Lue keskustelun säännöt.
Mies ei halua naimisiin (sillä ollut jo kerran?)
Brilla.
04.07.2019 |
Olen suhteessa miehen kanssa joka on jo kertaalleen elänyt tämän naimisiin- oma talo- lapsi - rumban. Itse en ole mitään näistä kokenut.
Olen tähän asti ollut asian kanssa täysin ok. Ja paljon on ollut puhetta yhteisistä lapsista, yhteisestä kodista (nyt asutaan miehen omistamassa talossa, jonka aikanaan ostivat exän kanssa). Nyt on tullut kuitenkin ilmi ettei mies ehkä haluakkaan naimisiin, saatika häitä.
Tämä on mulle tosi kova pala, sillä muutoin vähään tyytyvänä ihmisenä olen aina haaveillut kirkkohäistä ja ihanista hääjuhlista rakkaiden ympäröimänä. Musta tuntuu että olen muutenkin tässä suhteessa se joka on joutunut tekemään kompromisseja ja nyt tämäkin iso juttu olisi jäämässä kokematta.
Olenko itsekäs ja mitä itse tekisitte tässä tilanteessa?
Kommentit (147)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tapasin mieheni kanssa ja olimme rakastuneita ensisilmäyksestä, hän puhui useamman kuukauden siitä ettei usko enää haluavansa naimisiin kun oli sen kerran kokenut, tosin 10 vuotta sitten (ja liitto kestikin vain pari vuotta, lapsia kaksi). En minä siinä vaiheessa asiaa edes ajatellut, itsellä ei mitään häähaaveita ollut ja ex ei suostunut muuttamaan edes yhteen 5 vuoden suhteen aikana. Nykyinen mieheni ehdotti että muuttaisin hänen luokseen (omakotitalo jossa oli kyllä ex-vaimon kanssa asunut) alle puolen vuoden seurustelun jälkeen.
Mutta niin vain hänenkin aatoksensa muuttuivat. Hän alkoi yhteenmuuton jälkeen, kun kaikki sujui mukavasti enkä osoittanut ilmeisesti mitään pirttihirmun merkkejä :D puhumaan, että voisi mennä naimisiin ja lapsiakin vielä hankkia. Itse en halunnut lapsia, mutta en ollut lyönyt viimeistä naulaa arkkuun asian suhteen. 1,5 vuoden yhdessäolon jälkeen päätimme mennä yhteisymmärryksessä naimisiin. Itse olisin halunnut maistraattihäät ja jotkut bileet, mies tahtoi ehdottomasti kirkossa papin edessä naimisiin. Ja näin sain minäkin ne prinsessahäät joista en edes tiennyt haaveilevani. Tästä on 8 vuotta, lapsia ei ole enkä ole halunnut edelleenkään. Miehen lapsia nähdään aika usein mutta ovat jo aikuisuuden kynnyksellä.
Joku aiemmin kommentoi että kyllä mies naimisiin haluaa kun löytyy se "oikea". Valitettavasti se sekä oman että tuttavieni kokemuksella tuntuu olevan näin. Tiedän tosin miehiä jotka menevät naimisiin jokaisen kumppanin kanssa omasta aloitteestaan. Viisi avioliittoa 35 vuotiaana tuntuu jotenkin epäaidolta näin ulkopuolisen silmin.
Vai sen oikean kanssa haluaa aina naimisiin? Miksi haluaisin naimisiin, kun en halua edes asua yhdessä kumppanin kanssa?
Sinä et ole tavannut sitä oikeaa etkä ehkä ole ollut koskaan rakastunut. Jotkut eivät koe sitä koko elämänsä aikana. Mutta ei se tarkoita että tapasi elää olisi väärä. Jotkut haluavat olla yksin :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, sinuna en lähtisi tuohon. Olet miehelle ikuinen kakkonen. Exä oli se elämän rakkaus, jonka kanssa tehtiin ja koettiin kaikki nuo "kerran elämässä" -jutut. Ei tuollaiseen lapsettoman kannata lähteä. Korkeintaan kaksi tuollaista kaikkensa jo antanutta voi toimia yhdessä, jos kumpikin hyväksyy sen että se tosirakkaus on jo mennyttä ja annettavana on enää etäistä ja kyynistä semikumppanuutta. Mutta jos toinen etsii elämänsä rakkautta ja toinen tarjoaa exän jämiä, niin ei voi toimia.
Kyllä meillä oli niin ,että miehen ensimmäinen avioliitto oli nuoruudentyhmyyksissä solmittu täysin epäsopivan ja ujoa herkkää miestä alistavan naisen kanssa koska ehkäisy oli naiselta "unohtunut", ja vauva tuloillaan, ja vanhanliiton mieheni halusi kantaa vastuunsa. Tosirakkaus kolahti meihin molempiin sitten heti ensi silmäyksellä kun toisemme näimme ensimmäisen kerran. :) Tuossa vaiheessa olivat olleet eronneista jo kolmisen vuotta. Avioliittomme on minun ensimmäinen ja mieheni toinen.
Niin, enhän minä toki tarkoittanut, että aikajärjestyksessä kakkonen olisi automaattisesti tärkeysjärjestyksessä kakkonen. Sinun miehesihän halusi sinun kanssasi naimisiin. Ap:n mies taas ei halua niin vakavaa sitoutumista, koska on kerran sen virheen tehnyt ja joutunut pettymään.
Sillä ei taas minusta ole loppupeleissä väliä, miksi mies on haluton tai kykenemätön antamaan ap:lle samanlaista rakkautta ja sitoutumista kuin exälleen. On inhimillisesti täysin ymmärrettävää, että kovia kokenut kyynistyy eikä enää uskalla rakastaa tai luottaa täysillä. Mutta elämän suuresta rakkaudesta vielä unelmoivan ei kannata lähteä sellaisen ihmisen kanssa suhteeseen. Ei se kaikkia toista kierrosta eläviä toki poissulje, moni pystyy rakastamaan täysillä uudestaankin. Tai kuten sinun miehesi tapauksessa, osa ei ole rakastanut ensimmäisellä kierroksella lainkaan. Mutta näitä "eienääkoskaansitäjatätä" -tyyppejä ei kannata ottaa. Nämä ajatukset kertovat siitä, ettei olla valmiita luottamaan ja rakastamaan uudestaan. Osa ei pysty siihen enää koskaan, vaan kyynisyys ja varovaisuus säilyy loppuelämän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä hyötyä miehelle olisi avioliitosta?
Ehkäpä pariskunta ei sovi yhteen, jos toinen ajattelee vain sitä mitä itse hyötyy suhteesta, ja toinen toimii rakkaudesta, ja odottaa toiselta samaa? Jos toiselle kaikki on vain kätevää helponhakemista, ja toinen pitää perinteistä, joita avioliittokin saattaa edustaa?
Rakkaus ei liity kysymykseeni mihinkään. Avioliitto on juridinen sopimus, jolla on hyvin tietyt seuraukset. Onko itselläsi tapana allekirjoittaa sopimuksia, jotks ovat kannaltasi hyödyttömiä tai jopa haitallisia?
Rakastaa voi ilman avioliittosopimustakin. Kysymys kuuluu, mitä mies sellaisen tekemisestä hyötyisi?
Ei avioliitto itsessään ole haitallinen sopimus, ja jos olisi niin sitä varmaan perusteltaisiin tällä, eikä sanomalla että olen ollut jo?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tapasin mieheni kanssa ja olimme rakastuneita ensisilmäyksestä, hän puhui useamman kuukauden siitä ettei usko enää haluavansa naimisiin kun oli sen kerran kokenut, tosin 10 vuotta sitten (ja liitto kestikin vain pari vuotta, lapsia kaksi). En minä siinä vaiheessa asiaa edes ajatellut, itsellä ei mitään häähaaveita ollut ja ex ei suostunut muuttamaan edes yhteen 5 vuoden suhteen aikana. Nykyinen mieheni ehdotti että muuttaisin hänen luokseen (omakotitalo jossa oli kyllä ex-vaimon kanssa asunut) alle puolen vuoden seurustelun jälkeen.
Mutta niin vain hänenkin aatoksensa muuttuivat. Hän alkoi yhteenmuuton jälkeen, kun kaikki sujui mukavasti enkä osoittanut ilmeisesti mitään pirttihirmun merkkejä :D puhumaan, että voisi mennä naimisiin ja lapsiakin vielä hankkia. Itse en halunnut lapsia, mutta en ollut lyönyt viimeistä naulaa arkkuun asian suhteen. 1,5 vuoden yhdessäolon jälkeen päätimme mennä yhteisymmärryksessä naimisiin. Itse olisin halunnut maistraattihäät ja jotkut bileet, mies tahtoi ehdottomasti kirkossa papin edessä naimisiin. Ja näin sain minäkin ne prinsessahäät joista en edes tiennyt haaveilevani. Tästä on 8 vuotta, lapsia ei ole enkä ole halunnut edelleenkään. Miehen lapsia nähdään aika usein mutta ovat jo aikuisuuden kynnyksellä.
Joku aiemmin kommentoi että kyllä mies naimisiin haluaa kun löytyy se "oikea". Valitettavasti se sekä oman että tuttavieni kokemuksella tuntuu olevan näin. Tiedän tosin miehiä jotka menevät naimisiin jokaisen kumppanin kanssa omasta aloitteestaan. Viisi avioliittoa 35 vuotiaana tuntuu jotenkin epäaidolta näin ulkopuolisen silmin.
Vai sen oikean kanssa haluaa aina naimisiin? Miksi haluaisin naimisiin, kun en halua edes asua yhdessä kumppanin kanssa?
Et ole löytänyt sitä oikeaa kenen kanssa haluaisit naimisiin mennä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, sinuna en lähtisi tuohon. Olet miehelle ikuinen kakkonen. Exä oli se elämän rakkaus, jonka kanssa tehtiin ja koettiin kaikki nuo "kerran elämässä" -jutut. Ei tuollaiseen lapsettoman kannata lähteä. Korkeintaan kaksi tuollaista kaikkensa jo antanutta voi toimia yhdessä, jos kumpikin hyväksyy sen että se tosirakkaus on jo mennyttä ja annettavana on enää etäistä ja kyynistä semikumppanuutta. Mutta jos toinen etsii elämänsä rakkautta ja toinen tarjoaa exän jämiä, niin ei voi toimia.
Kyllä meillä oli niin ,että miehen ensimmäinen avioliitto oli nuoruudentyhmyyksissä solmittu täysin epäsopivan ja ujoa herkkää miestä alistavan naisen kanssa koska ehkäisy oli naiselta "unohtunut", ja vauva tuloillaan, ja vanhanliiton mieheni halusi kantaa vastuunsa. Tosirakkaus kolahti meihin molempiin sitten heti ensi silmäyksellä kun toisemme näimme ensimmäisen kerran. :) Tuossa vaiheessa olivat olleet eronneista jo kolmisen vuotta. Avioliittomme on minun ensimmäinen ja mieheni toinen.
Älä viitsi. Eikö viimeistään tuota kaikkea kirjoittaessa herätyskellot alkaneet soimaan? Et voi uskoa kaikkea tuota?! :,D
Oletko useinkin jutellut tämän hirviö-exän kanssa, jotta olet saanut myös toisen näkemyksen asiaan?
Älä laita omia sanojasi muiden suuhun. Missään ei lukenut että exä on hirviö, vaan että täysin epäsopiva miehelleni, joka on herkkä ja ujo, ja maalta, suvusta jossa nuorena otetaan puoliso ja mennään naimisiin ja tehdään lapset. Miehen lapset on jo aikuisia, ja vanhemman lapsen ristiäisissä olimme vasta ihan sulassa sovussa, ja kokkailimme exän kanssa puoliksi tarjottavat sinne. Se että ehkäisy aikoinaan "unohtui", ja että naimisissa olivat muutaman vuoden, vaikka eivät toisilleen sopineetkaan, ei muuta tosiasioita miksikään.
Miksi mies unohti ehkäisyn, jos ei halunnut lapsia tämän naisen kanssa
Ei se unohtunut, vaan mies kerjäsi lapsia, kun ei tiennyt, mitä se todellisuudessa on.
Niin tyypillistä. Sitten on helppo itkeä kapakassa toiselle naiselle, että vaimo jätti salaa ehkäisyn pois ja minä kiltti maalaispoika jouduin väkisin naimisiin. Ja aina löytyy naisia, jotka uskoo tämän ja haluaa pelastaa sen ujon ressukan, jonka vaimo väkisin teki lapsen ja raahasi väkisin alttarille.
Semmoisia tahvoja ne miehet monesti on. Onneksi osasta kasvaa sitten ihan eri kaliiberin miehiä kun ikää ja kokemusta tulee. Oma mieheni ei ole koskaan juopotellut, eikä itkenyt entistä elämäänsä, muutoin kun lapsia ikävöidessään. Aina on ottanut vastuun omasta elämästään, mutta se nyt ei vain poista sitä tosiasiaa että ensimmäinen lapsi tehtiin salaa, ja että mies meni naimisiin koska oli niin naiivi, ja ajatteli että näin asioiden tulee mennä. Ymmärrän sen, että täällä kaikki ovat jo syntymästään olleet viisaita ja nokkelia ja elämänkokeneita, mutta löytyy niitäkin jotka vat virheitä elämässään tehneet, ja jotka pystyvät taaksepäin katsoessaan ymmärtämään oman hölmöytensä ja sinisilmäisyytensä. Siinä on miehen, ja ihmisen mitta, ei turhanlänkyttäjissä jotka saavat sisällön elämäänsä trollailemalla vauvapalstalla ;)
Ja tälläisten miesten kanssa naiset perustavat perheitä.
Niin ne tekevät. Ja osa "vahingossa".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tapasin mieheni kanssa ja olimme rakastuneita ensisilmäyksestä, hän puhui useamman kuukauden siitä ettei usko enää haluavansa naimisiin kun oli sen kerran kokenut, tosin 10 vuotta sitten (ja liitto kestikin vain pari vuotta, lapsia kaksi). En minä siinä vaiheessa asiaa edes ajatellut, itsellä ei mitään häähaaveita ollut ja ex ei suostunut muuttamaan edes yhteen 5 vuoden suhteen aikana. Nykyinen mieheni ehdotti että muuttaisin hänen luokseen (omakotitalo jossa oli kyllä ex-vaimon kanssa asunut) alle puolen vuoden seurustelun jälkeen.
Mutta niin vain hänenkin aatoksensa muuttuivat. Hän alkoi yhteenmuuton jälkeen, kun kaikki sujui mukavasti enkä osoittanut ilmeisesti mitään pirttihirmun merkkejä :D puhumaan, että voisi mennä naimisiin ja lapsiakin vielä hankkia. Itse en halunnut lapsia, mutta en ollut lyönyt viimeistä naulaa arkkuun asian suhteen. 1,5 vuoden yhdessäolon jälkeen päätimme mennä yhteisymmärryksessä naimisiin. Itse olisin halunnut maistraattihäät ja jotkut bileet, mies tahtoi ehdottomasti kirkossa papin edessä naimisiin. Ja näin sain minäkin ne prinsessahäät joista en edes tiennyt haaveilevani. Tästä on 8 vuotta, lapsia ei ole enkä ole halunnut edelleenkään. Miehen lapsia nähdään aika usein mutta ovat jo aikuisuuden kynnyksellä.
Joku aiemmin kommentoi että kyllä mies naimisiin haluaa kun löytyy se "oikea". Valitettavasti se sekä oman että tuttavieni kokemuksella tuntuu olevan näin. Tiedän tosin miehiä jotka menevät naimisiin jokaisen kumppanin kanssa omasta aloitteestaan. Viisi avioliittoa 35 vuotiaana tuntuu jotenkin epäaidolta näin ulkopuolisen silmin.
Vai sen oikean kanssa haluaa aina naimisiin? Miksi haluaisin naimisiin, kun en halua edes asua yhdessä kumppanin kanssa?
Et ole löytänyt sitä oikeaa kenen kanssa haluaisit naimisiin mennä.
Olen eri, mutta minusta sinulla on aika suppea käsitys rakkaudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, sinuna en lähtisi tuohon. Olet miehelle ikuinen kakkonen. Exä oli se elämän rakkaus, jonka kanssa tehtiin ja koettiin kaikki nuo "kerran elämässä" -jutut. Ei tuollaiseen lapsettoman kannata lähteä. Korkeintaan kaksi tuollaista kaikkensa jo antanutta voi toimia yhdessä, jos kumpikin hyväksyy sen että se tosirakkaus on jo mennyttä ja annettavana on enää etäistä ja kyynistä semikumppanuutta. Mutta jos toinen etsii elämänsä rakkautta ja toinen tarjoaa exän jämiä, niin ei voi toimia.
Kyllä meillä oli niin ,että miehen ensimmäinen avioliitto oli nuoruudentyhmyyksissä solmittu täysin epäsopivan ja ujoa herkkää miestä alistavan naisen kanssa koska ehkäisy oli naiselta "unohtunut", ja vauva tuloillaan, ja vanhanliiton mieheni halusi kantaa vastuunsa. Tosirakkaus kolahti meihin molempiin sitten heti ensi silmäyksellä kun toisemme näimme ensimmäisen kerran. :) Tuossa vaiheessa olivat olleet eronneista jo kolmisen vuotta. Avioliittomme on minun ensimmäinen ja mieheni toinen.
Niin, enhän minä toki tarkoittanut, että aikajärjestyksessä kakkonen olisi automaattisesti tärkeysjärjestyksessä kakkonen. Sinun miehesihän halusi sinun kanssasi naimisiin. Ap:n mies taas ei halua niin vakavaa sitoutumista, koska on kerran sen virheen tehnyt ja joutunut pettymään.
Sillä ei taas minusta ole loppupeleissä väliä, miksi mies on haluton tai kykenemätön antamaan ap:lle samanlaista rakkautta ja sitoutumista kuin exälleen. On inhimillisesti täysin ymmärrettävää, että kovia kokenut kyynistyy eikä enää uskalla rakastaa tai luottaa täysillä. Mutta elämän suuresta rakkaudesta vielä unelmoivan ei kannata lähteä sellaisen ihmisen kanssa suhteeseen. Ei se kaikkia toista kierrosta eläviä toki poissulje, moni pystyy rakastamaan täysillä uudestaankin. Tai kuten sinun miehesi tapauksessa, osa ei ole rakastanut ensimmäisellä kierroksella lainkaan. Mutta näitä "eienääkoskaansitäjatätä" -tyyppejä ei kannata ottaa. Nämä ajatukset kertovat siitä, ettei olla valmiita luottamaan ja rakastamaan uudestaan. Osa ei pysty siihen enää koskaan, vaan kyynisyys ja varovaisuus säilyy loppuelämän.
Meillä saattoi muuten olla silläkin vaikutusta, että mies tapasi minun perheeni/suvun. Hänen omassa suvussaan ei juurikaan ole pitkiä onnellisia avioliittoja, vaan lapsiakin useampien kumppaneiden kanssa ja se on hänelle ollut ns. normaalia. Minun perheessäni ei ole avioeroja vaan sisaruksenikin ovat olleet naimisissa yli 20 vuotta (olen iltatähti) ja vanhempani 50 vuotta. Samoin tädit ja sedät. Nyt mieheni ollessa toista kertaa naimisissa, hän varmasti lähti siihen aivan toisin aatoksin kuin parikymppisenä. Myös meille molemmille avioliitto tarkoittaa samaa asiaa: myötä- ja vastamäessä. -Se joka naimisissa 8 vuotta miehen kanssa joka ei halunnut naimisiin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tapasin mieheni kanssa ja olimme rakastuneita ensisilmäyksestä, hän puhui useamman kuukauden siitä ettei usko enää haluavansa naimisiin kun oli sen kerran kokenut, tosin 10 vuotta sitten (ja liitto kestikin vain pari vuotta, lapsia kaksi). En minä siinä vaiheessa asiaa edes ajatellut, itsellä ei mitään häähaaveita ollut ja ex ei suostunut muuttamaan edes yhteen 5 vuoden suhteen aikana. Nykyinen mieheni ehdotti että muuttaisin hänen luokseen (omakotitalo jossa oli kyllä ex-vaimon kanssa asunut) alle puolen vuoden seurustelun jälkeen.
Mutta niin vain hänenkin aatoksensa muuttuivat. Hän alkoi yhteenmuuton jälkeen, kun kaikki sujui mukavasti enkä osoittanut ilmeisesti mitään pirttihirmun merkkejä :D puhumaan, että voisi mennä naimisiin ja lapsiakin vielä hankkia. Itse en halunnut lapsia, mutta en ollut lyönyt viimeistä naulaa arkkuun asian suhteen. 1,5 vuoden yhdessäolon jälkeen päätimme mennä yhteisymmärryksessä naimisiin. Itse olisin halunnut maistraattihäät ja jotkut bileet, mies tahtoi ehdottomasti kirkossa papin edessä naimisiin. Ja näin sain minäkin ne prinsessahäät joista en edes tiennyt haaveilevani. Tästä on 8 vuotta, lapsia ei ole enkä ole halunnut edelleenkään. Miehen lapsia nähdään aika usein mutta ovat jo aikuisuuden kynnyksellä.
Joku aiemmin kommentoi että kyllä mies naimisiin haluaa kun löytyy se "oikea". Valitettavasti se sekä oman että tuttavieni kokemuksella tuntuu olevan näin. Tiedän tosin miehiä jotka menevät naimisiin jokaisen kumppanin kanssa omasta aloitteestaan. Viisi avioliittoa 35 vuotiaana tuntuu jotenkin epäaidolta näin ulkopuolisen silmin.
Vai sen oikean kanssa haluaa aina naimisiin? Miksi haluaisin naimisiin, kun en halua edes asua yhdessä kumppanin kanssa?
Et ole löytänyt sitä oikeaa kenen kanssa haluaisit naimisiin mennä.
Olen eri, mutta minusta sinulla on aika suppea käsitys rakkaudesta.
Ja sinulla on suppea käsitys avioliitosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tapasin mieheni kanssa ja olimme rakastuneita ensisilmäyksestä, hän puhui useamman kuukauden siitä ettei usko enää haluavansa naimisiin kun oli sen kerran kokenut, tosin 10 vuotta sitten (ja liitto kestikin vain pari vuotta, lapsia kaksi). En minä siinä vaiheessa asiaa edes ajatellut, itsellä ei mitään häähaaveita ollut ja ex ei suostunut muuttamaan edes yhteen 5 vuoden suhteen aikana. Nykyinen mieheni ehdotti että muuttaisin hänen luokseen (omakotitalo jossa oli kyllä ex-vaimon kanssa asunut) alle puolen vuoden seurustelun jälkeen.
Mutta niin vain hänenkin aatoksensa muuttuivat. Hän alkoi yhteenmuuton jälkeen, kun kaikki sujui mukavasti enkä osoittanut ilmeisesti mitään pirttihirmun merkkejä :D puhumaan, että voisi mennä naimisiin ja lapsiakin vielä hankkia. Itse en halunnut lapsia, mutta en ollut lyönyt viimeistä naulaa arkkuun asian suhteen. 1,5 vuoden yhdessäolon jälkeen päätimme mennä yhteisymmärryksessä naimisiin. Itse olisin halunnut maistraattihäät ja jotkut bileet, mies tahtoi ehdottomasti kirkossa papin edessä naimisiin. Ja näin sain minäkin ne prinsessahäät joista en edes tiennyt haaveilevani. Tästä on 8 vuotta, lapsia ei ole enkä ole halunnut edelleenkään. Miehen lapsia nähdään aika usein mutta ovat jo aikuisuuden kynnyksellä.
Joku aiemmin kommentoi että kyllä mies naimisiin haluaa kun löytyy se "oikea". Valitettavasti se sekä oman että tuttavieni kokemuksella tuntuu olevan näin. Tiedän tosin miehiä jotka menevät naimisiin jokaisen kumppanin kanssa omasta aloitteestaan. Viisi avioliittoa 35 vuotiaana tuntuu jotenkin epäaidolta näin ulkopuolisen silmin.
Vai sen oikean kanssa haluaa aina naimisiin? Miksi haluaisin naimisiin, kun en halua edes asua yhdessä kumppanin kanssa?
Sinä et ole tavannut sitä oikeaa etkä ehkä ole ollut koskaan rakastunut. Jotkut eivät koe sitä koko elämänsä aikana. Mutta ei se tarkoita että tapasi elää olisi väärä. Jotkut haluavat olla yksin :)
Olen kyllä ollut rakastunut. Miten rakastuminen liittyy asumisjärjestelyihin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tapasin mieheni kanssa ja olimme rakastuneita ensisilmäyksestä, hän puhui useamman kuukauden siitä ettei usko enää haluavansa naimisiin kun oli sen kerran kokenut, tosin 10 vuotta sitten (ja liitto kestikin vain pari vuotta, lapsia kaksi). En minä siinä vaiheessa asiaa edes ajatellut, itsellä ei mitään häähaaveita ollut ja ex ei suostunut muuttamaan edes yhteen 5 vuoden suhteen aikana. Nykyinen mieheni ehdotti että muuttaisin hänen luokseen (omakotitalo jossa oli kyllä ex-vaimon kanssa asunut) alle puolen vuoden seurustelun jälkeen.
Mutta niin vain hänenkin aatoksensa muuttuivat. Hän alkoi yhteenmuuton jälkeen, kun kaikki sujui mukavasti enkä osoittanut ilmeisesti mitään pirttihirmun merkkejä :D puhumaan, että voisi mennä naimisiin ja lapsiakin vielä hankkia. Itse en halunnut lapsia, mutta en ollut lyönyt viimeistä naulaa arkkuun asian suhteen. 1,5 vuoden yhdessäolon jälkeen päätimme mennä yhteisymmärryksessä naimisiin. Itse olisin halunnut maistraattihäät ja jotkut bileet, mies tahtoi ehdottomasti kirkossa papin edessä naimisiin. Ja näin sain minäkin ne prinsessahäät joista en edes tiennyt haaveilevani. Tästä on 8 vuotta, lapsia ei ole enkä ole halunnut edelleenkään. Miehen lapsia nähdään aika usein mutta ovat jo aikuisuuden kynnyksellä.
Joku aiemmin kommentoi että kyllä mies naimisiin haluaa kun löytyy se "oikea". Valitettavasti se sekä oman että tuttavieni kokemuksella tuntuu olevan näin. Tiedän tosin miehiä jotka menevät naimisiin jokaisen kumppanin kanssa omasta aloitteestaan. Viisi avioliittoa 35 vuotiaana tuntuu jotenkin epäaidolta näin ulkopuolisen silmin.
Vai sen oikean kanssa haluaa aina naimisiin? Miksi haluaisin naimisiin, kun en halua edes asua yhdessä kumppanin kanssa?
Et ole löytänyt sitä oikeaa kenen kanssa haluaisit naimisiin mennä.
Ei minulla ole mielenkiintoa mennä naimisiin kenenkään kanssa. En pidä avioliittoa millään tavalla myönteisenä instituutiona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä hyötyä miehelle olisi avioliitosta?
Ehkäpä pariskunta ei sovi yhteen, jos toinen ajattelee vain sitä mitä itse hyötyy suhteesta, ja toinen toimii rakkaudesta, ja odottaa toiselta samaa? Jos toiselle kaikki on vain kätevää helponhakemista, ja toinen pitää perinteistä, joita avioliittokin saattaa edustaa?
Rakkaus ei liity kysymykseeni mihinkään. Avioliitto on juridinen sopimus, jolla on hyvin tietyt seuraukset. Onko itselläsi tapana allekirjoittaa sopimuksia, jotks ovat kannaltasi hyödyttömiä tai jopa haitallisia?
Rakastaa voi ilman avioliittosopimustakin. Kysymys kuuluu, mitä mies sellaisen tekemisestä hyötyisi?
Ei avioliitto itsessään ole haitallinen sopimus, ja jos olisi niin sitä varmaan perusteltaisiin tällä, eikä sanomalla että olen ollut jo?
Eli mitä hyötyä miehelle olisi naimisiin menosta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tapasin mieheni kanssa ja olimme rakastuneita ensisilmäyksestä, hän puhui useamman kuukauden siitä ettei usko enää haluavansa naimisiin kun oli sen kerran kokenut, tosin 10 vuotta sitten (ja liitto kestikin vain pari vuotta, lapsia kaksi). En minä siinä vaiheessa asiaa edes ajatellut, itsellä ei mitään häähaaveita ollut ja ex ei suostunut muuttamaan edes yhteen 5 vuoden suhteen aikana. Nykyinen mieheni ehdotti että muuttaisin hänen luokseen (omakotitalo jossa oli kyllä ex-vaimon kanssa asunut) alle puolen vuoden seurustelun jälkeen.
Mutta niin vain hänenkin aatoksensa muuttuivat. Hän alkoi yhteenmuuton jälkeen, kun kaikki sujui mukavasti enkä osoittanut ilmeisesti mitään pirttihirmun merkkejä :D puhumaan, että voisi mennä naimisiin ja lapsiakin vielä hankkia. Itse en halunnut lapsia, mutta en ollut lyönyt viimeistä naulaa arkkuun asian suhteen. 1,5 vuoden yhdessäolon jälkeen päätimme mennä yhteisymmärryksessä naimisiin. Itse olisin halunnut maistraattihäät ja jotkut bileet, mies tahtoi ehdottomasti kirkossa papin edessä naimisiin. Ja näin sain minäkin ne prinsessahäät joista en edes tiennyt haaveilevani. Tästä on 8 vuotta, lapsia ei ole enkä ole halunnut edelleenkään. Miehen lapsia nähdään aika usein mutta ovat jo aikuisuuden kynnyksellä.
Joku aiemmin kommentoi että kyllä mies naimisiin haluaa kun löytyy se "oikea". Valitettavasti se sekä oman että tuttavieni kokemuksella tuntuu olevan näin. Tiedän tosin miehiä jotka menevät naimisiin jokaisen kumppanin kanssa omasta aloitteestaan. Viisi avioliittoa 35 vuotiaana tuntuu jotenkin epäaidolta näin ulkopuolisen silmin.
Vai sen oikean kanssa haluaa aina naimisiin? Miksi haluaisin naimisiin, kun en halua edes asua yhdessä kumppanin kanssa?
Sinä et ole tavannut sitä oikeaa etkä ehkä ole ollut koskaan rakastunut. Jotkut eivät koe sitä koko elämänsä aikana. Mutta ei se tarkoita että tapasi elää olisi väärä. Jotkut haluavat olla yksin :)
Olen kyllä ollut rakastunut. Miten rakastuminen liittyy asumisjärjestelyihin?
Kun on oikeasti rakastunut, haluaa jakaa tuon toisen henkilön kanssa elämänsä. Joka ilta nukahtaa hänen viereen ja herätä hänen vierestään. Olla samaa perhettä. Jotkut haluavat jopa naimisiin jotta asia on virallista, toki on monia muitakin syitä haluta naimisiin. Rakkauksiakin on erilaisia. Kuten ihmisiä. Sinä haluat elää yksin. Mutta se tarkoittaa että et ole kokenut sitä samaa rakkautta mitä me monet muut :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tapasin mieheni kanssa ja olimme rakastuneita ensisilmäyksestä, hän puhui useamman kuukauden siitä ettei usko enää haluavansa naimisiin kun oli sen kerran kokenut, tosin 10 vuotta sitten (ja liitto kestikin vain pari vuotta, lapsia kaksi). En minä siinä vaiheessa asiaa edes ajatellut, itsellä ei mitään häähaaveita ollut ja ex ei suostunut muuttamaan edes yhteen 5 vuoden suhteen aikana. Nykyinen mieheni ehdotti että muuttaisin hänen luokseen (omakotitalo jossa oli kyllä ex-vaimon kanssa asunut) alle puolen vuoden seurustelun jälkeen.
Mutta niin vain hänenkin aatoksensa muuttuivat. Hän alkoi yhteenmuuton jälkeen, kun kaikki sujui mukavasti enkä osoittanut ilmeisesti mitään pirttihirmun merkkejä :D puhumaan, että voisi mennä naimisiin ja lapsiakin vielä hankkia. Itse en halunnut lapsia, mutta en ollut lyönyt viimeistä naulaa arkkuun asian suhteen. 1,5 vuoden yhdessäolon jälkeen päätimme mennä yhteisymmärryksessä naimisiin. Itse olisin halunnut maistraattihäät ja jotkut bileet, mies tahtoi ehdottomasti kirkossa papin edessä naimisiin. Ja näin sain minäkin ne prinsessahäät joista en edes tiennyt haaveilevani. Tästä on 8 vuotta, lapsia ei ole enkä ole halunnut edelleenkään. Miehen lapsia nähdään aika usein mutta ovat jo aikuisuuden kynnyksellä.
Joku aiemmin kommentoi että kyllä mies naimisiin haluaa kun löytyy se "oikea". Valitettavasti se sekä oman että tuttavieni kokemuksella tuntuu olevan näin. Tiedän tosin miehiä jotka menevät naimisiin jokaisen kumppanin kanssa omasta aloitteestaan. Viisi avioliittoa 35 vuotiaana tuntuu jotenkin epäaidolta näin ulkopuolisen silmin.
Vai sen oikean kanssa haluaa aina naimisiin? Miksi haluaisin naimisiin, kun en halua edes asua yhdessä kumppanin kanssa?
Sinä et ole tavannut sitä oikeaa etkä ehkä ole ollut koskaan rakastunut. Jotkut eivät koe sitä koko elämänsä aikana. Mutta ei se tarkoita että tapasi elää olisi väärä. Jotkut haluavat olla yksin :)
Olen kyllä ollut rakastunut. Miten rakastuminen liittyy asumisjärjestelyihin?
Kun on oikeasti rakastunut, haluaa jakaa tuon toisen henkilön kanssa elämänsä. Joka ilta nukahtaa hänen viereen ja herätä hänen vierestään. Olla samaa perhettä. Jotkut haluavat jopa naimisiin jotta asia on virallista, toki on monia muitakin syitä haluta naimisiin. Rakkauksiakin on erilaisia. Kuten ihmisiä. Sinä haluat elää yksin. Mutta se tarkoittaa että et ole kokenut sitä samaa rakkautta mitä me monet muut :)
Jatkuu: Lisäksi rakkaus on heittäytymistä. Haluat ehkä pitää oman asuntosi, oman elämäsi, olla oman elämäsi herra. Et uskalla ottaa siihen ketään muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, olette miehesi kanssa aivan eri elämänvaiheissa... Itsekään en menisi enää naimisiin, jos nyt miehestäni eroaisin. Voisin toki olla uudessa suhteessa, mutta se suhde olisi jo ihan täysin erilaisen elämänvaiheen suhde ilman häitä ja yhteisiä lapsia. Se olisi kahden aikuisen suhde. En kyllä muuttaisi edes yhteen uuden miehen kanssa niin kauan, kun lapset olisi alaikäisiä.
Ihastuessa/rakastuessa kaikki hämärtyy ja oma parisuhde vaikuttaa paljon erityisemmältä, mitä muiden. Mutta kaikki on kokeneet tämän saman, se on vain aivokemian luoma illuusio. Etsi itsellesi mies, joka on samassa elämänvaiheessa kuin olet itsekin. Tulet vain katkeroitumaan tämän nykyisen kanssa ja uupumaan bonusperhekuvioon, jossa tulet aina olemaan se numero kaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tapasin mieheni kanssa ja olimme rakastuneita ensisilmäyksestä, hän puhui useamman kuukauden siitä ettei usko enää haluavansa naimisiin kun oli sen kerran kokenut, tosin 10 vuotta sitten (ja liitto kestikin vain pari vuotta, lapsia kaksi). En minä siinä vaiheessa asiaa edes ajatellut, itsellä ei mitään häähaaveita ollut ja ex ei suostunut muuttamaan edes yhteen 5 vuoden suhteen aikana. Nykyinen mieheni ehdotti että muuttaisin hänen luokseen (omakotitalo jossa oli kyllä ex-vaimon kanssa asunut) alle puolen vuoden seurustelun jälkeen.
Mutta niin vain hänenkin aatoksensa muuttuivat. Hän alkoi yhteenmuuton jälkeen, kun kaikki sujui mukavasti enkä osoittanut ilmeisesti mitään pirttihirmun merkkejä :D puhumaan, että voisi mennä naimisiin ja lapsiakin vielä hankkia. Itse en halunnut lapsia, mutta en ollut lyönyt viimeistä naulaa arkkuun asian suhteen. 1,5 vuoden yhdessäolon jälkeen päätimme mennä yhteisymmärryksessä naimisiin. Itse olisin halunnut maistraattihäät ja jotkut bileet, mies tahtoi ehdottomasti kirkossa papin edessä naimisiin. Ja näin sain minäkin ne prinsessahäät joista en edes tiennyt haaveilevani. Tästä on 8 vuotta, lapsia ei ole enkä ole halunnut edelleenkään. Miehen lapsia nähdään aika usein mutta ovat jo aikuisuuden kynnyksellä.
Joku aiemmin kommentoi että kyllä mies naimisiin haluaa kun löytyy se "oikea". Valitettavasti se sekä oman että tuttavieni kokemuksella tuntuu olevan näin. Tiedän tosin miehiä jotka menevät naimisiin jokaisen kumppanin kanssa omasta aloitteestaan. Viisi avioliittoa 35 vuotiaana tuntuu jotenkin epäaidolta näin ulkopuolisen silmin.
Vai sen oikean kanssa haluaa aina naimisiin? Miksi haluaisin naimisiin, kun en halua edes asua yhdessä kumppanin kanssa?
Et ole löytänyt sitä oikeaa kenen kanssa haluaisit naimisiin mennä.
Ei minulla ole mielenkiintoa mennä naimisiin kenenkään kanssa. En pidä avioliittoa millään tavalla myönteisenä instituutiona.
Avioliitto on yhtä klisee kuin se oikea. Mistä tietää, että on löytänyt sen oikean? Haluaa naimisiin. Minä olen mieheni kanssa, koska hän hyvää tyyppi enkä sen takia, että hän on minulle se oikea jonka kanssa haluan naimisiin. Ja sitten höylään ranteet auki kun se ero tulee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tapasin mieheni kanssa ja olimme rakastuneita ensisilmäyksestä, hän puhui useamman kuukauden siitä ettei usko enää haluavansa naimisiin kun oli sen kerran kokenut, tosin 10 vuotta sitten (ja liitto kestikin vain pari vuotta, lapsia kaksi). En minä siinä vaiheessa asiaa edes ajatellut, itsellä ei mitään häähaaveita ollut ja ex ei suostunut muuttamaan edes yhteen 5 vuoden suhteen aikana. Nykyinen mieheni ehdotti että muuttaisin hänen luokseen (omakotitalo jossa oli kyllä ex-vaimon kanssa asunut) alle puolen vuoden seurustelun jälkeen.
Mutta niin vain hänenkin aatoksensa muuttuivat. Hän alkoi yhteenmuuton jälkeen, kun kaikki sujui mukavasti enkä osoittanut ilmeisesti mitään pirttihirmun merkkejä :D puhumaan, että voisi mennä naimisiin ja lapsiakin vielä hankkia. Itse en halunnut lapsia, mutta en ollut lyönyt viimeistä naulaa arkkuun asian suhteen. 1,5 vuoden yhdessäolon jälkeen päätimme mennä yhteisymmärryksessä naimisiin. Itse olisin halunnut maistraattihäät ja jotkut bileet, mies tahtoi ehdottomasti kirkossa papin edessä naimisiin. Ja näin sain minäkin ne prinsessahäät joista en edes tiennyt haaveilevani. Tästä on 8 vuotta, lapsia ei ole enkä ole halunnut edelleenkään. Miehen lapsia nähdään aika usein mutta ovat jo aikuisuuden kynnyksellä.
Joku aiemmin kommentoi että kyllä mies naimisiin haluaa kun löytyy se "oikea". Valitettavasti se sekä oman että tuttavieni kokemuksella tuntuu olevan näin. Tiedän tosin miehiä jotka menevät naimisiin jokaisen kumppanin kanssa omasta aloitteestaan. Viisi avioliittoa 35 vuotiaana tuntuu jotenkin epäaidolta näin ulkopuolisen silmin.
Vai sen oikean kanssa haluaa aina naimisiin? Miksi haluaisin naimisiin, kun en halua edes asua yhdessä kumppanin kanssa?
Sinä et ole tavannut sitä oikeaa etkä ehkä ole ollut koskaan rakastunut. Jotkut eivät koe sitä koko elämänsä aikana. Mutta ei se tarkoita että tapasi elää olisi väärä. Jotkut haluavat olla yksin :)
Olen kyllä ollut rakastunut. Miten rakastuminen liittyy asumisjärjestelyihin?
Kun on oikeasti rakastunut, haluaa jakaa tuon toisen henkilön kanssa elämänsä. Joka ilta nukahtaa hänen viereen ja herätä hänen vierestään. Olla samaa perhettä. Jotkut haluavat jopa naimisiin jotta asia on virallista, toki on monia muitakin syitä haluta naimisiin. Rakkauksiakin on erilaisia. Kuten ihmisiä. Sinä haluat elää yksin. Mutta se tarkoittaa että et ole kokenut sitä samaa rakkautta mitä me monet muut :)
Et kuvaile tuossa todellista rakkautta vaan takertuvan ihmisen kypsymätöntä kumppanuuden janoa. Voithan sinä sitäkin rakkautena pitää ja varmasti olla siihenkin tyytyväinen. :)
Vierailija kirjoitti:
Ap, olette miehesi kanssa aivan eri elämänvaiheissa... Itsekään en menisi enää naimisiin, jos nyt miehestäni eroaisin. Voisin toki olla uudessa suhteessa, mutta se suhde olisi jo ihan täysin erilaisen elämänvaiheen suhde ilman häitä ja yhteisiä lapsia. Se olisi kahden aikuisen suhde. En kyllä muuttaisi edes yhteen uuden miehen kanssa niin kauan, kun lapset olisi alaikäisiä.
Ihastuessa/rakastuessa kaikki hämärtyy ja oma parisuhde vaikuttaa paljon erityisemmältä, mitä muiden. Mutta kaikki on kokeneet tämän saman, se on vain aivokemian luoma illuusio. Etsi itsellesi mies, joka on samassa elämänvaiheessa kuin olet itsekin. Tulet vain katkeroitumaan tämän nykyisen kanssa ja uupumaan bonusperhekuvioon, jossa tulet aina olemaan se numero kaksi.
Juuri noin minäkin ajattelin.... kunnes aivokemia loi illuusion.
Vierailija kirjoitti:
Ap, olette miehesi kanssa aivan eri elämänvaiheissa... Itsekään en menisi enää naimisiin, jos nyt miehestäni eroaisin. Voisin toki olla uudessa suhteessa, mutta se suhde olisi jo ihan täysin erilaisen elämänvaiheen suhde ilman häitä ja yhteisiä lapsia. Se olisi kahden aikuisen suhde. En kyllä muuttaisi edes yhteen uuden miehen kanssa niin kauan, kun lapset olisi alaikäisiä.
Ihastuessa/rakastuessa kaikki hämärtyy ja oma parisuhde vaikuttaa paljon erityisemmältä, mitä muiden. Mutta kaikki on kokeneet tämän saman, se on vain aivokemian luoma illuusio. Etsi itsellesi mies, joka on samassa elämänvaiheessa kuin olet itsekin. Tulet vain katkeroitumaan tämän nykyisen kanssa ja uupumaan bonusperhekuvioon, jossa tulet aina olemaan se numero kaksi.
aivokemian luoma illuusio
Hyvin sanottu. Sitä nämä oikeat on illuusiota johon on opittu siellä lapsuudenkodin vinttikomerossa kun on luettu isoäidin aikaisia harlequin kirjoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tapasin mieheni kanssa ja olimme rakastuneita ensisilmäyksestä, hän puhui useamman kuukauden siitä ettei usko enää haluavansa naimisiin kun oli sen kerran kokenut, tosin 10 vuotta sitten (ja liitto kestikin vain pari vuotta, lapsia kaksi). En minä siinä vaiheessa asiaa edes ajatellut, itsellä ei mitään häähaaveita ollut ja ex ei suostunut muuttamaan edes yhteen 5 vuoden suhteen aikana. Nykyinen mieheni ehdotti että muuttaisin hänen luokseen (omakotitalo jossa oli kyllä ex-vaimon kanssa asunut) alle puolen vuoden seurustelun jälkeen.
Mutta niin vain hänenkin aatoksensa muuttuivat. Hän alkoi yhteenmuuton jälkeen, kun kaikki sujui mukavasti enkä osoittanut ilmeisesti mitään pirttihirmun merkkejä :D puhumaan, että voisi mennä naimisiin ja lapsiakin vielä hankkia. Itse en halunnut lapsia, mutta en ollut lyönyt viimeistä naulaa arkkuun asian suhteen. 1,5 vuoden yhdessäolon jälkeen päätimme mennä yhteisymmärryksessä naimisiin. Itse olisin halunnut maistraattihäät ja jotkut bileet, mies tahtoi ehdottomasti kirkossa papin edessä naimisiin. Ja näin sain minäkin ne prinsessahäät joista en edes tiennyt haaveilevani. Tästä on 8 vuotta, lapsia ei ole enkä ole halunnut edelleenkään. Miehen lapsia nähdään aika usein mutta ovat jo aikuisuuden kynnyksellä.
Joku aiemmin kommentoi että kyllä mies naimisiin haluaa kun löytyy se "oikea". Valitettavasti se sekä oman että tuttavieni kokemuksella tuntuu olevan näin. Tiedän tosin miehiä jotka menevät naimisiin jokaisen kumppanin kanssa omasta aloitteestaan. Viisi avioliittoa 35 vuotiaana tuntuu jotenkin epäaidolta näin ulkopuolisen silmin.
Vai sen oikean kanssa haluaa aina naimisiin? Miksi haluaisin naimisiin, kun en halua edes asua yhdessä kumppanin kanssa?
Sinä et ole tavannut sitä oikeaa etkä ehkä ole ollut koskaan rakastunut. Jotkut eivät koe sitä koko elämänsä aikana. Mutta ei se tarkoita että tapasi elää olisi väärä. Jotkut haluavat olla yksin :)
Olen kyllä ollut rakastunut. Miten rakastuminen liittyy asumisjärjestelyihin?
Kun on oikeasti rakastunut, haluaa jakaa tuon toisen henkilön kanssa elämänsä. Joka ilta nukahtaa hänen viereen ja herätä hänen vierestään. Olla samaa perhettä. Jotkut haluavat jopa naimisiin jotta asia on virallista, toki on monia muitakin syitä haluta naimisiin. Rakkauksiakin on erilaisia. Kuten ihmisiä. Sinä haluat elää yksin. Mutta se tarkoittaa että et ole kokenut sitä samaa rakkautta mitä me monet muut :)
Et kuvaile tuossa todellista rakkautta vaan takertuvan ihmisen kypsymätöntä kumppanuuden janoa. Voithan sinä sitäkin rakkautena pitää ja varmasti olla siihenkin tyytyväinen. :)
Kuvaile itse sitten todellinen rakkaus :) En ole kypsymätön mutta tottakai haluan kumppanuuden. Rakastan jotain henkilöä niin paljon, että otan hänet perheeseeni joka oli ollut minulle koko 35 vuoden naimattoman elämäni aikana tärkein ikinä. Minusta ei ole suurempaa rakkautta kuin se :O
Ja tälläisten miesten kanssa naiset perustavat perheitä.