Lue keskustelun säännöt.
Tajusin tänään ettei minulla riitä henkinen eikä fyysinen kapasiteetti mihinkään omaan tavoitteelliseen tekemiseen niin kauan kuin olen perheenäiti
28.06.2019 |
.. joka tekee myös kokopäivätyötä. Ainoastaan painon pitäminen tietyissä lukemissa voi olla sellainen tavoitteellinen oma asia.
Mikäli sitten tämän johdosta alan olla vähiten miehellekin niin tylsä nainen ettei seksi kanssani enää kiinnosta niin mitä ehdottaisitte ratkaisuksi?
Kommentit (240)
Vierailija kirjoitti:
Seksistä vielä että rohkaiseeko se iloiseen aktiivisuuteen jos on pelko perseessä siitä ettei kelpaakaan ja miestä kyllästyttää? Ei todellakaan. On miehelläkin jokin vastuu vakuuttaa vaimo siitä, että pitää vaimoa edelleen haluttavana, eikä siihen riitä pienet vihjaukset jos vaimolla on itsetunto pohjamudissa. Ap
Kannattaisiko mennä terapiaan käsittelemään tuota pelkoasi? Vai Miten se liittyy mieheen? Jos se on ajalta ennen suhdetta sä joudut käsittelemään sen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näiden kahden ketjun perusteella ongelma näyttäisi olevan lähinnä ap:n syömishäiriö. Pakkomielteinen suhde painonhallintaan on se, joka rajoittaa elämää, mutta ap käyttää perhe-elämää tekosyynä sille, miksi ei enää kiinnostu asioista samalla tavalla kuin ennen ja miksi ei saa mitään luovaa aikaan. Kun syömisen tarkkailu on elämän ykkösprioriteetti, ei uskalla tehdä mitään spontaania, ettei ruokailurytmi vaarannu, ja sosiaaliset tilanteet, joissa tarjotaan ruokaa, alkavat ahdistaa.
Jos paino kerran on "itsestään" pysynyt samana 20 vuotta, miksi siitä pitää jauhaa joka viestissä? Normaalisti kehoonsa suhtautuva ihminen ei mieti ruokaa ja painoa koko ajan. Voi olla, että perhe-elämän vaatimukset ovat laukaisseet häiriön, ehkä oma keho tuntuu ainoalta, johon ap:lla on täysi kontrolli, mutta ap on lähtenyt purkamaan tätä nyt väärästä päästä. Perheen syyttäminen ei johda mihinkään, kun ongelma on oman pään sisällä.
Olet väärässä, ei minulla ole mitään ruokarytmiä eikä suunnitelmaa, eihän sekään toimisi perhearjessa. Syön ihan nälän ja tilanteen mukaan. Häiriö oli nuorena ennen perhettä kyllä. Jotta saisin omia projekteja aikaan, tarvitsisin ehdottomasti paljon aikaa olla ihan yksin. Sitä minulla oli silloin kun tein niitä luovia asioita nuorena. Se ja vain se selittää sitä, että enää en saa aikaiseksi. Korostan painoa siksi, että sentään siinä asiassa en ole epäonnistunut vaikka pelkäsin kamalasti lihovani muodottomaksi lasten myötä. Ap
Et ole yksilöinyt kummassakaan ketjussa yhtään mielenkiinnonkohdettasi tai projektia, johon ryhtyisit, jos sinulla olisi aikaa. Painonhallinta on ainoa nimeämäsi asia. Eiköhän tämä kerro jotain prioriteeteistäsi. Ei ollut vaikea arvata, että sinulla on ollut syömishäiriö. Puhut painosta tavalla, jonka tunnistaa helposti: pelkäät "muodottomaksi" lihomista, vaikka paino ei ole muuttumut kiloakaan. Pelkäät pienen painonnousun vaikuttavan viehättävyyteesi. Jo se, että tiedät painosi 20 vuoden ajalta kilon tarkkuudella, on hälytysmerkki. Arvaan, että punnitset itsesi päivittäin tai ainakin viikottain. Normaalisti kenen tahansa paino vaihtelee muutaman kilon sinne tänne elämän varrella, eivätkä ihmiset yleensä edes tiedä tarkalleen painoaan. Jos suhde omaan kehoon on normaali, eivät parin kilon heilahdukset aiheuta mitään kriisiä tai ole edes mainitsemisen arvoisia asioita. Vain sellainen, jolla suhde omaan kehoon on ongelmallinen, kokee tarpeelliseksi mainita painon säilyneen samana kilon tarkkuudella tietyn aikavälin sisällä ja suorastaan ylpeillä asialla niin kuin se olisi jokin saavutus.
Mä ymmärrän hyvin aloittajaa, ettei ole maininnut. Moni asia joka vie tehdessään mukanaan on sellainen, ettei sitä lapsettomanakaan olisi voinut etukäteen määritellä, mitä se sitten on, kun se vie mennessään. Mutta tämmöisistähän inspiroituminen vain on äitiydessä tätsin mahdotonta. Ikävä kyllä. Ja jos tässä joku keskittyy ruoasta ja painosta jankkaamiseen, niin se olet sinä. Lopeta.
Minä tiedän täysin ne asiat mutten tarkoituksella mene yksityiskohtiin koska ne eivät ole oleellisia ja tämä on anonyymi palsta. Ja voisivat ne omat asiat olla joitain ihan uusiakin eivätkä niitä joita ennen tein. Tiedän myös että tehokkaat ja ei-ahdistusherkät ihmiset saavat aikaan vaikka mitä perheen ohessa, mutta minä en saa. Tarvitsen paljon aikaa vain ajatteluun ja tuottamattomaan olemiseen jotta pahin ahdistus pysyy poissa tai hallinnassa. Ap
Niinpä, mä ymmärrän. Tekstini oli tarkoitettu tuollaisille idiooteille, jotka kuvittelevat, että vastaamalla kysymykseen heillä on sitten sulle ratkaisu ja vastaus.
Sitten en ihmettele, ettei mies halua seksiä, jos vaimo haluaa vain velloa ikävässä tunteessa ja valittaa, eikä yritäkään ratkaista ongelmaa tai yrittää vaikuttaa tilanteeseen mitenkään.
Jos AHDISTUS on pääasiallinen ongelma, tarvitaan ajanvaraus hoitavalle taholle ja lääkitys kuntoon.
Ymmärrän itsekin tämän ja todellakin pyrin välttämään vellomista miehelle etenkin, siksi tännekin kirjoitin taas. Mitään lääkitystä en varmasti koskaan tule ottamaan. Tilanne ei sitä vaadi. Lääkkeillä on sivuvaikutuksia ja pystyn olemaan ilmankin kun olen tähänkin saakka pystynyt. Ap
Teetkö aloitteita seksiin?
Teen. Mutta liian usein ei kannata tehdä. Mies vaikuttaa halukkaammalta yleensä silloin kun tekee itse aloitteen.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esimerkiksi mulle tulee paha olo nykyisin miehestäni eli lasteni isästä, hän on typerä mulkqupaska, joka ei ota muuttumisvaatimuksia kuuleviin korviinsa. Jos menee parisuhteeseen on oltava valmis muuttumaan toisen toiveiden mukaiseksi, en mä ainakaan sellaista k*sipäätä rakasta, jonka seurassa tulee vain paha olla. Ja tulee siksi, että mies tekee asioita väärin. Siis ei erilailla (tai on se sitäkin), vaan väärin. Jos siitä sanoo, että tuo loukkaa minua, ei mitään vaikutusta. Ei mitään ajatusta siitä, että haluaisi miellyttää omaa kumppaniaan, ettei loukkaa tärä kokoajan! S**tana, en mä sellaiselle uhraa energiaani.
Ja siis asummekin nykyisin erillään. Ah tätä omaa tilaa ja rauhaa!
Mikset sinä muuttunut miehen toiveiden mukaiseksi? Hän varmasti toivoo ettet loukkaantuisi kaikesta, noin nyt sinä muutuin etkä loukkaannu enää, ongelma korjattu.
Hän ei esittänyt tuollaisia toiveita! Ne pitää sanoa ÄÄNEEN, jos jotain haluaa!! Ja tiedätkö mitä? Jos hän olisi esittänyt YHDENKIN TUOLLAISEN TOIVEEN, jossa minä en kelpaa sellaisenaan, ois loppunut suhde samantien siihen. Jos kyseinen tekeminen ei ole mikään VIRHE siis, ne mä voin korjata. Jos EI SANO, että jokin asia aiheuttaa pahoinvointia ON AIVAN TURHA ihmetellä, miksi asiat eivät muutu tai ole toisin. Nih.
Semmonen kaksinaismoralismi sieltä :,D parisuhteessa ihmisen pitää muuttua toisen toiveiden mukaiseksi, mutta tämä koskee vain miestä. Jos naiselle joku edes kehtaa ehdottaa jotain hän lähtee samantien!
Kyllä miehetkin lähtee, jos nainen haluaa heistä sellaista, mitä nämä eivät ole, ainakin jokainen itseään kunioittava mies lähtee, eikä katsele sellaista akkaa hetkeäkään. Jokaisella on oikeus olla parisuhteessa, jossa tulee hyväksyttynä sellaisena, kuin on, ja jos tyytyy suhteeseen, jossa itseä ei hyväksytä, SE ON OMA VALINTA. Ei se ole sen syy, jolle tulee paha olo, kun et muutu. Hän ei aina nimittäin vain tajua, että hänen paha olonsa johtuu sen toisen huonoudesta kumppaniksi ja siitä, ettei tämä halua korjata vikojaan.
Mitä? Sinä kirjoitit ensin että parisuhteessa ihmisen pitää muuttua toisen toiveiden kaltaiseksi, mutta nyt ei tietenkään pidä muuttua tai oikeastaan täytyy koska toiselle tulee paha olo ja se on sen vika joka ei muutu vaikkei tarvitse tietenkään muuttua vaikka tarvitsee koska muuten toinen lähtee. Ei päätä ei häntää.
Tämä tarkoittaa että äitihullun ei tarvitse muuttua tai tehdä mitään. Mutta muiden täytyy. Häntä nämä säännöt ei koske. Siis mitkään säännöt. Hän vain vaatii ja ottaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näiden kahden ketjun perusteella ongelma näyttäisi olevan lähinnä ap:n syömishäiriö. Pakkomielteinen suhde painonhallintaan on se, joka rajoittaa elämää, mutta ap käyttää perhe-elämää tekosyynä sille, miksi ei enää kiinnostu asioista samalla tavalla kuin ennen ja miksi ei saa mitään luovaa aikaan. Kun syömisen tarkkailu on elämän ykkösprioriteetti, ei uskalla tehdä mitään spontaania, ettei ruokailurytmi vaarannu, ja sosiaaliset tilanteet, joissa tarjotaan ruokaa, alkavat ahdistaa.
Jos paino kerran on "itsestään" pysynyt samana 20 vuotta, miksi siitä pitää jauhaa joka viestissä? Normaalisti kehoonsa suhtautuva ihminen ei mieti ruokaa ja painoa koko ajan. Voi olla, että perhe-elämän vaatimukset ovat laukaisseet häiriön, ehkä oma keho tuntuu ainoalta, johon ap:lla on täysi kontrolli, mutta ap on lähtenyt purkamaan tätä nyt väärästä päästä. Perheen syyttäminen ei johda mihinkään, kun ongelma on oman pään sisällä.
Olet väärässä, ei minulla ole mitään ruokarytmiä eikä suunnitelmaa, eihän sekään toimisi perhearjessa. Syön ihan nälän ja tilanteen mukaan. Häiriö oli nuorena ennen perhettä kyllä. Jotta saisin omia projekteja aikaan, tarvitsisin ehdottomasti paljon aikaa olla ihan yksin. Sitä minulla oli silloin kun tein niitä luovia asioita nuorena. Se ja vain se selittää sitä, että enää en saa aikaiseksi. Korostan painoa siksi, että sentään siinä asiassa en ole epäonnistunut vaikka pelkäsin kamalasti lihovani muodottomaksi lasten myötä. Ap
Et ole yksilöinyt kummassakaan ketjussa yhtään mielenkiinnonkohdettasi tai projektia, johon ryhtyisit, jos sinulla olisi aikaa. Painonhallinta on ainoa nimeämäsi asia. Eiköhän tämä kerro jotain prioriteeteistäsi. Ei ollut vaikea arvata, että sinulla on ollut syömishäiriö. Puhut painosta tavalla, jonka tunnistaa helposti: pelkäät "muodottomaksi" lihomista, vaikka paino ei ole muuttumut kiloakaan. Pelkäät pienen painonnousun vaikuttavan viehättävyyteesi. Jo se, että tiedät painosi 20 vuoden ajalta kilon tarkkuudella, on hälytysmerkki. Arvaan, että punnitset itsesi päivittäin tai ainakin viikottain. Normaalisti kenen tahansa paino vaihtelee muutaman kilon sinne tänne elämän varrella, eivätkä ihmiset yleensä edes tiedä tarkalleen painoaan. Jos suhde omaan kehoon on normaali, eivät parin kilon heilahdukset aiheuta mitään kriisiä tai ole edes mainitsemisen arvoisia asioita. Vain sellainen, jolla suhde omaan kehoon on ongelmallinen, kokee tarpeelliseksi mainita painon säilyneen samana kilon tarkkuudella tietyn aikavälin sisällä ja suorastaan ylpeillä asialla niin kuin se olisi jokin saavutus.
Mä ymmärrän hyvin aloittajaa, ettei ole maininnut. Moni asia joka vie tehdessään mukanaan on sellainen, ettei sitä lapsettomanakaan olisi voinut etukäteen määritellä, mitä se sitten on, kun se vie mennessään. Mutta tämmöisistähän inspiroituminen vain on äitiydessä tätsin mahdotonta. Ikävä kyllä. Ja jos tässä joku keskittyy ruoasta ja painosta jankkaamiseen, niin se olet sinä. Lopeta.
Ap puhuu myös ahdistuksesta ja riittämättömyyden tunteista tavalla, joka viittaa siihen, että äitiys on hänelle keskimääräistä raskaampaa. Syömishäiriö on samanlainen sairaus kuin alkoholismi, eli se voi puhjeta uudelleen haastavassa elämäntilanteessa sellaisella, jolla siihen on taipumus.
Yritin vain tuoda esille, että ap näyttäisi tarkastelevan omaa tilannettaan ikään kuin ulkopuolisen silmin: hänen mielestään ongelma on perhe-elämän rajoitukset, vaikka ongelma näyttäisi enemmän olevan hänen päänsä sisällä. Tällöin parempi ratkaisu olisi kääntyä ammattiavun puoleen. Samojen asioiden vatvominen anonyymilla internetin keskustelupalstalla tuskin auttaa, kun ollaan näinkin syvissä vesissä.
Mikäs paska sinä olet sanomaan, auttaako? Olipas ylimielistä tekstiä. Koitapa nyt auttaa häntä tarkastelemaan asiaa omin silminsä, osaatko? Et. Tarkastelet asiaa omin silmin, se ei ole mitään apua ap:lle. Etkä näytä tätä edes tajuavan.
Anonyymin keskustelupalstan luonteeseen kuuluu, että kommentit rakennetaan sen pohjalta, mitä viesteistä voidaan päätellä. Ap analyyttisenä ihmisenä varmasti ymmärtää, että minä tai kukaan muukaan kommentoija emme oleta tuntevamme häntä, vaan esitämme vaihtoehtoisia tulkintoja viesteistä syntyvien mielikuvien perusteella. Minusta nämä tietyt asiat, jotka olen maininnut, nousevat ap:n kirjoituksissa voimakkaasti esille. Joskus joku täysin ulkopuolinen voi huomata ja auttaa oivaltamaan asioita, joita kirjoittaja ei itse ole myöntänyt itselleen mutta joita alitajunta työntää läpi. On ap:n oma asia, miten hän mihinkin viestiin reagoi, mitä hän ottaa vastaan ja mitä ei.
Tunnut ottavan kovin henkilökohtaisesti viestit, joita ei edes ole osoitettu sinulle, ja menetät malttisi herkästi. Sinun kannattaisi ehkä avata oma ketju sinun ongelmillesi, tässä ketjussa keskustellaan ap:n tilanteesta.
Kommentteja voi rakentaa myös sen pohjalle, minkä näkee vaikkei ap sano asiaa. Sinä luulet, että se, mitä ap kertoo on ongelma. Ei se ole. Ongelma on siellä taustalla. Ja satutat, koska olet niin tyhmä, että tarkastelet asiaa pinnallisesti ja käytät jopa lyömäaseena sitä, että muka tiedät jotain. Et tiedä yhtään mitään selkeästikään. Ja on mulla ollut omia ketjuja, noin muutama...
Sanoisin suoralta kädeltä täältä että Ap:n suhde tulee kaatumaan aivan muihin asioihin kuin vyötärön ympärykseen tai siihen että hän ei ole enää sellainen kiinnostava joka paikan höylä jolla on kaikki maailman aika ja raha harrastaa kaikkia maailman harrastuksia kuin milläkin barbiella. Jo se ettei tajua ettei tosi elämän äiti voi säilyä sellaisena ikuisesti kertoo jo paljon ihmisestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta kirjoiti otsikkoon ap, että tajusit juuri jne. Tämäkin on oivallus. Se vie nyt tilannettasi eteenpäin, oli suunta sille sitten mikä hyvänsä. Liike on aina parempi, kuin jumitus. Eikö ole hyvä, että oivalsit nyt ainakin tämän asian, niin sen ihmettelemiseen ei tarvitse käyttää enempää energiaa ainakaan. Sitten kohti seuraavaa oivallusta. Tätä myös elämäksi kutsutaan.
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin suoralta kädeltä täältä että Ap:n suhde tulee kaatumaan aivan muihin asioihin kuin vyötärön ympärykseen tai siihen että hän ei ole enää sellainen kiinnostava joka paikan höylä jolla on kaikki maailman aika ja raha harrastaa kaikkia maailman harrastuksia kuin milläkin barbiella. Jo se ettei tajua ettei tosi elämän äiti voi säilyä sellaisena ikuisesti kertoo jo paljon ihmisestä.
Ja ilkeä puhesi kertoo sinusta. Mahtanut epäonnistua jotenkin jo lapsuudessasi, kun olet noin katkeran oloinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esimerkiksi mulle tulee paha olo nykyisin miehestäni eli lasteni isästä, hän on typerä mulkqupaska, joka ei ota muuttumisvaatimuksia kuuleviin korviinsa. Jos menee parisuhteeseen on oltava valmis muuttumaan toisen toiveiden mukaiseksi, en mä ainakaan sellaista k*sipäätä rakasta, jonka seurassa tulee vain paha olla. Ja tulee siksi, että mies tekee asioita väärin. Siis ei erilailla (tai on se sitäkin), vaan väärin. Jos siitä sanoo, että tuo loukkaa minua, ei mitään vaikutusta. Ei mitään ajatusta siitä, että haluaisi miellyttää omaa kumppaniaan, ettei loukkaa tärä kokoajan! S**tana, en mä sellaiselle uhraa energiaani.
Ja siis asummekin nykyisin erillään. Ah tätä omaa tilaa ja rauhaa!
Mikset sinä muuttunut miehen toiveiden mukaiseksi? Hän varmasti toivoo ettet loukkaantuisi kaikesta, noin nyt sinä muutuin etkä loukkaannu enää, ongelma korjattu.
Hän ei esittänyt tuollaisia toiveita! Ne pitää sanoa ÄÄNEEN, jos jotain haluaa!! Ja tiedätkö mitä? Jos hän olisi esittänyt YHDENKIN TUOLLAISEN TOIVEEN, jossa minä en kelpaa sellaisenaan, ois loppunut suhde samantien siihen. Jos kyseinen tekeminen ei ole mikään VIRHE siis, ne mä voin korjata. Jos EI SANO, että jokin asia aiheuttaa pahoinvointia ON AIVAN TURHA ihmetellä, miksi asiat eivät muutu tai ole toisin. Nih.
Semmonen kaksinaismoralismi sieltä :,D parisuhteessa ihmisen pitää muuttua toisen toiveiden mukaiseksi, mutta tämä koskee vain miestä. Jos naiselle joku edes kehtaa ehdottaa jotain hän lähtee samantien!
Kyllä miehetkin lähtee, jos nainen haluaa heistä sellaista, mitä nämä eivät ole, ainakin jokainen itseään kunioittava mies lähtee, eikä katsele sellaista akkaa hetkeäkään. Jokaisella on oikeus olla parisuhteessa, jossa tulee hyväksyttynä sellaisena, kuin on, ja jos tyytyy suhteeseen, jossa itseä ei hyväksytä, SE ON OMA VALINTA. Ei se ole sen syy, jolle tulee paha olo, kun et muutu. Hän ei aina nimittäin vain tajua, että hänen paha olonsa johtuu sen toisen huonoudesta kumppaniksi ja siitä, ettei tämä halua korjata vikojaan.
Mitä? Sinä kirjoitit ensin että parisuhteessa ihmisen pitää muuttua toisen toiveiden kaltaiseksi, mutta nyt ei tietenkään pidä muuttua tai oikeastaan täytyy koska toiselle tulee paha olo ja se on sen vika joka ei muutu vaikkei tarvitse tietenkään muuttua vaikka tarvitsee koska muuten toinen lähtee. Ei päätä ei häntää.
Tämä tarkoittaa että äitihullun ei tarvitse muuttua tai tehdä mitään. Mutta muiden täytyy. Häntä nämä säännöt ei koske. Siis mitkään säännöt. Hän vain vaatii ja ottaa
Ei tarkoita. Minun käytökseni tarkoittaa, että sinä joudut vastuuseen asioista, joist oletkin aikaisemmin kätevästi suytellyt muita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin suoralta kädeltä täältä että Ap:n suhde tulee kaatumaan aivan muihin asioihin kuin vyötärön ympärykseen tai siihen että hän ei ole enää sellainen kiinnostava joka paikan höylä jolla on kaikki maailman aika ja raha harrastaa kaikkia maailman harrastuksia kuin milläkin barbiella. Jo se ettei tajua ettei tosi elämän äiti voi säilyä sellaisena ikuisesti kertoo jo paljon ihmisestä.
Ja ilkeä puhesi kertoo sinusta. Mahtanut epäonnistua jotenkin jo lapsuudessasi, kun olet noin katkeran oloinen.
Ap on tässä se joka kuulostaa katkeralta. Turha projisoida vihaansa niihin jotka vähän takovat järkeä päähän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä ainakin tunnen olevani todella vapaa tällä hetkellä, kun oivalsin, että muut ihmiset aiheuttavat itselleni pahaa oloa koska heissä on vikoja, eikä se olekaan niin, että jos mulle tulee paha olo jostakusta niin minussa on vikaa. Ihanaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin suoralta kädeltä täältä että Ap:n suhde tulee kaatumaan aivan muihin asioihin kuin vyötärön ympärykseen tai siihen että hän ei ole enää sellainen kiinnostava joka paikan höylä jolla on kaikki maailman aika ja raha harrastaa kaikkia maailman harrastuksia kuin milläkin barbiella. Jo se ettei tajua ettei tosi elämän äiti voi säilyä sellaisena ikuisesti kertoo jo paljon ihmisestä.
Ja ilkeä puhesi kertoo sinusta. Mahtanut epäonnistua jotenkin jo lapsuudessasi, kun olet noin katkeran oloinen.
Ap on tässä se joka kuulostaa katkeralta. Turha projisoida vihaansa niihin jotka vähän takovat järkeä päähän.
Öööm, ehkä? Siksi hän tarvitseekin apua. Sä et tullut sitä tarjoilemaan, vaan näyttämään p*rseesi. Eli todellisen olemuksesi. Joo, ruma on, se pn nyt nähty, näkemmin. Ei kun siis ...hyvästi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä ainakin tunnen olevani todella vapaa tällä hetkellä, kun oivalsin, että muut ihmiset aiheuttavat itselleni pahaa oloa koska heissä on vikoja, eikä se olekaan niin, että jos mulle tulee paha olo jostakusta niin minussa on vikaa. Ihanaa!
Ei se vapautesi oikein näy, pakkomielle sitoo sinut jankkamaan.
Miten se elatusmaksu? Maksatko miehen tilille 300 kuukaudessa? Oletko antanut viemäsi lapsilisät takaisin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näiden kahden ketjun perusteella ongelma näyttäisi olevan lähinnä ap:n syömishäiriö. Pakkomielteinen suhde painonhallintaan on se, joka rajoittaa elämää, mutta ap käyttää perhe-elämää tekosyynä sille, miksi ei enää kiinnostu asioista samalla tavalla kuin ennen ja miksi ei saa mitään luovaa aikaan. Kun syömisen tarkkailu on elämän ykkösprioriteetti, ei uskalla tehdä mitään spontaania, ettei ruokailurytmi vaarannu, ja sosiaaliset tilanteet, joissa tarjotaan ruokaa, alkavat ahdistaa.
Jos paino kerran on "itsestään" pysynyt samana 20 vuotta, miksi siitä pitää jauhaa joka viestissä? Normaalisti kehoonsa suhtautuva ihminen ei mieti ruokaa ja painoa koko ajan. Voi olla, että perhe-elämän vaatimukset ovat laukaisseet häiriön, ehkä oma keho tuntuu ainoalta, johon ap:lla on täysi kontrolli, mutta ap on lähtenyt purkamaan tätä nyt väärästä päästä. Perheen syyttäminen ei johda mihinkään, kun ongelma on oman pään sisällä.
Olet väärässä, ei minulla ole mitään ruokarytmiä eikä suunnitelmaa, eihän sekään toimisi perhearjessa. Syön ihan nälän ja tilanteen mukaan. Häiriö oli nuorena ennen perhettä kyllä. Jotta saisin omia projekteja aikaan, tarvitsisin ehdottomasti paljon aikaa olla ihan yksin. Sitä minulla oli silloin kun tein niitä luovia asioita nuorena. Se ja vain se selittää sitä, että enää en saa aikaiseksi. Korostan painoa siksi, että sentään siinä asiassa en ole epäonnistunut vaikka pelkäsin kamalasti lihovani muodottomaksi lasten myötä. Ap
Et ole yksilöinyt kummassakaan ketjussa yhtään mielenkiinnonkohdettasi tai projektia, johon ryhtyisit, jos sinulla olisi aikaa. Painonhallinta on ainoa nimeämäsi asia. Eiköhän tämä kerro jotain prioriteeteistäsi. Ei ollut vaikea arvata, että sinulla on ollut syömishäiriö. Puhut painosta tavalla, jonka tunnistaa helposti: pelkäät "muodottomaksi" lihomista, vaikka paino ei ole muuttumut kiloakaan. Pelkäät pienen painonnousun vaikuttavan viehättävyyteesi. Jo se, että tiedät painosi 20 vuoden ajalta kilon tarkkuudella, on hälytysmerkki. Arvaan, että punnitset itsesi päivittäin tai ainakin viikottain. Normaalisti kenen tahansa paino vaihtelee muutaman kilon sinne tänne elämän varrella, eivätkä ihmiset yleensä edes tiedä tarkalleen painoaan. Jos suhde omaan kehoon on normaali, eivät parin kilon heilahdukset aiheuta mitään kriisiä tai ole edes mainitsemisen arvoisia asioita. Vain sellainen, jolla suhde omaan kehoon on ongelmallinen, kokee tarpeelliseksi mainita painon säilyneen samana kilon tarkkuudella tietyn aikavälin sisällä ja suorastaan ylpeillä asialla niin kuin se olisi jokin saavutus.
Mä ymmärrän hyvin aloittajaa, ettei ole maininnut. Moni asia joka vie tehdessään mukanaan on sellainen, ettei sitä lapsettomanakaan olisi voinut etukäteen määritellä, mitä se sitten on, kun se vie mennessään. Mutta tämmöisistähän inspiroituminen vain on äitiydessä tätsin mahdotonta. Ikävä kyllä. Ja jos tässä joku keskittyy ruoasta ja painosta jankkaamiseen, niin se olet sinä. Lopeta.
Minä tiedän täysin ne asiat mutten tarkoituksella mene yksityiskohtiin koska ne eivät ole oleellisia ja tämä on anonyymi palsta. Ja voisivat ne omat asiat olla joitain ihan uusiakin eivätkä niitä joita ennen tein. Tiedän myös että tehokkaat ja ei-ahdistusherkät ihmiset saavat aikaan vaikka mitä perheen ohessa, mutta minä en saa. Tarvitsen paljon aikaa vain ajatteluun ja tuottamattomaan olemiseen jotta pahin ahdistus pysyy poissa tai hallinnassa. Ap
Niinpä, mä ymmärrän. Tekstini oli tarkoitettu tuollaisille idiooteille, jotka kuvittelevat, että vastaamalla kysymykseen heillä on sitten sulle ratkaisu ja vastaus.
Sitten en ihmettele, ettei mies halua seksiä, jos vaimo haluaa vain velloa ikävässä tunteessa ja valittaa, eikä yritäkään ratkaista ongelmaa tai yrittää vaikuttaa tilanteeseen mitenkään.
Jos AHDISTUS on pääasiallinen ongelma, tarvitaan ajanvaraus hoitavalle taholle ja lääkitys kuntoon.
Ymmärrän itsekin tämän ja todellakin pyrin välttämään vellomista miehelle etenkin, siksi tännekin kirjoitin taas. Mitään lääkitystä en varmasti koskaan tule ottamaan. Tilanne ei sitä vaadi. Lääkkeillä on sivuvaikutuksia ja pystyn olemaan ilmankin kun olen tähänkin saakka pystynyt. Ap
Teetkö aloitteita seksiin?
Teen. Mutta liian usein ei kannata tehdä. Mies vaikuttaa halukkaammalta yleensä silloin kun tekee itse aloitteen.
Ap
Okei. Eli siis seksiä ei ole tarpeeksi vai ainoastaan, että pitäisi saada muuten itsetuntobuustia miehen ihailulla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ainakin tunnen olevani todella vapaa tällä hetkellä, kun oivalsin, että muut ihmiset aiheuttavat itselleni pahaa oloa koska heissä on vikoja, eikä se olekaan niin, että jos mulle tulee paha olo jostakusta niin minussa on vikaa. Ihanaa!
Ei se vapautesi oikein näy, pakkomielle sitoo sinut jankkamaan.
Miten se elatusmaksu? Maksatko miehen tilille 300 kuukaudessa? Oletko antanut viemäsi lapsilisät takaisin?
Maksoin lapsilisät siitä alkaen miehelle, kun lapset olivat vain hänellä, näin on ollut koko ajan, idiootti. Ja siis toki sillä on jälkensä, että on ollut uhrina niin kauan, kun mitä itse olin, ei se oikeita sinua vihaamaan minua, että olin uhri. Jos et osaa käsitellä uhrien tilannetta muun kuin oman katkeruutesi kautta, niin se kertoo sinusta ainoastaan sen, ettei käsittele omaa uhrikokemustasi, etkä vapaudu siitä ikinä. Keskityt vain suoltamaan p*skaa uhrien niskaan.
Törkeää, että Äitihullu on kaapannut ap:n ketjun ja jankkaa jälleen kerran itsestään. Minäminäminä. Painuisit jo hevon kuuseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ainakin tunnen olevani todella vapaa tällä hetkellä, kun oivalsin, että muut ihmiset aiheuttavat itselleni pahaa oloa koska heissä on vikoja, eikä se olekaan niin, että jos mulle tulee paha olo jostakusta niin minussa on vikaa. Ihanaa!
Ei se vapautesi oikein näy, pakkomielle sitoo sinut jankkamaan.
Miten se elatusmaksu? Maksatko miehen tilille 300 kuukaudessa? Oletko antanut viemäsi lapsilisät takaisin?
Maksoin lapsilisät siitä alkaen miehelle, kun lapset olivat vain hänellä, näin on ollut koko ajan, idiootti. Ja siis toki sillä on jälkensä, että on ollut uhrina niin kauan, kun mitä itse olin, ei se oikeita sinua vihaamaan minua, että olin uhri. Jos et osaa käsitellä uhrien tilannetta muun kuin oman katkeruutesi kautta, niin se kertoo sinusta ainoastaan sen, ettei käsittele omaa uhrikokemustasi, etkä vapaudu siitä ikinä. Keskityt vain suoltamaan p*skaa uhrien niskaan.
Veit ne lapsilisät aiemmin. Toivottavasti et enää.
Kuinka paljon maksat rahaa miehen tilille kuukaudessa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ainakin tunnen olevani todella vapaa tällä hetkellä, kun oivalsin, että muut ihmiset aiheuttavat itselleni pahaa oloa koska heissä on vikoja, eikä se olekaan niin, että jos mulle tulee paha olo jostakusta niin minussa on vikaa. Ihanaa!
Ei se vapautesi oikein näy, pakkomielle sitoo sinut jankkamaan.
Miten se elatusmaksu? Maksatko miehen tilille 300 kuukaudessa? Oletko antanut viemäsi lapsilisät takaisin?
Ja sinäkö et mielestäsi muka jankkaa :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ainakin tunnen olevani todella vapaa tällä hetkellä, kun oivalsin, että muut ihmiset aiheuttavat itselleni pahaa oloa koska heissä on vikoja, eikä se olekaan niin, että jos mulle tulee paha olo jostakusta niin minussa on vikaa. Ihanaa!
Ei se vapautesi oikein näy, pakkomielle sitoo sinut jankkamaan.
Miten se elatusmaksu? Maksatko miehen tilille 300 kuukaudessa? Oletko antanut viemäsi lapsilisät takaisin?
Maksoin lapsilisät siitä alkaen miehelle, kun lapset olivat vain hänellä, näin on ollut koko ajan, idiootti. Ja siis toki sillä on jälkensä, että on ollut uhrina niin kauan, kun mitä itse olin, ei se oikeita sinua vihaamaan minua, että olin uhri. Jos et osaa käsitellä uhrien tilannetta muun kuin oman katkeruutesi kautta, niin se kertoo sinusta ainoastaan sen, ettei käsittele omaa uhrikokemustasi, etkä vapaudu siitä ikinä. Keskityt vain suoltamaan p*skaa uhrien niskaan.
Veit ne lapsilisät aiemmin. Toivottavasti et enää.
Kuinka paljon maksat rahaa miehen tilille kuukaudessa?
Vein ne niin kauan kun asuin lasten kanssa. Sen jälkeen annoin ne miehelle.
Vierailija kirjoitti:
Törkeää, että Äitihullu on kaapannut ap:n ketjun ja jankkaa jälleen kerran itsestään. Minäminäminä. Painuisit jo hevon kuuseen.
Ainoa kellä on oikeis tuomita siitä on ap, niin että painu hevonv*ttuun siitä inisemästä. Mä ymmärrän aloittajaa.
Anonyymin keskustelupalstan luonteeseen kuuluu, että kommentit rakennetaan sen pohjalta, mitä viesteistä voidaan päätellä. Ap analyyttisenä ihmisenä varmasti ymmärtää, että minä tai kukaan muukaan kommentoija emme oleta tuntevamme häntä, vaan esitämme vaihtoehtoisia tulkintoja viesteistä syntyvien mielikuvien perusteella. Minusta nämä tietyt asiat, jotka olen maininnut, nousevat ap:n kirjoituksissa voimakkaasti esille. Joskus joku täysin ulkopuolinen voi huomata ja auttaa oivaltamaan asioita, joita kirjoittaja ei itse ole myöntänyt itselleen mutta joita alitajunta työntää läpi. On ap:n oma asia, miten hän mihinkin viestiin reagoi, mitä hän ottaa vastaan ja mitä ei.
Tunnut ottavan kovin henkilökohtaisesti viestit, joita ei edes ole osoitettu sinulle, ja menetät malttisi herkästi. Sinun kannattaisi ehkä avata oma ketju sinun ongelmillesi, tässä ketjussa keskustellaan ap:n tilanteesta.