Työvoiman ulkopuolella on jopa 774 000 ihmistä, tällaisia ryhmiä joukkoon kuuluu
Antti Rinteellä on yksi tehtävä ylitse kaikien muiden: saada ihmiset töihin.
Uusi hallitusohjelma perustuu siihen, että yhä useampi suomalainen alkaa käydä töissä. Työllisiä pitäisi saada monista erilaisista ihmisjoukoista. Juha Sipilän hallitus onnistui nostamaan Suomen työllisyysasteen 72 prosenttiin. Nyt Rinteen hallitus on asettanut tavoitteekseen reivata luku 75:een. Se tarkoittaa, että hallituksen on saatava maahan 60 000 työllistä lisää.
Tämän jutun ruisleipägrafiikassa avataan sitä, millaisia ihmisjoukkoja Rinteen hallitus yrittää nyt saada töihin. Tähän ryhmään esimerkiksi kuuluu työelämän ulkopuolella olevia opiskelijoita ja nuoria, pitkäaikaistyöttömiä ja sairaseläkkeelle siirrettyjä: https://www.hs.fi/kuukausiliite/art-2000006162734.html
Kommentit (137)
Vierailija kirjoitti:
Minäpä kerron teille eräästä tapauksesta. Meillä pli työpaikka auki ja sitä haki useampi henkilö joista haastatteluun lopulta valittiin kaksi. Toinen oli vanhempi henkilö jolla vuosien kokemus alalta, mutta hän ilmestyi haastatteluun verkkareissa ja teepaidassa parransänki naamassa. Toinen oli nuori vastavalmistunut opiskelija joka panosti haastatteluun ja tuli suoraan parturista kunnolla laittautuneena, puku päällä ja kallis 1600 euron kellon ranteessa.
No arvatkaa kumman sitten päädyimme palkkaamaan?
Tuon nuoremman sillä tämä näki vaivaa ja osoitti pukeutumisellaan motivaatiotaan saada kyseinen työpaikka.
Nuori vastavalmistunut opiskelija 1600€ kello ranteessa, tukehdun täällä 😂.
Keitä nuo piilotyöttömät on? Eivät ole työkkärin asiakkaita eikä ttt:kaan? Millä elelevät?
Aikooko sosialisti Rinne perustaa kolhooseja vai millä keinolla niitä työpaikkoja perustetaan? Ettei vaan putoaisi tämäkin sosialistifantasia kapitalistien toteutettavaksi.
Miten nuorella työttömällä rehellisin kobstein on 1600 kello ja toisekseen miten 1600 kellolla tehdään paremmin töitä kuin parinkympin kellolla? Jos ylipäätään kellolla tehdään, ettehän te tarvitse työntekijää, vaan kellon.
Tyhmä se, joka ei tajua, ei pitkäaikaistyötön ota mistään niitä varoja laukata kuukausittain parturissa tai hankkia teille silmänruokaa, 1600€ kelloja tai käydä hammasvalkaisuissa tjsp.
Minullakin on luonnostaan keltainen hammasluu. Ilmankos olen Ö-luokkaa. Hampaiden värilläkin se työ tehdään, ja niitä pitää nykyään leveästi esitellä ..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omalla kohdalla Kela päätti, että olen terve.
Täytyy hakea toimeentulotukea, josta leikattu 40% pois, kun olen kuulemma laiminlyönyt toimeentuloni.
Työkkäri ei edes huolinut asiakkaaksi, kun sinne hain. Olen opiskelija ja valituslautakunta päätti että voin vähän opiskella. No en voi ja näin kesällä se on mahdotonta, kun koulu on kiinni.
ja liittyy ketjun otsikkoon miten?
Siten että osa työttömistä, on terveydellisesti kykenemättömiä tekemään töitä. Virastot yms. vain päättäneet muuta.
Ohis
Ehkä ne tietävät paremmin kuin keskiverto työtävieroksuva kaduntallaaja.
Pelkästään kelan työttömyysetuuksia sai toukokuussa 2019 215 000 henkilöä.
Pitkäaikaistyöttömyyden katkaisee jopa viikon työnhakukurssi joita on lisätty viime aikoina runsaasti. Siitä johtuu heidän määränsä aleneminen eikä suinkaan työllistymisestä.
Vierailija kirjoitti:
Miten nuorella työttömällä rehellisin kobstein on 1600 kello ja toisekseen miten 1600 kellolla tehdään paremmin töitä kuin parinkympin kellolla? Jos ylipäätään kellolla tehdään, ettehän te tarvitse työntekijää, vaan kellon.
Tyhmä se, joka ei tajua, ei pitkäaikaistyötön ota mistään niitä varoja laukata kuukausittain parturissa tai hankkia teille silmänruokaa, 1600€ kelloja tai käydä hammasvalkaisuissa tjsp.
Minullakin on luonnostaan keltainen hammasluu. Ilmankos olen Ö-luokkaa. Hampaiden värilläkin se työ tehdään, ja niitä pitää nykyään leveästi esitellä ..
älä nyt mene jokaiseen provoon. Tuo Jonne ei edes tiedä miltä 1600€ kello näyttää.
Tyrant kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäpä kerron teille eräästä tapauksesta. Meillä pli työpaikka auki ja sitä haki useampi henkilö joista haastatteluun lopulta valittiin kaksi. Toinen oli vanhempi henkilö jolla vuosien kokemus alalta, mutta hän ilmestyi haastatteluun verkkareissa ja teepaidassa parransänki naamassa. Toinen oli nuori vastavalmistunut opiskelija joka panosti haastatteluun ja tuli suoraan parturista kunnolla laittautuneena, puku päällä ja kallis 1600 euron kellon ranteessa.
No arvatkaa kumman sitten päädyimme palkkaamaan?
Tuon nuoremman sillä tämä näki vaivaa ja osoitti pukeutumisellaan motivaatiotaan saada kyseinen työpaikka.
Nuori vastavalmistunut opiskelija 1600€ kello ranteessa, tukehdun täällä 😂.
Mistä sitäkään oikeastaan tietää. Joku osta lainalla, toinen perintörahoilla, jollakin voi olla osakkeita ja säästöjä. Itekkin tienasin useamman miljoonan laittamalla opintolainan osakkeisiin. Siinä vaiheessa kun vakmistuin niin omistin jo asunnon ja oman auton.
Vierailija kirjoitti:
Miten nuorella työttömällä rehellisin kobstein on 1600 kello ja toisekseen miten 1600 kellolla tehdään paremmin töitä kuin parinkympin kellolla? Jos ylipäätään kellolla tehdään, ettehän te tarvitse työntekijää, vaan kellon.
Tyhmä se, joka ei tajua, ei pitkäaikaistyötön ota mistään niitä varoja laukata kuukausittain parturissa tai hankkia teille silmänruokaa, 1600€ kelloja tai käydä hammasvalkaisuissa tjsp.
Minullakin on luonnostaan keltainen hammasluu. Ilmankos olen Ö-luokkaa. Hampaiden värilläkin se työ tehdään, ja niitä pitää nykyään leveästi esitellä ..
Jokainen voi osoittaa ja kerto niin omalla asenteellaan kuin ulkonäöllään kuinka motivoitunut ja halukas on saamaan kyseisen työpaikan. Nykyään työpaikalle on tärkeää se että hakija myös pitää itsestään huolta, esimerkiksi ylipainoiset ja lihavat hakijat tarkoittavat sairastelua ja poissaoloja mikä merkitsee kyseiselle työpaikalle ylimääräistä rahanmenoa.
Vierailija kirjoitti:
Kotiäidit kyllä voisi vaikka pakottaa töihin, ihan jopa poliisi voimin. Ovat omin tahdoin jättäytyneet työttömiksi.
Tätä on tutkittu, ja monelle kotiäidille kotiäitiys on vaihtoehto työttömyydelle. Heillä siis ei ole työtä, johon äitiysloman jälkeen olisi voinut palata.
Vierailija kirjoitti:
Tyrant kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäpä kerron teille eräästä tapauksesta. Meillä pli työpaikka auki ja sitä haki useampi henkilö joista haastatteluun lopulta valittiin kaksi. Toinen oli vanhempi henkilö jolla vuosien kokemus alalta, mutta hän ilmestyi haastatteluun verkkareissa ja teepaidassa parransänki naamassa. Toinen oli nuori vastavalmistunut opiskelija joka panosti haastatteluun ja tuli suoraan parturista kunnolla laittautuneena, puku päällä ja kallis 1600 euron kellon ranteessa.
No arvatkaa kumman sitten päädyimme palkkaamaan?
Tuon nuoremman sillä tämä näki vaivaa ja osoitti pukeutumisellaan motivaatiotaan saada kyseinen työpaikka.
Nuori vastavalmistunut opiskelija 1600€ kello ranteessa, tukehdun täällä 😂.
Mistä sitäkään oikeastaan tietää. Joku osta lainalla, toinen perintörahoilla, jollakin voi olla osakkeita ja säästöjä. Itekkin tienasin useamman miljoonan laittamalla opintolainan osakkeisiin. Siinä vaiheessa kun vakmistuin niin omistin jo asunnon ja oman auton.
Mistä nyt opiskelijalla on yhtäkkiä varaa kalliisiin kelloihin ja omiin asyntoihin. Itsekkin sain vasta oman talon eläkkeen korvilla kun olin ensin monta vuotta tehnyt töitä ja laittanut palkasta rahoja säästöön. Ei ne rahat mistään tyhjästä tule vaan rahaa saadakseen on tehtävä ensin kovasti töitä.
Vierailija kirjoitti:
Tyrant kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäpä kerron teille eräästä tapauksesta. Meillä pli työpaikka auki ja sitä haki useampi henkilö joista haastatteluun lopulta valittiin kaksi. Toinen oli vanhempi henkilö jolla vuosien kokemus alalta, mutta hän ilmestyi haastatteluun verkkareissa ja teepaidassa parransänki naamassa. Toinen oli nuori vastavalmistunut opiskelija joka panosti haastatteluun ja tuli suoraan parturista kunnolla laittautuneena, puku päällä ja kallis 1600 euron kellon ranteessa.
No arvatkaa kumman sitten päädyimme palkkaamaan?
Tuon nuoremman sillä tämä näki vaivaa ja osoitti pukeutumisellaan motivaatiotaan saada kyseinen työpaikka.
Nuori vastavalmistunut opiskelija 1600€ kello ranteessa, tukehdun täällä 😂.
Mistä sitäkään oikeastaan tietää. Joku osta lainalla, toinen perintörahoilla, jollakin voi olla osakkeita ja säästöjä. Itekkin tienasin useamman miljoonan laittamalla opintolainan osakkeisiin. Siinä vaiheessa kun vakmistuin niin omistin jo asunnon ja oman auton.
Jaaha ja juu, tottakai kai ja silleen. Mitäs jos ottaisit sen sinisen pilleri, pistäisit purulelun suuhun ja menisit sinne äidin syliin takaisin. ❤️❤️🤪
Vierailija kirjoitti:
Keitä nuo piilotyöttömät on? Eivät ole työkkärin asiakkaita eikä ttt:kaan? Millä elelevät?
Vanhempien rahoilla, pimeillä töillä, asuvat jossain kesämökissä, josta ei mene vuokraa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tempputyöllistetyt laskettaisiin mukaan työttömiksi työnhakijoiksi, kuten pitäisi laskea, niin työttömiä työnhakijoita olisi yli puoli miljoonaa.
työkokeilussa, 9 e/pv järjestelyissä tms tukitoimien kohteena olevia ei lasketa työllisiksi tilastokeskuksen työttömyystilastoissa. Vain ansiotyö (joko kokoaikainen tai osa-aikainen) tai yrittäjyys lasketaan. Tempputyöllistetyt näkyvät tilastossa työttöminä. Tilastokeskuksen käytössä olevat käsitteet voit itsekin käydä lukemassa täältä: http://www.stat.fi/til/tyti/2019/05/tyti_2019_05_2019-06-25_laa_001_fi…
Entä kuntouttavassa työtoiminnassa olevat? Mihin joukkoon heidät lasketaan? Heitäkin on kymmeniätuhansia.
Työlliseksi lasketaan henkilö joka saa vähintään yhdeltä tunnilta viikossa palkkaa. Työttömäksi lasketaan henkilö joka on ilmoittautunut työkkäriin ja joka ei saa palkkaa mutta ei ole missään aktivointitoimessakaan.
Kuntouttavassa ja muussa olevia ei lasketa kumpaakaan vaan he ovat tilastoissa toimenppiteessä tms. mutta eivät työllisiä eivätkä työttömiä.
Työvoimanpalvelukeskukseen joutuvat ovat mustassa aukossa. Jos ei sinne suostu, putoaa työttömyyspäivärahalta sossun tuelle, jota voidaan leikata 40 prosenttia. Näitäkin on paljon. Työttömyystilastot kaunistuvat!
Vierailija kirjoitti:
Keitä nuo piilotyöttömät on? Eivät ole työkkärin asiakkaita eikä ttt:kaan? Millä elelevät?
esim. säästöillä, sijoitustuloilla, jonkun siivellä?
Vierailija kirjoitti:
Työllisyysprosenttiin pitäisi laskea ainoastaan kokoaikatyössä olevat eikä osa-aika tai muita työkokeilussa ym. olevia. Säälittävää huijata työllisyyden nousulla joka perustuu valheeseen.
Mielestäni mielekkäämpää olisi laskea sitä, kuinka moni on sellaisissa töissä, joita ei tueta yhteiskunnan varoin. Eli myös palkkatukityöt ja soviteltua päivärahaa saavat pitäisi laskea pois.
Vierailija kirjoitti:
Sipilä ja nyt myös Rinne antoivat työttömyyden nousutavoitteet prosentteina vain sen takia, että työssäkäyvien prosentuaalinen osuus tulee kasvamaan joka tapauksessa. Suomessa on paljon eläkeläisiä ja ne poistuvat huomattavasti nopeampaa tahtia kuin työssäkäyvät, minkä takia hallituksen ei tarvitse tehdä käytännössä mitään tavoitteen "saavuttamiseksi".
Täysin totta. Ainakin kymmenen vuotta tästä eteenpäin eläköityvien ikäluokka on noin 10 000 suurempi kuin tilalle tuleva parikymppisten ikäluokka. Samoin on ollut jo monta vuotta ja sekin helpotti Sipilän työllisyysprosentin nostoa.
Ja näistä ikäluokista eläköidytään nimenomaan työelämästä toisin kuin varsinaisista suurista ikäluokista joiden työllisyysaste oli alhaisempi. Yli 50-vuotiaiden työllisyysaste on ollut nousujohdanteinen toisin kuin esim. 30-40-vuotiaiden.
Työllisten kappalemäärä ei ole tainnut juurikaan nousta vai oliko jopa laskenut?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tempputyöllistetyt laskettaisiin mukaan työttömiksi työnhakijoiksi, kuten pitäisi laskea, niin työttömiä työnhakijoita olisi yli puoli miljoonaa.
työkokeilussa, 9 e/pv järjestelyissä tms tukitoimien kohteena olevia ei lasketa työllisiksi tilastokeskuksen työttömyystilastoissa. Vain ansiotyö (joko kokoaikainen tai osa-aikainen) tai yrittäjyys lasketaan. Tempputyöllistetyt näkyvät tilastossa työttöminä. Tilastokeskuksen käytössä olevat käsitteet voit itsekin käydä lukemassa täältä: http://www.stat.fi/til/tyti/2019/05/tyti_2019_05_2019-06-25_laa_001_fi…
Entä kuntouttavassa työtoiminnassa olevat? Mihin joukkoon heidät lasketaan? Heitäkin on kymmeniätuhansia.
Työlliseksi lasketaan henkilö joka saa vähintään yhdeltä tunnilta viikossa palkkaa. Työttömäksi lasketaan henkilö joka on ilmoittautunut työkkäriin ja joka ei saa palkkaa mutta ei ole missään aktivointitoimessakaan.
Kuntouttavassa ja muussa olevia ei lasketa kumpaakaan vaan he ovat tilastoissa toimenppiteessä tms. mutta eivät työllisiä eivätkä työttömiä.
Työvoimanpalvelukeskukseen joutuvat ovat mustassa aukossa. Jos ei sinne suostu, putoaa työttömyyspäivärahalta sossun tuelle, jota voidaan leikata 40 prosenttia. Näitäkin on paljon. Työttömyystilastot kaunistuvat!
no ei ne kauheasti kaunistu, se on se työllisyysluku joka merkkaa ja jota seurataan eniten.