Lue keskustelun säännöt.
Mies ei halua naimisiin (sillä ollut jo kerran?)
Brilla.
04.07.2019 |
Olen suhteessa miehen kanssa joka on jo kertaalleen elänyt tämän naimisiin- oma talo- lapsi - rumban. Itse en ole mitään näistä kokenut.
Olen tähän asti ollut asian kanssa täysin ok. Ja paljon on ollut puhetta yhteisistä lapsista, yhteisestä kodista (nyt asutaan miehen omistamassa talossa, jonka aikanaan ostivat exän kanssa). Nyt on tullut kuitenkin ilmi ettei mies ehkä haluakkaan naimisiin, saatika häitä.
Tämä on mulle tosi kova pala, sillä muutoin vähään tyytyvänä ihmisenä olen aina haaveillut kirkkohäistä ja ihanista hääjuhlista rakkaiden ympäröimänä. Musta tuntuu että olen muutenkin tässä suhteessa se joka on joutunut tekemään kompromisseja ja nyt tämäkin iso juttu olisi jäämässä kokematta.
Olenko itsekäs ja mitä itse tekisitte tässä tilanteessa?
Kommentit (147)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tapasin mieheni kanssa ja olimme rakastuneita ensisilmäyksestä, hän puhui useamman kuukauden siitä ettei usko enää haluavansa naimisiin kun oli sen kerran kokenut, tosin 10 vuotta sitten (ja liitto kestikin vain pari vuotta, lapsia kaksi). En minä siinä vaiheessa asiaa edes ajatellut, itsellä ei mitään häähaaveita ollut ja ex ei suostunut muuttamaan edes yhteen 5 vuoden suhteen aikana. Nykyinen mieheni ehdotti että muuttaisin hänen luokseen (omakotitalo jossa oli kyllä ex-vaimon kanssa asunut) alle puolen vuoden seurustelun jälkeen.
Mutta niin vain hänenkin aatoksensa muuttuivat. Hän alkoi yhteenmuuton jälkeen, kun kaikki sujui mukavasti enkä osoittanut ilmeisesti mitään pirttihirmun merkkejä :D puhumaan, että voisi mennä naimisiin ja lapsiakin vielä hankkia. Itse en halunnut lapsia, mutta en ollut lyönyt viimeistä naulaa arkkuun asian suhteen. 1,5 vuoden yhdessäolon jälkeen päätimme mennä yhteisymmärryksessä naimisiin. Itse olisin halunnut maistraattihäät ja jotkut bileet, mies tahtoi ehdottomasti kirkossa papin edessä naimisiin. Ja näin sain minäkin ne prinsessahäät joista en edes tiennyt haaveilevani. Tästä on 8 vuotta, lapsia ei ole enkä ole halunnut edelleenkään. Miehen lapsia nähdään aika usein mutta ovat jo aikuisuuden kynnyksellä.
Joku aiemmin kommentoi että kyllä mies naimisiin haluaa kun löytyy se "oikea". Valitettavasti se sekä oman että tuttavieni kokemuksella tuntuu olevan näin. Tiedän tosin miehiä jotka menevät naimisiin jokaisen kumppanin kanssa omasta aloitteestaan. Viisi avioliittoa 35 vuotiaana tuntuu jotenkin epäaidolta näin ulkopuolisen silmin.
Vai sen oikean kanssa haluaa aina naimisiin? Miksi haluaisin naimisiin, kun en halua edes asua yhdessä kumppanin kanssa?
Sinä et ole tavannut sitä oikeaa etkä ehkä ole ollut koskaan rakastunut. Jotkut eivät koe sitä koko elämänsä aikana. Mutta ei se tarkoita että tapasi elää olisi väärä. Jotkut haluavat olla yksin :)
Olen kyllä ollut rakastunut. Miten rakastuminen liittyy asumisjärjestelyihin?
Kun on oikeasti rakastunut, haluaa jakaa tuon toisen henkilön kanssa elämänsä. Joka ilta nukahtaa hänen viereen ja herätä hänen vierestään. Olla samaa perhettä. Jotkut haluavat jopa naimisiin jotta asia on virallista, toki on monia muitakin syitä haluta naimisiin. Rakkauksiakin on erilaisia. Kuten ihmisiä. Sinä haluat elää yksin. Mutta se tarkoittaa että et ole kokenut sitä samaa rakkautta mitä me monet muut :)
Sellainen rakkaus ei ole oikeaa, jossa ei olla lähesriippuvaisia eikä kaikkea haeta elämään sen parisuhteen kautta?
Ei se ole oikeaa rakkautta :) En allekirjoita läheisriippuvaisuuden kuvaustasi tosin. Miksi et haluaisi viettää elämääsi "rakastamasi" ihmisen kanssa? Onhan meilläkin omat elämämme, mutta yhteinen koti on koti. Voit ihan rauhassa uskoa toisin, mutta tämä on minun mielipiteeni. Rakastanhan minäkin kavereita kenen kanssa en asu. Miestäni rakastan eri tavalla ja enemmän.
En tarvitse muita rakastamaan itseäni ehjäksi. Rakkaus tekee elämästäni vain täyteläisempään enkä rakasta siksi, että se täyttäisi jonkun elämässäni olevan tyhjiön. Ei ole mitään vain oikeaa rakkautta. Kun puhutaan rakkaudesta voidaan luetella vain piirteitä mikä EI ole rakkautta.
Sinä yrität nyt kovasti osoittaa olevasi oikeassa julistamalla tuota oman pään pyhään totuutta kuin jotain evankeliumia. Sinussa taitaa asua kuitenkin pieni epävarmuus?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tapasin mieheni kanssa ja olimme rakastuneita ensisilmäyksestä, hän puhui useamman kuukauden siitä ettei usko enää haluavansa naimisiin kun oli sen kerran kokenut, tosin 10 vuotta sitten (ja liitto kestikin vain pari vuotta, lapsia kaksi). En minä siinä vaiheessa asiaa edes ajatellut, itsellä ei mitään häähaaveita ollut ja ex ei suostunut muuttamaan edes yhteen 5 vuoden suhteen aikana. Nykyinen mieheni ehdotti että muuttaisin hänen luokseen (omakotitalo jossa oli kyllä ex-vaimon kanssa asunut) alle puolen vuoden seurustelun jälkeen.
Mutta niin vain hänenkin aatoksensa muuttuivat. Hän alkoi yhteenmuuton jälkeen, kun kaikki sujui mukavasti enkä osoittanut ilmeisesti mitään pirttihirmun merkkejä :D puhumaan, että voisi mennä naimisiin ja lapsiakin vielä hankkia. Itse en halunnut lapsia, mutta en ollut lyönyt viimeistä naulaa arkkuun asian suhteen. 1,5 vuoden yhdessäolon jälkeen päätimme mennä yhteisymmärryksessä naimisiin. Itse olisin halunnut maistraattihäät ja jotkut bileet, mies tahtoi ehdottomasti kirkossa papin edessä naimisiin. Ja näin sain minäkin ne prinsessahäät joista en edes tiennyt haaveilevani. Tästä on 8 vuotta, lapsia ei ole enkä ole halunnut edelleenkään. Miehen lapsia nähdään aika usein mutta ovat jo aikuisuuden kynnyksellä.
Joku aiemmin kommentoi että kyllä mies naimisiin haluaa kun löytyy se "oikea". Valitettavasti se sekä oman että tuttavieni kokemuksella tuntuu olevan näin. Tiedän tosin miehiä jotka menevät naimisiin jokaisen kumppanin kanssa omasta aloitteestaan. Viisi avioliittoa 35 vuotiaana tuntuu jotenkin epäaidolta näin ulkopuolisen silmin.
Vai sen oikean kanssa haluaa aina naimisiin? Miksi haluaisin naimisiin, kun en halua edes asua yhdessä kumppanin kanssa?
Sinä et ole tavannut sitä oikeaa etkä ehkä ole ollut koskaan rakastunut. Jotkut eivät koe sitä koko elämänsä aikana. Mutta ei se tarkoita että tapasi elää olisi väärä. Jotkut haluavat olla yksin :)
Olen kyllä ollut rakastunut. Miten rakastuminen liittyy asumisjärjestelyihin?
Kun on oikeasti rakastunut, haluaa jakaa tuon toisen henkilön kanssa elämänsä. Joka ilta nukahtaa hänen viereen ja herätä hänen vierestään. Olla samaa perhettä. Jotkut haluavat jopa naimisiin jotta asia on virallista, toki on monia muitakin syitä haluta naimisiin. Rakkauksiakin on erilaisia. Kuten ihmisiä. Sinä haluat elää yksin. Mutta se tarkoittaa että et ole kokenut sitä samaa rakkautta mitä me monet muut :)
Sellainen rakkaus ei ole oikeaa, jossa ei olla lähesriippuvaisia eikä kaikkea haeta elämään sen parisuhteen kautta?
Ei se ole oikeaa rakkautta :) En allekirjoita läheisriippuvaisuuden kuvaustasi tosin. Miksi et haluaisi viettää elämääsi "rakastamasi" ihmisen kanssa? Onhan meilläkin omat elämämme, mutta yhteinen koti on koti. Voit ihan rauhassa uskoa toisin, mutta tämä on minun mielipiteeni. Rakastanhan minäkin kavereita kenen kanssa en asu. Miestäni rakastan eri tavalla ja enemmän.
Jos tuo on vain sinun mielipiteesi, miksi sitten väität, että ihminen, joka ei halua asua kumppaninsa kanssa, ei ole kokenut oikeaa rakkautta? Oletteko, että kaikilla on samat arvot ja tarpeet kuin sinulla?
En väitä, vaan tiedän. Ja kirjoituksiesi perusteella et ole kokenut sitä "oikeaa" tai "todellista" rakkautta missä ei voi vaan elää ilman toista :D <3 Toivon että koet sen joskus, mutta voit myös elää hyvin onnellisen elämän ilman.
Sinä taidat ymmärtää elämästä vain sen mikä nenästä suuhun valuu? :D Tuon tunteen, että ei voi elää ilman toista voi tuntea vaikka ei oltaisi naimissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tapasin mieheni kanssa ja olimme rakastuneita ensisilmäyksestä, hän puhui useamman kuukauden siitä ettei usko enää haluavansa naimisiin kun oli sen kerran kokenut, tosin 10 vuotta sitten (ja liitto kestikin vain pari vuotta, lapsia kaksi). En minä siinä vaiheessa asiaa edes ajatellut, itsellä ei mitään häähaaveita ollut ja ex ei suostunut muuttamaan edes yhteen 5 vuoden suhteen aikana. Nykyinen mieheni ehdotti että muuttaisin hänen luokseen (omakotitalo jossa oli kyllä ex-vaimon kanssa asunut) alle puolen vuoden seurustelun jälkeen.
Mutta niin vain hänenkin aatoksensa muuttuivat. Hän alkoi yhteenmuuton jälkeen, kun kaikki sujui mukavasti enkä osoittanut ilmeisesti mitään pirttihirmun merkkejä :D puhumaan, että voisi mennä naimisiin ja lapsiakin vielä hankkia. Itse en halunnut lapsia, mutta en ollut lyönyt viimeistä naulaa arkkuun asian suhteen. 1,5 vuoden yhdessäolon jälkeen päätimme mennä yhteisymmärryksessä naimisiin. Itse olisin halunnut maistraattihäät ja jotkut bileet, mies tahtoi ehdottomasti kirkossa papin edessä naimisiin. Ja näin sain minäkin ne prinsessahäät joista en edes tiennyt haaveilevani. Tästä on 8 vuotta, lapsia ei ole enkä ole halunnut edelleenkään. Miehen lapsia nähdään aika usein mutta ovat jo aikuisuuden kynnyksellä.
Joku aiemmin kommentoi että kyllä mies naimisiin haluaa kun löytyy se "oikea". Valitettavasti se sekä oman että tuttavieni kokemuksella tuntuu olevan näin. Tiedän tosin miehiä jotka menevät naimisiin jokaisen kumppanin kanssa omasta aloitteestaan. Viisi avioliittoa 35 vuotiaana tuntuu jotenkin epäaidolta näin ulkopuolisen silmin.
Vai sen oikean kanssa haluaa aina naimisiin? Miksi haluaisin naimisiin, kun en halua edes asua yhdessä kumppanin kanssa?
Sinä et ole tavannut sitä oikeaa etkä ehkä ole ollut koskaan rakastunut. Jotkut eivät koe sitä koko elämänsä aikana. Mutta ei se tarkoita että tapasi elää olisi väärä. Jotkut haluavat olla yksin :)
Olen kyllä ollut rakastunut. Miten rakastuminen liittyy asumisjärjestelyihin?
Kun on oikeasti rakastunut, haluaa jakaa tuon toisen henkilön kanssa elämänsä. Joka ilta nukahtaa hänen viereen ja herätä hänen vierestään. Olla samaa perhettä. Jotkut haluavat jopa naimisiin jotta asia on virallista, toki on monia muitakin syitä haluta naimisiin. Rakkauksiakin on erilaisia. Kuten ihmisiä. Sinä haluat elää yksin. Mutta se tarkoittaa että et ole kokenut sitä samaa rakkautta mitä me monet muut :)
Et kuvaile tuossa todellista rakkautta vaan takertuvan ihmisen kypsymätöntä kumppanuuden janoa. Voithan sinä sitäkin rakkautena pitää ja varmasti olla siihenkin tyytyväinen. :)
Kuvaile itse sitten todellinen rakkaus :) En ole kypsymätön mutta tottakai haluan kumppanuuden. Rakastan jotain henkilöä niin paljon, että otan hänet perheeseeni joka oli ollut minulle koko 35 vuoden naimattoman elämäni aikana tärkein ikinä. Minusta ei ole suurempaa rakkautta kuin se :O
Todellinen rakkaus on toisen kunnioittamista, arvostamista, kuuntelimista, toiselle tilan antamista, toisen vikojen ja puutteiden hyväksymistä, taitoa rakastaa myös itseään, että osaa pitää itsellään myös jotain omaa, eikä siihen tarvita avioliittoa ja se kestää myös sen ettei joka ilta nukahda hänen viereen vaan voi olla myös pitkiä aikoja erossa. Se kestää myös sen, ettei kaikkea jaeta esim. kotia.
Tottakai se "kestää" sen mutta miksi vapaaehtoisesti haluaisit elää niin :O
Jotkut pitävät yksin asumisesta enemmän kuin kumppanin tai kämppiksen kanssa asumisesta. Ei ihmisten oman ajan js tilan tarve ole vakio. Tuleeko tämäkin sinulle yllätyksenä?
Mut ku se ei ole oikeaa rakkautta ja hymöitä perään.
Ei rakkaus riko tai tee ehjäksi. Se on tyhjää laululyriikkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tapasin mieheni kanssa ja olimme rakastuneita ensisilmäyksestä, hän puhui useamman kuukauden siitä ettei usko enää haluavansa naimisiin kun oli sen kerran kokenut, tosin 10 vuotta sitten (ja liitto kestikin vain pari vuotta, lapsia kaksi). En minä siinä vaiheessa asiaa edes ajatellut, itsellä ei mitään häähaaveita ollut ja ex ei suostunut muuttamaan edes yhteen 5 vuoden suhteen aikana. Nykyinen mieheni ehdotti että muuttaisin hänen luokseen (omakotitalo jossa oli kyllä ex-vaimon kanssa asunut) alle puolen vuoden seurustelun jälkeen.
Mutta niin vain hänenkin aatoksensa muuttuivat. Hän alkoi yhteenmuuton jälkeen, kun kaikki sujui mukavasti enkä osoittanut ilmeisesti mitään pirttihirmun merkkejä :D puhumaan, että voisi mennä naimisiin ja lapsiakin vielä hankkia. Itse en halunnut lapsia, mutta en ollut lyönyt viimeistä naulaa arkkuun asian suhteen. 1,5 vuoden yhdessäolon jälkeen päätimme mennä yhteisymmärryksessä naimisiin. Itse olisin halunnut maistraattihäät ja jotkut bileet, mies tahtoi ehdottomasti kirkossa papin edessä naimisiin. Ja näin sain minäkin ne prinsessahäät joista en edes tiennyt haaveilevani. Tästä on 8 vuotta, lapsia ei ole enkä ole halunnut edelleenkään. Miehen lapsia nähdään aika usein mutta ovat jo aikuisuuden kynnyksellä.
Joku aiemmin kommentoi että kyllä mies naimisiin haluaa kun löytyy se "oikea". Valitettavasti se sekä oman että tuttavieni kokemuksella tuntuu olevan näin. Tiedän tosin miehiä jotka menevät naimisiin jokaisen kumppanin kanssa omasta aloitteestaan. Viisi avioliittoa 35 vuotiaana tuntuu jotenkin epäaidolta näin ulkopuolisen silmin.
Vai sen oikean kanssa haluaa aina naimisiin? Miksi haluaisin naimisiin, kun en halua edes asua yhdessä kumppanin kanssa?
Sinä et ole tavannut sitä oikeaa etkä ehkä ole ollut koskaan rakastunut. Jotkut eivät koe sitä koko elämänsä aikana. Mutta ei se tarkoita että tapasi elää olisi väärä. Jotkut haluavat olla yksin :)
Olen kyllä ollut rakastunut. Miten rakastuminen liittyy asumisjärjestelyihin?
Kun on oikeasti rakastunut, haluaa jakaa tuon toisen henkilön kanssa elämänsä. Joka ilta nukahtaa hänen viereen ja herätä hänen vierestään. Olla samaa perhettä. Jotkut haluavat jopa naimisiin jotta asia on virallista, toki on monia muitakin syitä haluta naimisiin. Rakkauksiakin on erilaisia. Kuten ihmisiä. Sinä haluat elää yksin. Mutta se tarkoittaa että et ole kokenut sitä samaa rakkautta mitä me monet muut :)
Sellainen rakkaus ei ole oikeaa, jossa ei olla lähesriippuvaisia eikä kaikkea haeta elämään sen parisuhteen kautta?
Ei se ole oikeaa rakkautta :) En allekirjoita läheisriippuvaisuuden kuvaustasi tosin. Miksi et haluaisi viettää elämääsi "rakastamasi" ihmisen kanssa? Onhan meilläkin omat elämämme, mutta yhteinen koti on koti. Voit ihan rauhassa uskoa toisin, mutta tämä on minun mielipiteeni. Rakastanhan minäkin kavereita kenen kanssa en asu. Miestäni rakastan eri tavalla ja enemmän.
En tarvitse muita rakastamaan itseäni ehjäksi. Rakkaus tekee elämästäni vain täyteläisempään enkä rakasta siksi, että se täyttäisi jonkun elämässäni olevan tyhjiön. Ei ole mitään vain oikeaa rakkautta. Kun puhutaan rakkaudesta voidaan luetella vain piirteitä mikä EI ole rakkautta.
Sinä yrität nyt kovasti osoittaa olevasi oikeassa julistamalla tuota oman pään pyhään totuutta kuin jotain evankeliumia. Sinussa taitaa asua kuitenkin pieni epävarmuus?
Tuohan kuulostaa ihan joltain AA-puheelta. Mutta hyvä sulle :) Että olet ehjä jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joskus tuntuu siltä, että olisi mahtavaa, jos nainen voisi ihan yksikseen pitää kirkkohäät.
Olisi puku, valtava timanttisormus, muhkeat hääjuhlat, upeita valokuvia ja paljon suitsutusta ja ihailevia katseita. Oikea prinsessapäivä.
Juu ja maksaisikin vielä kaiken ihan itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tapasin mieheni kanssa ja olimme rakastuneita ensisilmäyksestä, hän puhui useamman kuukauden siitä ettei usko enää haluavansa naimisiin kun oli sen kerran kokenut, tosin 10 vuotta sitten (ja liitto kestikin vain pari vuotta, lapsia kaksi). En minä siinä vaiheessa asiaa edes ajatellut, itsellä ei mitään häähaaveita ollut ja ex ei suostunut muuttamaan edes yhteen 5 vuoden suhteen aikana. Nykyinen mieheni ehdotti että muuttaisin hänen luokseen (omakotitalo jossa oli kyllä ex-vaimon kanssa asunut) alle puolen vuoden seurustelun jälkeen.
Mutta niin vain hänenkin aatoksensa muuttuivat. Hän alkoi yhteenmuuton jälkeen, kun kaikki sujui mukavasti enkä osoittanut ilmeisesti mitään pirttihirmun merkkejä :D puhumaan, että voisi mennä naimisiin ja lapsiakin vielä hankkia. Itse en halunnut lapsia, mutta en ollut lyönyt viimeistä naulaa arkkuun asian suhteen. 1,5 vuoden yhdessäolon jälkeen päätimme mennä yhteisymmärryksessä naimisiin. Itse olisin halunnut maistraattihäät ja jotkut bileet, mies tahtoi ehdottomasti kirkossa papin edessä naimisiin. Ja näin sain minäkin ne prinsessahäät joista en edes tiennyt haaveilevani. Tästä on 8 vuotta, lapsia ei ole enkä ole halunnut edelleenkään. Miehen lapsia nähdään aika usein mutta ovat jo aikuisuuden kynnyksellä.
Joku aiemmin kommentoi että kyllä mies naimisiin haluaa kun löytyy se "oikea". Valitettavasti se sekä oman että tuttavieni kokemuksella tuntuu olevan näin. Tiedän tosin miehiä jotka menevät naimisiin jokaisen kumppanin kanssa omasta aloitteestaan. Viisi avioliittoa 35 vuotiaana tuntuu jotenkin epäaidolta näin ulkopuolisen silmin.
Vai sen oikean kanssa haluaa aina naimisiin? Miksi haluaisin naimisiin, kun en halua edes asua yhdessä kumppanin kanssa?
Sinä et ole tavannut sitä oikeaa etkä ehkä ole ollut koskaan rakastunut. Jotkut eivät koe sitä koko elämänsä aikana. Mutta ei se tarkoita että tapasi elää olisi väärä. Jotkut haluavat olla yksin :)
Olen kyllä ollut rakastunut. Miten rakastuminen liittyy asumisjärjestelyihin?
Kun on oikeasti rakastunut, haluaa jakaa tuon toisen henkilön kanssa elämänsä. Joka ilta nukahtaa hänen viereen ja herätä hänen vierestään. Olla samaa perhettä. Jotkut haluavat jopa naimisiin jotta asia on virallista, toki on monia muitakin syitä haluta naimisiin. Rakkauksiakin on erilaisia. Kuten ihmisiä. Sinä haluat elää yksin. Mutta se tarkoittaa että et ole kokenut sitä samaa rakkautta mitä me monet muut :)
Sellainen rakkaus ei ole oikeaa, jossa ei olla lähesriippuvaisia eikä kaikkea haeta elämään sen parisuhteen kautta?
Ei se ole oikeaa rakkautta :) En allekirjoita läheisriippuvaisuuden kuvaustasi tosin. Miksi et haluaisi viettää elämääsi "rakastamasi" ihmisen kanssa? Onhan meilläkin omat elämämme, mutta yhteinen koti on koti. Voit ihan rauhassa uskoa toisin, mutta tämä on minun mielipiteeni. Rakastanhan minäkin kavereita kenen kanssa en asu. Miestäni rakastan eri tavalla ja enemmän.
En tarvitse muita rakastamaan itseäni ehjäksi. Rakkaus tekee elämästäni vain täyteläisempään enkä rakasta siksi, että se täyttäisi jonkun elämässäni olevan tyhjiön. Ei ole mitään vain oikeaa rakkautta. Kun puhutaan rakkaudesta voidaan luetella vain piirteitä mikä EI ole rakkautta.
Sinä yrität nyt kovasti osoittaa olevasi oikeassa julistamalla tuota oman pään pyhään totuutta kuin jotain evankeliumia. Sinussa taitaa asua kuitenkin pieni epävarmuus?
Listataan sitten piireitä, jotka ei ole rakkautta:
- läheisriippuvaisuus
- toisen toiveiden kumoaminen, ei esim. halua naimisiin
- ?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En usko, että täydellistä rakkautta enää saavuttaa lasten ja lastenlasten jälkeen. Himoa kyllä. M 52
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tapasin mieheni kanssa ja olimme rakastuneita ensisilmäyksestä, hän puhui useamman kuukauden siitä ettei usko enää haluavansa naimisiin kun oli sen kerran kokenut, tosin 10 vuotta sitten (ja liitto kestikin vain pari vuotta, lapsia kaksi). En minä siinä vaiheessa asiaa edes ajatellut, itsellä ei mitään häähaaveita ollut ja ex ei suostunut muuttamaan edes yhteen 5 vuoden suhteen aikana. Nykyinen mieheni ehdotti että muuttaisin hänen luokseen (omakotitalo jossa oli kyllä ex-vaimon kanssa asunut) alle puolen vuoden seurustelun jälkeen.
Mutta niin vain hänenkin aatoksensa muuttuivat. Hän alkoi yhteenmuuton jälkeen, kun kaikki sujui mukavasti enkä osoittanut ilmeisesti mitään pirttihirmun merkkejä :D puhumaan, että voisi mennä naimisiin ja lapsiakin vielä hankkia. Itse en halunnut lapsia, mutta en ollut lyönyt viimeistä naulaa arkkuun asian suhteen. 1,5 vuoden yhdessäolon jälkeen päätimme mennä yhteisymmärryksessä naimisiin. Itse olisin halunnut maistraattihäät ja jotkut bileet, mies tahtoi ehdottomasti kirkossa papin edessä naimisiin. Ja näin sain minäkin ne prinsessahäät joista en edes tiennyt haaveilevani. Tästä on 8 vuotta, lapsia ei ole enkä ole halunnut edelleenkään. Miehen lapsia nähdään aika usein mutta ovat jo aikuisuuden kynnyksellä.
Joku aiemmin kommentoi että kyllä mies naimisiin haluaa kun löytyy se "oikea". Valitettavasti se sekä oman että tuttavieni kokemuksella tuntuu olevan näin. Tiedän tosin miehiä jotka menevät naimisiin jokaisen kumppanin kanssa omasta aloitteestaan. Viisi avioliittoa 35 vuotiaana tuntuu jotenkin epäaidolta näin ulkopuolisen silmin.
Vai sen oikean kanssa haluaa aina naimisiin? Miksi haluaisin naimisiin, kun en halua edes asua yhdessä kumppanin kanssa?
Sinä et ole tavannut sitä oikeaa etkä ehkä ole ollut koskaan rakastunut. Jotkut eivät koe sitä koko elämänsä aikana. Mutta ei se tarkoita että tapasi elää olisi väärä. Jotkut haluavat olla yksin :)
Olen kyllä ollut rakastunut. Miten rakastuminen liittyy asumisjärjestelyihin?
Kun on oikeasti rakastunut, haluaa jakaa tuon toisen henkilön kanssa elämänsä. Joka ilta nukahtaa hänen viereen ja herätä hänen vierestään. Olla samaa perhettä. Jotkut haluavat jopa naimisiin jotta asia on virallista, toki on monia muitakin syitä haluta naimisiin. Rakkauksiakin on erilaisia. Kuten ihmisiä. Sinä haluat elää yksin. Mutta se tarkoittaa että et ole kokenut sitä samaa rakkautta mitä me monet muut :)
Sellainen rakkaus ei ole oikeaa, jossa ei olla lähesriippuvaisia eikä kaikkea haeta elämään sen parisuhteen kautta?
Ei se ole oikeaa rakkautta :) En allekirjoita läheisriippuvaisuuden kuvaustasi tosin. Miksi et haluaisi viettää elämääsi "rakastamasi" ihmisen kanssa? Onhan meilläkin omat elämämme, mutta yhteinen koti on koti. Voit ihan rauhassa uskoa toisin, mutta tämä on minun mielipiteeni. Rakastanhan minäkin kavereita kenen kanssa en asu. Miestäni rakastan eri tavalla ja enemmän.
En tarvitse muita rakastamaan itseäni ehjäksi. Rakkaus tekee elämästäni vain täyteläisempään enkä rakasta siksi, että se täyttäisi jonkun elämässäni olevan tyhjiön. Ei ole mitään vain oikeaa rakkautta. Kun puhutaan rakkaudesta voidaan luetella vain piirteitä mikä EI ole rakkautta.
Sinä yrität nyt kovasti osoittaa olevasi oikeassa julistamalla tuota oman pään pyhään totuutta kuin jotain evankeliumia. Sinussa taitaa asua kuitenkin pieni epävarmuus?
Tuohan kuulostaa ihan joltain AA-puheelta. Mutta hyvä sulle :) Että olet ehjä jne.
Mikä sinua oikein vaivaa? Lempeästi hymyillen katsot muita nenän varttasi pitkin kuinka olet olevasi muita parempi ihminen. Missä vika? Eikö elämäsi olekaan niin erinomaista mitä yrität tuoda esille? Sillä elämäänsä tyytyväinen ihmisen ei tarvitse öykkäröidä muille ja nostattaa omaa egoaan haukkumalla muilta huonosti piilotetulla itsekorostuksella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä hyötyä miehelle olisi avioliitosta?
Ehkäpä pariskunta ei sovi yhteen, jos toinen ajattelee vain sitä mitä itse hyötyy suhteesta, ja toinen toimii rakkaudesta, ja odottaa toiselta samaa? Jos toiselle kaikki on vain kätevää helponhakemista, ja toinen pitää perinteistä, joita avioliittokin saattaa edustaa?
Rakkaus ei liity kysymykseeni mihinkään. Avioliitto on juridinen sopimus, jolla on hyvin tietyt seuraukset. Onko itselläsi tapana allekirjoittaa sopimuksia, jotks ovat kannaltasi hyödyttömiä tai jopa haitallisia?
Rakastaa voi ilman avioliittosopimustakin. Kysymys kuuluu, mitä mies sellaisen tekemisestä hyötyisi?
Ei avioliitto itsessään ole haitallinen sopimus, ja jos olisi niin sitä varmaan perusteltaisiin tällä, eikä sanomalla että olen ollut jo?
Eli mitä hyötyä miehelle olisi naimisiin menosta?
Eli ei kannata olla yhdessä kumppanin kanssa joka miettii hyötymisiä, jos itse elää rakkaudesta.
Vierailija kirjoitti:
Ap, olette miehesi kanssa aivan eri elämänvaiheissa... Itsekään en menisi enää naimisiin, jos nyt miehestäni eroaisin. Voisin toki olla uudessa suhteessa, mutta se suhde olisi jo ihan täysin erilaisen elämänvaiheen suhde ilman häitä ja yhteisiä lapsia. Se olisi kahden aikuisen suhde. En kyllä muuttaisi edes yhteen uuden miehen kanssa niin kauan, kun lapset olisi alaikäisiä.
Ihastuessa/rakastuessa kaikki hämärtyy ja oma parisuhde vaikuttaa paljon erityisemmältä, mitä muiden. Mutta kaikki on kokeneet tämän saman, se on vain aivokemian luoma illuusio. Etsi itsellesi mies, joka on samassa elämänvaiheessa kuin olet itsekin. Tulet vain katkeroitumaan tämän nykyisen kanssa ja uupumaan bonusperhekuvioon, jossa tulet aina olemaan se numero kaksi.
niin. Sitten kun on ymmärtänyt ihastumisen ja rakastamisen eron, voi rakastaa täysillä vailla pelkoa, eikä tarvitse pitää jalkaa oven välissä, tai etsiä jatkuvasti uutta ihastuksen kohdetta. Silloin voi huoletta mennä naimisiinkin, eikä eroa tule ennen kuin toinen puolisko kuolee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin olen surrut sitä, ettei rakas miesystäväni halua naimisiin. Mulla tunne, ettei rakasta mua ainakaan niin paljon kuin minä häntä. Ollaan nyt 2,5 vuotta "hengailtu" yhdessä. Kumpikaan ei ole ollut naimisissa aiemmin. Rakastan häntä kovasti, mutta olen ruvennut eroamistakin miettimään, kun toinen ei halua sitoutua "kunnolla". Hän ei haluaisi erota, muttei naimisiinkaan kanssani suostu : (
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, sinuna en lähtisi tuohon. Olet miehelle ikuinen kakkonen. Exä oli se elämän rakkaus, jonka kanssa tehtiin ja koettiin kaikki nuo "kerran elämässä" -jutut. Ei tuollaiseen lapsettoman kannata lähteä. Korkeintaan kaksi tuollaista kaikkensa jo antanutta voi toimia yhdessä, jos kumpikin hyväksyy sen että se tosirakkaus on jo mennyttä ja annettavana on enää etäistä ja kyynistä semikumppanuutta. Mutta jos toinen etsii elämänsä rakkautta ja toinen tarjoaa exän jämiä, niin ei voi toimia.
Kyllä meillä oli niin ,että miehen ensimmäinen avioliitto oli nuoruudentyhmyyksissä solmittu täysin epäsopivan ja ujoa herkkää miestä alistavan naisen kanssa koska ehkäisy oli naiselta "unohtunut", ja vauva tuloillaan, ja vanhanliiton mieheni halusi kantaa vastuunsa. Tosirakkaus kolahti meihin molempiin sitten heti ensi silmäyksellä kun toisemme näimme ensimmäisen kerran. :) Tuossa vaiheessa olivat olleet eronneista jo kolmisen vuotta. Avioliittomme on minun ensimmäinen ja mieheni toinen.
Näin. Olen itsekin rouva kakkonen ja ollut jo 35 vuotta. Puolison ensimmäinen liitto solmittu hyvin nuorena ja kesti muutaman vuoden. Koen olevani kyllä se ykkönen. Hyvät välit on hänen entiseen puolisoon ja lapseenkin.
Mitään kirkkohäitä ei vietetty.Aikajärjestyksessä toinen, sydämenjärjestyksessä ensimmäinen, ja ainoa iäti :)
Kunnes aikajärjestyksessä kolmas, sydänjärjestyksessä ensimmäinen ja iäti, astuu kuvioon ;)
Se että sinä elät elämäsi jatkuvasti miestä vaihdellen ei tarkoita sitä että kaikki muutkin tekisivät niin :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Brilla.. kirjoitti:
Kompromissit liittyy juurikin miehen jo elettyyn elämään. Muutin miehen takia toiselle paikkakunnalle, jotta hän voi olla lähellä lapsiaan. Muutin taloon keskelle korpea, sillä mies ei halunnut muuttaa uuteen. Joka toinen viikko jaan kotini, mieheni ja rakkauteni miehen lasten kanssa ja pidän heitä kuin omiani. Lomat menee pitkälti myös lasten ehdoilla.
Olen ollut ihan sinut sen kanssa että lapset ja talon osto ei ole meidän suhteessa niitä isoja juttuja jotka koetaan ekaa kertaa yhdessä... Sillä onhan mies nämä jo kokenut.
Mutta jotenkin pelkään katkeroituvani tästä hää/naimisiin meno asiasta "jos en edes sitä saa".
Niin. Sinä olet ollut valmis kompromissiin monessa asiassa, mies ei ole edes tässä yhdessä. Mitä se kertoo sinulle?
Minusta ihminen, joka aidosti rakastaa toista ja on myös itse sitoutunut toiseen, on myös valmis menemään naimisiin, mikäli se on toiselle tärkeää. Mitään järjellistä syytä naimisiin menosta kieltäytymiseen ei ole, ja ne tunnesyyt voisi ohittaa, jos toinen on oikeasti tärkeä.
Miksi se naimisiin haluava ri voisi ohittaa tunnesyitä mennä naimisiin, kun järkisyitä naimisiin menolle ei kerran ole?
Tästä syystä kannattaa valita puoliso joka on samoilla linjoilla. Jos toinen hakee hyödyn ja järkevyyden kautta parisuhteensa, se ei usein sovi sellaiselle joka menee tunne ja rakkaus edellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä hyötyä miehelle olisi avioliitosta?
Ehkäpä pariskunta ei sovi yhteen, jos toinen ajattelee vain sitä mitä itse hyötyy suhteesta, ja toinen toimii rakkaudesta, ja odottaa toiselta samaa? Jos toiselle kaikki on vain kätevää helponhakemista, ja toinen pitää perinteistä, joita avioliittokin saattaa edustaa?
Rakkaus ei liity kysymykseeni mihinkään. Avioliitto on juridinen sopimus, jolla on hyvin tietyt seuraukset. Onko itselläsi tapana allekirjoittaa sopimuksia, jotks ovat kannaltasi hyödyttömiä tai jopa haitallisia?
Rakastaa voi ilman avioliittosopimustakin. Kysymys kuuluu, mitä mies sellaisen tekemisestä hyötyisi?
Ei avioliitto itsessään ole haitallinen sopimus, ja jos olisi niin sitä varmaan perusteltaisiin tällä, eikä sanomalla että olen ollut jo?
Kyllä se on haitallinen ihmiselle, jolla on lapsia jo ennestään sekä omaisuutta.
Ei ole haitallinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tapasin mieheni kanssa ja olimme rakastuneita ensisilmäyksestä, hän puhui useamman kuukauden siitä ettei usko enää haluavansa naimisiin kun oli sen kerran kokenut, tosin 10 vuotta sitten (ja liitto kestikin vain pari vuotta, lapsia kaksi). En minä siinä vaiheessa asiaa edes ajatellut, itsellä ei mitään häähaaveita ollut ja ex ei suostunut muuttamaan edes yhteen 5 vuoden suhteen aikana. Nykyinen mieheni ehdotti että muuttaisin hänen luokseen (omakotitalo jossa oli kyllä ex-vaimon kanssa asunut) alle puolen vuoden seurustelun jälkeen.
Mutta niin vain hänenkin aatoksensa muuttuivat. Hän alkoi yhteenmuuton jälkeen, kun kaikki sujui mukavasti enkä osoittanut ilmeisesti mitään pirttihirmun merkkejä :D puhumaan, että voisi mennä naimisiin ja lapsiakin vielä hankkia. Itse en halunnut lapsia, mutta en ollut lyönyt viimeistä naulaa arkkuun asian suhteen. 1,5 vuoden yhdessäolon jälkeen päätimme mennä yhteisymmärryksessä naimisiin. Itse olisin halunnut maistraattihäät ja jotkut bileet, mies tahtoi ehdottomasti kirkossa papin edessä naimisiin. Ja näin sain minäkin ne prinsessahäät joista en edes tiennyt haaveilevani. Tästä on 8 vuotta, lapsia ei ole enkä ole halunnut edelleenkään. Miehen lapsia nähdään aika usein mutta ovat jo aikuisuuden kynnyksellä.
Joku aiemmin kommentoi että kyllä mies naimisiin haluaa kun löytyy se "oikea". Valitettavasti se sekä oman että tuttavieni kokemuksella tuntuu olevan näin. Tiedän tosin miehiä jotka menevät naimisiin jokaisen kumppanin kanssa omasta aloitteestaan. Viisi avioliittoa 35 vuotiaana tuntuu jotenkin epäaidolta näin ulkopuolisen silmin.
Vai sen oikean kanssa haluaa aina naimisiin? Miksi haluaisin naimisiin, kun en halua edes asua yhdessä kumppanin kanssa?
Sinä et ole tavannut sitä oikeaa etkä ehkä ole ollut koskaan rakastunut. Jotkut eivät koe sitä koko elämänsä aikana. Mutta ei se tarkoita että tapasi elää olisi väärä. Jotkut haluavat olla yksin :)
Olen kyllä ollut rakastunut. Miten rakastuminen liittyy asumisjärjestelyihin?
Kun on oikeasti rakastunut, haluaa jakaa tuon toisen henkilön kanssa elämänsä. Joka ilta nukahtaa hänen viereen ja herätä hänen vierestään. Olla samaa perhettä. Jotkut haluavat jopa naimisiin jotta asia on virallista, toki on monia muitakin syitä haluta naimisiin. Rakkauksiakin on erilaisia. Kuten ihmisiä. Sinä haluat elää yksin. Mutta se tarkoittaa että et ole kokenut sitä samaa rakkautta mitä me monet muut :)
Sellainen rakkaus ei ole oikeaa, jossa ei olla lähesriippuvaisia eikä kaikkea haeta elämään sen parisuhteen kautta?
Ei se ole oikeaa rakkautta :) En allekirjoita läheisriippuvaisuuden kuvaustasi tosin. Miksi et haluaisi viettää elämääsi "rakastamasi" ihmisen kanssa? Onhan meilläkin omat elämämme, mutta yhteinen koti on koti. Voit ihan rauhassa uskoa toisin, mutta tämä on minun mielipiteeni. Rakastanhan minäkin kavereita kenen kanssa en asu. Miestäni rakastan eri tavalla ja enemmän.
En tarvitse muita rakastamaan itseäni ehjäksi. Rakkaus tekee elämästäni vain täyteläisempään enkä rakasta siksi, että se täyttäisi jonkun elämässäni olevan tyhjiön. Ei ole mitään vain oikeaa rakkautta. Kun puhutaan rakkaudesta voidaan luetella vain piirteitä mikä EI ole rakkautta.
Sinä yrität nyt kovasti osoittaa olevasi oikeassa julistamalla tuota oman pään pyhään totuutta kuin jotain evankeliumia. Sinussa taitaa asua kuitenkin pieni epävarmuus?
Tuohan kuulostaa ihan joltain AA-puheelta. Mutta hyvä sulle :) Että olet ehjä jne.
Mikä sinua oikein vaivaa? Lempeästi hymyillen katsot muita nenän varttasi pitkin kuinka olet olevasi muita parempi ihminen. Missä vika? Eikö elämäsi olekaan niin erinomaista mitä yrität tuoda esille? Sillä elämäänsä tyytyväinen ihmisen ei tarvitse öykkäröidä muille ja nostattaa omaa egoaan haukkumalla muilta huonosti piilotetulla itsekorostuksella.
Minä olen vain ottanut osaa keskusteluun, minua on kuitenkin haukuttu mm. läheisriippuvaiseksi ja kypsymättömäksi. Että se siitä öykkäröinnistä. Pahoitteluni että sanani ovat osuneet nyt hermoosi. Kommenttisi kuulostavat kuin suoraan jostain elämäntapaoppaasta. Ehkä haluaisitkin yhteenmuuttoa ja naimisiin mutta koska toinen ei halua niin lohduttaudut näillä keinoilla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, sinuna en lähtisi tuohon. Olet miehelle ikuinen kakkonen. Exä oli se elämän rakkaus, jonka kanssa tehtiin ja koettiin kaikki nuo "kerran elämässä" -jutut. Ei tuollaiseen lapsettoman kannata lähteä. Korkeintaan kaksi tuollaista kaikkensa jo antanutta voi toimia yhdessä, jos kumpikin hyväksyy sen että se tosirakkaus on jo mennyttä ja annettavana on enää etäistä ja kyynistä semikumppanuutta. Mutta jos toinen etsii elämänsä rakkautta ja toinen tarjoaa exän jämiä, niin ei voi toimia.
Kyllä meillä oli niin ,että miehen ensimmäinen avioliitto oli nuoruudentyhmyyksissä solmittu täysin epäsopivan ja ujoa herkkää miestä alistavan naisen kanssa koska ehkäisy oli naiselta "unohtunut", ja vauva tuloillaan, ja vanhanliiton mieheni halusi kantaa vastuunsa. Tosirakkaus kolahti meihin molempiin sitten heti ensi silmäyksellä kun toisemme näimme ensimmäisen kerran. :) Tuossa vaiheessa olivat olleet eronneista jo kolmisen vuotta. Avioliittomme on minun ensimmäinen ja mieheni toinen.
Näin. Olen itsekin rouva kakkonen ja ollut jo 35 vuotta. Puolison ensimmäinen liitto solmittu hyvin nuorena ja kesti muutaman vuoden. Koen olevani kyllä se ykkönen. Hyvät välit on hänen entiseen puolisoon ja lapseenkin.
Mitään kirkkohäitä ei vietetty.Aikajärjestyksessä toinen, sydämenjärjestyksessä ensimmäinen, ja ainoa iäti :)
Kunnes aikajärjestyksessä kolmas, sydänjärjestyksessä ensimmäinen ja iäti, astuu kuvioon ;)
Se että sinä elät elämäsi jatkuvasti miestä vaihdellen ei tarkoita sitä että kaikki muutkin tekisivät niin :)
Miehesihän on jo rakkauden kiertolainen ja sellaisena pysyy. Sääli sinulle. Minä olen ensimmäistä ja viimeistä kertaa aviossa.
Vierailija kirjoitti:
Ei minua haittaisi se, ettei ole häitä, mutta lapsettomaksi jääminen haittaisi ja siinä yhteydessä avoliitto myös.
Mies ei taida jaksaa enää sitoutua ja yrittää vaan päästä helpommalla kuin edellisellä kerralla.
Meillä alkoi reilun viidentoista vuoden jälkeen se, että olen kuulemma kuin eksä (ja tällä viitattiin johonkin negatiiviseen). Ja sitten se, että mies ei jaksa enää sitä ja tätä, koska on saanut tarpeekseen jostain eksän kanssa. Olisi kuitenkin todella mielellään ollut kanssani, jos vaan olisin ollut jotenkin vaivaton ja vailla omia tarpeita.
Tiedän tapauksen myös jossa mies sanoi että ei enää halua nykyisen vaimon kanssa matkustaa koska matkusti jo niin paljon eksänsä kanssa (!!) - ja tämä tarina on tosi. Alkuun puhui kyllä miten tykkää matkustaa kuten tämä nyksäkin mutta kun piti alkaa varailemaan matkoja ja oltiin jo aviossa, herra letkauttikin tuon kommentin. Lienee tarpeetonta mainita että liitto pysähtyi siihen, toki tämä ei ollut ainoa asia mutta ikään kuin viimeinen niitti arkkuun. Herra oli puhunut ensin kolmisen vuotta matkoista ja sitten kun asia olisi ollut tapetilla, sanoo että matkusti niin paljon eksänsä kanssa. Että kehtasikin. Oli vielä jauhanut niistä nyksälleenkin kyllästymiseen asti.
Ap, jos mies on lupaillut näitä häitä, taloja, lapsia jne ja sitten vetää sanansa pois, kehottaisin vakavasti harkitsemaan kannattaako tuohon jäädä.
Ontuvalta kuulostaa peruste olla menemättä avioon, että on jo aiemmin ollut. Toista kertaa aviossa tässä ollaan itsekin kuten on nykyinen miehenikin. Olisin ollut todella ihmeissäni jos hän olisi sanonut ettei voi enää mennä avioon kun on jo ollut. Mitään prinsessahäitä ei meillä ollut, sitä ei kumpikaan meistä tahtonut, ihan vain maistraatissa ja pikku kemut päälle ja se oli siinä. :) Tosin ikääkin on jo 35+
Mutta älkää nyt hyvät ihmiset suostuko vedätettäviksi. Jos toinen on jotain lupaillut, se on paha rasti kun sanansa syö. Kunnon mies ei syö sanojaan. Eikä tietty nainenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä hyötyä miehelle olisi avioliitosta?
Ehkäpä pariskunta ei sovi yhteen, jos toinen ajattelee vain sitä mitä itse hyötyy suhteesta, ja toinen toimii rakkaudesta, ja odottaa toiselta samaa? Jos toiselle kaikki on vain kätevää helponhakemista, ja toinen pitää perinteistä, joita avioliittokin saattaa edustaa?
Rakkaus ei liity kysymykseeni mihinkään. Avioliitto on juridinen sopimus, jolla on hyvin tietyt seuraukset. Onko itselläsi tapana allekirjoittaa sopimuksia, jotks ovat kannaltasi hyödyttömiä tai jopa haitallisia?
Rakastaa voi ilman avioliittosopimustakin. Kysymys kuuluu, mitä mies sellaisen tekemisestä hyötyisi?
Ei avioliitto itsessään ole haitallinen sopimus, ja jos olisi niin sitä varmaan perusteltaisiin tällä, eikä sanomalla että olen ollut jo?
Kyllä se on haitallinen ihmiselle, jolla on lapsia jo ennestään sekä omaisuutta.
Ei ole haitallinen.
Kyllä se on haitallinen varakkaammalle. Köyhemmälle hyvä hyötysuhde. Mitä etua varakkaampi saa avioliitosta?
Nyt ei auta kuin miettiä miksi haluat naimisiin, mitä lisää se tuo teidän parisuhteeseenne?
Eroa se ei estä, ei edes hidasta. Lastentekoa ei avoparina elo estä ja se sitoo miehen sun kanssa pitämään yhteyttä ainakin siihen saakka kunnes lapsi täyttää 18.
Ymmärrän miestä oikein hyvin, olen ite kerran eronnut ja asun avoliitossa miehen kanssa joka hänkin on tahollaan kerran eronnut. Avioliitto ei ole ollut kummallekaan onnen tae, onni on muissa asioissa. Meillä ei ole yhteistä omaisuutta eikä yhteisiä lapsia, joten siinäkään ei ole syytä mennä naimisiin. Asuntokin on mun nimissä, joten omaisuudenkaan takia ei naimisiin tarvii mennä.
Ehkä leskeneläke tulevaisuudessa olisi syy, mutta tuskin.
Juhlat on aina kivoja, mutta enpä tiiä hääjuhlasta onko se vaivan väärti. Ymmärrän jos pettymys haaveiden murenemisesta on kova paikka, mutta väkisin sua ei kannata yrittää miestä alttarille roudata. Ja jos se vaan on ylitsepääsemätön paikka, haluat naimisiin mutta nykyinen mies ei, niin sitten sun ei kannata ehkä kuitenkaan tuhlata aikaa tähän mieheen. Koska ei se rakkaus sitten kuitenkaan ole sunkaan puolelta ehkä sitä aidointa ja syvintä jos ne häät on se juttu joka on saatava.