Asiantuntija: "lihavuutta pitäisi hoitaa laeilla ja säädöksillä"
Pari otetta asiantuntijan, Pertti Mustajoen, kirjoituksesta:
"SUOMALAISIA on vuosikymmenien ajan yritetty kannustaa terveellisempään syömiseen. Vuodesta 1985 maassa on ilmestynyt viisi ravitsemussuositusta. Niiden lisäksi on ollut monia kampanjoita terveellisen ruoan puolesta. Ylipainoisten määrän jatkuva nousu osoittaa, etteivät neuvonta ja valistus ole kyenneet estämään väestön lihomista.
Päättäjämme ovat usein reagoineet hienolla tavalla tilanteissa, joissa yhteiskunnallinen kehitys on johtanut kansalaisten hyvinvoinnin vaarantumiseen. Loistava esimerkki on 1970-luvulla alkanut kehitys, jonka ansiosta Suomen liikennekuolemat vähenivät murto-osaan aiemmasta. Silloin oivallettiin, ettei turvallisuutta voida merkittävästi parantaa opettamalla autoilijoita ajamaan paremmin. Laadittiin lakeja ja säädöksiä – nopeusrajoitukset, turvavyöpakko, promillerajat, talvirengaspakko ja niin edelleen –, joita pääasiassa saamme kiittää turvallisemmasta liikenteestämme.
Suomessa lihavuusepidemiaa on heikolla menestyksellä yritetty nujertaa opettamalla ihmisiä ”ajamaan paremmin” nykyisessä lihottavassa ruokamaailmassa. Missään muussakaan maassa väestöön suunnatut kampanjat eivät ole estäneet väestöä lihomasta. Mikseivät päättäjämme ole ryhtyneet laeilla ja säädöksillä ohjaamaan syömistottumuksia vähemmän lihottavaan suuntaan?"
"LIHOTTAVIEN elintarvikkeiden kulutusta voidaan vähentää laeilla ja säädöksillä. Monissa maissa tähän on jo ryhdytty. Kohteina ovat sokeripitoiset virvoitusjuomat ja tarpeettomat energiatiheät elintarvikkeet, kuten makeiset ja perunalastut, joiden hintaa on tuntuvasti nostettu. Myös roskaruoan mainostamista lapsille on rajoitettu.
Lihavuuden torjuntaan on ryhdyttävä myös Suomessa, jotta ihmisillä olisi mahdollisuus parempaan elämään. Lihottavien elintarvikkeiden kulutuksen vähentäminen verotuksella ja säädöksillä ei maksa mitään. Päinvastoin, viisailla verotusratkaisuilla valtion tulot saattavat kasvaa. Ajan mittaan lihavuussairauksien väheneminen keventäisi terveydenhuoltomme kuluja." https://www.hs.fi/mielipide/art-2000006172258.html?utm_campaign=tf-HS&u…
Asia tulee vissiin yllätyksenä Pertille, mutta esim. minun ylipainoni ei ole tullut syömällä sipsejä ja karkkia ja juomalla sokerilimsaa (juon lightia). Ylipainoni on tullut syömällä ihan liikaa normaalia kotiruokaa, leipää reiluine päällisineen jne. Olenkin nyt tehnyt elämäntapamuutoksen, jonka ansiosta paino on lähtenyt laskemaan. Aika yksisilmäistä asiantuntijalta olettaa, että kunhan limsoja ja karkkia sun muita verotetaan ja niistä laaditaan säädöksiä, niin ylipaino saadaan hallintaan. Jos ylipainoisella ei ole motivaatiota muuttaa elämänsä suuntaa, ei sitä ulkopuolelta tuleva pakkokaan muuta millään.
Kommentit (221)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan ne lait ja säädökset jo salakavalasti aloitettu, koska kakkostyypin diabeetikko ei saa lääkkeistään niin paljon kelan korvauksia kuin ennen. On sanottu syyksi, että se on elintasotauti. Eli tauti puhkeaa herkemmin ylipainoisille, kuin normaalipainoisille. Minullekin tauti puhkesi, kun painoin 40kg enemmän kuin nykyään ja nyt saan maksaa lääkkeistäni suurimman osan itse. Oma vika tietenkin, mutta tympäsee, kun ne viattomat normaalipainoiset joutuvat maksamaan myös. Nyt normaalipainoisena sokeriarvot ovat pysyneet hyvissä arvoissa ja siten olen vielä säästynyt siltä, etten ole joutunut piikittämään itseäni. Joten, kyllä tuossa alkuperäisessä kirjoituksessa on totuuden siementäkin, jota pitäisi uskaltaa kertoa enemmänkin mutta, kun aina vedetään herne nokkaan, kun pitäisi laihduttaa. Näin reagoin itsekin, kun olin lihavimmillani. Eihän terveysasiantuntijat tahallaan näitä suosituksia latele vuosikausia, vaan he puhuvat täyttä totta. Tämän minunkin piti huomata vasta, kun sairastuin ja, mitä sitten meidän nuoriso sairastaa parin kymmenen vuoden päästä, jos asiaan ei puututa ajoissa. Tämä on tosiasia, kun katsoo nuorten yleiskuntoa ja ylipainoa. Lapsenlapsenikin (8v.) on jo lievästi ylipainoinen ja jatkuvasti saa tarkkailla syömisiään. Kaikki roskaruoka olisi hyvää ja pelit mukavia.
Minun käyttämäni diabetes-lääke maksoi aiemmin Kela-korvauksen jälkeen 4,50€/3kk. Nyt uudistuksen jälkeen maksan siitä 13,50€/3kk eli 9 euroa enemmän, siis 3€/kk enemmän. Eipä ole vaikuttanut ruokailutottumuksiini. Insuliinit saa edelleen 4,50€/3kk.
Tiesitkö, että diabetes-lääkkeitä on monen merkkisiä ja hintaisia? Sinulla todella halpoja, kun taas minulla kalliimmasta päästä, kun on kokeiltu monen merkkisiä ja muut eivät sopineet eri oireiden vuoksi. Tiedätkö taas sitä, että paljonko yhteiskunnalle tulee maksamaan insuliinihoitosi, vaikka itse niitä et maksakaan kuin tuon 4,50/3kk. Eli meille tuo diabetes on jo puhjennut ruokailutottumuksien vuoksi, mutta minä vielä sinnittelen, että ei tarvitsisi alkaa pistään. Sinä olet jo myöhässä. Minä yritän ennaltaehkäistä.
Ruokailutottumuksia ei ole koskaan myöhäistä muuttaa.

Ja diabeteksesta on mahdollista parantua täysin lääkkeettömäksi niitä ruokailutottumuksia muuttamalla!

Jos kyse on 2tyypistä. Tarkennus siksi, että ykköset kohta kuitenkin vinkuu vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki pitäisi tapahtua pienin askelin. Jos olet tottunut syömään 3000kcal päivässä ja sitten ravitsemusterapeutti lätkäisee 1200kcal listan, niin sitä jaksaa noudattaa pari päivää ja sitten toteaa, että tämä paskaa ja palaa vanhaan. Ensin pitäisi vaikka totutella pienentämään annoksia ja sen jälkeen vähitellen järkeistää lautasen sisällön laatua jne.
Lisäksi terapeutti käskee syömään vähärasvaista lihaa, vähärasvaista kalaa, vähärasvaisia leikkeleitä, vähärasvaista juustoa, täysjyväpastaa...kas kas: nämä tuotteet ovat tuoteryhmänsä kalleimpia. Vähävarainen henkilö ostaa sitten niitä rasvaisempia, jotka ovat halvempia. Tässä yhteydessä en halua esitelmää siitä kuinka halvalla saa kasviksia. Ne ovat hyvä lisä, mutta sekasyöjä haluaa syödä muutakin. Tässä kohtaa voitaisiin muuttaa hinnoittelua niin, että vähärasvaisten hintaa laskettaisiin ja rasvaisten nostettaisiin. Tarvittaessa valtio voisi subventoida.
Parasta on se, että sen ravitsemusterapeutin vastaanottohuone on vuorattu Nutrileteillä ja joka paikassa on Nutrliet-mainoksia. Laihdutus on järjettömän hyvä business kaikille siihen prosessiin osallistuville.
Jos haluaisin makeaa ja rahat ei riitä, alkaisin varmaan leipoa.
Minkä takia kansalle on annettava keppiä tässäkin asiassa? Olisiko terveellisten ruokien halvennus ja parempi saatavuus mahdoton ajatus?

Näin uskotellaan, että nutriletit on jotenkin terve tapa laihtua.
Vierailija kirjoitti:
Jos haluaisin makeaa ja rahat ei riitä, alkaisin varmaan leipoa.
Minkä takia kansalle on annettava keppiä tässäkin asiassa? Olisiko terveellisten ruokien halvennus ja parempi saatavuus mahdoton ajatus?
Terveellistä ruokaa on helppo saada eikä maksa paljon.
Valinta on sinun.
Ongelma ylipainon hoitamisessa on se, että ylipaino on vain oire. Eri ihmisillä ylipaino johtuu eri asioista. Suomessa vähätellään tai ei oteta huomioon useiden sairauksien tai niiden lääkitystä ylipainoon.
Joihinkin sairauksiin kuuluu oireena rasvan kerääntyminen. Esim. kilpirauhasen vajaatoiminta ja lipödeema. Kuitenkin juuri näiden diagnoosien kohdalla hoito on Suomessa ongelmallista (kilpparit) tai lähes olematonsa (lipödeema). Tässä olisi selkeä korjaamisen paikka.
Lisäksi on sairauksia, kuten reuma, astma, diabetes ja masennus, jossa lääkitys voi lihottaa. Pitäisikö nämä sairaudet jättää lääkitsemättä, ettei porukka lihoisi? Vai pitäisikö tarjota potilaille parempaa tukea?
Sitten on muitakin terveysongelmia kuten unihäiriöt ja suolistosairaudet sekä PCOS, jotka voivat lihottaa. Hoidetaanko meillä näitä kaikkia hyvin? Varmasti parantamisen varaa hoidossa löytyy myös.
Jos listaa vielä jatketaan, moni ei tiedä että myös esim. syövän rankkojen hoitojen seurauksena voi tulla alttius lihoa. Jos hoidot ovat pysyvästi vaurioittaneet kehoa, tämä muutos on pysyvä.
Lisäksi harvalle terveelle tulee mieleen, että ylipaino on ongelma monille vammaisille. Varsinkin jos istuu pyörätuolissa tai liikkuu muulla välineellä, ylipainoa voi olla vaikea pudottaa, koska liikuntaa ei voi hirveästi lisätä, eikä välttämättä aineenvaihduntakaan toimi normaalisti.
Sitten on ihan tavallisia elämään kuuluvia asioita, jotka lisäävät painoa kuten ikääntyminen. Ja meillähän väestö ikääntyy.
On siis hyvin monelaisia ylipainoisia yksilöitä, eikä vaan niitä jotka "mässäävät sipsejä ja siideriä". Toisaalta, myös sipsien mässyttämisen taustalla voi olla erilaisia diagnosoimattomia ongelmia kuten uupumus, masennus, tai vaikkapa syrjäytyminen, joka johtuu siitä että häntä haukutaan "läskiksi". Lihavia vihaavat esittävät tekopyhänä halauvansa ratkaista ongelman, mutta itse asiassa usein he ovat yksi tekijä joka voi jopa lisätä ylipainoa.
Vielä, on pakko lisätä ylipainon ongelmaksi vähäiset tulot. Muualta maailmasta tästä on ihan tutkimustietoa: köyhien lihavuus on suuri ongelma ja sen taustalla on se, että halvin saavutettavissa oleva ruoka on juuri sitä halpaa, epäterveellistä teollista ruokaa. Suomessa tilanne ei ole aivan näin paha, mutta siihen suuntaan ollaan menossa. Vain vihannesten, laadukkaan lihan ja kalan hintojen halpeneminen edesauttaisi meitä tässä.
Lisäksi ei ole edes puhuttu lääkkeiden ja hoitojen hinnoista. Koko ajanhan kaikki kallistuu, mutta Kelan korvaukset vähenevät. Jos ihmisen tulot eivät kasva, se tarkoittaa että hänellä on aina vähemmän rahaa hoitaa itseään ja hankkia terveellistä ruokaa.
Ylipainon lisääntymisen ongelmat eivät siis johtu vain yksilöstä vaan liittyvät sekä terveydenhoitoon, väestön ikääntymiseen, yhteiskunnallisiin ongelmiin ja politiikkaan, jossa verorahojen käytöstä päätetään.
Kun ajattelee kaikkia näitä eri ongelmia, niin heti huomaa että Mustajoen esittämät ratkaisut ovat täysin surkeita. Ne eivät estä sairaudesta tai vammaisuudesta johtuvaa ylipainoa, eivätkä tue ongelman hoitamista. Ne eivät lisää ihmisten tuloja, eivät helpota nuoren syrjäytymistä, eivät avusta uupunutta yh-äitiä tai unihäiriön kanssa kamppailevaa keski-ikäistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan ne lait ja säädökset jo salakavalasti aloitettu, koska kakkostyypin diabeetikko ei saa lääkkeistään niin paljon kelan korvauksia kuin ennen. On sanottu syyksi, että se on elintasotauti. Eli tauti puhkeaa herkemmin ylipainoisille, kuin normaalipainoisille. Minullekin tauti puhkesi, kun painoin 40kg enemmän kuin nykyään ja nyt saan maksaa lääkkeistäni suurimman osan itse. Oma vika tietenkin, mutta tympäsee, kun ne viattomat normaalipainoiset joutuvat maksamaan myös. Nyt normaalipainoisena sokeriarvot ovat pysyneet hyvissä arvoissa ja siten olen vielä säästynyt siltä, etten ole joutunut piikittämään itseäni. Joten, kyllä tuossa alkuperäisessä kirjoituksessa on totuuden siementäkin, jota pitäisi uskaltaa kertoa enemmänkin mutta, kun aina vedetään herne nokkaan, kun pitäisi laihduttaa. Näin reagoin itsekin, kun olin lihavimmillani. Eihän terveysasiantuntijat tahallaan näitä suosituksia latele vuosikausia, vaan he puhuvat täyttä totta. Tämän minunkin piti huomata vasta, kun sairastuin ja, mitä sitten meidän nuoriso sairastaa parin kymmenen vuoden päästä, jos asiaan ei puututa ajoissa. Tämä on tosiasia, kun katsoo nuorten yleiskuntoa ja ylipainoa. Lapsenlapsenikin (8v.) on jo lievästi ylipainoinen ja jatkuvasti saa tarkkailla syömisiään. Kaikki roskaruoka olisi hyvää ja pelit mukavia.
Minun käyttämäni diabetes-lääke maksoi aiemmin Kela-korvauksen jälkeen 4,50€/3kk. Nyt uudistuksen jälkeen maksan siitä 13,50€/3kk eli 9 euroa enemmän, siis 3€/kk enemmän. Eipä ole vaikuttanut ruokailutottumuksiini. Insuliinit saa edelleen 4,50€/3kk.
Kannattaisko miettiä niitä ruokatottumuksia? Vai etkö edes välitä?
Asiahan on niin, että ajatellaan välinpitämättömästi ruokailutottumuksiin, kun verensokeri nousee, niin sitten pistetään insuliiniä enemmän. Nimittäin lähisukulainen vitsinä sanoo näin, kun syö karkkia tai sipsejä. Anna mun kaikki kestää.....Insuliinipotilaalla pitäisi olla ruokavalio melko tarkka määrältään ja ajallaan. Jos näitä noudattaa, niin ei siinä pääse lihoamaankaan.

Koomisinta on se, että juuri se insuliini on se joka lihottaa, eli kuskaa ylimääräisen verensokerin (glukoosin) varastoihinsa rasvaksi tai ihmistärkkelykseksi. Vaikka ei olisi diabeetikko, niin silti insuliinin säätelysysteemi voi olla rikki, kiitos ravitsemusteollisuuden. Tässä videossa tarkemmin
... kerrotaan miten syömällä 2000 kcal/vrk, joka ei lihota, lihottaa kuitenkin, kun insuliinia eritetään liikaa.
Ihmettelen tuota tekosyytä kuin kilpirauhasen vajaatoiminta. Jos se on todettu ja lääkitys aloitettu, niin miten se itsessään enää voi lihottaa? Sitä syytä käytetään häikäilettömän paljon, kun ei suoraan viitsitä sanoa, että olen suursyömäri ja ei ole itsehillintää niin paljon, että voisi olla mässäilemättä itsensä sairaaksi nuorellakin iällä. Itselläni oli vuoden verran ollut (oireista päätellen) tämä kilppari, joten lihoin tuon vuoden aikana 25kg. Eihän siinä sen kummempaa ollut kuin, että lääkitys ja laihdutuskuurille. Sain tuon 25kg/2v. pois, eikä ole tullut takaisin nuo kilot, kun noudattaa ruokavaliota ja tarkkailee mitä suuhunsa laittaa. Tietenkin herkkupäiviä on lomilla ja muulloinkin.

Mikä herkkupäivä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki pitäisi tapahtua pienin askelin. Jos olet tottunut syömään 3000kcal päivässä ja sitten ravitsemusterapeutti lätkäisee 1200kcal listan, niin sitä jaksaa noudattaa pari päivää ja sitten toteaa, että tämä paskaa ja palaa vanhaan. Ensin pitäisi vaikka totutella pienentämään annoksia ja sen jälkeen vähitellen järkeistää lautasen sisällön laatua jne.
Lisäksi terapeutti käskee syömään vähärasvaista lihaa, vähärasvaista kalaa, vähärasvaisia leikkeleitä, vähärasvaista juustoa, täysjyväpastaa...kas kas: nämä tuotteet ovat tuoteryhmänsä kalleimpia. Vähävarainen henkilö ostaa sitten niitä rasvaisempia, jotka ovat halvempia. Tässä yhteydessä en halua esitelmää siitä kuinka halvalla saa kasviksia. Ne ovat hyvä lisä, mutta sekasyöjä haluaa syödä muutakin. Tässä kohtaa voitaisiin muuttaa hinnoittelua niin, että vähärasvaisten hintaa laskettaisiin ja rasvaisten nostettaisiin. Tarvittaessa valtio voisi subventoida.
Ne sun vähärasvaiset on keinoruokaa, jonka rasva on korvattu sokerilla. Joten nälkä on jatkuvaa ja ruokamäärät ei pysy kohtuudessa.
Aidot rasvaiset ruuat pitää nälkää ja ravitsee kehoa, näin ruokamäärä pysyy kohtuudessa.
Sanopa sitten, miksi ravitsemusterapeutit käskevät syömään niitä? Ne ei ole mitään "mun" vaan alan ammattilaiselta saatu neuvo.
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen tuota tekosyytä kuin kilpirauhasen vajaatoiminta. Jos se on todettu ja lääkitys aloitettu, niin miten se itsessään enää voi lihottaa? ...
Tässä onkin yleisempi aihe, jota eivät terveet tunnu ymmärtävän. Kun sulla on krooninen sairaus, se ei parane lääkkeillä. Sen oireita vain hoidetaan lääkkeillä. Sairaus on tässä tapauksessa esim. muuttanut aineenvaihduntaa, joten ne lääkkeet eivät palauta enää ihmisistä terveeksi, eikä painonhallinta auta yhtä hyvin kuin terveellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki pitäisi tapahtua pienin askelin. Jos olet tottunut syömään 3000kcal päivässä ja sitten ravitsemusterapeutti lätkäisee 1200kcal listan, niin sitä jaksaa noudattaa pari päivää ja sitten toteaa, että tämä paskaa ja palaa vanhaan. Ensin pitäisi vaikka totutella pienentämään annoksia ja sen jälkeen vähitellen järkeistää lautasen sisällön laatua jne.
Lisäksi terapeutti käskee syömään vähärasvaista lihaa, vähärasvaista kalaa, vähärasvaisia leikkeleitä, vähärasvaista juustoa, täysjyväpastaa...kas kas: nämä tuotteet ovat tuoteryhmänsä kalleimpia. Vähävarainen henkilö ostaa sitten niitä rasvaisempia, jotka ovat halvempia. Tässä yhteydessä en halua esitelmää siitä kuinka halvalla saa kasviksia. Ne ovat hyvä lisä, mutta sekasyöjä haluaa syödä muutakin. Tässä kohtaa voitaisiin muuttaa hinnoittelua niin, että vähärasvaisten hintaa laskettaisiin ja rasvaisten nostettaisiin. Tarvittaessa valtio voisi subventoida.
Ne sun vähärasvaiset on keinoruokaa, jonka rasva on korvattu sokerilla. Joten nälkä on jatkuvaa ja ruokamäärät ei pysy kohtuudessa.
Aidot rasvaiset ruuat pitää nälkää ja ravitsee kehoa, näin ruokamäärä pysyy kohtuudessa.
Sanopa sitten, miksi ravitsemusterapeutit käskevät syömään niitä? Ne ei ole mitään "mun" vaan alan ammattilaiselta saatu neuvo.
Sepä se, miksiköhän terapeutit näitä suosittelevat? Oliskohan heillä määräykset, mitä suositellaan? Ja miksikö heillä ne määräykset on? Mietipä sitä.
Herkkujen mainonta pois. Sisältäen mm. karkit, sipsit, mehut, limsat, pullat, jälkiruoat ja muut vastaavat tuotteet. Ulkonäkö samanmukaisiksi, eli pakkaukset eivät saa olla houkuttelevia,eikä väriä tai makua saa parantaa aineilla. Kyseiset tuotteet kaupan perimmäisiin hyllyihin, ja tarvittaessa luukkujen taakse, josta pitää itse osata pyytää mitä mallia ja merkkiä haluaa. Nämä tuotteet myöskin k18. Vero nouskoot näillä tuotteilla puolen vuoden välein 5% kunnes ovat liian kalliita kaikille muille kuin tosi rikkaille. Einesten myynti kieltoon, kiellon kumoamista voi yksittäisten tuotteiden kohdalta peruuttaa valmistajan ilmoittaessa ravintoarvot. Kasvisten hinnat alas. Pikaruokapaikat pois, ja ei mahdollisuutta hakea kotiin syötävää, vaan on syötävä ravintolassa. Ravintoloille kalorimaksimit annoksiin.
1. Päätetään, että on ominaisuus jota ei saisi olla ollenkaan olemassa.
2. Kauhistellaan miten paljon sitä on.
3. Keksitään huonoja tapoja muuttaa asia (perinteiset nälkiintymisdieetit jne.)
4. Kauhistellaan kun ominaisuus on lisääntynyt.
5. Tehdään ominaisuudesta kulttuurisesti ei-hyväksyttävä ja syyllistetään ihmisiä siitä.
6. Kokeillaan versioita samoista keinoista uudestaan ja uudestaan.
7. Toistetaan kohdat 4-6.
Vaikka tutkimuksissa on näytetty että laihduttaminen ei tarkoita useimmille pysyvää laihtumista, niin sitä silti yritetään apinan raivolla tyrkyttää jokaiselle lihavalle. Limsoja ja karkkeja syytetään asiasta, vaikka tosiasiassa ravintosuositukset voivat olla hyvin ristiriitaisia, esim. yksi asiantuntija kehottaa syömään lihaa ja toinen kasviksia.
Laihduttamisen ja lihomisen jatkuva kierre on myös merkittävä tekijä ja on varmasti monen naisen lihomisen taustalla. Nuoret tytöt saattavat laihduttaa jo 10-vuotiaana, ja sitten onkin koko elämän kestävä laihdutuskierre alkanut.
Olen monta kertaa ihmetellyt, miten sokeita asiantuntijat voivat olla sille, että nimenomaan jatkuva lihavuuteen keskittyminen ja laihdutuskulttuuri aiheuttaa laihdutuskierteen josta voi syntyä syömishäiriöitä, ja syömishäiriöt voivat näkyä myös lihavuutena. Itselleni kävi näin: jatkuva laihduttamispuhe lehdissä aiheutti ahdistavan olon, joka muuttui ahmimiseksi ja oksentamiseksi. Se EI johtunut laihoista malleista, vaan minua ahdisti nimenomaan valtavirtamedian jatkuva lihavuusvastainen uutisointi ja laihdutusartikkelit naistenlehdissä. Toisin sanottuna se hyvää tarkoittava terveyspuhe ja "valistus", jota koko ajan toitotetaan.
Mutta vauhkotaan nyt niistä karkeista ja limsoista ja limsoista ja karkeista. Se on helpompaa kuin pohtia asiaa oikeasti sosiologisessa ja psykologisessa mielessä.
Minun puolestani aloituksessa mainitut tuotteet saa verottaa tappiin asti. Itse en juo limuja, en lighteja enkä muitakaan, en juo myöskään energiajuomia, kerran maistoin ja se oli pahaa, juomani ovat vesi ja musta kahvi. En tykkää myöskään sipseistä suolaisuuden takia. Karkkeja en syö myöskään, suklaata ja jäätelöä joskus. Mäkkäreissä ym en ole käynyt 10 vuoteen. Syön tavallista kotiruokaa, myös kasviksia ja hedelmiä. Käyn salilla ja kävelyillä. Siitä huolimatta ylipaino istuu sitkeässä, n 10kg. Asiantuntijat taitavat olla pihalla. Hiilihydraatti on myös aika paha lihottaja, sitä löytyy aika monesta paikasta. Sitä kuitenkin tuputetaan mm. diabeetikoille. Mielenkiintoista nähdä kun Suomi muuttuu p-koreaksi tms. Pitäisiköhän vaihtaa maata vaikka Aurinkorannikolle jos siellä olisi leppoisaa.