Lue keskustelun säännöt.
Mies ei halua naimisiin (sillä ollut jo kerran?)
Brilla.
04.07.2019 |
Olen suhteessa miehen kanssa joka on jo kertaalleen elänyt tämän naimisiin- oma talo- lapsi - rumban. Itse en ole mitään näistä kokenut.
Olen tähän asti ollut asian kanssa täysin ok. Ja paljon on ollut puhetta yhteisistä lapsista, yhteisestä kodista (nyt asutaan miehen omistamassa talossa, jonka aikanaan ostivat exän kanssa). Nyt on tullut kuitenkin ilmi ettei mies ehkä haluakkaan naimisiin, saatika häitä.
Tämä on mulle tosi kova pala, sillä muutoin vähään tyytyvänä ihmisenä olen aina haaveillut kirkkohäistä ja ihanista hääjuhlista rakkaiden ympäröimänä. Musta tuntuu että olen muutenkin tässä suhteessa se joka on joutunut tekemään kompromisseja ja nyt tämäkin iso juttu olisi jäämässä kokematta.
Olenko itsekäs ja mitä itse tekisitte tässä tilanteessa?
Kommentit (147)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tapasin mieheni kanssa ja olimme rakastuneita ensisilmäyksestä, hän puhui useamman kuukauden siitä ettei usko enää haluavansa naimisiin kun oli sen kerran kokenut, tosin 10 vuotta sitten (ja liitto kestikin vain pari vuotta, lapsia kaksi). En minä siinä vaiheessa asiaa edes ajatellut, itsellä ei mitään häähaaveita ollut ja ex ei suostunut muuttamaan edes yhteen 5 vuoden suhteen aikana. Nykyinen mieheni ehdotti että muuttaisin hänen luokseen (omakotitalo jossa oli kyllä ex-vaimon kanssa asunut) alle puolen vuoden seurustelun jälkeen.
Mutta niin vain hänenkin aatoksensa muuttuivat. Hän alkoi yhteenmuuton jälkeen, kun kaikki sujui mukavasti enkä osoittanut ilmeisesti mitään pirttihirmun merkkejä :D puhumaan, että voisi mennä naimisiin ja lapsiakin vielä hankkia. Itse en halunnut lapsia, mutta en ollut lyönyt viimeistä naulaa arkkuun asian suhteen. 1,5 vuoden yhdessäolon jälkeen päätimme mennä yhteisymmärryksessä naimisiin. Itse olisin halunnut maistraattihäät ja jotkut bileet, mies tahtoi ehdottomasti kirkossa papin edessä naimisiin. Ja näin sain minäkin ne prinsessahäät joista en edes tiennyt haaveilevani. Tästä on 8 vuotta, lapsia ei ole enkä ole halunnut edelleenkään. Miehen lapsia nähdään aika usein mutta ovat jo aikuisuuden kynnyksellä.
Joku aiemmin kommentoi että kyllä mies naimisiin haluaa kun löytyy se "oikea". Valitettavasti se sekä oman että tuttavieni kokemuksella tuntuu olevan näin. Tiedän tosin miehiä jotka menevät naimisiin jokaisen kumppanin kanssa omasta aloitteestaan. Viisi avioliittoa 35 vuotiaana tuntuu jotenkin epäaidolta näin ulkopuolisen silmin.
Vai sen oikean kanssa haluaa aina naimisiin? Miksi haluaisin naimisiin, kun en halua edes asua yhdessä kumppanin kanssa?
Sinä et ole tavannut sitä oikeaa etkä ehkä ole ollut koskaan rakastunut. Jotkut eivät koe sitä koko elämänsä aikana. Mutta ei se tarkoita että tapasi elää olisi väärä. Jotkut haluavat olla yksin :)
Olen kyllä ollut rakastunut. Miten rakastuminen liittyy asumisjärjestelyihin?
Kun on oikeasti rakastunut, haluaa jakaa tuon toisen henkilön kanssa elämänsä. Joka ilta nukahtaa hänen viereen ja herätä hänen vierestään. Olla samaa perhettä. Jotkut haluavat jopa naimisiin jotta asia on virallista, toki on monia muitakin syitä haluta naimisiin. Rakkauksiakin on erilaisia. Kuten ihmisiä. Sinä haluat elää yksin. Mutta se tarkoittaa että et ole kokenut sitä samaa rakkautta mitä me monet muut :)
Sellainen rakkaus ei ole oikeaa, jossa ei olla lähesriippuvaisia eikä kaikkea haeta elämään sen parisuhteen kautta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tapasin mieheni kanssa ja olimme rakastuneita ensisilmäyksestä, hän puhui useamman kuukauden siitä ettei usko enää haluavansa naimisiin kun oli sen kerran kokenut, tosin 10 vuotta sitten (ja liitto kestikin vain pari vuotta, lapsia kaksi). En minä siinä vaiheessa asiaa edes ajatellut, itsellä ei mitään häähaaveita ollut ja ex ei suostunut muuttamaan edes yhteen 5 vuoden suhteen aikana. Nykyinen mieheni ehdotti että muuttaisin hänen luokseen (omakotitalo jossa oli kyllä ex-vaimon kanssa asunut) alle puolen vuoden seurustelun jälkeen.
Mutta niin vain hänenkin aatoksensa muuttuivat. Hän alkoi yhteenmuuton jälkeen, kun kaikki sujui mukavasti enkä osoittanut ilmeisesti mitään pirttihirmun merkkejä :D puhumaan, että voisi mennä naimisiin ja lapsiakin vielä hankkia. Itse en halunnut lapsia, mutta en ollut lyönyt viimeistä naulaa arkkuun asian suhteen. 1,5 vuoden yhdessäolon jälkeen päätimme mennä yhteisymmärryksessä naimisiin. Itse olisin halunnut maistraattihäät ja jotkut bileet, mies tahtoi ehdottomasti kirkossa papin edessä naimisiin. Ja näin sain minäkin ne prinsessahäät joista en edes tiennyt haaveilevani. Tästä on 8 vuotta, lapsia ei ole enkä ole halunnut edelleenkään. Miehen lapsia nähdään aika usein mutta ovat jo aikuisuuden kynnyksellä.
Joku aiemmin kommentoi että kyllä mies naimisiin haluaa kun löytyy se "oikea". Valitettavasti se sekä oman että tuttavieni kokemuksella tuntuu olevan näin. Tiedän tosin miehiä jotka menevät naimisiin jokaisen kumppanin kanssa omasta aloitteestaan. Viisi avioliittoa 35 vuotiaana tuntuu jotenkin epäaidolta näin ulkopuolisen silmin.
Vai sen oikean kanssa haluaa aina naimisiin? Miksi haluaisin naimisiin, kun en halua edes asua yhdessä kumppanin kanssa?
Sinä et ole tavannut sitä oikeaa etkä ehkä ole ollut koskaan rakastunut. Jotkut eivät koe sitä koko elämänsä aikana. Mutta ei se tarkoita että tapasi elää olisi väärä. Jotkut haluavat olla yksin :)
Olen kyllä ollut rakastunut. Miten rakastuminen liittyy asumisjärjestelyihin?
Kun on oikeasti rakastunut, haluaa jakaa tuon toisen henkilön kanssa elämänsä. Joka ilta nukahtaa hänen viereen ja herätä hänen vierestään. Olla samaa perhettä. Jotkut haluavat jopa naimisiin jotta asia on virallista, toki on monia muitakin syitä haluta naimisiin. Rakkauksiakin on erilaisia. Kuten ihmisiä. Sinä haluat elää yksin. Mutta se tarkoittaa että et ole kokenut sitä samaa rakkautta mitä me monet muut :)
Sellainen rakkaus ei ole oikeaa, jossa ei olla lähesriippuvaisia eikä kaikkea haeta elämään sen parisuhteen kautta?
Ei se ole oikeaa rakkautta :) En allekirjoita läheisriippuvaisuuden kuvaustasi tosin. Miksi et haluaisi viettää elämääsi "rakastamasi" ihmisen kanssa? Onhan meilläkin omat elämämme, mutta yhteinen koti on koti. Voit ihan rauhassa uskoa toisin, mutta tämä on minun mielipiteeni. Rakastanhan minäkin kavereita kenen kanssa en asu. Miestäni rakastan eri tavalla ja enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tapasin mieheni kanssa ja olimme rakastuneita ensisilmäyksestä, hän puhui useamman kuukauden siitä ettei usko enää haluavansa naimisiin kun oli sen kerran kokenut, tosin 10 vuotta sitten (ja liitto kestikin vain pari vuotta, lapsia kaksi). En minä siinä vaiheessa asiaa edes ajatellut, itsellä ei mitään häähaaveita ollut ja ex ei suostunut muuttamaan edes yhteen 5 vuoden suhteen aikana. Nykyinen mieheni ehdotti että muuttaisin hänen luokseen (omakotitalo jossa oli kyllä ex-vaimon kanssa asunut) alle puolen vuoden seurustelun jälkeen.
Mutta niin vain hänenkin aatoksensa muuttuivat. Hän alkoi yhteenmuuton jälkeen, kun kaikki sujui mukavasti enkä osoittanut ilmeisesti mitään pirttihirmun merkkejä :D puhumaan, että voisi mennä naimisiin ja lapsiakin vielä hankkia. Itse en halunnut lapsia, mutta en ollut lyönyt viimeistä naulaa arkkuun asian suhteen. 1,5 vuoden yhdessäolon jälkeen päätimme mennä yhteisymmärryksessä naimisiin. Itse olisin halunnut maistraattihäät ja jotkut bileet, mies tahtoi ehdottomasti kirkossa papin edessä naimisiin. Ja näin sain minäkin ne prinsessahäät joista en edes tiennyt haaveilevani. Tästä on 8 vuotta, lapsia ei ole enkä ole halunnut edelleenkään. Miehen lapsia nähdään aika usein mutta ovat jo aikuisuuden kynnyksellä.
Joku aiemmin kommentoi että kyllä mies naimisiin haluaa kun löytyy se "oikea". Valitettavasti se sekä oman että tuttavieni kokemuksella tuntuu olevan näin. Tiedän tosin miehiä jotka menevät naimisiin jokaisen kumppanin kanssa omasta aloitteestaan. Viisi avioliittoa 35 vuotiaana tuntuu jotenkin epäaidolta näin ulkopuolisen silmin.
Vai sen oikean kanssa haluaa aina naimisiin? Miksi haluaisin naimisiin, kun en halua edes asua yhdessä kumppanin kanssa?
Sinä et ole tavannut sitä oikeaa etkä ehkä ole ollut koskaan rakastunut. Jotkut eivät koe sitä koko elämänsä aikana. Mutta ei se tarkoita että tapasi elää olisi väärä. Jotkut haluavat olla yksin :)
Olen kyllä ollut rakastunut. Miten rakastuminen liittyy asumisjärjestelyihin?
Kun on oikeasti rakastunut, haluaa jakaa tuon toisen henkilön kanssa elämänsä. Joka ilta nukahtaa hänen viereen ja herätä hänen vierestään. Olla samaa perhettä. Jotkut haluavat jopa naimisiin jotta asia on virallista, toki on monia muitakin syitä haluta naimisiin. Rakkauksiakin on erilaisia. Kuten ihmisiä. Sinä haluat elää yksin. Mutta se tarkoittaa että et ole kokenut sitä samaa rakkautta mitä me monet muut :)
Et kuvaile tuossa todellista rakkautta vaan takertuvan ihmisen kypsymätöntä kumppanuuden janoa. Voithan sinä sitäkin rakkautena pitää ja varmasti olla siihenkin tyytyväinen. :)
Kuvaile itse sitten todellinen rakkaus :) En ole kypsymätön mutta tottakai haluan kumppanuuden. Rakastan jotain henkilöä niin paljon, että otan hänet perheeseeni joka oli ollut minulle koko 35 vuoden naimattoman elämäni aikana tärkein ikinä. Minusta ei ole suurempaa rakkautta kuin se :O
Todellinen rakkaussuhde on kahden itsenäisen ja vapaan aikuisen vapaaehtoisuuteen perustuva suhde, jossa korostuu toisesta nauttiminen, keskinäinen arvostus, hyvänä pitäminen ja toisen autonomian kunnioittaminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tapasin mieheni kanssa ja olimme rakastuneita ensisilmäyksestä, hän puhui useamman kuukauden siitä ettei usko enää haluavansa naimisiin kun oli sen kerran kokenut, tosin 10 vuotta sitten (ja liitto kestikin vain pari vuotta, lapsia kaksi). En minä siinä vaiheessa asiaa edes ajatellut, itsellä ei mitään häähaaveita ollut ja ex ei suostunut muuttamaan edes yhteen 5 vuoden suhteen aikana. Nykyinen mieheni ehdotti että muuttaisin hänen luokseen (omakotitalo jossa oli kyllä ex-vaimon kanssa asunut) alle puolen vuoden seurustelun jälkeen.
Mutta niin vain hänenkin aatoksensa muuttuivat. Hän alkoi yhteenmuuton jälkeen, kun kaikki sujui mukavasti enkä osoittanut ilmeisesti mitään pirttihirmun merkkejä :D puhumaan, että voisi mennä naimisiin ja lapsiakin vielä hankkia. Itse en halunnut lapsia, mutta en ollut lyönyt viimeistä naulaa arkkuun asian suhteen. 1,5 vuoden yhdessäolon jälkeen päätimme mennä yhteisymmärryksessä naimisiin. Itse olisin halunnut maistraattihäät ja jotkut bileet, mies tahtoi ehdottomasti kirkossa papin edessä naimisiin. Ja näin sain minäkin ne prinsessahäät joista en edes tiennyt haaveilevani. Tästä on 8 vuotta, lapsia ei ole enkä ole halunnut edelleenkään. Miehen lapsia nähdään aika usein mutta ovat jo aikuisuuden kynnyksellä.
Joku aiemmin kommentoi että kyllä mies naimisiin haluaa kun löytyy se "oikea". Valitettavasti se sekä oman että tuttavieni kokemuksella tuntuu olevan näin. Tiedän tosin miehiä jotka menevät naimisiin jokaisen kumppanin kanssa omasta aloitteestaan. Viisi avioliittoa 35 vuotiaana tuntuu jotenkin epäaidolta näin ulkopuolisen silmin.
Vai sen oikean kanssa haluaa aina naimisiin? Miksi haluaisin naimisiin, kun en halua edes asua yhdessä kumppanin kanssa?
Sinä et ole tavannut sitä oikeaa etkä ehkä ole ollut koskaan rakastunut. Jotkut eivät koe sitä koko elämänsä aikana. Mutta ei se tarkoita että tapasi elää olisi väärä. Jotkut haluavat olla yksin :)
Olen kyllä ollut rakastunut. Miten rakastuminen liittyy asumisjärjestelyihin?
Kun on oikeasti rakastunut, haluaa jakaa tuon toisen henkilön kanssa elämänsä. Joka ilta nukahtaa hänen viereen ja herätä hänen vierestään. Olla samaa perhettä. Jotkut haluavat jopa naimisiin jotta asia on virallista, toki on monia muitakin syitä haluta naimisiin. Rakkauksiakin on erilaisia. Kuten ihmisiä. Sinä haluat elää yksin. Mutta se tarkoittaa että et ole kokenut sitä samaa rakkautta mitä me monet muut :)
Et kuvaile tuossa todellista rakkautta vaan takertuvan ihmisen kypsymätöntä kumppanuuden janoa. Voithan sinä sitäkin rakkautena pitää ja varmasti olla siihenkin tyytyväinen. :)
Kuvaile itse sitten todellinen rakkaus :) En ole kypsymätön mutta tottakai haluan kumppanuuden. Rakastan jotain henkilöä niin paljon, että otan hänet perheeseeni joka oli ollut minulle koko 35 vuoden naimattoman elämäni aikana tärkein ikinä. Minusta ei ole suurempaa rakkautta kuin se :O
Todellinen rakkaussuhde on kahden itsenäisen ja vapaan aikuisen vapaaehtoisuuteen perustuva suhde, jossa korostuu toisesta nauttiminen, keskinäinen arvostus, hyvänä pitäminen ja toisen autonomian kunnioittaminen.
Eli rakkaus on jotain "tiedettä". Ei oikea rakkaus ole kuvailtavissa. Sinä kuvailet ystävyyttä seksillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tapasin mieheni kanssa ja olimme rakastuneita ensisilmäyksestä, hän puhui useamman kuukauden siitä ettei usko enää haluavansa naimisiin kun oli sen kerran kokenut, tosin 10 vuotta sitten (ja liitto kestikin vain pari vuotta, lapsia kaksi). En minä siinä vaiheessa asiaa edes ajatellut, itsellä ei mitään häähaaveita ollut ja ex ei suostunut muuttamaan edes yhteen 5 vuoden suhteen aikana. Nykyinen mieheni ehdotti että muuttaisin hänen luokseen (omakotitalo jossa oli kyllä ex-vaimon kanssa asunut) alle puolen vuoden seurustelun jälkeen.
Mutta niin vain hänenkin aatoksensa muuttuivat. Hän alkoi yhteenmuuton jälkeen, kun kaikki sujui mukavasti enkä osoittanut ilmeisesti mitään pirttihirmun merkkejä :D puhumaan, että voisi mennä naimisiin ja lapsiakin vielä hankkia. Itse en halunnut lapsia, mutta en ollut lyönyt viimeistä naulaa arkkuun asian suhteen. 1,5 vuoden yhdessäolon jälkeen päätimme mennä yhteisymmärryksessä naimisiin. Itse olisin halunnut maistraattihäät ja jotkut bileet, mies tahtoi ehdottomasti kirkossa papin edessä naimisiin. Ja näin sain minäkin ne prinsessahäät joista en edes tiennyt haaveilevani. Tästä on 8 vuotta, lapsia ei ole enkä ole halunnut edelleenkään. Miehen lapsia nähdään aika usein mutta ovat jo aikuisuuden kynnyksellä.
Joku aiemmin kommentoi että kyllä mies naimisiin haluaa kun löytyy se "oikea". Valitettavasti se sekä oman että tuttavieni kokemuksella tuntuu olevan näin. Tiedän tosin miehiä jotka menevät naimisiin jokaisen kumppanin kanssa omasta aloitteestaan. Viisi avioliittoa 35 vuotiaana tuntuu jotenkin epäaidolta näin ulkopuolisen silmin.
Vai sen oikean kanssa haluaa aina naimisiin? Miksi haluaisin naimisiin, kun en halua edes asua yhdessä kumppanin kanssa?
Sinä et ole tavannut sitä oikeaa etkä ehkä ole ollut koskaan rakastunut. Jotkut eivät koe sitä koko elämänsä aikana. Mutta ei se tarkoita että tapasi elää olisi väärä. Jotkut haluavat olla yksin :)
Olen kyllä ollut rakastunut. Miten rakastuminen liittyy asumisjärjestelyihin?
Kun on oikeasti rakastunut, haluaa jakaa tuon toisen henkilön kanssa elämänsä. Joka ilta nukahtaa hänen viereen ja herätä hänen vierestään. Olla samaa perhettä. Jotkut haluavat jopa naimisiin jotta asia on virallista, toki on monia muitakin syitä haluta naimisiin. Rakkauksiakin on erilaisia. Kuten ihmisiä. Sinä haluat elää yksin. Mutta se tarkoittaa että et ole kokenut sitä samaa rakkautta mitä me monet muut :)
Sellainen rakkaus ei ole oikeaa, jossa ei olla lähesriippuvaisia eikä kaikkea haeta elämään sen parisuhteen kautta?
Ei se ole oikeaa rakkautta :) En allekirjoita läheisriippuvaisuuden kuvaustasi tosin. Miksi et haluaisi viettää elämääsi "rakastamasi" ihmisen kanssa? Onhan meilläkin omat elämämme, mutta yhteinen koti on koti. Voit ihan rauhassa uskoa toisin, mutta tämä on minun mielipiteeni. Rakastanhan minäkin kavereita kenen kanssa en asu. Miestäni rakastan eri tavalla ja enemmän.
Jos tuo on vain sinun mielipiteesi, miksi sitten väität, että ihminen, joka ei halua asua kumppaninsa kanssa, ei ole kokenut oikeaa rakkautta? Oletteko, että kaikilla on samat arvot ja tarpeet kuin sinulla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tapasin mieheni kanssa ja olimme rakastuneita ensisilmäyksestä, hän puhui useamman kuukauden siitä ettei usko enää haluavansa naimisiin kun oli sen kerran kokenut, tosin 10 vuotta sitten (ja liitto kestikin vain pari vuotta, lapsia kaksi). En minä siinä vaiheessa asiaa edes ajatellut, itsellä ei mitään häähaaveita ollut ja ex ei suostunut muuttamaan edes yhteen 5 vuoden suhteen aikana. Nykyinen mieheni ehdotti että muuttaisin hänen luokseen (omakotitalo jossa oli kyllä ex-vaimon kanssa asunut) alle puolen vuoden seurustelun jälkeen.
Mutta niin vain hänenkin aatoksensa muuttuivat. Hän alkoi yhteenmuuton jälkeen, kun kaikki sujui mukavasti enkä osoittanut ilmeisesti mitään pirttihirmun merkkejä :D puhumaan, että voisi mennä naimisiin ja lapsiakin vielä hankkia. Itse en halunnut lapsia, mutta en ollut lyönyt viimeistä naulaa arkkuun asian suhteen. 1,5 vuoden yhdessäolon jälkeen päätimme mennä yhteisymmärryksessä naimisiin. Itse olisin halunnut maistraattihäät ja jotkut bileet, mies tahtoi ehdottomasti kirkossa papin edessä naimisiin. Ja näin sain minäkin ne prinsessahäät joista en edes tiennyt haaveilevani. Tästä on 8 vuotta, lapsia ei ole enkä ole halunnut edelleenkään. Miehen lapsia nähdään aika usein mutta ovat jo aikuisuuden kynnyksellä.
Joku aiemmin kommentoi että kyllä mies naimisiin haluaa kun löytyy se "oikea". Valitettavasti se sekä oman että tuttavieni kokemuksella tuntuu olevan näin. Tiedän tosin miehiä jotka menevät naimisiin jokaisen kumppanin kanssa omasta aloitteestaan. Viisi avioliittoa 35 vuotiaana tuntuu jotenkin epäaidolta näin ulkopuolisen silmin.
Vai sen oikean kanssa haluaa aina naimisiin? Miksi haluaisin naimisiin, kun en halua edes asua yhdessä kumppanin kanssa?
Sinä et ole tavannut sitä oikeaa etkä ehkä ole ollut koskaan rakastunut. Jotkut eivät koe sitä koko elämänsä aikana. Mutta ei se tarkoita että tapasi elää olisi väärä. Jotkut haluavat olla yksin :)
Olen kyllä ollut rakastunut. Miten rakastuminen liittyy asumisjärjestelyihin?
Kun on oikeasti rakastunut, haluaa jakaa tuon toisen henkilön kanssa elämänsä. Joka ilta nukahtaa hänen viereen ja herätä hänen vierestään. Olla samaa perhettä. Jotkut haluavat jopa naimisiin jotta asia on virallista, toki on monia muitakin syitä haluta naimisiin. Rakkauksiakin on erilaisia. Kuten ihmisiä. Sinä haluat elää yksin. Mutta se tarkoittaa että et ole kokenut sitä samaa rakkautta mitä me monet muut :)
Et kuvaile tuossa todellista rakkautta vaan takertuvan ihmisen kypsymätöntä kumppanuuden janoa. Voithan sinä sitäkin rakkautena pitää ja varmasti olla siihenkin tyytyväinen. :)
Kuvaile itse sitten todellinen rakkaus :) En ole kypsymätön mutta tottakai haluan kumppanuuden. Rakastan jotain henkilöä niin paljon, että otan hänet perheeseeni joka oli ollut minulle koko 35 vuoden naimattoman elämäni aikana tärkein ikinä. Minusta ei ole suurempaa rakkautta kuin se :O
Todellinen rakkaussuhde on kahden itsenäisen ja vapaan aikuisen vapaaehtoisuuteen perustuva suhde, jossa korostuu toisesta nauttiminen, keskinäinen arvostus, hyvänä pitäminen ja toisen autonomian kunnioittaminen.
Eli rakkaus on jotain "tiedettä". Ei oikea rakkaus ole kuvailtavissa. Sinä kuvailet ystävyyttä seksillä.
Kuvailen suhteen, joka perustuu romanttiseen rakkauteen, ei kämppiskumppanuuteen ja arjen jakamiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tapasin mieheni kanssa ja olimme rakastuneita ensisilmäyksestä, hän puhui useamman kuukauden siitä ettei usko enää haluavansa naimisiin kun oli sen kerran kokenut, tosin 10 vuotta sitten (ja liitto kestikin vain pari vuotta, lapsia kaksi). En minä siinä vaiheessa asiaa edes ajatellut, itsellä ei mitään häähaaveita ollut ja ex ei suostunut muuttamaan edes yhteen 5 vuoden suhteen aikana. Nykyinen mieheni ehdotti että muuttaisin hänen luokseen (omakotitalo jossa oli kyllä ex-vaimon kanssa asunut) alle puolen vuoden seurustelun jälkeen.
Mutta niin vain hänenkin aatoksensa muuttuivat. Hän alkoi yhteenmuuton jälkeen, kun kaikki sujui mukavasti enkä osoittanut ilmeisesti mitään pirttihirmun merkkejä :D puhumaan, että voisi mennä naimisiin ja lapsiakin vielä hankkia. Itse en halunnut lapsia, mutta en ollut lyönyt viimeistä naulaa arkkuun asian suhteen. 1,5 vuoden yhdessäolon jälkeen päätimme mennä yhteisymmärryksessä naimisiin. Itse olisin halunnut maistraattihäät ja jotkut bileet, mies tahtoi ehdottomasti kirkossa papin edessä naimisiin. Ja näin sain minäkin ne prinsessahäät joista en edes tiennyt haaveilevani. Tästä on 8 vuotta, lapsia ei ole enkä ole halunnut edelleenkään. Miehen lapsia nähdään aika usein mutta ovat jo aikuisuuden kynnyksellä.
Joku aiemmin kommentoi että kyllä mies naimisiin haluaa kun löytyy se "oikea". Valitettavasti se sekä oman että tuttavieni kokemuksella tuntuu olevan näin. Tiedän tosin miehiä jotka menevät naimisiin jokaisen kumppanin kanssa omasta aloitteestaan. Viisi avioliittoa 35 vuotiaana tuntuu jotenkin epäaidolta näin ulkopuolisen silmin.
Vai sen oikean kanssa haluaa aina naimisiin? Miksi haluaisin naimisiin, kun en halua edes asua yhdessä kumppanin kanssa?
Sinä et ole tavannut sitä oikeaa etkä ehkä ole ollut koskaan rakastunut. Jotkut eivät koe sitä koko elämänsä aikana. Mutta ei se tarkoita että tapasi elää olisi väärä. Jotkut haluavat olla yksin :)
Olen kyllä ollut rakastunut. Miten rakastuminen liittyy asumisjärjestelyihin?
Kun on oikeasti rakastunut, haluaa jakaa tuon toisen henkilön kanssa elämänsä. Joka ilta nukahtaa hänen viereen ja herätä hänen vierestään. Olla samaa perhettä. Jotkut haluavat jopa naimisiin jotta asia on virallista, toki on monia muitakin syitä haluta naimisiin. Rakkauksiakin on erilaisia. Kuten ihmisiä. Sinä haluat elää yksin. Mutta se tarkoittaa että et ole kokenut sitä samaa rakkautta mitä me monet muut :)
Et kuvaile tuossa todellista rakkautta vaan takertuvan ihmisen kypsymätöntä kumppanuuden janoa. Voithan sinä sitäkin rakkautena pitää ja varmasti olla siihenkin tyytyväinen. :)
Kuvaile itse sitten todellinen rakkaus :) En ole kypsymätön mutta tottakai haluan kumppanuuden. Rakastan jotain henkilöä niin paljon, että otan hänet perheeseeni joka oli ollut minulle koko 35 vuoden naimattoman elämäni aikana tärkein ikinä. Minusta ei ole suurempaa rakkautta kuin se :O
Todellinen rakkaus on toisen kunnioittamista, arvostamista, kuuntelimista, toiselle tilan antamista, toisen vikojen ja puutteiden hyväksymistä, taitoa rakastaa myös itseään, että osaa pitää itsellään myös jotain omaa, eikä siihen tarvita avioliittoa ja se kestää myös sen ettei joka ilta nukahda hänen viereen vaan voi olla myös pitkiä aikoja erossa. Se kestää myös sen, ettei kaikkea jaeta esim. kotia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tapasin mieheni kanssa ja olimme rakastuneita ensisilmäyksestä, hän puhui useamman kuukauden siitä ettei usko enää haluavansa naimisiin kun oli sen kerran kokenut, tosin 10 vuotta sitten (ja liitto kestikin vain pari vuotta, lapsia kaksi). En minä siinä vaiheessa asiaa edes ajatellut, itsellä ei mitään häähaaveita ollut ja ex ei suostunut muuttamaan edes yhteen 5 vuoden suhteen aikana. Nykyinen mieheni ehdotti että muuttaisin hänen luokseen (omakotitalo jossa oli kyllä ex-vaimon kanssa asunut) alle puolen vuoden seurustelun jälkeen.
Mutta niin vain hänenkin aatoksensa muuttuivat. Hän alkoi yhteenmuuton jälkeen, kun kaikki sujui mukavasti enkä osoittanut ilmeisesti mitään pirttihirmun merkkejä :D puhumaan, että voisi mennä naimisiin ja lapsiakin vielä hankkia. Itse en halunnut lapsia, mutta en ollut lyönyt viimeistä naulaa arkkuun asian suhteen. 1,5 vuoden yhdessäolon jälkeen päätimme mennä yhteisymmärryksessä naimisiin. Itse olisin halunnut maistraattihäät ja jotkut bileet, mies tahtoi ehdottomasti kirkossa papin edessä naimisiin. Ja näin sain minäkin ne prinsessahäät joista en edes tiennyt haaveilevani. Tästä on 8 vuotta, lapsia ei ole enkä ole halunnut edelleenkään. Miehen lapsia nähdään aika usein mutta ovat jo aikuisuuden kynnyksellä.
Joku aiemmin kommentoi että kyllä mies naimisiin haluaa kun löytyy se "oikea". Valitettavasti se sekä oman että tuttavieni kokemuksella tuntuu olevan näin. Tiedän tosin miehiä jotka menevät naimisiin jokaisen kumppanin kanssa omasta aloitteestaan. Viisi avioliittoa 35 vuotiaana tuntuu jotenkin epäaidolta näin ulkopuolisen silmin.
Vai sen oikean kanssa haluaa aina naimisiin? Miksi haluaisin naimisiin, kun en halua edes asua yhdessä kumppanin kanssa?
Sinä et ole tavannut sitä oikeaa etkä ehkä ole ollut koskaan rakastunut. Jotkut eivät koe sitä koko elämänsä aikana. Mutta ei se tarkoita että tapasi elää olisi väärä. Jotkut haluavat olla yksin :)
Olen kyllä ollut rakastunut. Miten rakastuminen liittyy asumisjärjestelyihin?
Kun on oikeasti rakastunut, haluaa jakaa tuon toisen henkilön kanssa elämänsä. Joka ilta nukahtaa hänen viereen ja herätä hänen vierestään. Olla samaa perhettä. Jotkut haluavat jopa naimisiin jotta asia on virallista, toki on monia muitakin syitä haluta naimisiin. Rakkauksiakin on erilaisia. Kuten ihmisiä. Sinä haluat elää yksin. Mutta se tarkoittaa että et ole kokenut sitä samaa rakkautta mitä me monet muut :)
Sellainen rakkaus ei ole oikeaa, jossa ei olla lähesriippuvaisia eikä kaikkea haeta elämään sen parisuhteen kautta?
Ei se ole oikeaa rakkautta :) En allekirjoita läheisriippuvaisuuden kuvaustasi tosin. Miksi et haluaisi viettää elämääsi "rakastamasi" ihmisen kanssa? Onhan meilläkin omat elämämme, mutta yhteinen koti on koti. Voit ihan rauhassa uskoa toisin, mutta tämä on minun mielipiteeni. Rakastanhan minäkin kavereita kenen kanssa en asu. Miestäni rakastan eri tavalla ja enemmän.
Jos tuo on vain sinun mielipiteesi, miksi sitten väität, että ihminen, joka ei halua asua kumppaninsa kanssa, ei ole kokenut oikeaa rakkautta? Oletteko, että kaikilla on samat arvot ja tarpeet kuin sinulla?
En väitä, vaan tiedän. Ja kirjoituksiesi perusteella et ole kokenut sitä "oikeaa" tai "todellista" rakkautta missä ei voi vaan elää ilman toista :D <3 Toivon että koet sen joskus, mutta voit myös elää hyvin onnellisen elämän ilman.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tapasin mieheni kanssa ja olimme rakastuneita ensisilmäyksestä, hän puhui useamman kuukauden siitä ettei usko enää haluavansa naimisiin kun oli sen kerran kokenut, tosin 10 vuotta sitten (ja liitto kestikin vain pari vuotta, lapsia kaksi). En minä siinä vaiheessa asiaa edes ajatellut, itsellä ei mitään häähaaveita ollut ja ex ei suostunut muuttamaan edes yhteen 5 vuoden suhteen aikana. Nykyinen mieheni ehdotti että muuttaisin hänen luokseen (omakotitalo jossa oli kyllä ex-vaimon kanssa asunut) alle puolen vuoden seurustelun jälkeen.
Mutta niin vain hänenkin aatoksensa muuttuivat. Hän alkoi yhteenmuuton jälkeen, kun kaikki sujui mukavasti enkä osoittanut ilmeisesti mitään pirttihirmun merkkejä :D puhumaan, että voisi mennä naimisiin ja lapsiakin vielä hankkia. Itse en halunnut lapsia, mutta en ollut lyönyt viimeistä naulaa arkkuun asian suhteen. 1,5 vuoden yhdessäolon jälkeen päätimme mennä yhteisymmärryksessä naimisiin. Itse olisin halunnut maistraattihäät ja jotkut bileet, mies tahtoi ehdottomasti kirkossa papin edessä naimisiin. Ja näin sain minäkin ne prinsessahäät joista en edes tiennyt haaveilevani. Tästä on 8 vuotta, lapsia ei ole enkä ole halunnut edelleenkään. Miehen lapsia nähdään aika usein mutta ovat jo aikuisuuden kynnyksellä.
Joku aiemmin kommentoi että kyllä mies naimisiin haluaa kun löytyy se "oikea". Valitettavasti se sekä oman että tuttavieni kokemuksella tuntuu olevan näin. Tiedän tosin miehiä jotka menevät naimisiin jokaisen kumppanin kanssa omasta aloitteestaan. Viisi avioliittoa 35 vuotiaana tuntuu jotenkin epäaidolta näin ulkopuolisen silmin.
Vai sen oikean kanssa haluaa aina naimisiin? Miksi haluaisin naimisiin, kun en halua edes asua yhdessä kumppanin kanssa?
Sinä et ole tavannut sitä oikeaa etkä ehkä ole ollut koskaan rakastunut. Jotkut eivät koe sitä koko elämänsä aikana. Mutta ei se tarkoita että tapasi elää olisi väärä. Jotkut haluavat olla yksin :)
Olen kyllä ollut rakastunut. Miten rakastuminen liittyy asumisjärjestelyihin?
Kun on oikeasti rakastunut, haluaa jakaa tuon toisen henkilön kanssa elämänsä. Joka ilta nukahtaa hänen viereen ja herätä hänen vierestään. Olla samaa perhettä. Jotkut haluavat jopa naimisiin jotta asia on virallista, toki on monia muitakin syitä haluta naimisiin. Rakkauksiakin on erilaisia. Kuten ihmisiä. Sinä haluat elää yksin. Mutta se tarkoittaa että et ole kokenut sitä samaa rakkautta mitä me monet muut :)
Et kuvaile tuossa todellista rakkautta vaan takertuvan ihmisen kypsymätöntä kumppanuuden janoa. Voithan sinä sitäkin rakkautena pitää ja varmasti olla siihenkin tyytyväinen. :)
Kuvaile itse sitten todellinen rakkaus :) En ole kypsymätön mutta tottakai haluan kumppanuuden. Rakastan jotain henkilöä niin paljon, että otan hänet perheeseeni joka oli ollut minulle koko 35 vuoden naimattoman elämäni aikana tärkein ikinä. Minusta ei ole suurempaa rakkautta kuin se :O
Todellinen rakkaus on toisen kunnioittamista, arvostamista, kuuntelimista, toiselle tilan antamista, toisen vikojen ja puutteiden hyväksymistä, taitoa rakastaa myös itseään, että osaa pitää itsellään myös jotain omaa, eikä siihen tarvita avioliittoa ja se kestää myös sen ettei joka ilta nukahda hänen viereen vaan voi olla myös pitkiä aikoja erossa. Se kestää myös sen, ettei kaikkea jaeta esim. kotia.
Täydellisesti sanottu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tapasin mieheni kanssa ja olimme rakastuneita ensisilmäyksestä, hän puhui useamman kuukauden siitä ettei usko enää haluavansa naimisiin kun oli sen kerran kokenut, tosin 10 vuotta sitten (ja liitto kestikin vain pari vuotta, lapsia kaksi). En minä siinä vaiheessa asiaa edes ajatellut, itsellä ei mitään häähaaveita ollut ja ex ei suostunut muuttamaan edes yhteen 5 vuoden suhteen aikana. Nykyinen mieheni ehdotti että muuttaisin hänen luokseen (omakotitalo jossa oli kyllä ex-vaimon kanssa asunut) alle puolen vuoden seurustelun jälkeen.
Mutta niin vain hänenkin aatoksensa muuttuivat. Hän alkoi yhteenmuuton jälkeen, kun kaikki sujui mukavasti enkä osoittanut ilmeisesti mitään pirttihirmun merkkejä :D puhumaan, että voisi mennä naimisiin ja lapsiakin vielä hankkia. Itse en halunnut lapsia, mutta en ollut lyönyt viimeistä naulaa arkkuun asian suhteen. 1,5 vuoden yhdessäolon jälkeen päätimme mennä yhteisymmärryksessä naimisiin. Itse olisin halunnut maistraattihäät ja jotkut bileet, mies tahtoi ehdottomasti kirkossa papin edessä naimisiin. Ja näin sain minäkin ne prinsessahäät joista en edes tiennyt haaveilevani. Tästä on 8 vuotta, lapsia ei ole enkä ole halunnut edelleenkään. Miehen lapsia nähdään aika usein mutta ovat jo aikuisuuden kynnyksellä.
Joku aiemmin kommentoi että kyllä mies naimisiin haluaa kun löytyy se "oikea". Valitettavasti se sekä oman että tuttavieni kokemuksella tuntuu olevan näin. Tiedän tosin miehiä jotka menevät naimisiin jokaisen kumppanin kanssa omasta aloitteestaan. Viisi avioliittoa 35 vuotiaana tuntuu jotenkin epäaidolta näin ulkopuolisen silmin.
Vai sen oikean kanssa haluaa aina naimisiin? Miksi haluaisin naimisiin, kun en halua edes asua yhdessä kumppanin kanssa?
Sinä et ole tavannut sitä oikeaa etkä ehkä ole ollut koskaan rakastunut. Jotkut eivät koe sitä koko elämänsä aikana. Mutta ei se tarkoita että tapasi elää olisi väärä. Jotkut haluavat olla yksin :)
Olen kyllä ollut rakastunut. Miten rakastuminen liittyy asumisjärjestelyihin?
Kun on oikeasti rakastunut, haluaa jakaa tuon toisen henkilön kanssa elämänsä. Joka ilta nukahtaa hänen viereen ja herätä hänen vierestään. Olla samaa perhettä. Jotkut haluavat jopa naimisiin jotta asia on virallista, toki on monia muitakin syitä haluta naimisiin. Rakkauksiakin on erilaisia. Kuten ihmisiä. Sinä haluat elää yksin. Mutta se tarkoittaa että et ole kokenut sitä samaa rakkautta mitä me monet muut :)
Et kuvaile tuossa todellista rakkautta vaan takertuvan ihmisen kypsymätöntä kumppanuuden janoa. Voithan sinä sitäkin rakkautena pitää ja varmasti olla siihenkin tyytyväinen. :)
Kuvaile itse sitten todellinen rakkaus :) En ole kypsymätön mutta tottakai haluan kumppanuuden. Rakastan jotain henkilöä niin paljon, että otan hänet perheeseeni joka oli ollut minulle koko 35 vuoden naimattoman elämäni aikana tärkein ikinä. Minusta ei ole suurempaa rakkautta kuin se :O
Todellinen rakkaus on toisen kunnioittamista, arvostamista, kuuntelimista, toiselle tilan antamista, toisen vikojen ja puutteiden hyväksymistä, taitoa rakastaa myös itseään, että osaa pitää itsellään myös jotain omaa, eikä siihen tarvita avioliittoa ja se kestää myös sen ettei joka ilta nukahda hänen viereen vaan voi olla myös pitkiä aikoja erossa. Se kestää myös sen, ettei kaikkea jaeta esim. kotia.
Tottakai se "kestää" sen mutta miksi vapaaehtoisesti haluaisit elää niin :O
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tapasin mieheni kanssa ja olimme rakastuneita ensisilmäyksestä, hän puhui useamman kuukauden siitä ettei usko enää haluavansa naimisiin kun oli sen kerran kokenut, tosin 10 vuotta sitten (ja liitto kestikin vain pari vuotta, lapsia kaksi). En minä siinä vaiheessa asiaa edes ajatellut, itsellä ei mitään häähaaveita ollut ja ex ei suostunut muuttamaan edes yhteen 5 vuoden suhteen aikana. Nykyinen mieheni ehdotti että muuttaisin hänen luokseen (omakotitalo jossa oli kyllä ex-vaimon kanssa asunut) alle puolen vuoden seurustelun jälkeen.
Mutta niin vain hänenkin aatoksensa muuttuivat. Hän alkoi yhteenmuuton jälkeen, kun kaikki sujui mukavasti enkä osoittanut ilmeisesti mitään pirttihirmun merkkejä :D puhumaan, että voisi mennä naimisiin ja lapsiakin vielä hankkia. Itse en halunnut lapsia, mutta en ollut lyönyt viimeistä naulaa arkkuun asian suhteen. 1,5 vuoden yhdessäolon jälkeen päätimme mennä yhteisymmärryksessä naimisiin. Itse olisin halunnut maistraattihäät ja jotkut bileet, mies tahtoi ehdottomasti kirkossa papin edessä naimisiin. Ja näin sain minäkin ne prinsessahäät joista en edes tiennyt haaveilevani. Tästä on 8 vuotta, lapsia ei ole enkä ole halunnut edelleenkään. Miehen lapsia nähdään aika usein mutta ovat jo aikuisuuden kynnyksellä.
Joku aiemmin kommentoi että kyllä mies naimisiin haluaa kun löytyy se "oikea". Valitettavasti se sekä oman että tuttavieni kokemuksella tuntuu olevan näin. Tiedän tosin miehiä jotka menevät naimisiin jokaisen kumppanin kanssa omasta aloitteestaan. Viisi avioliittoa 35 vuotiaana tuntuu jotenkin epäaidolta näin ulkopuolisen silmin.
Vai sen oikean kanssa haluaa aina naimisiin? Miksi haluaisin naimisiin, kun en halua edes asua yhdessä kumppanin kanssa?
Sinä et ole tavannut sitä oikeaa etkä ehkä ole ollut koskaan rakastunut. Jotkut eivät koe sitä koko elämänsä aikana. Mutta ei se tarkoita että tapasi elää olisi väärä. Jotkut haluavat olla yksin :)
Olen kyllä ollut rakastunut. Miten rakastuminen liittyy asumisjärjestelyihin?
Kun on oikeasti rakastunut, haluaa jakaa tuon toisen henkilön kanssa elämänsä. Joka ilta nukahtaa hänen viereen ja herätä hänen vierestään. Olla samaa perhettä. Jotkut haluavat jopa naimisiin jotta asia on virallista, toki on monia muitakin syitä haluta naimisiin. Rakkauksiakin on erilaisia. Kuten ihmisiä. Sinä haluat elää yksin. Mutta se tarkoittaa että et ole kokenut sitä samaa rakkautta mitä me monet muut :)
Sellainen rakkaus ei ole oikeaa, jossa ei olla lähesriippuvaisia eikä kaikkea haeta elämään sen parisuhteen kautta?
Ei se ole oikeaa rakkautta :) En allekirjoita läheisriippuvaisuuden kuvaustasi tosin. Miksi et haluaisi viettää elämääsi "rakastamasi" ihmisen kanssa? Onhan meilläkin omat elämämme, mutta yhteinen koti on koti. Voit ihan rauhassa uskoa toisin, mutta tämä on minun mielipiteeni. Rakastanhan minäkin kavereita kenen kanssa en asu. Miestäni rakastan eri tavalla ja enemmän.
Jos tuo on vain sinun mielipiteesi, miksi sitten väität, että ihminen, joka ei halua asua kumppaninsa kanssa, ei ole kokenut oikeaa rakkautta? Oletteko, että kaikilla on samat arvot ja tarpeet kuin sinulla?
En väitä, vaan tiedän. Ja kirjoituksiesi perusteella et ole kokenut sitä "oikeaa" tai "todellista" rakkautta missä ei voi vaan elää ilman toista :D <3 Toivon että koet sen joskus, mutta voit myös elää hyvin onnellisen elämän ilman.
Sitä, ettei voi elää ilman toista, kutsutaan läheisriippuvuudeksi. Todellinen rakkaus kunnioittaa aina toisen itsellisyyttä. Ymmärrän kyllä, että sinulta menevät nämä asiat sekaisin. Se on hyvin tyypillistä, eivätkä kaikki edes pysty todelliseen romanttiseen rakkauteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tapasin mieheni kanssa ja olimme rakastuneita ensisilmäyksestä, hän puhui useamman kuukauden siitä ettei usko enää haluavansa naimisiin kun oli sen kerran kokenut, tosin 10 vuotta sitten (ja liitto kestikin vain pari vuotta, lapsia kaksi). En minä siinä vaiheessa asiaa edes ajatellut, itsellä ei mitään häähaaveita ollut ja ex ei suostunut muuttamaan edes yhteen 5 vuoden suhteen aikana. Nykyinen mieheni ehdotti että muuttaisin hänen luokseen (omakotitalo jossa oli kyllä ex-vaimon kanssa asunut) alle puolen vuoden seurustelun jälkeen.
Mutta niin vain hänenkin aatoksensa muuttuivat. Hän alkoi yhteenmuuton jälkeen, kun kaikki sujui mukavasti enkä osoittanut ilmeisesti mitään pirttihirmun merkkejä :D puhumaan, että voisi mennä naimisiin ja lapsiakin vielä hankkia. Itse en halunnut lapsia, mutta en ollut lyönyt viimeistä naulaa arkkuun asian suhteen. 1,5 vuoden yhdessäolon jälkeen päätimme mennä yhteisymmärryksessä naimisiin. Itse olisin halunnut maistraattihäät ja jotkut bileet, mies tahtoi ehdottomasti kirkossa papin edessä naimisiin. Ja näin sain minäkin ne prinsessahäät joista en edes tiennyt haaveilevani. Tästä on 8 vuotta, lapsia ei ole enkä ole halunnut edelleenkään. Miehen lapsia nähdään aika usein mutta ovat jo aikuisuuden kynnyksellä.
Joku aiemmin kommentoi että kyllä mies naimisiin haluaa kun löytyy se "oikea". Valitettavasti se sekä oman että tuttavieni kokemuksella tuntuu olevan näin. Tiedän tosin miehiä jotka menevät naimisiin jokaisen kumppanin kanssa omasta aloitteestaan. Viisi avioliittoa 35 vuotiaana tuntuu jotenkin epäaidolta näin ulkopuolisen silmin.
Vai sen oikean kanssa haluaa aina naimisiin? Miksi haluaisin naimisiin, kun en halua edes asua yhdessä kumppanin kanssa?
Sinä et ole tavannut sitä oikeaa etkä ehkä ole ollut koskaan rakastunut. Jotkut eivät koe sitä koko elämänsä aikana. Mutta ei se tarkoita että tapasi elää olisi väärä. Jotkut haluavat olla yksin :)
Olen kyllä ollut rakastunut. Miten rakastuminen liittyy asumisjärjestelyihin?
Kun on oikeasti rakastunut, haluaa jakaa tuon toisen henkilön kanssa elämänsä. Joka ilta nukahtaa hänen viereen ja herätä hänen vierestään. Olla samaa perhettä. Jotkut haluavat jopa naimisiin jotta asia on virallista, toki on monia muitakin syitä haluta naimisiin. Rakkauksiakin on erilaisia. Kuten ihmisiä. Sinä haluat elää yksin. Mutta se tarkoittaa että et ole kokenut sitä samaa rakkautta mitä me monet muut :)
Et kuvaile tuossa todellista rakkautta vaan takertuvan ihmisen kypsymätöntä kumppanuuden janoa. Voithan sinä sitäkin rakkautena pitää ja varmasti olla siihenkin tyytyväinen. :)
Kuvaile itse sitten todellinen rakkaus :) En ole kypsymätön mutta tottakai haluan kumppanuuden. Rakastan jotain henkilöä niin paljon, että otan hänet perheeseeni joka oli ollut minulle koko 35 vuoden naimattoman elämäni aikana tärkein ikinä. Minusta ei ole suurempaa rakkautta kuin se :O
Todellinen rakkaus on toisen kunnioittamista, arvostamista, kuuntelimista, toiselle tilan antamista, toisen vikojen ja puutteiden hyväksymistä, taitoa rakastaa myös itseään, että osaa pitää itsellään myös jotain omaa, eikä siihen tarvita avioliittoa ja se kestää myös sen ettei joka ilta nukahda hänen viereen vaan voi olla myös pitkiä aikoja erossa. Se kestää myös sen, ettei kaikkea jaeta esim. kotia.
Tottakai se "kestää" sen mutta miksi vapaaehtoisesti haluaisit elää niin :O
Jotkut pitävät yksin asumisesta enemmän kuin kumppanin tai kämppiksen kanssa asumisesta. Ei ihmisten oman ajan js tilan tarve ole vakio. Tuleeko tämäkin sinulle yllätyksenä?
Brilla.. kirjoitti:
Kompromissit liittyy juurikin miehen jo elettyyn elämään. Muutin miehen takia toiselle paikkakunnalle, jotta hän voi olla lähellä lapsiaan. Muutin taloon keskelle korpea, sillä mies ei halunnut muuttaa uuteen. Joka toinen viikko jaan kotini, mieheni ja rakkauteni miehen lasten kanssa ja pidän heitä kuin omiani. Lomat menee pitkälti myös lasten ehdoilla.
Olen ollut ihan sinut sen kanssa että lapset ja talon osto ei ole meidän suhteessa niitä isoja juttuja jotka koetaan ekaa kertaa yhdessä... Sillä onhan mies nämä jo kokenut.
Mutta jotenkin pelkään katkeroituvani tästä hää/naimisiin meno asiasta "jos en edes sitä saa".
Niin. Sinä olet ollut valmis kompromissiin monessa asiassa, mies ei ole edes tässä yhdessä. Mitä se kertoo sinulle?
Minusta ihminen, joka aidosti rakastaa toista ja on myös itse sitoutunut toiseen, on myös valmis menemään naimisiin, mikäli se on toiselle tärkeää. Mitään järjellistä syytä naimisiin menosta kieltäytymiseen ei ole, ja ne tunnesyyt voisi ohittaa, jos toinen on oikeasti tärkeä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tapasin mieheni kanssa ja olimme rakastuneita ensisilmäyksestä, hän puhui useamman kuukauden siitä ettei usko enää haluavansa naimisiin kun oli sen kerran kokenut, tosin 10 vuotta sitten (ja liitto kestikin vain pari vuotta, lapsia kaksi). En minä siinä vaiheessa asiaa edes ajatellut, itsellä ei mitään häähaaveita ollut ja ex ei suostunut muuttamaan edes yhteen 5 vuoden suhteen aikana. Nykyinen mieheni ehdotti että muuttaisin hänen luokseen (omakotitalo jossa oli kyllä ex-vaimon kanssa asunut) alle puolen vuoden seurustelun jälkeen.
Mutta niin vain hänenkin aatoksensa muuttuivat. Hän alkoi yhteenmuuton jälkeen, kun kaikki sujui mukavasti enkä osoittanut ilmeisesti mitään pirttihirmun merkkejä :D puhumaan, että voisi mennä naimisiin ja lapsiakin vielä hankkia. Itse en halunnut lapsia, mutta en ollut lyönyt viimeistä naulaa arkkuun asian suhteen. 1,5 vuoden yhdessäolon jälkeen päätimme mennä yhteisymmärryksessä naimisiin. Itse olisin halunnut maistraattihäät ja jotkut bileet, mies tahtoi ehdottomasti kirkossa papin edessä naimisiin. Ja näin sain minäkin ne prinsessahäät joista en edes tiennyt haaveilevani. Tästä on 8 vuotta, lapsia ei ole enkä ole halunnut edelleenkään. Miehen lapsia nähdään aika usein mutta ovat jo aikuisuuden kynnyksellä.
Joku aiemmin kommentoi että kyllä mies naimisiin haluaa kun löytyy se "oikea". Valitettavasti se sekä oman että tuttavieni kokemuksella tuntuu olevan näin. Tiedän tosin miehiä jotka menevät naimisiin jokaisen kumppanin kanssa omasta aloitteestaan. Viisi avioliittoa 35 vuotiaana tuntuu jotenkin epäaidolta näin ulkopuolisen silmin.
Vai sen oikean kanssa haluaa aina naimisiin? Miksi haluaisin naimisiin, kun en halua edes asua yhdessä kumppanin kanssa?
Sinä et ole tavannut sitä oikeaa etkä ehkä ole ollut koskaan rakastunut. Jotkut eivät koe sitä koko elämänsä aikana. Mutta ei se tarkoita että tapasi elää olisi väärä. Jotkut haluavat olla yksin :)
Olen kyllä ollut rakastunut. Miten rakastuminen liittyy asumisjärjestelyihin?
Kun on oikeasti rakastunut, haluaa jakaa tuon toisen henkilön kanssa elämänsä. Joka ilta nukahtaa hänen viereen ja herätä hänen vierestään. Olla samaa perhettä. Jotkut haluavat jopa naimisiin jotta asia on virallista, toki on monia muitakin syitä haluta naimisiin. Rakkauksiakin on erilaisia. Kuten ihmisiä. Sinä haluat elää yksin. Mutta se tarkoittaa että et ole kokenut sitä samaa rakkautta mitä me monet muut :)
Sellainen rakkaus ei ole oikeaa, jossa ei olla lähesriippuvaisia eikä kaikkea haeta elämään sen parisuhteen kautta?
Ei se ole oikeaa rakkautta :) En allekirjoita läheisriippuvaisuuden kuvaustasi tosin. Miksi et haluaisi viettää elämääsi "rakastamasi" ihmisen kanssa? Onhan meilläkin omat elämämme, mutta yhteinen koti on koti. Voit ihan rauhassa uskoa toisin, mutta tämä on minun mielipiteeni. Rakastanhan minäkin kavereita kenen kanssa en asu. Miestäni rakastan eri tavalla ja enemmän.
Jos tuo on vain sinun mielipiteesi, miksi sitten väität, että ihminen, joka ei halua asua kumppaninsa kanssa, ei ole kokenut oikeaa rakkautta? Oletteko, että kaikilla on samat arvot ja tarpeet kuin sinulla?
En väitä, vaan tiedän. Ja kirjoituksiesi perusteella et ole kokenut sitä "oikeaa" tai "todellista" rakkautta missä ei voi vaan elää ilman toista :D <3 Toivon että koet sen joskus, mutta voit myös elää hyvin onnellisen elämän ilman.
Sitä, ettei voi elää ilman toista, kutsutaan läheisriippuvuudeksi. Todellinen rakkaus kunnioittaa aina toisen itsellisyyttä. Ymmärrän kyllä, että sinulta menevät nämä asiat sekaisin. Se on hyvin tyypillistä, eivätkä kaikki edes pysty todelliseen romanttiseen rakkauteen.
Siis.. Todellinen rakkaus on jotain tällaisten ihmisen luomien fraasien kuten "läheisriippuvaisuus" yläpuolella. Tiedät sen sitten kun koet sen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, sinuna en lähtisi tuohon. Olet miehelle ikuinen kakkonen. Exä oli se elämän rakkaus, jonka kanssa tehtiin ja koettiin kaikki nuo "kerran elämässä" -jutut. Ei tuollaiseen lapsettoman kannata lähteä. Korkeintaan kaksi tuollaista kaikkensa jo antanutta voi toimia yhdessä, jos kumpikin hyväksyy sen että se tosirakkaus on jo mennyttä ja annettavana on enää etäistä ja kyynistä semikumppanuutta. Mutta jos toinen etsii elämänsä rakkautta ja toinen tarjoaa exän jämiä, niin ei voi toimia.
Kyllä meillä oli niin ,että miehen ensimmäinen avioliitto oli nuoruudentyhmyyksissä solmittu täysin epäsopivan ja ujoa herkkää miestä alistavan naisen kanssa koska ehkäisy oli naiselta "unohtunut", ja vauva tuloillaan, ja vanhanliiton mieheni halusi kantaa vastuunsa. Tosirakkaus kolahti meihin molempiin sitten heti ensi silmäyksellä kun toisemme näimme ensimmäisen kerran. :) Tuossa vaiheessa olivat olleet eronneista jo kolmisen vuotta. Avioliittomme on minun ensimmäinen ja mieheni toinen.
Näin. Olen itsekin rouva kakkonen ja ollut jo 35 vuotta. Puolison ensimmäinen liitto solmittu hyvin nuorena ja kesti muutaman vuoden. Koen olevani kyllä se ykkönen. Hyvät välit on hänen entiseen puolisoon ja lapseenkin.
Mitään kirkkohäitä ei vietetty.Aikajärjestyksessä toinen, sydämenjärjestyksessä ensimmäinen, ja ainoa iäti :)
Kunnes aikajärjestyksessä kolmas, sydänjärjestyksessä ensimmäinen ja iäti, astuu kuvioon ;)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tapasin mieheni kanssa ja olimme rakastuneita ensisilmäyksestä, hän puhui useamman kuukauden siitä ettei usko enää haluavansa naimisiin kun oli sen kerran kokenut, tosin 10 vuotta sitten (ja liitto kestikin vain pari vuotta, lapsia kaksi). En minä siinä vaiheessa asiaa edes ajatellut, itsellä ei mitään häähaaveita ollut ja ex ei suostunut muuttamaan edes yhteen 5 vuoden suhteen aikana. Nykyinen mieheni ehdotti että muuttaisin hänen luokseen (omakotitalo jossa oli kyllä ex-vaimon kanssa asunut) alle puolen vuoden seurustelun jälkeen.
Mutta niin vain hänenkin aatoksensa muuttuivat. Hän alkoi yhteenmuuton jälkeen, kun kaikki sujui mukavasti enkä osoittanut ilmeisesti mitään pirttihirmun merkkejä :D puhumaan, että voisi mennä naimisiin ja lapsiakin vielä hankkia. Itse en halunnut lapsia, mutta en ollut lyönyt viimeistä naulaa arkkuun asian suhteen. 1,5 vuoden yhdessäolon jälkeen päätimme mennä yhteisymmärryksessä naimisiin. Itse olisin halunnut maistraattihäät ja jotkut bileet, mies tahtoi ehdottomasti kirkossa papin edessä naimisiin. Ja näin sain minäkin ne prinsessahäät joista en edes tiennyt haaveilevani. Tästä on 8 vuotta, lapsia ei ole enkä ole halunnut edelleenkään. Miehen lapsia nähdään aika usein mutta ovat jo aikuisuuden kynnyksellä.
Joku aiemmin kommentoi että kyllä mies naimisiin haluaa kun löytyy se "oikea". Valitettavasti se sekä oman että tuttavieni kokemuksella tuntuu olevan näin. Tiedän tosin miehiä jotka menevät naimisiin jokaisen kumppanin kanssa omasta aloitteestaan. Viisi avioliittoa 35 vuotiaana tuntuu jotenkin epäaidolta näin ulkopuolisen silmin.
Vai sen oikean kanssa haluaa aina naimisiin? Miksi haluaisin naimisiin, kun en halua edes asua yhdessä kumppanin kanssa?
Sinä et ole tavannut sitä oikeaa etkä ehkä ole ollut koskaan rakastunut. Jotkut eivät koe sitä koko elämänsä aikana. Mutta ei se tarkoita että tapasi elää olisi väärä. Jotkut haluavat olla yksin :)
Olen kyllä ollut rakastunut. Miten rakastuminen liittyy asumisjärjestelyihin?
Kun on oikeasti rakastunut, haluaa jakaa tuon toisen henkilön kanssa elämänsä. Joka ilta nukahtaa hänen viereen ja herätä hänen vierestään. Olla samaa perhettä. Jotkut haluavat jopa naimisiin jotta asia on virallista, toki on monia muitakin syitä haluta naimisiin. Rakkauksiakin on erilaisia. Kuten ihmisiä. Sinä haluat elää yksin. Mutta se tarkoittaa että et ole kokenut sitä samaa rakkautta mitä me monet muut :)
Sellainen rakkaus ei ole oikeaa, jossa ei olla lähesriippuvaisia eikä kaikkea haeta elämään sen parisuhteen kautta?
Ei se ole oikeaa rakkautta :) En allekirjoita läheisriippuvaisuuden kuvaustasi tosin. Miksi et haluaisi viettää elämääsi "rakastamasi" ihmisen kanssa? Onhan meilläkin omat elämämme, mutta yhteinen koti on koti. Voit ihan rauhassa uskoa toisin, mutta tämä on minun mielipiteeni. Rakastanhan minäkin kavereita kenen kanssa en asu. Miestäni rakastan eri tavalla ja enemmän.
Jos tuo on vain sinun mielipiteesi, miksi sitten väität, että ihminen, joka ei halua asua kumppaninsa kanssa, ei ole kokenut oikeaa rakkautta? Oletteko, että kaikilla on samat arvot ja tarpeet kuin sinulla?
En väitä, vaan tiedän. Ja kirjoituksiesi perusteella et ole kokenut sitä "oikeaa" tai "todellista" rakkautta missä ei voi vaan elää ilman toista :D <3 Toivon että koet sen joskus, mutta voit myös elää hyvin onnellisen elämän ilman.
Sitä, ettei voi elää ilman toista, kutsutaan läheisriippuvuudeksi. Todellinen rakkaus kunnioittaa aina toisen itsellisyyttä. Ymmärrän kyllä, että sinulta menevät nämä asiat sekaisin. Se on hyvin tyypillistä, eivätkä kaikki edes pysty todelliseen romanttiseen rakkauteen.
Siis.. Todellinen rakkaus on jotain tällaisten ihmisen luomien fraasien kuten "läheisriippuvaisuus" yläpuolella. Tiedät sen sitten kun koet sen.
Huomaa kyllä hyvin, kumpi meistä on kokenut rakkautta ja kumpi vain luulee niin. :)
Vierailija kirjoitti:
Joskus tuntuu siltä, että olisi mahtavaa, jos nainen voisi ihan yksikseen pitää kirkkohäät.
Olisi puku, valtava timanttisormus, muhkeat hääjuhlat, upeita valokuvia ja paljon suitsutusta ja ihailevia katseita. Oikea prinsessapäivä.
Mikä estää larppaamasta? Miehet saa osallistumaan mainostamalla siellä olevaa pakohuonepeliä
Vierailija kirjoitti:
Brilla.. kirjoitti:
Kompromissit liittyy juurikin miehen jo elettyyn elämään. Muutin miehen takia toiselle paikkakunnalle, jotta hän voi olla lähellä lapsiaan. Muutin taloon keskelle korpea, sillä mies ei halunnut muuttaa uuteen. Joka toinen viikko jaan kotini, mieheni ja rakkauteni miehen lasten kanssa ja pidän heitä kuin omiani. Lomat menee pitkälti myös lasten ehdoilla.
Olen ollut ihan sinut sen kanssa että lapset ja talon osto ei ole meidän suhteessa niitä isoja juttuja jotka koetaan ekaa kertaa yhdessä... Sillä onhan mies nämä jo kokenut.
Mutta jotenkin pelkään katkeroituvani tästä hää/naimisiin meno asiasta "jos en edes sitä saa".
Niin. Sinä olet ollut valmis kompromissiin monessa asiassa, mies ei ole edes tässä yhdessä. Mitä se kertoo sinulle?
Minusta ihminen, joka aidosti rakastaa toista ja on myös itse sitoutunut toiseen, on myös valmis menemään naimisiin, mikäli se on toiselle tärkeää. Mitään järjellistä syytä naimisiin menosta kieltäytymiseen ei ole, ja ne tunnesyyt voisi ohittaa, jos toinen on oikeasti tärkeä.
Miksi se naimisiin haluava ri voisi ohittaa tunnesyitä mennä naimisiin, kun järkisyitä naimisiin menolle ei kerran ole?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä hyötyä miehelle olisi avioliitosta?
Ehkäpä pariskunta ei sovi yhteen, jos toinen ajattelee vain sitä mitä itse hyötyy suhteesta, ja toinen toimii rakkaudesta, ja odottaa toiselta samaa? Jos toiselle kaikki on vain kätevää helponhakemista, ja toinen pitää perinteistä, joita avioliittokin saattaa edustaa?
Rakkaus ei liity kysymykseeni mihinkään. Avioliitto on juridinen sopimus, jolla on hyvin tietyt seuraukset. Onko itselläsi tapana allekirjoittaa sopimuksia, jotks ovat kannaltasi hyödyttömiä tai jopa haitallisia?
Rakastaa voi ilman avioliittosopimustakin. Kysymys kuuluu, mitä mies sellaisen tekemisestä hyötyisi?
Ei avioliitto itsessään ole haitallinen sopimus, ja jos olisi niin sitä varmaan perusteltaisiin tällä, eikä sanomalla että olen ollut jo?
Kyllä se on haitallinen ihmiselle, jolla on lapsia jo ennestään sekä omaisuutta.
Minä ymmärrän ap:tä. Olin itse naimisiinmenon kannalla, mutta mieheni jahkaili ja keksi mitä milloinkin. Erotuksella ap:n tilanteeseen, olemme mieheni kanssa molemmat ekalla (toivottavasti myös viimeisellä) kierroksella. Kirjoitin tilanteesta aikoinaan tännekin ja sain ohjeeksi erota. No, en eronnut, vaan menimme naimisiin kaiken väännön ja jahkailun jälkeen. Nykyisin olemme olleet naimisissa pitkästi yli 10 vuotta ja edelleen se on minulle tärkeää, monestakin eri syystä. Ja ennen kun joku ehtii huutelemaan, en elä mieheni rahoilla, ansaitsen meistä kahdesta enemmän.