Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Entiset koulukiusaajat
Kommentit (87)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulen, että useimmat kiusaajat eivät edes tajua tai muista kiusanneensa. Heille kyse oli vain harmittomasta huvista. :(
Olen ylpeä itsestäni. Olen hyvässä työssä, asunto on jo maksettu, kiva perhe ja mukavat harrastukset. Töitä tein perse ruvella kymmenen vuotta mut nyt on jo helpompaa ja ikää on vasta 41.
Meidän luokan kiusatut ovat edelleen lihavia inisijöitä jotka eivät edelleenkään viitsi tehdä mitään itsensä tai muiden hyväksi.
Tarkoitin lähinnä, että oletko ylpeä kouluaikaisesta käytöksestäsi? Viimeinen virkkeesi paljasti, että kiusaaja ei muutu ikinä. Hyvä, kun asia tuli selväksi.
- ap
Oletko itse ylpeä kouluaikaisesta itsestäsi? Itse en koulukiusattuna voi sanoa olevani. Monella tavalla itse annoin mahdollisuuden kiusaamiseen, enkä osannut pitää puoliani, uhriuduin. Sen sijaan nykyisestä minästäni olen ylpeä. En enää uhriudu. Tulen toimeen hyvin monenlaisten ihmisten kanssa myös niitten entisten kisaajien kanssa jne.
Omituinen kysymys. En todellakaan ole ylpeä kouluaikaisesta itsestäni - olinhan ruma, nössö ja nolo. Olin myös sosiaalisesti kömpelö, vaikkakaan en pahantahtoinen. Koen vieläkin ristiriitaisia tunteita kiusatuksi joutumisesta ja jollain tavalla syytän itseäni tapahtuneesta, vaikka toisaalta tiedänkin, että vika oli kiusaajissa. Heidän käytöksensä oli ala-arvoista.
Kuulostat kylmältä ihmiseltä. Miten ihmeessä ujo ja arka lapsi/nuori osaisi puolustaa itseään kiusaajilta? Tilanteessa oli monta yhtä vastaan, ja olin täysin yksin. Lisäksi olen varma, että minun tapauksessani puolustautuminen ja vastaan sanominen olisi pahentanut kiusaamista. Ei minulla ollut vaihtoehtoja.
- ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulen, että useimmat kiusaajat eivät edes tajua tai muista kiusanneensa. Heille kyse oli vain harmittomasta huvista. :(
Olen ylpeä itsestäni. Olen hyvässä työssä, asunto on jo maksettu, kiva perhe ja mukavat harrastukset. Töitä tein perse ruvella kymmenen vuotta mut nyt on jo helpompaa ja ikää on vasta 41.
Meidän luokan kiusatut ovat edelleen lihavia inisijöitä jotka eivät edelleenkään viitsi tehdä mitään itsensä tai muiden hyväksi.
Tarkoitin lähinnä, että oletko ylpeä kouluaikaisesta käytöksestäsi? Viimeinen virkkeesi paljasti, että kiusaaja ei muutu ikinä. Hyvä, kun asia tuli selväksi.
- ap
Oletko itse ylpeä kouluaikaisesta itsestäsi? Itse en koulukiusattuna voi sanoa olevani. Monella tavalla itse annoin mahdollisuuden kiusaamiseen, enkä osannut pitää puoliani, uhriuduin. Sen sijaan nykyisestä minästäni olen ylpeä. En enää uhriudu. Tulen toimeen hyvin monenlaisten ihmisten kanssa myös niitten entisten kisaajien kanssa jne.
Omituinen kysymys. En todellakaan ole ylpeä kouluaikaisesta itsestäni - olinhan ruma, nössö ja nolo. Olin myös sosiaalisesti kömpelö, vaikkakaan en pahantahtoinen. Koen vieläkin ristiriitaisia tunteita kiusatuksi joutumisesta ja jollain tavalla syytän itseäni tapahtuneesta, vaikka toisaalta tiedänkin, että vika oli kiusaajissa. Heidän käytöksensä oli ala-arvoista.
Kuulostat kylmältä ihmiseltä. Miten ihmeessä ujo ja arka lapsi/nuori osaisi puolustaa itseään kiusaajilta? Tilanteessa oli monta yhtä vastaan, ja olin täysin yksin. Lisäksi olen varma, että minun tapauksessani puolustautuminen ja vastaan sanominen olisi pahentanut kiusaamista. Ei minulla ollut vaihtoehtoja.
- ap
Ai niin. Kuin muistelen kouluaikaista minääni, yhdestä asiasta olen ylpeä: seuratessani luokkalaisteni perseilyä ja huonoa käytöstä pidin heitä typerinä ja lapsellisina. Olen ylpeä siitä, etten lähtenyt mukaan siihen idiotiaan. Kävin koulussa ja käyttäydyin asiallisesti, siinä kaikki.
- ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulen, että useimmat kiusaajat eivät edes tajua tai muista kiusanneensa. Heille kyse oli vain harmittomasta huvista. :(
Olen ylpeä itsestäni. Olen hyvässä työssä, asunto on jo maksettu, kiva perhe ja mukavat harrastukset. Töitä tein perse ruvella kymmenen vuotta mut nyt on jo helpompaa ja ikää on vasta 41.
Meidän luokan kiusatut ovat edelleen lihavia inisijöitä jotka eivät edelleenkään viitsi tehdä mitään itsensä tai muiden hyväksi.
Tarkoitin lähinnä, että oletko ylpeä kouluaikaisesta käytöksestäsi? Viimeinen virkkeesi paljasti, että kiusaaja ei muutu ikinä. Hyvä, kun asia tuli selväksi.
- ap
Oletko itse ylpeä kouluaikaisesta itsestäsi? Itse en koulukiusattuna voi sanoa olevani. Monella tavalla itse annoin mahdollisuuden kiusaamiseen, enkä osannut pitää puoliani, uhriuduin. Sen sijaan nykyisestä minästäni olen ylpeä. En enää uhriudu. Tulen toimeen hyvin monenlaisten ihmisten kanssa myös niitten entisten kisaajien kanssa jne.
Omituinen kysymys. En todellakaan ole ylpeä kouluaikaisesta itsestäni - olinhan ruma, nössö ja nolo. Olin myös sosiaalisesti kömpelö, vaikkakaan en pahantahtoinen. Koen vieläkin ristiriitaisia tunteita kiusatuksi joutumisesta ja jollain tavalla syytän itseäni tapahtuneesta, vaikka toisaalta tiedänkin, että vika oli kiusaajissa. Heidän käytöksensä oli ala-arvoista.
Kuulostat kylmältä ihmiseltä. Miten ihmeessä ujo ja arka lapsi/nuori osaisi puolustaa itseään kiusaajilta? Tilanteessa oli monta yhtä vastaan, ja olin täysin yksin. Lisäksi olen varma, että minun tapauksessani puolustautuminen ja vastaan sanominen olisi pahentanut kiusaamista. Ei minulla ollut vaihtoehtoja.
- ap
En ole koskaan puolustanut itseäni. Enemmän uhriutumisen lopettamisessa on kysymys itsensä ja muiden arvostamisesta. Arvostuksesta jota ei tarvitse ansaita sillä että on tietynlainen tai sillä että ei ole tietynlainen (ei esim. koskaan ole sortunut kiusaamaan ketään).
Loukkauksia varmasti satelee sieltä sun täältä myös nykyisin, mutta käytännössä en niitä edes huomaa koska ne eivät minua loukkaa. Ei sekään että pidät minua kylmänä ihmisenä. Se on sinun määritelmäsi minusta tärkeämpää on se miten itse määrittelen itseni.
En nykyisinkään ole erityisen kaunis ja ole melko nössökin mutta arvostan itseäni juuri sellaisena kuin olen. En yleensä arvostele myöskään toisia ihmisiä esim. kylmiksi, saamattomiksi tms. koska minulle sillä ei ole kovin suurta merkitystä millaisia he ovat. Tärkeämpää minullekin olisi se että he itse arvostaisivat itseään jolloin sillä ei ole merkitystä heidän itsetunnolleen mitä mieltä minä heistä olen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulen, että useimmat kiusaajat eivät edes tajua tai muista kiusanneensa. Heille kyse oli vain harmittomasta huvista. :(
Olen ylpeä itsestäni. Olen hyvässä työssä, asunto on jo maksettu, kiva perhe ja mukavat harrastukset. Töitä tein perse ruvella kymmenen vuotta mut nyt on jo helpompaa ja ikää on vasta 41.
Meidän luokan kiusatut ovat edelleen lihavia inisijöitä jotka eivät edelleenkään viitsi tehdä mitään itsensä tai muiden hyväksi.
Tarkoitin lähinnä, että oletko ylpeä kouluaikaisesta käytöksestäsi? Viimeinen virkkeesi paljasti, että kiusaaja ei muutu ikinä. Hyvä, kun asia tuli selväksi.
- ap
Oletko itse ylpeä kouluaikaisesta itsestäsi? Itse en koulukiusattuna voi sanoa olevani. Monella tavalla itse annoin mahdollisuuden kiusaamiseen, enkä osannut pitää puoliani, uhriuduin. Sen sijaan nykyisestä minästäni olen ylpeä. En enää uhriudu. Tulen toimeen hyvin monenlaisten ihmisten kanssa myös niitten entisten kisaajien kanssa jne.
Omituinen kysymys. En todellakaan ole ylpeä kouluaikaisesta itsestäni - olinhan ruma, nössö ja nolo. Olin myös sosiaalisesti kömpelö, vaikkakaan en pahantahtoinen. Koen vieläkin ristiriitaisia tunteita kiusatuksi joutumisesta ja jollain tavalla syytän itseäni tapahtuneesta, vaikka toisaalta tiedänkin, että vika oli kiusaajissa. Heidän käytöksensä oli ala-arvoista.
Kuulostat kylmältä ihmiseltä. Miten ihmeessä ujo ja arka lapsi/nuori osaisi puolustaa itseään kiusaajilta? Tilanteessa oli monta yhtä vastaan, ja olin täysin yksin. Lisäksi olen varma, että minun tapauksessani puolustautuminen ja vastaan sanominen olisi pahentanut kiusaamista. Ei minulla ollut vaihtoehtoja.
- ap
Yksi minusta hyvä kolumni uhriutumiselta https://yle.fi/uutiset/3-10744313
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulen, että useimmat kiusaajat eivät edes tajua tai muista kiusanneensa. Heille kyse oli vain harmittomasta huvista. :(
Olen ylpeä itsestäni. Olen hyvässä työssä, asunto on jo maksettu, kiva perhe ja mukavat harrastukset. Töitä tein perse ruvella kymmenen vuotta mut nyt on jo helpompaa ja ikää on vasta 41.
Meidän luokan kiusatut ovat edelleen lihavia inisijöitä jotka eivät edelleenkään viitsi tehdä mitään itsensä tai muiden hyväksi.
Tarkoitin lähinnä, että oletko ylpeä kouluaikaisesta käytöksestäsi? Viimeinen virkkeesi paljasti, että kiusaaja ei muutu ikinä. Hyvä, kun asia tuli selväksi.
- ap
Oletko itse ylpeä kouluaikaisesta itsestäsi? Itse en koulukiusattuna voi sanoa olevani. Monella tavalla itse annoin mahdollisuuden kiusaamiseen, enkä osannut pitää puoliani, uhriuduin. Sen sijaan nykyisestä minästäni olen ylpeä. En enää uhriudu. Tulen toimeen hyvin monenlaisten ihmisten kanssa myös niitten entisten kisaajien kanssa jne.
Omituinen kysymys. En todellakaan ole ylpeä kouluaikaisesta itsestäni - olinhan ruma, nössö ja nolo. Olin myös sosiaalisesti kömpelö, vaikkakaan en pahantahtoinen. Koen vieläkin ristiriitaisia tunteita kiusatuksi joutumisesta ja jollain tavalla syytän itseäni tapahtuneesta, vaikka toisaalta tiedänkin, että vika oli kiusaajissa. Heidän käytöksensä oli ala-arvoista.
Kuulostat kylmältä ihmiseltä. Miten ihmeessä ujo ja arka lapsi/nuori osaisi puolustaa itseään kiusaajilta? Tilanteessa oli monta yhtä vastaan, ja olin täysin yksin. Lisäksi olen varma, että minun tapauksessani puolustautuminen ja vastaan sanominen olisi pahentanut kiusaamista. Ei minulla ollut vaihtoehtoja.
- ap
En ole koskaan puolustanut itseäni. Enemmän uhriutumisen lopettamisessa on kysymys itsensä ja muiden arvostamisesta. Arvostuksesta jota ei tarvitse ansaita sillä että on tietynlainen tai sillä että ei ole tietynlainen (ei esim. koskaan ole sortunut kiusaamaan ketään).
Loukkauksia varmasti satelee sieltä sun täältä myös nykyisin, mutta käytännössä en niitä edes huomaa koska ne eivät minua loukkaa. Ei sekään että pidät minua kylmänä ihmisenä. Se on sinun määritelmäsi minusta tärkeämpää on se miten itse määrittelen itseni.
En nykyisinkään ole erityisen kaunis ja ole melko nössökin mutta arvostan itseäni juuri sellaisena kuin olen. En yleensä arvostele myöskään toisia ihmisiä esim. kylmiksi, saamattomiksi tms. koska minulle sillä ei ole kovin suurta merkitystä millaisia he ovat. Tärkeämpää minullekin olisi se että he itse arvostaisivat itseään jolloin sillä ei ole merkitystä heidän itsetunnolleen mitä mieltä minä heistä olen.
Et muka tuomitse ihmisiä mutta sitten kuitenkin tuomitset ja syyllistät entistä koulukiusattua siitä, että kiusaaminen tuntui hänestä pahalta ja vaikutti häneen. Hieno homma!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulen, että useimmat kiusaajat eivät edes tajua tai muista kiusanneensa. Heille kyse oli vain harmittomasta huvista. :(
Olen ylpeä itsestäni. Olen hyvässä työssä, asunto on jo maksettu, kiva perhe ja mukavat harrastukset. Töitä tein perse ruvella kymmenen vuotta mut nyt on jo helpompaa ja ikää on vasta 41.
Meidän luokan kiusatut ovat edelleen lihavia inisijöitä jotka eivät edelleenkään viitsi tehdä mitään itsensä tai muiden hyväksi.
Tarkoitin lähinnä, että oletko ylpeä kouluaikaisesta käytöksestäsi? Viimeinen virkkeesi paljasti, että kiusaaja ei muutu ikinä. Hyvä, kun asia tuli selväksi.
- ap
Oletko itse ylpeä kouluaikaisesta itsestäsi? Itse en koulukiusattuna voi sanoa olevani. Monella tavalla itse annoin mahdollisuuden kiusaamiseen, enkä osannut pitää puoliani, uhriuduin. Sen sijaan nykyisestä minästäni olen ylpeä. En enää uhriudu. Tulen toimeen hyvin monenlaisten ihmisten kanssa myös niitten entisten kisaajien kanssa jne.
Omituinen kysymys. En todellakaan ole ylpeä kouluaikaisesta itsestäni - olinhan ruma, nössö ja nolo. Olin myös sosiaalisesti kömpelö, vaikkakaan en pahantahtoinen. Koen vieläkin ristiriitaisia tunteita kiusatuksi joutumisesta ja jollain tavalla syytän itseäni tapahtuneesta, vaikka toisaalta tiedänkin, että vika oli kiusaajissa. Heidän käytöksensä oli ala-arvoista.
Kuulostat kylmältä ihmiseltä. Miten ihmeessä ujo ja arka lapsi/nuori osaisi puolustaa itseään kiusaajilta? Tilanteessa oli monta yhtä vastaan, ja olin täysin yksin. Lisäksi olen varma, että minun tapauksessani puolustautuminen ja vastaan sanominen olisi pahentanut kiusaamista. Ei minulla ollut vaihtoehtoja.
- ap
En ole koskaan puolustanut itseäni. Enemmän uhriutumisen lopettamisessa on kysymys itsensä ja muiden arvostamisesta. Arvostuksesta jota ei tarvitse ansaita sillä että on tietynlainen tai sillä että ei ole tietynlainen (ei esim. koskaan ole sortunut kiusaamaan ketään).
Loukkauksia varmasti satelee sieltä sun täältä myös nykyisin, mutta käytännössä en niitä edes huomaa koska ne eivät minua loukkaa. Ei sekään että pidät minua kylmänä ihmisenä. Se on sinun määritelmäsi minusta tärkeämpää on se miten itse määrittelen itseni.
En nykyisinkään ole erityisen kaunis ja ole melko nössökin mutta arvostan itseäni juuri sellaisena kuin olen. En yleensä arvostele myöskään toisia ihmisiä esim. kylmiksi, saamattomiksi tms. koska minulle sillä ei ole kovin suurta merkitystä millaisia he ovat. Tärkeämpää minullekin olisi se että he itse arvostaisivat itseään jolloin sillä ei ole merkitystä heidän itsetunnolleen mitä mieltä minä heistä olen.
Miksi ihminen ei saisi loukkaantua, jos häntä loukataan? Miksi pitäisi olla supervahva, teflonpintainen yli-ihminen? Tämä kuulostaa jonkinlaiselta sheimaamiselta, jota kiusaajat harrastavat: esim. minua kiusattiin siten, että kiusaajat toivat porukassa esille jonkin nolon asian minussa tai heikon kohtani. Kun sitten olin nolona ja silminnähden kiusaantunut, he ilkkuivat minulle lisää. Koska onhan se nolostuminen nyt kertakaikkisen halveksittavaa ja noloa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulen, että useimmat kiusaajat eivät edes tajua tai muista kiusanneensa. Heille kyse oli vain harmittomasta huvista. :(
Olen ylpeä itsestäni. Olen hyvässä työssä, asunto on jo maksettu, kiva perhe ja mukavat harrastukset. Töitä tein perse ruvella kymmenen vuotta mut nyt on jo helpompaa ja ikää on vasta 41.
Meidän luokan kiusatut ovat edelleen lihavia inisijöitä jotka eivät edelleenkään viitsi tehdä mitään itsensä tai muiden hyväksi.
Tarkoitin lähinnä, että oletko ylpeä kouluaikaisesta käytöksestäsi? Viimeinen virkkeesi paljasti, että kiusaaja ei muutu ikinä. Hyvä, kun asia tuli selväksi.
- ap
Oletko itse ylpeä kouluaikaisesta itsestäsi? Itse en koulukiusattuna voi sanoa olevani. Monella tavalla itse annoin mahdollisuuden kiusaamiseen, enkä osannut pitää puoliani, uhriuduin. Sen sijaan nykyisestä minästäni olen ylpeä. En enää uhriudu. Tulen toimeen hyvin monenlaisten ihmisten kanssa myös niitten entisten kisaajien kanssa jne.
Omituinen kysymys. En todellakaan ole ylpeä kouluaikaisesta itsestäni - olinhan ruma, nössö ja nolo. Olin myös sosiaalisesti kömpelö, vaikkakaan en pahantahtoinen. Koen vieläkin ristiriitaisia tunteita kiusatuksi joutumisesta ja jollain tavalla syytän itseäni tapahtuneesta, vaikka toisaalta tiedänkin, että vika oli kiusaajissa. Heidän käytöksensä oli ala-arvoista.
Kuulostat kylmältä ihmiseltä. Miten ihmeessä ujo ja arka lapsi/nuori osaisi puolustaa itseään kiusaajilta? Tilanteessa oli monta yhtä vastaan, ja olin täysin yksin. Lisäksi olen varma, että minun tapauksessani puolustautuminen ja vastaan sanominen olisi pahentanut kiusaamista. Ei minulla ollut vaihtoehtoja.
- ap
En ole koskaan puolustanut itseäni. Enemmän uhriutumisen lopettamisessa on kysymys itsensä ja muiden arvostamisesta. Arvostuksesta jota ei tarvitse ansaita sillä että on tietynlainen tai sillä että ei ole tietynlainen (ei esim. koskaan ole sortunut kiusaamaan ketään).
Loukkauksia varmasti satelee sieltä sun täältä myös nykyisin, mutta käytännössä en niitä edes huomaa koska ne eivät minua loukkaa. Ei sekään että pidät minua kylmänä ihmisenä. Se on sinun määritelmäsi minusta tärkeämpää on se miten itse määrittelen itseni.
En nykyisinkään ole erityisen kaunis ja ole melko nössökin mutta arvostan itseäni juuri sellaisena kuin olen. En yleensä arvostele myöskään toisia ihmisiä esim. kylmiksi, saamattomiksi tms. koska minulle sillä ei ole kovin suurta merkitystä millaisia he ovat. Tärkeämpää minullekin olisi se että he itse arvostaisivat itseään jolloin sillä ei ole merkitystä heidän itsetunnolleen mitä mieltä minä heistä olen.Et muka tuomitse ihmisiä mutta sitten kuitenkin tuomitset ja syyllistät entistä koulukiusattua siitä, että kiusaaminen tuntui hänestä pahalta ja vaikutti häneen. Hieno homma!
Jos odottaa että elämällä ei ole mitään vaikutusta mihinkään joutuu kyllä pettymään pahoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulen, että useimmat kiusaajat eivät edes tajua tai muista kiusanneensa. Heille kyse oli vain harmittomasta huvista. :(
Olen ylpeä itsestäni. Olen hyvässä työssä, asunto on jo maksettu, kiva perhe ja mukavat harrastukset. Töitä tein perse ruvella kymmenen vuotta mut nyt on jo helpompaa ja ikää on vasta 41.
Meidän luokan kiusatut ovat edelleen lihavia inisijöitä jotka eivät edelleenkään viitsi tehdä mitään itsensä tai muiden hyväksi.
Tarkoitin lähinnä, että oletko ylpeä kouluaikaisesta käytöksestäsi? Viimeinen virkkeesi paljasti, että kiusaaja ei muutu ikinä. Hyvä, kun asia tuli selväksi.
- ap
Oletko itse ylpeä kouluaikaisesta itsestäsi? Itse en koulukiusattuna voi sanoa olevani. Monella tavalla itse annoin mahdollisuuden kiusaamiseen, enkä osannut pitää puoliani, uhriuduin. Sen sijaan nykyisestä minästäni olen ylpeä. En enää uhriudu. Tulen toimeen hyvin monenlaisten ihmisten kanssa myös niitten entisten kisaajien kanssa jne.
Omituinen kysymys. En todellakaan ole ylpeä kouluaikaisesta itsestäni - olinhan ruma, nössö ja nolo. Olin myös sosiaalisesti kömpelö, vaikkakaan en pahantahtoinen. Koen vieläkin ristiriitaisia tunteita kiusatuksi joutumisesta ja jollain tavalla syytän itseäni tapahtuneesta, vaikka toisaalta tiedänkin, että vika oli kiusaajissa. Heidän käytöksensä oli ala-arvoista.
Kuulostat kylmältä ihmiseltä. Miten ihmeessä ujo ja arka lapsi/nuori osaisi puolustaa itseään kiusaajilta? Tilanteessa oli monta yhtä vastaan, ja olin täysin yksin. Lisäksi olen varma, että minun tapauksessani puolustautuminen ja vastaan sanominen olisi pahentanut kiusaamista. Ei minulla ollut vaihtoehtoja.
- ap
En ole koskaan puolustanut itseäni. Enemmän uhriutumisen lopettamisessa on kysymys itsensä ja muiden arvostamisesta. Arvostuksesta jota ei tarvitse ansaita sillä että on tietynlainen tai sillä että ei ole tietynlainen (ei esim. koskaan ole sortunut kiusaamaan ketään).
Loukkauksia varmasti satelee sieltä sun täältä myös nykyisin, mutta käytännössä en niitä edes huomaa koska ne eivät minua loukkaa. Ei sekään että pidät minua kylmänä ihmisenä. Se on sinun määritelmäsi minusta tärkeämpää on se miten itse määrittelen itseni.
En nykyisinkään ole erityisen kaunis ja ole melko nössökin mutta arvostan itseäni juuri sellaisena kuin olen. En yleensä arvostele myöskään toisia ihmisiä esim. kylmiksi, saamattomiksi tms. koska minulle sillä ei ole kovin suurta merkitystä millaisia he ovat. Tärkeämpää minullekin olisi se että he itse arvostaisivat itseään jolloin sillä ei ole merkitystä heidän itsetunnolleen mitä mieltä minä heistä olen.Et muka tuomitse ihmisiä mutta sitten kuitenkin tuomitset ja syyllistät entistä koulukiusattua siitä, että kiusaaminen tuntui hänestä pahalta ja vaikutti häneen. Hieno homma!
Jos odottaa että elämällä ei ole mitään vaikutusta mihinkään joutuu kyllä pettymään pahoin.
En ole koskaan olettanut noin tai sanonut mitään tuonsuuntaista.
Jos omaa lastasi kiusattaisiin, puhuisitko hänellekin tähän tyyliin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulen, että useimmat kiusaajat eivät edes tajua tai muista kiusanneensa. Heille kyse oli vain harmittomasta huvista. :(
Olen ylpeä itsestäni. Olen hyvässä työssä, asunto on jo maksettu, kiva perhe ja mukavat harrastukset. Töitä tein perse ruvella kymmenen vuotta mut nyt on jo helpompaa ja ikää on vasta 41.
Meidän luokan kiusatut ovat edelleen lihavia inisijöitä jotka eivät edelleenkään viitsi tehdä mitään itsensä tai muiden hyväksi.
Tarkoitin lähinnä, että oletko ylpeä kouluaikaisesta käytöksestäsi? Viimeinen virkkeesi paljasti, että kiusaaja ei muutu ikinä. Hyvä, kun asia tuli selväksi.
- ap
Oletko itse ylpeä kouluaikaisesta itsestäsi? Itse en koulukiusattuna voi sanoa olevani. Monella tavalla itse annoin mahdollisuuden kiusaamiseen, enkä osannut pitää puoliani, uhriuduin. Sen sijaan nykyisestä minästäni olen ylpeä. En enää uhriudu. Tulen toimeen hyvin monenlaisten ihmisten kanssa myös niitten entisten kisaajien kanssa jne.
Omituinen kysymys. En todellakaan ole ylpeä kouluaikaisesta itsestäni - olinhan ruma, nössö ja nolo. Olin myös sosiaalisesti kömpelö, vaikkakaan en pahantahtoinen. Koen vieläkin ristiriitaisia tunteita kiusatuksi joutumisesta ja jollain tavalla syytän itseäni tapahtuneesta, vaikka toisaalta tiedänkin, että vika oli kiusaajissa. Heidän käytöksensä oli ala-arvoista.
Kuulostat kylmältä ihmiseltä. Miten ihmeessä ujo ja arka lapsi/nuori osaisi puolustaa itseään kiusaajilta? Tilanteessa oli monta yhtä vastaan, ja olin täysin yksin. Lisäksi olen varma, että minun tapauksessani puolustautuminen ja vastaan sanominen olisi pahentanut kiusaamista. Ei minulla ollut vaihtoehtoja.
- ap
En ole koskaan puolustanut itseäni. Enemmän uhriutumisen lopettamisessa on kysymys itsensä ja muiden arvostamisesta. Arvostuksesta jota ei tarvitse ansaita sillä että on tietynlainen tai sillä että ei ole tietynlainen (ei esim. koskaan ole sortunut kiusaamaan ketään).
Loukkauksia varmasti satelee sieltä sun täältä myös nykyisin, mutta käytännössä en niitä edes huomaa koska ne eivät minua loukkaa. Ei sekään että pidät minua kylmänä ihmisenä. Se on sinun määritelmäsi minusta tärkeämpää on se miten itse määrittelen itseni.
En nykyisinkään ole erityisen kaunis ja ole melko nössökin mutta arvostan itseäni juuri sellaisena kuin olen. En yleensä arvostele myöskään toisia ihmisiä esim. kylmiksi, saamattomiksi tms. koska minulle sillä ei ole kovin suurta merkitystä millaisia he ovat. Tärkeämpää minullekin olisi se että he itse arvostaisivat itseään jolloin sillä ei ole merkitystä heidän itsetunnolleen mitä mieltä minä heistä olen.Et muka tuomitse ihmisiä mutta sitten kuitenkin tuomitset ja syyllistät entistä koulukiusattua siitä, että kiusaaminen tuntui hänestä pahalta ja vaikutti häneen. Hieno homma!
Jos odottaa että elämällä ei ole mitään vaikutusta mihinkään joutuu kyllä pettymään pahoin.
En ole koskaan olettanut noin tai sanonut mitään tuonsuuntaista.
Jos omaa lastasi kiusattaisiin, puhuisitko hänellekin tähän tyyliin?
Tähän tyyliin varmasti puhuisin hänelle mutta en hänestä. Ja toivon että sinäkin keskityt enemmän nyt itseesi kuin minuun. Loukkauksia saat ihan vapaasti jatkaa niin pitkälle kuin haluat. mutta mitä ne hyödyttää sinua. Minuun niillä ei nykyisin ole vaikutusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulen, että useimmat kiusaajat eivät edes tajua tai muista kiusanneensa. Heille kyse oli vain harmittomasta huvista. :(
Olen ylpeä itsestäni. Olen hyvässä työssä, asunto on jo maksettu, kiva perhe ja mukavat harrastukset. Töitä tein perse ruvella kymmenen vuotta mut nyt on jo helpompaa ja ikää on vasta 41.
Meidän luokan kiusatut ovat edelleen lihavia inisijöitä jotka eivät edelleenkään viitsi tehdä mitään itsensä tai muiden hyväksi.
Tarkoitin lähinnä, että oletko ylpeä kouluaikaisesta käytöksestäsi? Viimeinen virkkeesi paljasti, että kiusaaja ei muutu ikinä. Hyvä, kun asia tuli selväksi.
- ap
Oletko itse ylpeä kouluaikaisesta itsestäsi? Itse en koulukiusattuna voi sanoa olevani. Monella tavalla itse annoin mahdollisuuden kiusaamiseen, enkä osannut pitää puoliani, uhriuduin. Sen sijaan nykyisestä minästäni olen ylpeä. En enää uhriudu. Tulen toimeen hyvin monenlaisten ihmisten kanssa myös niitten entisten kisaajien kanssa jne.
Omituinen kysymys. En todellakaan ole ylpeä kouluaikaisesta itsestäni - olinhan ruma, nössö ja nolo. Olin myös sosiaalisesti kömpelö, vaikkakaan en pahantahtoinen. Koen vieläkin ristiriitaisia tunteita kiusatuksi joutumisesta ja jollain tavalla syytän itseäni tapahtuneesta, vaikka toisaalta tiedänkin, että vika oli kiusaajissa. Heidän käytöksensä oli ala-arvoista.
Kuulostat kylmältä ihmiseltä. Miten ihmeessä ujo ja arka lapsi/nuori osaisi puolustaa itseään kiusaajilta? Tilanteessa oli monta yhtä vastaan, ja olin täysin yksin. Lisäksi olen varma, että minun tapauksessani puolustautuminen ja vastaan sanominen olisi pahentanut kiusaamista. Ei minulla ollut vaihtoehtoja.
- ap
En ole koskaan puolustanut itseäni. Enemmän uhriutumisen lopettamisessa on kysymys itsensä ja muiden arvostamisesta. Arvostuksesta jota ei tarvitse ansaita sillä että on tietynlainen tai sillä että ei ole tietynlainen (ei esim. koskaan ole sortunut kiusaamaan ketään).
Loukkauksia varmasti satelee sieltä sun täältä myös nykyisin, mutta käytännössä en niitä edes huomaa koska ne eivät minua loukkaa. Ei sekään että pidät minua kylmänä ihmisenä. Se on sinun määritelmäsi minusta tärkeämpää on se miten itse määrittelen itseni.
En nykyisinkään ole erityisen kaunis ja ole melko nössökin mutta arvostan itseäni juuri sellaisena kuin olen. En yleensä arvostele myöskään toisia ihmisiä esim. kylmiksi, saamattomiksi tms. koska minulle sillä ei ole kovin suurta merkitystä millaisia he ovat. Tärkeämpää minullekin olisi se että he itse arvostaisivat itseään jolloin sillä ei ole merkitystä heidän itsetunnolleen mitä mieltä minä heistä olen.Et muka tuomitse ihmisiä mutta sitten kuitenkin tuomitset ja syyllistät entistä koulukiusattua siitä, että kiusaaminen tuntui hänestä pahalta ja vaikutti häneen. Hieno homma!
Jos odottaa että elämällä ei ole mitään vaikutusta mihinkään joutuu kyllä pettymään pahoin.
En ole koskaan olettanut noin tai sanonut mitään tuonsuuntaista.
Jos omaa lastasi kiusattaisiin, puhuisitko hänellekin tähän tyyliin?
Tähän tyyliin varmasti puhuisin hänelle mutta en hänestä. Ja toivon että sinäkin keskityt enemmän nyt itseesi kuin minuun. Loukkauksia saat ihan vapaasti jatkaa niin pitkälle kuin haluat. mutta mitä ne hyödyttää sinua. Minuun niillä ei nykyisin ole vaikutusta.
Mistä ihmeen loukkauksista sinä oikein puhut? Ilmeisesti jokin sanavalintani on loukannut sinua aivan hirvittävästi, kun jaksat hokea tuota samaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulen, että useimmat kiusaajat eivät edes tajua tai muista kiusanneensa. Heille kyse oli vain harmittomasta huvista. :(
Olen ylpeä itsestäni. Olen hyvässä työssä, asunto on jo maksettu, kiva perhe ja mukavat harrastukset. Töitä tein perse ruvella kymmenen vuotta mut nyt on jo helpompaa ja ikää on vasta 41.
Meidän luokan kiusatut ovat edelleen lihavia inisijöitä jotka eivät edelleenkään viitsi tehdä mitään itsensä tai muiden hyväksi.
Tarkoitin lähinnä, että oletko ylpeä kouluaikaisesta käytöksestäsi? Viimeinen virkkeesi paljasti, että kiusaaja ei muutu ikinä. Hyvä, kun asia tuli selväksi.
- ap
Oletko itse ylpeä kouluaikaisesta itsestäsi? Itse en koulukiusattuna voi sanoa olevani. Monella tavalla itse annoin mahdollisuuden kiusaamiseen, enkä osannut pitää puoliani, uhriuduin. Sen sijaan nykyisestä minästäni olen ylpeä. En enää uhriudu. Tulen toimeen hyvin monenlaisten ihmisten kanssa myös niitten entisten kisaajien kanssa jne.
Omituinen kysymys. En todellakaan ole ylpeä kouluaikaisesta itsestäni - olinhan ruma, nössö ja nolo. Olin myös sosiaalisesti kömpelö, vaikkakaan en pahantahtoinen. Koen vieläkin ristiriitaisia tunteita kiusatuksi joutumisesta ja jollain tavalla syytän itseäni tapahtuneesta, vaikka toisaalta tiedänkin, että vika oli kiusaajissa. Heidän käytöksensä oli ala-arvoista.
Kuulostat kylmältä ihmiseltä. Miten ihmeessä ujo ja arka lapsi/nuori osaisi puolustaa itseään kiusaajilta? Tilanteessa oli monta yhtä vastaan, ja olin täysin yksin. Lisäksi olen varma, että minun tapauksessani puolustautuminen ja vastaan sanominen olisi pahentanut kiusaamista. Ei minulla ollut vaihtoehtoja.
- ap
En ole koskaan puolustanut itseäni. Enemmän uhriutumisen lopettamisessa on kysymys itsensä ja muiden arvostamisesta. Arvostuksesta jota ei tarvitse ansaita sillä että on tietynlainen tai sillä että ei ole tietynlainen (ei esim. koskaan ole sortunut kiusaamaan ketään).
Loukkauksia varmasti satelee sieltä sun täältä myös nykyisin, mutta käytännössä en niitä edes huomaa koska ne eivät minua loukkaa. Ei sekään että pidät minua kylmänä ihmisenä. Se on sinun määritelmäsi minusta tärkeämpää on se miten itse määrittelen itseni.
En nykyisinkään ole erityisen kaunis ja ole melko nössökin mutta arvostan itseäni juuri sellaisena kuin olen. En yleensä arvostele myöskään toisia ihmisiä esim. kylmiksi, saamattomiksi tms. koska minulle sillä ei ole kovin suurta merkitystä millaisia he ovat. Tärkeämpää minullekin olisi se että he itse arvostaisivat itseään jolloin sillä ei ole merkitystä heidän itsetunnolleen mitä mieltä minä heistä olen.Et muka tuomitse ihmisiä mutta sitten kuitenkin tuomitset ja syyllistät entistä koulukiusattua siitä, että kiusaaminen tuntui hänestä pahalta ja vaikutti häneen. Hieno homma!
Jos odottaa että elämällä ei ole mitään vaikutusta mihinkään joutuu kyllä pettymään pahoin.
En ole koskaan olettanut noin tai sanonut mitään tuonsuuntaista.
Jos omaa lastasi kiusattaisiin, puhuisitko hänellekin tähän tyyliin?
Tähän tyyliin varmasti puhuisin hänelle mutta en hänestä. Ja toivon että sinäkin keskityt enemmän nyt itseesi kuin minuun. Loukkauksia saat ihan vapaasti jatkaa niin pitkälle kuin haluat. mutta mitä ne hyödyttää sinua. Minuun niillä ei nykyisin ole vaikutusta.
Mistä ihmeen loukkauksista sinä oikein puhut? Ilmeisesti jokin sanavalintani on loukannut sinua aivan hirvittävästi, kun jaksat hokea tuota samaa.
Perättömät väitteet siitä millainen joku tuntematon ihminen on voi aina ottaa loukkauksena jos haluaa. En kuitenkaan halua niin tehdä.
Olin ikävä kyllä kiusaaja ala-asteella - nykyään kiltti, pidetty ja empaattinen ihminen, joka ei koskaan loukkaisi ketään tarkoituksella.
Yhtään vähättelemättä kiusaamisen kauheutta, en myöskään hyväksy sitä että kaikki LAPSINA toisia kiusanneet niputetaan yhteen pinoon, ja julistetaan kaikki suunnilleen parantumattomasti mieleltään sairaiksi psykopaateiksi. Tällaisia mielipiteitä näkee mm. av:lla aika usein.
Todellisuudessa jokainen ihminen on yksilö. Ja virheistään voi myös oppia. Itse en ainakaan suostu leimaamaan itse itseäni huonoksi ihmiseksi lopuksi ikää lapsuuden tekojen takia, sillä en yksinkertaisesti enää ole huono ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olin ikävä kyllä kiusaaja ala-asteella - nykyään kiltti, pidetty ja empaattinen ihminen, joka ei koskaan loukkaisi ketään tarkoituksella.
Yhtään vähättelemättä kiusaamisen kauheutta, en myöskään hyväksy sitä että kaikki LAPSINA toisia kiusanneet niputetaan yhteen pinoon, ja julistetaan kaikki suunnilleen parantumattomasti mieleltään sairaiksi psykopaateiksi. Tällaisia mielipiteitä näkee mm. av:lla aika usein.
Todellisuudessa jokainen ihminen on yksilö. Ja virheistään voi myös oppia. Itse en ainakaan suostu leimaamaan itse itseäni huonoksi ihmiseksi lopuksi ikää lapsuuden tekojen takia, sillä en yksinkertaisesti enää ole huono ihminen.
Juuri näin! Sillä on myös paljon merkitystä minkä ikäisenä kiusaaminen on tapahtunut. 7-vuotias kiusaaja ja 14-vuotias kiusaaja ovat hyvin erilaisia asioita. Lapsilla empatiakyky ei ole vielä kokonaan kehittynyt, mutta teineillä pitäisi jo olla.
Vierailija kirjoitti:
Olin ikävä kyllä kiusaaja ala-asteella - nykyään kiltti, pidetty ja empaattinen ihminen, joka ei koskaan loukkaisi ketään tarkoituksella.
Yhtään vähättelemättä kiusaamisen kauheutta, en myöskään hyväksy sitä että kaikki LAPSINA toisia kiusanneet niputetaan yhteen pinoon, ja julistetaan kaikki suunnilleen parantumattomasti mieleltään sairaiksi psykopaateiksi. Tällaisia mielipiteitä näkee mm. av:lla aika usein.
Todellisuudessa jokainen ihminen on yksilö. Ja virheistään voi myös oppia. Itse en ainakaan suostu leimaamaan itse itseäni huonoksi ihmiseksi lopuksi ikää lapsuuden tekojen takia, sillä en yksinkertaisesti enää ole huono ihminen.
Joo, tätä kutsutaan henkiseksi kasvuksi. Kiitos viestistäsi.
Kannattaa antaa anteeksi. Niin kiusaajalleen kuin itselleenkin jos kiusannut tai tehnyt jotain muuta epämiellyttävää elämässään, ja kukapa ei olisi.
Miettikää mitä kaikkea Jeesus antoi ihmisille anteeksi, ja antaa edelleen. Sinullekin. Ja vaikka kuinka olisimme olleet hirveitä niin hän haluaa pelastaa jokaisen ihmisen ja pestä puhtaaksi synnistä.
Antakaa anteeksi oman itsenne takia, ja Jumalan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulen, että useimmat kiusaajat eivät edes tajua tai muista kiusanneensa. Heille kyse oli vain harmittomasta huvista. :(
Olen ylpeä itsestäni. Olen hyvässä työssä, asunto on jo maksettu, kiva perhe ja mukavat harrastukset. Töitä tein perse ruvella kymmenen vuotta mut nyt on jo helpompaa ja ikää on vasta 41.
Meidän luokan kiusatut ovat edelleen lihavia inisijöitä jotka eivät edelleenkään viitsi tehdä mitään itsensä tai muiden hyväksi.
Tarkoitin lähinnä, että oletko ylpeä kouluaikaisesta käytöksestäsi? Viimeinen virkkeesi paljasti, että kiusaaja ei muutu ikinä. Hyvä, kun asia tuli selväksi.
- ap
Oletko itse ylpeä kouluaikaisesta itsestäsi? Itse en koulukiusattuna voi sanoa olevani. Monella tavalla itse annoin mahdollisuuden kiusaamiseen, enkä osannut pitää puoliani, uhriuduin. Sen sijaan nykyisestä minästäni olen ylpeä. En enää uhriudu. Tulen toimeen hyvin monenlaisten ihmisten kanssa myös niitten entisten kisaajien kanssa jne.
Omituinen kysymys. En todellakaan ole ylpeä kouluaikaisesta itsestäni - olinhan ruma, nössö ja nolo. Olin myös sosiaalisesti kömpelö, vaikkakaan en pahantahtoinen. Koen vieläkin ristiriitaisia tunteita kiusatuksi joutumisesta ja jollain tavalla syytän itseäni tapahtuneesta, vaikka toisaalta tiedänkin, että vika oli kiusaajissa. Heidän käytöksensä oli ala-arvoista.
Kuulostat kylmältä ihmiseltä. Miten ihmeessä ujo ja arka lapsi/nuori osaisi puolustaa itseään kiusaajilta? Tilanteessa oli monta yhtä vastaan, ja olin täysin yksin. Lisäksi olen varma, että minun tapauksessani puolustautuminen ja vastaan sanominen olisi pahentanut kiusaamista. Ei minulla ollut vaihtoehtoja.
- ap
En ole koskaan puolustanut itseäni. Enemmän uhriutumisen lopettamisessa on kysymys itsensä ja muiden arvostamisesta. Arvostuksesta jota ei tarvitse ansaita sillä että on tietynlainen tai sillä että ei ole tietynlainen (ei esim. koskaan ole sortunut kiusaamaan ketään).
Loukkauksia varmasti satelee sieltä sun täältä myös nykyisin, mutta käytännössä en niitä edes huomaa koska ne eivät minua loukkaa. Ei sekään että pidät minua kylmänä ihmisenä. Se on sinun määritelmäsi minusta tärkeämpää on se miten itse määrittelen itseni.
En nykyisinkään ole erityisen kaunis ja ole melko nössökin mutta arvostan itseäni juuri sellaisena kuin olen. En yleensä arvostele myöskään toisia ihmisiä esim. kylmiksi, saamattomiksi tms. koska minulle sillä ei ole kovin suurta merkitystä millaisia he ovat. Tärkeämpää minullekin olisi se että he itse arvostaisivat itseään jolloin sillä ei ole merkitystä heidän itsetunnolleen mitä mieltä minä heistä olen.Et muka tuomitse ihmisiä mutta sitten kuitenkin tuomitset ja syyllistät entistä koulukiusattua siitä, että kiusaaminen tuntui hänestä pahalta ja vaikutti häneen. Hieno homma!
Jos odottaa että elämällä ei ole mitään vaikutusta mihinkään joutuu kyllä pettymään pahoin.
Itsehän juuri sanoit, että loukkauksista ei saisi loukkaantua eikä kiusaamisesta saisi pahoittaa mieltään? Eli mielestäsi muiden kohtelu ei saisi vaikuttaa ihmiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin ikävä kyllä kiusaaja ala-asteella - nykyään kiltti, pidetty ja empaattinen ihminen, joka ei koskaan loukkaisi ketään tarkoituksella.
Yhtään vähättelemättä kiusaamisen kauheutta, en myöskään hyväksy sitä että kaikki LAPSINA toisia kiusanneet niputetaan yhteen pinoon, ja julistetaan kaikki suunnilleen parantumattomasti mieleltään sairaiksi psykopaateiksi. Tällaisia mielipiteitä näkee mm. av:lla aika usein.
Todellisuudessa jokainen ihminen on yksilö. Ja virheistään voi myös oppia. Itse en ainakaan suostu leimaamaan itse itseäni huonoksi ihmiseksi lopuksi ikää lapsuuden tekojen takia, sillä en yksinkertaisesti enää ole huono ihminen.
Juuri näin! Sillä on myös paljon merkitystä minkä ikäisenä kiusaaminen on tapahtunut. 7-vuotias kiusaaja ja 14-vuotias kiusaaja ovat hyvin erilaisia asioita. Lapsilla empatiakyky ei ole vielä kokonaan kehittynyt, mutta teineillä pitäisi jo olla.
Mutta moni koulukiusaaja ei kadu kiusaamistaan saati ole pyytänyt anteeksi uhreiltaan. Kuten av:llakin huomattu puhuvat yhä ilkeästi uhreistaan. Erään psykiatrin mukaan jos on yläkouluiässä ollut systemaattinen kiusaaja, on hänellä persoonalisuushäiriö kuten narsistinen tai sosiopaatti.
Alue: Aihe vapaa
Oletko itse ylpeä kouluaikaisesta itsestäsi? Itse en koulukiusattuna voi sanoa olevani. Monella tavalla itse annoin mahdollisuuden kiusaamiseen, enkä osannut pitää puoliani, uhriuduin. Sen sijaan nykyisestä minästäni olen ylpeä. En enää uhriudu. Tulen toimeen hyvin monenlaisten ihmisten kanssa myös niitten entisten kisaajien kanssa jne.