Työvoiman ulkopuolella on jopa 774 000 ihmistä, tällaisia ryhmiä joukkoon kuuluu
Antti Rinteellä on yksi tehtävä ylitse kaikien muiden: saada ihmiset töihin.
Uusi hallitusohjelma perustuu siihen, että yhä useampi suomalainen alkaa käydä töissä. Työllisiä pitäisi saada monista erilaisista ihmisjoukoista. Juha Sipilän hallitus onnistui nostamaan Suomen työllisyysasteen 72 prosenttiin. Nyt Rinteen hallitus on asettanut tavoitteekseen reivata luku 75:een. Se tarkoittaa, että hallituksen on saatava maahan 60 000 työllistä lisää.
Tämän jutun ruisleipägrafiikassa avataan sitä, millaisia ihmisjoukkoja Rinteen hallitus yrittää nyt saada töihin. Tähän ryhmään esimerkiksi kuuluu työelämän ulkopuolella olevia opiskelijoita ja nuoria, pitkäaikaistyöttömiä ja sairaseläkkeelle siirrettyjä: https://www.hs.fi/kuukausiliite/art-2000006162734.html
Kommentit (137)
Minä olen työvoiman ulkopuolella oleva nuori. En saanut töitä pitkään aikaan. Aikaisemmin lähinnä siivoustyötä olen tehnyt. Olin parissa työkokeilussa, mutta sitten tavallaan itse en enää suostunut menemään seuraavaan. Opiskelemaan en ole päässyt vaikka olen nyt hakenut monille korkeakoululinjoille. Lukio käyty. Sen jälkeen olin työkkärin koulutuksessa vähän aikaa. Nyt tiedän, että jos otan työkkäriin yhteyttä niin joudun joko työkokeiluun tai sitten johonkin työpajalle. Kuntouttavaakin voisivat tarjota. Minulle ei silti ole mitään terveysongelmia. Toivon pääseväni opiskelemaan, että olisin voinut jättää tämän vaiheen nyt taakseni hetkeksi. Työkkärin mielestä sopisin hyvin hoitoalalle ja pakottivatkin monta kertaa sinne työkokeiluun. En kuitenkaan halunnut sinne mennä joten karenssi. Minulla ei myöskään ole autoa tai ajokorttia joten tämä vaikuttaa myös asiaan. Asun aika pienellä paikkakunnalla. En koskaan silti ajatellut, että minun käy näin. Mietin, että pääsen kyllä opiskelemaan ja muutan johonkin isompaan kaupungiin sekä oikeasti onnistun jossain. Myös työnsaanti on ollut vaikeaa. Olin yhdessä paikassa jonkin aikaa, mutta sen jälkeen en ole oikeastaan saanut mitään. En sovellu kaikkiin ammatteihin kuten kauppaan ( en pystyisi olemaan kassalla) tai hoitoalalle. Välillä tämä kaikki pelottaa ja mietin miten minun käy. Jotkut ovat jo todellakin saaneet ammatin itselleen. Minusta ei vaan olisi moneenkaan amisalaan joten yritän vieläkin päästä muualle opiskelemaan. Pelkään ettei terveyteni kestä loputtomiin tätä kaikkea. Muutenkin olen yksinäinen nuori.
Vierailija kirjoitti:
Minäpä kerron teille eräästä tapauksesta. Meillä pli työpaikka auki ja sitä haki useampi henkilö joista haastatteluun lopulta valittiin kaksi. Toinen oli vanhempi henkilö jolla vuosien kokemus alalta, mutta hän ilmestyi haastatteluun verkkareissa ja teepaidassa parransänki naamassa. Toinen oli nuori vastavalmistunut opiskelija joka panosti haastatteluun ja tuli suoraan parturista kunnolla laittautuneena, puku päällä ja kallis 1600 euron kellon ranteessa.
No arvatkaa kumman sitten päädyimme palkkaamaan?
Tuon nuoremman sillä tämä näki vaivaa ja osoitti pukeutumisellaan motivaatiotaan saada kyseinen työpaikka.
Olisiko työttömän pitänyt ottaa parin tonnin pikavippi voidakseen pukeutua herraskaisesti? Ei minulta ainakaan löydy irtorahaa lähteä kampaajalle ja ostaa jakkupukua, jos pääsen joskus työhaastatteluun. Viimeksi 1,5 vuotta sitten leikkautin tukan. Sekin on nykyään niin helvetin kallista.
Vierailija kirjoitti:
Pelkästään kelan työttömyysetuuksia sai toukokuussa 2019 215 000 henkilöä.
Pitkäaikaistyöttömyyden katkaisee jopa viikon työnhakukurssi joita on lisätty viime aikoina runsaasti. Siitä johtuu heidän määränsä aleneminen eikä suinkaan työllistymisestä.
Kahta eri asiaa merkitsevää lukua ei laiteta peräkkäin.
Pitäisi se edes tajuta.

Malmilla Hairstore leikkaa naisten tukan muistaakseni 35€:lla.
Ei tuo nyt valtava summa ole, jos sillä työpaikan saisi itselleen.
Ovatko nuo työttömät opiskelijat 49 000 niitä, jotka opiskelevat työkkärin tukemana?
Luulin olevani pitkäaikaistyötön, mutta koska käyn kuntouttavassa nyt kesälläkin, niin en olekaan? Jännää. Pitkään työttömänä olen ollut silti, eikä kuntouttava tunnu siihen varsinaisesti vaikuttavan. Muistuttaa enemminkin harrastuksissa käymistä, ihan mukavaa se on, mutta ei taida tehdä minusta yhtään sen enempää sellaista ihmistä, jonka joku haluaisi ottaa töihin kymmenien tai satojen hakijoiden joukosta. Ehkäpä tässä tarvittaisiin kurssi itsevarmuuden kehittämiseen ja esiintymiseen sekä ilmainen stailaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työllisyysprosenttiin pitäisi laskea ainoastaan kokoaikatyössä olevat eikä osa-aika tai muita työkokeilussa ym. olevia. Säälittävää huijata työllisyyden nousulla joka perustuu valheeseen.
Mielestäni mielekkäämpää olisi laskea sitä, kuinka moni on sellaisissa töissä, joita ei tueta yhteiskunnan varoin. Eli myös palkkatukityöt ja soviteltua päivärahaa saavat pitäisi laskea pois.
Ei oikein onnistu koska työllisen käsite on kansainvälinen. Toki sitä voitaisiin muuttaa että työlliseksi laskettaisiin vaikka vähintään 20h/viikko työtä tekevä jolloin hän olisikin yli puoliksi työllinen.
Palkkatuen rajaus pois ei onnistu myöskään. Esim. Ruotsi ja Tanska käyttävät monikertaisesti palkkatukea Suomeen nähden ja se saattaa olla jopa suurin syy miksi heidän työllisyysprosenttinsa on korkeat.
Ennemmin pitäisikin kysyä miksi suurta työllisyysprosenttia edes pidetään minkäänlaisena mittarina ja tavoiteltava asiana?
Vierailija kirjoitti:
Aikooko sosialisti Rinne perustaa kolhooseja vai millä keinolla niitä työpaikkoja perustetaan? Ettei vaan putoaisi tämäkin sosialistifantasia kapitalistien toteutettavaksi.
Lisäsi jo palkkatuen määrää mikä lisää jonkinverran työllisten määrää. Vielä ollaan kuitenkin kaukana niistä rahamääristä mitä Ruotsi ja Tanska käyttävät palkkatukeen.
Vierailija kirjoitti:
Kotiäidit kyllä voisi vaikka pakottaa töihin, ihan jopa poliisi voimin. Ovat omin tahdoin jättäytyneet työttömiksi.
Kyllä !
Varmasti alkaisi löytyä näiltä loisijoilta työhaluja kun posliinipartio rehauttaisi maijalla kämpille, ja jalkapohjiin pampulla taputtelemalla motivoisi näitä ryhävalaita sohvanperältä ylös, ulos ja töihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tempputyöllistetyt laskettaisiin mukaan työttömiksi työnhakijoiksi, kuten pitäisi laskea, niin työttömiä työnhakijoita olisi yli puoli miljoonaa.
työkokeilussa, 9 e/pv järjestelyissä tms tukitoimien kohteena olevia ei lasketa työllisiksi tilastokeskuksen työttömyystilastoissa. Vain ansiotyö (joko kokoaikainen tai osa-aikainen) tai yrittäjyys lasketaan. Tempputyöllistetyt näkyvät tilastossa työttöminä. Tilastokeskuksen käytössä olevat käsitteet voit itsekin käydä lukemassa täältä: http://www.stat.fi/til/tyti/2019/05/tyti_2019_05_2019-06-25_laa_001_fi…
Entä kuntouttavassa työtoiminnassa olevat? Mihin joukkoon heidät lasketaan? Heitäkin on kymmeniätuhansia.
Työlliseksi lasketaan henkilö joka saa vähintään yhdeltä tunnilta viikossa palkkaa. Työttömäksi lasketaan henkilö joka on ilmoittautunut työkkäriin ja joka ei saa palkkaa mutta ei ole missään aktivointitoimessakaan.
Kuntouttavassa ja muussa olevia ei lasketa kumpaakaan vaan he ovat tilastoissa toimenppiteessä tms. mutta eivät työllisiä eivätkä työttömiä.
Työvoimanpalvelukeskukseen joutuvat ovat mustassa aukossa. Jos ei sinne suostu, putoaa työttömyyspäivärahalta sossun tuelle, jota voidaan leikata 40 prosenttia. Näitäkin on paljon. Työttömyystilastot kaunistuvat!
Ei pidä paikkaansa. Itse kävin kerran ja siihen loppui minun typin asiakkuuteni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäpä kerron teille eräästä tapauksesta. Meillä pli työpaikka auki ja sitä haki useampi henkilö joista haastatteluun lopulta valittiin kaksi. Toinen oli vanhempi henkilö jolla vuosien kokemus alalta, mutta hän ilmestyi haastatteluun verkkareissa ja teepaidassa parransänki naamassa. Toinen oli nuori vastavalmistunut opiskelija joka panosti haastatteluun ja tuli suoraan parturista kunnolla laittautuneena, puku päällä ja kallis 1600 euron kellon ranteessa.
No arvatkaa kumman sitten päädyimme palkkaamaan?
Tuon nuoremman sillä tämä näki vaivaa ja osoitti pukeutumisellaan motivaatiotaan saada kyseinen työpaikka.
Olisiko työttömän pitänyt ottaa parin tonnin pikavippi voidakseen pukeutua herraskaisesti? Ei minulta ainakaan löydy irtorahaa lähteä kampaajalle ja ostaa jakkupukua, jos pääsen joskus työhaastatteluun. Viimeksi 1,5 vuotta sitten leikkautin tukan. Sekin on nykyään niin helvetin kallista.
Malmilla Hairstore leikkaa naisten tukan muistaakseni 35€:lla.
Ei tuo nyt valtava summa ole, jos sillä työpaikan saisi itselleen.
No ei, mutta mistä kristallipallosta sen työpaikan saamisen näkee? Entä jos joku muukin käy kampaajalla? Ikävä kyllä pitkään työttömänä olleella ei välttämättä ole hyviä vaatteita kaapissa valmiina ja puskurirahastoa.
Vierailija kirjoitti:
Keitä nuo piilotyöttömät on? Eivät ole työkkärin asiakkaita eikä ttt:kaan? Millä elelevät?
16+ porukkaa ja asuvat kotona. Yli 50v porukkaa jotka osaa jotakin speciaalia esim. hitsata tai muurata. Tekevät silloin tällöin pikkujobeja.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen työvoiman ulkopuolella oleva nuori. En saanut töitä pitkään aikaan. Aikaisemmin lähinnä siivoustyötä olen tehnyt. Olin parissa työkokeilussa, mutta sitten tavallaan itse en enää suostunut menemään seuraavaan. Opiskelemaan en ole päässyt vaikka olen nyt hakenut monille korkeakoululinjoille. Lukio käyty. Sen jälkeen olin työkkärin koulutuksessa vähän aikaa. Nyt tiedän, että jos otan työkkäriin yhteyttä niin joudun joko työkokeiluun tai sitten johonkin työpajalle. Kuntouttavaakin voisivat tarjota. Minulle ei silti ole mitään terveysongelmia. Toivon pääseväni opiskelemaan, että olisin voinut jättää tämän vaiheen nyt taakseni hetkeksi. Työkkärin mielestä sopisin hyvin hoitoalalle ja pakottivatkin monta kertaa sinne työkokeiluun. En kuitenkaan halunnut sinne mennä joten karenssi. Minulla ei myöskään ole autoa tai ajokorttia joten tämä vaikuttaa myös asiaan. Asun aika pienellä paikkakunnalla. En koskaan silti ajatellut, että minun käy näin. Mietin, että pääsen kyllä opiskelemaan ja muutan johonkin isompaan kaupungiin sekä oikeasti onnistun jossain. Myös työnsaanti on ollut vaikeaa. Olin yhdessä paikassa jonkin aikaa, mutta sen jälkeen en ole oikeastaan saanut mitään. En sovellu kaikkiin ammatteihin kuten kauppaan ( en pystyisi olemaan kassalla) tai hoitoalalle. Välillä tämä kaikki pelottaa ja mietin miten minun käy. Jotkut ovat jo todellakin saaneet ammatin itselleen. Minusta ei vaan olisi moneenkaan amisalaan joten yritän vieläkin päästä muualle opiskelemaan. Pelkään ettei terveyteni kestä loputtomiin tätä kaikkea. Muutenkin olen yksinäinen nuori.
Pahoittelut. Alle 25-vuotias ammattikouluttamaton (esim. lukion käynyt) nuorihan on muutenkin pohjasakkaa. Edes työmarkkinatukea ei saa jos ei ole hakenut yhteishaussa opiskelemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelkästään kelan työttömyysetuuksia sai toukokuussa 2019 215 000 henkilöä.
Pitkäaikaistyöttömyyden katkaisee jopa viikon työnhakukurssi joita on lisätty viime aikoina runsaasti. Siitä johtuu heidän määränsä aleneminen eikä suinkaan työllistymisestä.
Kahta eri asiaa merkitsevää lukua ei laiteta peräkkäin.
Pitäisi se edes tajuta.
Pelkästään kelan työttömyysetuuksia sai vuoden 2019 toukokuussa 215 000 henkilöä.
Tässä niin ymmärrät sinäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työllisyysprosenttiin pitäisi laskea ainoastaan kokoaikatyössä olevat eikä osa-aika tai muita työkokeilussa ym. olevia. Säälittävää huijata työllisyyden nousulla joka perustuu valheeseen.
Mielestäni mielekkäämpää olisi laskea sitä, kuinka moni on sellaisissa töissä, joita ei tueta yhteiskunnan varoin. Eli myös palkkatukityöt ja soviteltua päivärahaa saavat pitäisi laskea pois.
Ei oikein onnistu koska työllisen käsite on kansainvälinen. Toki sitä voitaisiin muuttaa että työlliseksi laskettaisiin vaikka vähintään 20h/viikko työtä tekevä jolloin hän olisikin yli puoliksi työllinen.
Palkkatuen rajaus pois ei onnistu myöskään. Esim. Ruotsi ja Tanska käyttävät monikertaisesti palkkatukea Suomeen nähden ja se saattaa olla jopa suurin syy miksi heidän työllisyysprosenttinsa on korkeat.
Ennemmin pitäisikin kysyä miksi suurta työllisyysprosenttia edes pidetään minkäänlaisena mittarina ja tavoiteltava asiana?
Tietysti työllisyydellä on merkitystä, jos halutaan pitää laajaa palveluverkkoa yllä. Voisihan tuota ehdottamaani laskea työllisyyden lisäksi. Ei kai se mitenkään mahdotonta olisi? Se vain kertoisi paremmin, kuinka moni oikeasti saa riittävää palkkaa työnantajaltaan. Soviteltu päivärahakin on eräänlaista yritystukea.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen työvoiman ulkopuolella oleva nuori. En saanut töitä pitkään aikaan. Aikaisemmin lähinnä siivoustyötä olen tehnyt. Olin parissa työkokeilussa, mutta sitten tavallaan itse en enää suostunut menemään seuraavaan. Opiskelemaan en ole päässyt vaikka olen nyt hakenut monille korkeakoululinjoille. Lukio käyty. Sen jälkeen olin työkkärin koulutuksessa vähän aikaa. Nyt tiedän, että jos otan työkkäriin yhteyttä niin joudun joko työkokeiluun tai sitten johonkin työpajalle. Kuntouttavaakin voisivat tarjota. Minulle ei silti ole mitään terveysongelmia. Toivon pääseväni opiskelemaan, että olisin voinut jättää tämän vaiheen nyt taakseni hetkeksi. Työkkärin mielestä sopisin hyvin hoitoalalle ja pakottivatkin monta kertaa sinne työkokeiluun. En kuitenkaan halunnut sinne mennä joten karenssi. Minulla ei myöskään ole autoa tai ajokorttia joten tämä vaikuttaa myös asiaan. Asun aika pienellä paikkakunnalla. En koskaan silti ajatellut, että minun käy näin. Mietin, että pääsen kyllä opiskelemaan ja muutan johonkin isompaan kaupungiin sekä oikeasti onnistun jossain. Myös työnsaanti on ollut vaikeaa. Olin yhdessä paikassa jonkin aikaa, mutta sen jälkeen en ole oikeastaan saanut mitään. En sovellu kaikkiin ammatteihin kuten kauppaan ( en pystyisi olemaan kassalla) tai hoitoalalle. Välillä tämä kaikki pelottaa ja mietin miten minun käy. Jotkut ovat jo todellakin saaneet ammatin itselleen. Minusta ei vaan olisi moneenkaan amisalaan joten yritän vieläkin päästä muualle opiskelemaan. Pelkään ettei terveyteni kestä loputtomiin tätä kaikkea. Muutenkin olen yksinäinen nuori.
Ihan mielenkiinnosta millä elät?

En ole kyseinen henkilö mutta toimeentulotukea hain itse tuossa tilanteessa. Sitä saa vaikka asui vanhempien kanssa. Jos asuu yksin vuokralla niin toimeentulotuella ja asumistuella. Tai sitten kokonaan ilman omia tuloja ja vanhemmat maksaa kulut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäpä kerron teille eräästä tapauksesta. Meillä pli työpaikka auki ja sitä haki useampi henkilö joista haastatteluun lopulta valittiin kaksi. Toinen oli vanhempi henkilö jolla vuosien kokemus alalta, mutta hän ilmestyi haastatteluun verkkareissa ja teepaidassa parransänki naamassa. Toinen oli nuori vastavalmistunut opiskelija joka panosti haastatteluun ja tuli suoraan parturista kunnolla laittautuneena, puku päällä ja kallis 1600 euron kellon ranteessa.
No arvatkaa kumman sitten päädyimme palkkaamaan?
Tuon nuoremman sillä tämä näki vaivaa ja osoitti pukeutumisellaan motivaatiotaan saada kyseinen työpaikka.
Olisiko työttömän pitänyt ottaa parin tonnin pikavippi voidakseen pukeutua herraskaisesti? Ei minulta ainakaan löydy irtorahaa lähteä kampaajalle ja ostaa jakkupukua, jos pääsen joskus työhaastatteluun. Viimeksi 1,5 vuotta sitten leikkautin tukan. Sekin on nykyään niin helvetin kallista.
Malmilla Hairstore leikkaa naisten tukan muistaakseni 35€:lla.
Ei tuo nyt valtava summa ole, jos sillä työpaikan saisi itselleen.
Osa uusista parturikampaamoista leikkaa Turussa 7 eurolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työllisyysprosenttiin pitäisi laskea ainoastaan kokoaikatyössä olevat eikä osa-aika tai muita työkokeilussa ym. olevia. Säälittävää huijata työllisyyden nousulla joka perustuu valheeseen.
Mielestäni mielekkäämpää olisi laskea sitä, kuinka moni on sellaisissa töissä, joita ei tueta yhteiskunnan varoin. Eli myös palkkatukityöt ja soviteltua päivärahaa saavat pitäisi laskea pois.
Ei oikein onnistu koska työllisen käsite on kansainvälinen. Toki sitä voitaisiin muuttaa että työlliseksi laskettaisiin vaikka vähintään 20h/viikko työtä tekevä jolloin hän olisikin yli puoliksi työllinen.
Palkkatuen rajaus pois ei onnistu myöskään. Esim. Ruotsi ja Tanska käyttävät monikertaisesti palkkatukea Suomeen nähden ja se saattaa olla jopa suurin syy miksi heidän työllisyysprosenttinsa on korkeat.
Ennemmin pitäisikin kysyä miksi suurta työllisyysprosenttia edes pidetään minkäänlaisena mittarina ja tavoiteltava asiana?
Ei vaan eri maissa työlliseksi luokitellaan eri perusteilla. Esimerkiksi Ruotsissa äitiyslomalla olevat lasketaan työllisiksi, Suomessa työvoiman ulkopuolisiksi.
Höpöhöpöä ja valetta koko juttu. Ei kenelläkään suomalaisella ole niin isoja tuloja että ostaisi 1600 euron kellon. Sille rahalle on muutakin ja paljon järkevämpää käyttöä.