Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
"Pitää olla ensin onnellinen yksin, jotta voi saada hyvän parisuhteen." Miten te yksineläjät huolehditte seksuaalisuudestanne ja arkisen läheisyyden ja jakamisen tarpeista, kun kumppania ei ole?
06.07.2019 |
Olen nelikymppinen vela-nainen. Pitkä parisuhteeni päättyi nelisen vuotta sitten. Elelin sen jälkeen 1,5 vuotta yksinäni ja sitten aloitin deittailun, joka johti kaksi vuotta kestäneeseen uuteen suhteeseen. Tämän suhteen jälkimainingeissa olen alkaut miettiä tuota otsikon hokemaa.
Olen aina kuvitellut olevani juuri sellainen ihminen, joka on onnellinen yksinkin. Viihdyn erinomaisesti omissa oloissani enkä tapaa edes ystäviäni erityisen aktiivisesti. Käytännössä en ole aikuisiällä kuitenkaan kovin pitkiä aikoja yksin asunut. Pisin jakso taitaa olla tämä 1,5 vuoden toipuminen erosta.
Uudessa suhteessani, ja erityisesti nyt sen loputtua, havaitsin itsessäni jonkin verran läheisriippuvuuden merkkejä. Olen mennyt suhteeseen aivan liian positiivisin odotuksin siitä, mitä tulevaisuus tämän miehen kanssa toisi tullessaan. Katsoin siis monesta varoitusmerkistä ohi, ja aloin suhteeseen niistä välittämättä. Suhteessa ollessani asetin miehen itseni edelle ja lopulta kadotin itseni siihen kokonaan. Näin kävi, vaikka olin tietoinen siitä että oma elämä ja omat asiat tulisi asettaa etusijalle. Jotenkin mies vain onnistui (osittain painostamalla ja manipuloimallakin) saamaan minut tilaan, jossa uhrasin itseäni hänen hyvinvointinsa alttarille. Yritin valvoa omiakin etujani ja niiden toteutumista, mutta lopulta totesin että en voi jatkaa suhteessa, jossa minun tarpeeni ja toimeeni tulevat huomioiduksi ainoastaan silloin, kun lähes aggressiivisesti sitä erikseen vaadin.
Myönnän että halusin ja yritin muuttaa kumppaniani itselleni mieleisemmäksi. Tiedän että näin ei yleensä kannata toimia, mutta suhteen alussa mies erikseen monta kertaa sanoi haluavansa muuttua ja kehittyä tietyissä asioissa, ja tarvitsevansa siihen tukea minulta. Yksi näistä oli mm. tupakoinnin lopettaminen, toinen pukeutumistyylin kehittäminen sellaiseksi, joka tukisi paremmin miehen tulevia urasuunnitelmia, ja kaikenlaista muutakin oli. En yleensä lähtisi suhteeseen jossa toista pitää muuttaa, jotta tämä ns. "kelpaisi" minulle, mutta tein tässä poikkeuksen, kun mies erikseen sitä painokkaasti pyysi. Tulokset olivat huonoja. Suhteen loppuvaiheessa mies syytti minua siitä että en hyväksy häntä sellaisena kuin hän on. Tilanne oli sama myös toisin päin; mies yritti myös muuttaa minua enemmän mieleisekseen (vaikka en ollut sellaista pyytänyt ja halunnut).
(jatkuu)
Kommentit (83)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ollut sinkkuna koko elämäni, 35 vuotta. Eipä tässä enää parisuhteesta haaveile kun ei ole ikinä kokenut sellaista.
En hoidakaan ja siksi varmaankin olen niin turhautunut ja heikkohermoinen.
Vierailija kirjoitti:
Ja sama lyhennettynä kiitos
Panettaa mutta ei ole ketään kuka haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Ja sama lyhennettynä kiitos
Pahoittelut tekstiseinästä! Yritin boldata tärkeimmän tuosta viimeisestä kappaleesta, mutta jostain syystä se ei onnistunut. Eli tässä uudestaan:
Haluaisin mielellään ihan konkreettisia käytännön neuvoja tähän tilanteeseen. Miten te sinkut hoidatte näiden tarpeiden toteuttamista? Miten osaatte olla onnellisia yksin? Onko täällä joku ihan aidosti saavuttanut tilan, jossa ei lainkaan kaipaa tai haaveile parisuhteesta, vaan olisi tyytyväinen ja onnellinen vaikka loppuelämä menisi yksin?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eipä noita voi yksin/itsekseen hoitaakaan. Kun aikaa kuluu, ei ne niin usein tule mieleenkään. Siihen siis tottuu.
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut sinkkuna koko elämäni, 35 vuotta. Eipä tässä enää parisuhteesta haaveile kun ei ole ikinä kokenut sellaista.
Minulla taas on nuorempana ollut parisuhteita ja juuri siksi en niistä haaveile. Sinkkuus voittaa parisuhteen (hyvänkin) moninkertaisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja sama lyhennettynä kiitos
Panettaa mutta ei ole ketään kuka haluaa.
Totta kai olisi miehiä, jotka haluaisivat seksiä kanssani. Mutta minä en saa irtoseksistä paljon mitään verrattuna parisuhdeseksiin. Ja kun en voi tällä hetkellä aloittaa uutta parisuhdetta, en saa parisuhdeseksiäkään. Se tuntuu hankalalta ja mietin, miten muut ovat tällaisen tilanteen ratkaisseet.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
TLDR. Kannattaa opetella tiivistämään sanottavansa.
No en tiedä ketään joka olisi "yhtä" onnellinen yksin, jos kuitenkin haluaisi parisuhteen. Voi olla onnellinen mutta ei yhtä onnellinen. Ehkä sillä tarkoitetaan jotain sellaista kuin J Lopez väitti äskettäin kokevansa, että ei nykyään tarvitse parisuhdetta tekemään itseään onnelliseksi vaan se on kiva lisä, eli jos onnellisuus/tyytyväisyys elämään on täysin riippuvainen parisuhteesta eikä osaa päivääkään olla ilman, niin se on huono homma? Olisin minäkin onnellisempi jos saisin entisen koirani tilalle uuden koiran, sillä jos haluaa koiran tai parisuhteen niin tietenkin niiden saaminen yleensä lisää onnellisuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 32v ja olen aina ollut sinkku. Olen liian onnellinen yksin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut sinkkuna koko elämäni, 35 vuotta. Eipä tässä enää parisuhteesta haaveile kun ei ole ikinä kokenut sellaista.
Minulla taas on nuorempana ollut parisuhteita ja juuri siksi en niistä haaveile. Sinkkuus voittaa parisuhteen (hyvänkin) moninkertaisesti.
Mielenkiintoista. Etkö siis kaipaa seksiä, vai riittääkö sinulle irtoseksi?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei mulla ole mitään läheisyyden tarpeita ja kyllä se seksikin unohtuu kun ei ole mitään kummoistakaan mitä muistella/kaivata ja viime kerrasta on yli vuosikymmen. Olen rakentanut elämäni omannäköiseksi enkä jäänyt vatvomaan menneitä muutenkaan.
Tuo on kliseinen sanonta, joka ei millään muotoa pidä paikkaansa. Pääsääntöisesti ihmiset ovat rikkinäisiä ja hukassa itsensä kanssa, oli sitten parisuhdetta tai ei. Onnellisuus on yksittäisiä hetkiä, joihin toki kannattaa pyrkiä, mutta ei sellaista pysyvää onnellisuuden tilaa voi saavuttaa.
Hyvä asia on se, että olet analysoinut toimintaasi parisuhteessa ja ensi kerralla osaat korjata virheesi. Pidä huoli omista tarpeistasi, mutta älä yritä kontrolloida toista. Pätee muihinkin ihmissuhteisiin kuin parisuhteeseen ja siinä voi aina kehittyä.
Aloitusta lukiessa tuli vain helpottunut olo, että on tottunut elämään yksin, eikä tarvitse enää käyttää yhtään aikaa ja energiaa tuollaisten parisuhdesotkujen miettimiseen.
Eron jälkeen useita vuosia sitten minullakin oli vaikeaa kun ei ollut kenen kanssa jakaa niitä arjen asioita, mutta siihen tottuu. Enää en oleta että kaikki asiat pääni sisällä pitää saada jaettua jonkun kanssa, vaan koen asioita itseäni varten. Olen niin tottunut yksin elämiseen etten enää osaa edes ajatella elämää muulla tavalla ja nyt keskityn siihen miten voin tehdä itse itseni onnelliseksi.
Vei minultakin pari vuotta eron jälkeen päästä tähän, mutta nyt olen onnellinen että osasin päästää irti niistä odotuksista mitä parisuhteelle olin asettanut, enkä aloittanut uutta suhdetta vain koska en halunnut olla yksin.
Olen 54, ollut suhteita miesten kanssa, yhden lapsenkin olen kasvattanut. En ole ollut naimisissa ja aina olen viihtynyt myös yksin. Ollut hyviä ja huonoja miehiä, itse olen myös tärvellyt suhteita tyhmyyksissäni. Nykyään ajattelen et en jaksaisi enää suhdetta enkä olisi hyvä kumppani kenellekään. Halut on jokseenkin hävinneet enkä kaipaa ees nukkumakaveria. Joten voin sanoa että en kaipaa enää ketään, näin on hyvä, mulle paras tapa olla.
Myös minusta tuo sanonta on puppua, koska jos ihmistä ei ole lapsena rakastettu, niin ei sitä kunnolla minusta opi aikuisena, ei edes terapiassa, vaikka terapiassa voisikin jollain tavalla oppia elämään järkevästi. Tai voisi ehkä oppia jos terapian jälkeen löytäisi tosi hyvä parisuhteen (miehen), mutta niitä taas on tarjolla kovin vähän. Että aika mahdotonta on. Mutta voi minusta silti elää aika hyvää elämää, esimerkiksi ystävien, lasten ja lemmikkien ympäröimänä. Kosketusta voisi hakea ehkä hieronnasta ja muusta itsensä hemmottelusta tai jostain kevytsuhteista, jos sellaisia kestää ja haluaa.
Tuo oli hyvin sanottu tuo "pääsääntöisesti ihmiset ovat rikkinäisiä". Itse olen ikään kuin hyväksymässä tämän, näin keski-ikäisenä, en enää havittele mitään "hyvää parisuhdetta kunhan olen tullut onnelliseksi itseni kanssa". Olen yrittänyt tätä ja silti löytänyt vain aika huonoja miehiä, olen sitä mieltä että hyviä ei tässä sovinistisessa kulttuurissa ole juuri tarjolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut sinkkuna koko elämäni, 35 vuotta. Eipä tässä enää parisuhteesta haaveile kun ei ole ikinä kokenut sellaista.
Minulla taas on nuorempana ollut parisuhteita ja juuri siksi en niistä haaveile. Sinkkuus voittaa parisuhteen (hyvänkin) moninkertaisesti.
Mielenkiintoista. Etkö siis kaipaa seksiä, vai riittääkö sinulle irtoseksi?
ap
En kaipaa. Seksi on täysin ylimainostettua.
Alue: Aihe vapaa
Olen siis tajunnut toimineeni tuossa suhteessa jonkin verran läheisriippuvalla tavalla, ja haluan välttää saman toistumista jatkossa. Olen lukenut, että ihminen, joka ei tunne itseään kokonaiseksi, menee helposti huonoonkin suhteeseen eikä ole siis riittävän kriittinen suhteen alussa. Juuri näin minulle kävi. Päättelen tästä, että minulla on siis ilmeisesti jotain vajausta omassa itsessäni, ja haluan kasvaa kokonaiseksi ihmiseksi ennen kuin alan uudelleen etsiä kumppania.
Käytännön toteutus kuitenkin mietityttää minua. Olen eron jälkeen elellyt rauhallisesti ja käyttänyt aikaa mm. eron suremiseen. Alan olla siinä ihan hyvässä vaiheessa. Arkielämäni toimii hyvin. Pidän työstäni, vaikka joskus sen haastavuus ylikuormittaa minua. Osaan kuitenkin vastapainoksi levätä riittävästi. Harrastan käsitöitä, lukemista, laulamista ja joogaa, ja saan näistä kaikista nautintoa. Katson joskus tv:stä hyviä sarjoja. Käyn kävelyillä ja nautin luontoelämyksistä. Minulla on pari hyvää, läheistä ystävää ja liuta sellaisia vähemmän läheisiä kaveritason kontakteja. Jotain tunnen kuitenkin puuttuvan.
Pitkin päivää minulle tulee impulsiivista tarvetta jakaa jokin pieni, kiva asia jonkun ihmisen kanssa. Iltaisin ihanin tietämäni tekeminen olisi seksin harrastaminen. Olen tosi seksuaalinen ihminen ja nautin hyvin paljon kosketuksesta ja kiireettömästä seksuaalisesta kontaktista toiseen ihmiseen. Nämä kaksi asiaa - arjen tasolla jatkuvasti tapahtuva oivallusten, ajatuksien ja sattumusten jakaminen, ja seksi - ovat minulle paljon nautinnollisempia kuin monet niistä tekemisistä, joista on mahdollista nauttia yksin. En siis voi rehellisesti sanoa että olisin nyt sinkkuna yhtä onnellinen kuin olin hyvässä parisuhteessa. Onnellisuuteni on kyllä nyt paremmalla tasolla tuohon päättyneeseen suhteeseen verrattuna. Kuitenkin haaveilen päivittäin ihanasta seksistä rakastavan kumppanin kanssa, ja tunnen yksinäisyyttä niinä hetkinä kun saan vaikkapa tärkeän oivalluksen töissä eikä minulla olekaan ketään, jonka kanssa voisin siitä iloita. Myös pienet arjen hellyydenosoitukset - halaukset, suukot ja yhdessä nukkuminen - ovat asia, jota kovasti kaipaan.
En ole tällä hetkellä valmis aloittamaan seuranhakua ja uutta suhdetta, koska minulla on työelämän puolella menossa isompi muutosprosessi, joka vaatii lähes kaiken aikani ja energiani. Tämä päivittäinen kaipaus tuntuu kuitenkin hankalalta. Seksuaalinen haaveiluni kohdistuu edelleen entiseen kumppaniini (seksissä suhteemme toimi erinomaisesti), ja pelkään että jos ex ehdottaisi tapaamista, saattaisin suostua siihen ihan vain siksi että seksi hänen kanssaan on edelleen hyvin houkutteleva ajatus. Tuo mainittu jakamisen tarve taas ei kovin hyvin toteutunut hänen kanssaan, koska hänellä oli vaikeuksia ymmärtää minua ja ajatteluani. Jaan toki tärkeimpiä asioitani myös ystävien kanssa, mutta sellaiset pienet arjen asiat jäävät pyörimään pääni sisälle jonkinlaiseen tyhjiöön. Yksin nukkumaan meneminen tuntuu rehellisesti sanoen kurjalta. Minulla on iso tyyny, jota halaan, mutta kaipan lähelleni toisen ihmisen kehoa ja mm. sitä, että voisin kuunnella toisen hengityksen ääntä.
<strong>Haluaisin mielellään ihan konkreettisia käytännön neuvoja tähän tilanteeseen. Miten te sinkut hoidatte näiden tarpeiden toteuttamista? Miten osaatte olla onnellisia yksin?</strong> Onko täällä joku ihan aidosti saavuttanut tilan, jossa ei lainkaan kaipaa tai haaveile parisuhteesta, vaan olisi tyytyväinen ja onnellinen vaikka loppuelämä menisi yksin? Olen käsittänyt, että vasta sellaisen tilan saavutettuaan ihminen olisi aidosti valmis parisuhteeseen.
Kiitän etukäteen kaikista asiallisista vastauksista.
ap