Tein sosiaalisen itsemurhan, jota kadun loppuelämäni.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärtäisivätpä nämä "lukio on koulunkäyntiä, ei kavereita varten" -kommentoijat, miten rikkovaa nuorelle ihmiselle on kasvaa ilman ihmissuhteita. Kyllä se saa surettaa, jos jää koulussa yksin. Suomessa on muutenkin tämä pärjäämisen kulttuuri, joka aiheuttaa mielenterveysongelmia ja jota nämä "en minäkään halunnut lukiossa tutustua uusiin ihmisiin, menin sinne opiskelemaan" -kommentit pönkittävät. Lisäksi, jos itse on esim. introvertti ja omaa esimerkiksi kaksi hyvää ystävää lukion alussa, niin on jo ihan eri tilanteessa kuin sellainen nuori jolla ei ole yhtään ystävää eikä välttämättä yhtään kaveriakaan ja joka joutuu käymään lukion ihan yksin.

Kannattaa muistaa myös se, että sosiaalinen asema ja sosiaalisten suhteiden luomisen mahdollisuudet ovat aina suhteellisia. Mitä enemmän sosiaalisia suhteita on jo ennestään ja mitä parempi oma asema on porukassa, sitä helpompi on löytää uusia kavereita. Huonossa sosiaalisessa asemassa valmiiksi olevalla ei välttämättä ole samaa kapasiteettia ystävien löytämiseen, vaikka silmämääräisesti olemmekin kaikki tasavertaisessa asemassa.

Tuntuu, että nämä "lukio on koulua varten, en minäkään silloin kaivannut elämääni uusia ihmissuhteita" ovat myös pohjimmiltaan yksinäisyyden pelkoa ja halveksuntaa. Sillä yksinäisyys ON raakaa ja satuttavaa.

Ei se ole halveksuntaa, vaan sitä ei tajua, että millaista se yksinäisyyden kokeminen on, kun itse ei ole koskaan ollut yksinäinen, vaikka on ollut yksin.

Minäkin olen tällä palstalla vasta noita yksinäisyysketjuja lukiessa tajunnut, että kaikki ei viihdy oikeasti itsensä kanssa niin hyvin, kuin minä. Ja siksi suuttuvat minulle, kun en jaksa lähteä kaikenmaailman pippaloihin ja jaksa koko aikaa olla sosiaalinen ja en jaksa sitovia ihmissuhteita solmia.

Itse muutin toiselle paikkakunnalle asuntolaan lukioon. Olin ainoa ulkopuolinen. Siellä asui kaksi porukkaa tyttöjä, jotka olivat porukassa kavereita keskenään. Itse olin ainoa, joka tuli ulkopuolelta. Näin jälkeen päin ajattelen, että lilluin sen 3 vuotta lukioajan ohi omissa oloissani. Yksi kaveri oli, joka opiskeli ja asui toisella paikkakunnalla. Käytin ylijäämäajan opiskeluun. En silti jäänyt yksin kykkimään huoneeseeni, vaan menin katsomaan telkkaria yleisiin tiloihin muiden kanssa, mutta en jaksanut alkaa kaverustumaan muiden kanssa kovin syvällisesti. Minulle riitti, kun näin viikonloppuna sitä yhtä kaveriani.

Olen muuttanut monta kertaa ja luonut elämäni alusta monta kertaa. En halveksi yksinäisyyden tunteita, mutta en vain välttämättä tajua niitä, kun en itse koe olevani yksinäinen yksinään ollessani. 

Aapee on ihan itse aiheuttanut ongelmansa. Älä viitsi kuvitella, että ystävättömyytesi johtuisi mistään muusta. Hoida nuppisi kuntoon, sulla on jotain lääkitystä vaativaa.

Vierailija kirjoitti:

Minua jäi mietityttämään pari asiaa. Ensinnäkin kaikilla ei ole mahdollista lähteä minnekään kauas lukioon. Itsekin olisin tahtonut lähteä muualle, mutta oli pakko mennä siihen lähilukioon, koska perheemme rahat eivät olisi riittäneet vuokraani. Hyvä, kun saatiin edes kaikki kirjat maksettua. Sitten se, kun monet näyttävät aina sanovan, että kyllä sellainen ihminen jolla on sosiaalisia taitoja saa ystäviä. Tietenkin tämä pitää paikkansa, mutta kaikki ne joilla ystäviä ei ole eivät ole mitään kamalia ihmisiä. Itsekin voin sanoa, että osaan kyllä puhua muille ja olla sosiaalinen, mutta tämä ei auta jos ryhmä on hyvin kuppikuntainen tai sinulla on jo valmiiksi sellainen tausta, että olet ollut kiusattu. Silloin ei auta, vaikka pyrkisit mukaan vaan on vähän kuin valmiiksi päätetty, ettei sinua oteta mukaan, vaikka yritätkin. Et pääse tutussa ympäristössä tällaisista asioista helposti eroon vaan ne samat kuviot jatkuvat. Näin kävi itselle myös ja minulla oli vaan pari samantyylistä kaveria.

Sekään ei silti tarkoita, että ihminen kohtelisi muita hyvin ja olisi niin sosiaalisesti taitava jos ystäviä on paljon, koska monet pahimmista kiusaajistani omasivat todella laajan ystäväpiirin, vaikka käytöksensä puolesta näin ei olisi pitänyt olla. Saivat vielä muilta kehuja, vaikka näin ei olisi pitänyt tapahtua. Itse olen tutustunut moneen samoja kokeneeseen ihmiseen ja lähes kaikki entiset kiusatut ja yksinäiset ovat olleet ihan ok tyyppejä ja senkään vuoksi en tahdo koskaan osoittaa sormella, että vika aina sinussa, kun asiolla on monta puolta. Itsekin olin todella pidätty  ihminen ennen muuttoa "väärään" paikkaan ja uuteen kouluun siirtymistä. En olisi voinut uskoa, että minä olen se joka jääkin yksin ja on pitkään kiusattu.

jatkuu

Sosiaaliset taidot eivät tarkoita vain sitä, että osaa kohdella muita hyvin ja puhua muiden ihmisten kanssa. Sosiaalisiin taitoihin kuuluu myös ymmärtää erilaisia ryhmiä. Niissä olevia ihmisiä ja heidän välisiään suhteita (mahdollisia jännitteitäkin ryhmäläisten välillä). Ymmärtää, milloin on järkevämpää pysyä kahden muun välissä puolueettomana ja milloin on järkevämpää asettua selkeästi toisen puolelle eli toista vastaan. Ymmärtää, mikä on minkäkin ryhmän tarkoitus ja mitkä ovat ryhmää kasassa pitävät asiat/henkilöt/voimat. Ymmärtää, mitä olisivat ne asiat/henkilöt/voimat, jotka saisivat aikaan ryhmän hajoamisen. Sosiaalisiin taitoihin kuuluu myös ymmärtää se, että johonkin ryhmään et oikeasti edes pystykään kuulumaan, koska olet liian erilainen tai kiinnostunut ihan erilaisista asioista kuin ryhmän muut jäsenet. Ja  ymmärtää, että omat intressit ryhmään kuulumisesta ovat erilaiset tai oma arvomaailmasi on erilainen. Ja ymmärtää, ettei itsellä oikeasti ole mitään sellaista annettavaa, mitä tietty ryhmä uudelta ryhmäläiseltä odottaa. Ja ymmärtää, ettei tietyllä ryhmällä ole oikeasti mitään sellaista annettavaa, mitä itse haluaisi. 

Joskus nämä asiat ovat ihan itsestäänselviä. Parikymmpinen ei edes hakeudu eläkeläismummojen pitsinnypläyskerhoon. Ymmärtää, että erottavia tekijöitä on ihan liian monta. Tai koulukiusattu ei halua hakeutua kiusattujen porukkaan. Ymmärtää, että arvomaailma ainakin tämän yhden asian suhteen on ihan erilainen. 

Jos ihmiseltä puuttuu jokin taito - olipa kyse sosiaalisista taidoista, uimataidosta, laulutaidosta, kielitaidosta, ajotaidosta tms - ei se tee ihmisestä huonompaa kuin muut. Taidot ovat asioita, joita opetellaan, joissa harjaannutaan ja joita ylläpidetään. Jos ei ole koskaan joutunut opettelemaan tai ei ole joutunut taitojaan harjaannuttamaan eikä ylläpitämään, ei se tee kenestäkään kamalaa tai huonoa ihmistä. Jotkut toki ovat lahjakkaampia eri taidoissa kuin jotkut toiset ja tarvitsevat vähemmän harjaantumista, mutta ei se tee heistä ihmisinä yhtään sen parempia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua jäi mietityttämään pari asiaa. Ensinnäkin kaikilla ei ole mahdollista lähteä minnekään kauas lukioon. Itsekin olisin tahtonut lähteä muualle, mutta oli pakko mennä siihen lähilukioon, koska perheemme rahat eivät olisi riittäneet vuokraani. Hyvä, kun saatiin edes kaikki kirjat maksettua. Sitten se, kun monet näyttävät aina sanovan, että kyllä sellainen ihminen jolla on sosiaalisia taitoja saa ystäviä. Tietenkin tämä pitää paikkansa, mutta kaikki ne joilla ystäviä ei ole eivät ole mitään kamalia ihmisiä. Itsekin voin sanoa, että osaan kyllä puhua muille ja olla sosiaalinen, mutta tämä ei auta jos ryhmä on hyvin kuppikuntainen tai sinulla on jo valmiiksi sellainen tausta, että olet ollut kiusattu. Silloin ei auta, vaikka pyrkisit mukaan vaan on vähän kuin valmiiksi päätetty, ettei sinua oteta mukaan, vaikka yritätkin. Et pääse tutussa ympäristössä tällaisista asioista helposti eroon vaan ne samat kuviot jatkuvat. Näin kävi itselle myös ja minulla oli vaan pari samantyylistä kaveria.

Sekään ei silti tarkoita, että ihminen kohtelisi muita hyvin ja olisi niin sosiaalisesti taitava jos ystäviä on paljon, koska monet pahimmista kiusaajistani omasivat todella laajan ystäväpiirin, vaikka käytöksensä puolesta näin ei olisi pitänyt olla. Saivat vielä muilta kehuja, vaikka näin ei olisi pitänyt tapahtua. Itse olen tutustunut moneen samoja kokeneeseen ihmiseen ja lähes kaikki entiset kiusatut ja yksinäiset ovat olleet ihan ok tyyppejä ja senkään vuoksi en tahdo koskaan osoittaa sormella, että vika aina sinussa, kun asiolla on monta puolta. Itsekin olin todella pidätty  ihminen ennen muuttoa "väärään" paikkaan ja uuteen kouluun siirtymistä. En olisi voinut uskoa, että minä olen se joka jääkin yksin ja on pitkään kiusattu.

jatkuu

Sosiaaliset taidot eivät tarkoita vain sitä, että osaa kohdella muita hyvin ja puhua muiden ihmisten kanssa. Sosiaalisiin taitoihin kuuluu myös ymmärtää erilaisia ryhmiä. Niissä olevia ihmisiä ja heidän välisiään suhteita (mahdollisia jännitteitäkin ryhmäläisten välillä). Ymmärtää, milloin on järkevämpää pysyä kahden muun välissä puolueettomana ja milloin on järkevämpää asettua selkeästi toisen puolelle eli toista vastaan. Ymmärtää, mikä on minkäkin ryhmän tarkoitus ja mitkä ovat ryhmää kasassa pitävät asiat/henkilöt/voimat. Ymmärtää, mitä olisivat ne asiat/henkilöt/voimat, jotka saisivat aikaan ryhmän hajoamisen. Sosiaalisiin taitoihin kuuluu myös ymmärtää se, että johonkin ryhmään et oikeasti edes pystykään kuulumaan, koska olet liian erilainen tai kiinnostunut ihan erilaisista asioista kuin ryhmän muut jäsenet. Ja  ymmärtää, että omat intressit ryhmään kuulumisesta ovat erilaiset tai oma arvomaailmasi on erilainen. Ja ymmärtää, ettei itsellä oikeasti ole mitään sellaista annettavaa, mitä tietty ryhmä uudelta ryhmäläiseltä odottaa. Ja ymmärtää, ettei tietyllä ryhmällä ole oikeasti mitään sellaista annettavaa, mitä itse haluaisi. 

Joskus nämä asiat ovat ihan itsestäänselviä. Parikymmpinen ei edes hakeudu eläkeläismummojen pitsinnypläyskerhoon. Ymmärtää, että erottavia tekijöitä on ihan liian monta. Tai koulukiusattu ei halua hakeutua kiusattujen porukkaan. Ymmärtää, että arvomaailma ainakin tämän yhden asian suhteen on ihan erilainen. 

Jos ihmiseltä puuttuu jokin taito - olipa kyse sosiaalisista taidoista, uimataidosta, laulutaidosta, kielitaidosta, ajotaidosta tms - ei se tee ihmisestä huonompaa kuin muut. Taidot ovat asioita, joita opetellaan, joissa harjaannutaan ja joita ylläpidetään. Jos ei ole koskaan joutunut opettelemaan tai ei ole joutunut taitojaan harjaannuttamaan eikä ylläpitämään, ei se tee kenestäkään kamalaa tai huonoa ihmistä. Jotkut toki ovat lahjakkaampia eri taidoissa kuin jotkut toiset ja tarvitsevat vähemmän harjaantumista, mutta ei se tee heistä ihmisinä yhtään sen parempia. 

Sitä minä juuri yritin kertoa, että omasta mielestäni osaan kyllä tulkita niitä ryhmiä ja muutenkin olen hyvä tulkitsemaan muiden mielialoja. Silti minulla ei ollut kavereita vaan olin yksinäinen ja kiusattu. Tämä oli vähän kuin minun osani tuolloin. Yritin juuri sitä tarkoittaa, että myös sellaisella ihmisellä voi olla sosiaalisia taitoja ja ystävien määrä ei tarkoita sitä, että ihminen olisi se paras muihin verrattuna. Joskus se ei vaan auta millainen olet. Minäkin vaan jäin yksin ja nyt toisessa opiskelupaikassa on mennyt todella hyvin ja pärjään muiden kanssa. Se on paljon myös ryhmästä kiinni, kun jotkut ovat jo valmiiksi sellaisia missä et vaan voi olla oma itsesi ja on sellaisia ihmisiä, jotka haluavat toisille pahaa ja ovat valmiita jättämään ne henkilöt porukasta joista he eivät pidä.

Olen vaan jotenkin kyllästynyt siihen, että täälläkin aina peilataan juuri sitä kavereiden määrää niihin sosiaalisiin taitoihin ja pidetään sellaisia ihmisiä jotenkin puutteellisina joilla niitä kavereita ei ole. Kyllä minullakin varmasti olisi enemmän jos olisin saanut rauhassa käydä koulua ilman kiusaamista ja en olisi sen vuoksi pudonnut porukoista. Tiedenkin siinä jo itseluottamuskin alkoi kärsimään myönnän kyllä sen, mutta jos olisi ollut erilainen tie niin kavereitakin olisi varmasti jäänyt elämään. Muutenkin tämä yksinäisyys jo leimaa ihmistä ja muut miettivät, että kyllä tuossa on pakko olla vikaa, vaikka elämässä voi sattua kaikkea ja jotkut asiat eivät aina ole itsestäkään kiinni. Joku voi saada hyviä kokemuksia ja rohkaistua ja jotkut sitten tarvitsisivat onnistumisia ja eivät niitä saa ja tulevat entistä aremmiksi. Näissä asioissa on aina monta puolta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua jäi mietityttämään pari asiaa. Ensinnäkin kaikilla ei ole mahdollista lähteä minnekään kauas lukioon. Itsekin olisin tahtonut lähteä muualle, mutta oli pakko mennä siihen lähilukioon, koska perheemme rahat eivät olisi riittäneet vuokraani. Hyvä, kun saatiin edes kaikki kirjat maksettua. Sitten se, kun monet näyttävät aina sanovan, että kyllä sellainen ihminen jolla on sosiaalisia taitoja saa ystäviä. Tietenkin tämä pitää paikkansa, mutta kaikki ne joilla ystäviä ei ole eivät ole mitään kamalia ihmisiä. Itsekin voin sanoa, että osaan kyllä puhua muille ja olla sosiaalinen, mutta tämä ei auta jos ryhmä on hyvin kuppikuntainen tai sinulla on jo valmiiksi sellainen tausta, että olet ollut kiusattu. Silloin ei auta, vaikka pyrkisit mukaan vaan on vähän kuin valmiiksi päätetty, ettei sinua oteta mukaan, vaikka yritätkin. Et pääse tutussa ympäristössä tällaisista asioista helposti eroon vaan ne samat kuviot jatkuvat. Näin kävi itselle myös ja minulla oli vaan pari samantyylistä kaveria.

Sekään ei silti tarkoita, että ihminen kohtelisi muita hyvin ja olisi niin sosiaalisesti taitava jos ystäviä on paljon, koska monet pahimmista kiusaajistani omasivat todella laajan ystäväpiirin, vaikka käytöksensä puolesta näin ei olisi pitänyt olla. Saivat vielä muilta kehuja, vaikka näin ei olisi pitänyt tapahtua. Itse olen tutustunut moneen samoja kokeneeseen ihmiseen ja lähes kaikki entiset kiusatut ja yksinäiset ovat olleet ihan ok tyyppejä ja senkään vuoksi en tahdo koskaan osoittaa sormella, että vika aina sinussa, kun asiolla on monta puolta. Itsekin olin todella pidätty  ihminen ennen muuttoa "väärään" paikkaan ja uuteen kouluun siirtymistä. En olisi voinut uskoa, että minä olen se joka jääkin yksin ja on pitkään kiusattu.

jatkuu

Sosiaaliset taidot eivät tarkoita vain sitä, että osaa kohdella muita hyvin ja puhua muiden ihmisten kanssa. Sosiaalisiin taitoihin kuuluu myös ymmärtää erilaisia ryhmiä. Niissä olevia ihmisiä ja heidän välisiään suhteita (mahdollisia jännitteitäkin ryhmäläisten välillä). Ymmärtää, milloin on järkevämpää pysyä kahden muun välissä puolueettomana ja milloin on järkevämpää asettua selkeästi toisen puolelle eli toista vastaan. Ymmärtää, mikä on minkäkin ryhmän tarkoitus ja mitkä ovat ryhmää kasassa pitävät asiat/henkilöt/voimat. Ymmärtää, mitä olisivat ne asiat/henkilöt/voimat, jotka saisivat aikaan ryhmän hajoamisen. Sosiaalisiin taitoihin kuuluu myös ymmärtää se, että johonkin ryhmään et oikeasti edes pystykään kuulumaan, koska olet liian erilainen tai kiinnostunut ihan erilaisista asioista kuin ryhmän muut jäsenet. Ja  ymmärtää, että omat intressit ryhmään kuulumisesta ovat erilaiset tai oma arvomaailmasi on erilainen. Ja ymmärtää, ettei itsellä oikeasti ole mitään sellaista annettavaa, mitä tietty ryhmä uudelta ryhmäläiseltä odottaa. Ja ymmärtää, ettei tietyllä ryhmällä ole oikeasti mitään sellaista annettavaa, mitä itse haluaisi. 

Joskus nämä asiat ovat ihan itsestäänselviä. Parikymmpinen ei edes hakeudu eläkeläismummojen pitsinnypläyskerhoon. Ymmärtää, että erottavia tekijöitä on ihan liian monta. Tai koulukiusattu ei halua hakeutua kiusattujen porukkaan. Ymmärtää, että arvomaailma ainakin tämän yhden asian suhteen on ihan erilainen. 

Jos ihmiseltä puuttuu jokin taito - olipa kyse sosiaalisista taidoista, uimataidosta, laulutaidosta, kielitaidosta, ajotaidosta tms - ei se tee ihmisestä huonompaa kuin muut. Taidot ovat asioita, joita opetellaan, joissa harjaannutaan ja joita ylläpidetään. Jos ei ole koskaan joutunut opettelemaan tai ei ole joutunut taitojaan harjaannuttamaan eikä ylläpitämään, ei se tee kenestäkään kamalaa tai huonoa ihmistä. Jotkut toki ovat lahjakkaampia eri taidoissa kuin jotkut toiset ja tarvitsevat vähemmän harjaantumista, mutta ei se tee heistä ihmisinä yhtään sen parempia. 

Sitä minä juuri yritin kertoa, että omasta mielestäni osaan kyllä tulkita niitä ryhmiä ja muutenkin olen hyvä tulkitsemaan muiden mielialoja. Silti minulla ei ollut kavereita vaan olin yksinäinen ja kiusattu. Tämä oli vähän kuin minun osani tuolloin. Yritin juuri sitä tarkoittaa, että myös sellaisella ihmisellä voi olla sosiaalisia taitoja ja ystävien määrä ei tarkoita sitä, että ihminen olisi se paras muihin verrattuna. Joskus se ei vaan auta millainen olet. Minäkin vaan jäin yksin ja nyt toisessa opiskelupaikassa on mennyt todella hyvin ja pärjään muiden kanssa. Se on paljon myös ryhmästä kiinni, kun jotkut ovat jo valmiiksi sellaisia missä et vaan voi olla oma itsesi ja on sellaisia ihmisiä, jotka haluavat toisille pahaa ja ovat valmiita jättämään ne henkilöt porukasta joista he eivät pidä.

Olen vaan jotenkin kyllästynyt siihen, että täälläkin aina peilataan juuri sitä kavereiden määrää niihin sosiaalisiin taitoihin ja pidetään sellaisia ihmisiä jotenkin puutteellisina joilla niitä kavereita ei ole. Kyllä minullakin varmasti olisi enemmän jos olisin saanut rauhassa käydä koulua ilman kiusaamista ja en olisi sen vuoksi pudonnut porukoista. Tiedenkin siinä jo itseluottamuskin alkoi kärsimään myönnän kyllä sen, mutta jos olisi ollut erilainen tie niin kavereitakin olisi varmasti jäänyt elämään. Muutenkin tämä yksinäisyys jo leimaa ihmistä ja muut miettivät, että kyllä tuossa on pakko olla vikaa, vaikka elämässä voi sattua kaikkea ja jotkut asiat eivät aina ole itsestäkään kiinni. Joku voi saada hyviä kokemuksia ja rohkaistua ja jotkut sitten tarvitsisivat onnistumisia ja eivät niitä saa ja tulevat entistä aremmiksi. Näissä asioissa on aina monta puolta.

Miksi peilaat itseäsi noin voimakkaasti toisten ja heidän arvostuksesta kautta? Itselläni ei ollut varsinkaan lukioaikana oikeita kavereita , mutta sisäinen motivaationi pärjätä koulussa, kirjoittaa hyvin ja päästä pois tuppukylästä oli sen verran kova että en mitenkään edes kiinnittänyt muuhun huomiota. Jälkeenpäin ,jopa joku joka tunsi kiusanneensa minua kouluaikana ,tuli pyytämään jopa anteeksi kiusaamistaan. Hänellä oli jopa hyvin muistissa mitä oli sanonut ja niitä halusi erityisesti pahoitella. Hulluinta tässä oli se, että noin 5 v koulun loputtua kun tämä tapahtui, muistin hämärästi tyypin olleen rinnakkaisluokalla ,mutta tähän kiusaamiseen en ollut edes kiinnittänyt huomiota enkä muista näitä tapahtumia ollenkaan. Hämmentyneenä annoin tälle anteeksi ja hän oli helpottunut ja sanoi asian vaivanneet. Itse olin ihan että what? Ilmeisesti olin niin itseriittoisa ja keskittynyt omiin juttuihini etten ollut välittänyt näistä missään vaiheessa.

Yliopistossa skarppasin tätä sosiaalista puolta , sain ehkäpä ensimmäisen kerran elämässäni samanhenkisiä kavereita ja fuksivuoden päätteeksi löysin nykyisen mieheni. Sosiaaliset taidot ovat aina minulla olleet sillä tasolla, että pystyn tulemaan toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa ja tuttavia olen saanut parikymppisenä myöskin mummojen kudontapiiristä.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se taitaa olla enemmän kiinni omista sosiaalisista taidoista, kuin lukiosta mihin menit. Ihan psykologiassa on tutkittua, että ryhmissä sama yksilö saa aina "saman" paikan, vaikka vaihtaisi ryhmää. Eli siitä "huomaamattomasta" ei tule ryhmän suosikkia ryhmää vaihtamalla, kun kyse on enemmän yksilön eikä niinkään ominaisuuksista.

Itse menin kesken lukukauden pienen paikkakunnan lukioon, josta en tuntenut yhtikäs ketään. Ekasta päivästä alkaen pääsin mukaan porukkaan ja mut otettiin hyvin vastaan ja kavereina on nuo tyypit säilyneet vielä 20v lukion loppumisen jälkeenkin.  Enkä itse pidä itseäni edes sosiaalisesti kovin taitavana :D

Mä jätin lukiossa kaikki wanhat ja penkkarit ja risteilyt väliin. Korkeakoulussa musta tuli opiskelijakunnan puheenjohtaja ja bileaktiivi... En mitenkään muuttunut ihmisenä, mutta mun kohdalla se on valitettavasti hyvin paljon tuurista kiinni. Että millaisia ihmisiä ja tilaisuuksia sattuu olemaan ympärillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua jäi mietityttämään pari asiaa. Ensinnäkin kaikilla ei ole mahdollista lähteä minnekään kauas lukioon. Itsekin olisin tahtonut lähteä muualle, mutta oli pakko mennä siihen lähilukioon, koska perheemme rahat eivät olisi riittäneet vuokraani. Hyvä, kun saatiin edes kaikki kirjat maksettua. Sitten se, kun monet näyttävät aina sanovan, että kyllä sellainen ihminen jolla on sosiaalisia taitoja saa ystäviä. Tietenkin tämä pitää paikkansa, mutta kaikki ne joilla ystäviä ei ole eivät ole mitään kamalia ihmisiä. Itsekin voin sanoa, että osaan kyllä puhua muille ja olla sosiaalinen, mutta tämä ei auta jos ryhmä on hyvin kuppikuntainen tai sinulla on jo valmiiksi sellainen tausta, että olet ollut kiusattu. Silloin ei auta, vaikka pyrkisit mukaan vaan on vähän kuin valmiiksi päätetty, ettei sinua oteta mukaan, vaikka yritätkin. Et pääse tutussa ympäristössä tällaisista asioista helposti eroon vaan ne samat kuviot jatkuvat. Näin kävi itselle myös ja minulla oli vaan pari samantyylistä kaveria.

Sekään ei silti tarkoita, että ihminen kohtelisi muita hyvin ja olisi niin sosiaalisesti taitava jos ystäviä on paljon, koska monet pahimmista kiusaajistani omasivat todella laajan ystäväpiirin, vaikka käytöksensä puolesta näin ei olisi pitänyt olla. Saivat vielä muilta kehuja, vaikka näin ei olisi pitänyt tapahtua. Itse olen tutustunut moneen samoja kokeneeseen ihmiseen ja lähes kaikki entiset kiusatut ja yksinäiset ovat olleet ihan ok tyyppejä ja senkään vuoksi en tahdo koskaan osoittaa sormella, että vika aina sinussa, kun asiolla on monta puolta. Itsekin olin todella pidätty  ihminen ennen muuttoa "väärään" paikkaan ja uuteen kouluun siirtymistä. En olisi voinut uskoa, että minä olen se joka jääkin yksin ja on pitkään kiusattu.

jatkuu

Sosiaaliset taidot eivät tarkoita vain sitä, että osaa kohdella muita hyvin ja puhua muiden ihmisten kanssa. Sosiaalisiin taitoihin kuuluu myös ymmärtää erilaisia ryhmiä. Niissä olevia ihmisiä ja heidän välisiään suhteita (mahdollisia jännitteitäkin ryhmäläisten välillä). Ymmärtää, milloin on järkevämpää pysyä kahden muun välissä puolueettomana ja milloin on järkevämpää asettua selkeästi toisen puolelle eli toista vastaan. Ymmärtää, mikä on minkäkin ryhmän tarkoitus ja mitkä ovat ryhmää kasassa pitävät asiat/henkilöt/voimat. Ymmärtää, mitä olisivat ne asiat/henkilöt/voimat, jotka saisivat aikaan ryhmän hajoamisen. Sosiaalisiin taitoihin kuuluu myös ymmärtää se, että johonkin ryhmään et oikeasti edes pystykään kuulumaan, koska olet liian erilainen tai kiinnostunut ihan erilaisista asioista kuin ryhmän muut jäsenet. Ja  ymmärtää, että omat intressit ryhmään kuulumisesta ovat erilaiset tai oma arvomaailmasi on erilainen. Ja ymmärtää, ettei itsellä oikeasti ole mitään sellaista annettavaa, mitä tietty ryhmä uudelta ryhmäläiseltä odottaa. Ja ymmärtää, ettei tietyllä ryhmällä ole oikeasti mitään sellaista annettavaa, mitä itse haluaisi. 

Joskus nämä asiat ovat ihan itsestäänselviä. Parikymmpinen ei edes hakeudu eläkeläismummojen pitsinnypläyskerhoon. Ymmärtää, että erottavia tekijöitä on ihan liian monta. Tai koulukiusattu ei halua hakeutua kiusattujen porukkaan. Ymmärtää, että arvomaailma ainakin tämän yhden asian suhteen on ihan erilainen. 

Jos ihmiseltä puuttuu jokin taito - olipa kyse sosiaalisista taidoista, uimataidosta, laulutaidosta, kielitaidosta, ajotaidosta tms - ei se tee ihmisestä huonompaa kuin muut. Taidot ovat asioita, joita opetellaan, joissa harjaannutaan ja joita ylläpidetään. Jos ei ole koskaan joutunut opettelemaan tai ei ole joutunut taitojaan harjaannuttamaan eikä ylläpitämään, ei se tee kenestäkään kamalaa tai huonoa ihmistä. Jotkut toki ovat lahjakkaampia eri taidoissa kuin jotkut toiset ja tarvitsevat vähemmän harjaantumista, mutta ei se tee heistä ihmisinä yhtään sen parempia. 

Sitä minä juuri yritin kertoa, että omasta mielestäni osaan kyllä tulkita niitä ryhmiä ja muutenkin olen hyvä tulkitsemaan muiden mielialoja. Silti minulla ei ollut kavereita vaan olin yksinäinen ja kiusattu. Tämä oli vähän kuin minun osani tuolloin. Yritin juuri sitä tarkoittaa, että myös sellaisella ihmisellä voi olla sosiaalisia taitoja ja ystävien määrä ei tarkoita sitä, että ihminen olisi se paras muihin verrattuna. Joskus se ei vaan auta millainen olet. Minäkin vaan jäin yksin ja nyt toisessa opiskelupaikassa on mennyt todella hyvin ja pärjään muiden kanssa. Se on paljon myös ryhmästä kiinni, kun jotkut ovat jo valmiiksi sellaisia missä et vaan voi olla oma itsesi ja on sellaisia ihmisiä, jotka haluavat toisille pahaa ja ovat valmiita jättämään ne henkilöt porukasta joista he eivät pidä.

Olen vaan jotenkin kyllästynyt siihen, että täälläkin aina peilataan juuri sitä kavereiden määrää niihin sosiaalisiin taitoihin ja pidetään sellaisia ihmisiä jotenkin puutteellisina joilla niitä kavereita ei ole. Kyllä minullakin varmasti olisi enemmän jos olisin saanut rauhassa käydä koulua ilman kiusaamista ja en olisi sen vuoksi pudonnut porukoista. Tiedenkin siinä jo itseluottamuskin alkoi kärsimään myönnän kyllä sen, mutta jos olisi ollut erilainen tie niin kavereitakin olisi varmasti jäänyt elämään. Muutenkin tämä yksinäisyys jo leimaa ihmistä ja muut miettivät, että kyllä tuossa on pakko olla vikaa, vaikka elämässä voi sattua kaikkea ja jotkut asiat eivät aina ole itsestäkään kiinni. Joku voi saada hyviä kokemuksia ja rohkaistua ja jotkut sitten tarvitsisivat onnistumisia ja eivät niitä saa ja tulevat entistä aremmiksi. Näissä asioissa on aina monta puolta.

Miksi peilaat itseäsi noin voimakkaasti toisten ja heidän arvostuksesta kautta? Itselläni ei ollut varsinkaan lukioaikana oikeita kavereita , mutta sisäinen motivaationi pärjätä koulussa, kirjoittaa hyvin ja päästä pois tuppukylästä oli sen verran kova että en mitenkään edes kiinnittänyt muuhun huomiota. Jälkeenpäin ,jopa joku joka tunsi kiusanneensa minua kouluaikana ,tuli pyytämään jopa anteeksi kiusaamistaan. Hänellä oli jopa hyvin muistissa mitä oli sanonut ja niitä halusi erityisesti pahoitella. Hulluinta tässä oli se, että noin 5 v koulun loputtua kun tämä tapahtui, muistin hämärästi tyypin olleen rinnakkaisluokalla ,mutta tähän kiusaamiseen en ollut edes kiinnittänyt huomiota enkä muista näitä tapahtumia ollenkaan. Hämmentyneenä annoin tälle anteeksi ja hän oli helpottunut ja sanoi asian vaivanneet. Itse olin ihan että what? Ilmeisesti olin niin itseriittoisa ja keskittynyt omiin juttuihini etten ollut välittänyt näistä missään vaiheessa.

Yliopistossa skarppasin tätä sosiaalista puolta , sain ehkäpä ensimmäisen kerran elämässäni samanhenkisiä kavereita ja fuksivuoden päätteeksi löysin nykyisen mieheni. Sosiaaliset taidot ovat aina minulla olleet sillä tasolla, että pystyn tulemaan toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa ja tuttavia olen saanut parikymppisenä myöskin mummojen kudontapiiristä.

Nyt kun kysyit niin voin vastata, että olen aina ollut sellainen ihminen jolle olisi tärkeää, että muut pitäisivät minusta ja en todellakaan ole aina pystynyt ottamaan kokemuksiani ihan kevyesti. Olen kokenut niin paljon kaikkea ikävää muilta, että olisin ollut jo ihan reagoimaton jos mikään niistä ei koskaan olisi satuttanut. Minun tapauksessani kaikkea en ole pystynyt niin nopeasti unohtamaan. Olen aina muutenkin kohdellut muita hyvin ja senkin vuoksi toivonut saavani jotain takaisin. Hyvä juttu tietenkin sinulle, että olet pärjännyt hyvin. Itse sain lukion juuri ja juuri käytyä koska voimia meni kaikkeen muuhun ja en voinut todellakaan hyvin niihin aikoihin. Pari ainetta on myös ollut aina vaikeita. En olekaan päässyt vieläkään sinne yliopistoon. Minä en ole niin vahva ihminen kuitenkaan myönnetään. Jotkut ovat kuin vanhempani eli eivät välitä mistään, mutta itse en siihen aina pysty. 

Mene psykologille tai terapiaan, että pääset eroon ikivanhoista tunteista!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tärkeintä on opetella meditoimaan että ymmärtäisi tosiasiat ja mielen metkut toisistaan.

Ojasta ylös kapuaminen nopeutuu ja ei ole riippuvainen perheestään tai kavereista. He joko ovat mukana elämässäsi tai eivät.

Ei. Meditoiminien eli jooga ym itämaiset opit avaavat mietiskelijän tyhjentämän sielun riivaajille ja se on sitten menoa se.

Henkilökohtainen yhteys Jumalaan, eli Taivaan Isän rukoilu Jeesuksen Kristuksen nimessä tuo puhdistumisen ja iankaikkisen pelastuksen  - ja Jumalasta tulee ikuinen Ystäväsi, joka ei koskaan jätä sinua ja Hän puhuu sinulle joka päivä, johdattaaja lohduttaa sinua Pyhän Henkensä kautta.

Kaikki muu henkinen  toiminta kadottaa.

Jumala ja meditointi ovat sama asia. Vain eri polku joka vie samalle lähteelle joita ei ole kuin yksi.

Jokainen puolustaa omaa tietään koska eivät vielä näe lähteelle, mutta lopulta hekin hymyilevät toisten seurassa.

Miten joku voi uhriutua näin? Muistelee jotain miten halusi mopollaan lukioon?

Vierailija kirjoitti:

Onpa ikävä kirjoitus. Sinä lannistat muita. Sinä et ole samanlainen kuin ne tuhannet, jotka nytkin ovat hakeneet muualle opiskelemaan niin lukioon kuin amikseen. Tämä on vain sinun tarinasi. Jokainen tehköön omat valintansa.

PS. Olisit voinut hakea siirtoa jo ensimmäisenä vuonna, mutta et tehnyt niin. Oma valinta.

Tämä se vasta ikävä kirjoitus onkin. Mitä lannistamista tuossa on? Ap:han kertoi vain oman kokemuksensa ja sinä väännät sen joksikin lannistamiseksi. 

Vierailija kirjoitti:

Hain lukioon muualle, pieni ja hyvä maalaislukio pikkukunnassa. Muutin keski-isosta kaupungista. Elämäni paras päätös. En tuntenut ketään sieltä, viikossa sain hyviä ystäviä ihmisistä, jotka olivat olleet ikänsä siellä, mutta ilman kavereita ja eivät olleet hakeutuneet toistensakaan seuraan, vaan möllöttäneet peruskoulun yksin tahoillaan. Meille tuli tosi kiva porukka, muut ysin tyttöjä, minä nippanappa seiskan. Yläasteen olin hölmöillyt vähän huonossa seurassa, mutta sosiaalisesti ollut ns huipulla. Lukumotivaatio tarttui ja yhdessä opiskelemalla nostin keskiarvoni päälle ysiin lukion päättötodistuksessa, kirjoituksetkin menivät nappiin. Oma menoni rauhoittui paljon, mutta samalla villitsin kiltimmät tytöt mukaan ihmisten ilmoille ja kemutettiin aika paljon opiskelun lomassa. Kaikki lähdettiin opiskelemaan eri suunnille hyviin kouluihin. Nykyään pidetään yhteyttä lähinnä facessa, koska kaikki elävät ruuhkavuosia. Suurella lämmöllä muistelen lukiovuosia ja asuntolan bileitä.

Mutta yksin olisin jäänyt, jos en olisi uskaltanut heittäytyä ja tutustua ihan erityyppisiin ihmisiin kuin ennen. Sama myös opiskelemaan lähtiessä, pakotin itseni mukaan turhanpäiväisiin fuksikemuihin ja pikkukaljoissa koitin vain jutella ihan kaikille, vaikka mieluiten olisin nököttänyt kämpillä. Ryhmätöiden kanssa kova skarppaaminen, mutta kyllä sieltäkin vaan alkoi vakiintua se porukka, jonka kanssa tehtiin ne yhdessä.

Heittäytymistä, oman mukavuusalueen ulkopuolelle menoa ja välillä pakotettua ihmisten kanssa sosialiseerausta. Sitä se työelämässäkin on.

Mutta sultakin jää huomaamatta se seikka, etä sinä olit jo nuorena sosiaalinen ja rohkea ihminen ja sait positiivisia kokemuksia jo hyvin aikaisessa vaiheessa elämää. Todella moni ei saa tyyliin ikinä minkäänlaista aitoa halutuksi tulemisen kokemusta elämässään. Sinulla kävi hyvä tuuri, että olet saanut itsevarmuuden jo noin nuorena. Sillä on todella suuri merkitys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä tein aikanaan sellaisen ratkaisun, että jätin kokonaan menemättä lukioon, koska sinne hakeutuivat kaikki syrjäyttäjäni.

Amisaika menikin hyvin, mutta kyllähän se vähän harmittaa, että minusta tuli "vain" köyhä duunari mensaälykkyydestä huolimatta. Jatkossakin menin siitä mistä aita on matalin.

Ystävät ovat näin valikoituneet paremmin enkä materian perään ole, mutta joskus sitä miettii millaista olisi, jos toisen tien olisi valinnut...

Miksi sitten annoit "syrjäyttäjille" niin suuren vallan elämääsi ja tulevaisuutesi? Ensinnäkään kellään muulla ei ole mitään vastuuta ottaa sinua mukaan yhtään mihinkään, joten ajatuskulkusi on enemmän kuin outo. Toisekseen jokainen kantaa valintojensa seuraukset itse. Jos et sattumalta ole tietoinen niin opinpolku amkiin ja yliopistoonkin on auki ihan sillä amiksen todistuksella. On mahdollista sta opiskella amkissa myös monimuoto-opintoja. Silloin tällöin ollaan päivä pari opinnoissa, muuten tehdään niitä omia töitä ja opiskelutehtäviä.Yksi väylä on myös avoin yliopisto. Heille ainakin tietyissä paikoin oma pääsykoe tutkinto- opiskelijaksi. Helpompihan se on tietty istua prseellään ja valittaa kuinka huonosti juuri minua on kohdeltu kuin itse aktiivisesti hakea näitä mahdollisuuksia.

Taas yksi tällainen kommentti, jossa kirjoittajan ei selvästikään(?) ole tarvinnut kärsiä erilaisuudesta jo ensimmäiseltä luokalta asti ja huomata, kuinka kaikki normaali sosialisoituminen käy suurimmalta osalta suht helposti ja sinä jäät sivuun vain sen takia, että olet liian hidas verbaalisesti. Se on niin helppoa kirjoittaa noin tylysti, kun itsellä on todennäköisesti tullut jo kotoa vahva minä-kuva, jonka ansiosta elämän perustus on jo todella vahva alusta saakka. Miksi tällaiset ihmiset kirjoittavat aina tyyliin, että kyllä te muutkin voitte tehdä näin, kun minäkin olen onnistunut näin hienosti? Missä teidän emptianne on?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hain lukioon muualle, pieni ja hyvä maalaislukio pikkukunnassa. Muutin keski-isosta kaupungista. Elämäni paras päätös. En tuntenut ketään sieltä, viikossa sain hyviä ystäviä ihmisistä, jotka olivat olleet ikänsä siellä, mutta ilman kavereita ja eivät olleet hakeutuneet toistensakaan seuraan, vaan möllöttäneet peruskoulun yksin tahoillaan. Meille tuli tosi kiva porukka, muut ysin tyttöjä, minä nippanappa seiskan. Yläasteen olin hölmöillyt vähän huonossa seurassa, mutta sosiaalisesti ollut ns huipulla. Lukumotivaatio tarttui ja yhdessä opiskelemalla nostin keskiarvoni päälle ysiin lukion päättötodistuksessa, kirjoituksetkin menivät nappiin. Oma menoni rauhoittui paljon, mutta samalla villitsin kiltimmät tytöt mukaan ihmisten ilmoille ja kemutettiin aika paljon opiskelun lomassa. Kaikki lähdettiin opiskelemaan eri suunnille hyviin kouluihin. Nykyään pidetään yhteyttä lähinnä facessa, koska kaikki elävät ruuhkavuosia. Suurella lämmöllä muistelen lukiovuosia ja asuntolan bileitä.

Mutta yksin olisin jäänyt, jos en olisi uskaltanut heittäytyä ja tutustua ihan erityyppisiin ihmisiin kuin ennen. Sama myös opiskelemaan lähtiessä, pakotin itseni mukaan turhanpäiväisiin fuksikemuihin ja pikkukaljoissa koitin vain jutella ihan kaikille, vaikka mieluiten olisin nököttänyt kämpillä. Ryhmätöiden kanssa kova skarppaaminen, mutta kyllä sieltäkin vaan alkoi vakiintua se porukka, jonka kanssa tehtiin ne yhdessä.

Heittäytymistä, oman mukavuusalueen ulkopuolelle menoa ja välillä pakotettua ihmisten kanssa sosialiseerausta. Sitä se työelämässäkin on.

Mutta sultakin jää huomaamatta se seikka, etä sinä olit jo nuorena sosiaalinen ja rohkea ihminen ja sait positiivisia kokemuksia jo hyvin aikaisessa vaiheessa elämää. Todella moni ei saa tyyliin ikinä minkäänlaista aitoa halutuksi tulemisen kokemusta elämässään. Sinulla kävi hyvä tuuri, että olet saanut itsevarmuuden jo noin nuorena. Sillä on todella suuri merkitys.

Tarvitset kyllä terapiaa tuon halutuksi tulemisen kokemuksesi kanssa.

Uudet tilanteet ovat varmasti haastavia, mutta hyvät ystävät pysyy aina vaikka harvemmin näkisi ja avoinmielisyys auttaa myös tutustumaan uusiin ihmisiin ja sitä kautta saada muistabopiskelijoista ja uusista luokkatovereista ystäviä. Yksin ei tarvitse olla, sitä ei tarvitse pelätä.

Olen ollut akatemiassa (yliopisto tutkinto ja nyt amk) nyt jo 6 1/2 vuotta toisella paikkakunnalla toiseen suuntaan sisaruksistani ja suurimmasta osasta kotikaupunkini ystävistäni, mutta ei ne siteet ole mihinkään katkenneet ja hyvin on myös täältä sosiaalinen piiri vain laajentunut uusien ystävien kautta. Ja aina on meitä vertaistutoreita ja muita tahoja olemassa jos tuntuu jäävän ulkopuolelle, meidän tehtävä on ottaa sinut mukaan jos itseltäsi vain halua löytyy siihen. Onnea kaikille uusille opiskelijoille, toivotan teille antoisia opiskeluvuosia! :)

Voi olla että jonkun pikkupaikkakunnan lukiossa tilanne voi olla tuo... mutta minkä tahansa isomman kaupungin lukiosta löytyy kyllä muitakin kauempaa tulleita, että ei kannata ottaa tuota aloitusta ainakaan sillä että pitäisi tehdä niin kuin yläkoulukaverit tekee miettimättä mitä itse haluaa. Itse kävin lukion, jonka opiskelijat tulivat kaikkialta Suomesta väliltä Helsinki-Utsjoki, ja ainakin ensimmäisen vuoden tuli joka jakson alussa uusilta kursseilta saatua uusia ystäviä. Toki itseltä vaadittiin myös aloitekykyä tuolloin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä tein aikanaan sellaisen ratkaisun, että jätin kokonaan menemättä lukioon, koska sinne hakeutuivat kaikki syrjäyttäjäni.

Amisaika menikin hyvin, mutta kyllähän se vähän harmittaa, että minusta tuli "vain" köyhä duunari mensaälykkyydestä huolimatta. Jatkossakin menin siitä mistä aita on matalin.

Ystävät ovat näin valikoituneet paremmin enkä materian perään ole, mutta joskus sitä miettii millaista olisi, jos toisen tien olisi valinnut...

Miksi sitten annoit "syrjäyttäjille" niin suuren vallan elämääsi ja tulevaisuutesi? Ensinnäkään kellään muulla ei ole mitään vastuuta ottaa sinua mukaan yhtään mihinkään, joten ajatuskulkusi on enemmän kuin outo. Toisekseen jokainen kantaa valintojensa seuraukset itse. Jos et sattumalta ole tietoinen niin opinpolku amkiin ja yliopistoonkin on auki ihan sillä amiksen todistuksella. On mahdollista sta opiskella amkissa myös monimuoto-opintoja. Silloin tällöin ollaan päivä pari opinnoissa, muuten tehdään niitä omia töitä ja opiskelutehtäviä.Yksi väylä on myös avoin yliopisto. Heille ainakin tietyissä paikoin oma pääsykoe tutkinto- opiskelijaksi. Helpompihan se on tietty istua prseellään ja valittaa kuinka huonosti juuri minua on kohdeltu kuin itse aktiivisesti hakea näitä mahdollisuuksia.

Taas yksi tällainen kommentti, jossa kirjoittajan ei selvästikään(?) ole tarvinnut kärsiä erilaisuudesta jo ensimmäiseltä luokalta asti ja huomata, kuinka kaikki normaali sosialisoituminen käy suurimmalta osalta suht helposti ja sinä jäät sivuun vain sen takia, että olet liian hidas verbaalisesti. Se on niin helppoa kirjoittaa noin tylysti, kun itsellä on todennäköisesti tullut jo kotoa vahva minä-kuva, jonka ansiosta elämän perustus on jo todella vahva alusta saakka. Miksi tällaiset ihmiset kirjoittavat aina tyyliin, että kyllä te muutkin voitte tehdä näin, kun minäkin olen onnistunut näin hienosti? Missä teidän emptianne on?

Miksi jotain velttoja vänisijöitä pitäisi hyysätä? Ei se sosialisoituminen käy keneltäkään ilman omaa vaivannäköä. Toisinaan onnistuu ja toisinaan ei. Niihin epäonnistumisiin vaan ei pidä jäädä kieriskelemään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärtäisivätpä nämä "lukio on koulunkäyntiä, ei kavereita varten" -kommentoijat, miten rikkovaa nuorelle ihmiselle on kasvaa ilman ihmissuhteita. Kyllä se saa surettaa, jos jää koulussa yksin. Suomessa on muutenkin tämä pärjäämisen kulttuuri, joka aiheuttaa mielenterveysongelmia ja jota nämä "en minäkään halunnut lukiossa tutustua uusiin ihmisiin, menin sinne opiskelemaan" -kommentit pönkittävät. Lisäksi, jos itse on esim. introvertti ja omaa esimerkiksi kaksi hyvää ystävää lukion alussa, niin on jo ihan eri tilanteessa kuin sellainen nuori jolla ei ole yhtään ystävää eikä välttämättä yhtään kaveriakaan ja joka joutuu käymään lukion ihan yksin.

Kannattaa muistaa myös se, että sosiaalinen asema ja sosiaalisten suhteiden luomisen mahdollisuudet ovat aina suhteellisia. Mitä enemmän sosiaalisia suhteita on jo ennestään ja mitä parempi oma asema on porukassa, sitä helpompi on löytää uusia kavereita. Huonossa sosiaalisessa asemassa valmiiksi olevalla ei välttämättä ole samaa kapasiteettia ystävien löytämiseen, vaikka silmämääräisesti olemmekin kaikki tasavertaisessa asemassa.

Tuntuu, että nämä "lukio on koulua varten, en minäkään silloin kaivannut elämääni uusia ihmissuhteita" ovat myös pohjimmiltaan yksinäisyyden pelkoa ja halveksuntaa. Sillä yksinäisyys ON raakaa ja satuttavaa.

Jos sinä menet ulkopuolisena valmiiseen ryhmään, se saatko sieltä kavereita ei johdu mistään sosiaalisesta asemasta vaan siitä millaiset sosiaaliset taidot sinulla on. Toiset osaa jutella, ottaa kontaktia ja ovat mukavaa seuraa ja toiset ovat kömpelömpiä tässä. suhteessa. Näitä taitoja on mahdollista harjoitella.

Ohis..mietin pitkään tätä asiaa ja mun mielestä te molemmat olette oikeassa. On ihan totta, että jos menee ihan uuteen ryhmään (esim uuteen työpaikkaan), jossa muut tuntevat toisensa jo ennestään, ei kukaan näistä muista tiedä, millainen asema ryhmissä uudella tulijalla on ollut edellisessä työpaikassaan, ystäväpiirissään tai vaikkapa opiskeluaikoinaan. Se, miten pääsee mukaan uuteen työporukkaansa, riippuu sosiaalisista taidoista. 

Tuon edellisen kirjoittajan kommentista taas ajattelen, että jos ihmisellä on ollut hyvä asema aiemmissa ryhmissään, hänen sosiaaliset taitonsa ovat aika hyvät. Ihan siksi, että hän  on oppinut tietyillä menettelytavoilla pääsevänsä ryhmiin mukaan. Saavuttavansa näissä ryhmissä sellaisen aseman kuin on halunnutkin. Sellainen taas, joka ei ole päässyt oikein koskaan ryhmiin mukaan tai jonka asema jossain ryhmässä on ollut huono, ei välttämättä osaa edes itse arvioida, mitä hän on tehnyt väärin ja miten hänen pitäisi toimia, jotta pääsisi ryhmään mukaan. Hänen menettelytapansa eivät siis ole palkinneet häntä siten kuin hän olisi toivonut ja sen vuoksi hänen sosiaaliset taitonsa eivät ole yhtä hyvät kuin sillä, jonka menettelytavat ovat toimineet toivotun mukaisesti. 

Tämä teksti olisi hyvä kaikkien sosiaalisten lukea ja sisäistää. Kaikki eivät ole niin hyviä sosiaalisesti kuin ne parhaat papupadat. Ne hiljaisemmat ja ujoimmat tarvitsevat tukea ja kannustusta, jotta uskaltavat yrittää tulla ryhmään mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Miten joku voi uhriutua näin? Muistelee jotain miten halusi mopollaan lukioon?

Sanoppa muuta. Tuskin se lukioaika monellekkaan on mitenkään ihanaa ja kivaa. Eikä se jää elämää määritteleväksi tekijäksi sen jälkeen kun sieltä pois oääsee. Jotkut vaan ei osaa päästää irti vaan jää märehtimään mennyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärtäisivätpä nämä "lukio on koulunkäyntiä, ei kavereita varten" -kommentoijat, miten rikkovaa nuorelle ihmiselle on kasvaa ilman ihmissuhteita. Kyllä se saa surettaa, jos jää koulussa yksin. Suomessa on muutenkin tämä pärjäämisen kulttuuri, joka aiheuttaa mielenterveysongelmia ja jota nämä "en minäkään halunnut lukiossa tutustua uusiin ihmisiin, menin sinne opiskelemaan" -kommentit pönkittävät. Lisäksi, jos itse on esim. introvertti ja omaa esimerkiksi kaksi hyvää ystävää lukion alussa, niin on jo ihan eri tilanteessa kuin sellainen nuori jolla ei ole yhtään ystävää eikä välttämättä yhtään kaveriakaan ja joka joutuu käymään lukion ihan yksin.

Kannattaa muistaa myös se, että sosiaalinen asema ja sosiaalisten suhteiden luomisen mahdollisuudet ovat aina suhteellisia. Mitä enemmän sosiaalisia suhteita on jo ennestään ja mitä parempi oma asema on porukassa, sitä helpompi on löytää uusia kavereita. Huonossa sosiaalisessa asemassa valmiiksi olevalla ei välttämättä ole samaa kapasiteettia ystävien löytämiseen, vaikka silmämääräisesti olemmekin kaikki tasavertaisessa asemassa.

Tuntuu, että nämä "lukio on koulua varten, en minäkään silloin kaivannut elämääni uusia ihmissuhteita" ovat myös pohjimmiltaan yksinäisyyden pelkoa ja halveksuntaa. Sillä yksinäisyys ON raakaa ja satuttavaa.

Jos sinä menet ulkopuolisena valmiiseen ryhmään, se saatko sieltä kavereita ei johdu mistään sosiaalisesta asemasta vaan siitä millaiset sosiaaliset taidot sinulla on. Toiset osaa jutella, ottaa kontaktia ja ovat mukavaa seuraa ja toiset ovat kömpelömpiä tässä. suhteessa. Näitä taitoja on mahdollista harjoitella.

Ohis..mietin pitkään tätä asiaa ja mun mielestä te molemmat olette oikeassa. On ihan totta, että jos menee ihan uuteen ryhmään (esim uuteen työpaikkaan), jossa muut tuntevat toisensa jo ennestään, ei kukaan näistä muista tiedä, millainen asema ryhmissä uudella tulijalla on ollut edellisessä työpaikassaan, ystäväpiirissään tai vaikkapa opiskeluaikoinaan. Se, miten pääsee mukaan uuteen työporukkaansa, riippuu sosiaalisista taidoista. 

Tuon edellisen kirjoittajan kommentista taas ajattelen, että jos ihmisellä on ollut hyvä asema aiemmissa ryhmissään, hänen sosiaaliset taitonsa ovat aika hyvät. Ihan siksi, että hän  on oppinut tietyillä menettelytavoilla pääsevänsä ryhmiin mukaan. Saavuttavansa näissä ryhmissä sellaisen aseman kuin on halunnutkin. Sellainen taas, joka ei ole päässyt oikein koskaan ryhmiin mukaan tai jonka asema jossain ryhmässä on ollut huono, ei välttämättä osaa edes itse arvioida, mitä hän on tehnyt väärin ja miten hänen pitäisi toimia, jotta pääsisi ryhmään mukaan. Hänen menettelytapansa eivät siis ole palkinneet häntä siten kuin hän olisi toivonut ja sen vuoksi hänen sosiaaliset taitonsa eivät ole yhtä hyvät kuin sillä, jonka menettelytavat ovat toimineet toivotun mukaisesti. 

Tämä teksti olisi hyvä kaikkien sosiaalisten lukea ja sisäistää. Kaikki eivät ole niin hyviä sosiaalisesti kuin ne parhaat papupadat. Ne hiljaisemmat ja ujoimmat tarvitsevat tukea ja kannustusta, jotta uskaltavat yrittää tulla ryhmään mukaan.

Hiljaisempien ja ujoimpien pitää vaan itse rohkaistua ja astua esiin. Voit olla varma , ettei muut tee sun eteesi yhtään mitään. Juuri uutena opiskelupaikkaan mennessä tässä on hyvä tilaisuus. Muilla ei ole vielä käsitystä millainen olet ja kaikki ovat uuden jännän äärellä. Siinä raossa on helpompi muuttaa sitä omaa käyttäytymistään kunhan ei jää odottamaan muiden vetoapua. Kannattaa olla aktiivinen siinä omassa tudorryhmäsdä, jos sellainen on.Jos jäät syrjään tässä vaiheessa ,ei kukaan tule sinua porukkaan hakemaan.