Lue keskustelun säännöt.
Nuoriso jakautuu menestyjiin ja kotona istujiin. Ns. neet-nuoret yleistyneet hälyttävästi yhteiskunnassa
05.07.2019 |
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006162462.html
"Raportti tarkasteli 15–24-vuotiaita. Grönlannissa neet-nuorten osuus oli Pohjoismaiden suurin, 33,6 prosenttia. Toiseksi suurin se oli Pohjois- ja Itä-Suomessa, 10,9 prosenttia. Myös Ruotsin maaseudulla on ongelmia.
”Suomessa kyse on pitkälti ’taantuman uhreista’. Koulutuksista valmistumisen prosentti on Pohjoismaiden mittapuulla hyvä, mutta sitten töitä ei löydy”, Karlsdóttir kertoo.
Ruotsissa erityisongelma on hemmasittare, kotona istujat. He ovat lapsia ja nuoria, jotka vain lakkaavat käymästä koulussa. Heitä on paljon jo peruskoulussa. Moni jää istumaan tietokoneensa ääreen.
Karlsdóttirin mukaan nuoriso jakautuu yhä selvemmin niihin, jotka menestyvät, ja niihin, jotka eivät menesty. Kuilu uhkaa syvetä."
Näitä ns. neet-nuoria on todella paljon. Ominaista heille on, että ovat opiskelun ja työelämän ulkopuolella. He ovat usein syrjäytyneet kotiinsa, ja kuluttavat aikansa videopelejä pelaten ja netissä lorvimalla.
Kuinka yhteiskunta voisi auttaa tällaisia nuoria ja kuinka heidät saataisiin ottamaan apua vastaan? Tuleeko meidän vain hyväksyä kiltisti, että tällainen polarisaatio yleistyy jo heti nuoruudessa, ja perhetausta määrittää pitkälti sitä, tuleeko ihmisestä häviäjä vai menestyjä?
Kommentit (85)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aluksi oltin huolissaan siitä, että ihmisiä syrjäytyy ,kun ei ole varaa ostaa tietokonetta ja liittyä nettiin.
Nyt taas ollaan huolissaan siitä, että ihmisiä syrjäytyy .koska he 'roikkuvat' liikaa netissä.
Eli ei hyvä siis niin,eikä näin.
Eli aina voidaan löytää jotain, mikä 'nollaa koko pistetilin'....
Vierailija kirjoitti:
Persettä ylös penkistä ja ulos tekemään töitä. Niin moni tuttavani alle 30v kuvittelee, että valmistuminen AMKsta oli uroteko ja nyt voi istua himassa ja odotella, että työnantaja soittaa ja tarjoaa helpon siistin sisäduunin 3k€\kk palkalla.
Ei mene ihan nuin. Täytyy olla omaaloitteinen ja tehdä työtä, johon sattuu pääsemään. Samalla voi päivitellä cvtä ja hakea niihin unelmaduuneihin.
Suurin ongelma on liian hyvät tuet.
Ei se ihan noin ole mennyt enää vuosikymmeneen (taantuman alettua). Itse valmistuin ensimmäiseen ammattiin juuri siihen aikaan, kun maailmantalous teki mahalaskun. En saanut enää viimeistä opintojen aikaista harjoitteluakaan, sanottiin, ettei ole töitä tai ei voida ottaa nyt. Jouduin laittamaan y-tunnuksen ja tekemään sen kautta harjoittelun, että sain paperit ulos.
Sen jälkeen olen tehnyt ja hakenut ihan kaikkia mahdollisia töitä, opiskellut uuden ammatinkin, kun aiemmalle alalle oli niin vaikea työllistyä. Suurimmasta osasta paikkoja ei hakemukseen vastata mitään -ihan sama hakeeko siivoojaksi vai asiantuntijatehtävään (kärjistetty esimerkki). Monta kertaa olen sitä yrittäjyyttäkin harkinnut, mutta alalla, jolle mulla olisi tarpeeksi ammattitaitoa ryhtyä, on kilpailu aivan jäätävä.
Nyt olen tilanteessa, että itseni työllistäminen yrittäjänä on sekä ainut mielekäs vaihtoehto että ensimmäistä kertaa ikinä myös taloudellisesti mahdollista. Kun vaan keksisi sen liikeidean! Yrittäjänä ei Suomessa rikastumaan pääse, mutta kun saisi edes sen verran palkkaa nostettua, että pärjäisi omillaan ilman tukirahoja, se olisi oma tavoite.
Ymmärrän hyvin nuoria, jotka eivät jaksa edes yrittää mitään, kun lähes joka alalta valmistuu nykyään työttömäksi. Mitä mieltä on opiskella, jollei ole juurikaan toivoa saada koskaan sitä oman alan paikkaa? Näissä ketjuissa joku aina tulee pätemään, että töitä saa aina: siivoojaksi ja kaupan kassalle pääsee kyllä. Mun kokemuksen mukaan kumpaankaan ei niin vain mennä. Olen hakenut molempiin lukuisia kertoja, ovat töitä, joissa viihtyisin varmasti hyvin ja toiselle alalle on jopa tutkinto, mutta eipä tule kutsua edes haastatteluun koskaan. Se syö ihmistä todella, kun kaikki yritykset työllistyä menevät hukkaan. Jos niissä kiitos, mutta ei kiitos-sähköposteissa edes sanottaisiin, miksi se oma hakemus ei poikinut haastattelukutsua, voisi asioille osata tehdä jotain. Miten kehität itseäsi, kun et edes tiedä, mikä on vikana? CV.een on vaikea saada sisältöä, kun ei saa sitä ensimmäistäkään työpaikkaa koskaan...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Persettä ylös penkistä ja ulos tekemään töitä. Niin moni tuttavani alle 30v kuvittelee, että valmistuminen AMKsta oli uroteko ja nyt voi istua himassa ja odotella, että työnantaja soittaa ja tarjoaa helpon siistin sisäduunin 3k€\kk palkalla.
Ei mene ihan nuin. Täytyy olla omaaloitteinen ja tehdä työtä, johon sattuu pääsemään. Samalla voi päivitellä cvtä ja hakea niihin unelmaduuneihin.
Suurin ongelma on liian hyvät tuet.
Ei se ihan noin ole mennyt enää vuosikymmeneen (taantuman alettua). Itse valmistuin ensimmäiseen ammattiin juuri siihen aikaan, kun maailmantalous teki mahalaskun. En saanut enää viimeistä opintojen aikaista harjoitteluakaan, sanottiin, ettei ole töitä tai ei voida ottaa nyt. Jouduin laittamaan y-tunnuksen ja tekemään sen kautta harjoittelun, että sain paperit ulos.
Sen jälkeen olen tehnyt ja hakenut ihan kaikkia mahdollisia töitä, opiskellut uuden ammatinkin, kun aiemmalle alalle oli niin vaikea työllistyä. Suurimmasta osasta paikkoja ei hakemukseen vastata mitään -ihan sama hakeeko siivoojaksi vai asiantuntijatehtävään (kärjistetty esimerkki). Monta kertaa olen sitä yrittäjyyttäkin harkinnut, mutta alalla, jolle mulla olisi tarpeeksi ammattitaitoa ryhtyä, on kilpailu aivan jäätävä.
Nyt olen tilanteessa, että itseni työllistäminen yrittäjänä on sekä ainut mielekäs vaihtoehto että ensimmäistä kertaa ikinä myös taloudellisesti mahdollista. Kun vaan keksisi sen liikeidean! Yrittäjänä ei Suomessa rikastumaan pääse, mutta kun saisi edes sen verran palkkaa nostettua, että pärjäisi omillaan ilman tukirahoja, se olisi oma tavoite.
Ymmärrän hyvin nuoria, jotka eivät jaksa edes yrittää mitään, kun lähes joka alalta valmistuu nykyään työttömäksi. Mitä mieltä on opiskella, jollei ole juurikaan toivoa saada koskaan sitä oman alan paikkaa? Näissä ketjuissa joku aina tulee pätemään, että töitä saa aina: siivoojaksi ja kaupan kassalle pääsee kyllä. Mun kokemuksen mukaan kumpaankaan ei niin vain mennä. Olen hakenut molempiin lukuisia kertoja, ovat töitä, joissa viihtyisin varmasti hyvin ja toiselle alalle on jopa tutkinto, mutta eipä tule kutsua edes haastatteluun koskaan. Se syö ihmistä todella, kun kaikki yritykset työllistyä menevät hukkaan. Jos niissä kiitos, mutta ei kiitos-sähköposteissa edes sanottaisiin, miksi se oma hakemus ei poikinut haastattelukutsua, voisi asioille osata tehdä jotain. Miten kehität itseäsi, kun et edes tiedä, mikä on vikana? CV.een on vaikea saada sisältöä, kun ei saa sitä ensimmäistäkään työpaikkaa koskaan...
Puhumattakaan mistään harjoittelupaikasta.
Joskus vaan ihminen on tilanteessa, että omat jalat yksin eivät riitä kantamaan. Sosiaalisena olentona siihen tarvitaan muiden apua. Ei sen tarvitse välttämättä olla yhteiskunnasta, vaan rakastuminen tai hyvän ystävän saaminen saattaa riittää. Mutta olisi hyvä, että yhteiskunnasta löytyisi tukirakenteita, jos niitä ei muuten löydy.