Lue keskustelun säännöt.
Jaksoin lähihoitajan työtä vanhuspuolella alle 2kk
18.07.2019 |
Sitten lopetin ja lähdin täysin muihin hommiin. Huhhuh. Kaikkeen te suostutte.. :D
Ja ne työvuorot..voi luoja! Jotain 6-7 päivän työputkia yhden päivän vapailla, illasta aamuun- vuoroja. Työyhteisössä ihmeellistä kyräilyä vaikka yrittää olla kaikille mukava.. lisäksi todella raskasta siirtelyä, vuodepesuja, nostureilla nostelemista, raskasta perushoitoa.
Ei todellakaan ole minun juttuni, mitä ihmettä edes kuvittelin!
Kommentit (182)
Vierailija kirjoitti:
Miksei voi olla aamuputki, iltaputki ja yö?
Kotihoidossa ainakin siksi, että yötä ei ole. Ja iltaan tosiaan tarvitaan vähemmän väkeä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Opiskelijaksi ottaminen on kyllä pahasti epäonnistunut. Sama kaikissa sotepuolen hommissa, esim. sossuilla sama juttu. Opiskelijat ei tiedä, mihin työhön tulevat. On vain jotain glorifioituja kuvitelmia. Alalla on vaihtuvuus jatkuvaa, mikä on yksi syy huonoihin työoloihin. Koko ajan saa olla jotain perehdyttämässä. Koskaan ei ole työyhteisö ajantasalla, kun puolet tuli taloon viime viikolla.
Näinpä. Soteala houkuttelee myös itseään "sosiaalisina" pitäviä ihmisiä, toisin sanoen itsekeskeisiä päällepäsmäreitä ja "hissukoita" halveksivia kälättäjiä. Ovat joo ekstrovertteja eivätkä ujostele ketään tai mitään mutta samalla inhoavat työkavereiden erilaisuutta ja potilaiden heikkoutta. Ala kyllä vaatii sosiaalisia taitoja, että oikeasti ihmispelkoinen nurkkaan vetäytyjäkään ei sille sovellu mutta rauhallisia, empaattisia ja asioihin objektiivisemmin suhtautuvia (=ei vedetä joka pikkuasiasta hernettä nenään) sille kaivattaisiin kipeästi.
Mä kanssa järkytyin opiskeluaikana vanhainkotiharjoittelussa niin, että tiesin että sellaiseen paikkaan en halua ikinä töihin. Nyt olen "unelmatyössä", hiljaisella terveysasemalla terveydenhoitajana. Ei kiire paina, lääkärikin käy vain kerran viikossa. Joskus tuntuu, että en tee muuta kuin istun tässä puhelimen vieressä odottamassa kotiinpääsyä.
Kyllä naisten olisi hyvä käydä jonkinlainen ihmissuhteet pääasiallisesti huomioiva Palvelus. Se olisi maallemme ja maailmalle suuri voitto.
Paras ratkaisu on yhteisöllinen työvuoro suunnittelu. Jokainen voi ite suunnitella listansa (toki Ei ne aina ihan toteudu niin kun haluaisi). Ihmiset on erilaisia, kaikki ei tykkää tehdä niitä aamuja esimerkiksi. Meillä tää on ollu tosi toimivaa, ei ykkösvapaita jos ei halua ja saa pitkät vapaaputket ym.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No siellä taas yksi... Minä tarkoitan, että EI KETÄ TAHANSA hoitamaan/koulutukseen, vaan seula jossa erottuu ne raudasta ja teräksestä tehnyt todella halukkaat tekemään tätä työtä. Oikeita ihmisiä alalla on, ei tämä helvetti muuten pyörisi. Valtavan suuri kunnioitus jaksajille!!! Ja edelleen tarkoitan sitä, että nuo raatajat ovat niitä oikeita teräsbetonista valettuja sisupusseja.
....vuorot vaihtuvat lennosta, kun joku sairastuu ja lähtee ties kuinka pitkäksi aikaa potemaan. Mun sijaistettavat hoitajat olivat useita kuukausia poissa, eikä mitään vakavia sairauksia ollut, eikä leikkauksia, joten pään takia sieltä yleensä lähdettiin (varmaa tietoa, syväkurkut kollegat muistivat kertoa ja haukkua nämä).
Yksi hoitsu taas lähti pari krt vuodessa "lataamoon" ja se sanottiin minullekin suoraan ihan ensimmäisenä, kun aamulla oven avasin eka kertaa. Oli selvästi jossain vikaa, puhui ihan omiaan ja tiimityötä ei voinut ajatellakaan. Yritti omia asiakkaitaan minullekin pukata jollain ihmesyillä aina illoissa. Yksi ihana ihminen varotti tästä tyypistä. Näitä ihanuuksiakin kun joskus löytyi katkeran paskasakin joukosta.
Jokainen käy palkan takia töissä. Mutta näissä räjähdyspesäkkeissä ei herkkikset pärjää.
Nyt on kyllä pakko vastata tähän.
Ensinnäkin. Hoitoala oli mun unelmieni ammatti 18-vuotiaasta lähtien. Opiskelin ensin lähihoitajaksi, siitä sairaanhoitajaksi. Työuraa hoitoalalta mulle kertyi yli 20 vuotta. Rakastin työtäni ensimmäiset 20 vuotta, jaksoin uskoa että asiat muuttuu kun epäkohtiin kiinnitetään huomiota ja etsitään niihin ratkaisuja. Kun aloin uupumaan, kiinnitin entistä enemmän huomiota omaan jaksamiseeni; laitoin ruokavalion täysremonttiin, lisäsin liikuntaa, joogaa, kehon- ja mielenhuoltoa. Järjestelin työasioitani ja -vuorojani niin, että olisin jaksanut paremmin.
Sisulla sinnittelin päivästä toiseen, koska olin niin saakelin tunnollinen etten vain voinut mennä lääkäriin valittamaan etten jaksa. Kunnes tuli se päivä, jolloin romahdin ja jouduin kesken päivän työterveyslääkärin vastaanotolle ja siitä suoraan saikulle ja kotiin. Nyt olen jo vuosia ollut työkyvyttömänä, sillä burn out vei muistini, keskittymiskykyni, stressinsietokykyni, jaksamisen, kaiken. En kertakaikkiaan kykene enää pitämään asioita mielessäni, suunnittelemaan seuraavaa asiaa tehdessäni edellistä ja pienestäkin stressistä menetän yöuneni kokonaan. En muista onko koneessa olevat pyykit pesty tänään vai viime viikolla, en muista mistä hetki sitten juttelin jonkun kanssa. Mun koko elämä on nykyään pelkkiä muistilappuja jääkaapin ovessa, että selviytyisin edes jotenkin arjessa.
Ja sinä sanot, että minunkaltaiset eivät ole sisukkaita eivätkä sovellu hoitoalalle? Että hoitajat kuten minä, eivät todella halua tehdä hoitotyötä vaan lusmuilevat "päävaivojensa" takia?
Siinä olet kyllä tehnyt oikein, että lähdit itse hoitoalalta. Sulla kun ei tunnu olevan minkäänlaista empatian saati myötäelämisen kykyä olemassakaan.
No nyt tulin väärinymmärretyksi. Sinähän juuri olet tuo mainitsemani sisupussi. Katson, että hoitoalaa 20 vuotta tehnyt on sellainen. Ikävä lukea sulle sattuneista asioista. Kyllä mä kuule aika empatiakykyinen olen. Omalla ajallani olen auttanut ja vapaaehtoistyötäkin tehnyt.
Ja kyllä, hoitoaloille mahtuu monenmoista lusmuilijaa, kuten muillekin aloille. Hoitoalalla ne kärsijät ovat yleensä sitten ne vastustuskyvyttömät ja heikot vanhukset. Monesti oikein nautin, kun tuli asiakkaan poika tai tytär "raivoamaan" huonosta kohtelusta tai laiminlyönneistä. Aika eriarvoisesti kun useinkin heitä kohdeltiin. Oli niitä hoitsujen suosikkeja ja sitten taas niitä, joiden ovi vaan suljettiin ja sanottiin, että ei sillä mitään hätää ole ja lähdettiin kaffelle, vaikka reppana ois wc-pytyllä jo pitkään istunut ja tarpeensa tehnyt.
Nämä kommentit kirjoitetaan, ja kun niitä ei puhuta, eikä täten keskusteluin voi asiaa selventää, tulee erilaisia käsityksiä, vääriäkin.
Olen ammatiltani sairaanhoitaja ja Mä suhtaudun skeptisesti siihen , kun valitetaan, että on pulaa hoitajista. Varmasti esim. Pk-seudulla ja syrjäisillä paikkakunnilla, kuten Lapissa, on pulaa, mutta tuskin muilla keskisuurilla tai isoilla paikkakunnilla. Esim. Syksyllä 2014 mulla loppui kesäsijaisuus Tampereen yliopistollisessa sairaalassa, kun työpaikallani ei kuulemma ollut tarvetta sijaisille syksyllä. Hain sitten lähes kaikista mahdollisista paikallista Tampereella sairaanhoitajan työtä, myös vanhustenpalveluista, enkä saanut mitään yhteydenottoa, paitsi marraskuun alussa tarjottiin kolmen viikon sijaisuutta geriatriselle vuodeosastolle sairaalaan, mutta olin siinä vaiheessa jo muuttanut ulkomaille. Lähetin myös hakemuksen Tampereen kaupungin kotihoidon päällikölle, ja hän vastasi, ”meillä ei ole lupaa palkata sijaisia”.
Tammikuussa 2016 asuin Lahdessa ja sijaisuuteni oli taas loppumassa, joten aloitin hakea uusia työpaikkoja. Sovin kesätöistä maaliskuussa, ja kesätyö alkoi vasta kesäkuun alussa. Muutoin sain koko kevään aikana vain puhelinsoitot esimieheltä, joka tarjosi kahden viikko sopparia.
Syyskuussa 2016 kun kesätyön oli jo loppunut, hain useita työpaikkoja Lahdesta, ja sain vai yhden yhteydenoton sairaalan vuodeosastolta ja alkuun tarjottiin 5 viikon sopparia, lopulta olin samassa paikassa töissä 4kk, mutta sen jälkeen sopparia ei enää jatkettu, kun kuulemma ”ei ollut tarvetta sijaiselle”, vaikka siellä kaikki hoitajat hiki hatussa juoksivat huoneesta toiseen, niin silti esimies oli sitä mieltä, ettei tänne tarvita lisää henkilökuntaa.
Syksyllä 2018 muutin ulkomailta kotipaikkakunnallani Kuopioon, jossa aloin hakea töitä erityisesti vanhustenpalveluista. Ainoa yhteydenotto tuli sairaalan geriatrisella vuodeosastolta, jossa tarjottiin 9 viikon sopparia. Tein tämän sijaisuuden, mutta esimies ei edes kysynyt, haluanko jatkaa sopparia, vaikka työmäärä osastolla oli aivan kohtuuton.
Niin, että Jännä juttu, kun työnantajat itkevät, etteivät löydä hoitajia ja on työvoimapulaa, mutta sitten kuitenkaan eivät kuitenkaan ota edes yhteyttä työhakemuksen lähettäjään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
^lisäys edelliseen, hain keväällä 2017 töitä Ruotsista isolta paikkakunnalta yliopistosairaalasta ja heti tarjottiin valituista työsopimusta, vaikka en ollut edes käynyt työhaastattelussa enkä osannut kieltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No siellä taas yksi... Minä tarkoitan, että EI KETÄ TAHANSA hoitamaan/koulutukseen, vaan seula jossa erottuu ne raudasta ja teräksestä tehnyt todella halukkaat tekemään tätä työtä. Oikeita ihmisiä alalla on, ei tämä helvetti muuten pyörisi. Valtavan suuri kunnioitus jaksajille!!! Ja edelleen tarkoitan sitä, että nuo raatajat ovat niitä oikeita teräsbetonista valettuja sisupusseja.
....vuorot vaihtuvat lennosta, kun joku sairastuu ja lähtee ties kuinka pitkäksi aikaa potemaan. Mun sijaistettavat hoitajat olivat useita kuukausia poissa, eikä mitään vakavia sairauksia ollut, eikä leikkauksia, joten pään takia sieltä yleensä lähdettiin (varmaa tietoa, syväkurkut kollegat muistivat kertoa ja haukkua nämä).
Yksi hoitsu taas lähti pari krt vuodessa "lataamoon" ja se sanottiin minullekin suoraan ihan ensimmäisenä, kun aamulla oven avasin eka kertaa. Oli selvästi jossain vikaa, puhui ihan omiaan ja tiimityötä ei voinut ajatellakaan. Yritti omia asiakkaitaan minullekin pukata jollain ihmesyillä aina illoissa. Yksi ihana ihminen varotti tästä tyypistä. Näitä ihanuuksiakin kun joskus löytyi katkeran paskasakin joukosta.
Jokainen käy palkan takia töissä. Mutta näissä räjähdyspesäkkeissä ei herkkikset pärjää.
Nyt on kyllä pakko vastata tähän.
Ensinnäkin. Hoitoala oli mun unelmieni ammatti 18-vuotiaasta lähtien. Opiskelin ensin lähihoitajaksi, siitä sairaanhoitajaksi. Työuraa hoitoalalta mulle kertyi yli 20 vuotta. Rakastin työtäni ensimmäiset 20 vuotta, jaksoin uskoa että asiat muuttuu kun epäkohtiin kiinnitetään huomiota ja etsitään niihin ratkaisuja. Kun aloin uupumaan, kiinnitin entistä enemmän huomiota omaan jaksamiseeni; laitoin ruokavalion täysremonttiin, lisäsin liikuntaa, joogaa, kehon- ja mielenhuoltoa. Järjestelin työasioitani ja -vuorojani niin, että olisin jaksanut paremmin.
Sisulla sinnittelin päivästä toiseen, koska olin niin saakelin tunnollinen etten vain voinut mennä lääkäriin valittamaan etten jaksa. Kunnes tuli se päivä, jolloin romahdin ja jouduin kesken päivän työterveyslääkärin vastaanotolle ja siitä suoraan saikulle ja kotiin. Nyt olen jo vuosia ollut työkyvyttömänä, sillä burn out vei muistini, keskittymiskykyni, stressinsietokykyni, jaksamisen, kaiken. En kertakaikkiaan kykene enää pitämään asioita mielessäni, suunnittelemaan seuraavaa asiaa tehdessäni edellistä ja pienestäkin stressistä menetän yöuneni kokonaan. En muista onko koneessa olevat pyykit pesty tänään vai viime viikolla, en muista mistä hetki sitten juttelin jonkun kanssa. Mun koko elämä on nykyään pelkkiä muistilappuja jääkaapin ovessa, että selviytyisin edes jotenkin arjessa.
Ja sinä sanot, että minunkaltaiset eivät ole sisukkaita eivätkä sovellu hoitoalalle? Että hoitajat kuten minä, eivät todella halua tehdä hoitotyötä vaan lusmuilevat "päävaivojensa" takia?
Siinä olet kyllä tehnyt oikein, että lähdit itse hoitoalalta. Sulla kun ei tunnu olevan minkäänlaista empatian saati myötäelämisen kykyä olemassakaan.
No nyt tulin väärinymmärretyksi. Sinähän juuri olet tuo mainitsemani sisupussi. Katson, että hoitoalaa 20 vuotta tehnyt on sellainen. Ikävä lukea sulle sattuneista asioista. Kyllä mä kuule aika empatiakykyinen olen. Omalla ajallani olen auttanut ja vapaaehtoistyötäkin tehnyt.
Ja kyllä, hoitoaloille mahtuu monenmoista lusmuilijaa, kuten muillekin aloille. Hoitoalalla ne kärsijät ovat yleensä sitten ne vastustuskyvyttömät ja heikot vanhukset. Monesti oikein nautin, kun tuli asiakkaan poika tai tytär "raivoamaan" huonosta kohtelusta tai laiminlyönneistä. Aika eriarvoisesti kun useinkin heitä kohdeltiin. Oli niitä hoitsujen suosikkeja ja sitten taas niitä, joiden ovi vaan suljettiin ja sanottiin, että ei sillä mitään hätää ole ja lähdettiin kaffelle, vaikka reppana ois wc-pytyllä jo pitkään istunut ja tarpeensa tehnyt.
Nämä kommentit kirjoitetaan, ja kun niitä ei puhuta, eikä täten keskusteluin voi asiaa selventää, tulee erilaisia käsityksiä, vääriäkin.
Täytyy myöntää että olen vihainen siitä, että en ehkä ikinä enää pysty tekemään minkäänlaista työtä ja sinun tekstisi jotenkin kolahti vähän liikaakin. Ymmärsin kuitenkin pointtisi sitten väärin. Anteeksi siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En minäkään ymmärrä tuota "työvoimapulaa" kun "ei ole lupaa palkata sijaisia" on ihan tuttu mantra myös täällä varsinais-suomessa.
Voisiko työt järjestellä niin, että aamun töitä tehtäisiin iltavuoron aikana ja näin tasata myös hoitajien määrää eri vuoroissa? Esim. suihkussa voi käydä myös illemmalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen sairaanhoitaja ja Hain alkuvuonna kesäsijaisuutta sisätautiosastolta ja kirurgian vuodeosastoilta eräästä yliopistosairaalasta. En saanut edes haastattelukutsua. Huhtikuussa sain automaattisen vastauksen sähköpostiin, että "hakijoita kesäsijaisuuksiin oli yhteensä 450 henkilöä, noin viidesosa tuli valituksi"
Vierailija kirjoitti:
Voisiko työt järjestellä niin, että aamun töitä tehtäisiin iltavuoron aikana ja näin tasata myös hoitajien määrää eri vuoroissa? Esim. suihkussa voi käydä myös illemmalla.
Varmaan voisikin ja uskon, että joissain paikoissa näin tehdäänkin mutta esim. sairaalamaailma on auttamattoman vanhanaikainen ja hierarkinen. Niin tehdään kuten on "aina tehty". Vanhemmat osastonhoitajat eivät halua minkään maailman muutoksia mihinkään, uudemmat sitten varmaan yrittää mutta saavat taakakseen ne työhönsä tympiintyneet hoitajat joiden voimavarat ei riitä minkään uuden opetteluun tai omaksumiseen. Että hankalaa on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tampereen ammattikorkeaan hirveä tunku sote-puolelle...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
> illasta aamuun- vuoroja
Täh? Ei ainakaan kotihoidossa tuollaisia ole. Yöllä periaatteessa nukutaan.
Luuletko tosiaan, että hoitoalalla ei olisi yövuoroa, siis illasta aamuun? Toki tässä yhteydessä viitattiin typerään iltavuoro-aamuvuoro-systeemiin, joka on jostain syystä vakiintunut käytäntö hoitoalalla. Voin kertoa, että se kyllä syö ihmistä, kun pääset lähtemään kotiin klo 22, ja seuraavana aamuna sun pitää olla työpaikalla taas viimeistään klo 7.00. Ei siinä ehdi normaaliunia nukkumaan, kun matkoihin ja ilta-ja aamutoimiinkin menee oma aikansa.
Onko oikeasti tuollainen käytäntö nykypäivänä, että iltavuoron jälkeen heti aamuvuoroon? Tuohan ei todellakaan ole turvallista, siinähän saattaa mukavasti vaikka nukahtaa rattiin kun liian vähän lepoa saaneena lähtee autoilemaan. Vuorotyö on muutenkin terveydelle haitallista, sehän lyhentää elämää lähemmäs kymmenen vuotta.
Totta. Siirretään kaikki hoitotyö päivätöiksi :)
Luulisi ihmisten hoitoalalla tajuavan, että se on vuorotyötä. Siksi ihmettelen tätä kitisemistä.
Meillä ratkaisi pulman autonominen listan teko. Joutuivat itse tekemään omaa listaa, niin huomasivat, ettei sitä olekkaan niin helppo tehdä.
Paras oli eräs vakiyökkö, joka toivoi joka listaan pitkiä vapaita. Mutta sitten itki pitkiä työvuoroputkia. Kun joutui itse tekemään listansa, itki, että pitääkin tehdä tunnit täyteen ja ei voi tehdä 3 yön putkia ja viitä vapaata ja kolme yötä ja viisi vapaata.
Yleensäkin se valittaminen minua eniten väsyttää. Kamalaa olla joskus kahvilla, kun se kuoro alka. Mulla on olkapää kipeä, mulla jalka. Ja kilpaillaan oikein, kuka keksii pahimman kivun. Sitten alkaa se listoista valittaminen. Kun piti tulla illasta aamuun. Tai oli kolme iltaa, kun ei halua tulla illasta aamuun. Yks itkee, kun ei saa tehdä öitä. Kun sille laitetiin öitä, haki saikkua, kun tulee migreeni yövuoron jälkeen.
Ilmapiiri on raskas ja jos sanoo, että on ihan tyytyväinen työhönsä ja on iloinen ja jaksaa opastaa uusia, niin lynkataan. Kun se yksi puheenaihe on myös, ett' "voi huoh, taas tuli uusi työntekijä, miksi meille tulee aina sijaisia, joutuu opastaan ja ei se osaa varmaan ees mitään". No kun ei saada sijaista ja joku joutuu tekemään kaksi vuoroa peräkkäin, vingutaan, että miksi meille ei sijaiset tuu, ei niille nuorille työnteko kelpaa.
Valittamista valittamisen jälkeen. Se on kaikkein raskainta
Kierrot ei oikein onnistu. Olen ollut vanhus-,vammais ja mielenterveyspuolella. Vanhuspuolella varsinkin suihkuja oli tehtävänä aamuisin, koska kuka haluaa kiskoa kusesta märälle vanhukselle, kenellä on roikulipaskat vaossa, vaatteet päälle. se nyt on vain niitä mummeleita pestävä aamulla. Illalla on taas omat touhunsa ja siihen väliin yritetään pestä ne pyykitkin. Kun ilta koostuu lounas, päiväkahvi, päivällinen , iltapala ja lääkkeet. Siinä välillä tiskataan tiskit, siivotaan keittiö ja pestään pyykit ja paperityöt ja yritetään jotain virikettäkin järjestää ja valmistaa nukkumeenmenoja eli pyörätuolista sänkyyn, yövaatteiden vaihto, lappupesut, hampaat ja asento, missä voi vaikka katsella telkkaria ennen kuin yökkö panee nukkumaan. Yleensä tähän myös illalla haavahdot yms.
Vammaispuolella taas ongelma on aamuvuorot. Suurin osa lähtee toimintoihin, joten aamuja ei paljoa ole, koska talo tyhjenee klo 09.00 mennessä. Turhaan siellä neljä akkaa istuu tekemättä mitään. Illaksi sitten on laitettu useampaa, jotta ehtii kaikki hommat tehdä.
Yövuoroissa on vain yksi. Kaikki ei halua edes öitä tehdä. Joten kierto menee jo siinä sekaisin, koska jos aamuun tarvitaan neljä, iltaan kolme ja yöksi yksi, niin kierto on suht mahdoton.
Miksi te jotkut naisista kaivatte aina omaa kuoppaanne? Uskomattoman typerää kuvitella huonon työyhteisön johtuvan nimenomaan naisvaltaisuudesta. Paljastatte siinä vain oman sisäistetyn naisvihanne ja lammasmaisuutenne miehiä kohtaan. Ja se on säälittävää sekä vähä-älyistä, sekä siitä on haittaa muille naisille, jotka eivät tuollaiseen alennu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No siellä taas yksi... Minä tarkoitan, että EI KETÄ TAHANSA hoitamaan/koulutukseen, vaan seula jossa erottuu ne raudasta ja teräksestä tehnyt todella halukkaat tekemään tätä työtä. Oikeita ihmisiä alalla on, ei tämä helvetti muuten pyörisi. Valtavan suuri kunnioitus jaksajille!!! Ja edelleen tarkoitan sitä, että nuo raatajat ovat niitä oikeita teräsbetonista valettuja sisupusseja.
....vuorot vaihtuvat lennosta, kun joku sairastuu ja lähtee ties kuinka pitkäksi aikaa potemaan. Mun sijaistettavat hoitajat olivat useita kuukausia poissa, eikä mitään vakavia sairauksia ollut, eikä leikkauksia, joten pään takia sieltä yleensä lähdettiin (varmaa tietoa, syväkurkut kollegat muistivat kertoa ja haukkua nämä).
Yksi hoitsu taas lähti pari krt vuodessa "lataamoon" ja se sanottiin minullekin suoraan ihan ensimmäisenä, kun aamulla oven avasin eka kertaa. Oli selvästi jossain vikaa, puhui ihan omiaan ja tiimityötä ei voinut ajatellakaan. Yritti omia asiakkaitaan minullekin pukata jollain ihmesyillä aina illoissa. Yksi ihana ihminen varotti tästä tyypistä. Näitä ihanuuksiakin kun joskus löytyi katkeran paskasakin joukosta.
Jokainen käy palkan takia töissä. Mutta näissä räjähdyspesäkkeissä ei herkkikset pärjää.
Nyt on kyllä pakko vastata tähän.
Ensinnäkin. Hoitoala oli mun unelmieni ammatti 18-vuotiaasta lähtien. Opiskelin ensin lähihoitajaksi, siitä sairaanhoitajaksi. Työuraa hoitoalalta mulle kertyi yli 20 vuotta. Rakastin työtäni ensimmäiset 20 vuotta, jaksoin uskoa että asiat muuttuu kun epäkohtiin kiinnitetään huomiota ja etsitään niihin ratkaisuja. Kun aloin uupumaan, kiinnitin entistä enemmän huomiota omaan jaksamiseeni; laitoin ruokavalion täysremonttiin, lisäsin liikuntaa, joogaa, kehon- ja mielenhuoltoa. Järjestelin työasioitani ja -vuorojani niin, että olisin jaksanut paremmin.
Sisulla sinnittelin päivästä toiseen, koska olin niin saakelin tunnollinen etten vain voinut mennä lääkäriin valittamaan etten jaksa. Kunnes tuli se päivä, jolloin romahdin ja jouduin kesken päivän työterveyslääkärin vastaanotolle ja siitä suoraan saikulle ja kotiin. Nyt olen jo vuosia ollut työkyvyttömänä, sillä burn out vei muistini, keskittymiskykyni, stressinsietokykyni, jaksamisen, kaiken. En kertakaikkiaan kykene enää pitämään asioita mielessäni, suunnittelemaan seuraavaa asiaa tehdessäni edellistä ja pienestäkin stressistä menetän yöuneni kokonaan. En muista onko koneessa olevat pyykit pesty tänään vai viime viikolla, en muista mistä hetki sitten juttelin jonkun kanssa. Mun koko elämä on nykyään pelkkiä muistilappuja jääkaapin ovessa, että selviytyisin edes jotenkin arjessa.
Ja sinä sanot, että minunkaltaiset eivät ole sisukkaita eivätkä sovellu hoitoalalle? Että hoitajat kuten minä, eivät todella halua tehdä hoitotyötä vaan lusmuilevat "päävaivojensa" takia?
Siinä olet kyllä tehnyt oikein, että lähdit itse hoitoalalta. Sulla kun ei tunnu olevan minkäänlaista empatian saati myötäelämisen kykyä olemassakaan.
No nyt tulin väärinymmärretyksi. Sinähän juuri olet tuo mainitsemani sisupussi. Katson, että hoitoalaa 20 vuotta tehnyt on sellainen. Ikävä lukea sulle sattuneista asioista. Kyllä mä kuule aika empatiakykyinen olen. Omalla ajallani olen auttanut ja vapaaehtoistyötäkin tehnyt.
Ja kyllä, hoitoaloille mahtuu monenmoista lusmuilijaa, kuten muillekin aloille. Hoitoalalla ne kärsijät ovat yleensä sitten ne vastustuskyvyttömät ja heikot vanhukset. Monesti oikein nautin, kun tuli asiakkaan poika tai tytär "raivoamaan" huonosta kohtelusta tai laiminlyönneistä. Aika eriarvoisesti kun useinkin heitä kohdeltiin. Oli niitä hoitsujen suosikkeja ja sitten taas niitä, joiden ovi vaan suljettiin ja sanottiin, että ei sillä mitään hätää ole ja lähdettiin kaffelle, vaikka reppana ois wc-pytyllä jo pitkään istunut ja tarpeensa tehnyt.
Nämä kommentit kirjoitetaan, ja kun niitä ei puhuta, eikä täten keskusteluin voi asiaa selventää, tulee erilaisia käsityksiä, vääriäkin.
Täytyy myöntää että olen vihainen siitä, että en ehkä ikinä enää pysty tekemään minkäänlaista työtä ja sinun tekstisi jotenkin kolahti vähän liikaakin. Ymmärsin kuitenkin pointtisi sitten väärin. Anteeksi siitä.
Sinä olet kaikkesi antanut, jopa terveytesi tekemäsi työn hyväksi. Minä otin kantaa lusmuihin. En ymmärrä miten voit edes verrata näitä itseesi, kun olet vastakohta näille kusettajille. Laitapa lappunen sinne muiden joukkoon, mihin kirjoitat itsellesi jotain hyvää. Olet sen ansainnut! :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ärsyttää tuo, että vieläkin joku kuvittelee hoitotyön olevan kutsumusammatti. No ei ole, vain palkan takia käyn töissä. En liikauttaisi eväänikään jos ei maksettais. Ja suurin osa vanhuksista on tosi inhottavia.
No siellä taas yksi... Minä tarkoitan, että EI KETÄ TAHANSA hoitamaan/koulutukseen, vaan seula jossa erottuu ne raudasta ja teräksestä tehnyt todella halukkaat tekemään tätä työtä. Oikeita ihmisiä alalla on, ei tämä helvetti muuten pyörisi. Valtavan suuri kunnioitus jaksajille!!! Ja edelleen tarkoitan sitä, että nuo raatajat ovat niitä oikeita teräsbetonista valettuja sisupusseja.
Onneksi menin ensin katselemaan hoitopuolelle sijaiseksi, kun mietin hoitoalan opiskeluja. Kiitän itseäni vieläkin, että otin selvää asioista. Lähihoitokoulutettuna olisi minuakin heitelty karenssin uhalla sinne ja tänne.
Perheestä ei varmaankaan kannata nuorempien enää unelmoida, ainakaan ilman vahvaa tukiverkkoa, vuorot vaihtuvat lennosta, kun joku sairastuu ja lähtee ties kuinka pitkäksi aikaa potemaan. Mun sijaistettavat hoitajat olivat useita kuukausia poissa, eikä mitään vakavia sairauksia ollut, eikä leikkauksia, joten pään takia sieltä yleensä lähdettiin (varmaa tietoa, syväkurkut kollegat muistivat kertoa ja haukkua nämä). Yksikin joka kerran, kun tuli kiertopalkintona eräs äärimmäisen vaikea housuunsa paskova ja seinille kuseksiva hoidokki omalle kontolle. Jos noin äärirajoilla on, on tehtävä se tietty ratkaisu.
Yksi hoitsu taas lähti pari krt vuodessa "lataamoon" ja se sanottiin minullekin suoraan ihan ensimmäisenä, kun aamulla oven avasin eka kertaa. Oli selvästi jossain vikaa, puhui ihan omiaan ja tiimityötä ei voinut ajatellakaan. Yritti omia asiakkaitaan minullekin pukata jollain ihmesyillä aina illoissa. Yksi ihana ihminen varotti tästä tyypistä. Näitä ihanuuksiakin kun joskus löytyi katkeran paskasakin joukosta.
Jokainen käy palkan takia töissä. Mutta näissä räjähdyspesäkkeissä ei herkkikset pärjää. Tunnen useita nuoria, jotka ovat lähteneet kirkuen jatkokouluttautumaan, viimeksi mieheni siskon tytär.
Kylläpä nyt liioittelet. Sairauslomatiedot ovat salassapidettävää tietoa, myös henkilökunnan osalta. Työnantaja ei saa kertoa toisille työkavereille kenenkään sairasloman syytä . sairasloman syy ei siis tule yleiseen tietoon, ellei sairalomalainen itse sitä kerro!
Myös tuo toisten sairauksista puhuminen on kielletty työapaikoilla. Sama vaitiolo kuuluu myös työkaverien sairatumiseen nähden kuin potilaidenkin.
Eri asia jos henkilö itse kertoo työkavereilleen miksi on sairaslomalla.
Mutta tuo omien töiden siirtäinen on todellista noissa piireissä, sekä ettei herkät ja kohteliaat, toisen huomioonottavat eivät pärjää hoitotyössä, juuri työkaverien vuoksi.
Täytyy olla ronski ja puolensapitävä, muuten tulee hyväksikäytetyksi ts. saa aina toisten virheistä syyt niskoilleen, teetetään keljuimmat työt jne. Ja tätä tekevät myöskin sairaanhoitajjat, ei pelkästään lähärit. Jopa laitosapulaiset yrittävät sysätä hommiaan hoitsuille!
No, ilman muuta. Kouluttaudu alalle!