Ilmiö: lapsi väkisin erityislapseksi?

Näitä on. Jotkut vanhemmat liioittelevat lapsen fyysisiä sairauksia, jotta he voivat pitää heidät kotona. On myös niitä, jotka ovat vakuuttuneita oppimisvaikeuksista, vaikka niitä ei ole. Yhdenkin pojan vanhemmat veivät autismitesteihin ilman mitään syytä ja oiretta. Toisinaan tulee tunne, että jotkut vanhemmat haluavat, että lapsella olisi jotain. Toiset sitten kiistävät viimeiseen asti ongelmat.

Vaivojen sepittäminen on munchausen by proxi -niminen psyykkinen häiriö, jonka lievät muodot ovat varmasti paljon yleisempiä kuin luullaan. Palstatilaa saavat ne tapaukset, joissa vanhemmat peräti myrkyttävät lapsiaan, jotta he sairastuisivat.

T. Ope

Niin ja viesti 21 on siis minulta, eli koulunkäynninohjaajalta.

Mä siis tiedän, että ADHD ja asperger ja muut ovat ihan oikeita neurologisia ongelmia ja ne tuovat elämään haasteita. Tällaiseen diagnoosiin varmasti tarvitaan testejä, kuntoutusta ja neurologisia tutkimuksia ennen diagnoosia. Tarkoitus ei siis ollut vähätellä, jos joku sai sellaisen kuvan.

Tarkoitus oli pohtia, että onko se ihan joku ilmiö, että lapselle on pakko kaivaa väkisin jotain ongelmaa, jostain tuntemattomasta syystä. Siis vaikka niin, että äiti vaatimalla vaatii lapsensa ADHD-tutkimuksiin. Äidille sanotaan, että ei tällä sun lapsella ole mitään tarkkaavaisuushäiriötä. Sitten äiti keksii jonkun uuden ongelman, koska pakkohan sillä on jotain olla!

Ymmärrän, että jotkut vammat voidaan todeta jo pienelläkin vauvalla, mutta että aistiherkkyys? Pieni lapsihan voi vierastaa ja säikkyä muutenkin, ilman että sitä pitää 9 kuukauden iässä viedä tutkimuksesta toiseen ja päättää jo noin varhain, että lapsen pitää olla kotikoulussa isompana, koska ei kestä mekastusta.

Juu ja täällä nyt ihmiset, joilla ei ole erityislapsia, tietävät parhaiten että naapurilla ei oo erityislapsi, kun se on vaan huono vanhempi ja kasvattaja.

Viestiin 22 viitaten, olen myös törmännyt tähän vastakohtaan, eli että kielletään kaikki ongelmat. Päiväkodissa ollaan huolestuneita, koulussa on ongelmaa, mikään ei suju, mutta kaikki kuitataan sillä, että ”pojat nyt on vilkkaita” ja ”ei se mikään hullu ole”. Jotkut myös kieltävät esim. lääkityksen, vaikka siitä voisi olla paljon apua.

-ap

Meillä on varmaan aistiyliherkkä kissa, kun se säpsähtelee kovia ääniä ja pelkää imuria. Epäilen myös ADHD:ta, joskus on ihan käsittämättömiä juoksu- ja jahtauskohtauksia. Aloittaisitteko lääkityksen vai riittääkö terapia?

Joo ne lääkkeet on huumeita ja tekee kauheeta jälkeä aivoissa.

Eikö tämmönen ollu oikeudessakin? Lapsella oli pyörätuoli ja ties mitä muuta eikä niitä edes tarvinnut. Sijaishoidossa ollessaan ei tarvinnut lääkäriä ollenkaan, heti kun palasi äidilleen, niin alkoi sairaalassa ramppaaminen uudestaan.

Vierailija kirjoitti:

Joo ne lääkkeet on huumeita ja tekee kauheeta jälkeä aivoissa.

Esittäisit nyt edes järkevän perustelun. Ei tuollaisia heittoja jaksa lukea muuten ketään.

ETTÄ JAKSAT JAUHAA!!

On tämäkin mitä ei saa ääneen sanoa tietenkään. Että on 7 erityislasta ja vaaditaan tukiperhettä ja sosiaalityöntekijöitä ja kotipalvelua. Eikös toi oo jo vähän että mitäs läksit? Kai sen nyt jo vaikka kolmen jälkeen tietää, että näillä geeneillä tulee erityislapsia. Ei mitään heitä vastaan, mutta yhteiskunnan tukien perään itkeminen on hölmöä, jos itse on välttämättä ne 7 lasta halunnut.

Tee jotain hyödyllistä välillä.

Münchausen by Proxy-syndrooma?

Vierailija kirjoitti:

Tee jotain hyödyllistä välillä.

Kuka?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole ikinä törmännyt tuollaiseen. Kukaan normaali ihminen ei kyllä halua lapselleen elinikäisiä ongelmia keksiä.

Toisaalta voi olla niin, että äiti tietää, ettei lapsella ole asiat kuten pitäisi, mutta oikean diagnoosin löytyminen kestää pitkään. Tiedän esimerkiksi asperger-lapsia, joita on tutkittu vuosia ja diagnoosi on muuttunut.

Eikä erityislapset aina ole erityisluokalla, itse asiassa vain pieni vähemmistö on nykyään - erityisen tuen oppilaita on integroituna normiluokille yhä enemmän ja enemmän, koska se on kunnille halvempaa kuin erityisluokat.

Mä ymmärrän tän kyllä, mutta varmasti äiti olisi kertonut, jos se asperger tai autismikirjo olisi todettu tai edes jotain sinne päin viittaavaa. Tää vaan tuntuu jankuttavan kuinka erityislapsi heillä on, mutta ei oikein, että miten se ilmenee.

Miksi olisi kertonut? Lapsellakin on oikeus yksityisyyteen, ja vanhempien velvollisuus on varjella sitä yksityisyyttä. On parempi sanoa, että lapsi on erityislapsi kuin kertoa tarkempi diagnoosi.

Vierailija kirjoitti:

Äideillä on kilpailu kirjainyhdisteistä. Uhriutumiseen yksi väylä.

Väylä myös nolojen tilanteiden selittelylle. Lasta ei ole osattu kasvattaa, joten käytöksen voi vaikka kyläpaikassa kuitata sillä että ”hän on erityinen.”

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näitä näkee koulussa paljon, väkisin halutaan diagnoosi sille 7-vuotiaalla, eikä vanhemmille sovi diagnoosiksi se, ettei lasta ole vain kasvatettu kotona. Olen koulunkäynninohjaaja alakoulussa, mutta kaveri kertoi, että vielå yläkoulussa moni vanhempi yrittää sitkeästi saada jotain diganoosia, jolla lapsen huonon käytöksen voisi perustella. Moni lapsi sanoo suoraan palavereissa, että haluaisi viettää vanhempien kanssa aikaa, mutta tätä vanhemmat eivät halua.

Heti, jos lapsi saa esimerkiksi ADHD-diagnoosin ja jos kotiin ottaa yhteyttä, niin sanotaan, että "ei meidän Jucci-Micoa voi komentaa tai käskeä kun hänellä on ADHD". Halutaan piiloutua diagnoosin taakse, niin ei tarvitse viettää aikaa lapsen kanssa. Ja se lapsi tarvitsisi vain sitä aikaa vanhemmilta.

Mitä ihmettä! Miksi ne lapset on saatettu alunperin tähän maailmaan, jos niiden kanssa ei haluta viettää aikaa? Aina sanotaan että tee joko abortti tai anna adoptioon, vaan näemmä jotkut yrittää silti elää jotain status elämää näiden omien lastensa kautta.

Itseasiassa suurin osa vanhemmista ei mitään muuta haluaisi kuin viettää enemmän aikaa lastensa kanssa, se vain on nykyelämänmenolla suorituskeskeisyyksineen ja taloudellisesti tehty mahdottomaksi. Valtion ratkaisu tuo julkinen varhaiskasvatus on ollut, ei itse perheiden. Hyvin toimeentuleva tai tukia nauttiva ei vaan tajua missä porsaanreijässä avustusten suhteen suurin osa elää.

Ärsyttää ihan helvetisti tutkimuksissa olevan lapsen äitinä lukea tätä. Tajusin jo lapsen ollessa vauva, ettei kaikki ole kunnossa ja kysyin jopa tältä palstalla kuulostaako lapsi normaalilta. Silloin veikattiin mm. autismia.

Lapsi käyttäytyy eritavalla kotona kuin päiväkodissa tai terapeutilla. Tosin iän karttuessa ulkopuolisetkin näkevät ongelmat jo selvemmin. Sitten ihmiset, jotka näkevät lasta kerran kk, vk tai puolessa vuodessa ovat sitä mieltä, että olen neuroottinen ja näiden takia esim. neurologille pääsyä lykätään ja lapsen kuntoutus(?) ja diagnoosi viivästyy. Arki on paljon raskaampaa kuin normilapsen kanssa. Olen itse hankkinut jumppa- ja aistileluja ja yritän tukea lapsen kehitystä. En tiedä missä muuten oltaisiinkaan.

Sitten "parhaat" tutut lähettävät postissa lastenlaulujen sanoja ja ohjeita, että lue joskus lapselle Iltasatu ja vähennä ruutuaikaa, että se oppii kunnolla puhumaan ym. Kasvatusvinkkejä. Näille on turha selittää, että tätä on kuule tehty jo aika lailla. Kuivaksi oppiminenkin kun vei 2,5 vuotta, että siitä voi saada osviittaa tehtyyn työmäärään. Sitten saa pelätä, että ne sukulaiset, jotka eivät lapsessa näe mitään vikaa, hylkäävät tämän jos diagnoosi saadaan. Jos pari prosenttia vanhemmista onkin näitä lapsen tahallaan sairastuttua niin suurin osa on varmasti ihan vaan huolestuneita vanhempia, jotka näkevät jotain, mitä ap ei.

Vierailija kirjoitti:

On tämäkin mitä ei saa ääneen sanoa tietenkään. Että on 7 erityislasta ja vaaditaan tukiperhettä ja sosiaalityöntekijöitä ja kotipalvelua. Eikös toi oo jo vähän että mitäs läksit? Kai sen nyt jo vaikka kolmen jälkeen tietää, että näillä geeneillä tulee erityislapsia. Ei mitään heitä vastaan, mutta yhteiskunnan tukien perään itkeminen on hölmöä, jos itse on välttämättä ne 7 lasta halunnut.

En tiedä miten tuo on käytännössä edes mahdollista, vaikka olisikin tukiperhettä ja muuta. Mulla on yksi erityislapsi ja jo hänen kanssaan on pakollisia käyntejä eri paikoissa 3 kertaa viikossa, joka viikko. Vaikka olisi työelämän ulkopuolella, niin kuulostaa mahdottomalta.

Huono, omituinen käytös lapsella voidaan "selittää" ADHD:ksi tai joksikin muuksi ihan vain omilla arvioilla. Tietenkin kouluun tms tarvitaan diagnoosi paperilla, mutta olen ollut aistivinani, että joskus pelkkä vanhempien suusta tullut valhe toimii. Jos tenava heittelee vaikka kamoja muiden päälle, selitetään että ADHD, jolloin saadaan kerättyä sympatiat itselle.

Tietenkin lapsi saattaa kärsiä tästä pitkälle tulevaisuuteen.