Lue keskustelun säännöt.
Ilmiö: lapsi väkisin erityislapseksi?
30.06.2019 |
Ootteko törmännyt tällaiseen?
Nyt ihan lähiaikoina tuttavapiirissä tullut vastaan kaksikin tapausta. Toinen hokee, että hänen kouluikäinen lapsensa vaan on ”tosi, tosi erityislapsi”. Lapsi on ihan tavallisella luokalla, ei hoitosuhdetta mihinkään, osaa puhua, lukea ja liikkua ihan normaalisti. Äiti on kyllä vienyt lastaan ties minne tutkimuksiin, mutta ei niistä enää sen jälkeen ole puhuttu. Mieltäisin ”tosi, tosi erityislapsen” ehkä sellaiseksi, jolla on kehitysvamma, autismi tai vaikka vaikea cp-vamma.
Toinen tapaus on vasta vauva. Hän on kuulemma äärimmäisen aistiherkkä. Ovikelloa ei saa soittaa, pitää kuiskuttaa ja häntä ei kuulemma koskaan voi laittaa päiväkotiin aistiherkkyyksien vuoksi. Eikö alle 1-vuotias normaalistikin voi pelästyä yllättäviä ääniä? Ja varmaan pelkää jatkossakin, jos hän elää kuin äänieristetyssä tilassa koko ajan. Lapsen äiti oli närkästynyt, kun mistään ei saa virallista diagnoosia vielä.
Tietenkään en näiden lasten kanssa asu enkä voi kaikkea tietää. Jotenkin vaan tullut sellanen olo, että keksimällä keksitään jotain häikkää omalle lapselle. En tiedä syytä tai motivaatiota.
Kommentit (99)
Vierailija kirjoitti:
En ole ikinä törmännyt tuollaiseen. Kukaan normaali ihminen ei kyllä halua lapselleen elinikäisiä ongelmia keksiä.
Toisaalta voi olla niin, että äiti tietää, ettei lapsella ole asiat kuten pitäisi, mutta oikean diagnoosin löytyminen kestää pitkään. Tiedän esimerkiksi asperger-lapsia, joita on tutkittu vuosia ja diagnoosi on muuttunut.
Eikä erityislapset aina ole erityisluokalla, itse asiassa vain pieni vähemmistö on nykyään - erityisen tuen oppilaita on integroituna normiluokille yhä enemmän ja enemmän, koska se on kunnille halvempaa kuin erityisluokat.
Tästä erityislapseksi vanhempien tahdosta "pääsystä" esimerkkinä Yhdysvalloissa tapahtuneesta yliopistoskandaalista missä koulutukseen pääsyä oli helpotettu lahjuksin. Joissain tapauksissa hakijan oli esim. ilmoitettu tarvitsevan lisäaikaa pääsykokeessa väitettyyn erityistarpeeseen vedoten.
Tämä ei tällä hetkellä ole ehkä ajankohtainen ongelma Suomessa, mutta on hyvä tiedostaa se että jos erityistarpeiden vuoksi saa erityiskohtelua voi joku epärehellinen hyödyntää sitä saadakseen paremmat lähtökohdat kuin muut oikeassa verrokkiryhmässään. Häikäilemättömät ihmiset eivät kaihda mitään keinoja päästäkseen sinne minne tahtovat. Erityiskohtelu erityisryhmille voi olla jollekin houkutteleva tapa saada paremmat lähtökohdat kuin mihin olisi oikeutettu. (googlettamalla löytyy tästä Yhdysvaltojen jutusta esim. bribery scandal disability)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No täällä Akaassa tiedän ainakin tapauksen, jossa isoveli sai ensin diagnoosin ja siinä saattoi olla jotain perää, vaikka ihan normaalin kirjoissa tuo olisi voinut mennä myös.
Sitten vanhemmille selvisi, että Kela maksaa aika avokätistä tukea erityislapsesta ja kas kummaa, pikkuveljelle lähdettiin hakemaan tukea. Kyseinen veli oli kuitenkin suorastaan mallikelpoinen tapaus, eikä esimerkiksi koulun henkilökunnalta, psykologilta, tai kuraattorilta tullut ymmärrystä.
Äiti meni sitten perheneuvolaan itkemään ja ilman sen kummempia tutkimuksia sai normaalille, suorastaan kiltille ja fiksulle pojalle adhd-diagnoosin. Kela sponssaa taas lisää käyttörahaa perheelle.
Höpö höpö. Puhut täyttä tuubaa, joko ilkeyksissäsi tai tietämättömyyttäsi.
Ensinnäkin, perheneuvola ei diagnosoi lapsia. ADHD-tutkimukset ovat pitkät ja perusteelliset ja tehdään jopa siellä Akaassa keskussairaaloiden lastenpsykiatrisella tai lastenneurologisella osastolla. Perheneuvolasta voi psykiatri antaa lähetteen tutkimuksiin, mutta hän EI siis diagnosoi. Ikinä.
Toiseksikin pelkällä diagnoosilla ei saa Kelalta yhtään mitään.
Vammaistukea voi hakea, mutta adhd ei aiheuta siinä määrin erityisvaivaa ja kuluja vanhemmille, että iso osa adhd-lapsista jää kokonaan ilman tukea. Tukea siis maksetaan lisäkustannuksista ja vaivasta, ei pelkästä diagnoosista.
Ja jos tukea saa, se on aina määräaikainen ja sen vaivalloinen hakuprosessi pitää tehdä joka vuosi uudelleen. Käytännössä voi hakea alinta perusvammaistukea, joka on 92,14 euroa kuussa. Että niin "avokätistä" tukea se....
https://www.kela.fi/vammaistuki-lapselle-maara-ja-maksaminen
Korotettua ei adhd-lapsille saa koskaan, sen saamiseen pitää olla kehitysvammainen.
Vertailun vuoksi: itselläni on autistinen lapsi. Hän sai alinta vammaistukea kouluikään asti, ei enempää.
Terveisiä täältä Etelä-Pirkanmaalta (en ole tuo aiempi akaalainen kommentoija). Perheneuvola (jossa on lastenpsykiatri) sekä koululääkäri voivat antaa kouluikäiselle ADHD-diagnoosin. Itse asiassa TAYS tai K-HKS ei välttämättä edes ota lasta ADHD:n vuoksi tutkimuksiin, se ei todellakaan täytä aina erikoissairaanhoidon kriteerejä. Tämä on varmaa tietoa, itsekin työskentelen oppilashuollossa.
Ainakin Tampereella ADD tutkimus kestää reilu puoli vuotta ja tekee erikoislääkäri ja sairaalassa. Ei todella tehdä missään perheneuvolsssa tai koululääkärillä.
Nyt kyllä sotket johonkin muuhun tutkimukseen. Ainakin meillä tutkimuksia oli lukuisia ja kartoitus aloitettiin jo päiväkotitiedoista ja teini-ikäisestä oli kysymys.
En sotke. TAYS nimenomaan haluaa ohjata ADHD-diagnoosien tekemistä perustasolle. Osasyynä tähän on pula lastenpsykiatreista TAYSissa. Jos lapsen/nuoren tilanne on jotenkin epäselvä, silloin ohjataan erikoissairaanhoitoon. Selvissä tapauksissa diagnoosin voi tehdä koululääkäri. Ja kyllä se perheneuvolan psykiatri on ihan yhtä pätevä kuin TAYSin :D
Onko ihme jos lapset oireilee, kun katsoo ryhmäkokoja päiväkodissa ja koulussa? Lapsi tarvitsee sen aikuisen tuen ja ajan!!! Lisäksi lapsilta vaaditaan nykyään paljon osaamista, pitäisi olla sosiaalinen, oma-aloitteinen, osata käyttää tietokonetta ja tapettia ja kirjoittaa nimensä jo ennen esikoulua!!!!
Sekin on vähän outoa, että nyt kaikki erityislasten vanhemmat hyökkäävät tähän ketjuun kauhistelemaan. Tässä ei kukaan sanonut, että autismi ja ADHD ovat rahanahneiden tai hullujen vanhempien keksintöjä. Hyvä teille ja lapselle, että olette päässeet tutkimuksiin ja saatte apua arkeen ja haastaviin tilanteisiin!
Nyt puhuttiin niistä tapauksista, jotka vievät resursseja tarvitsevilta ja saavat ihmiset kyseenalaistamaan oikeatkin diagnoosit, kun ”nykyään kaikilla on joku kirjainkoodi”.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päiväkodissa vierailee eltot ja keltot. Ne kyllä huomaa tarkkailtuaan lasta mikä vaivaa.
No eikä huomaa. Eltot ja keltot voivat ehdottaa tutkimuksiin menoa, mutta eivät he mitään diagnosoi, usein eivät edes huomaa mitään sen lyhyen hetken ainana, mitä jossakin ryhmässä ovat.
Tietenkin ohjataan eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ärsyttää ihan helvetisti tutkimuksissa olevan lapsen äitinä lukea tätä. Tajusin jo lapsen ollessa vauva, ettei kaikki ole kunnossa ja kysyin jopa tältä palstalla kuulostaako lapsi normaalilta. Silloin veikattiin mm. autismia.
Lapsi käyttäytyy eritavalla kotona kuin päiväkodissa tai terapeutilla. Tosin iän karttuessa ulkopuolisetkin näkevät ongelmat jo selvemmin. Sitten ihmiset, jotka näkevät lasta kerran kk, vk tai puolessa vuodessa ovat sitä mieltä, että olen neuroottinen ja näiden takia esim. neurologille pääsyä lykätään ja lapsen kuntoutus(?) ja diagnoosi viivästyy. Arki on paljon raskaampaa kuin normilapsen kanssa. Olen itse hankkinut jumppa- ja aistileluja ja yritän tukea lapsen kehitystä. En tiedä missä muuten oltaisiinkaan.
Sitten "parhaat" tutut lähettävät postissa lastenlaulujen sanoja ja ohjeita, että lue joskus lapselle Iltasatu ja vähennä ruutuaikaa, että se oppii kunnolla puhumaan ym. Kasvatusvinkkejä. Näille on turha selittää, että tätä on kuule tehty jo aika lailla. Kuivaksi oppiminenkin kun vei 2,5 vuotta, että siitä voi saada osviittaa tehtyyn työmäärään. Sitten saa pelätä, että ne sukulaiset, jotka eivät lapsessa näe mitään vikaa, hylkäävät tämän jos diagnoosi saadaan. Jos pari prosenttia vanhemmista onkin näitä lapsen tahallaan sairastuttua niin suurin osa on varmasti ihan vaan huolestuneita vanhempia, jotka näkevät jotain, mitä ap ei.
Samat tuntemukset. Tajusin myös hyvin varhain, että lapsi on jotenkin erilainen. Haasteita oli erilaisia, vauvana toki pienimmästä päästä. Oli todella ison työn takana saada lapsi tutkimuksiin ja lopulta toimintaterapiaan. Adhd:ssa ja varsinkin add:ssa on se ongelma yhä, että on yleisesti takerruttu pelkkään ylivilkkauteen, joka yleensä ilmenee vain tietyissä tilanteissa. Kuitenkin tähän liittyy erilaisia aistiyli- ja aliherkkyyksiä, jotka oikeasti vaikeuttavat jokapäiväistä arkea.
Totta on, että älylaitteet ja laiminlyönti aiheuttavat adhd:n kaltaisia oireita. Kuitenkin oikea adhd näkyy aivokuvissakin ja on periytyvää. Uskon kyllä myös siihen, että se on luultua yleisempää. Omassa suvussani meitä on kymmenkunta keski-iässä diagnoosin saaneita omien lasten tutkimusten myötä. Erityisesti serkuksista me add-äidit ollaan oltu yllätys monille, kun ei ole niitä adhd:n leimallisia elämänhallintaongelmia vaikka pään sisällä kaaos on ollut sitäkin suurempaa.
Näitä ADHD:n aivokuvantamistutkimuksia on myös kritisoitu ja jotkut tutkijat ovat sitä mieltä, että tutkimuksissa vääristellään ja liiotellaan ryhmätason tilastollisia eroja, mitä tulee ADHD-diagnoosin saaneiden lasten ja aikuisen sekä ns. normaalien verrokkien väliseen eroon esimerkiksi aivojen rakenteessa. Esimerkiksi Lancetissa julkaistussa tutkimuksessa julistetaan, että ADHD on aivosairaus, koska ADHD-potilaiden aivot poikkeavat rakenteellisesti verrokkien aivoista efektikoolla Cohenin d 0.2. Johtopäätökset tästä täysin olemattomasta erosta ovat tutkijoilta kylmäävät:
“The data from our highly powered analysis confirm that patients with ADHD do have altered brains and therefore that ADHD is a disorder of the brain. This message is clear for clinicians to convey to parents and patients, which can help to reduce the stigma that ADHD is just a label for difficult children and caused by incompetent parenting. We hope this work will contribute to a better understanding of ADHD in the general public”"
Myös valtamedia innostuu tämän kaltaisista tutkimuksista, jotka todistavat milloin minkäkin häiriön olevan perustaltaan neurologinen, suorastaan aivosairaus. Esimerkiksi Telegraphin mukaan kyseinen arvostetussa Lancetissa julkaistu tutkimus on todiste siitä, että ADHD ei johdu huonosta kasvatuksesta, vaan on aivosairaus: "ADHD is a brain disorder, not a label for poor parenting". Kyseissä tutkimuksessa lisäksi löydettiin, että ADHD-potilaat ovat keskivertoa älykkäämpiä, mutta tämä tulos jostain syystä haudattiin syvälle tutkimuksen liitteeseen, joka se pitää erikseen ostaa, jos haluaa löytää tämän tuloksen.
https://www.madinamerica.com/2017/04/lancet-psychiatry-needs-to-retract…
Sama ilmiö toistuu perinnöllisyyttä käsittelevissä tutkimuksissa, jossa usein tulokset ovat tiedossa jo ennen, kuin tutkimusta on tehtykään. Sen voi päätellä etukäteen mm. tutkijoiden sidonnaisuuksista. Ihmiset tietenkin luottavat sokeasti asiansa osaaviin auktoriteeteihin, kuten lääkäreihin, jotka määräävät huumausaineiksi luokiteltavia stimulantteja pikkulapsille muutaman viikon lääkeyhtiöiden rahoittamien kokeiden perusteella. ADHD:n lääketieteellinen pohja on paljon hatarampi, kuin yleensä väitetään ja lääkkeiden vaikutukset etenkin pitkällä aikavälillä hyvin arvaamattomia.
Huomionarvoista on myös se, että pahasti häiriintynyt vuorovaikutus lapsen ja vanhemman välillä varhaislapsuudessa aiheuttaa myös ihan konkreettisia muutoksia aivoihin ja nämä muutokset ovat hyvin samankaltaisia kuin mitä esim. ADHD.ssa. ja myös lapsen oireilu on samanlaista.
En siis missään nimessä tarkoita sanoa että kaikki adhd lapset olisivatkin tosiasiassa kaltoinkohdeltuja ja syy on vaan vanhemmissa, en todellakaan. Mutta olen itsekin työssäni törmännyt näihin diagnoosin saaneisiin lapsiin (usein sisarusparviin) joissa on kyllä hyvin selvästi nähtävissä se että lasten käytöksen syy pohjimmiltaan on siinä mitä siinä perheessä tapahtuu, ei niissä kirjainyhdistelmädiagnooseissa. Välillä tulee myös vastaan perheitä joissa vanhemmalla itsellään on adhd jonka olemassaolosta hän ei välitä/ei syö lääkkeitä vaikka auttaisivat ja perheen elämä on ihan kaoottista. Lapset sitten jatkavat aikuiselta opittuja käyttäytymis -ym. malleja mutta kas kummaa jos lapset ovat pidemmän aikaa pois arkielämästä vanhemman kanssa niin ne hirmuisen vaikeat ja pahasti oireilevat lapset joille dg on myös muka periytynyt, voivatkin paljon paremmin(siis niin kuin "normaalit") kun elämä rauhoittuu.
AP.n esiintuoma ongelma on siis omankin kokemuksen mukaan olemassa ja siitä pitäisi puhua enemmän. Ihan jo siksi että kohdistetaan vähäisiä resursseja ihan väärin kun ei siellä taustalla olekaan joku adhd vaan jotain muuta. Vuosia annetaan apua ja tukea ja eihän se auta kun katsotaan ongelmaa ihan väärältä kantilta. Sitten "oikeasti" ns. neurosyistä oireilevat lapset joutuvat odottamaan apua ja tukea. Enkä tästä syystä ihan ymmärrä, miksi tässäkin ketjussa on jo heti muutama selvästi hyvin hommansa hoitava vanhempi triggeröitymässä että kyllä meillä ainakin ihan oikeasti ollaan dg ansaittu. Jos tiedätte ja tiedostatte että teillä ei ole esim. vuorovaikutusongelmia tai pahoja puutteita vanhemmuustaidoissa niin teistähän ja teidän lapsista ei ollut nyt puhe. Sehän olisi teidänkin perheillenne etu että tähän ongelmaan herättäisiin.Kuulostat vähän eräältä henkilöltä joka juurikin "syytti" meitä vanhempia perheen vuorovaikutuksen huonoudesta. Hän mm. väitti että lapsemme vain napostelee kotona yms. ja sen takia on ongelmia ruokailussa. Ilmeisesti on vaikeaa ymmärtää, että autistinen lapsi voi käyttäytyä kotioloissa hyvin eri tavalla kuin koulussa tai päiväkodissa. Muiden autistien vanhempien kanssa on ollut paljon puhetta tästä vanhempien syyllistämisestä. Useat ovat sanoneet, että lapsi käyttäytyy päiväkodissa "kuin enkeli", mutta kotioloissa ovat taas omia itsejään. Päiväkodissa kun ovat koko päivän käyttäneet kohtuuttoman paljon energiaa, joka sitten purkautuu kotona paljon autistisempana käytöksenä.
Joo, voi olla noin.
Tai sitten voi olla niin että lapsi on peili: terveessä ympäristössä peilaa terveitä asioita, sairaassa sairaita.
Vanhemmuudessa kannattais pitää se itsekritiikki mukana, mutta jos on itsellä realiteetit karanneet voi sellainen olla liikaa vaadittu.
Voi olla että lääkkeet toimii eri tavalla ADHD ja ei ADHD lapsella. Toisella rauhoittaa ja toisella antaa lisää kierroksia.
Ex- oli aikuinen kun sai lääkkeet ja hän sanoi, että oli niin ihmeellistä kun maailma kirkastui. Asiat selkeni ja työt ei tökkinyt yms. Sitä on tälläisen tavallisen tallaajan vaikea ymmärtää.
Vierailija kirjoitti:
Sekin on vähän outoa, että nyt kaikki erityislasten vanhemmat hyökkäävät tähän ketjuun kauhistelemaan. Tässä ei kukaan sanonut, että autismi ja ADHD ovat rahanahneiden tai hullujen vanhempien keksintöjä. Hyvä teille ja lapselle, että olette päässeet tutkimuksiin ja saatte apua arkeen ja haastaviin tilanteisiin!
Nyt puhuttiin niistä tapauksista, jotka vievät resursseja tarvitsevilta ja saavat ihmiset kyseenalaistamaan oikeatkin diagnoosit, kun ”nykyään kaikilla on joku kirjainkoodi”.
Täytyy tehdä toinen ketju niistä, jotka kaikessa hyökkäävät erityislasten perheiden kimppuun. Sekä haukkumalla lapsia, että vanhempia. Ja jopa tuota avun hakemista. Mutta ehkä heidän kykyään tehdä diagnooseja pitäisi käyttää hyväksi. Kun he niin hyvin tuosta noin näkevät kenelle diagnoosi kuuluu, lapselle vai vanhemmalle tai kummallekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No täällä Akaassa tiedän ainakin tapauksen, jossa isoveli sai ensin diagnoosin ja siinä saattoi olla jotain perää, vaikka ihan normaalin kirjoissa tuo olisi voinut mennä myös.
Sitten vanhemmille selvisi, että Kela maksaa aika avokätistä tukea erityislapsesta ja kas kummaa, pikkuveljelle lähdettiin hakemaan tukea. Kyseinen veli oli kuitenkin suorastaan mallikelpoinen tapaus, eikä esimerkiksi koulun henkilökunnalta, psykologilta, tai kuraattorilta tullut ymmärrystä.
Äiti meni sitten perheneuvolaan itkemään ja ilman sen kummempia tutkimuksia sai normaalille, suorastaan kiltille ja fiksulle pojalle adhd-diagnoosin. Kela sponssaa taas lisää käyttörahaa perheelle.
Höpö höpö. Puhut täyttä tuubaa, joko ilkeyksissäsi tai tietämättömyyttäsi.
Ensinnäkin, perheneuvola ei diagnosoi lapsia. ADHD-tutkimukset ovat pitkät ja perusteelliset ja tehdään jopa siellä Akaassa keskussairaaloiden lastenpsykiatrisella tai lastenneurologisella osastolla. Perheneuvolasta voi psykiatri antaa lähetteen tutkimuksiin, mutta hän EI siis diagnosoi. Ikinä.
Toiseksikin pelkällä diagnoosilla ei saa Kelalta yhtään mitään.
Vammaistukea voi hakea, mutta adhd ei aiheuta siinä määrin erityisvaivaa ja kuluja vanhemmille, että iso osa adhd-lapsista jää kokonaan ilman tukea. Tukea siis maksetaan lisäkustannuksista ja vaivasta, ei pelkästä diagnoosista.
Ja jos tukea saa, se on aina määräaikainen ja sen vaivalloinen hakuprosessi pitää tehdä joka vuosi uudelleen. Käytännössä voi hakea alinta perusvammaistukea, joka on 92,14 euroa kuussa. Että niin "avokätistä" tukea se....
https://www.kela.fi/vammaistuki-lapselle-maara-ja-maksaminen
Korotettua ei adhd-lapsille saa koskaan, sen saamiseen pitää olla kehitysvammainen.
Vertailun vuoksi: itselläni on autistinen lapsi. Hän sai alinta vammaistukea kouluikään asti, ei enempää.
Meilläkin pieni autisti, saa korotettua tukea. Tuki ei ole diagnoosiin sidonnainen.
Ei olekaan, mutta ainakaan sitå korotettua tukea ei makseta adhd-lapsille. Teilläkin lienee autismidiagnoosin lisäksi vammaisdg.
Perustukeakin on tosi vaikea saada.
Tutun lapsella on vaikea ADHD mutta käy silti ihan normaalikoulua ja on normaaliluokalla. Opiskelee vain lukuaineet siellä ja tekee muut aineet kotona vanhempien kanssa. Normaali koulupäivä on liian raskas hänelle ja hän uupuu mutta eihän muuten älykästä lasta mihinkään kehitysvammaisten kouluun voi laittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on lapsi jonka kohdalla epäilen että on ADHD ja meillä on suvussa sitä paljon. Viitteitä on ollut myös aistiyliherkkyyteen. Menee nyt päiväkotiin sellaiseen ryhmään jossa on erityislastentarhanopettaja joka saa kertoa oman mielipiteensä asiasta. Neuvolassa ei olla huolissaan mutta meidän suvussa useampi selvisi nelivuotistestistä hyvin vaikka diagnoosi tulikin eskari-iässä.
Joskus lapset keskittyy paljon paremmin muualla kuin kotona joten olen ihan avoimin mielin kyllä liikkeellä. Toivoisin vain että jos joku ongelma oppimisen kanssa on niin huomattaisiin ennen kuin menee kouluun. Pääasia että lapseni saa apua jos hän sitä tarvitsee.
Tiedän tapauksen jossa äiti väitti kivenkovaan että pojalla on joku ongelma mutta kukaan ei uskonut koska lapsi oli ns. kympin oppilas. Vasta kuudennella luokalla muutkin tajusi että lapsi tarvitsi jatkuvasti koulukavereiden apua siihen että osasi mennä oikeaa luokkaan oikeaan aikaan. Hän ei itse pystynyt ymmärtämään miksi luokka vaihtui välillä ja että miten silloin kuuluu toimia. Lapsi laitettiin tutkimuksiin ja sieltä tuli diagnoosiksi asperger. Jatkossa lapsi sai aikuisilta tarvitsemansa tuen.
Joskus ne vanhemmat joista ap puhuu ovat aivan oikeassa ja diagnoosia ei vaan olla vielä pystytty tekemään.
Toisessa tapauksessa lasta tutkittiin vuosia ja tuli aina seinä vastaan siinä mielessä että mitään diagnoosia ei annettu. No sitten kun se vihdoin ja viimein annettiin niin diagnoosiksi tuli voimakaspiirteinen asperger ja lapsi käy tänä päivänä erityiskouluissa autismiluokkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lasta halutaan nykyisin innolla kutsua erityislapseksi tai aistiyliheräksi, koska joillakin äideillä on se kummallinen vääristynyt mielikuva, että se enteilee, että lapsesta tulee jokin joissain asioissa poikkeava mutta muuten erityislahjakas menestyjä. Yleensä kyseessä on tuleva keskiverto mattimeikäläinen ja sitä ei voida hyväksyä.
Lapseni sai vammaistukea koska hänellä oli kuulossa vikaa, vaikka muuten ei ollut vammainen. Vammaistuen myötäjätaho haluaa kutsua tukea vammaistueksi, vaikka henkilö ei teidän mielessä täytäkään vammaiskriteerejä. Tehän arvailette alakoulupohjalta, toisilla on siihen hommaan ihan koulutus, mm. lääkäreillä, mutta ei, avmamma tietää permmin mikä on vammaista ja mikä ei.
AdHD ja muut neurologiset häiriöt ovat diagnoosillisia siksi, että ihmisellä täytyy olla joku diagnoosi, jotta häntä voidaan ylipäätään hoitaa mitenkään. Yhteiskunta on nyt tämmöinen, halusitte tai ette. Voitte tehdä myös kansalaisaloitteita asian muuttamiseksi, mutta vauvapalstalla raivoaminen siitä että adhd:llä on adhd diagnoosi, koska sen turvin hän saa koululta korvamerkittyä erityisopetusta, ei auta asiaa mitenkään. Itse te olette halunneet Suomen tällaiseksi tehdä, niin olkaa nyt siinä sitten, valittamatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On tämäkin mitä ei saa ääneen sanoa tietenkään. Että on 7 erityislasta ja vaaditaan tukiperhettä ja sosiaalityöntekijöitä ja kotipalvelua. Eikös toi oo jo vähän että mitäs läksit? Kai sen nyt jo vaikka kolmen jälkeen tietää, että näillä geeneillä tulee erityislapsia. Ei mitään heitä vastaan, mutta yhteiskunnan tukien perään itkeminen on hölmöä, jos itse on välttämättä ne 7 lasta halunnut.
Kuulostaa siltä, että yhteiskunnan tukien takia ne lapset on alunperin hankittukin, jolloin niiden hankkijalle on vain eduksi, että niille kaikille lapsille on saatu myös erityislapsistatus.
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmilla ei nykyään ole enää keinoja kasvattaa omia lapsiaa. Komentaminen on kielletty, rajojen pistäminen on kielletty, kiinni pitäminen on kielletty, äänen korottaminen on kielletty, rangaistukset on kielletty, lasta ei saa laittaa ulos, ei jättää yksin, ei käskeä olemaan hiljaa, jokaiseen tarpeeseen pitää vastata heti ja vain tietyllä tavalla... Ja jos näin ei olekaan lain mukaan, niin aina joku lastenpsykiatri tai kasvatuksen ammattilainen on neuvomassa, kuinka monilla tavoilla vanhemmat lastaan traumatisoivat ja kuinka kiukkukohtauksessa huutavalle pikkukuninkaalle pitää vain kertoa kuinka paljon tätä rakastaa ja pyrkiä neuvottelemaan se rauhalliseksi. Sitten kun se lapsi ei toimikaan kuten tämä kasvatusammattilainen kertoo sen toimivan, tuntee vanhempi avuttomuutta ja epäonnistumista. Miksi lapsi uhmaa ja kiukuttelee ja rikkoo tavaroita, vaikka hän sille kujertaa ohjeiden mukaan ja neuvottelee kuin tasavertaisen kumppanin kanssa eikä edes lopeta vaikka sanoo tasan ne sanat, jotka kasvatusammattilainen ohjeistaa sanomaan. Tästä tehdään jothopäätös, ettei lapsi ole normaali lapsi, vaan jotenkin outo, vaativa, hallitsematon.
Kasvatus pitäisi antaa takaisin vanhemmille. Vanhempi tuntee lapsensa paremmin kuin kukaan psykologi-Pirjo ja monelle lapselle tiukka kurinpalautus lässytyksen sijaan voi olla se toimiva juttu. Nyt vanhempia ohjaillaan todella voimakkaasti ulkoapäin sillä ajatuksella, että lapset kuuluvat yhteiskunnalle tai itselleen, eikä vanhemmille. Yksikin väärä sana tai ilme on henkistä väkivaltaa ja pilaa lapsen!
Eiköhän se ole enemmän niin päin, että lastenpsykiatrit ja kasvatuksen ammattilaiset nimenomaisesti kehottavat vanhempia olemaan vanhempia ja laittamaan rajat lapsille. Tietynlaisen ylisuvaitsevaisen maailmankuvan omaavat maallikot ovat niitä, jotka ajavat taas kerran vapaata kasvatusta omille ja muiden ainutlaatuisille lumihiutalelapsille ja pilaavat näiden elämän toiminnallaan.
Minä tunnen tällaisen perheen. Kaksi lasta joista molemmista leivotaan erityislapsia. Kotielämä melko kaoottista ja lastensuojelukin mukana, äiti puhuu vain ja ainoastaan lastensa diagnooseista, tutkimuksista yms yms.
Ilmeisesti joku adhd-diagnoosi tälle isommalle on saatukin. Välillä äiti itsekin pohtii, että ei voi missään nimessä olla sellainen Munchhausen - äiti, kun ammattilaiset ottavat huolet todesta ja lapsille tehdään tutkimuksia. No kai niitä tutkimuksia tehdään pitkälti vanhempien kertoman mukaan, kun moni täälläkin sanonut miten oireet tulee esiin vain kotona?
Diagnooseja myös käytetään selittämään kaikenlaista, esim vastikään 6v lapsi oli repinyt taloyhtiön pihalta pensaat, kun hänellä on se adhd ja leikki olevansa robotti. Varmaan kuka vaan ihan normaali 6v repisi myös pensaat, jos ei leikkejä vahtisi?
En mitenkään kyseenalaista adhd:n, Aspergerin ja muiden olemassaoloa! Ja tosiaan ehdottomasti hyvä, että nykyään näitä asioita pystytään tutkimaan ja perheet saavat tukea arkeen. Mutta ainakin oma kokemus on, että sekaan mahtuu muutama outo äiti, joka jostain syystä yrittää leipoa lapsestaan sairasta.
Vierailija kirjoitti:
Sekin on vähän outoa, että nyt kaikki erityislasten vanhemmat hyökkäävät tähän ketjuun kauhistelemaan. Tässä ei kukaan sanonut, että autismi ja ADHD ovat rahanahneiden tai hullujen vanhempien keksintöjä. Hyvä teille ja lapselle, että olette päässeet tutkimuksiin ja saatte apua arkeen ja haastaviin tilanteisiin!
Nyt puhuttiin niistä tapauksista, jotka vievät resursseja tarvitsevilta ja saavat ihmiset kyseenalaistamaan oikeatkin diagnoosit, kun ”nykyään kaikilla on joku kirjainkoodi”.
Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa.
Ihan erityislasten vertaistukiryhmissäkin tulee joskus sellainen olo. Listataan kaikkia mahdollisia asioita alkaen siitä, että lapsi hakee itse ruokaa jääkaapista päättyen siihen, että 5-vuotias ei suostu pesemään hampaita itse ja sitten itketään, kun ei saatu sitä korotettua vammaistukea, vaikka kirjoitettiin Kelaan hakemuksen liitteeksi 9 sivun sepustus kaikista mahdollisista ongelmista ja vaikeuksista.
Itsekin olen hakenut vammaistukea lapselleni ja uskoisin, että ne todelliset ongelmat mahtuu kirjoittamaan siihen Kelan lomakkeeseen.
Kyllä ADHD-lapsesta voi saada vammaistukea ja esimerkiksi omaishoitajalle kuuluvaa korvausta. Tuen saaminen voi kyllä riippua paikkakunnasta, toisaalla vaikeampaa, toisaalla helpompaa. Näihin kumpaankaan ei ole kriteerejä diagnoosin suhteen, vaan hoidollisuus vaikuttaa. ADHD voi näyttäytyä hyvin erilaisena ihmisestä riippuen, kuten autismikin. Jotkut autistit voivat olla tosi taitavia ja huippulahjakkaita, toisilla voi olla kehitysvamma ja suuria haasteita. Olisi epäreilua, jos tukea jaettaisiin vain diagnoosin perusteella.