajallaan eikä peru lapsen sovittuja tapaamisia? Logiikka ontuu.
Sillä, että hakee Kelalta yh-elarit. No, lapsen tapaamiseen se ei kaiketi vaikuta.
Moi, ap.
Jos mies viestittelee ahkeraan vielä suhteen katkaisemisen jälkeen, silloin varsinkin tiedät, ettei kyse ole terveestä käytöksestä.
No eipä nuo edelliset liitot kovin pitkiä olleet, 10 ja 2 vuotta. Joten ihan outoa kerskailla pitkillä liitoilla. Ja kyllä se kovin oudolta kuullostaa, että sanoo olevansa rehellinen eikä satuta naisia. Vai olitko itse ohjaillut keskustelua siihen suuntaan, että toinen joutui selvästi artikuloimaan, ettei hänestä ole vaaraa? Sanoit haluavasi matkustella, mihin sinä tätä miestä tarvitset siinä? Rahoittajaksi? Säästä mieluummin omistasi ja mene yksin tai ystävättäresi kanssa. Ei sen takia voi miehen kanssa olla, että hän mahdollistaa makean elämän.
Aapeen miehen hyvät puolet: varakas ja hyvännäköinen
Huonot puolet: creepy
Hmmm...
Täällä yksi kokemusasiantuntija lisää. Narsistilta kyllä nyt kuulostaa AP:n tapaus. Aivan klassinen kaava, mikä toteutui omalla kohdallanikin.
Oma suhteeni alkoi siis sekin vauhdilla. Omasta erostani oli 6kk eli olin vielä haavoilla, tapasin tämän miehen illanvietossa ja hän etsi minut käsiinsä somesta. Alkoi tapailu, omalta osaltani vähän vastahankaisesti, koska tapailin jo toistakin miestä. Red flag nro 1 ettei se asia häirinnyt tätä miestä lainkaan. Toinen tapailumieheni eteni rauhallisemmassa tahdissa ja kun sitä vertasi narskun "haluan sut, sussa on sitä jotain, en nähny muuta ku sut, onko tää joku kohtalo" -puheisiin, luulin ettei toinen mies ollut niin kiinnostunut joten hyppäsin tämän älykkään, sivistyneen ja äärettömän hyvännäköisen herrasmiehen kelkkaan. Myöhemmin selvisi että toinen tapailumies oli oikeasti ihastunut ja järkyttyi kun ilmoitin valinneeni toisen. Red flag nro 2 hän myös pakotti minut valitsemaan tai tilaisuus menisi sivu suun. Myös yhteenmuuttoa ehdotti parin kk tapailun jälkeen. Ylisti maasta taivaisiin, ihaili kaikkea mitä tein ja osasin ja miltä näytin.
Sitten tietenkin saatiin lapsi ja ostettiin talo koska suhde oli ollut ihan ok pari vuotta (!), vaikka oloni ei ollut koskaan luonteva ja kovin rakastunut. Merkkejä oli, mutten halunnut välittää niistä. Kaikki alkoikin sitten mennä kuin salama kirkkaalta taivaalta päin hlvettiä kun pallo oli jalassa. Alkoi henkisellä väkivallalla, nimittelyä, syyttelyä, emotionaalista torjuntaa ("et oo ansainnu halausta nyt"), epäilyksiä, lyömisellä ja muulla väkivallalla uhkailua.. ja jatkui siitä fyysiseen eli tönimistä, repimistä, kampittamista, kaatamista, liikkumisen estämistä, tärkeimpien tavaroideni tuhoamista, lääkkeiden tuputtamista (mies manipuloi minut jopa lääkärille asti vaikka sisimmässäni tiesin ettei päässäni ole vikaa) ja yhden tai kahden epäsuoran tappouhkauksenkin olen saanut. Lapsikin on saanut jo osansa tönimisestä ja nimittelystä ja todisti kiinnikäymistä.
Lähteminen on vaikeaa, minulla ei ole mitään todisteita koska mies on älykäs ja laskelmoiva ihan oikea narsisti (tähän tulokseen ammattilainenkin tuli, jonka luona kävin puhumassa). Minulla ei ole häneltä yhtä ainoata uhkaavaa viestiä vaan viestihistoriani on täynnä rakkautta ja välittämistä, eikä ikinä ole tullut mustelmia tai mitään muutakaan, mustasukkaisuuskin ilmenee salakavalasti. Hän on erittäin terävä-älyinen, taitava puhuja ja täysi pro, mitä sosiaalisuuteen ja ihmisten kanssa toimimiseen tulee.
Kaikki kohdat edellä linkitetystä thrivetalk.com-linkistä täyttyvät. Gaslighting on tuttua ja täytän myös merkit väkivaltaisessa suhteessa elävän henkilön käyttäytymis- ja ajatusmalleista.
Prosessini on vielä kesken, mutta kuitenkin käynnissä ja minulla on apuna todella hyvät tuki- ja turvaverkot. Se toinenkin tapailumies on yllättäen tehnyt salaa paluun kuvioihin, koska hän ei vain pystynyt unohtamaan ja minä vastasin hänen viestiinsä hyvällä omallatunnolla näiden karmeuksien jälkeen ja toivon sydämestäni saavani toisen tilaisuuden hänen kanssaan. Hyvän jännärin tai blogin tästä saisi mutta älä aloittaja vaan lähde tähän pskaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taas todiste tasoteoriasta (kuvailut miehestä) ja siitä, että naisten miesmaku on yhtenäinen (naisia jonoksi asti)!
Miehethän ei koskaan kiinnostu samoista naisista.
Miehillä on yleisesti erittäin laaja naismaku, verrattuna naisten miesmakuun. Toki kuumat fitnessmisut kiinnostavat suurinta osaa miehistä, mutta niin kiinnostaa ihan tavalliset perusnaiset. Kiinnostaa niin laihat kuin paksummatkin, vanhat ja nuoret.
Naisten miesmausta ei voi sanoa samaa. Heitä ei kiinnosta perusmiehet, vaan he haluavat jotain parempaa. Sillä naisille mies on pokaali, jonka pitää olla kirkkaampi kuin muiden naisten pokaalit. Pituus, komeus, varallisuus. Kaikki nuo säkenöivät eri tavoin pokaalista. Naisille on tärkeää että se oma mies on jollain tavalla parempi kuin suurinosa muista miehistä. Rikkaampi, paremmannäköinen, pidempi, lihaksikkaampi, vahvempi.
Luonnollisesti niitä kirkkaimpia pokaaleja ei riitä kaikille ottajille, joten moni nainen levittää jalkojaan siinä 15-25v ikävuosina jokaiselle hyvännäköiselle kundille, varsinkin nykypäivänä. Tarkoituksena (pl. lut-kailu eli irtoseksin harrastaminen) tietenkin saada saaliikseen joku niistä hyvistä miehistä. Jos ja kun se ei onnistu niin sitten he ymmärtävät että pitää tyytyä siihen beta-mieheen, loppuelämänsä haaveillen niistä alfoista.
Tästä syystä seksi jakautuu siten että kolmasosa kaikista tuon ikäisistä miehistä elää tahdosta riippumattomasta selibaatissa. Naisille kyseinen luku on prosentin luokkaa. Ok-Cupid teetti käyttäjilleen kyselyn johon vastasi kymmeniä tuhansia ihmisiä. Miehet luokittelivat suurimman osan naisista tavallisen näköisiksi. Naiset luokittelivat 80% miehistä keskivertoa rumemmiksi. Pistää miettimään.
Perustelet näkemyksesi selkeästi omiin kokemuksiisi. Et olekaan tavallinen mies, vaan katkera, eikä kukaan nainen sellaista halua. Sitten haukut naiset lu t k iksi kun emme halua olla kanssasi. Seuraavan kerran kun menet ulos asunnostasi, katsopa kuinka tavallisia ihmiset ovat. Kaiken kokoiset ja näköiset pariutuvat, ja vain harvat todella pystyisivät olemaan parisuhteessa vain statuksen ja rahan takia. Kyllä se on luonne, joka ratkaisee.
Vierailija kirjoitti:
No eipä nuo edelliset liitot kovin pitkiä olleet, 10 ja 2 vuotta. Joten ihan outoa kerskailla pitkillä liitoilla. Ja kyllä se kovin oudolta kuullostaa, että sanoo olevansa rehellinen eikä satuta naisia. Vai olitko itse ohjaillut keskustelua siihen suuntaan, että toinen joutui selvästi artikuloimaan, ettei hänestä ole vaaraa? Sanoit haluavasi matkustella, mihin sinä tätä miestä tarvitset siinä? Rahoittajaksi? Säästä mieluummin omistasi ja mene yksin tai ystävättäresi kanssa. Ei sen takia voi miehen kanssa olla, että hän mahdollistaa makean elämän.
Liikaa johtopäätöksiä ei pidä koskaan vetää, kun ei tiedä missä kontekstissä jokin asia on sanottu. Mutta jos jokin ei tunnu hyvältä, siihen pitää luottaa. Ei sillä ole loppupeleissä mitään merkitystä, jos toinen on komea, hyvässä työssä tai seksi toimii, jos muuten ei kemiat ja luonteenpiirteet natsaa yhteen. Selkeästi tässä tapauksessa osapuolet toivovat lähitulevaisuudessa täysin eri asioita.
Hävettää olla nainen kun luen tätä ketjua. Ai että oikein eksiltä pitäisi vaivihkaa kysellä mikä tämä on miehiään? Ja sitten se julma totuus: Kaikilla ksipäillä ei tarvitse olla mitään diagnoosia. Ihmiset voivat olla kamalia ihan ilman narsismiakin. Ehkä lohduttaa ajatella että pahuuteen on aina syy,mutta ei se niin mene. Siinä vaiheessa jos viisi eksääsi ovat olleet narsisteja, kannattaa kyseenalaistaa sekä oma ymmärryksesi psykiatrisista häiriötiloista, että oma älysi.
Vierailija kirjoitti:
Jos se niin ihana on niin ei sillä olisi useampaa avioliittoa. Puheet väleistä exiin voi olla myös palturia. Ota yhteys exiin ja säästä aikaa. Tarkista myös taustat.
Aivan totta. Voitte miettiä itsekin kuka teistä on muka eronnut tai suhde on mennyt poikki 2 kertaa. Aivan kelvottomia ihmisiä. Jos olisitte olleet kunnon ihmisiä niin ei teillä mitään 2 suhdetta olisi ollut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taas todiste tasoteoriasta (kuvailut miehestä) ja siitä, että naisten miesmaku on yhtenäinen (naisia jonoksi asti)!
Miehethän ei koskaan kiinnostu samoista naisista.
Miehillä on yleisesti erittäin laaja naismaku, verrattuna naisten miesmakuun. Toki kuumat fitnessmisut kiinnostavat suurinta osaa miehistä, mutta niin kiinnostaa ihan tavalliset perusnaiset. Kiinnostaa niin laihat kuin paksummatkin, vanhat ja nuoret.
Naisten miesmausta ei voi sanoa samaa. Heitä ei kiinnosta perusmiehet, vaan he haluavat jotain parempaa. Sillä naisille mies on pokaali, jonka pitää olla kirkkaampi kuin muiden naisten pokaalit. Pituus, komeus, varallisuus. Kaikki nuo säkenöivät eri tavoin pokaalista. Naisille on tärkeää että se oma mies on jollain tavalla parempi kuin suurinosa muista miehistä. Rikkaampi, paremmannäköinen, pidempi, lihaksikkaampi, vahvempi.
Luonnollisesti niitä kirkkaimpia pokaaleja ei riitä kaikille ottajille, joten moni nainen levittää jalkojaan siinä 15-25v ikävuosina jokaiselle hyvännäköiselle kundille, varsinkin nykypäivänä. Tarkoituksena (pl. lut-kailu eli irtoseksin harrastaminen) tietenkin saada saaliikseen joku niistä hyvistä miehistä. Jos ja kun se ei onnistu niin sitten he ymmärtävät että pitää tyytyä siihen beta-mieheen, loppuelämänsä haaveillen niistä alfoista.
Tästä syystä seksi jakautuu siten että kolmasosa kaikista tuon ikäisistä miehistä elää tahdosta riippumattomasta selibaatissa. Naisille kyseinen luku on prosentin luokkaa. Ok-Cupid teetti käyttäjilleen kyselyn johon vastasi kymmeniä tuhansia ihmisiä. Miehet luokittelivat suurimman osan naisista tavallisen näköisiksi. Naiset luokittelivat 80% miehistä keskivertoa rumemmiksi. Pistää miettimään.
Ensin oksetti tämä kommentti, mutta sitten alkoi säälittämään.
Kyllä sinullekin vielä joku löytyy, kunhan jaksat olla positiivinen ja uskoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos se niin ihana on niin ei sillä olisi useampaa avioliittoa. Puheet väleistä exiin voi olla myös palturia. Ota yhteys exiin ja säästä aikaa. Tarkista myös taustat.
Aivan totta. Voitte miettiä itsekin kuka teistä on muka eronnut tai suhde on mennyt poikki 2 kertaa. Aivan kelvottomia ihmisiä. Jos olisitte olleet kunnon ihmisiä niin ei teillä mitään 2 suhdetta olisi ollut.
Suhteet ja niiden päättyminen on ihan eri juttu kuin avioliitto ja avioero
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaksi kertaa eronnut? Ei ne kyllä silloin ole mitään pitkiä liittoja ole olleet.
Aina kannattaa tosiaan miettiä, että "hei, miksi ne aikaisemmat suhteet eivät ole kestäneet? Onkohan tässä miehessä jotain vikaa?"
Yleensä on.
Mutku kato se vika on ollu niissä ex-tyttöystävissä, kun ne on ollu hulluja/psykoja/liian omistushaluisia/mustasukkasia jne.
Itseä yleensä ärsyttää narsistin hokeminen joka tilanteessa mutta tässä tapauksessa ollaan kyllä jäljillä, ap:n kuvailu tilanteesta kuulostaa suorastaan pelottavalta. Jos heti alkuvaiheessa hehkutetaan kuinka on niin rakastunut ja tulee tarjoamaan kuun taivaalta ja pitää erikseen mainita ettei ole koskaan naisiaan satuttanut ja on vieläpä rehellinen niin ei helvetti, koko homma kuulostaa aivan absurdilta mutta sitä on varmasti vaikea itse tajuta kun on siinä pyörityksessä.
Jos jostain ihmisestä tulee se tunne että kaikki ei ole kunnossa mutta ei osaa pukea sitä sanoiksi niin silloin asiat ei ole kunnossa! Narsisti/psykopaatti heittää sua kivellä päähän ja jälkeenpäin kiistää kaiken ja saa sinut tuntemaan syyllisyyttä siitä että syytit häntä.
M37