Onko sun elämä mennyt kuten oot toivonut?

Juu kässärin mukaan mennyt

Ei. Omista valinnoista riippumattomista syistä.

Ei ollu bingokortilla kyllä puolison itsemurhaa tai mahdollista kolmatta maailmansotaa.. eli ei.. ei ihan suunnitelmien mukaan menny.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei. Lukioon asti meni ihan kivasti. Menin yliopistoon. Toivoin niiltä vuosilta "sen oikean" löytämistä, ikuisia ystäviä ja hyvää ammattia, mutta en saanut niistä mitään. Sen ajan suhteet meni pieleen. Valmistuttuani sain vain muutaman pätkätyön työttömyyskausien välissä ja sitten työn matalapalkkaisella alalla, ihan eri alaa kuin mitä opiskelin. Toiveissa mulla silloin ylioppilastyttönä oli löytää elämäni mies, matkustella, seurustella ja mennä naimisiin, tehdä niitä yliopistossa opiskellun alan töitä, ostaa kiva perheasunto ja saada ensimmäinen lapsi ennen kuin täytän 30. Nyt teen sitä duunarityötä, opiskelen toista alaa (jonka työllistävyys on alkanut huolettaa) ja erosin juuri jälleen yhdestä epäsopivasta miehestä. Ja se 30 tuli ja meni. En silti ole katkera. Ihania ystäviä mulla on (muualta kuin sieltä opinnoista), kohtuullisesti terveyttä ja raha-asiat kunnossa muuten kuin palkan osalta. Uudet toiveet kehiin vaan.

Miltä alalta valmistuit? Itsekin valmistuin työttömäksi, kun en halunnut aineopettajaksi. Elämän realiteetit (kasvava perhe, kavereiden venyvä työttömyys ja isän vittuilu) opettivat nöyryyttä ja hain opetusharjoitteluun. Sen jälkeen ei ole tarvinnut työttömänä olla. En tosin tunne mitään opetuksen intoa, mutta töissä ollaan ja likipitäen omalla alalla, tosin ns. kuraportaassa.

Ystäviäkin löysin yliopistosta. Tapailimme opintojen jälkeenkin säännöllisen epäsäännöllisesti vaihtelevalla kokoonpanolla toistakymmentä vuotta, mutta nykyään välit ovat joulutekstari ja -korttitasoa. Syy on itsessäni, en ole jaksanut olla tarpeeksi aktiivinen. Näillä mennään, ei ole isommasti valittamista.

Olen tuo jolle vastasit. Sanottakoon että valmistuin sellaiselta alalta jolle ei ole mahdollista tuollainen opettajaksi ryhtyminen, ammattiopettajan pätevyyteen yleensä vaaditaan tietty määrä työkokemusta. Mun opiskeluajan ystävyydet taisi kariutua siihen kun opiskelukaverit yksi toisensa jälkeen muuttivat töiden perässä opiskelupaikkakunnalta pois. Itsekin kyllä hain töitä ympäri Suomen mutta en saanut ja asun yhä samalla paikkakunnalla, jonka läheltä olen myös kotoisin. Oma kateus ja häpeä siitä töiden saamisen vaikeudesta sitten osaltaan esti pitämästä yhteyttä, kun aina kun tavattiin, kaverit puhui vaan niistä oman (myös minun!) alan hienoista töistä, mikä teki mun oman olon vain huonoksi. Nyt ollaan sellaisella tuttavatasolla sitten. Toisaalta onko se tosiystävyyttä jos muusta ei kiinnosta puhua kuin työasioista, en ehkä ole paljoa menettänyt.

Ihan mahtavasti! Se ei tarkoita ettei suruja tai ongelmia olisi ollut vaan sitä että niistä on selvitty ja elämä selkeästi plussan puolella. Vanhemmat kuolleet, 4 km, avioero/yksinhuoltajuus muutaman vuoden, köyhyyttä, työongelmia ja burnout on vain elettyä elämää. Sairaudet samoin vaikka ne välillä käykin hermoille. 

Sen sijaan olen saanut rakastavan puolison, 4 lasta, miniän ja vävyt, lastenlapsia, kauniit itselle suunnitellut talot, lomakodin ulkomailta, hyviä ystäviä, useamman täydellisen mahtavan työn ja ihania työkavereita ja lopulta tk eläkkeen josta nyt nautin. 

Kaikki mennyt päinvastoin kuin ajattelin ja toivoin. Ei perhettä, ei työpaikkaa, ei koulutusta, ei uraa, ei terveyttä, ei omaa kotia, ei kumppania, ei onnellisuutta eikä mitään muutakaan. 

Vaikea sanoa. En toivonut kipua, mutta toivoin kyllä kasvavani ihmisenä. Toivoin myös, että jotain tapahtuisi. Hetkittäin tuntuu, että on tapahtunut aivan liikaa.

Jos tekisin tänne keskustelun, jossa kertoisin elämäntarinani, sitä väitettäisiin keksityksi. Enpä olisi itsekään osannut kuvitella nuorena tyttönä, että elämäni voi mennä näin. Olen kokenut totaalisen romahduksen, mutta toisaalta juuri siitä romahduksesta elämäni vasta alkoi. Kiitollinen olen, vaikka kaikki toiveeni eivät todellakaan ole toteutuneet.

On se mennyt. Haluan olla kuolematon, teleportaatiokyvyn ja jokainen nainen rakastuu minuun kiimaisen intohimoisesti ja tekee mitä sanon, jos katson heitä pidempään kuin 5 sekuntia (en ole kiinnostunut jokinorsuista, rumista ikäneidoista, vanhuksista, jne. eli tommonen suojatoiminto).

Ei ole. Paljon sellaista pahaa tapahtunut mitä ei toivoisi kenellekään tapahtuvan, mutta on myös paljon hyvää ja loppupeleissä olen kuitenkin ihan tyytyväinen elämääni vaikka mikään ei menekään suunnitelmien mukaan. 

Ei ole.

Ei. Vuosia kaikki meni ”suunnitelmien mukaan” mutta sitten tuli alamäki. Vaikka periaatteessa kaikki oli elämässä kohdallaan tuli ahdistusta ja masennusta joka johti alkoholiongelmiin, unettomuuteen ja lopulta psykoosiin. Seurasi avioero ja elämän uudelleen rakentaminen, väärä työpaikkavalinta pahensi masennusta. Sieltä on kuitenkin noustu ja nyt taas tasapainoisessa parisuhteessa ja mieluisassa työpaikassa. Enemmän osaa arvostaa pieniä asioita kun kaikki ei ole sujunut aina niin hyvin…

ei todellakaan!

oon masentunu ja luultavasti lievässä psykoosissa.

kuulostaakos kivalta:)?

No ei. Toivoin kuolemaa tänäänkin.

Mun elämä mennyt just niin kuin varmaan pitikin...?? Öööh :( 

Helv rankkaa kyytiä ja pyristelyä, räpistelyä ja kovalla sisulla... menty läpi harmaiden kivien ja kallioidenkin! Osa itse rakennettua, myönnän. Herkkis ja kova luu samas paketis.

Elänyt monen taviksen elämän potenssiin 10 tässä yhdessä. Viel on hetki aikaa jatkaa, mut vain hetki!

Kuolen suht nuorena, tiedän sen. En omankäden, enkä sun käden..., mut.

Ylpee itsestäni, että olen päässyt edes tähän pisteeseen itseni kanssa <3 Kun katson taaksepäin itseäni vaikka 10v. sitten, niin en meinaa tunnistaa, vaikka tunnustanki itseni.

Nyt sit loppuaika viel hiotaa hieman särmiä lisää...

En mä valita, toteanpa vain. Ja laulan itsekseni, et timantit on ikuisia ;) ...

Eipä ole mennyt, niiltä osin, joihin en ole itse voinut vaikuttaa. Vammauduin liikenteessä. En ole millään tavalla katkera, elämä sai toisenlaisen suunnan.

Kyllä ja ei...

Palkkatöillä olisi voinut vaurastuakin, mutta valito, verottaja ja vasemmisto vei aivan liikaa.

Olen saanut töitä tietokoneiden parista. Mutta en ole perustanut perhettä, saati löytänyt kumppania. Onnistuminen vielä jatkuu, ja tuon epäonnistumisen suhteen olen jo heittänyt toivon kauan sitten. M48.

Ei ole mennyt. Osaksi syynä vaikea lapsuus

ja nuoruus koulukiusaamisineen ja vanhempien

avioeroineen sekä mt-ongelmineen, osaksi syynä oma mokailu ihmissuhteissa ja päihteissä.

Nykyään mennään päivä kerrallaan.

Olen kiitollinen Jumalallevja läheisilleni,

että olen vielä elossa.

Tämä päivä on elettävä, huomisesta ei kukaan tiedä. Kaikki mokaa jossain vaiheessa.

Elämä voi hetkessä muuttua totaalisesti, suunnitelmat muuttuu.

Jokainen on oman elämänsä arkkitehti.

Ei tosiaankaan. Olisin uskonut että olisi mennyt paremmin. Vääriä valintoja miesten suhteen ja itselleni sattunut ulkoinen vamma joka masensi syvästi.