Lue keskustelun säännöt.
Missä iässä ne lasten harrastukset pitää viimeistään alkaa, että kehittyy hyväksi?
Minua suuresti ihmetyttää, kun tytär 10 v. haluaisi aloittaa voimistelun. Otin jo keväällä yhteyttä erääseen voimisteluseuraan, josta valmentaja sanoi, että vähän myöhäinen ikähän tuo on aloittaa, jos aikoo kehittyä hyväksi. Suurin osa kuulemma aloittaa 5-8-vuotiaina, joten tyttäreni on varmasti vanhin aloittaja tulevana syksynä, jos jää jonottamaan paikkaa (näin siis kerrottiin). No, mietin sitten, voisiko hän aloittaa viulun soiton, koska on ollut lahjakas musiikissa (koulussa musiikki kiitettävä), ja koska häntä itseään kiinnostaisi viulun tai pianon soittaminen. Puolituttu viulunsoiton opettaja antoi ymmärtää, että kun ei ole mistään instrumentista lajitaustaa, voi olla vaikeaa aloittaa enää 10-11-vuotiaana viulun soittoa. Hän suositteli ennemmin esim. pianoa tai kitaraa, niissä voi kehittyä hyväksi vielä tuossa iässä aloittava. Nämä eivät kiinnosta tytärtäni. Olen hiukan hämmästynyt, että mihin harrastukseen tuon tytön pitäisi sitten mennä. Entäs sitten jos vaan menee viulua harjoittelemaan ja musiikin teoriatunneille ilman mitään paineita kehittyä huipuksi? Onko se muka paha asia? Tai voimistelun aloitus 5. luokan alussa? Pakkoko siinä on huipuksi kehittyä, vaikkei ole mistään lajista aiempaa kokemusta? Mikä sitten on sellaista, minkä voi aloittaa tuossa iässä ilman että valmentajan/opettajan asenne on, että olet vähän vanha enää aloittamaan?
Kommentit (501)
Vierailija kirjoitti:
Poikani on Sibeliusakatemiassa ja melkein kaikki sinne päässeet ovat aloittaneet soiton 4-6 vuotiaina. Oma poikakin aloitti 4v. Toinen poika harrasti pitkään motocrossia ja nyrkkeilyä ja voittikin molemmissa useasti. Hän aloitti ne 5 ja 6 vuotiaana.
Kumpikin on itse saanut valita harrastuksensa. Muistan seuranneeni heidän luonnollista mielenkiintoa jo syntymästä asti ja kannustanut itse kokeilemaan eri mielenkiintonsa lajeja. Näitä sitten jääneet harrastamaan. Motocross ja nyrkkeily jäi murrosiässä, mutta harrastaa nykyään paljon muuta urheilua.
Itse aloitin uinnin pienenä ja kilpailin piiritasolla 14-vuotiaaksi asti. Äiti ei muista aloitusikää, mutta valokuvien perusteella noin 5-6v. Se ei silloin 70-luvulla ollut tavanomaista ja silloin aloitusikä harrasteisiin oli korkeampi. Pääsin omaan uintiryhmään vasta tokalla ja silloinkin ryhmässä olin nuorin. Nykyään pääset jo vauvauinnista asti.
Pidän todella kyseenalaisena lapsen hyväksikäyttöjnä sitä, että lapsella on ohjattu harrastus 4-6 vuotiaana. Tuossa iässä pitäisi leikkiä vapaasti kavereiden kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Iso sääli on myös lasten saamattomuus pihaleikkien ja pihapelin suhteen. Ei ennen tarvittu valmentajia ja aikuisia ohjaamaan liikuntaa vaan liikuttiin ihan siitä liikkumisen ilosta.
Melkein kaikkia lajeja voi harjoitella ihan lasten kesken ilman aikuisia.
Juuri näin. Kaikkeen tarvitaan nykyään ohjattu treeni ja treeniaika. Omaehtoisesti ei kelpaa harrastaa, ei sitä kai edes harrastukseksi lasketa, jos hiihtää 6 kertaa viikossa, muttei käy erikseen TREENEISSÄ.
Äärimmäisen harva lapsi hiihtää itsenäisesti ilman minkään valmentajan ohjausta 6 kertaa viikossa. Ainakaan ilman, että vanhemmat sitten raahaisivat sinne ja toimisivat valmentajina.
Miksi pitää aina kehitellä tällaisia ääriesimerkkejä, jotka eivät ole mitenkään kiinni todellisuudessa? Valitettava fakta on se, että tällä hetkellä 40 % viidesluokkalaisista on niin huonossa kunnossa, että se haittaa heidän selviytymistään päivittäisessä elämässä. Väittäisin, että näistä 40 prosentista suurin osa on niitä, joiden vanhemmat ovat juuri tuota mieltä, että miksi pitäisi olla maksaa treeneistä, kun lapsi voi liikkua ilmaiseksikin, mutta käytännössä hän ei sitten liiku.
Miksi pitäisikään? Kukaan tervejärkinen aikuinenkaan ei treenaa 6 krt/ vkssa aktiivisesti, huom tervejärkinen!
On totta että lasten ylipaino ja huonokunto on lisääntynyt huolestuttavasti, mutta olen satavarmasti sitä mieltä, ettei syy ole siinä että heitä ei kuljeteta näissä treeneissä jatkuvasti.Ongelmaan voisi olla syynä esim se että juurikin nämä vapaat pihaleikit ja lasten luontainen aktiivisuus on loppunut näiden ns "oikeiden" harrastusten myötä.
Eli lapsi joko harrastaa aktiivisesti ja on vapaa-ajat puhelimella/ pelikoneilla tai lapsi ei harrasta mitään ja on pelikoneilla/ puhelimella, välimuodot ovat vähentyneet. Jälkimmäinen ryhmä lihoo ja kunto heikkenee ja ensimmäinen ryhmä taas palaa todenäköisesti loppuun ja lopettaa harrastuksen jossain vaiheessa, jos/kun tavoitteet ovat ylisuuret. Lopputulos; molemmat ryhmät voivat huonosti.
Näin ollen "terve" ryhmä on enää marginaali, se ryhmä joka harrastaa halutessaan, liikkuu, ulkoilee ja leikkii säännöllisesti ja peli/puhelinajat ovat kontrollissa. Eli toisin sanoen nämä liian tavoitteelliset harrastukset ja niiden ihannointi on vienyt lapsilta liikkumisen ilon ja kuilu näiden eri tavalla liikkuvien ryhmien välille on kasvanut järkyttävästi.Kukaan ei sanonut, että kenenkään pitäisi hiihtää kuusi kertaa viikossa. Kuten varmaan lukutaitoisena huomasit, arvostelin nimenomaan sen kirjoittajaa tuollaisten ääriesimerkkien käytöstä.
Miten kuvittelet, että harrastusten vähentäminen liikunnallisilta lapsilta lisäisi liikkumattomien liikuntaa? En nyt ihan pysty hahmottamaan tätä. Kuvitteletko siis, että ne lapset, jotka tällä hetkellä viettävät kaiken aikansa ruudulla ja joilla olisi kaikki aika maailmassa pelata pihapelejä, innostuisi niistä taianomaisesti, jos vain enemmän liikkuvilta kiellettäisiin harrastaminen?
Vai onko sinulla vain perus sosiaalidemokraattinen lähestymistapa, eli koska keneltäkään ei voi vaatia mitään, tasa-arvo saavutetaan estämällä liikkuminen kaikilta ja sitten ollaan onnellisia, kun kaikki ovat tasapuolisesti yhtä huonossa kunnossa.
Huomaan että taidat kuulua juuri näihin vanhempiin jotka roudaavat lapsiaan harrastuksissa illat pitkät, unelmana saada se oma teemuselänne sinne omaan kotiin tuomaan kultaa ja kunniaa.
Et ymmärrä alkuunkaan pointtiani, joko tahallasi tai sitten meillä on kertakaikkisen eri lähestymistapa asiaan.
Pointtini oli siinä että lasten päähän iskosestaan jo pienenä että hyvä harrastus tai harrastus ylipäänsä on sellainen johon kuskataan ja jota ohjaa joku tavoitteellinen aikuinen.
Ei näillä lapsilla ymmärrettävästi jää aikaa ja energiaa pihaleikkeihin ja peleihin, mutta vanhemmat vakuuttelevat että näin on hyvä. Tottakai lapsi kasvaa silloin siinä ajatuksessa mihin viittasin, eli vain tavoitteelinen harrastus on harrastus. Se on lasten keskuudessakin jo statussymboli, puhumattakaan aikuisten.
Huom, myös ne liikkumattomat lapset kasvavat tähän ajatukseen, koska se ajatus on lasten keskuudessa ja kyllä, väitän että tämä myös vaikuttaa siihen että ns vapaalle ja ohjaamattomalle harrastustoiminnalle ei jää mahdollisuuksia, niin kuin aikana ennen "oikeita" harrastuksia.
Lasten tarve ja kyky lähteä liikkeelle ja aktivoitua ryhmäpeleihin ja leikkeihin lähtee lapsen sisäisestä ja luontaisesta tarpeesta olla aktiivinen ja hakeutua ikätoverien seuraan, se perustuu myös siihen että vapaa-aikaa on tarpeeksi ja sitä ei ole ohjeilmoitu liiaksi.
Tähän ei ole enää heillä samaa mallia kuin aikana ennen harrastusrumbia.
Kyllä ne on aikuiset, jotka tämän sairastuttavan maailman on heille luoneet.
Olen tavannut läheltä lapsia; joilla on kyllä harrastuksia lähes joka illalle, mutta ovat silti ylipainoisia ja viettävät lähes kaiken harrastuksettoman ajan pelikoneilla. Mistä tämä mielestäsi johtuu?
Tämä oli hyvä kirjoitus ja avaa näkymän yhteen isoon ongelmaan, jota ei juuri ole vielä sivuttu tässä keskustelussa: mitä tapahtuu, kun harrastus loppuu? Täällä ainakin suurin osa pikkukoululaisina jalkapallon, jääkiekon tms. aloittaneista lapsista lopettaa harrastuksen yläkouluikään mennessä. Eivät kaikki, mutta suurin osa. Mitä käy teini-iässä nuorelle, joka ei ole tottunut itse miettimään minkä tekeminen olisi kivaa eikä ole tottunut siihen, että se tekeminen pitää aloittaa itse (kukaan ei kuskaa autolla tiettyyn aikaan)? Entä jos vaihtoehtoisesti lapsi on pienenä oppinut vaikka itse piirtämään ilokseen, kulkemaan luonnossa muuten vain, on askarrellut, nikkaroinut tms.? Väitän, että näiden omatoimisten on paljon helpompi keksiä teininäkin mielekästä tekemistä. Muut ovat aika tyhjän päällä sen kanssa, että minun pitäisi nyt itse päättää ja saada aikaiseksi. No, onhan tämä kärjistys, paljon on ihan luonteestakin kiinni.
Lapsilta kiellettiin lainsäädännöllä työnteko, mutta osa vanhemmista vaan vaihtoi toiminnan nimeksi harrastus ja nyt Suomessa 4-6 vuotiaat joutuvat töihin kehittymään maailmanmestareiksi.
Aloittajalle tämä nyt tulee jo myöhässä, mutta jos 10 vuotiaalle ei viulunsoitonopettajaa löydy koska liian vanha, niin monia muita soittimia voi aloittaa tuossa iässä. Ehtii vielä huipuksi. Johtuu siitä että ovat harvinaisempia, ei ole niin kova kilpailu.
Huippuviulustit on aloittaneet 5vuotiaina.
Sello, kontrabasso, alttoviulu jos ne jouset kiinnostaa.
Tai joku puhallinsoitin. Niistäkin löytyy vaikka mitä. Ja tietysti kitara (ja bassokitara). Rummut.
Apocalyptican Eicca aloitti sellon 9-vuotiaana, huippupianisti Henri Sigfridsson aloitti pianon 10-vuotiaana.
Jos viulu-opettajat ei ole niin motivoituneita ottamaan kymmenenvuotiaita aloittelijoita, ei sellaiselle opettajalle kannata puoliväkisin mennäkään. Voi etsiä toisen instrumentin. Tai sitten maksaa yksityistunneista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Iso sääli on myös lasten saamattomuus pihaleikkien ja pihapelin suhteen. Ei ennen tarvittu valmentajia ja aikuisia ohjaamaan liikuntaa vaan liikuttiin ihan siitä liikkumisen ilosta.
Melkein kaikkia lajeja voi harjoitella ihan lasten kesken ilman aikuisia.
Juuri näin. Kaikkeen tarvitaan nykyään ohjattu treeni ja treeniaika. Omaehtoisesti ei kelpaa harrastaa, ei sitä kai edes harrastukseksi lasketa, jos hiihtää 6 kertaa viikossa, muttei käy erikseen TREENEISSÄ.
Äärimmäisen harva lapsi hiihtää itsenäisesti ilman minkään valmentajan ohjausta 6 kertaa viikossa. Ainakaan ilman, että vanhemmat sitten raahaisivat sinne ja toimisivat valmentajina.
Miksi pitää aina kehitellä tällaisia ääriesimerkkejä, jotka eivät ole mitenkään kiinni todellisuudessa? Valitettava fakta on se, että tällä hetkellä 40 % viidesluokkalaisista on niin huonossa kunnossa, että se haittaa heidän selviytymistään päivittäisessä elämässä. Väittäisin, että näistä 40 prosentista suurin osa on niitä, joiden vanhemmat ovat juuri tuota mieltä, että miksi pitäisi olla maksaa treeneistä, kun lapsi voi liikkua ilmaiseksikin, mutta käytännössä hän ei sitten liiku.
Miksi pitäisikään? Kukaan tervejärkinen aikuinenkaan ei treenaa 6 krt/ vkssa aktiivisesti, huom tervejärkinen!
On totta että lasten ylipaino ja huonokunto on lisääntynyt huolestuttavasti, mutta olen satavarmasti sitä mieltä, ettei syy ole siinä että heitä ei kuljeteta näissä treeneissä jatkuvasti.Ongelmaan voisi olla syynä esim se että juurikin nämä vapaat pihaleikit ja lasten luontainen aktiivisuus on loppunut näiden ns "oikeiden" harrastusten myötä.
Eli lapsi joko harrastaa aktiivisesti ja on vapaa-ajat puhelimella/ pelikoneilla tai lapsi ei harrasta mitään ja on pelikoneilla/ puhelimella, välimuodot ovat vähentyneet. Jälkimmäinen ryhmä lihoo ja kunto heikkenee ja ensimmäinen ryhmä taas palaa todenäköisesti loppuun ja lopettaa harrastuksen jossain vaiheessa, jos/kun tavoitteet ovat ylisuuret. Lopputulos; molemmat ryhmät voivat huonosti.
Näin ollen "terve" ryhmä on enää marginaali, se ryhmä joka harrastaa halutessaan, liikkuu, ulkoilee ja leikkii säännöllisesti ja peli/puhelinajat ovat kontrollissa. Eli toisin sanoen nämä liian tavoitteelliset harrastukset ja niiden ihannointi on vienyt lapsilta liikkumisen ilon ja kuilu näiden eri tavalla liikkuvien ryhmien välille on kasvanut järkyttävästi.Kukaan ei sanonut, että kenenkään pitäisi hiihtää kuusi kertaa viikossa. Kuten varmaan lukutaitoisena huomasit, arvostelin nimenomaan sen kirjoittajaa tuollaisten ääriesimerkkien käytöstä.
Miten kuvittelet, että harrastusten vähentäminen liikunnallisilta lapsilta lisäisi liikkumattomien liikuntaa? En nyt ihan pysty hahmottamaan tätä. Kuvitteletko siis, että ne lapset, jotka tällä hetkellä viettävät kaiken aikansa ruudulla ja joilla olisi kaikki aika maailmassa pelata pihapelejä, innostuisi niistä taianomaisesti, jos vain enemmän liikkuvilta kiellettäisiin harrastaminen?
Vai onko sinulla vain perus sosiaalidemokraattinen lähestymistapa, eli koska keneltäkään ei voi vaatia mitään, tasa-arvo saavutetaan estämällä liikkuminen kaikilta ja sitten ollaan onnellisia, kun kaikki ovat tasapuolisesti yhtä huonossa kunnossa.
Huomaan että taidat kuulua juuri näihin vanhempiin jotka roudaavat lapsiaan harrastuksissa illat pitkät, unelmana saada se oma teemuselänne sinne omaan kotiin tuomaan kultaa ja kunniaa.
Et ymmärrä alkuunkaan pointtiani, joko tahallasi tai sitten meillä on kertakaikkisen eri lähestymistapa asiaan.
Pointtini oli siinä että lasten päähän iskosestaan jo pienenä että hyvä harrastus tai harrastus ylipäänsä on sellainen johon kuskataan ja jota ohjaa joku tavoitteellinen aikuinen.
Ei näillä lapsilla ymmärrettävästi jää aikaa ja energiaa pihaleikkeihin ja peleihin, mutta vanhemmat vakuuttelevat että näin on hyvä. Tottakai lapsi kasvaa silloin siinä ajatuksessa mihin viittasin, eli vain tavoitteelinen harrastus on harrastus. Se on lasten keskuudessakin jo statussymboli, puhumattakaan aikuisten.
Huom, myös ne liikkumattomat lapset kasvavat tähän ajatukseen, koska se ajatus on lasten keskuudessa ja kyllä, väitän että tämä myös vaikuttaa siihen että ns vapaalle ja ohjaamattomalle harrastustoiminnalle ei jää mahdollisuuksia, niin kuin aikana ennen "oikeita" harrastuksia.
Lasten tarve ja kyky lähteä liikkeelle ja aktivoitua ryhmäpeleihin ja leikkeihin lähtee lapsen sisäisestä ja luontaisesta tarpeesta olla aktiivinen ja hakeutua ikätoverien seuraan, se perustuu myös siihen että vapaa-aikaa on tarpeeksi ja sitä ei ole ohjeilmoitu liiaksi.
Tähän ei ole enää heillä samaa mallia kuin aikana ennen harrastusrumbia.
Kyllä ne on aikuiset, jotka tämän sairastuttavan maailman on heille luoneet.
Olen tavannut läheltä lapsia; joilla on kyllä harrastuksia lähes joka illalle, mutta ovat silti ylipainoisia ja viettävät lähes kaiken harrastuksettoman ajan pelikoneilla. Mistä tämä mielestäsi johtuu?
Otan nyt kantaa tähänloppukaneettiin: "Olen tavannut läheltä lapsia; joilla on kyllä harrastuksia lähes joka illalle, mutta ovat silti ylipainoisia ja viettävät lähes kaiken harrastuksettoman ajan pelikoneilla. Mistä tämä mielestäsi johtuu?"
Ylipaino johtuu ruokatottumuksista. Liikkuminen toki lisää kulutusta, mutta jos lapsella on huomattavaa ylipainoa, niin perheen ruokailussa on jotain vikana ja sitä ei voi korjata millään liikunnalla. Pienet painon heilahtelut kuuluvat sitten tietenkin kasvuun erityisesti pituuskavun vaiheen vaihteluihin ja niistä ei kannata suuremmin välittää.
Jos treenejä on lähes joka ilta, niin en sitten tiedä, tarvitseeko sitä enää sen lisäksi paljoa patistaa liikkumaan. Meillä pojat käyvät treenien lisäksi höntsäämässä omia lajejaan ihan vapaaehtoisesti sulan maan aikaan hyvällä säällä ja satunnaisesti lasketellaan, kiipeillään yms. perheen kanssa.
Ruutuaikaa on rajattu, eli ei niillä konsoleilla/puhelimilla voi viettää koko päivää. Jos vanhemmat eivät tätä rajaa, niin ei lapsilta oikein voi odottaa itsenäisesti tämän suhteen kovin kummoista itsehillintää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos on kiusaaja, menestyy varmemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poikani on Sibeliusakatemiassa ja melkein kaikki sinne päässeet ovat aloittaneet soiton 4-6 vuotiaina. Oma poikakin aloitti 4v. Toinen poika harrasti pitkään motocrossia ja nyrkkeilyä ja voittikin molemmissa useasti. Hän aloitti ne 5 ja 6 vuotiaana.
Kumpikin on itse saanut valita harrastuksensa. Muistan seuranneeni heidän luonnollista mielenkiintoa jo syntymästä asti ja kannustanut itse kokeilemaan eri mielenkiintonsa lajeja. Näitä sitten jääneet harrastamaan. Motocross ja nyrkkeily jäi murrosiässä, mutta harrastaa nykyään paljon muuta urheilua.
Itse aloitin uinnin pienenä ja kilpailin piiritasolla 14-vuotiaaksi asti. Äiti ei muista aloitusikää, mutta valokuvien perusteella noin 5-6v. Se ei silloin 70-luvulla ollut tavanomaista ja silloin aloitusikä harrasteisiin oli korkeampi. Pääsin omaan uintiryhmään vasta tokalla ja silloinkin ryhmässä olin nuorin. Nykyään pääset jo vauvauinnista asti.
Pidän todella kyseenalaisena lapsen hyväksikäyttöjnä sitä, että lapsella on ohjattu harrastus 4-6 vuotiaana. Tuossa iässä pitäisi leikkiä vapaasti kavereiden kanssa.
Kait sä sentään tajuat, että joku 4-vuotiaiden jalkapallo on ihan puhdasta leikkimistä kavereiden kanssa. Ei se lapsen näkökulmasta eroa mitenkään siitä, että naapuruston vanhemmat sopivat, että nähdään tiistaisin ja torstaisin klo 17 lähileikkipuistossa porukalla. Niissä jalkapalloleikeissä on sitten vain pallo mukana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pitääkö ihan välttämättä olla paras ja mestari? Kumman sielua se enemmän hivelee, lapsen vai vanhempien? Kehittymiseen vaikuttaa myös motivaatio. Ei auta yhtään laittaa jotain pikkulasta pakon alle treenaamaan, jos lasta kyseinen laji ei kiinnosta. Omaksi iloksi voi minkä tahansa harrastuksen aloittaa vaikka vanhuksena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Iso sääli on myös lasten saamattomuus pihaleikkien ja pihapelin suhteen. Ei ennen tarvittu valmentajia ja aikuisia ohjaamaan liikuntaa vaan liikuttiin ihan siitä liikkumisen ilosta.
Melkein kaikkia lajeja voi harjoitella ihan lasten kesken ilman aikuisia.
Juuri näin. Kaikkeen tarvitaan nykyään ohjattu treeni ja treeniaika. Omaehtoisesti ei kelpaa harrastaa, ei sitä kai edes harrastukseksi lasketa, jos hiihtää 6 kertaa viikossa, muttei käy erikseen TREENEISSÄ.
Äärimmäisen harva lapsi hiihtää itsenäisesti ilman minkään valmentajan ohjausta 6 kertaa viikossa. Ainakaan ilman, että vanhemmat sitten raahaisivat sinne ja toimisivat valmentajina.
Miksi pitää aina kehitellä tällaisia ääriesimerkkejä, jotka eivät ole mitenkään kiinni todellisuudessa? Valitettava fakta on se, että tällä hetkellä 40 % viidesluokkalaisista on niin huonossa kunnossa, että se haittaa heidän selviytymistään päivittäisessä elämässä. Väittäisin, että näistä 40 prosentista suurin osa on niitä, joiden vanhemmat ovat juuri tuota mieltä, että miksi pitäisi olla maksaa treeneistä, kun lapsi voi liikkua ilmaiseksikin, mutta käytännössä hän ei sitten liiku.
Miksi pitäisikään? Kukaan tervejärkinen aikuinenkaan ei treenaa 6 krt/ vkssa aktiivisesti, huom tervejärkinen!
On totta että lasten ylipaino ja huonokunto on lisääntynyt huolestuttavasti, mutta olen satavarmasti sitä mieltä, ettei syy ole siinä että heitä ei kuljeteta näissä treeneissä jatkuvasti.Ongelmaan voisi olla syynä esim se että juurikin nämä vapaat pihaleikit ja lasten luontainen aktiivisuus on loppunut näiden ns "oikeiden" harrastusten myötä.
Eli lapsi joko harrastaa aktiivisesti ja on vapaa-ajat puhelimella/ pelikoneilla tai lapsi ei harrasta mitään ja on pelikoneilla/ puhelimella, välimuodot ovat vähentyneet. Jälkimmäinen ryhmä lihoo ja kunto heikkenee ja ensimmäinen ryhmä taas palaa todenäköisesti loppuun ja lopettaa harrastuksen jossain vaiheessa, jos/kun tavoitteet ovat ylisuuret. Lopputulos; molemmat ryhmät voivat huonosti.
Näin ollen "terve" ryhmä on enää marginaali, se ryhmä joka harrastaa halutessaan, liikkuu, ulkoilee ja leikkii säännöllisesti ja peli/puhelinajat ovat kontrollissa. Eli toisin sanoen nämä liian tavoitteelliset harrastukset ja niiden ihannointi on vienyt lapsilta liikkumisen ilon ja kuilu näiden eri tavalla liikkuvien ryhmien välille on kasvanut järkyttävästi.Kukaan ei sanonut, että kenenkään pitäisi hiihtää kuusi kertaa viikossa. Kuten varmaan lukutaitoisena huomasit, arvostelin nimenomaan sen kirjoittajaa tuollaisten ääriesimerkkien käytöstä.
Miten kuvittelet, että harrastusten vähentäminen liikunnallisilta lapsilta lisäisi liikkumattomien liikuntaa? En nyt ihan pysty hahmottamaan tätä. Kuvitteletko siis, että ne lapset, jotka tällä hetkellä viettävät kaiken aikansa ruudulla ja joilla olisi kaikki aika maailmassa pelata pihapelejä, innostuisi niistä taianomaisesti, jos vain enemmän liikkuvilta kiellettäisiin harrastaminen?
Vai onko sinulla vain perus sosiaalidemokraattinen lähestymistapa, eli koska keneltäkään ei voi vaatia mitään, tasa-arvo saavutetaan estämällä liikkuminen kaikilta ja sitten ollaan onnellisia, kun kaikki ovat tasapuolisesti yhtä huonossa kunnossa.
Huomaan että taidat kuulua juuri näihin vanhempiin jotka roudaavat lapsiaan harrastuksissa illat pitkät, unelmana saada se oma teemuselänne sinne omaan kotiin tuomaan kultaa ja kunniaa.
Et ymmärrä alkuunkaan pointtiani, joko tahallasi tai sitten meillä on kertakaikkisen eri lähestymistapa asiaan.
Pointtini oli siinä että lasten päähän iskosestaan jo pienenä että hyvä harrastus tai harrastus ylipäänsä on sellainen johon kuskataan ja jota ohjaa joku tavoitteellinen aikuinen.
Ei näillä lapsilla ymmärrettävästi jää aikaa ja energiaa pihaleikkeihin ja peleihin, mutta vanhemmat vakuuttelevat että näin on hyvä. Tottakai lapsi kasvaa silloin siinä ajatuksessa mihin viittasin, eli vain tavoitteelinen harrastus on harrastus. Se on lasten keskuudessakin jo statussymboli, puhumattakaan aikuisten.
Huom, myös ne liikkumattomat lapset kasvavat tähän ajatukseen, koska se ajatus on lasten keskuudessa ja kyllä, väitän että tämä myös vaikuttaa siihen että ns vapaalle ja ohjaamattomalle harrastustoiminnalle ei jää mahdollisuuksia, niin kuin aikana ennen "oikeita" harrastuksia.
Lasten tarve ja kyky lähteä liikkeelle ja aktivoitua ryhmäpeleihin ja leikkeihin lähtee lapsen sisäisestä ja luontaisesta tarpeesta olla aktiivinen ja hakeutua ikätoverien seuraan, se perustuu myös siihen että vapaa-aikaa on tarpeeksi ja sitä ei ole ohjeilmoitu liiaksi.
Tähän ei ole enää heillä samaa mallia kuin aikana ennen harrastusrumbia.
Kyllä ne on aikuiset, jotka tämän sairastuttavan maailman on heille luoneet.
Olen tavannut läheltä lapsia; joilla on kyllä harrastuksia lähes joka illalle, mutta ovat silti ylipainoisia ja viettävät lähes kaiken harrastuksettoman ajan pelikoneilla. Mistä tämä mielestäsi johtuu?Tämä oli hyvä kirjoitus ja avaa näkymän yhteen isoon ongelmaan, jota ei juuri ole vielä sivuttu tässä keskustelussa: mitä tapahtuu, kun harrastus loppuu? Täällä ainakin suurin osa pikkukoululaisina jalkapallon, jääkiekon tms. aloittaneista lapsista lopettaa harrastuksen yläkouluikään mennessä. Eivät kaikki, mutta suurin osa. Mitä käy teini-iässä nuorelle, joka ei ole tottunut itse miettimään minkä tekeminen olisi kivaa eikä ole tottunut siihen, että se tekeminen pitää aloittaa itse (kukaan ei kuskaa autolla tiettyyn aikaan)? Entä jos vaihtoehtoisesti lapsi on pienenä oppinut vaikka itse piirtämään ilokseen, kulkemaan luonnossa muuten vain, on askarrellut, nikkaroinut tms.? Väitän, että näiden omatoimisten on paljon helpompi keksiä teininäkin mielekästä tekemistä. Muut ovat aika tyhjän päällä sen kanssa, että minun pitäisi nyt itse päättää ja saada aikaiseksi. No, onhan tämä kärjistys, paljon on ihan luonteestakin kiinni.
Tämä on hyvä pointti. Ja tätä olisi mielenkiintoista pohtia enemmän. Suurin osahan tosiaan näistä "aktiiviharrastajalapsista" lopettaa harrastuksensa teini-iän tultua?
Tulee väistämättä mieleen onko nämä harrstusrumbat kaiken sen vaivan ja tulosten arvoisia?
Lapsuus on ainutlaatuinen ajanjakso ihmisen elämässä ja siellä rakennetaan perusta loppuelämälle. Mikä toimintamalli luo terveimmän ja tasapainoisimman lähtökohdan, sitä on hyvä kunkin meistä miettiä?
Aikuisten maailman tavoitteellisuus ja päämäärähakuisuus ei luo terveellistä kasvupohjaa lapsen elämään, sen pitäisi olla jokaiselle selviö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tollaisista perinteisitä soittimista (viulu, piano yms.) on aika turha kuvitella jotain ammattia lapselle. Vielä vähemmän tulevaisuudessa. Kysyntä suhteessa tarjontaan niiden soittajille on niin pientä, että hyväkään soittaja ei saa edes ruokapalkalla keikkaa. Että sitten pitäisi olla sellaisella tasolla että voi soittaa sinfonia-orkesterissa, eikä niidenkään tulot niin häävejä ole.
Ja sitten toisaalta, on hyvin paljon sellaisia miljoonia tienaavia/tienanneita muusikoita, jotka eivät osaa esimerkiksi lukea nuotteja.
99% vanhemmista jotka vie lapsen soittotunneille ei toivo siitä lapselleen ammattia, vaan hyvää ja kehittävää harrastusta joka tuottaa iloa lapselle ja toki vanhemmillekin sitten kun soitto alkaa sujua. Sama koskee kaikkia muitakin harrastuksia, harva uskoo sen 4-vuotiaan pikkufutarin olevan tuleva Teemu Pukki, kunhan nyt vie lapsen mieluisan liikuntaharrastuksen pariin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poikani on Sibeliusakatemiassa ja melkein kaikki sinne päässeet ovat aloittaneet soiton 4-6 vuotiaina. Oma poikakin aloitti 4v. Toinen poika harrasti pitkään motocrossia ja nyrkkeilyä ja voittikin molemmissa useasti. Hän aloitti ne 5 ja 6 vuotiaana.
Kumpikin on itse saanut valita harrastuksensa. Muistan seuranneeni heidän luonnollista mielenkiintoa jo syntymästä asti ja kannustanut itse kokeilemaan eri mielenkiintonsa lajeja. Näitä sitten jääneet harrastamaan. Motocross ja nyrkkeily jäi murrosiässä, mutta harrastaa nykyään paljon muuta urheilua.
Itse aloitin uinnin pienenä ja kilpailin piiritasolla 14-vuotiaaksi asti. Äiti ei muista aloitusikää, mutta valokuvien perusteella noin 5-6v. Se ei silloin 70-luvulla ollut tavanomaista ja silloin aloitusikä harrasteisiin oli korkeampi. Pääsin omaan uintiryhmään vasta tokalla ja silloinkin ryhmässä olin nuorin. Nykyään pääset jo vauvauinnista asti.
Pidän todella kyseenalaisena lapsen hyväksikäyttöjnä sitä, että lapsella on ohjattu harrastus 4-6 vuotiaana. Tuossa iässä pitäisi leikkiä vapaasti kavereiden kanssa.
Kait sä sentään tajuat, että joku 4-vuotiaiden jalkapallo on ihan puhdasta leikkimistä kavereiden kanssa. Ei se lapsen näkökulmasta eroa mitenkään siitä, että naapuruston vanhemmat sopivat, että nähdään tiistaisin ja torstaisin klo 17 lähileikkipuistossa porukalla. Niissä jalkapalloleikeissä on sitten vain pallo mukana.
Oli miten oli, se on ajastettua aikuisten ohjaamaa toimintaa, jonka mielekkyyteen noin pieni lapsi ei edes pysty kantaa ottamaan.
Me pelasimme jalkapalloa silloin kun halusimme ja koskaan ei aikuisia tarvittu mihinkään. Ei naapurustossa vanhempien tarvitse sopia mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap:n kuvaama setti on kyllä ihan järjetöntä hapatusta. Meidän suomalaisten vanhempien pitää nyt pysyä selväpäisinä, että USA:n ja Aasian järjettömät suorituspaineet eivät pääse vyörymään tänne.
Tässäkään maassa ei ole kovin monta sellaista musiikivirtuoosia, jotka elättävät itsensä olemalla yhden soittimen päihittämätön virtuoosi. Suurin osa virtuooseistakin tekee leipätyökseen jotain muuta, esim. soittaa orkesterissa, opettaa (useampaa kuin yhtä) instrumenttia, keikkailee tai sitten vain on ihan jossain muussa päivätyössä. Tuo on ainoa taso, jolle ei voi "myöhään" aloittanut päästä. Kaiken muun voi kyllä saavuttaa. Tiedän jopa 40-vuotiaana aloittaneita, joista on tullut hyviä harrastajamuusikkoja.
Musiikissakin merkitsee lopulta aika vähän se tekninen kyky. Tärkeämpää on oppia pitämään musiikista, päästä iänmukaisella tavalla käsiksi musiikin teoriaan ja sisäistää harmoniat, oppia intervallit jne, näitä kykyjä voi käyttää sitten itse säveltäessä ihan minkä vaan instrumentin kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Iso sääli on myös lasten saamattomuus pihaleikkien ja pihapelin suhteen. Ei ennen tarvittu valmentajia ja aikuisia ohjaamaan liikuntaa vaan liikuttiin ihan siitä liikkumisen ilosta.
Melkein kaikkia lajeja voi harjoitella ihan lasten kesken ilman aikuisia.
Juuri näin. Kaikkeen tarvitaan nykyään ohjattu treeni ja treeniaika. Omaehtoisesti ei kelpaa harrastaa, ei sitä kai edes harrastukseksi lasketa, jos hiihtää 6 kertaa viikossa, muttei käy erikseen TREENEISSÄ.
Äärimmäisen harva lapsi hiihtää itsenäisesti ilman minkään valmentajan ohjausta 6 kertaa viikossa. Ainakaan ilman, että vanhemmat sitten raahaisivat sinne ja toimisivat valmentajina.
Miksi pitää aina kehitellä tällaisia ääriesimerkkejä, jotka eivät ole mitenkään kiinni todellisuudessa? Valitettava fakta on se, että tällä hetkellä 40 % viidesluokkalaisista on niin huonossa kunnossa, että se haittaa heidän selviytymistään päivittäisessä elämässä. Väittäisin, että näistä 40 prosentista suurin osa on niitä, joiden vanhemmat ovat juuri tuota mieltä, että miksi pitäisi olla maksaa treeneistä, kun lapsi voi liikkua ilmaiseksikin, mutta käytännössä hän ei sitten liiku.
Miksi pitäisikään? Kukaan tervejärkinen aikuinenkaan ei treenaa 6 krt/ vkssa aktiivisesti, huom tervejärkinen!
On totta että lasten ylipaino ja huonokunto on lisääntynyt huolestuttavasti, mutta olen satavarmasti sitä mieltä, ettei syy ole siinä että heitä ei kuljeteta näissä treeneissä jatkuvasti.Ongelmaan voisi olla syynä esim se että juurikin nämä vapaat pihaleikit ja lasten luontainen aktiivisuus on loppunut näiden ns "oikeiden" harrastusten myötä.
Eli lapsi joko harrastaa aktiivisesti ja on vapaa-ajat puhelimella/ pelikoneilla tai lapsi ei harrasta mitään ja on pelikoneilla/ puhelimella, välimuodot ovat vähentyneet. Jälkimmäinen ryhmä lihoo ja kunto heikkenee ja ensimmäinen ryhmä taas palaa todenäköisesti loppuun ja lopettaa harrastuksen jossain vaiheessa, jos/kun tavoitteet ovat ylisuuret. Lopputulos; molemmat ryhmät voivat huonosti.
Näin ollen "terve" ryhmä on enää marginaali, se ryhmä joka harrastaa halutessaan, liikkuu, ulkoilee ja leikkii säännöllisesti ja peli/puhelinajat ovat kontrollissa. Eli toisin sanoen nämä liian tavoitteelliset harrastukset ja niiden ihannointi on vienyt lapsilta liikkumisen ilon ja kuilu näiden eri tavalla liikkuvien ryhmien välille on kasvanut järkyttävästi.Kukaan ei sanonut, että kenenkään pitäisi hiihtää kuusi kertaa viikossa. Kuten varmaan lukutaitoisena huomasit, arvostelin nimenomaan sen kirjoittajaa tuollaisten ääriesimerkkien käytöstä.
Miten kuvittelet, että harrastusten vähentäminen liikunnallisilta lapsilta lisäisi liikkumattomien liikuntaa? En nyt ihan pysty hahmottamaan tätä. Kuvitteletko siis, että ne lapset, jotka tällä hetkellä viettävät kaiken aikansa ruudulla ja joilla olisi kaikki aika maailmassa pelata pihapelejä, innostuisi niistä taianomaisesti, jos vain enemmän liikkuvilta kiellettäisiin harrastaminen?
Vai onko sinulla vain perus sosiaalidemokraattinen lähestymistapa, eli koska keneltäkään ei voi vaatia mitään, tasa-arvo saavutetaan estämällä liikkuminen kaikilta ja sitten ollaan onnellisia, kun kaikki ovat tasapuolisesti yhtä huonossa kunnossa.
Huomaan että taidat kuulua juuri näihin vanhempiin jotka roudaavat lapsiaan harrastuksissa illat pitkät, unelmana saada se oma teemuselänne sinne omaan kotiin tuomaan kultaa ja kunniaa.
Et ymmärrä alkuunkaan pointtiani, joko tahallasi tai sitten meillä on kertakaikkisen eri lähestymistapa asiaan.
Pointtini oli siinä että lasten päähän iskosestaan jo pienenä että hyvä harrastus tai harrastus ylipäänsä on sellainen johon kuskataan ja jota ohjaa joku tavoitteellinen aikuinen.
Ei näillä lapsilla ymmärrettävästi jää aikaa ja energiaa pihaleikkeihin ja peleihin, mutta vanhemmat vakuuttelevat että näin on hyvä. Tottakai lapsi kasvaa silloin siinä ajatuksessa mihin viittasin, eli vain tavoitteelinen harrastus on harrastus. Se on lasten keskuudessakin jo statussymboli, puhumattakaan aikuisten.
Huom, myös ne liikkumattomat lapset kasvavat tähän ajatukseen, koska se ajatus on lasten keskuudessa ja kyllä, väitän että tämä myös vaikuttaa siihen että ns vapaalle ja ohjaamattomalle harrastustoiminnalle ei jää mahdollisuuksia, niin kuin aikana ennen "oikeita" harrastuksia.
Lasten tarve ja kyky lähteä liikkeelle ja aktivoitua ryhmäpeleihin ja leikkeihin lähtee lapsen sisäisestä ja luontaisesta tarpeesta olla aktiivinen ja hakeutua ikätoverien seuraan, se perustuu myös siihen että vapaa-aikaa on tarpeeksi ja sitä ei ole ohjeilmoitu liiaksi.
Tähän ei ole enää heillä samaa mallia kuin aikana ennen harrastusrumbia.
Kyllä ne on aikuiset, jotka tämän sairastuttavan maailman on heille luoneet.
Olen tavannut läheltä lapsia; joilla on kyllä harrastuksia lähes joka illalle, mutta ovat silti ylipainoisia ja viettävät lähes kaiken harrastuksettoman ajan pelikoneilla. Mistä tämä mielestäsi johtuu?Tämä oli hyvä kirjoitus ja avaa näkymän yhteen isoon ongelmaan, jota ei juuri ole vielä sivuttu tässä keskustelussa: mitä tapahtuu, kun harrastus loppuu? Täällä ainakin suurin osa pikkukoululaisina jalkapallon, jääkiekon tms. aloittaneista lapsista lopettaa harrastuksen yläkouluikään mennessä. Eivät kaikki, mutta suurin osa. Mitä käy teini-iässä nuorelle, joka ei ole tottunut itse miettimään minkä tekeminen olisi kivaa eikä ole tottunut siihen, että se tekeminen pitää aloittaa itse (kukaan ei kuskaa autolla tiettyyn aikaan)? Entä jos vaihtoehtoisesti lapsi on pienenä oppinut vaikka itse piirtämään ilokseen, kulkemaan luonnossa muuten vain, on askarrellut, nikkaroinut tms.? Väitän, että näiden omatoimisten on paljon helpompi keksiä teininäkin mielekästä tekemistä. Muut ovat aika tyhjän päällä sen kanssa, että minun pitäisi nyt itse päättää ja saada aikaiseksi. No, onhan tämä kärjistys, paljon on ihan luonteestakin kiinni.
Tämä on hyvä pointti. Ja tätä olisi mielenkiintoista pohtia enemmän. Suurin osahan tosiaan näistä "aktiiviharrastajalapsista" lopettaa harrastuksensa teini-iän tultua?
Tulee väistämättä mieleen onko nämä harrstusrumbat kaiken sen vaivan ja tulosten arvoisia?
Lapsuus on ainutlaatuinen ajanjakso ihmisen elämässä ja siellä rakennetaan perusta loppuelämälle. Mikä toimintamalli luo terveimmän ja tasapainoisimman lähtökohdan, sitä on hyvä kunkin meistä miettiä?
Aikuisten maailman tavoitteellisuus ja päämäärähakuisuus ei luo terveellistä kasvupohjaa lapsen elämään, sen pitäisi olla jokaiselle selviö.
Miten ihmeessä on selviö, että tavoitteellisuus ja päämäärähakuisuus eivät luo terveellistä kasvupohjaa?
Tämän maan isoimpia ongelmia on, että kukaan ei saisi missään elämänsä vaiheessa joutua tekemään yhtään mitään. Opettajat eivät saisi vaatia lapsilta oppimista koulussa, valtio ei saisi vaatia työttömiltä edes satunnaisen työhakemuksen kirjoittamista, jne jne. Suomi on ajamassa hyvin kovaa vauhtia itseään alas kielekkeeltä, koska kaikkien pitää saada kaikkea ilmaiseksi ja nyt vielä mammat tekevät parhaansa opettaakseen lapsilleen, että mitään ei kannata ikinä tavoitella, koska sen saa ilman vaivaakin.
Jossain vaiheessa kansainväliset lainoittajat toteavat, että Suomelle ei kannata enää heittää pikavippejä ainakaan tällaisilla koroilla ja sitten ollaankin ihmeissään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poikani on Sibeliusakatemiassa ja melkein kaikki sinne päässeet ovat aloittaneet soiton 4-6 vuotiaina. Oma poikakin aloitti 4v. Toinen poika harrasti pitkään motocrossia ja nyrkkeilyä ja voittikin molemmissa useasti. Hän aloitti ne 5 ja 6 vuotiaana.
Kumpikin on itse saanut valita harrastuksensa. Muistan seuranneeni heidän luonnollista mielenkiintoa jo syntymästä asti ja kannustanut itse kokeilemaan eri mielenkiintonsa lajeja. Näitä sitten jääneet harrastamaan. Motocross ja nyrkkeily jäi murrosiässä, mutta harrastaa nykyään paljon muuta urheilua.
Itse aloitin uinnin pienenä ja kilpailin piiritasolla 14-vuotiaaksi asti. Äiti ei muista aloitusikää, mutta valokuvien perusteella noin 5-6v. Se ei silloin 70-luvulla ollut tavanomaista ja silloin aloitusikä harrasteisiin oli korkeampi. Pääsin omaan uintiryhmään vasta tokalla ja silloinkin ryhmässä olin nuorin. Nykyään pääset jo vauvauinnista asti.
Pidän todella kyseenalaisena lapsen hyväksikäyttöjnä sitä, että lapsella on ohjattu harrastus 4-6 vuotiaana. Tuossa iässä pitäisi leikkiä vapaasti kavereiden kanssa.
Kait sä sentään tajuat, että joku 4-vuotiaiden jalkapallo on ihan puhdasta leikkimistä kavereiden kanssa. Ei se lapsen näkökulmasta eroa mitenkään siitä, että naapuruston vanhemmat sopivat, että nähdään tiistaisin ja torstaisin klo 17 lähileikkipuistossa porukalla. Niissä jalkapalloleikeissä on sitten vain pallo mukana.
Oli miten oli, se on ajastettua aikuisten ohjaamaa toimintaa, jonka mielekkyyteen noin pieni lapsi ei edes pysty kantaa ottamaan.
Me pelasimme jalkapalloa silloin kun halusimme ja koskaan ei aikuisia tarvittu mihinkään. Ei naapurustossa vanhempien tarvitse sopia mitään.
Nyt puhut niin sanottua jaskaa. Vanhempina lapsina varmaan joo, mutta 4-vuotiailla se koko elämä on kyllä vanhempien aikatauluttamaa toimintaa. Eivät he (toivottavasti edes teidän kylällä) lähde itse kokoamaan futisjengejä kasaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Iso sääli on myös lasten saamattomuus pihaleikkien ja pihapelin suhteen. Ei ennen tarvittu valmentajia ja aikuisia ohjaamaan liikuntaa vaan liikuttiin ihan siitä liikkumisen ilosta.
Melkein kaikkia lajeja voi harjoitella ihan lasten kesken ilman aikuisia.
Juuri näin. Kaikkeen tarvitaan nykyään ohjattu treeni ja treeniaika. Omaehtoisesti ei kelpaa harrastaa, ei sitä kai edes harrastukseksi lasketa, jos hiihtää 6 kertaa viikossa, muttei käy erikseen TREENEISSÄ.
Äärimmäisen harva lapsi hiihtää itsenäisesti ilman minkään valmentajan ohjausta 6 kertaa viikossa. Ainakaan ilman, että vanhemmat sitten raahaisivat sinne ja toimisivat valmentajina.
Miksi pitää aina kehitellä tällaisia ääriesimerkkejä, jotka eivät ole mitenkään kiinni todellisuudessa? Valitettava fakta on se, että tällä hetkellä 40 % viidesluokkalaisista on niin huonossa kunnossa, että se haittaa heidän selviytymistään päivittäisessä elämässä. Väittäisin, että näistä 40 prosentista suurin osa on niitä, joiden vanhemmat ovat juuri tuota mieltä, että miksi pitäisi olla maksaa treeneistä, kun lapsi voi liikkua ilmaiseksikin, mutta käytännössä hän ei sitten liiku.
Miksi pitäisikään? Kukaan tervejärkinen aikuinenkaan ei treenaa 6 krt/ vkssa aktiivisesti, huom tervejärkinen!
On totta että lasten ylipaino ja huonokunto on lisääntynyt huolestuttavasti, mutta olen satavarmasti sitä mieltä, ettei syy ole siinä että heitä ei kuljeteta näissä treeneissä jatkuvasti.Ongelmaan voisi olla syynä esim se että juurikin nämä vapaat pihaleikit ja lasten luontainen aktiivisuus on loppunut näiden ns "oikeiden" harrastusten myötä.
Eli lapsi joko harrastaa aktiivisesti ja on vapaa-ajat puhelimella/ pelikoneilla tai lapsi ei harrasta mitään ja on pelikoneilla/ puhelimella, välimuodot ovat vähentyneet. Jälkimmäinen ryhmä lihoo ja kunto heikkenee ja ensimmäinen ryhmä taas palaa todenäköisesti loppuun ja lopettaa harrastuksen jossain vaiheessa, jos/kun tavoitteet ovat ylisuuret. Lopputulos; molemmat ryhmät voivat huonosti.
Näin ollen "terve" ryhmä on enää marginaali, se ryhmä joka harrastaa halutessaan, liikkuu, ulkoilee ja leikkii säännöllisesti ja peli/puhelinajat ovat kontrollissa. Eli toisin sanoen nämä liian tavoitteelliset harrastukset ja niiden ihannointi on vienyt lapsilta liikkumisen ilon ja kuilu näiden eri tavalla liikkuvien ryhmien välille on kasvanut järkyttävästi.Kukaan ei sanonut, että kenenkään pitäisi hiihtää kuusi kertaa viikossa. Kuten varmaan lukutaitoisena huomasit, arvostelin nimenomaan sen kirjoittajaa tuollaisten ääriesimerkkien käytöstä.
Miten kuvittelet, että harrastusten vähentäminen liikunnallisilta lapsilta lisäisi liikkumattomien liikuntaa? En nyt ihan pysty hahmottamaan tätä. Kuvitteletko siis, että ne lapset, jotka tällä hetkellä viettävät kaiken aikansa ruudulla ja joilla olisi kaikki aika maailmassa pelata pihapelejä, innostuisi niistä taianomaisesti, jos vain enemmän liikkuvilta kiellettäisiin harrastaminen?
Vai onko sinulla vain perus sosiaalidemokraattinen lähestymistapa, eli koska keneltäkään ei voi vaatia mitään, tasa-arvo saavutetaan estämällä liikkuminen kaikilta ja sitten ollaan onnellisia, kun kaikki ovat tasapuolisesti yhtä huonossa kunnossa.
Huomaan että taidat kuulua juuri näihin vanhempiin jotka roudaavat lapsiaan harrastuksissa illat pitkät, unelmana saada se oma teemuselänne sinne omaan kotiin tuomaan kultaa ja kunniaa.
Et ymmärrä alkuunkaan pointtiani, joko tahallasi tai sitten meillä on kertakaikkisen eri lähestymistapa asiaan.
Pointtini oli siinä että lasten päähän iskosestaan jo pienenä että hyvä harrastus tai harrastus ylipäänsä on sellainen johon kuskataan ja jota ohjaa joku tavoitteellinen aikuinen.
Ei näillä lapsilla ymmärrettävästi jää aikaa ja energiaa pihaleikkeihin ja peleihin, mutta vanhemmat vakuuttelevat että näin on hyvä. Tottakai lapsi kasvaa silloin siinä ajatuksessa mihin viittasin, eli vain tavoitteelinen harrastus on harrastus. Se on lasten keskuudessakin jo statussymboli, puhumattakaan aikuisten.
Huom, myös ne liikkumattomat lapset kasvavat tähän ajatukseen, koska se ajatus on lasten keskuudessa ja kyllä, väitän että tämä myös vaikuttaa siihen että ns vapaalle ja ohjaamattomalle harrastustoiminnalle ei jää mahdollisuuksia, niin kuin aikana ennen "oikeita" harrastuksia.
Lasten tarve ja kyky lähteä liikkeelle ja aktivoitua ryhmäpeleihin ja leikkeihin lähtee lapsen sisäisestä ja luontaisesta tarpeesta olla aktiivinen ja hakeutua ikätoverien seuraan, se perustuu myös siihen että vapaa-aikaa on tarpeeksi ja sitä ei ole ohjeilmoitu liiaksi.
Tähän ei ole enää heillä samaa mallia kuin aikana ennen harrastusrumbia.
Kyllä ne on aikuiset, jotka tämän sairastuttavan maailman on heille luoneet.
Olen tavannut läheltä lapsia; joilla on kyllä harrastuksia lähes joka illalle, mutta ovat silti ylipainoisia ja viettävät lähes kaiken harrastuksettoman ajan pelikoneilla. Mistä tämä mielestäsi johtuu?Tämä oli hyvä kirjoitus ja avaa näkymän yhteen isoon ongelmaan, jota ei juuri ole vielä sivuttu tässä keskustelussa: mitä tapahtuu, kun harrastus loppuu? Täällä ainakin suurin osa pikkukoululaisina jalkapallon, jääkiekon tms. aloittaneista lapsista lopettaa harrastuksen yläkouluikään mennessä. Eivät kaikki, mutta suurin osa. Mitä käy teini-iässä nuorelle, joka ei ole tottunut itse miettimään minkä tekeminen olisi kivaa eikä ole tottunut siihen, että se tekeminen pitää aloittaa itse (kukaan ei kuskaa autolla tiettyyn aikaan)? Entä jos vaihtoehtoisesti lapsi on pienenä oppinut vaikka itse piirtämään ilokseen, kulkemaan luonnossa muuten vain, on askarrellut, nikkaroinut tms.? Väitän, että näiden omatoimisten on paljon helpompi keksiä teininäkin mielekästä tekemistä. Muut ovat aika tyhjän päällä sen kanssa, että minun pitäisi nyt itse päättää ja saada aikaiseksi. No, onhan tämä kärjistys, paljon on ihan luonteestakin kiinni.
Tämä on hyvä pointti. Ja tätä olisi mielenkiintoista pohtia enemmän. Suurin osahan tosiaan näistä "aktiiviharrastajalapsista" lopettaa harrastuksensa teini-iän tultua?
Tulee väistämättä mieleen onko nämä harrstusrumbat kaiken sen vaivan ja tulosten arvoisia?
Lapsuus on ainutlaatuinen ajanjakso ihmisen elämässä ja siellä rakennetaan perusta loppuelämälle. Mikä toimintamalli luo terveimmän ja tasapainoisimman lähtökohdan, sitä on hyvä kunkin meistä miettiä?
Aikuisten maailman tavoitteellisuus ja päämäärähakuisuus ei luo terveellistä kasvupohjaa lapsen elämään, sen pitäisi olla jokaiselle selviö.
Miksi se harrastusrumba ei olisi vaivan arvoista jos lapsi lopettaa teini-iässä? Jos siitä harrastuksesta on siihen saakka ollut lapselle iloa eikä ne harrastuksesta opitut taidot häviä vaikka sen lopettaisikin. Toki eri asia jos harrastus on ollut joku sellainen joka on ollut lapsen kehitykselle haitallinen (esim yletön laihuuden ihannointi tai yli menevä kilpailuhenkisyys ja huonompien sorsiminen). Mutta en ole kuullut oikeasti kenenkään sanovan että harmi kun tuli harrastettua jääkiekkoa tai viulunsoittoa lapsena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Iso sääli on myös lasten saamattomuus pihaleikkien ja pihapelin suhteen. Ei ennen tarvittu valmentajia ja aikuisia ohjaamaan liikuntaa vaan liikuttiin ihan siitä liikkumisen ilosta.
Melkein kaikkia lajeja voi harjoitella ihan lasten kesken ilman aikuisia.
Juuri näin. Kaikkeen tarvitaan nykyään ohjattu treeni ja treeniaika. Omaehtoisesti ei kelpaa harrastaa, ei sitä kai edes harrastukseksi lasketa, jos hiihtää 6 kertaa viikossa, muttei käy erikseen TREENEISSÄ.
Äärimmäisen harva lapsi hiihtää itsenäisesti ilman minkään valmentajan ohjausta 6 kertaa viikossa. Ainakaan ilman, että vanhemmat sitten raahaisivat sinne ja toimisivat valmentajina.
Miksi pitää aina kehitellä tällaisia ääriesimerkkejä, jotka eivät ole mitenkään kiinni todellisuudessa? Valitettava fakta on se, että tällä hetkellä 40 % viidesluokkalaisista on niin huonossa kunnossa, että se haittaa heidän selviytymistään päivittäisessä elämässä. Väittäisin, että näistä 40 prosentista suurin osa on niitä, joiden vanhemmat ovat juuri tuota mieltä, että miksi pitäisi olla maksaa treeneistä, kun lapsi voi liikkua ilmaiseksikin, mutta käytännössä hän ei sitten liiku.
Miksi pitäisikään? Kukaan tervejärkinen aikuinenkaan ei treenaa 6 krt/ vkssa aktiivisesti, huom tervejärkinen!
On totta että lasten ylipaino ja huonokunto on lisääntynyt huolestuttavasti, mutta olen satavarmasti sitä mieltä, ettei syy ole siinä että heitä ei kuljeteta näissä treeneissä jatkuvasti.Ongelmaan voisi olla syynä esim se että juurikin nämä vapaat pihaleikit ja lasten luontainen aktiivisuus on loppunut näiden ns "oikeiden" harrastusten myötä.
Eli lapsi joko harrastaa aktiivisesti ja on vapaa-ajat puhelimella/ pelikoneilla tai lapsi ei harrasta mitään ja on pelikoneilla/ puhelimella, välimuodot ovat vähentyneet. Jälkimmäinen ryhmä lihoo ja kunto heikkenee ja ensimmäinen ryhmä taas palaa todenäköisesti loppuun ja lopettaa harrastuksen jossain vaiheessa, jos/kun tavoitteet ovat ylisuuret. Lopputulos; molemmat ryhmät voivat huonosti.
Näin ollen "terve" ryhmä on enää marginaali, se ryhmä joka harrastaa halutessaan, liikkuu, ulkoilee ja leikkii säännöllisesti ja peli/puhelinajat ovat kontrollissa. Eli toisin sanoen nämä liian tavoitteelliset harrastukset ja niiden ihannointi on vienyt lapsilta liikkumisen ilon ja kuilu näiden eri tavalla liikkuvien ryhmien välille on kasvanut järkyttävästi.Kukaan ei sanonut, että kenenkään pitäisi hiihtää kuusi kertaa viikossa. Kuten varmaan lukutaitoisena huomasit, arvostelin nimenomaan sen kirjoittajaa tuollaisten ääriesimerkkien käytöstä.
Miten kuvittelet, että harrastusten vähentäminen liikunnallisilta lapsilta lisäisi liikkumattomien liikuntaa? En nyt ihan pysty hahmottamaan tätä. Kuvitteletko siis, että ne lapset, jotka tällä hetkellä viettävät kaiken aikansa ruudulla ja joilla olisi kaikki aika maailmassa pelata pihapelejä, innostuisi niistä taianomaisesti, jos vain enemmän liikkuvilta kiellettäisiin harrastaminen?
Vai onko sinulla vain perus sosiaalidemokraattinen lähestymistapa, eli koska keneltäkään ei voi vaatia mitään, tasa-arvo saavutetaan estämällä liikkuminen kaikilta ja sitten ollaan onnellisia, kun kaikki ovat tasapuolisesti yhtä huonossa kunnossa.
Huomaan että taidat kuulua juuri näihin vanhempiin jotka roudaavat lapsiaan harrastuksissa illat pitkät, unelmana saada se oma teemuselänne sinne omaan kotiin tuomaan kultaa ja kunniaa.
Et ymmärrä alkuunkaan pointtiani, joko tahallasi tai sitten meillä on kertakaikkisen eri lähestymistapa asiaan.
Pointtini oli siinä että lasten päähän iskosestaan jo pienenä että hyvä harrastus tai harrastus ylipäänsä on sellainen johon kuskataan ja jota ohjaa joku tavoitteellinen aikuinen.
Ei näillä lapsilla ymmärrettävästi jää aikaa ja energiaa pihaleikkeihin ja peleihin, mutta vanhemmat vakuuttelevat että näin on hyvä. Tottakai lapsi kasvaa silloin siinä ajatuksessa mihin viittasin, eli vain tavoitteelinen harrastus on harrastus. Se on lasten keskuudessakin jo statussymboli, puhumattakaan aikuisten.
Huom, myös ne liikkumattomat lapset kasvavat tähän ajatukseen, koska se ajatus on lasten keskuudessa ja kyllä, väitän että tämä myös vaikuttaa siihen että ns vapaalle ja ohjaamattomalle harrastustoiminnalle ei jää mahdollisuuksia, niin kuin aikana ennen "oikeita" harrastuksia.
Lasten tarve ja kyky lähteä liikkeelle ja aktivoitua ryhmäpeleihin ja leikkeihin lähtee lapsen sisäisestä ja luontaisesta tarpeesta olla aktiivinen ja hakeutua ikätoverien seuraan, se perustuu myös siihen että vapaa-aikaa on tarpeeksi ja sitä ei ole ohjeilmoitu liiaksi.
Tähän ei ole enää heillä samaa mallia kuin aikana ennen harrastusrumbia.
Kyllä ne on aikuiset, jotka tämän sairastuttavan maailman on heille luoneet.
Olen tavannut läheltä lapsia; joilla on kyllä harrastuksia lähes joka illalle, mutta ovat silti ylipainoisia ja viettävät lähes kaiken harrastuksettoman ajan pelikoneilla. Mistä tämä mielestäsi johtuu?Tämä oli hyvä kirjoitus ja avaa näkymän yhteen isoon ongelmaan, jota ei juuri ole vielä sivuttu tässä keskustelussa: mitä tapahtuu, kun harrastus loppuu? Täällä ainakin suurin osa pikkukoululaisina jalkapallon, jääkiekon tms. aloittaneista lapsista lopettaa harrastuksen yläkouluikään mennessä. Eivät kaikki, mutta suurin osa. Mitä käy teini-iässä nuorelle, joka ei ole tottunut itse miettimään minkä tekeminen olisi kivaa eikä ole tottunut siihen, että se tekeminen pitää aloittaa itse (kukaan ei kuskaa autolla tiettyyn aikaan)? Entä jos vaihtoehtoisesti lapsi on pienenä oppinut vaikka itse piirtämään ilokseen, kulkemaan luonnossa muuten vain, on askarrellut, nikkaroinut tms.? Väitän, että näiden omatoimisten on paljon helpompi keksiä teininäkin mielekästä tekemistä. Muut ovat aika tyhjän päällä sen kanssa, että minun pitäisi nyt itse päättää ja saada aikaiseksi. No, onhan tämä kärjistys, paljon on ihan luonteestakin kiinni.
Tämä on hyvä pointti. Ja tätä olisi mielenkiintoista pohtia enemmän. Suurin osahan tosiaan näistä "aktiiviharrastajalapsista" lopettaa harrastuksensa teini-iän tultua?
Tulee väistämättä mieleen onko nämä harrstusrumbat kaiken sen vaivan ja tulosten arvoisia?
Lapsuus on ainutlaatuinen ajanjakso ihmisen elämässä ja siellä rakennetaan perusta loppuelämälle. Mikä toimintamalli luo terveimmän ja tasapainoisimman lähtökohdan, sitä on hyvä kunkin meistä miettiä?
Aikuisten maailman tavoitteellisuus ja päämäärähakuisuus ei luo terveellistä kasvupohjaa lapsen elämään, sen pitäisi olla jokaiselle selviö.
Ne lapset ovat jo tuohon mennessä liikkuneet aktiivisesti ne kasvun ja kehityksen kannalta kaikkein kriittisimmät herkkyyskaudet ja ovat pystyneet luomaan itselleen aivan erilaisen pohjan loppuelämän kestävälle hyvinvoinnille.
Jos haluat olla elämässäsi 10 vuotta liikkumatta, niin on kokonaisterveyden kannalta paljon parempi olla liikkumatta 15-25-vuotiaina (niinkuin monet ovat teini-iän ja opiskelurientojen takia) kuin 5-15 vuotiaana. Jos et ole liikkunut lapsena ollenkaan, niin aikuisena kuntoon pääsy on paljon vaikeampaa, kuin niissä tapauksissa, että olet vain antanut kuntosi repsahtaa nuoruuden bilevuosien aikana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tollaisista perinteisitä soittimista (viulu, piano yms.) on aika turha kuvitella jotain ammattia lapselle. Vielä vähemmän tulevaisuudessa. Kysyntä suhteessa tarjontaan niiden soittajille on niin pientä, että hyväkään soittaja ei saa edes ruokapalkalla keikkaa. Että sitten pitäisi olla sellaisella tasolla että voi soittaa sinfonia-orkesterissa, eikä niidenkään tulot niin häävejä ole.
Ja sitten toisaalta, on hyvin paljon sellaisia miljoonia tienaavia/tienanneita muusikoita, jotka eivät osaa esimerkiksi lukea nuotteja.
99% vanhemmista jotka vie lapsen soittotunneille ei toivo siitä lapselleen ammattia, vaan hyvää ja kehittävää harrastusta joka tuottaa iloa lapselle ja toki vanhemmillekin sitten kun soitto alkaa sujua. Sama koskee kaikkia muitakin harrastuksia, harva uskoo sen 4-vuotiaan pikkufutarin olevan tuleva Teemu Pukki, kunhan nyt vie lapsen mieluisan liikuntaharrastuksen pariin.
Ja aika moni, joka on pahaa-aavistamattomana vienyt sen pikkulapsen futis- tai luistelukouluun, tuskailee sitten kouluikäisen vanhempana että mitä tuli tehtyä, kun lapsi innostuukin lajista kunnolla ja kalenteri täyttyy peleistä ja treenikuskauksista ja talkoista ja kaikesta oheistoiminnasta 😁
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poikani on Sibeliusakatemiassa ja melkein kaikki sinne päässeet ovat aloittaneet soiton 4-6 vuotiaina. Oma poikakin aloitti 4v. Toinen poika harrasti pitkään motocrossia ja nyrkkeilyä ja voittikin molemmissa useasti. Hän aloitti ne 5 ja 6 vuotiaana.
Kumpikin on itse saanut valita harrastuksensa. Muistan seuranneeni heidän luonnollista mielenkiintoa jo syntymästä asti ja kannustanut itse kokeilemaan eri mielenkiintonsa lajeja. Näitä sitten jääneet harrastamaan. Motocross ja nyrkkeily jäi murrosiässä, mutta harrastaa nykyään paljon muuta urheilua.
Itse aloitin uinnin pienenä ja kilpailin piiritasolla 14-vuotiaaksi asti. Äiti ei muista aloitusikää, mutta valokuvien perusteella noin 5-6v. Se ei silloin 70-luvulla ollut tavanomaista ja silloin aloitusikä harrasteisiin oli korkeampi. Pääsin omaan uintiryhmään vasta tokalla ja silloinkin ryhmässä olin nuorin. Nykyään pääset jo vauvauinnista asti.
Pidän todella kyseenalaisena lapsen hyväksikäyttöjnä sitä, että lapsella on ohjattu harrastus 4-6 vuotiaana. Tuossa iässä pitäisi leikkiä vapaasti kavereiden kanssa.
Kait sä sentään tajuat, että joku 4-vuotiaiden jalkapallo on ihan puhdasta leikkimistä kavereiden kanssa. Ei se lapsen näkökulmasta eroa mitenkään siitä, että naapuruston vanhemmat sopivat, että nähdään tiistaisin ja torstaisin klo 17 lähileikkipuistossa porukalla. Niissä jalkapalloleikeissä on sitten vain pallo mukana.
Oli miten oli, se on ajastettua aikuisten ohjaamaa toimintaa, jonka mielekkyyteen noin pieni lapsi ei edes pysty kantaa ottamaan.
Me pelasimme jalkapalloa silloin kun halusimme ja koskaan ei aikuisia tarvittu mihinkään. Ei naapurustossa vanhempien tarvitse sopia mitään.
Nyt puhut niin sanottua jaskaa. Vanhempina lapsina varmaan joo, mutta 4-vuotiailla se koko elämä on kyllä vanhempien aikatauluttamaa toimintaa. Eivät he (toivottavasti edes teidän kylällä) lähde itse kokoamaan futisjengejä kasaan.
Asuin tuossa iässä aika suuressa kaupungissa ja minulla on kuvia jossa potkimme palloa leikkikentällä suunnilleen tuossa iässä. Jos muistan oikein meidät päästettiin leikkikentälle ja päätimme itse mitä teimme.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Iso sääli on myös lasten saamattomuus pihaleikkien ja pihapelin suhteen. Ei ennen tarvittu valmentajia ja aikuisia ohjaamaan liikuntaa vaan liikuttiin ihan siitä liikkumisen ilosta.
Melkein kaikkia lajeja voi harjoitella ihan lasten kesken ilman aikuisia.
Juuri näin. Kaikkeen tarvitaan nykyään ohjattu treeni ja treeniaika. Omaehtoisesti ei kelpaa harrastaa, ei sitä kai edes harrastukseksi lasketa, jos hiihtää 6 kertaa viikossa, muttei käy erikseen TREENEISSÄ.
Äärimmäisen harva lapsi hiihtää itsenäisesti ilman minkään valmentajan ohjausta 6 kertaa viikossa. Ainakaan ilman, että vanhemmat sitten raahaisivat sinne ja toimisivat valmentajina.
Miksi pitää aina kehitellä tällaisia ääriesimerkkejä, jotka eivät ole mitenkään kiinni todellisuudessa? Valitettava fakta on se, että tällä hetkellä 40 % viidesluokkalaisista on niin huonossa kunnossa, että se haittaa heidän selviytymistään päivittäisessä elämässä. Väittäisin, että näistä 40 prosentista suurin osa on niitä, joiden vanhemmat ovat juuri tuota mieltä, että miksi pitäisi olla maksaa treeneistä, kun lapsi voi liikkua ilmaiseksikin, mutta käytännössä hän ei sitten liiku.
Miksi pitäisikään? Kukaan tervejärkinen aikuinenkaan ei treenaa 6 krt/ vkssa aktiivisesti, huom tervejärkinen!
On totta että lasten ylipaino ja huonokunto on lisääntynyt huolestuttavasti, mutta olen satavarmasti sitä mieltä, ettei syy ole siinä että heitä ei kuljeteta näissä treeneissä jatkuvasti.Ongelmaan voisi olla syynä esim se että juurikin nämä vapaat pihaleikit ja lasten luontainen aktiivisuus on loppunut näiden ns "oikeiden" harrastusten myötä.
Eli lapsi joko harrastaa aktiivisesti ja on vapaa-ajat puhelimella/ pelikoneilla tai lapsi ei harrasta mitään ja on pelikoneilla/ puhelimella, välimuodot ovat vähentyneet. Jälkimmäinen ryhmä lihoo ja kunto heikkenee ja ensimmäinen ryhmä taas palaa todenäköisesti loppuun ja lopettaa harrastuksen jossain vaiheessa, jos/kun tavoitteet ovat ylisuuret. Lopputulos; molemmat ryhmät voivat huonosti.
Näin ollen "terve" ryhmä on enää marginaali, se ryhmä joka harrastaa halutessaan, liikkuu, ulkoilee ja leikkii säännöllisesti ja peli/puhelinajat ovat kontrollissa. Eli toisin sanoen nämä liian tavoitteelliset harrastukset ja niiden ihannointi on vienyt lapsilta liikkumisen ilon ja kuilu näiden eri tavalla liikkuvien ryhmien välille on kasvanut järkyttävästi.Kukaan ei sanonut, että kenenkään pitäisi hiihtää kuusi kertaa viikossa. Kuten varmaan lukutaitoisena huomasit, arvostelin nimenomaan sen kirjoittajaa tuollaisten ääriesimerkkien käytöstä.
Miten kuvittelet, että harrastusten vähentäminen liikunnallisilta lapsilta lisäisi liikkumattomien liikuntaa? En nyt ihan pysty hahmottamaan tätä. Kuvitteletko siis, että ne lapset, jotka tällä hetkellä viettävät kaiken aikansa ruudulla ja joilla olisi kaikki aika maailmassa pelata pihapelejä, innostuisi niistä taianomaisesti, jos vain enemmän liikkuvilta kiellettäisiin harrastaminen?
Vai onko sinulla vain perus sosiaalidemokraattinen lähestymistapa, eli koska keneltäkään ei voi vaatia mitään, tasa-arvo saavutetaan estämällä liikkuminen kaikilta ja sitten ollaan onnellisia, kun kaikki ovat tasapuolisesti yhtä huonossa kunnossa.
Huomaan että taidat kuulua juuri näihin vanhempiin jotka roudaavat lapsiaan harrastuksissa illat pitkät, unelmana saada se oma teemuselänne sinne omaan kotiin tuomaan kultaa ja kunniaa.
Et ymmärrä alkuunkaan pointtiani, joko tahallasi tai sitten meillä on kertakaikkisen eri lähestymistapa asiaan.
Pointtini oli siinä että lasten päähän iskosestaan jo pienenä että hyvä harrastus tai harrastus ylipäänsä on sellainen johon kuskataan ja jota ohjaa joku tavoitteellinen aikuinen.
Ei näillä lapsilla ymmärrettävästi jää aikaa ja energiaa pihaleikkeihin ja peleihin, mutta vanhemmat vakuuttelevat että näin on hyvä. Tottakai lapsi kasvaa silloin siinä ajatuksessa mihin viittasin, eli vain tavoitteelinen harrastus on harrastus. Se on lasten keskuudessakin jo statussymboli, puhumattakaan aikuisten.
Huom, myös ne liikkumattomat lapset kasvavat tähän ajatukseen, koska se ajatus on lasten keskuudessa ja kyllä, väitän että tämä myös vaikuttaa siihen että ns vapaalle ja ohjaamattomalle harrastustoiminnalle ei jää mahdollisuuksia, niin kuin aikana ennen "oikeita" harrastuksia.
Lasten tarve ja kyky lähteä liikkeelle ja aktivoitua ryhmäpeleihin ja leikkeihin lähtee lapsen sisäisestä ja luontaisesta tarpeesta olla aktiivinen ja hakeutua ikätoverien seuraan, se perustuu myös siihen että vapaa-aikaa on tarpeeksi ja sitä ei ole ohjeilmoitu liiaksi.
Tähän ei ole enää heillä samaa mallia kuin aikana ennen harrastusrumbia.
Kyllä ne on aikuiset, jotka tämän sairastuttavan maailman on heille luoneet.
Olen tavannut läheltä lapsia; joilla on kyllä harrastuksia lähes joka illalle, mutta ovat silti ylipainoisia ja viettävät lähes kaiken harrastuksettoman ajan pelikoneilla. Mistä tämä mielestäsi johtuu?Tämä oli hyvä kirjoitus ja avaa näkymän yhteen isoon ongelmaan, jota ei juuri ole vielä sivuttu tässä keskustelussa: mitä tapahtuu, kun harrastus loppuu? Täällä ainakin suurin osa pikkukoululaisina jalkapallon, jääkiekon tms. aloittaneista lapsista lopettaa harrastuksen yläkouluikään mennessä. Eivät kaikki, mutta suurin osa. Mitä käy teini-iässä nuorelle, joka ei ole tottunut itse miettimään minkä tekeminen olisi kivaa eikä ole tottunut siihen, että se tekeminen pitää aloittaa itse (kukaan ei kuskaa autolla tiettyyn aikaan)? Entä jos vaihtoehtoisesti lapsi on pienenä oppinut vaikka itse piirtämään ilokseen, kulkemaan luonnossa muuten vain, on askarrellut, nikkaroinut tms.? Väitän, että näiden omatoimisten on paljon helpompi keksiä teininäkin mielekästä tekemistä. Muut ovat aika tyhjän päällä sen kanssa, että minun pitäisi nyt itse päättää ja saada aikaiseksi. No, onhan tämä kärjistys, paljon on ihan luonteestakin kiinni.
Tämä on hyvä pointti. Ja tätä olisi mielenkiintoista pohtia enemmän. Suurin osahan tosiaan näistä "aktiiviharrastajalapsista" lopettaa harrastuksensa teini-iän tultua?
Tulee väistämättä mieleen onko nämä harrstusrumbat kaiken sen vaivan ja tulosten arvoisia?
Lapsuus on ainutlaatuinen ajanjakso ihmisen elämässä ja siellä rakennetaan perusta loppuelämälle. Mikä toimintamalli luo terveimmän ja tasapainoisimman lähtökohdan, sitä on hyvä kunkin meistä miettiä?
Aikuisten maailman tavoitteellisuus ja päämäärähakuisuus ei luo terveellistä kasvupohjaa lapsen elämään, sen pitäisi olla jokaiselle selviö.Miten ihmeessä on selviö, että tavoitteellisuus ja päämäärähakuisuus eivät luo terveellistä kasvupohjaa?
Tämän maan isoimpia ongelmia on, että kukaan ei saisi missään elämänsä vaiheessa joutua tekemään yhtään mitään. Opettajat eivät saisi vaatia lapsilta oppimista koulussa, valtio ei saisi vaatia työttömiltä edes satunnaisen työhakemuksen kirjoittamista, jne jne. Suomi on ajamassa hyvin kovaa vauhtia itseään alas kielekkeeltä, koska kaikkien pitää saada kaikkea ilmaiseksi ja nyt vielä mammat tekevät parhaansa opettaakseen lapsilleen, että mitään ei kannata ikinä tavoitella, koska sen saa ilman vaivaakin.
Jossain vaiheessa kansainväliset lainoittajat toteavat, että Suomelle ei kannata enää heittää pikavippejä ainakaan tällaisilla koroilla ja sitten ollaankin ihmeissään.
Tuntuu, että harrastukset ovat ainoita paikkoja, joissa lapsilta tänä päivänä vielä vaaditaan jotain. Kun valmentaja puhuu, muut pitävät suunsa kiinni. Kun määrätään harjoitus, se tehdään eikä häröillä. Ei kouluissa tunnu olevan enää tällaisia vaatimuksia. Lisäksi ainakin alakoulussa vaatimustaso on niin alhainen, että ainakaan meidän lapset eivät kyllä joudu juurikaan siihen panostamaan, että kokeista tippuu ysejä ja kymppejä, mutta treeneissä on mukana parempia lapsia ja heidän korkeampi taitotaso kannustaa meidänkin lapsia yrittämään enemmän.
Ei minulle ole ainakaan jäänyt sellainen kuva, että lapset nauttisivat jotenkin treeneistä vähemmän kun kaikki tietävät mitä pitää tehdä ja he tekevät niitä harjoituksia yhdessä sen sijaan, että jokainen kikkailisi jotain omiaan sen kaksi tuntia siellä.
Joo ja se on varmasn monelle tämänkin ketjun kirjoittajalle kauhistus.
Sanon tähän lastenpsykiatri Jari Sinkkosen sanat johonkin tähän tapaan että; " On suuri vaara että lapsesta tule terve ja hyvivoiva aikuinen ilman yhtäkään ohjattua harrastusta"