Uhkailtiinko teitä lapsena selkäsaunalla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taitaa olla niin, että aika lyhyen ajan sisällä asenteet on jyrkästi muuttuneet (mikä on erittäin hyvä juttu!). En usko, että nykypäivänä missään ns. normaalissa perheessa kuritetaan ja lapset ovat kyllä tiedostavia ja tekevät lasun... Mutta vielä tuossa 90/2000-luvun vaihteessa kun itse olin teini-iän kynnyksellä, ainakin minua vielä sekä uhattiin että kuritettiin remmillä, vaikka oltiin aika normaali perhe, eikä itselle tullut mieleenkään, että lähtisin vanhemmista kantelemaan. Asiaan suhtauduttiin ehkä kuten lievään ylinopeuteen: periaatteessa kiellettyä, mutta käytännössä sallittua.

Minua ei kuritettu, mutta kaveriani kuritettiin. Omat vanhempani eivät pitäneet tätä mitenkään erityisen kummallisena. Kuittasivat sen jotenkin vaan, että eri perheissä on erilaisia tapoja. Kuvastaa ehkä juuri tuota "lievää ylinopeutta"-ajattelua. Käsi pystyy, kuka nykypäivänä lähtisi viemään asiaa eteenpäin, jos kuulisit, että lapsesi kaveria kuritetaan?

Lähtisin, mutta mihin käytönnössä pitäisi ottaa yhteyttä? Polisiin?

Ei mutta valehtelemisesta oltiiin tiukkoja.

Vierailija kirjoitti:

Ei mutta valehtelemisesta oltiiin tiukkoja.

Nyt mitä ajattelen valehtelemisesta niin asiat täytyy pyrkiä kohtaaamaan. Valehtelimsesta jaa kiinni ennemmin tai mylhemmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei mutta valehtelemisesta oltiiin tiukkoja.

Nyt mitä ajattelen valehtelemisesta niin asiat täytyy pyrkiä kohtaaamaan. Valehtelimsesta jaa kiinni ennemmin tai mylhemmin.

Paitsi poliitikot.

Vierailija kirjoitti:

Ei mutta valehtelemisesta oltiiin tiukkoja.

Mitä tapahtui jos valehteli?

Vierailija kirjoitti:

No ei uhkailtu vaan HAKATTIIN ja usein vielä ilman syutä (stressaantunut osä pirki stressiään lapsia hakkamalla).

Remmi, risu, klapi, harjanvarsi. Mattopiiska, sähköjohto, mittanauha, vyö. Varmaan kaikella mitä käteen sattui hakattiin. Eikä todwllakaan kukaan naapuri tehnyt lasua vaikka lasten hätähuudot ja kiljunta kuului koko kortteliin.

Isä hakkasi vauvasta 18-vuotiaaksi. Kukaan ei ikinä auttanut, ei varsinkaan äiti jok piilotteli ja salasi asiaa ja antoi kaiken tapahtua.

Ihan sama tarina mutta äiti piiskasi. Luulin että olin ainoa joka sai mattopiiskasta. Saitko koskaan Matchbox autoradan pätkästä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole uhkailtu eikä koskaan kuritettu, enkä ketään tule kurittamaan, mutta mietinpä vaan, että miltä se vyö ihan oikeasi tuntui? Vaikea kuvitella enkä tosiaan halua kokeillakaan, mutta onko se ihan älytön kipu ja pystyikö sitten edes istumaan? Vai onko se esim. tukistamiseen verrattavissa vai millainen?

Se on järkyttävä kipu kun raivohullu isä haklaa täysiä. Hirveät ruhjeet, iho rikki, verisiä jurmuja, mustelmat monta viikkoa, pariin päovään ei kärsi kävellä tai istua. Raakaa väkivaltaa.

Mutta jotkut löi tällä lempeästi vain vähän peloitteena. Kevyt läpsäys, ei käytetä voimaa, ei tule edes jälkiä. Tää olisi se normaalimpi tapa kurittaa. Mun isä hakkas lapsia aivan raivohulluna omaa vihaa ja kiukkua purkaakseen.

Joo, tai repii kaksin käsin tukasta terävin liikkein edestakaisin niin että niskanikamat vaan nitisee ja tuntuu kuin päänahka repeytyisi irti. Sen jälkeen oli monta päivää päänahka kipeä ja varmaan olisi mustelmillakin, mutta eihän se hiusten alta näy. Kampakin sattui.

Eikä siinä kaikki: kun olin poika niin jos itkin se raivostutti isää vielä enemmän. Opin siis olemaan päästämättä ääntäkään vaikka isä käytännössä roikotti minua tukasta ilmassa. Loppui nopeammin kun isä kyllästyi kun ei saanut haluamaansa reaktiota. Se välinpitämättömyys oli melkein pahempaa kuin se raivo.

Kivun lisäksi hirveä pelko ja kauhu että sinua kaksi kertaa isompi aikuinen käy käsiksi etkä voi tehdä mitään päästäksesi pakoon tai estääksesi tapahtuvaa. Isä voisi vaikka t appaa halutessaan, eikä äiti tee elettäkään suojellakseen, pahimmillaan kannustaa vieressä.

Siellähän nyt molemmat makaavat hoitokodissa paskavaipoissaan, en käy katsomassa. Tai voisin käydä vetämässä hengityskoneen töpselin irti, jos sellainen tilanne tulee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mullekin on kotona tapahtunut hirveitä asioita ja nyt asun yksin. Mutta en osaa relata, joku trauma siitä jäi. Olen yksin ja rauhassa mutta silti menneet jotenkin "kummittelee". Hienoa jos sinä nyt osaat olla rauhassa.

Joo no jonkinasteiset traumat taisi jäädä itsellekin kun nyt ei sitten parisuhteista tahdo tulla mitään, jään liian etäiseksi ainakin kuulemma ex-tyttöystävien mukaan. Taisi kurja lapsuus tehdä minusta elinikäisen erakon kun ainoastaan yksin tuntuu turvalliselta. Ulkona ja töissä kavereita riittää mutta omassa kotona heti rupeaa ahdistamaan jos asiat menee toisen ihmisen kanssa liian intiimiksi. Terapiaan menoa harkinnut.

Moisella taustallahan tuo epäluuloisuus muita ihmisiä kohtaan on ihan normaali suojareaktio. Toivottavasti saat tarvitsemaasi apua järkkyneeseen perusturvallisuuteen. Hirveä tilanne.

Kyllä ja monella muulla asialla.

Uhkailtiin ja pari kertaa sain koivuvitsaa, mutta kovin heikkotehoisesti, eli ei paljon tuntunut. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikka kuinka monta kertaa. Koskaan ei kyllä lyöty. Uhkailu, lahjonta ja kiristys ovat oikein hyviä kasvatuskeinoja. Toimivat paljon paremmin kuin nykyinen neuvottelukulttuuri. 

Miten lapsi osaa pelätä selkäsaunaa, jos ei koskaan ole sitä kokenut! :O

Samaan tapaan kuin lapsi pelkää vaikkapa mörköjä. Ei hän niitäkään ole koskaan kokenut tai nähnyt, mutta kummasti silti moni lapsi niitä pelkää. 

Vihainen ja uhkaava aikuinen on paljon pelottavampi kuin mikään mörkö ja huomattavasti todellisempi. Varsinkin jos ei tiedä mitä selkäsauna tarkoittaa ja mitä silloin olisi tulossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuli nyrkistä tai lensi sukkasilleen pakkaseen milloin mistäkin syystä, pahimpina päivinä siitä että hengitti liian neitimäisesti. 90-luvun alun lapsuus oli rankkaa aikaa kun vanhempien yritykset kaatui ja tartuttiin pulloon. Lapsuus oli jatkuvaa kananmunankuorien päällä kävelyä, nykyään olo tuntuu kuin paratiisilta kun saa olla yksin omassa asunnossa ilman väkivallan vaaraa.

Mullekin on kotona tapahtunut hirveitä asioita ja nyt asun yksin. Mutta en osaa relata, joku trauma siitä jäi. Olen yksin ja rauhassa mutta silti menneet jotenkin "kummittelee". Hienoa jos sinä nyt osaat olla rauhassa.

Mulla sama juttu. Hammaslääkärillä jännitän aina hulluna sillä lailla että väännän koko tunnin vartaloani täysillä sitä tuolia vasten, hikoan paljon ja saan lihakset kramppiin. Hammaslääkäri aina sanoo "rentoudu" ja mä vastaan sille rehellisesti "en koskaan rentoudu". Ei meinaa hammaslääkäri oikein ymmärtää. Ai niin, joskus kävin hieronnassa, ei siitä mitään tullut kun jännitin vartaloani ihan samalla lailla ja kiemurtelin koko ajan pakoon sen hierojan käsiä. Ei meinannut hieroja ymmärtää.

Asun yksin, en käy töissä, en käy missään, en tapaa ketään.

Ei ne pelot vähene. Googlaa tarinoita ihmisistä joita on kiduuutettu. Siis google haku "tortuuure survivors" jne. Vaikkapa ihmisiä joita on kiduuutettu Afrikassa ja nyt ovat turvassa Euroopassa. Koko loppuelämänsä ne pelkää että ne afrikkalaiset kiduuuttajat tulee ja alkaa kiduuuttaa taas. Pelko ei koskaan vähene, hoidot ei auta, mikään ei auta.

Monet kaltoinkohdellut suomalaiset lapset on aikuisinakin kuin afrikkalaiset kiduuutetut. Monet suomalaiset vanhemmat olivat siis kiduuuttajia. Afrikkalaiset kiduuuttajat on ehkä pidätetty tai ovat kuolleet sotilaiden luoteihin tms. Suomalaiset kiduuuttajat jäävät parhaillaan eläkkeelle ja hoitavat puutarhaa ja matkailevat ja nauttivat helposta elämästä ja ihmettelevät kun heidän lapsillaan menee huonosti ja ihmettelevät kun heidän lapsensa eivät käy tapaamassa heitä. Toivottavasti he saavat erittäin pitkän ja yksinäisen lopun vanhainkodissa, toivottavasti kukaan ei käy heitä koskaan tapaamassa.

Väkivaltaa kokeneilla ihmisillä on usein PTSD, posttraumaattinen stressireaktio. Näkyy juuri mm. tuossa rentoutumisen vaikeutena, koko ajan on varuillaan.

Jos teillä on ollut noin remmikorteilla pelaamista, niin ei se tarkoita sitä, että kaikilla muillakin olis ollut!

Ei meillä ainakaan uhkailtu millään remmeillä, risuilla tai luunapeilla. 

Asiahan on niin, että kasvattaa voi niin monella tavalla, se paras tapa on se, että opetetaan käyttämään aivoja ja opetetaan että sinä pikku ipana et ole maailman napa, vaan muitakin pitää huomioida!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

90-luvulla oli ihan normaalia, että uhattiin selkäsaunalla ja annettiin tukkapöllyä tai luunappeja. Ihan terveiksi aikuisiksi suurin osa meistä silti kasvoi. En itsekään hyväksy mitään remmipiiskaamista tai muuta vastaavaa, mutta pikku näpäytys ei ole pahasta jos muuten ei sana mene perille. Sellainen näpäytys, joka tuntuu, mutta ei vahingoita lasta. 

Ei todellakaan ollut :D Jo 70-luvulla puhuttiin niistä huonommista perheistä, joissa juopot tai tasapainottomat matalastikoulutetut vanhemmat hakkasi kakaroitaan.

Ai hei. Taas sinä.

Perheväkivalta ei linkity sosiaaliluokkaan. On todella haitallista, leimallista ja ongelmaa väheksyvää heitellä tuollaisia 50 vuoden takaisia "vain huonommat ihmiset" mutuiluja. Toki oman junttiutesihan siinä paljastat.

Ja sinä sitten lyöt lyötyä, kun tämä vain kertoo mitä silloin ihan yleisesti puhuttiin. Tuli varmaan hyvä mieli haukkua toista juntiksi, tunnetko nyt olevasi parempi ihminen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikea ymmärtää tätä menneistä kurituksista itkemistä. Ettekö te osaa ottaa omaa elämäänne haltuun ja lakata nyyhkimästä menneitä? Itse sain selkään ja tukkapöllyjä, luunappeja. Lisäksi suljettiin komeroon. En tietenkään pitänyt niistä, mutta silloin kun vanhemmat seisoivat tekojensa takana, hyväksyin ne. Ne kerrat muistan epämiellyttävimpinä kun vanhemmat katuivatkin kuritustaa. Silloin todella tunsin tulleeni kaltoin kohdelluksi.

Kannatan vieläkin sitä, että pienet lapset alistetaan tiukasti vanhempiensa tahtoon. Ja alistamiseen on tietenkin pakko käyttää rangaistuksia. En sinänsä vastusta kohtuullista ruumiillistakaan kuritusta, mutta nykyajan trendi kieltää kaikki pakkokeinot on kyllä syvältä.

Etkö tiedä psykologian perussääntöä: kaikki ongelmat juontavat juurensa lapsuudesta!

Totta kai tiedän, mutta psykologia ei ole mitään jumalansanaa. Ensinnäkin ei voi luoda yleispäteviä malleja siitä miten ihmisten mielet toimivat. Ja toisaalta kaikki psykologitkaan eivät ole lapsuuden kohtalonomaisuudesta ollenkaan samaa mieltä. Koskaan ei ole liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus- slogan on myös psykologilta. Koska tänään voit valita asenteesi menneeseen.

Ja seuraava vähättelijä. Traumatisoitunut ei voi valita olla olematta traumatisoitunut. Trauma on syvällä hermostossa ja kropassa. Pelko pitää opetella pois.

Vierailija kirjoitti:

Uhattiin muistaakseni kerran tai pari. Tomerana pikku tyttönä sanoin että antaa tulla! , mutta ei tullut eikä uhkailtukaan enää sen jälkeen 😂

Luulenpa että olisi ollut pikku tyttö vähemmän tomera kun olisi muutaman kerran kiskottu kunnolla hiuksista tai lyöty kättä pidemmällä. Eli eipä hirveästi naurata.

Ja tämähän on aloitettu vuonna 2019.

Kiitos.

Kaikki joita on kotona ruumiillisesti kuritettu, ilmaantuivat paikalle vastailemaan.

Ei uhkailtu vaan kyllä siitä remmistä sai. Tai koivuniemen herraksi sitä kutsuttiin. Joskus oli koivun oksa mutta useimmiten isän vyö.

Vierailija kirjoitti:

Osaaks joku selittää tän loogisen ristiriidan. Meillä oli oikein rauhallinen, väkivallaton ja kaikkea tappelemista ja riehumista ja  ja jopa veljen pyssyleikkejä paheksuva perhe. Mutta sitten kuitenkin "kasvatuksessa" käytettiin vyötä. En tajua, miten vanhemmat ei kokeneet sitä väkivaltana, että rangaistuksena jostain asiasta lyötiin vyöllä takapuolelle? Eikä se ollut sellaista, että äiti tai siä olisi ollut humalassa tai raivoissaan tai vastaavaa. Selittäkää? En nyt varmaan ole traumatisoitunut, mutta ihmetyttää noin yleisesti vaan. 

Mä luen tämän niin, että vanhempasi ovat olleet siinä käsityksessä, että joissakin tilanteissa fyysinen kurittaminen on ollut tarpeellista. Ehkä heidät on kasvatettu ajattelemaan niin. Se on toteutettu rangaistuksena harkiten, ei raivohulluna hakkaamisena. 

Äitini löi henkarilla milloin mistäkin syystä..Loppui vasta kun 16-vuotiaana sanoin että lyön takaisin seuraavalla kerralla.Olin herkkä ja hiljainen enkä äitini mieleen Hän oli esillä,rohkea ja arvostettu.Traumat jäi ..