Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ilmiö: lapsi väkisin erityislapseksi?
30.06.2019 |
Ootteko törmännyt tällaiseen?
Nyt ihan lähiaikoina tuttavapiirissä tullut vastaan kaksikin tapausta. Toinen hokee, että hänen kouluikäinen lapsensa vaan on ”tosi, tosi erityislapsi”. Lapsi on ihan tavallisella luokalla, ei hoitosuhdetta mihinkään, osaa puhua, lukea ja liikkua ihan normaalisti. Äiti on kyllä vienyt lastaan ties minne tutkimuksiin, mutta ei niistä enää sen jälkeen ole puhuttu. Mieltäisin ”tosi, tosi erityislapsen” ehkä sellaiseksi, jolla on kehitysvamma, autismi tai vaikka vaikea cp-vamma.
Toinen tapaus on vasta vauva. Hän on kuulemma äärimmäisen aistiherkkä. Ovikelloa ei saa soittaa, pitää kuiskuttaa ja häntä ei kuulemma koskaan voi laittaa päiväkotiin aistiherkkyyksien vuoksi. Eikö alle 1-vuotias normaalistikin voi pelästyä yllättäviä ääniä? Ja varmaan pelkää jatkossakin, jos hän elää kuin äänieristetyssä tilassa koko ajan. Lapsen äiti oli närkästynyt, kun mistään ei saa virallista diagnoosia vielä.
Tietenkään en näiden lasten kanssa asu enkä voi kaikkea tietää. Jotenkin vaan tullut sellanen olo, että keksimällä keksitään jotain häikkää omalle lapselle. En tiedä syytä tai motivaatiota.
Kommentit (99)
Vierailija kirjoitti:
Kukaan muu ei keksi yhtään mitään, ap hoitaa sen. Lopeta jo keksityt jutut ja keskity elämään omaa elämää, jos sellainen vielä on.
Mikä oli keksittyä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsellani on oppimisvaikeuksia ja on nyt alakouluikäisenä lastenneurologialla tutkimuksissa (syntynyt hätäsektiolla asfyksiassa), olen tiennyt jo vauvasta alkaen että on erilainen kuin isompi sisaruksensa joka on ns. ollut aika perustavallinen lapsi ja hänessä on jotain erityistä (aistiyliherkkyyksiäkkn mm.). Mielestäni en ylireagoi van ollaan hakeuduttu tutkimuksiin jotta lapsi saisi oppimisessa tarvittavan tuen ja löytäisi oman polkunsa elämässä. Ihan riittävästi on jo nyt tullut itsetunto-ongelmia kun lapsi tiedostaa itse että on erilainen kuin muut. Tavallisella luokalla on. Mielestäni en ole millään tavalla ylireagoinut tai hakeutunut tutkimuksiin turhan takia.
Eiköhän osalla syynä ole somepisteet. Mitä rankempi elämä sen enemmän pisteitä. Kuvitelkaapa tilanne, missä kaksi lasta ovat saavuttaneet saman asian, esimerkiksi saaneet saman stipendin. Toinen lapsi on "normaali" ja toisella on kaikkea autismista lähtien. Kumman luulette saavan enemmän kannustavia kommentteja?
Vierailija kirjoitti:
Lapsellani on oppimisvaikeuksia ja on nyt alakouluikäisenä lastenneurologialla tutkimuksissa (syntynyt hätäsektiolla asfyksiassa), olen tiennyt jo vauvasta alkaen että on erilainen kuin isompi sisaruksensa joka on ns. ollut aika perustavallinen lapsi ja hänessä on jotain erityistä (aistiyliherkkyyksiäkkn mm.). Mielestäni en ylireagoi van ollaan hakeuduttu tutkimuksiin jotta lapsi saisi oppimisessa tarvittavan tuen ja löytäisi oman polkunsa elämässä. Ihan riittävästi on jo nyt tullut itsetunto-ongelmia kun lapsi tiedostaa itse että on erilainen kuin muut. Tavallisella luokalla on. Mielestäni en ole millään tavalla ylireagoinut tai hakeutunut tutkimuksiin turhan takia.
Ei kyse ollutkaan teidän kaltaisista tapauksista tai ylipäätään siitä, että kenelläkään lapsella ei olisi mitään eikä kenenkään pitäisi mennä tutkimuksiin.
Oppimisvaikeudet ja aistiherkkyydet ja kaikki on tietysti hyvä tutkia, jotta lapsi ja perhe saa tarvitsemansa tuen, toimintaterapiat ja muut. Diagnoosi auttaa sen tuen saamisessa tietysti.
Kyse oli siitä, että jotkut vanhemmat oikeasti itse keksivät esim. oppimisvaikeuksia lapsilleen, vaikka opettaja sanoisi, että kaikki sujuu normaalisti. Jotkut diagnosoivat itse ADHD:n vilkkaalle lapselleen, vaikka eivät ikinä jaksa mennä sen lapsen kanssa ulos, jotta energiaa saisi purettua. Jotkut taas saattavat itse kasvattaa lapsesta ääniherkän, jos pari ensimmäistä vuotta lapsen kotona kävellään huopatossuilla ja kaikki äänet kielletään.
Vierailija kirjoitti:
Ärsyttää ihan helvetisti tutkimuksissa olevan lapsen äitinä lukea tätä. Tajusin jo lapsen ollessa vauva, ettei kaikki ole kunnossa ja kysyin jopa tältä palstalla kuulostaako lapsi normaalilta. Silloin veikattiin mm. autismia.
Lapsi käyttäytyy eritavalla kotona kuin päiväkodissa tai terapeutilla. Tosin iän karttuessa ulkopuolisetkin näkevät ongelmat jo selvemmin. Sitten ihmiset, jotka näkevät lasta kerran kk, vk tai puolessa vuodessa ovat sitä mieltä, että olen neuroottinen ja näiden takia esim. neurologille pääsyä lykätään ja lapsen kuntoutus(?) ja diagnoosi viivästyy. Arki on paljon raskaampaa kuin normilapsen kanssa. Olen itse hankkinut jumppa- ja aistileluja ja yritän tukea lapsen kehitystä. En tiedä missä muuten oltaisiinkaan.
Sitten "parhaat" tutut lähettävät postissa lastenlaulujen sanoja ja ohjeita, että lue joskus lapselle Iltasatu ja vähennä ruutuaikaa, että se oppii kunnolla puhumaan ym. Kasvatusvinkkejä. Näille on turha selittää, että tätä on kuule tehty jo aika lailla. Kuivaksi oppiminenkin kun vei 2,5 vuotta, että siitä voi saada osviittaa tehtyyn työmäärään. Sitten saa pelätä, että ne sukulaiset, jotka eivät lapsessa näe mitään vikaa, hylkäävät tämän jos diagnoosi saadaan. Jos pari prosenttia vanhemmista onkin näitä lapsen tahallaan sairastuttua niin suurin osa on varmasti ihan vaan huolestuneita vanhempia, jotka näkevät jotain, mitä ap ei.
Samat tuntemukset. Tajusin myös hyvin varhain, että lapsi on jotenkin erilainen. Haasteita oli erilaisia, vauvana toki pienimmästä päästä. Oli todella ison työn takana saada lapsi tutkimuksiin ja lopulta toimintaterapiaan. Adhd:ssa ja varsinkin add:ssa on se ongelma yhä, että on yleisesti takerruttu pelkkään ylivilkkauteen, joka yleensä ilmenee vain tietyissä tilanteissa. Kuitenkin tähän liittyy erilaisia aistiyli- ja aliherkkyyksiä, jotka oikeasti vaikeuttavat jokapäiväistä arkea.
Totta on, että älylaitteet ja laiminlyönti aiheuttavat adhd:n kaltaisia oireita. Kuitenkin oikea adhd näkyy aivokuvissakin ja on periytyvää. Uskon kyllä myös siihen, että se on luultua yleisempää. Omassa suvussani meitä on kymmenkunta keski-iässä diagnoosin saaneita omien lasten tutkimusten myötä. Erityisesti serkuksista me add-äidit ollaan oltu yllätys monille, kun ei ole niitä adhd:n leimallisia elämänhallintaongelmia vaikka pään sisällä kaaos on ollut sitäkin suurempaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Esikoisen oppimisvaikeudet tulivat esille n.3- vuotiaana.
Suku kilpaa vähätteli, "lapsi tarvitsee vain vähän enemmän aikaa, pappakin alkoi puhua vasta 4-vuotisana ja fiksu mies tuli...".
Saatiin esikoiselle kaveri, itseasiassa 2, kun tuli kaksoset.
Toisen kaksosen kanssa huomattiin hyvin pian, että asiat ovat pielessä. Esikoinen ja toinen kaksonen saivat samana vuonna kv-diagnoosit, keskivaikea ja vaikea.
Kun itse oli hyväksynyt kv- diagnoosin, oli taisteltava vielä sukua ja tuttavia vastaan, monen mielestä kun esikoinen oli niin fiksu...
Olimme välillä aika kaoottisessa tilassa, ehkäsy petti pari kertaa...
Syntyi 2 tervettä lasta, joskin toisella puhkesi kouluiässä neurologinen sairaus.
Jälkeen päin kun miettii, ei olisi kai koskaan pitänyt lisääntyä...
Eipä ole ymmärtäjiäkään paljon minulla.
"Mitä sitä nussii?" On tavallisin kommentti...
No täällä Akaassa tiedän ainakin tapauksen, jossa isoveli sai ensin diagnoosin ja siinä saattoi olla jotain perää, vaikka ihan normaalin kirjoissa tuo olisi voinut mennä myös.
Sitten vanhemmille selvisi, että Kela maksaa aika avokätistä tukea erityislapsesta ja kas kummaa, pikkuveljelle lähdettiin hakemaan tukea. Kyseinen veli oli kuitenkin suorastaan mallikelpoinen tapaus, eikä esimerkiksi koulun henkilökunnalta, psykologilta, tai kuraattorilta tullut ymmärrystä.
Äiti meni sitten perheneuvolaan itkemään ja ilman sen kummempia tutkimuksia sai normaalille, suorastaan kiltille ja fiksulle pojalle adhd-diagnoosin. Kela sponssaa taas lisää käyttörahaa perheelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kelan tukea ei myönnetä edes kaikille diagnoosin saaneille. Luulenpa että Akaan tapauksessa ei tiedetä kaikkia faktoja.
Vierailija kirjoitti:
No täällä Akaassa tiedän ainakin tapauksen, jossa isoveli sai ensin diagnoosin ja siinä saattoi olla jotain perää, vaikka ihan normaalin kirjoissa tuo olisi voinut mennä myös.
Sitten vanhemmille selvisi, että Kela maksaa aika avokätistä tukea erityislapsesta ja kas kummaa, pikkuveljelle lähdettiin hakemaan tukea. Kyseinen veli oli kuitenkin suorastaan mallikelpoinen tapaus, eikä esimerkiksi koulun henkilökunnalta, psykologilta, tai kuraattorilta tullut ymmärrystä.
Äiti meni sitten perheneuvolaan itkemään ja ilman sen kummempia tutkimuksia sai normaalille, suorastaan kiltille ja fiksulle pojalle adhd-diagnoosin. Kela sponssaa taas lisää käyttörahaa perheelle.
Höpö höpö. Puhut täyttä tuubaa, joko ilkeyksissäsi tai tietämättömyyttäsi.
Ensinnäkin, perheneuvola ei diagnosoi lapsia. ADHD-tutkimukset ovat pitkät ja perusteelliset ja tehdään jopa siellä Akaassa keskussairaaloiden lastenpsykiatrisella tai lastenneurologisella osastolla. Perheneuvolasta voi psykiatri antaa lähetteen tutkimuksiin, mutta hän EI siis diagnosoi. Ikinä.
Toiseksikin pelkällä diagnoosilla ei saa Kelalta yhtään mitään.
Vammaistukea voi hakea, mutta adhd ei aiheuta siinä määrin erityisvaivaa ja kuluja vanhemmille, että iso osa adhd-lapsista jää kokonaan ilman tukea. Tukea siis maksetaan lisäkustannuksista ja vaivasta, ei pelkästä diagnoosista.
Ja jos tukea saa, se on aina määräaikainen ja sen vaivalloinen hakuprosessi pitää tehdä joka vuosi uudelleen. Käytännössä voi hakea alinta perusvammaistukea, joka on 92,14 euroa kuussa. Että niin "avokätistä" tukea se....
https://www.kela.fi/vammaistuki-lapselle-maara-ja-maksaminen
Korotettua ei adhd-lapsille saa koskaan, sen saamiseen pitää olla kehitysvammainen.
Vertailun vuoksi: itselläni on autistinen lapsi. Hän sai alinta vammaistukea kouluikään asti, ei enempää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No täällä Akaassa tiedän ainakin tapauksen, jossa isoveli sai ensin diagnoosin ja siinä saattoi olla jotain perää, vaikka ihan normaalin kirjoissa tuo olisi voinut mennä myös.
Sitten vanhemmille selvisi, että Kela maksaa aika avokätistä tukea erityislapsesta ja kas kummaa, pikkuveljelle lähdettiin hakemaan tukea. Kyseinen veli oli kuitenkin suorastaan mallikelpoinen tapaus, eikä esimerkiksi koulun henkilökunnalta, psykologilta, tai kuraattorilta tullut ymmärrystä.
Äiti meni sitten perheneuvolaan itkemään ja ilman sen kummempia tutkimuksia sai normaalille, suorastaan kiltille ja fiksulle pojalle adhd-diagnoosin. Kela sponssaa taas lisää käyttörahaa perheelle.
Höpö höpö. Puhut täyttä tuubaa, joko ilkeyksissäsi tai tietämättömyyttäsi.
Ensinnäkin, perheneuvola ei diagnosoi lapsia. ADHD-tutkimukset ovat pitkät ja perusteelliset ja tehdään jopa siellä Akaassa keskussairaaloiden lastenpsykiatrisella tai lastenneurologisella osastolla. Perheneuvolasta voi psykiatri antaa lähetteen tutkimuksiin, mutta hän EI siis diagnosoi. Ikinä.
Toiseksikin pelkällä diagnoosilla ei saa Kelalta yhtään mitään.
Vammaistukea voi hakea, mutta adhd ei aiheuta siinä määrin erityisvaivaa ja kuluja vanhemmille, että iso osa adhd-lapsista jää kokonaan ilman tukea. Tukea siis maksetaan lisäkustannuksista ja vaivasta, ei pelkästä diagnoosista.
Ja jos tukea saa, se on aina määräaikainen ja sen vaivalloinen hakuprosessi pitää tehdä joka vuosi uudelleen. Käytännössä voi hakea alinta perusvammaistukea, joka on 92,14 euroa kuussa. Että niin "avokätistä" tukea se....
https://www.kela.fi/vammaistuki-lapselle-maara-ja-maksaminen
Korotettua ei adhd-lapsille saa koskaan, sen saamiseen pitää olla kehitysvammainen.
Vertailun vuoksi: itselläni on autistinen lapsi. Hän sai alinta vammaistukea kouluikään asti, ei enempää.
Terveisiä täältä Etelä-Pirkanmaalta (en ole tuo aiempi akaalainen kommentoija). Perheneuvola (jossa on lastenpsykiatri) sekä koululääkäri voivat antaa kouluikäiselle ADHD-diagnoosin. Itse asiassa TAYS tai K-HKS ei välttämättä edes ota lasta ADHD:n vuoksi tutkimuksiin, se ei todellakaan täytä aina erikoissairaanhoidon kriteerejä. Tämä on varmaa tietoa, itsekin työskentelen oppilashuollossa.
Paljonkohan tuosta leimasta on haittaa aikuisena? Olen miettinyt, kun joka toinen nuori on masentunut. Siitä saa diagnoosin joka näkyy kaikissa terveystiedoissa lopun elämän. Miten paljon esim masennus-diagnoosi haittaa aikuisena? Esim vakuutuksen saamisessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä näkee koulussa paljon, väkisin halutaan diagnoosi sille 7-vuotiaalla, eikä vanhemmille sovi diagnoosiksi se, ettei lasta ole vain kasvatettu kotona. Olen koulunkäynninohjaaja alakoulussa, mutta kaveri kertoi, että vielå yläkoulussa moni vanhempi yrittää sitkeästi saada jotain diganoosia, jolla lapsen huonon käytöksen voisi perustella. Moni lapsi sanoo suoraan palavereissa, että haluaisi viettää vanhempien kanssa aikaa, mutta tätä vanhemmat eivät halua.
Heti, jos lapsi saa esimerkiksi ADHD-diagnoosin ja jos kotiin ottaa yhteyttä, niin sanotaan, että "ei meidän Jucci-Micoa voi komentaa tai käskeä kun hänellä on ADHD". Halutaan piiloutua diagnoosin taakse, niin ei tarvitse viettää aikaa lapsen kanssa. Ja se lapsi tarvitsisi vain sitä aikaa vanhemmilta.
Mitä ihmettä! Miksi ne lapset on saatettu alunperin tähän maailmaan, jos niiden kanssa ei haluta viettää aikaa? Aina sanotaan että tee joko abortti tai anna adoptioon, vaan näemmä jotkut yrittää silti elää jotain status elämää näiden omien lastensa kautta.
Alakoulun oppilaista ainakin meidän keskisuuressa kaupungissamme 44 % on joku diagnoosi. Väitän, että suurimmalla osalla isoin ongelma on, etteivät vanhemmat ole missään vuorovaikutuksessa lasten kanssa. Tosi surullista on kuunnella, kun ekaluokkalainen kertoo, että puhuu vanhempien kanssa 20 minuuttia VIIKOSSA ja että vain koulussa aikuiset viettävät aikaa hänen kanssaan. Eikä meillä oikeasti paljon ole aikaa yhdelle lapselle, kun luokassa on 24-29 oppilasta, joten siitä voi laskea, miten vähän lapsi saa aikaa vanhemmiltaan.
Kyllä pistää oikein sapettamaan kuulla näitä juttuja ja perään lapsia hankkineilta huutelua ja flexausta kuinka ovat muka parempia ihmisiä, kun ovat osanneet rykäistä maailmaan jälkikasvua. Naiminen ja synnyttäminen ei vaadi mitään suuria älynlahjoja tai ymmärrystä, lapsesta huolehtiminen ja sen kasvattaminen sen sijaan vaatii paljon muutakin kuin sen että selaa instasta sisustusvinkkejä kun lapset on jätetty hiekkalaatikolle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ärsyttää ihan helvetisti tutkimuksissa olevan lapsen äitinä lukea tätä. Tajusin jo lapsen ollessa vauva, ettei kaikki ole kunnossa ja kysyin jopa tältä palstalla kuulostaako lapsi normaalilta. Silloin veikattiin mm. autismia.
Lapsi käyttäytyy eritavalla kotona kuin päiväkodissa tai terapeutilla. Tosin iän karttuessa ulkopuolisetkin näkevät ongelmat jo selvemmin. Sitten ihmiset, jotka näkevät lasta kerran kk, vk tai puolessa vuodessa ovat sitä mieltä, että olen neuroottinen ja näiden takia esim. neurologille pääsyä lykätään ja lapsen kuntoutus(?) ja diagnoosi viivästyy. Arki on paljon raskaampaa kuin normilapsen kanssa. Olen itse hankkinut jumppa- ja aistileluja ja yritän tukea lapsen kehitystä. En tiedä missä muuten oltaisiinkaan.
Sitten "parhaat" tutut lähettävät postissa lastenlaulujen sanoja ja ohjeita, että lue joskus lapselle Iltasatu ja vähennä ruutuaikaa, että se oppii kunnolla puhumaan ym. Kasvatusvinkkejä. Näille on turha selittää, että tätä on kuule tehty jo aika lailla. Kuivaksi oppiminenkin kun vei 2,5 vuotta, että siitä voi saada osviittaa tehtyyn työmäärään. Sitten saa pelätä, että ne sukulaiset, jotka eivät lapsessa näe mitään vikaa, hylkäävät tämän jos diagnoosi saadaan. Jos pari prosenttia vanhemmista onkin näitä lapsen tahallaan sairastuttua niin suurin osa on varmasti ihan vaan huolestuneita vanhempia, jotka näkevät jotain, mitä ap ei.
Samat tuntemukset. Tajusin myös hyvin varhain, että lapsi on jotenkin erilainen. Haasteita oli erilaisia, vauvana toki pienimmästä päästä. Oli todella ison työn takana saada lapsi tutkimuksiin ja lopulta toimintaterapiaan. Adhd:ssa ja varsinkin add:ssa on se ongelma yhä, että on yleisesti takerruttu pelkkään ylivilkkauteen, joka yleensä ilmenee vain tietyissä tilanteissa. Kuitenkin tähän liittyy erilaisia aistiyli- ja aliherkkyyksiä, jotka oikeasti vaikeuttavat jokapäiväistä arkea.
Totta on, että älylaitteet ja laiminlyönti aiheuttavat adhd:n kaltaisia oireita. Kuitenkin oikea adhd näkyy aivokuvissakin ja on periytyvää. Uskon kyllä myös siihen, että se on luultua yleisempää. Omassa suvussani meitä on kymmenkunta keski-iässä diagnoosin saaneita omien lasten tutkimusten myötä. Erityisesti serkuksista me add-äidit ollaan oltu yllätys monille, kun ei ole niitä adhd:n leimallisia elämänhallintaongelmia vaikka pään sisällä kaaos on ollut sitäkin suurempaa.
Näitä ADHD:n aivokuvantamistutkimuksia on myös kritisoitu ja jotkut tutkijat ovat sitä mieltä, että tutkimuksissa vääristellään ja liiotellaan ryhmätason tilastollisia eroja, mitä tulee ADHD-diagnoosin saaneiden lasten ja aikuisen sekä ns. normaalien verrokkien väliseen eroon esimerkiksi aivojen rakenteessa. Esimerkiksi Lancetissa julkaistussa tutkimuksessa julistetaan, että ADHD on aivosairaus, koska ADHD-potilaiden aivot poikkeavat rakenteellisesti verrokkien aivoista efektikoolla Cohenin d 0.2. Johtopäätökset tästä täysin olemattomasta erosta ovat tutkijoilta kylmäävät:
“The data from our highly powered analysis confirm that patients with ADHD do have altered brains and therefore that ADHD is a disorder of the brain. This message is clear for clinicians to convey to parents and patients, which can help to reduce the stigma that ADHD is just a label for difficult children and caused by incompetent parenting. We hope this work will contribute to a better understanding of ADHD in the general public”"
Myös valtamedia innostuu tämän kaltaisista tutkimuksista, jotka todistavat milloin minkäkin häiriön olevan perustaltaan neurologinen, suorastaan aivosairaus. Esimerkiksi Telegraphin mukaan kyseinen arvostetussa Lancetissa julkaistu tutkimus on todiste siitä, että ADHD ei johdu huonosta kasvatuksesta, vaan on aivosairaus: "ADHD is a brain disorder, not a label for poor parenting". Kyseissä tutkimuksessa lisäksi löydettiin, että ADHD-potilaat ovat keskivertoa älykkäämpiä, mutta tämä tulos jostain syystä haudattiin syvälle tutkimuksen liitteeseen, joka se pitää erikseen ostaa, jos haluaa löytää tämän tuloksen.
https://www.madinamerica.com/2017/04/lancet-psychiatry-needs-to-retract…
Sama ilmiö toistuu perinnöllisyyttä käsittelevissä tutkimuksissa, jossa usein tulokset ovat tiedossa jo ennen, kuin tutkimusta on tehtykään. Sen voi päätellä etukäteen mm. tutkijoiden sidonnaisuuksista. Ihmiset tietenkin luottavat sokeasti asiansa osaaviin auktoriteeteihin, kuten lääkäreihin, jotka määräävät huumausaineiksi luokiteltavia stimulantteja pikkulapsille muutaman viikon lääkeyhtiöiden rahoittamien kokeiden perusteella. ADHD:n lääketieteellinen pohja on paljon hatarampi, kuin yleensä väitetään ja lääkkeiden vaikutukset etenkin pitkällä aikavälillä hyvin arvaamattomia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uskon että suurin osa vanhemmista ok ja eivät keksi diagnooseja.
Päiväkodissa vierailee eltot ja keltot. Ne kyllä huomaa tarkkailtuaan lasta mikä vaivaa.
Tuttu ilmiö ja se on tosiaan joillekin lähes persoonan jatke, ne lapsen sairaudet. On vaikea kuvitella että kukaan sellaista lapselleen haluaa tai toivoo mutta kai se on jokin selviytymiskeino raskaaseen arkeen, päätetään että kyllä tässä nyt on joku diagnoosi taustalla ja sen tukemana haetaan somessa myötätuntoa ja tsemppiliinejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No täällä Akaassa tiedän ainakin tapauksen, jossa isoveli sai ensin diagnoosin ja siinä saattoi olla jotain perää, vaikka ihan normaalin kirjoissa tuo olisi voinut mennä myös.
Sitten vanhemmille selvisi, että Kela maksaa aika avokätistä tukea erityislapsesta ja kas kummaa, pikkuveljelle lähdettiin hakemaan tukea. Kyseinen veli oli kuitenkin suorastaan mallikelpoinen tapaus, eikä esimerkiksi koulun henkilökunnalta, psykologilta, tai kuraattorilta tullut ymmärrystä.
Äiti meni sitten perheneuvolaan itkemään ja ilman sen kummempia tutkimuksia sai normaalille, suorastaan kiltille ja fiksulle pojalle adhd-diagnoosin. Kela sponssaa taas lisää käyttörahaa perheelle.
Höpö höpö. Puhut täyttä tuubaa, joko ilkeyksissäsi tai tietämättömyyttäsi.
Ensinnäkin, perheneuvola ei diagnosoi lapsia. ADHD-tutkimukset ovat pitkät ja perusteelliset ja tehdään jopa siellä Akaassa keskussairaaloiden lastenpsykiatrisella tai lastenneurologisella osastolla. Perheneuvolasta voi psykiatri antaa lähetteen tutkimuksiin, mutta hän EI siis diagnosoi. Ikinä.
Toiseksikin pelkällä diagnoosilla ei saa Kelalta yhtään mitään.
Vammaistukea voi hakea, mutta adhd ei aiheuta siinä määrin erityisvaivaa ja kuluja vanhemmille, että iso osa adhd-lapsista jää kokonaan ilman tukea. Tukea siis maksetaan lisäkustannuksista ja vaivasta, ei pelkästä diagnoosista.
Ja jos tukea saa, se on aina määräaikainen ja sen vaivalloinen hakuprosessi pitää tehdä joka vuosi uudelleen. Käytännössä voi hakea alinta perusvammaistukea, joka on 92,14 euroa kuussa. Että niin "avokätistä" tukea se....
https://www.kela.fi/vammaistuki-lapselle-maara-ja-maksaminen
Korotettua ei adhd-lapsille saa koskaan, sen saamiseen pitää olla kehitysvammainen.
Vertailun vuoksi: itselläni on autistinen lapsi. Hän sai alinta vammaistukea kouluikään asti, ei enempää.
Terveisiä täältä Etelä-Pirkanmaalta (en ole tuo aiempi akaalainen kommentoija). Perheneuvola (jossa on lastenpsykiatri) sekä koululääkäri voivat antaa kouluikäiselle ADHD-diagnoosin. Itse asiassa TAYS tai K-HKS ei välttämättä edes ota lasta ADHD:n vuoksi tutkimuksiin, se ei todellakaan täytä aina erikoissairaanhoidon kriteerejä. Tämä on varmaa tietoa, itsekin työskentelen oppilashuollossa.
En usko. Mulla on 19-vuotias menossa aikuisten adhd-tutkimuksiin, ja prosessi on jo nyt kestänyt puoli vuotta. Ensin käytiin koululääkärillä, sitten huumetesteissä (vakisysteemi), psykiatrian sairaanhoitajalla ja sitten vasta saatiin varsinainen lähete, keskussairaalaan, jonne siis jonotetaan tutkimuksiin.
Koska adhd:n hoitoon liittyy voimakkaiden lääkkeiden käyttö, sitä ei todellakaan diagnosoida tuolla lailla, että äiti käy pyytämässä perheneuvolassa diagnoosia ja lääkäri rytkäisee sellaisen noin vaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No täällä Akaassa tiedän ainakin tapauksen, jossa isoveli sai ensin diagnoosin ja siinä saattoi olla jotain perää, vaikka ihan normaalin kirjoissa tuo olisi voinut mennä myös.
Sitten vanhemmille selvisi, että Kela maksaa aika avokätistä tukea erityislapsesta ja kas kummaa, pikkuveljelle lähdettiin hakemaan tukea. Kyseinen veli oli kuitenkin suorastaan mallikelpoinen tapaus, eikä esimerkiksi koulun henkilökunnalta, psykologilta, tai kuraattorilta tullut ymmärrystä.
Äiti meni sitten perheneuvolaan itkemään ja ilman sen kummempia tutkimuksia sai normaalille, suorastaan kiltille ja fiksulle pojalle adhd-diagnoosin. Kela sponssaa taas lisää käyttörahaa perheelle.
Höpö höpö. Puhut täyttä tuubaa, joko ilkeyksissäsi tai tietämättömyyttäsi.
Ensinnäkin, perheneuvola ei diagnosoi lapsia. ADHD-tutkimukset ovat pitkät ja perusteelliset ja tehdään jopa siellä Akaassa keskussairaaloiden lastenpsykiatrisella tai lastenneurologisella osastolla. Perheneuvolasta voi psykiatri antaa lähetteen tutkimuksiin, mutta hän EI siis diagnosoi. Ikinä.
Toiseksikin pelkällä diagnoosilla ei saa Kelalta yhtään mitään.
Vammaistukea voi hakea, mutta adhd ei aiheuta siinä määrin erityisvaivaa ja kuluja vanhemmille, että iso osa adhd-lapsista jää kokonaan ilman tukea. Tukea siis maksetaan lisäkustannuksista ja vaivasta, ei pelkästä diagnoosista.
Ja jos tukea saa, se on aina määräaikainen ja sen vaivalloinen hakuprosessi pitää tehdä joka vuosi uudelleen. Käytännössä voi hakea alinta perusvammaistukea, joka on 92,14 euroa kuussa. Että niin "avokätistä" tukea se....
https://www.kela.fi/vammaistuki-lapselle-maara-ja-maksaminen
Korotettua ei adhd-lapsille saa koskaan, sen saamiseen pitää olla kehitysvammainen.
Vertailun vuoksi: itselläni on autistinen lapsi. Hän sai alinta vammaistukea kouluikään asti, ei enempää.
Meilläkin pieni autisti, saa korotettua tukea. Tuki ei ole diagnoosiin sidonnainen.
Vierailija kirjoitti:
Päiväkodissa vierailee eltot ja keltot. Ne kyllä huomaa tarkkailtuaan lasta mikä vaivaa.
No eikä huomaa. Eltot ja keltot voivat ehdottaa tutkimuksiin menoa, mutta eivät he mitään diagnosoi, usein eivät edes huomaa mitään sen lyhyen hetken ainana, mitä jossakin ryhmässä ovat.
Alue: Aihe vapaa
Ainakin voit lohduttautua sillä, että lapsesi ei luultavasti ole kovinkaan syvästi autistinen. On oppinut kuivaksi ja osaa käyttäytyä eri paikoissa eri tavoin. Ulkopuolisetkin olisivat kyllä huomanneet jotain lapsen ollessa pieni, jos hänellä olisi todella isoja haasteita.
Autismi, ADHD ja muut ovat ihan todellisia juttuja ja aiheuttavat sekä negatiivista että positiivista perheen ja lapsen elämään. Ne eivät johdu kasvatuksesta. Mutta ADHD:n kaltaiset oirehdinnat voivat kyllä johtua ihan kadoksissa olevasta vanhemmuudesta.
Vaikuttaa kuitenkin siltä, että on aika paljon niitäkin, jotka vain haluavat jonkun erityisjurun lapselleen. Sitten kun ei anneta autismia tai ADHD:ta, niin kyllä se ainakin aistiherkkä on.