Miten jotkut työttömät elävät prameammin kuin työssäkäyvät?

Alan olla loppu omaan tilanteeseen. Tämä varmasti kuulostaa kunnon provolta, mutta olkoot.
Olen pienipalkkaisessa duunissa ja rahat just ja just riittää elämiseen. Saan vähän asumistukea, mutten mitenkään kauhean isoa määrää, sillä palkkani on "liian hyvä". Asun ylikalliissa pienessä yksiössä Helsingin "huonommalla puolella", jossa rauhatonta. En omista mitään ylimääräistä (ei autoa, kalliita vempeleitä tai uusimpia älypuhelimia), uusia vaatteita ostan harvoin, yritän syödä suht halvasti ja en käytä mitään päihteitä. Vapaa-aikakin menee kotona yleensä vain kyhjöttäen ja tietokoneella pelaten.
Mulla on muutamia työttömiä kavereita joilla on rahaa melkein saman verran, mutta heillä on varaa lähteä reppureissailemaan, oleilla baareissa ja ajella autoilla. Yksikin asuu Kalliossa ja tuntuu elävän suht "varakasta" elämää (tosin vanhemmat antaa hänelle rahaa). En vain ymmärrä, että miten itse joudun kituuttamaan samoilla summilla kun toiset elää "luksusta", vaikka yritän elää mahdollisimman niukasti.

Aina puhutaan kuinka työttömät on niin ahtaalla, niin tunnutaan unohtavan, että osa työssäkäyvissä elää vieläkin ahtaammissa oloissa. Varsinkin kun tulot heiluu miten sattuu, niin tukienkin haku ei ole niin helppoa.
Olen nuori parikymppinen nainen ja nyt jo tulevaisuus näyttää mustalta. Lapsena haaveilin aina kuinka hankin lapsen ja koiran, mutta kumpaakaan ei ole varaa. Edes miehen löytäminen tuntuu mahdottomalta, kun oon töissä melkeen aina 6 päivää viikosta, joten aikaa treffailuun ei ole.
Olis vaan niin helppoa hypätä jonkun metron alle, mutta en halua kuitenkaan aiheuttaa surua perheelle.

Onko täällä muita pienipalkkaisia jotka haluaisi avautua asiasta?