Epäaito ja luonnoton ihmisten maailma

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä on yksi mies joka ajattelee jokseenkin samalla tavalla. Olen toistaiseksi onnistunut elämään varsin leppoisaa ja mukavaa elämää ja ajattelin jatkossakin. Tavaraa ei paljon ole, mutta riittävästi. En ymmärrä miten ihmiset saavat suuret palkkarahat tuhlattua johonkin. Luontoa kuormitetaan kovasti, mutta toisaalta luonto on elämistä varten - luonto aina sopeutuu tuhoisiinkin olosuhteisiin.

En ymmärrä myöskään näitä kovia tehokkuusvaatimuksia, ainaista kiirettä ja terveyssuorittamista jne. Mulla on kalenterissa melkein aina tilaa. Mihin katosi humanismi?

Humanismi ei tuota rahaa.

Vaikka ei tuotakaan, tarvitseeko sitä humanismia siltikään täysin hylätä?

Ei missään nimessä. Mutta se on hylätty sen takia, ettei sillä tehdä voittoja. (Unohdin allekirjoituksen, eli ap oli molempien viestien takana)

Niin kauan kun maailma pyörii rahan ja voiton tavoittelun ympärillä, ei humanismilla ole suurempaa sijaa. Se yrittää pyristellä rinnalla ja saada muutosta aikaiseksi, mutta jos suurin osa ihmisistä uskoo ikuiseen kasvuun ja markkinatalouteen, niin sillä ei ole mitään todellista vaikutusta. Vähän kuin yrittäisi sammuttaa metsäpaloa löylyämpärillä.

"Niin kauan kun maailma pyörii rahan ja voiton tavoittelun ympärillä, ei humanismilla ole suurempaa sijaa. Se yrittää pyristellä rinnalla ja saada muutosta aikaiseksi, mutta jos suurin osa ihmisistä uskoo ikuiseen kasvuun ja markkinatalouteen, niin sillä ei ole mitään todellista vaikutusta. Vähän kuin yrittäisi sammuttaa metsäpaloa löylyämpärillä."

Ei suurin osa ihmisistä usko ikuiseen kasvuun, mutta se 1% joka pitää itseään suurimpana.

Eihän maailma todellisuudessa pyöri rahan, vaan vallan ympärillä. Jos rahalla ei saisi niin paljon valtaa, se menettäisi hohtoaan. Jos jokainen voisi olla tyytyväisempi omiin resursseihinsa ja kokea olevansa oman elämänsä ohjaaja/valtias, ei kukaan nöyristelisi alamaisina. Uhriutumispuhe pitäisi aina katkaista pian.

Ihminen ostaa statusta ja luulee saavansa valtaa. Mutta ei pidä sekoittaa ihmisiä jotka oikeasti rakentavat elämänsä puitteita esim omakotitalon ja perheen kanssa. Se aloituksessa pistää silmään, kuin kaikki elämän rakentaminen olisi pinnallista ja kaikki työ puurtamista "etuoikeutettujen" puolesta.

Epiktetos puhui hyvin vallasta ja elämän tyytyväisyydestä jo 2000 v sitten, kannattaa tutustua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä on yksi mies joka ajattelee jokseenkin samalla tavalla. Olen toistaiseksi onnistunut elämään varsin leppoisaa ja mukavaa elämää ja ajattelin jatkossakin. Tavaraa ei paljon ole, mutta riittävästi. En ymmärrä miten ihmiset saavat suuret palkkarahat tuhlattua johonkin. Luontoa kuormitetaan kovasti, mutta toisaalta luonto on elämistä varten - luonto aina sopeutuu tuhoisiinkin olosuhteisiin.

En ymmärrä myöskään näitä kovia tehokkuusvaatimuksia, ainaista kiirettä ja terveyssuorittamista jne. Mulla on kalenterissa melkein aina tilaa. Mihin katosi humanismi?

Humanismi ei tuota rahaa.

Vaikka ei tuotakaan, tarvitseeko sitä humanismia siltikään täysin hylätä?

Ei missään nimessä. Mutta se on hylätty sen takia, ettei sillä tehdä voittoja. (Unohdin allekirjoituksen, eli ap oli molempien viestien takana)

Niin kauan kun maailma pyörii rahan ja voiton tavoittelun ympärillä, ei humanismilla ole suurempaa sijaa. Se yrittää pyristellä rinnalla ja saada muutosta aikaiseksi, mutta jos suurin osa ihmisistä uskoo ikuiseen kasvuun ja markkinatalouteen, niin sillä ei ole mitään todellista vaikutusta. Vähän kuin yrittäisi sammuttaa metsäpaloa löylyämpärillä.

Lopulta voi vaan tehdä omat valintansa suhteessa vallitsevaan. Tärkeintä on ettei uhraa liikaa, se johtaa vain elämättömään elämään ja katkeroitumiseen. Hoitoalalla (ja varmasti tänä päivänä jo muillakin aloilla) on helppo uhrata itsensä ja pahimmillaan palaa loppuun. Esim. eläkeiän nosto on ihmisten hyväksikäyttöä ja kapitalismin alttarille uhraamista. Niinpä minä ja puolisoni olemme vetäneet johtopäätöksemme ja tehneet valintamme. Eläköidymme paljon virallista eläkeikää aiemmin välittämättä yhteiskunnan odotuksista. Ohjenuorana ajatus "koska yhteiskunta ei välitä meistä, mekään emme välitä yhteiskunnasta" tässä asiassa.

Tämä perustuu myös sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden puuttumiseen - suuret ikäluokat loivat itselleen anteliaan eläkejärjestelmän joka purettiin heidän jäätyään eläkkeelle. Me nuoremmat maksamme laskun korotettuina eläkemaksuina ja eläkeiän nostamisena. Tämä vääryys ei käy päinsä, niinpä on pakko tehdä omat ratkaisunsa.

Ap ajattelen täsmälleen samalla tavalla ja suren paljon sitä, miten luonto ja kaikki muukin nähdään pelkästään setelien kuvina nykyään. Jos haluat jakaa ajatuksia s-postilla, juttelen mielelläni, koska välillä sitä tosiaan tuntee olevansa yksin näiden ajatusten kanssa. Suosittelen kans tutustumaan Kaarina Davisiin, hän hidasti elämäänsä ja elää luonnonläheisesti, muttei nosta mitään tukia.

> Kuinka moni muu ajattelee samalla tavalla ja kriiseilee samojen asioiden parissa? Pidän nykyistä yhteiskuntaa ja ihmisten elämää todella sairaana. Ihmisten maailma on sairas. Suomessa olemme näennäisesti vapaita, mutta mielestäni moni on salakavalasti orjuutettu. Ihmiset on aivopesty siihen, että onnellinen elämä tarkoittaa omaisuutta ja omistusasuntoa. Ihmiset tekevät töitä lähes koko elämänsä, että saavat maksettua velkansa pois pankille ja kustannettua keskiluokkaisen elämän. Samanaikaisesti työelämästä on tullut sietämätöntä, sillä liberaali markkinatalous tähtää jatkuvaan kasvuun. Tämä kasvu saadaan repimällä ihmisistä kaikki mahdollinen irti, luonnosta kaikki mahdollinen irti. Tuhoamme tätä maapalloa yhä kiihtyvällä vauhdilla rahan takia, joka on illuusio. Sanotaan ettei raha kasva puussa, mutta pankeilla on valta päättää siitä, miten rahaa painetaan missäkin tilanteessa. Maailmassa on enemmän velkaa, mitä konkreettista rahaa, sillä velalla tehdään rahaa. Koko systeemistä hyötyy vain pieni prosentti ihmisistä, 1% maailman väestöstä omistaa yli puolet koko maapallon rahoista.

> Ihmiset ovat todella väsyneitä ja onnettomia. Perhe-elämä ja työelämä uuvuttavat lähes kaikki. Ja asioita ei voi omassa elämässä muuttaa, koska ollaan hommattu se omakotitalo ja ollaan elämä velkaa pankille. En itse halua tuollaista elämää. En halua omaisuutta. Haluan olla mahdollisimman vapaa. En halua tehdä enää yhtään tuntia töitä paikassa, jossa minusta yritetään nyhtää kaikki mahdollinen ilman, että minulla ihmisenä on mitään arvoa. En halua työskennellä suurinta osaa elämästäni tuottaen hyötyä pienelle prosentille ihmisistä. En halua perhettä, koska sekin maksaa liikaa nykyään ja perhedynamiikka ei näytä toimivan. Naiset on sidottu lapsilla koteihin, miehet voivat edelleen tehdä mitä huvittaa. Jos perhe-elämä ei miestä kiinnosta, voi paeta töihin ja harrastuksiin, tai lähteä vain lätkimään hyläten kaiken.

> En ole työtön sossupummi, olen tehnyt pienestä pitäen töitä. En haaveile sellaisesta elämästä, että räkisin kattoon aamusta iltaan. Mutta haluaisin tehdä töitä mahdollisimman vähän ja elää mahdollisimman vaatimattomasti. Haluan ennemmin tehdä asioita, joista nautin ja kehittää itseäni älyllisesti, oppia uusia taitoja. En halua asua yhdessä ja samassa paikassa, vaan haluan nähdä maailmaa, uusia ympyröitä, ihmisiä, yhteisöjä. En halua uhrata elämääni rahalle ja omaisuudelle. Enkä tosiaan halua niitä lapsiakaan, koska en usko siihen, että löytäisin miestä josta olisi isäksi.

> Kriiseilen sen suhteen, mikä on paikkani maailmassa ja yhteiskunnassa, koska en tavoittele samoja asioita, mitä ihmiset yleensä tavoittelevat. Haaveilen myös, että löytäisin ympärilleni enemmän ihmisiä, jotka ajattelevat samalla tavalla. Joitakin minulla jo on, luojan kiitos. Muutoin tuntisin oloni todella yksinäiseksi. Mutta onko täällä muita? Miten monta? Missä?

Aika hyvä, mutta kirjoituksessa on miesvihaa ja luontohöpinää. Mutta toisin kuin sekoomuslaiset palstalla, näytät tietävän, mistä raha tulee. Bravo!

Vierailija kirjoitti:

Ap ajattelen täsmälleen samalla tavalla ja suren paljon sitä, miten luonto ja kaikki muukin nähdään pelkästään setelien kuvina nykyään. Jos haluat jakaa ajatuksia s-postilla, juttelen mielelläni, koska välillä sitä tosiaan tuntee olevansa yksin näiden ajatusten kanssa. Suosittelen kans tutustumaan Kaarina Davisiin, hän hidasti elämäänsä ja elää luonnonläheisesti, muttei nosta mitään tukia.

En taida tohtia laittaa sähköpostia. Vaikka tekisin anonyymin, niin ei voi koskaan tietää mitä shaibaa sinne osa porukasta laittaisi. Kiitos kuitenkin tarjouksesta. Ehkä näistä ajatuksista pitäisi puhua tunnustellen ääneen useammin, jos sitä kautta löytäisi suurempaa yhteisöä? Ehkä sinunkin? Ja kiitos lukuvinkeistä (myös edelliselle kirjoittajalle), täytyy ottaa työn alle.

Ap

Vierailija kirjoitti:

> Kuinka moni muu ajattelee samalla tavalla ja kriiseilee samojen asioiden parissa? Pidän nykyistä yhteiskuntaa ja ihmisten elämää todella sairaana. Ihmisten maailma on sairas. Suomessa olemme näennäisesti vapaita, mutta mielestäni moni on salakavalasti orjuutettu. Ihmiset on aivopesty siihen, että onnellinen elämä tarkoittaa omaisuutta ja omistusasuntoa. Ihmiset tekevät töitä lähes koko elämänsä, että saavat maksettua velkansa pois pankille ja kustannettua keskiluokkaisen elämän. Samanaikaisesti työelämästä on tullut sietämätöntä, sillä liberaali markkinatalous tähtää jatkuvaan kasvuun. Tämä kasvu saadaan repimällä ihmisistä kaikki mahdollinen irti, luonnosta kaikki mahdollinen irti. Tuhoamme tätä maapalloa yhä kiihtyvällä vauhdilla rahan takia, joka on illuusio. Sanotaan ettei raha kasva puussa, mutta pankeilla on valta päättää siitä, miten rahaa painetaan missäkin tilanteessa. Maailmassa on enemmän velkaa, mitä konkreettista rahaa, sillä velalla tehdään rahaa. Koko systeemistä hyötyy vain pieni prosentti ihmisistä, 1% maailman väestöstä omistaa yli puolet koko maapallon rahoista.

> Ihmiset ovat todella väsyneitä ja onnettomia. Perhe-elämä ja työelämä uuvuttavat lähes kaikki. Ja asioita ei voi omassa elämässä muuttaa, koska ollaan hommattu se omakotitalo ja ollaan elämä velkaa pankille. En itse halua tuollaista elämää. En halua omaisuutta. Haluan olla mahdollisimman vapaa. En halua tehdä enää yhtään tuntia töitä paikassa, jossa minusta yritetään nyhtää kaikki mahdollinen ilman, että minulla ihmisenä on mitään arvoa. En halua työskennellä suurinta osaa elämästäni tuottaen hyötyä pienelle prosentille ihmisistä. En halua perhettä, koska sekin maksaa liikaa nykyään ja perhedynamiikka ei näytä toimivan. Naiset on sidottu lapsilla koteihin, miehet voivat edelleen tehdä mitä huvittaa. Jos perhe-elämä ei miestä kiinnosta, voi paeta töihin ja harrastuksiin, tai lähteä vain lätkimään hyläten kaiken.

> En ole työtön sossupummi, olen tehnyt pienestä pitäen töitä. En haaveile sellaisesta elämästä, että räkisin kattoon aamusta iltaan. Mutta haluaisin tehdä töitä mahdollisimman vähän ja elää mahdollisimman vaatimattomasti. Haluan ennemmin tehdä asioita, joista nautin ja kehittää itseäni älyllisesti, oppia uusia taitoja. En halua asua yhdessä ja samassa paikassa, vaan haluan nähdä maailmaa, uusia ympyröitä, ihmisiä, yhteisöjä. En halua uhrata elämääni rahalle ja omaisuudelle. Enkä tosiaan halua niitä lapsiakaan, koska en usko siihen, että löytäisin miestä josta olisi isäksi.

> Kriiseilen sen suhteen, mikä on paikkani maailmassa ja yhteiskunnassa, koska en tavoittele samoja asioita, mitä ihmiset yleensä tavoittelevat. Haaveilen myös, että löytäisin ympärilleni enemmän ihmisiä, jotka ajattelevat samalla tavalla. Joitakin minulla jo on, luojan kiitos. Muutoin tuntisin oloni todella yksinäiseksi. Mutta onko täällä muita? Miten monta? Missä?

Aika hyvä, mutta kirjoituksessa on miesvihaa ja luontohöpinää. Mutta toisin kuin sekoomuslaiset palstalla, näytät tietävän, mistä raha tulee. Bravo!

Pahoittelut että koit kirjoitukseni miesvihaksi. En vihaa miehiä, rakastan miehiä, en vain halua tehdä lapsia kenenkään kanssa, koska en usko, että löydän kumppania joka ei jättäisi minua niin sanotusti pulaan. Enkä halua vangita itseäni kotiin tai olosuhteisiin, lapsista taas ei koskaan pääse eroon. En valitettavasti ole tavannut yhtään perhettä, jossa vastuu jakaantuisi tasa-arvoisesti niin, ettei nainen olisi pulassa neljän seinän sisällä lasten kanssa. Tästä syystä en uskalla haihatella sen suhteen, että onnistuisin löytämään ihmisen, joka todella haluaisi olla isä ja jakaa hoito- ja muun vastuun lapsista. Sillä sellaisetkin miehet, jotka ovat läheisiäni painostaneet lapsien tekoon, ovat jättäneet läheiseni pulaan ja lähes yksin vastuuseen lapsista. Miesten on paljon helpompi vain lähteä ja aloittaa elämä niin sanotusti alusta. Koen että lapset ovat aika iso riski naiselle monenkin asian suhteen. Toki tähän liittyy muitakin asioita.

Luontohöpinä-kommentistasi en ihan täysin saanut kiinni. Muutoin kirjoituksestasi provotutkani pärähti hieman.

Ap

Näyttää siltä, että olet seuraavat lukenut ja katsonut, mutta kuitenkin:

http://www.anarkismi.net/aivokuume/txt/eroon_tyosta_-_bob_black.htm

https://areena.yle.fi/1-4149910

Tämä yhteiskunta on ihmisten luoma, ihmisillä on valta muuttaa sitä.

> Luontohöpinä-kommentistasi en ihan täysin saanut kiinni.

Oletko ajatellut, että nykyinen luontotoitotus on samanlaista jatkumoa ihmiskunnan uskolle ideologioihin kuin kommunismi ja paremmat ihmiset (aateliset) versus huonot (työläiset)?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap ajattelen täsmälleen samalla tavalla ja suren paljon sitä, miten luonto ja kaikki muukin nähdään pelkästään setelien kuvina nykyään. Jos haluat jakaa ajatuksia s-postilla, juttelen mielelläni, koska välillä sitä tosiaan tuntee olevansa yksin näiden ajatusten kanssa. Suosittelen kans tutustumaan Kaarina Davisiin, hän hidasti elämäänsä ja elää luonnonläheisesti, muttei nosta mitään tukia.

En taida tohtia laittaa sähköpostia. Vaikka tekisin anonyymin, niin ei voi koskaan tietää mitä shaibaa sinne osa porukasta laittaisi. Kiitos kuitenkin tarjouksesta. Ehkä näistä ajatuksista pitäisi puhua tunnustellen ääneen useammin, jos sitä kautta löytäisi suurempaa yhteisöä? Ehkä sinunkin? Ja kiitos lukuvinkeistä (myös edelliselle kirjoittajalle), täytyy ottaa työn alle.

Ap

Ymmärrän hyvin. :D Mulla on oma blogi, missä kirjottelen tän suuntasia juttuja ja oon puhunut paljon somessa näistä asioista, joten ymmärtäjiä myös lyötyy. Kaarinalle olen myös kirjoittanut kirjeen ajatuksistani ja sain häneltä paljon vertaistukea. Silti joskus tuntee olevansa hyvin yksin, kun kuuntelee poliitikkoja, lukee ihmisten kommentteja ja suhtautumisesta toisiinsa ja ympäristöön... Vähän hätkähdin, kun luin aloitukseksi, kun siinä oli hyvin samanlaisia ajatuksia, mitä ite oon jo pyöritellyt pidemmän aikaa. :D Mutta älä lannistu, ympäristön puolestapuhujia ja yhteiskunnan kyseenalaistajia tarvitaan yhä enemmän! Itsekin joskus tunnen sen turhauttavaksi, mutta ehkä osalla on myös se, ettei uskalla lähteä kyseenalaistamaan tai kulkemaan normeista eroavaa polkua. Ite opiskelen lisää omavaraisuudesta, säästämisestä ja hidastamisesta. Se tuo voimaa, kun oppii uusia taitoja ja olemaan oikeasti vähän riippumattomampi rahasta. En tavoittele kokonaista riippumattomuutta, vaikeaa, mutta haluan olla siis vähemmän riippuvaisempi siitä.

Painin samojen aiheiden kanssa vuosia ja lopulta tein päätöksen etten osallistu enää tähän sirkukseen joka ei tuo onnea mun elämään. Irtisanoin itseni vakaasta ja hyvin palkatusta työstä, ja nyt vuosia myöhemmin ei voi kuin kiittää tätä rohkeuden puuskaa.

Elämänlaatu on moninkertaistunut, teen asioita jotka tuottavat mulle mielihyvää ja auttaa samalla muita ihmisiä, olen kiertänyt kymmeniä maita, rahaakin on enemmän kuin koskaan aiemmin. Jotenkin asiat vaan alkoi järjestyä kun päätin tehdä isoja ratkaisuja vaikka pelottikin.

Nyt mä voin hyvin ja olen todella kiitollinen koko mun elämästä. Ja tiedostan että kaikki on mun omista päätöksistä kiinni, kukaan ei sua pysty onnelliseksi tekemään paitsi sä itse. Joskus se vaan vaatii isoja muutoksia ja ne tuntuu aika pelottavilta..

Tsemppiä!

> löydän kumppania joka ei jättäisi minua niin sanotusti pulaan

Kuten sanoit, niin yhteiskunnan perusta on mätä, mutta kuitenkin tuo "pula" on aika ylellisyyttä joka tapauksessa.

Vierailija kirjoitti:

Tämä yhteiskunta on ihmisten luoma, ihmisillä on valta muuttaa sitä.

Silti me emme sitä tee, vaikka tiedostamme, että näin ei voi jatkua. Vaikka tiedostamme, että nykyinen systeemi on tullut tiensä päähän. Liian moni voi vielä hyvin, että motivaatiota todelliseen muutokseen olisi. Liian moni on vielä tyytyväinen. Muutos taitaa tapahtua vasta siinä vaiheessa, kuin se on väistämätöntä ja pakollista, tavallaan ulkoa tullutta. En tiedä tapahtuuko se minun elämäni aikana. Ehkä ei.

Ap

Luonnon tuhoutuminen ahdistaa, mutta muuten en samastu ap:n ajatuksiin. Olen opiskellut ammattiin, joka tuntuu minusta mielekkäältä ja merkitykselliseltä, ja jossa saan itse kontrolloida työaikojani ja työntekoani pitkälti. Mulla on ympärillä rakkaita ja ihania ihmisiä ja elämä on yleensä hauskaa. Saan iloa kirjoista, liikunnasta ja ystävien kanssa olemisesta.

Vierailija kirjoitti:

> löydän kumppania joka ei jättäisi minua niin sanotusti pulaan

Kuten sanoit, niin yhteiskunnan perusta on mätä, mutta kuitenkin tuo "pula" on aika ylellisyyttä joka tapauksessa.

Riippuu keneltä kysytään ja kuka sen määrittelee. Jonkun toisen taivas on toisen helvetti.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Painin samojen aiheiden kanssa vuosia ja lopulta tein päätöksen etten osallistu enää tähän sirkukseen joka ei tuo onnea mun elämään. Irtisanoin itseni vakaasta ja hyvin palkatusta työstä, ja nyt vuosia myöhemmin ei voi kuin kiittää tätä rohkeuden puuskaa.

Elämänlaatu on moninkertaistunut, teen asioita jotka tuottavat mulle mielihyvää ja auttaa samalla muita ihmisiä, olen kiertänyt kymmeniä maita, rahaakin on enemmän kuin koskaan aiemmin. Jotenkin asiat vaan alkoi järjestyä kun päätin tehdä isoja ratkaisuja vaikka pelottikin.

Nyt mä voin hyvin ja olen todella kiitollinen koko mun elämästä. Ja tiedostan että kaikki on mun omista päätöksistä kiinni, kukaan ei sua pysty onnelliseksi tekemään paitsi sä itse. Joskus se vaan vaatii isoja muutoksia ja ne tuntuu aika pelottavilta..

Tsemppiä!

Saanko udella miten tuo on mahdollista? Miten sait kaiken järjestettyä?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

> löydän kumppania joka ei jättäisi minua niin sanotusti pulaan

Kuten sanoit, niin yhteiskunnan perusta on mätä, mutta kuitenkin tuo "pula" on aika ylellisyyttä joka tapauksessa.

Riippuu keneltä kysytään ja kuka sen määrittelee. Jonkun toisen taivas on toisen helvetti.

Ap

No, jos se on niiiiiin vaikeaa, niin lapset voi antaa adoptioon. Moni perhe haluaa Suomessa oman lapsen, muttei voi sitä saada.

Vierailija kirjoitti:

> Luontohöpinä-kommentistasi en ihan täysin saanut kiinni.

Oletko ajatellut, että nykyinen luontotoitotus on samanlaista jatkumoa ihmiskunnan uskolle ideologioihin kuin kommunismi ja paremmat ihmiset (aateliset) versus huonot (työläiset)?

Se, että ihminen on levittäytynyt kuin syöpäkasvain ympäri maapalloa ja se, että uusiutuvat luonnonvarat käytetään vuosi vuodelta hyvissä ajoin ennen vuoden loppua loppuun ei ole mikään uskon asia. Raivaamme koko ajan yhä suurempaa ja suurempaa pinta-alaa maapallolta. On aikamoista itsepetosta kuvitella, ettei sillä muka olisi vaikutuksia luontoon ja ympäristöön, kun ottaa vielä huomioon sen miten elämme. Mikromuovia on löydetty paikoista, missä ihmisiä ei edes elä, sademetsiä hakataan jatkuvasti viljelysten tieltä, lajeja kuolee sukupuuttoon ennätysvauhtia, meressä lilluu valtion kokoinen jätelautta...aika laput silmillä ja tulpat korvissa saa talsia tätä elämää eteenpäin, että ei muka ymmärtäisi, ettei maapallo kestä ihmistä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

> löydän kumppania joka ei jättäisi minua niin sanotusti pulaan

Kuten sanoit, niin yhteiskunnan perusta on mätä, mutta kuitenkin tuo "pula" on aika ylellisyyttä joka tapauksessa.

Riippuu keneltä kysytään ja kuka sen määrittelee. Jonkun toisen taivas on toisen helvetti.

Ap

No, jos se on niiiiiin vaikeaa, niin lapset voi antaa adoptioon. Moni perhe haluaa Suomessa oman lapsen, muttei voi sitä saada.

Kaikki jotka haluavat lapsia eivät suinkaan ole sellaisia ihmisiä, joille missään nimessä pitäisi lapsia antaa. Edes niistä jotka läpäisevät adoptioseulan. Olisi lapselle myös todella traumaattista, jos kesken kaiken päättäisikin, että empäs sua nyt jaksakaan ja lykätääs lapsi adoptioon/sijaisperheeseen. Tässä maailmassa on jo ihan tarpeeksi kiintymyssuhdehäiriöstä ja traumoista kärsiviä ihmisiä.

Ap