Pääkirjoitus: Opiskelijan tai työtä vieroksuvan oleilu muiden piikkiin ei ole mikään perusoikeusOsa työikäisistä ja työkykyisistä ihmisistä näyttää olettavan, että yhteiskunnan pitää kustantaa heidän vastikkeeton oleilunsa, vaikka Suomi elää jatkuvasti ve

Vierailija kirjoitti:

Tämmöisten kirjoittajilla ei ole mitään käsitystä siitä, miten työ- ja opiskeluelämä on muuttunut. Tänä päivänä ei vain kävellä töihin, vaan täytyy täyttää monen sivun hakemuksia ns. helppoihinkin duuneihin ja vaaditaan kokemusta ja koulutuksia lähes kaikkeen. Automatisaatio on lisääntynyt. Työelämä on kiivastahtisempaa ja sirpaleisempaa, kun ennen oltiin samassa paikassa eläkkeeseen asti. Nykyään se on harvinaisempaa, vaan täytyy uudelleenkouluttautua useammin, vaihdella työpaikkoja yms. Osa tekee muutamaakin työtä samaan aikaan. Töitä ei yksinkertaisesti riitä kaikille, ei siihen tarvita kuin tilastojen tsekkaaminen. Työttömiä on reilusti enemmän kuin työpaikkoja. Uskon, että suurin osa työttömistä haluaisi töihin, mutta eivät esimerkiksi ikärasismin, pitkäaikaistyöttömyyden tai sairauksien takia pääse. Osalla ei vaan käy tuuri, vaikka halua olisi kuinka. Kilpailu on kovaa, yhteen työpaikkaan voi olla satoja hakijoita. Työttömyys tutkitustikin altistaa fyysisille ja psyykkisille ongelmille.

Opiskelijoiden vetäminen ja haukkuminen oli tähän todella tyhmää. Opiskelu on TYÖTÄ ja aivoille kuormittavaa, sillä uuden oppiminen vie energiaa ja siihen tarvitaan myös palautumista. Opiskeluun kuuluu usein myös låksyt, tentit, kokeet ja esseet eli vapaa-aika ei ala koulupäivän jälkeen. Lsäksi opiskelijat elävät hyvin pienellä rahalla ja usein lainat niskassa eikä työllistyminenkään ole varmaa. Joka kolmas korkeakouluopiskelija kärsii mielenterveysoireiluista ja yhä nuoremmat joutuu hakemaan eläkkeelle, pääsyynä masennus. Sitten vielä syljetään heidän päälle, kuinka vaan ootte laiskoja ja saamattomia. Miksi halveksimme näin suomalaista koulutusta, joka on maailman kärkiluokkaa (tai ainakin oli) ja josta olemme niin ylpeitä ja jotka haluavat tätä mahdollisuutta käyttää työllistyäkseen tulevaisuudessa?

Ja joo, on näitä marginaalissa eläviä työnvieroksujia, mutta ei heitä oikein kadullekaan voi heittää. Jos näin tehtäisiin, niin meidän turvallisuus heikkenisi ja jokaisen pitäisi olla entistä enemmän varuillaan kaduilla ja kodissaan. Sosiaaliturvan idea on myös suojella meitä rikollisuudelta ja turvata vähäosaistenkin mahdollisuus pysyä hengissä ilman rikollisuutta. Tälläkin hetkellä työttömiltä vaaditaan aktiivista työnhakua ja työmarkkinoiden käytettävissä olemista. Pohjoismaiseen hyvinvointivaltioon kuuluu, että kaikista pidetään huolta ja mulle se on ainakin ylpeyden aihe. Monelle ei ilmeisesti ole. Näille suosittelen reissua maihin, missä köyhät on oikeasti kaduilla. Se ei ole kivaa katsottavaa.

Terveisin, masennuksen, burn outin ja parin muun sairauden läpikäynyt (edelleen käyn läpi) nuori aikuinen joka on kokenut myös tahtomattaan työtömyyden ja nyt on päässyt siihen kuntoon, että on löytänyt ihanan alan ja pystyy opiskelemaan. Ilmeisesti sekään ei sit riitä.

Väännetäänkö vielä ratakiskosta. Mitään vakipaikkoja nuorille ei ole ollut sitten 90-luvun laman. Jolloin muuten työttömyysprosentti oli päälle 20 pahimmillaan. Opiskelupaikkoja on enemmän suhteessa väkimäärään kuin ennen ja opintojen vaatimuksia on helpotettu. Ei ole olemassa mitään "ennen", jolloin kaikki oli helpompaa tms, se on ihan harhakuvitelma.

Työelämä on muuttunut, se on totta, mutta pääosin työ on kevyempää ja enemmän automatisoitua ja ihmiset voivat keskittyä ajattelutyöhön. Tämä on suurimmalle osalle hyvä asia, vaikka tietysti aiheuttaa myös muutoksessa hektisyyden tunnetta, kun pitää pysytellä ajan hermoilla kaikessa teknologian muutoksessa jne. Ainoastaan helpot suorittajatason työt ovat aidosti vähentyneet, mikä on tietysti tylsää sellaisten ihmisten kannalta, jotka eivät kykene monimutkaiseen työhön. Muille työelämä on pohjimmiltaan muuttunut mielekkäämmäksi teknologian myötä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen valmistumassa yliopistosta. Olen tehnyt tutkintoni koko ajan työssäkäyden, perheellisenä ja toisella paikkakunnalla asuen. On se kumma kun parikymppiset ei kykene yhtä tutkintoa tekemään päätoimisina ilman yhteiskunnan maksamia lomia enää tekemään. Olen 47v.

Sama täällä, nyt 26v, töitä tehnyt 13 vuotiaasta lähtien (kaikkia paskahommiakin). Tällähetkellä opiskelen ekonomiksi ja teen täyspäiväsesti töitä ja opiskelen vielä vieraalla kielellä. Se on asenteesta ja kasvatuksesta kiinni. Vanhemmat johtanu esimerkillä ja näyttäny, että töiden tekeminen kannattaa. Itse en voisi kuvitellakkaan, että makaisin päivät pitkät kotona ja koko elämä olis sellasta alusta loppuun. Eikö ihmisillä ole enää tavoitteita ja unelmia? Onko oikeasti helpompaa elää koko elämä kädestä suuhun ja miettiä koko elämä millä saa laskut maksettua.

Minun kohdallani se ei ainakaan ollut asenteesta ja kasvatuksesta kiinni vaan ihan puhtaasti terveydestä.

Suomen systeemistä kannattaa nautiskella vielä kun sitä tarjotaan. Itse olen jo 2 vuotta ollut tahallaan työttömänä.

Esim. Helsingissä voi ruuatkin hakea ruokajaoista kun niitä on ympäri kaupunkia joka päivä. Työttömyystuet voi näin halutessaan säästää muihin menoihin. Olen matkaillut ja tehnyt kaikenlaista diipadaapaa. Välillä tehnyt myös sen 300e edestä töitä minkä saa tehdä työttömyyskorvauksen päälle.

Että ei muuta kun jos kateeksi käy niin kokeilemaan työttömyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Suomen systeemistä kannattaa nautiskella vielä kun sitä tarjotaan. Itse olen jo 2 vuotta ollut tahallaan työttömänä.

Esim. Helsingissä voi ruuatkin hakea ruokajaoista kun niitä on ympäri kaupunkia joka päivä. Työttömyystuet voi näin halutessaan säästää muihin menoihin. Olen matkaillut ja tehnyt kaikenlaista diipadaapaa. Välillä tehnyt myös sen 300e edestä töitä minkä saa tehdä työttömyyskorvauksen päälle.

Että ei muuta kun jos kateeksi käy niin kokeilemaan työttömyyttä.

Jokainenhan on täysin vapaa jättäytymään työttömäksi, mukaanlukien arvon toimittaja, elämään tuilla kaupungin vuokrakämpässä juoppojen ja narkomaanien seassa, hakemaan ruokansa leipäjonosta tai illalla alelaputettuna -50%, syrjäytymään, keräämään pulloja ja nauttimaan "leppoisasta" elämästä.

Suomi todellakin on kateellisten maa. En tajua miten ne kenellä on kaikki: hyvä vakituinen palkallinen työ, terveyttä, perhe, oma koti ja palkalliset lomat, työterveydenhuolto, eläkkeet jne. viitsii julkisesti nurista jostain tukisatasista opiskelijoille ja työttömille. Ihan kun oltaisiin jossain hiekkalaatikolla "mutku noi saa ilmaista rahaa, ei oo reiluu!" Joo saa, kun heillä ei mitään muuta ole..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No onhan tuo osin totta. Meillä on ihmisiä, joille on itsestäänselvyys että valtio maksaa ja itse ei tarvitse edes yrittää. Turha sitä on kieltää.

Opiskelijoiden dissaaminen taas on vähän hassua. Ei opintotukia niin kauaa saa, että siinä kauheasti löysäiltäisiin. Toki tässäkin olen sitä mieltä, että opiskelijoiden osa-aika työtä pitäisi tukea rakentamalla opinnot niin, että se on mahdollista.

Ylipäänsä sosiaaliturva tarvitsee isoa remonttia, jossa työnteko kannattaa aina ja kaikki pienikin yritteliäisyys on aina plussaa. Ei niin, että vaikkapa osa-aikatyö pahimmillaan vie isompiin ongelmiin kuin makaileminen.

Suomessa on jo tutkitusti olematon työsuhdeturva. Palkat eivät ole nousseet tai työttömyys parantunut, vaikka sitä on perusteltu leikkaamalla niin irtisanomis- kuin sosiaaliturvasta. Edes ne verojen alentamiset eivät tuoneet mitään oleellista muutosta, kuten työantajien kela-maksujen poisto, mitä oikeisto ajoi vuosia sitten.

Tällä menolla yhä useampi - oikeasti - yrittävä nuorempi taho tulee siihen lopputulemaan, että muualla Euroopassa saa paremmat oltavat. Siinähän sitten olette makoilemisinne.

Fakta on se, että vaikka työttömyys- ja sosiaaliturva lopetettaisiin huomisesta lähtien, se palkkaa nosta senttiäkään. Sen sijaan se tulee vaikuttamaan tulevaisuudenuskoon, lastentekoon ja moneen muuhun yhteiskunnan kannalta elintärkeään asiaan.

Sitä on muuten ihan tutkittu millä tasolla suomen sossuturva on, ja se on romanian tasolla, siis saman maan, josta tulee kerjäläiset. Että siinäpä faktaa. Sitten vielä joku hidas miettii miksi syntyvyys on nälkävuosien tasolla ja alempikin. Ei ole töitä joissa järjellinen palkka, ja sossuturva romanian tasolla.

Tietysti suurin osa on hidasälyisiä eikä tajua kokonaiskuvaa, vain oman tilanteen, siksi äänestämiselläkään mikään ei muutu.

Valoja päälle nyt. Huvikseenko ne Romaniassa nukkuvat kaduilla ja kulkevat rievuissa? Jos kerran sossuntuet ovat samantasoisia kuin Suomessa ja täällä ei tuollaista näe. Miten joku voi oikeasti uskoa tuollaisen tutkimuksen... ymmärrän että kaikilla ei ole mahdollista vierailla Romaniassa mutta joku käsitys uutisista ja netistäkin pitäisi saada. Valoja päälle, sanon vielä kerran.

Mä oon ite työtön tradenomi.Menen kyllä heti töihin kun jostain löytyy vähänkin koulutukseeni liittyvää työtä.

Sen verran nuoruudessakin hanttihommia tehnyt ettei hanttihommiin tai matalapalkan töihin enää kiinnosta mennä.

Lisään tähän että reservin alikessuna kaikki armeijan käymättömät sekä naiset ymmärtävät että minun taustalla ja tekemilläni uhrauksilla on oikeus kranttuillakin mihin töihin menen !

Tuota omaisuutta ja säästöjäkin on sen verran että tukien lisäksi pärjään työttömänä kauan - hyvin kauan.

Mutta näyttäkääs 42-vuotiaalle korkeakoulutetulle miehelle koulutusta vastaavaa työtä niin menen. Palkavaatimus on ikäni/taustani keskiarvo. Olisko 40+ ikästen korkeakoulutettujen miesten palkkakeskiarvo noin 3500-3700€/kk eri lähteistä riippuen?

I'am also able to describe my core competences in English language.

Jag pratar också svenska.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen valmistumassa yliopistosta. Olen tehnyt tutkintoni koko ajan työssäkäyden, perheellisenä ja toisella paikkakunnalla asuen. On se kumma kun parikymppiset ei kykene yhtä tutkintoa tekemään päätoimisina ilman yhteiskunnan maksamia lomia enää tekemään. Olen 47v.

Sama täällä, nyt 26v, töitä tehnyt 13 vuotiaasta lähtien (kaikkia paskahommiakin). Tällähetkellä opiskelen ekonomiksi ja teen täyspäiväsesti töitä ja opiskelen vielä vieraalla kielellä. Se on asenteesta ja kasvatuksesta kiinni. Vanhemmat johtanu esimerkillä ja näyttäny, että töiden tekeminen kannattaa. Itse en voisi kuvitellakkaan, että makaisin päivät pitkät kotona ja koko elämä olis sellasta alusta loppuun. Eikö ihmisillä ole enää tavoitteita ja unelmia? Onko oikeasti helpompaa elää koko elämä kädestä suuhun ja miettiä koko elämä millä saa laskut maksettua.

Miten sä noin vanhana opiskelet vielä? Sunhan olisi pitänyt valmistua jo 24-vuotiaana.  Ylpeilet "saavutuksista", jotka olet saanut tuurilla. Omia vanhempiaan kun ei voi valita ja sitä kasvatusta. Mä oon alkoholistiperheestä, huostaanotettu, suoraan lukiosta Kauppakorkeaan päässyt. Huolimatta vaikeasta masennuksesta (lapsuus) valmistuin 5 vuodessa hyvin arvosanoin. Opiskeluaikoina olin  joka kesätöissä ja tein 3. vuodesta 1-2 päivää oman alan töitä+kaikki vapaat, milloin ei ollut luentoja sekä yhden lapsen. 

Mutta mun ero suhun on, että tajuan, kuinka onnekas olen, että huolimatta vaikeuksistani olen saanut tehtyä opinnot ja saanut ilman suhteita töitä lamavuosina. Tosi moni ekonomiystävä oli stockan kassalla ollut töissä, paitsi niitäkään hommia ei enää oikein ole. Olen kiitollinen yhteiskunnan tuesta (terapia, ilmaiset opinnot, opintotuet ym) ja haluan tehdä myös parhaani auttaakseni muita. Tosi moni ei ole niin onnekas, vaikka kuinka haluaisi töitä, ei saa niitä. Jos oman alan töitä ei ole, ja haluaa kouluttautua uudestaan, on tosi vaikeaa päästä uudistusten takia opiskelemaan. Monella ystävälläni on mt-ongelmia, osa taiteilee työelämässä, osa on kuntoutustuella, eläkkeellä tms. Onpa näin 30-vuotiaana, joillain fyysisiä sairauksia tai onnettomuutta tms, minkä vuoksi ollaan eläkkeellä/pitkällä sairaslomalla.

Harva asia oikeasti on vain asenteesta kiinni. Jos on saanut hyvän perheen ja kasvatuksen, voi olla siitä todella kiitollinen, sillä monella ei sellaista luksusta ole eikä se ole omaa ansiota (kuten tunnut ajattelevan). Oi, kunpa elämä olisikin vain asenteesta kiinni! Vaikka asennettahan se on paljon enemmän vaatinut niiltä ihmisiltä, jotka ylipäätänsä ovat hengissä, esim. siltä, jota on pienestä lapsesta asti hyväksikäytetty ja turvaverkko fyysisesti, henkisesti ja taloudellisesti on olematon kuin sinulta, joka on saanut vanhemmat ja hyvän esimerkin jo lapsuudesta.

Vierailija kirjoitti:

Olen toimittajan ohjeiden mukaisesti mallkelpoisesti hankkinut elämänkokemusta tekemällä osa-aikaista siivoustyötä ja rahoittanut sillä kaksi korkeakoulututkintoa. Koenkin investoineeni tulevaisuuteeni, sillä valmistumiseni jälkeen olen työnantajien silmissä lähinnä erittäin pätevä siivoustyön ammattilainen. Maksan mielelläni investointini takaisin yhteiskunnalle 1500 euron nettopalkastani. Siinä voi tosin kestää vähän aikaa. 

Ei noita hanttihommia ole tarkoitus loputtomiin tehdä. Viimeistään kandin, mutta mieluummin jo toisen opiskeluvuoden jälkeen olisi syytä hakeutua niihin oman alan hommiin vaikka väkisellä. Suomessa se oman alan työkokemus on todella tärkeää hankkia opintojen aikana. Ei kukaan palkkaa valmistunutta, jolla ei ole oman alan työkokemusta. Siivoamalla pätevöityy todellakin vain siivoojaksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämmöisten kirjoittajilla ei ole mitään käsitystä siitä, miten työ- ja opiskeluelämä on muuttunut. Tänä päivänä ei vain kävellä töihin, vaan täytyy täyttää monen sivun hakemuksia ns. helppoihinkin duuneihin ja vaaditaan kokemusta ja koulutuksia lähes kaikkeen. Automatisaatio on lisääntynyt. Työelämä on kiivastahtisempaa ja sirpaleisempaa, kun ennen oltiin samassa paikassa eläkkeeseen asti. Nykyään se on harvinaisempaa, vaan täytyy uudelleenkouluttautua useammin, vaihdella työpaikkoja yms. Osa tekee muutamaakin työtä samaan aikaan. Töitä ei yksinkertaisesti riitä kaikille, ei siihen tarvita kuin tilastojen tsekkaaminen. Työttömiä on reilusti enemmän kuin työpaikkoja. Uskon, että suurin osa työttömistä haluaisi töihin, mutta eivät esimerkiksi ikärasismin, pitkäaikaistyöttömyyden tai sairauksien takia pääse. Osalla ei vaan käy tuuri, vaikka halua olisi kuinka. Kilpailu on kovaa, yhteen työpaikkaan voi olla satoja hakijoita. Työttömyys tutkitustikin altistaa fyysisille ja psyykkisille ongelmille.

Opiskelijoiden vetäminen ja haukkuminen oli tähän todella tyhmää. Opiskelu on TYÖTÄ ja aivoille kuormittavaa, sillä uuden oppiminen vie energiaa ja siihen tarvitaan myös palautumista. Opiskeluun kuuluu usein myös låksyt, tentit, kokeet ja esseet eli vapaa-aika ei ala koulupäivän jälkeen. Lsäksi opiskelijat elävät hyvin pienellä rahalla ja usein lainat niskassa eikä työllistyminenkään ole varmaa. Joka kolmas korkeakouluopiskelija kärsii mielenterveysoireiluista ja yhä nuoremmat joutuu hakemaan eläkkeelle, pääsyynä masennus. Sitten vielä syljetään heidän päälle, kuinka vaan ootte laiskoja ja saamattomia. Miksi halveksimme näin suomalaista koulutusta, joka on maailman kärkiluokkaa (tai ainakin oli) ja josta olemme niin ylpeitä ja jotka haluavat tätä mahdollisuutta käyttää työllistyäkseen tulevaisuudessa?

Ja joo, on näitä marginaalissa eläviä työnvieroksujia, mutta ei heitä oikein kadullekaan voi heittää. Jos näin tehtäisiin, niin meidän turvallisuus heikkenisi ja jokaisen pitäisi olla entistä enemmän varuillaan kaduilla ja kodissaan. Sosiaaliturvan idea on myös suojella meitä rikollisuudelta ja turvata vähäosaistenkin mahdollisuus pysyä hengissä ilman rikollisuutta. Tälläkin hetkellä työttömiltä vaaditaan aktiivista työnhakua ja työmarkkinoiden käytettävissä olemista. Pohjoismaiseen hyvinvointivaltioon kuuluu, että kaikista pidetään huolta ja mulle se on ainakin ylpeyden aihe. Monelle ei ilmeisesti ole. Näille suosittelen reissua maihin, missä köyhät on oikeasti kaduilla. Se ei ole kivaa katsottavaa.

Terveisin, masennuksen, burn outin ja parin muun sairauden läpikäynyt (edelleen käyn läpi) nuori aikuinen joka on kokenut myös tahtomattaan työtömyyden ja nyt on päässyt siihen kuntoon, että on löytänyt ihanan alan ja pystyy opiskelemaan. Ilmeisesti sekään ei sit riitä.

Väännetäänkö vielä ratakiskosta. Mitään vakipaikkoja nuorille ei ole ollut sitten 90-luvun laman. Jolloin muuten työttömyysprosentti oli päälle 20 pahimmillaan. Opiskelupaikkoja on enemmän suhteessa väkimäärään kuin ennen ja opintojen vaatimuksia on helpotettu. Ei ole olemassa mitään "ennen", jolloin kaikki oli helpompaa tms, se on ihan harhakuvitelma.

Työelämä on muuttunut, se on totta, mutta pääosin työ on kevyempää ja enemmän automatisoitua ja ihmiset voivat keskittyä ajattelutyöhön. Tämä on suurimmalle osalle hyvä asia, vaikka tietysti aiheuttaa myös muutoksessa hektisyyden tunnetta, kun pitää pysytellä ajan hermoilla kaikessa teknologian muutoksessa jne. Ainoastaan helpot suorittajatason työt ovat aidosti vähentyneet, mikä on tietysti tylsää sellaisten ihmisten kannalta, jotka eivät kykene monimutkaiseen työhön. Muille työelämä on pohjimmiltaan muuttunut mielekkäämmäksi teknologian myötä.

Alapeukkujen määrästä päätellen moni on eri mieltä, mutta perustelkaa toki? Itse olen ollut nuori opiskelija pahimmassa lamassa ja muistan hyvin sen ahdistuksen vanhemmilla opiskelu kavereilla, kun töistä ei ollut toivoakaan, ei edes pätkistä. Yhtäkään varmaa työpaikkaa ei ole ollut itsellä tai kavereilla, kyllä kaikki on tehneet pätkää, olleet työttöminä, ja vasta tyyliin 30+ on ihmiset niitä vakipaikkoja isommissa mittakaavoissa saaneet.

Työ on myös todella paljon mielekkäämpää nykyään. Ei tarvitse pyöritellä turhaa paperia, pitää isoja paperiarkistoja, tehdä tylsää ja mekaanista lukujen kopiointia käsin jne. Vaan voi oikeasti tehdä mielekästä aivotyötä. Olihan tietokoneet tottakai silloin kun aloittelin työuraa, mutta käyttö oli vielä aika vaatimatonta.

Ei oikeasti ole mitään kulta-aikoja, jolloin on ollut varmoja töitä, taattuja opiskelupaikkoja jne. Kasarilla oli muutaman vuoden jakso, kun oli lähes täystyöllisyys, sen sijaan sitä ennen oli suurtyöttömyyttä ja muutenkin elämä kaikin puolin ankarampaa. Ja 90-luvun laman jälkeen ei ole ollut mitään varmaa enää. Minne aikoihin ihmiset oikein haikailevat, kun ennen oli muka kaikki paremmin ja minkä ikäinen porukka näin tekee?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Höpönlöpön, kaikki menevät työhön, jos palkka ja työolot ovat kohdillaan. Sekä etäisyys sopii.

Etäisyydellä ei ole mitään tekemistä sen kanssa ottaako töitä vastaan vai ei. Tavarat muuttoautoon ja menoksi työn perässä. Eikä sekään ole mikään este, että joutuisi asumaan eri paikkakunnalla kuin muu perhe. Vapaapäivät ja lomat ovat sitä varten, että ehtii olla perheen kanssa.

Työolot ja palkka ovat myös työntekijästä kiinni. Kun teet työsi hyvin ja huolella, voi aina käyttää muutamia neuvotteluvaltteja, jotta palkka nousee enemmän kuin muilla ja / tai työehdot ovat muuten itselle paremmat.

Itkupotkuraivarin joka vastoinkäymisen jälkeen vetäistä luusereista ei vain ole mihinkään, joten ei heitä tarvitse yhteiskunnankaan paapoa.

Viranomaisilla ovat omat näkemyksensä, eli Suomi on jaettu työssäkäyntialueisiin, sattuneesta syystä. Sinähän varmasti itsekin laitat tavarasi muuttoautoon, ja jätät perheesi sinne entiselle kotipaikkakunnalle, eiköstä joo? Ja se talokin menee myyntii puoleen hintaan, eikä kirpaise sitten missään. Pienipalkaiselle aivan erityisen hieno diili - rahat upposivat työn ja kodin väliseen pendelöintiin, mutta kotona niistä ei nähty vilaustakaan.

Suomen ongelma on 300 000 työtöntä ja olematon määrä työpaikkoja. Ihan sama, vaikka noista 300 000 suurin osa viettäisi railakasta elämää, koska työttömänä ne olisivat kuitenkin. Taitaa joitakin pelottaa se aktivointi-klausuulin poistaminen laista...

Ei ole mitään ongelmaa asua kahdella eri paikkakunnalla. Olen itsekin 4 vuotta kulkenut 800 km/ vko, kun vaimo oli töissä sellaisella alalla, ettei töitä tuon 4 vuoden aikana löytynyt lähempää. Itse taas opiskelin alaa, jota ei Suomessa ollut silloin mahdollista opiskella lähempänä kotiamme. Ihan hyvin riitti opintoraha+opintolaina+asumislisä vaimon palkan kanssa, kun priorisoitiin menoja. Lomia ei ollut varaa pitää ja töitä tein kesät.

Jos ei ole molemmilla töitä tai epävarma työtilanne, niin miksi ostaa oma asunto, jos ei ole mahdollista pitää sitä, mikäli työt loppuvat tai tarvitsee yht'äkkiä muuttaa toiselle puolelle Suomea.

Mitä aktiivimalliin tulee, niin sitä ei todellakaan pitäisi purkaa vaan tiukentaa. Oikeasti, jos on terve ja muutenkin työkyinen, pitää olla valmis tekemään niitä töitä, joita saatavilla on tai tulla muuten omillaan toimeen. Kerran Jumala ja maalaistalot eivät laiskoja elätä, niin miksi yhteiskunnan pitäisi tehdä niin.

Ja kuinka monta lasta teillä on ja iät kiitos! Miten olette lasten asiat järjestäneet kun toinen asuu noin kaukana? Miten rahanne riittävät perheasunnon vuokraan ja toiseen pienemmän asunnon vuokraan?

Mitä aktiivimalliin tulee niin iso epäkohtahan siinä juuri onkin se että se koskee myös sairaita ja työkyvyttömiä, heille se on automaattinen leikkuri. Kukaan ei ota töihin sairaslomalla olevaa edes muutamaksi tunniksi.

Kun aloitin ammattikorkean, siellä komennettin että opiskelun ohella töissä käyvien täytyisi lopettaa työt, jotta he voisivat keskittyä opiskeluun.

Työtä vieroksuvasta tuli mieleen, että ex-miehen sisko asui muuttotappiopaikkakunnalla työttömänä. 40km päässä olisi ollut töitä, mutta "lasten takia" ei ottanut vastaan. Halusi siis olla kotona työttömänä, lapset olivat jo yläasteikäisiä. Lasten isä ei antanut lasten muuttaa isompaan kaupunkiin, miehen sisko koki työmatkan liian pitkäksi. Hänellä on auto ja oli uudessa parisuhteessakin, ihan vaan ei halunnut töihin. Ei hänen olisi tarvinnut muuttaa kotoaan, vaan tehdä töitä toisella paikkakunnalla, kuten tuhannet muutkin suomalaiset.

Kyseiseltä paikkakunnalta tosi moni käy töissä täällä 40km päässä, Helsingissä se on ihan normityömatka TOSI monella perheellisellä. Myös täältä isosta kaupungista tuolla pikkupaikkakunnalla käyvät töissä opettajat ja virkamiehet (ne keitä siellä enää on, Kelan konttorikin lopetettiin).

Mun mielestä on järkyttävää, että työttömyystukea annetaan ihmiselle, joka ei suostu ottamaan vastaan töitä 40km päästä. Pitäisi oikeasti käyttää jotain tarveharkintaa ja yksilöidä, kenen kuuluu mennä töihin ja kenen ei.

Autottoman ja alle kouluikäisten lasten yh-vanhempien haluttomuuden ottaa vastaan töitä 40km päästä ymmärrän, ei ole varaa hankkia autoa välttämättä ja lasten hoito on hankala järjestää päiväkodin aukiolojen mukaan. Mutta isojen lasten kotona loisivaa vanhempaa ei tulisi tukea siinä, että hän ei suostu menemään koulutusta vastaavaan työhön toiselle paikkakunnalle. 

PeliMies76 kirjoitti:

Mutta näyttäkääs 42-vuotiaalle korkeakoulutetulle miehelle koulutusta vastaavaa työtä niin menen. Palkavaatimus on ikäni/taustani keskiarvo. Olisko 40+ ikästen korkeakoulutettujen miesten palkkakeskiarvo noin 3500-3700€/kk eri lähteistä riippuen?

Sinähän et vaadi, vaan pyydät palkkaa. Se taas määräytyy osaamisesi, eikä iän tai taustan mukaan. Sanotaanko että pitkäaikaistyöttömälle tradelle palkka on jossain 3000€ kieppeillä ja vähenee jokaista työttömyysvuotta kohden, koska kello tikittää työelämästä syrjäytyneelle.

Jos on helppoa opiskella vaikka kokopäivätyön ohella, niin miksi työssä olevat eivät paranna osaamistaan opiskelemalla lisää? Vai voisivatko ne kenties häiritä toinen toistaan?

Vierailija kirjoitti:

Jos on helppoa opiskella vaikka kokopäivätyön ohella, niin miksi työssä olevat eivät paranna osaamistaan opiskelemalla lisää? Vai voisivatko ne kenties häiritä toinen toistaan?

Tai pitäisikö opintovapaat poistaa?

Vierailija kirjoitti:

Jos on helppoa opiskella vaikka kokopäivätyön ohella, niin miksi työssä olevat eivät paranna osaamistaan opiskelemalla lisää? Vai voisivatko ne kenties häiritä toinen toistaan?

Hyvin monet opiskelevatkin. Itse olen tehnyt kaksi ammattitutkintoa työn ohessa ja saanut niistä paljon uutta työuralleni.

Opiskelijoilla on asiat hyvin verrattuna kasari-ysäriin. silloin pääasiallinen tuki oli kaikki opintolainaa - asuimistuki ja opintoraha yhteensä puoleen 3 h solukämpän vuokrasta. Lomat oltiin töissä ja jos osa oltiin lomalla niin tietenkin palkatta.

Se mitä opiskelijat ovat sössineet ovat opintojen alkamisen ja tekemisen aivan liian vaikeaksi. Halutaan, että voidaan osoittaa osaaminen reaaliaineissa erikseen ja hajotettiin reaali kymmeneksi ainekohtaiseksi tutkinnoksi, johon pärjätäkseen pitää nipottaa niitä kaikkia, kun ennen riitti että keskittyi yhteen-kahteen. Tämä tarkoittaa, että kaikkien työkuorma lisääntyi valtavasti ylioppilaskirjoituksiin. Sitten haluttiin, että yliopistot säilyttävät pääsykokeet, niin että lukion kusaisseet ja ylppäreissä munanneet (miten sekään voi olla enää mahdollista, kun tutkinnon voi suorittaa kolmessa erässä?)  saavat mahdollisuutensa. No, sehän taas tarkoitti sitä, että pitää nipottaa paitsi ylppäreihin, myös pääsykokeisiin.  Taas lisää duunia, ja lopputulema on kuitenkin se, että valituiksi tulevat suunnilleen ne samat kuin muutenkin tulisivat valituiksi. Heikoimmat siis ovat vain lisänneet oman työkuormansa massiivisiksi.

Paremmat on kuitenkin aina parempia ja lukevat aina sen verran enemmän, että tulevat valituiksi ennen muita.

Ja sitten se, että peruskoulun ja lukion aikana ei kuulu mitenkään tehdä pitkäjännitteistä työtä toisaalta opiskelumenetelmien haltuun ottoon tai sen miettimiseen, miksi voisi ruveta isona. Pitää pitää välivuosia ja huilailla ja sitten hakea 10 vuoden ajan eri kouluihin, kun huomaa ettei a, b tai c sittenkään ollutkaan just se mun oma juttu. 

Onko siis ihme, että masennutaan ja syrjäydytään ja paletaan loppuun?

Vierailija kirjoitti:

Työtä vieroksuvasta tuli mieleen, että ex-miehen sisko asui muuttotappiopaikkakunnalla työttömänä. 40km päässä olisi ollut töitä, mutta "lasten takia" ei ottanut vastaan. Halusi siis olla kotona työttömänä, lapset olivat jo yläasteikäisiä. Lasten isä ei antanut lasten muuttaa isompaan kaupunkiin, miehen sisko koki työmatkan liian pitkäksi. Hänellä on auto ja oli uudessa parisuhteessakin, ihan vaan ei halunnut töihin. Ei hänen olisi tarvinnut muuttaa kotoaan, vaan tehdä töitä toisella paikkakunnalla, kuten tuhannet muutkin suomalaiset.

Kyseiseltä paikkakunnalta tosi moni käy töissä täällä 40km päässä, Helsingissä se on ihan normityömatka TOSI monella perheellisellä. Myös täältä isosta kaupungista tuolla pikkupaikkakunnalla käyvät töissä opettajat ja virkamiehet (ne keitä siellä enää on, Kelan konttorikin lopetettiin).

Mun mielestä on järkyttävää, että työttömyystukea annetaan ihmiselle, joka ei suostu ottamaan vastaan töitä 40km päästä. Pitäisi oikeasti käyttää jotain tarveharkintaa ja yksilöidä, kenen kuuluu mennä töihin ja kenen ei.

Autottoman ja alle kouluikäisten lasten yh-vanhempien haluttomuuden ottaa vastaan töitä 40km päästä ymmärrän, ei ole varaa hankkia autoa välttämättä ja lasten hoito on hankala järjestää päiväkodin aukiolojen mukaan. Mutta isojen lasten kotona loisivaa vanhempaa ei tulisi tukea siinä, että hän ei suostu menemään koulutusta vastaavaan työhön toiselle paikkakunnalle. 

No tämä onkin aivan eri asia, 40km on normaali työmatka varsinkin jos on auto käytössä. Olen itse käynyt autottomana julkisilla töissä 80km päässä. Oli kyllä raskasta kun työmatkoihin meni 4h päivässä. Lapset olivat päiväkoti-ikäisiä joten mies joutui täysin hoitamaan viennit ja haut. Yksinhuoltajana tämä ei olisi kyllä mitenkään onnistunut koska lasten päivät hoidossa olisivat olleet aivan kohtuuttomat. Jaksoin tätä 2v ja sitten kouluttauduin uudelleen alalle jossa töitä on joka puolella. Mikä helpotus vaikka palkka laskikin hieman!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työtä vieroksuvasta tuli mieleen, että ex-miehen sisko asui muuttotappiopaikkakunnalla työttömänä. 40km päässä olisi ollut töitä, mutta "lasten takia" ei ottanut vastaan. Halusi siis olla kotona työttömänä, lapset olivat jo yläasteikäisiä. Lasten isä ei antanut lasten muuttaa isompaan kaupunkiin, miehen sisko koki työmatkan liian pitkäksi. Hänellä on auto ja oli uudessa parisuhteessakin, ihan vaan ei halunnut töihin. Ei hänen olisi tarvinnut muuttaa kotoaan, vaan tehdä töitä toisella paikkakunnalla, kuten tuhannet muutkin suomalaiset.

Kyseiseltä paikkakunnalta tosi moni käy töissä täällä 40km päässä, Helsingissä se on ihan normityömatka TOSI monella perheellisellä. Myös täältä isosta kaupungista tuolla pikkupaikkakunnalla käyvät töissä opettajat ja virkamiehet (ne keitä siellä enää on, Kelan konttorikin lopetettiin).

Mun mielestä on järkyttävää, että työttömyystukea annetaan ihmiselle, joka ei suostu ottamaan vastaan töitä 40km päästä. Pitäisi oikeasti käyttää jotain tarveharkintaa ja yksilöidä, kenen kuuluu mennä töihin ja kenen ei.

Autottoman ja alle kouluikäisten lasten yh-vanhempien haluttomuuden ottaa vastaan töitä 40km päästä ymmärrän, ei ole varaa hankkia autoa välttämättä ja lasten hoito on hankala järjestää päiväkodin aukiolojen mukaan. Mutta isojen lasten kotona loisivaa vanhempaa ei tulisi tukea siinä, että hän ei suostu menemään koulutusta vastaavaan työhön toiselle paikkakunnalle. 

No tämä onkin aivan eri asia, 40km on normaali työmatka varsinkin jos on auto käytössä. Olen itse käynyt autottomana julkisilla töissä 80km päässä. Oli kyllä raskasta kun työmatkoihin meni 4h päivässä. Lapset olivat päiväkoti-ikäisiä joten mies joutui täysin hoitamaan viennit ja haut. Yksinhuoltajana tämä ei olisi kyllä mitenkään onnistunut koska lasten päivät hoidossa olisivat olleet aivan kohtuuttomat. Jaksoin tätä 2v ja sitten kouluttauduin uudelleen alalle jossa töitä on joka puolella. Mikä helpotus vaikka palkka laskikin hieman!

Niinpä, mutta juuri tuollaisen ex-miehen siskojen takia kaikki työttömät leimataan loisiksi. Jokaisen tilanne on erilainen ja voisin vaikka vannoa, että Suomessa on tuhansia sellaisia työttömiä kuin tuo miehen sisko. Hän koki oikeudekseen elää työttömyyskorvauksella ja odottaa, että omalle paikkakunnalle tulee töitä tarjolle. Jos kylästä suljetaan kaikki virastot ja siellä on kaksi kauppaa ja ei edes grillikioskia enää, niin tasan tarkkaan tietää, ettei niitä työpaikkoja tule.

Sitten itketään aikanaan kun on niin pieni eläke ja ei pärjää. Jotain korvamerkintää pitäisi kyllä tehdä työttömien tapauksessa ja yksilöidä kunkin hakijan tilanne. Jos lapset ovat isoja ja auto käytössä, niin 40km työmatka on ihan iisi. Kaiken lisäksi miehen sisko käy Venäjän puolella tankkaamassa, eli ei ole edes bensakulut se syy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on helppoa opiskella vaikka kokopäivätyön ohella, niin miksi työssä olevat eivät paranna osaamistaan opiskelemalla lisää? Vai voisivatko ne kenties häiritä toinen toistaan?

Hyvin monet opiskelevatkin. Itse olen tehnyt kaksi ammattitutkintoa työn ohessa ja saanut niistä paljon uutta työuralleni.

Jos puhutaan yliopistotutkinnoista.