Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

"Kaikillahan on jotain haasteita elämässä"

Filosofiaa
26.06.2019 |

Tällaisia "viisauksia" viljelevät usein mielellään ne ihmiset, jotka ovat päässeet elämässä melko helpolla. Helppo tapa kuitata noin isotkin yhteiskunnalliset ongelmat, syrjintä ja huono-osaisuuden kerääntyminen. Ei, kaikki ihmiset eivät todellakaan ole tässä elämässä samalla viivalla lähtökohtiensa tai mahdollisuuksiensa puolesta. Elämässä onni näyttelee isoa osaa siinä miten elämä menee.

Kommentit (502)

Vierailija
241/502 |
27.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsellä on myös paljon kokemusta siitä miten jollekin voi joku pikkujuttu olla jo maailmanloppu ja näillä ihmisillä on myöskin ollut paljon tukea ympärillä ja ihmisiä, jotka ovat kannustaneet ja todellakin välittäneet heistä. Ovat aina saaneet tietää sen, ettei heitä hylätä ja ovat luottaneet siihen, että heidän puolellaan ollaan. Isot suvut joiden kanssa tekemisissä ja paljon ystäviä, mutta sitten on tullut joku pieni seikka mikä on heidät murtanut ja nyt saavat sitten vielä enemmän huomiota läheisiltään kun ovat siitä selvinneet. Itse en ole saanut tukea keneltäkään ja olen ollut kiusattu ja yksinäinen muiden hylkäämä, jota ei ole edes kotona mitenkään kannustettu ja ikinä ei ole kiusaamistakaan tavallaan käsitelty tai tuomittu vanhempien tuomesta. On pitänyt vaan kestää eikä olla heikko.

Haluan olla sellainen ihminen joka ymmärtää muita, mutta välillä se ärsyttää kun joku saa niin paljon tukea ja valittaa jostain pienestä. En itsekään todellakaan voi hyvin ja ihmiset ovat olleet todella ilkeitä ja elämäni muutenkin surullista ja yksinäistä jo tähän mennessä. En voi edes kuvitella miltä tuntuisi jos muut arvostaisivat minua ja pitäisivät minusta, kun ikinä kukaan ei ole ollut puolellani. Tietysti itse on se työ tehtävä, mutta pidän jo nyt itseäni kuitenkin aika vahvana ihmisenä kun jaksoin kaiken kokemani ja selvisin jotenkin eteenpäin. Monet tuntemani ihmiset eivät olisi kyllä kestäneet, kun heidät saa järkyttymään jo ihan pieni asia. Kyllä minäkin tunteellinen ihminen olen, mutta en koskaan voisi hakea huomiota tai puhumattakaan sääliä muilta jollakin pikkuseikalla. Oikeastaan ajattelen aina, että moni on kokenut paljon pahempaakin ja vältän puhumasta omista asioistani. Silti haluaisin tietää kyllä miten joku olisi tätä elämääni elenyt ja sitä kestänyt, koska ei tämä helppoa ole ollut, vaikka en valittaa tahdokaan. 

Voin sanoa, että ainakin mä olen sun puolella! Ehkä jotkut voivatkin ns. pikkuasioista "romahtaa", mutta toisilla tosiaan on yhtälailla rankkoja asioita taustalla kuin sullakin. Ja se voi olla koko elämän kestävää, eikä sitä sovi vähätellä. Ja toisilla tosiaan fyysinenkin terveys voi mennä sen takia, eikä se mielestäni oikeuta siihen, että heitä pitäisi sanoa heikoiksi tms. Jotkut sanovat myös, että "toiset kestävät paremmin kuin toiset". Aika ikävästi sanottu mielestäni. Jos ei oikeasti tunne toisen taustoja, ei voi tietää, mitä oikeasti kukakin on joutunut kestämään, ja olisiko itsekään kestänyt ihan samanlaista historiaa kuin joku toinen. Siksi en ainakaan itse arvostele kenenkään kärsimyksiä ja pidä toista heikkona, vaikka olisi edelleen ns. huonossa asemassa.

Olen myös pahoillani tuosta ensimmäisestä viestistäni. En todellakaan tarkoittanut, etten tukisi muita joilla vaikeaa tai että jotkut olisivat jotain heikkoja mielestäni. Silloinhan syyllistyisin samaan kuin vanhempani. Kuitenkin välillä se jotenkin ärsyttää kun jotkut saavat niin paljon tukea ja huomiota ja itse ei ole saanut mitään. Silloin tuntuu niin pahalta. En halua kenellekään mitään pahaa, mutta se kynnys itsellä kertoa asioistani on niin suuri. En koe, että minulla olisi oikeutta valittaa ja häpeän itsekin sitä jos valitan turhasta jos joku on kokenut pahempaakin. Tällä hetkellä elämäni on vaan aika ikävää ja menneisyydellä iso vaikutus siihen myös. Nuori olen minäkin vielä, mutta en oikeastaan matkalla minnekään hyvään suuntaan ja tuntuu kuin olisin vuosisadan päässä muista niin henkisesti kuin saavutustenkin puolesta. Ei ole helppoa kohdata ihmisiä ja luottaa. Siinä mielessä minusta sai varmaan tuon ensinmäisen viestin puolesta ikävän kuvan. Tuli vaan paha olo, kun näki taas sen kuinka paljon yksi ihminen saa tukea ja häntä oikeasti rakastetaan. Sellainen on minulle joku unelma. Itse en siis yleensä syyllisty muiden arvosteluun joten pahoittelut. Olen vaan todella yksinäinen nuori joka kokenut jo paljon kaikkea ikävää.

Masennukseen sisältyy usein paljon häpeän ja arvottomuuden tunteita. Pahimmillaan ei uskalla edes hakea apua pahaan oloon, kun ei usko olevansa avun arvoinen.

En silti ihme kyllä ole masentunut. Joskus tuntuu pahalta, mutta en kuitenkaan koe olevani masentunut. Muuten itsetunto ja luottamus huonolla tolalla. Muuta apua en oikeastaan tarvisi kuin jonkun ihmisen jolla merkitsisin jotain ja saisin hänen seurassaan olla oma itseni. Kerrankin olisi sellainen.

Oletko koskaan tehnyt masennustestiä esimerkiksi netissä ? Masennuksen tunnistaminen ei ole helppoa. Myöhemmin sitten hahmottaa vasta kuinka uupunut onkaan pahimmillaan ollut.

Vierailija
242/502 |
27.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

kirjoitti:

Puuttuu ihmisiltä hyväsydämisyys kirjoitti:

Itsekin olen koko elämäni ollut yksin. Kotona ei isä liiemmälti kannustanut, moitti vain ja aina kaikki asiat oli väärin, äiti ei uskaltanut olla isän kanssa eri mieltä. Ala asteella koin ensimmäisen kerran syrjintää, jätettiin leikeistä pois yms. Yläasteella ja ammattikoulussa sama homma. Jos olikin kaveri niin se ei kauaa ollut mun kanssa, kunnes meni näiden kiusaajien puolelle.

Olen kiltti, alistuva, miellyttämishaluinen jne. Joku viitsi kysyä kerran täällä vauva palstalla et mikä mussa vikana kun mun seura ei kelpaa. Vastaus: ei mikään muu kuin se et olen liian kiltti ja miellyttämishaluinen ja sitä käytetty hyväksi. Jos omaan vähääkään omaa tahtoa ja sanon takaisin niin suututaan, loukannutaan ja pistetään välit poikki

Mulla ei siis ketään tukiverkostoa, olen masentunut ja alyttömän velkainen, ulosottoon menee ne mitä ansaitsen siivoojan töissä.

Ja tuo et omasta asenteesta kiinni ja ulos vaan ja tapaat ihmisiä mantra, ei toimi tosi elämässä, ihmiset katsoo et mikähän hullu toi on kun tulee juttelemaan. Monella omat porukat eikä ulkopuolisia mahdu. Turhaa yrittää kun ei kelpaa. Tässäkin palstalla huomaa et minkä takia ei kannata ystävystyä tai puhua ihmisille, monet empaattikyvyttömiä ja julmia, kuten se kansanedustaja joka sanoi tuon lauseen et kaikilla meillä omat vastoinkäymiset. Ei yhtään tilannetajua tai myötätuntoa

Se elämäntapalusmu jolle sen sanoi todella ansaitsi sen. Vastenmielinen ”ihminen”.

Ja sinä se vain uhriudut. Ota itseäsi niskasta kiinni.

Moni pahasti traumatisoitunut on varmasti ottanut itseään niskasta kiinni paljon enemmän kuin sinä. Moni tekee uskomattomalma sisulla pahoistakin oireista huolimatta uraa ja pyrkii kaikin tavoin lunastamaan itselleen paikan yhteiskunnassa. Sinä vain olet ajattelultasi niin rajoittunut pösilö, ettet tätä kykene käsittämään.

Tuo ylläoleva on vain uhriutunut. Kun muut sitö ja muut tätä ja kyyyyyynel.

Suomessa koulutus on ilmaista. Ei ole pakko ryhyä siivoojaksi.

Ja ulosottokin on ihan oma valinta.

Hän sentään tunnistaa omat ongelmansa. Sinun kaltaisesi sairaudentunnottomat persoonallisuushäiriöiset ovat paljon huolestuttavampia meidän toisten kannalta.

Ei tunnista vaan uhriutuu ja syyttelee. Jauhaa paskaa.

Ja minun solvaamiseni ei siinä auta yhtään. Ei häntä eikä sinua.

Jokainen on ihan itse vastuussa elämästään.

Solvaat tuntemattomia ihmisiä netissä. Se kertookin jo aivan tarpeeksi sinun psyykkisestä terveydentilastasi. En viitsisi sinuna arvostella muita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
243/502 |
27.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

kirjoitti:

Puuttuu ihmisiltä hyväsydämisyys kirjoitti:

Itsekin olen koko elämäni ollut yksin. Kotona ei isä liiemmälti kannustanut, moitti vain ja aina kaikki asiat oli väärin, äiti ei uskaltanut olla isän kanssa eri mieltä. Ala asteella koin ensimmäisen kerran syrjintää, jätettiin leikeistä pois yms. Yläasteella ja ammattikoulussa sama homma. Jos olikin kaveri niin se ei kauaa ollut mun kanssa, kunnes meni näiden kiusaajien puolelle.

Olen kiltti, alistuva, miellyttämishaluinen jne. Joku viitsi kysyä kerran täällä vauva palstalla et mikä mussa vikana kun mun seura ei kelpaa. Vastaus: ei mikään muu kuin se et olen liian kiltti ja miellyttämishaluinen ja sitä käytetty hyväksi. Jos omaan vähääkään omaa tahtoa ja sanon takaisin niin suututaan, loukannutaan ja pistetään välit poikki

Mulla ei siis ketään tukiverkostoa, olen masentunut ja alyttömän velkainen, ulosottoon menee ne mitä ansaitsen siivoojan töissä.

Ja tuo et omasta asenteesta kiinni ja ulos vaan ja tapaat ihmisiä mantra, ei toimi tosi elämässä, ihmiset katsoo et mikähän hullu toi on kun tulee juttelemaan. Monella omat porukat eikä ulkopuolisia mahdu. Turhaa yrittää kun ei kelpaa. Tässäkin palstalla huomaa et minkä takia ei kannata ystävystyä tai puhua ihmisille, monet empaattikyvyttömiä ja julmia, kuten se kansanedustaja joka sanoi tuon lauseen et kaikilla meillä omat vastoinkäymiset. Ei yhtään tilannetajua tai myötätuntoa

Se elämäntapalusmu jolle sen sanoi todella ansaitsi sen. Vastenmielinen ”ihminen”.

Ja sinä se vain uhriudut. Ota itseäsi niskasta kiinni.

Moni pahasti traumatisoitunut on varmasti ottanut itseään niskasta kiinni paljon enemmän kuin sinä. Moni tekee uskomattomalma sisulla pahoistakin oireista huolimatta uraa ja pyrkii kaikin tavoin lunastamaan itselleen paikan yhteiskunnassa. Sinä vain olet ajattelultasi niin rajoittunut pösilö, ettet tätä kykene käsittämään.

Tuo ylläoleva on vain uhriutunut. Kun muut sitö ja muut tätä ja kyyyyyynel.

Suomessa koulutus on ilmaista. Ei ole pakko ryhyä siivoojaksi.

Ja ulosottokin on ihan oma valinta.

Hän sentään tunnistaa omat ongelmansa. Sinun kaltaisesi sairaudentunnottomat persoonallisuushäiriöiset ovat paljon huolestuttavampia meidän toisten kannalta.

Ei tunnista vaan uhriutuu ja syyttelee. Jauhaa paskaa.

Ja minun solvaamiseni ei siinä auta yhtään. Ei häntä eikä sinua.

Jokainen on ihan itse vastuussa elämästään.

Solvaat tuntemattomia ihmisiä netissä. Se kertookin jo aivan tarpeeksi sinun psyykkisestä terveydentilastasi. En viitsisi sinuna arvostella muita.

Sinä solvaat.

Vierailija
244/502 |
27.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

kirjoitti:

Puuttuu ihmisiltä hyväsydämisyys kirjoitti:

Itsekin olen koko elämäni ollut yksin. Kotona ei isä liiemmälti kannustanut, moitti vain ja aina kaikki asiat oli väärin, äiti ei uskaltanut olla isän kanssa eri mieltä. Ala asteella koin ensimmäisen kerran syrjintää, jätettiin leikeistä pois yms. Yläasteella ja ammattikoulussa sama homma. Jos olikin kaveri niin se ei kauaa ollut mun kanssa, kunnes meni näiden kiusaajien puolelle.

Olen kiltti, alistuva, miellyttämishaluinen jne. Joku viitsi kysyä kerran täällä vauva palstalla et mikä mussa vikana kun mun seura ei kelpaa. Vastaus: ei mikään muu kuin se et olen liian kiltti ja miellyttämishaluinen ja sitä käytetty hyväksi. Jos omaan vähääkään omaa tahtoa ja sanon takaisin niin suututaan, loukannutaan ja pistetään välit poikki

Mulla ei siis ketään tukiverkostoa, olen masentunut ja alyttömän velkainen, ulosottoon menee ne mitä ansaitsen siivoojan töissä.

Ja tuo et omasta asenteesta kiinni ja ulos vaan ja tapaat ihmisiä mantra, ei toimi tosi elämässä, ihmiset katsoo et mikähän hullu toi on kun tulee juttelemaan. Monella omat porukat eikä ulkopuolisia mahdu. Turhaa yrittää kun ei kelpaa. Tässäkin palstalla huomaa et minkä takia ei kannata ystävystyä tai puhua ihmisille, monet empaattikyvyttömiä ja julmia, kuten se kansanedustaja joka sanoi tuon lauseen et kaikilla meillä omat vastoinkäymiset. Ei yhtään tilannetajua tai myötätuntoa

Se elämäntapalusmu jolle sen sanoi todella ansaitsi sen. Vastenmielinen ”ihminen”.

Ja sinä se vain uhriudut. Ota itseäsi niskasta kiinni.

Moni pahasti traumatisoitunut on varmasti ottanut itseään niskasta kiinni paljon enemmän kuin sinä. Moni tekee uskomattomalma sisulla pahoistakin oireista huolimatta uraa ja pyrkii kaikin tavoin lunastamaan itselleen paikan yhteiskunnassa. Sinä vain olet ajattelultasi niin rajoittunut pösilö, ettet tätä kykene käsittämään.

Tuo ylläoleva on vain uhriutunut. Kun muut sitö ja muut tätä ja kyyyyyynel.

Suomessa koulutus on ilmaista. Ei ole pakko ryhyä siivoojaksi.

Ja ulosottokin on ihan oma valinta.

Hän sentään tunnistaa omat ongelmansa. Sinun kaltaisesi sairaudentunnottomat persoonallisuushäiriöiset ovat paljon huolestuttavampia meidän toisten kannalta.

Ei tunnista vaan uhriutuu ja syyttelee. Jauhaa paskaa.

Ja minun solvaamiseni ei siinä auta yhtään. Ei häntä eikä sinua.

Jokainen on ihan itse vastuussa elämästään.

Solvaat tuntemattomia ihmisiä netissä. Se kertookin jo aivan tarpeeksi sinun psyykkisestä terveydentilastasi. En viitsisi sinuna arvostella muita.

Sinä solvaat.

Avaapa täällä omaa elämääsi rohkeampien tavoin, niin voit myöskin saada palautetta "pärjäämisestäsi".

Vierailija
245/502 |
27.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

kirjoitti:

Puuttuu ihmisiltä hyväsydämisyys kirjoitti:

Itsekin olen koko elämäni ollut yksin. Kotona ei isä liiemmälti kannustanut, moitti vain ja aina kaikki asiat oli väärin, äiti ei uskaltanut olla isän kanssa eri mieltä. Ala asteella koin ensimmäisen kerran syrjintää, jätettiin leikeistä pois yms. Yläasteella ja ammattikoulussa sama homma. Jos olikin kaveri niin se ei kauaa ollut mun kanssa, kunnes meni näiden kiusaajien puolelle.

Olen kiltti, alistuva, miellyttämishaluinen jne. Joku viitsi kysyä kerran täällä vauva palstalla et mikä mussa vikana kun mun seura ei kelpaa. Vastaus: ei mikään muu kuin se et olen liian kiltti ja miellyttämishaluinen ja sitä käytetty hyväksi. Jos omaan vähääkään omaa tahtoa ja sanon takaisin niin suututaan, loukannutaan ja pistetään välit poikki

Mulla ei siis ketään tukiverkostoa, olen masentunut ja alyttömän velkainen, ulosottoon menee ne mitä ansaitsen siivoojan töissä.

Ja tuo et omasta asenteesta kiinni ja ulos vaan ja tapaat ihmisiä mantra, ei toimi tosi elämässä, ihmiset katsoo et mikähän hullu toi on kun tulee juttelemaan. Monella omat porukat eikä ulkopuolisia mahdu. Turhaa yrittää kun ei kelpaa. Tässäkin palstalla huomaa et minkä takia ei kannata ystävystyä tai puhua ihmisille, monet empaattikyvyttömiä ja julmia, kuten se kansanedustaja joka sanoi tuon lauseen et kaikilla meillä omat vastoinkäymiset. Ei yhtään tilannetajua tai myötätuntoa

Se elämäntapalusmu jolle sen sanoi todella ansaitsi sen. Vastenmielinen ”ihminen”.

Ja sinä se vain uhriudut. Ota itseäsi niskasta kiinni.

Moni pahasti traumatisoitunut on varmasti ottanut itseään niskasta kiinni paljon enemmän kuin sinä. Moni tekee uskomattomalma sisulla pahoistakin oireista huolimatta uraa ja pyrkii kaikin tavoin lunastamaan itselleen paikan yhteiskunnassa. Sinä vain olet ajattelultasi niin rajoittunut pösilö, ettet tätä kykene käsittämään.

Tuo ylläoleva on vain uhriutunut. Kun muut sitö ja muut tätä ja kyyyyyynel.

Suomessa koulutus on ilmaista. Ei ole pakko ryhyä siivoojaksi.

Ja ulosottokin on ihan oma valinta.

Hän sentään tunnistaa omat ongelmansa. Sinun kaltaisesi sairaudentunnottomat persoonallisuushäiriöiset ovat paljon huolestuttavampia meidän toisten kannalta.

Ei tunnista vaan uhriutuu ja syyttelee. Jauhaa paskaa.

Ja minun solvaamiseni ei siinä auta yhtään. Ei häntä eikä sinua.

Jokainen on ihan itse vastuussa elämästään.

Solvaat tuntemattomia ihmisiä netissä. Se kertookin jo aivan tarpeeksi sinun psyykkisestä terveydentilastasi. En viitsisi sinuna arvostella muita.

Sinä solvaat.

Avaapa täällä omaa elämääsi rohkeampien tavoin, niin voit myöskin saada palautetta "pärjäämisestäsi".

Miksi?

Se ei muuta tosiasioita.

Ylläoleva ruikuttaja ja se lihava elämäntapalusmu on silti edelleen vastuussa omista valinnoistaan. Eikä uhriutuminen, syyttely tai valittaminen asiaa muuta mihinkään

Vierailija
246/502 |
27.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

kirjoitti:

Puuttuu ihmisiltä hyväsydämisyys kirjoitti:

Itsekin olen koko elämäni ollut yksin. Kotona ei isä liiemmälti kannustanut, moitti vain ja aina kaikki asiat oli väärin, äiti ei uskaltanut olla isän kanssa eri mieltä. Ala asteella koin ensimmäisen kerran syrjintää, jätettiin leikeistä pois yms. Yläasteella ja ammattikoulussa sama homma. Jos olikin kaveri niin se ei kauaa ollut mun kanssa, kunnes meni näiden kiusaajien puolelle.

Olen kiltti, alistuva, miellyttämishaluinen jne. Joku viitsi kysyä kerran täällä vauva palstalla et mikä mussa vikana kun mun seura ei kelpaa. Vastaus: ei mikään muu kuin se et olen liian kiltti ja miellyttämishaluinen ja sitä käytetty hyväksi. Jos omaan vähääkään omaa tahtoa ja sanon takaisin niin suututaan, loukannutaan ja pistetään välit poikki

Mulla ei siis ketään tukiverkostoa, olen masentunut ja alyttömän velkainen, ulosottoon menee ne mitä ansaitsen siivoojan töissä.

Ja tuo et omasta asenteesta kiinni ja ulos vaan ja tapaat ihmisiä mantra, ei toimi tosi elämässä, ihmiset katsoo et mikähän hullu toi on kun tulee juttelemaan. Monella omat porukat eikä ulkopuolisia mahdu. Turhaa yrittää kun ei kelpaa. Tässäkin palstalla huomaa et minkä takia ei kannata ystävystyä tai puhua ihmisille, monet empaattikyvyttömiä ja julmia, kuten se kansanedustaja joka sanoi tuon lauseen et kaikilla meillä omat vastoinkäymiset. Ei yhtään tilannetajua tai myötätuntoa

Se elämäntapalusmu jolle sen sanoi todella ansaitsi sen. Vastenmielinen ”ihminen”.

Ja sinä se vain uhriudut. Ota itseäsi niskasta kiinni.

Moni pahasti traumatisoitunut on varmasti ottanut itseään niskasta kiinni paljon enemmän kuin sinä. Moni tekee uskomattomalma sisulla pahoistakin oireista huolimatta uraa ja pyrkii kaikin tavoin lunastamaan itselleen paikan yhteiskunnassa. Sinä vain olet ajattelultasi niin rajoittunut pösilö, ettet tätä kykene käsittämään.

Tuo ylläoleva on vain uhriutunut. Kun muut sitö ja muut tätä ja kyyyyyynel.

Suomessa koulutus on ilmaista. Ei ole pakko ryhyä siivoojaksi.

Ja ulosottokin on ihan oma valinta.

Hän sentään tunnistaa omat ongelmansa. Sinun kaltaisesi sairaudentunnottomat persoonallisuushäiriöiset ovat paljon huolestuttavampia meidän toisten kannalta.

Ei tunnista vaan uhriutuu ja syyttelee. Jauhaa paskaa.

Ja minun solvaamiseni ei siinä auta yhtään. Ei häntä eikä sinua.

Jokainen on ihan itse vastuussa elämästään.

Solvaat tuntemattomia ihmisiä netissä. Se kertookin jo aivan tarpeeksi sinun psyykkisestä terveydentilastasi. En viitsisi sinuna arvostella muita.

Sinä solvaat.

Avaapa täällä omaa elämääsi rohkeampien tavoin, niin voit myöskin saada palautetta "pärjäämisestäsi".

Miksi?

Se ei muuta tosiasioita.

Ylläoleva ruikuttaja ja se lihava elämäntapalusmu on silti edelleen vastuussa omista valinnoistaan. Eikä uhriutuminen, syyttely tai valittaminen asiaa muuta mihinkään

Millaista elämäsi on ollut, kun olet juuttunut purkamaan pahan olosi toisten haukkumiseen netissä? Et vaikuta voivan hyvin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
247/502 |
27.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

kirjoitti:

Puuttuu ihmisiltä hyväsydämisyys kirjoitti:

Itsekin olen koko elämäni ollut yksin. Kotona ei isä liiemmälti kannustanut, moitti vain ja aina kaikki asiat oli väärin, äiti ei uskaltanut olla isän kanssa eri mieltä. Ala asteella koin ensimmäisen kerran syrjintää, jätettiin leikeistä pois yms. Yläasteella ja ammattikoulussa sama homma. Jos olikin kaveri niin se ei kauaa ollut mun kanssa, kunnes meni näiden kiusaajien puolelle.

Olen kiltti, alistuva, miellyttämishaluinen jne. Joku viitsi kysyä kerran täällä vauva palstalla et mikä mussa vikana kun mun seura ei kelpaa. Vastaus: ei mikään muu kuin se et olen liian kiltti ja miellyttämishaluinen ja sitä käytetty hyväksi. Jos omaan vähääkään omaa tahtoa ja sanon takaisin niin suututaan, loukannutaan ja pistetään välit poikki

Mulla ei siis ketään tukiverkostoa, olen masentunut ja alyttömän velkainen, ulosottoon menee ne mitä ansaitsen siivoojan töissä.

Ja tuo et omasta asenteesta kiinni ja ulos vaan ja tapaat ihmisiä mantra, ei toimi tosi elämässä, ihmiset katsoo et mikähän hullu toi on kun tulee juttelemaan. Monella omat porukat eikä ulkopuolisia mahdu. Turhaa yrittää kun ei kelpaa. Tässäkin palstalla huomaa et minkä takia ei kannata ystävystyä tai puhua ihmisille, monet empaattikyvyttömiä ja julmia, kuten se kansanedustaja joka sanoi tuon lauseen et kaikilla meillä omat vastoinkäymiset. Ei yhtään tilannetajua tai myötätuntoa

Se elämäntapalusmu jolle sen sanoi todella ansaitsi sen. Vastenmielinen ”ihminen”.

Ja sinä se vain uhriudut. Ota itseäsi niskasta kiinni.

Moni pahasti traumatisoitunut on varmasti ottanut itseään niskasta kiinni paljon enemmän kuin sinä. Moni tekee uskomattomalma sisulla pahoistakin oireista huolimatta uraa ja pyrkii kaikin tavoin lunastamaan itselleen paikan yhteiskunnassa. Sinä vain olet ajattelultasi niin rajoittunut pösilö, ettet tätä kykene käsittämään.

Tuo ylläoleva on vain uhriutunut. Kun muut sitö ja muut tätä ja kyyyyyynel.

Suomessa koulutus on ilmaista. Ei ole pakko ryhyä siivoojaksi.

Ja ulosottokin on ihan oma valinta.

Hän sentään tunnistaa omat ongelmansa. Sinun kaltaisesi sairaudentunnottomat persoonallisuushäiriöiset ovat paljon huolestuttavampia meidän toisten kannalta.

Ei tunnista vaan uhriutuu ja syyttelee. Jauhaa paskaa.

Ja minun solvaamiseni ei siinä auta yhtään. Ei häntä eikä sinua.

Jokainen on ihan itse vastuussa elämästään.

Solvaat tuntemattomia ihmisiä netissä. Se kertookin jo aivan tarpeeksi sinun psyykkisestä terveydentilastasi. En viitsisi sinuna arvostella muita.

Sinä solvaat.

Avaapa täällä omaa elämääsi rohkeampien tavoin, niin voit myöskin saada palautetta "pärjäämisestäsi".

Miksi?

Se ei muuta tosiasioita.

Ylläoleva ruikuttaja ja se lihava elämäntapalusmu on silti edelleen vastuussa omista valinnoistaan. Eikä uhriutuminen, syyttely tai valittaminen asiaa muuta mihinkään

Millaista elämäsi on ollut, kun olet juuttunut purkamaan pahan olosi toisten haukkumiseen netissä? Et vaikuta voivan hyvin.

Kiinnostaisi tietää miten traaginen elämä on ihmisellä, josta tulee nettitrolli? Toiset sentään saavat haettua ongelmiinsa ammattiapua, mutta sinä ilmeisesti jostain syystä et.

Vierailija
248/502 |
27.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

kirjoitti:

Puuttuu ihmisiltä hyväsydämisyys kirjoitti:

Itsekin olen koko elämäni ollut yksin. Kotona ei isä liiemmälti kannustanut, moitti vain ja aina kaikki asiat oli väärin, äiti ei uskaltanut olla isän kanssa eri mieltä. Ala asteella koin ensimmäisen kerran syrjintää, jätettiin leikeistä pois yms. Yläasteella ja ammattikoulussa sama homma. Jos olikin kaveri niin se ei kauaa ollut mun kanssa, kunnes meni näiden kiusaajien puolelle.

Olen kiltti, alistuva, miellyttämishaluinen jne. Joku viitsi kysyä kerran täällä vauva palstalla et mikä mussa vikana kun mun seura ei kelpaa. Vastaus: ei mikään muu kuin se et olen liian kiltti ja miellyttämishaluinen ja sitä käytetty hyväksi. Jos omaan vähääkään omaa tahtoa ja sanon takaisin niin suututaan, loukannutaan ja pistetään välit poikki

Mulla ei siis ketään tukiverkostoa, olen masentunut ja alyttömän velkainen, ulosottoon menee ne mitä ansaitsen siivoojan töissä.

Ja tuo et omasta asenteesta kiinni ja ulos vaan ja tapaat ihmisiä mantra, ei toimi tosi elämässä, ihmiset katsoo et mikähän hullu toi on kun tulee juttelemaan. Monella omat porukat eikä ulkopuolisia mahdu. Turhaa yrittää kun ei kelpaa. Tässäkin palstalla huomaa et minkä takia ei kannata ystävystyä tai puhua ihmisille, monet empaattikyvyttömiä ja julmia, kuten se kansanedustaja joka sanoi tuon lauseen et kaikilla meillä omat vastoinkäymiset. Ei yhtään tilannetajua tai myötätuntoa

Se elämäntapalusmu jolle sen sanoi todella ansaitsi sen. Vastenmielinen ”ihminen”.

Ja sinä se vain uhriudut. Ota itseäsi niskasta kiinni.

Moni pahasti traumatisoitunut on varmasti ottanut itseään niskasta kiinni paljon enemmän kuin sinä. Moni tekee uskomattomalma sisulla pahoistakin oireista huolimatta uraa ja pyrkii kaikin tavoin lunastamaan itselleen paikan yhteiskunnassa. Sinä vain olet ajattelultasi niin rajoittunut pösilö, ettet tätä kykene käsittämään.

Tuo ylläoleva on vain uhriutunut. Kun muut sitö ja muut tätä ja kyyyyyynel.

Suomessa koulutus on ilmaista. Ei ole pakko ryhyä siivoojaksi.

Ja ulosottokin on ihan oma valinta.

Hän sentään tunnistaa omat ongelmansa. Sinun kaltaisesi sairaudentunnottomat persoonallisuushäiriöiset ovat paljon huolestuttavampia meidän toisten kannalta.

Ei tunnista vaan uhriutuu ja syyttelee. Jauhaa paskaa.

Ja minun solvaamiseni ei siinä auta yhtään. Ei häntä eikä sinua.

Jokainen on ihan itse vastuussa elämästään.

Solvaat tuntemattomia ihmisiä netissä. Se kertookin jo aivan tarpeeksi sinun psyykkisestä terveydentilastasi. En viitsisi sinuna arvostella muita.

Sinä solvaat.

Avaapa täällä omaa elämääsi rohkeampien tavoin, niin voit myöskin saada palautetta "pärjäämisestäsi".

Miksi?

Se ei muuta tosiasioita.

Ylläoleva ruikuttaja ja se lihava elämäntapalusmu on silti edelleen vastuussa omista valinnoistaan. Eikä uhriutuminen, syyttely tai valittaminen asiaa muuta mihinkään

Millaista elämäsi on ollut, kun olet juuttunut purkamaan pahan olosi toisten haukkumiseen netissä? Et vaikuta voivan hyvin.

Kiinnostaisi tietää miten traaginen elämä on ihmisellä, josta tulee nettitrolli? Toiset sentään saavat haettua ongelmiinsa ammattiapua, mutta sinä ilmeisesti jostain syystä et.

"Kadalaistutkimus samastaa poikkeuksellisen voimakkaasti internet-keskusteluhäiriköinnin neljään pimeänä pidettyyn persoonallisuuspiirteeseen." Lue täältä lisää:

https://www.is.fi/digitoday/art-2000000810791.html

Mitkä piirteistä sopivat sinuun? Osaatko analysoida itseäsi?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
249/502 |
27.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä suomalaisilla ei olisi kellään varaa valitella kohtaloitaan jos kriteerinä on absoluuttinen kurjuus maailmanlaajuisesti ja historiallisesti mitattuna.

Vierailija
250/502 |
27.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Meillä suomalaisilla ei olisi kellään varaa valitella kohtaloitaan jos kriteerinä on absoluuttinen kurjuus maailmanlaajuisesti ja historiallisesti mitattuna.

Suomalaisten hidtoria on karu ja ankara. Moni meistä on perinyt esim sotien arpia.

Minun äitini on sotaorpo ja se on heijastunut esim minun äitiyteeni monella tapaa ponnisteluidtani huolimatta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
251/502 |
27.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Meillä suomalaisilla ei olisi kellään varaa valitella kohtaloitaan jos kriteerinä on absoluuttinen kurjuus maailmanlaajuisesti ja historiallisesti mitattuna.

Whataboutismin huipentuma.

Vierailija
252/502 |
27.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä suomalaisilla ei olisi kellään varaa valitella kohtaloitaan jos kriteerinä on absoluuttinen kurjuus maailmanlaajuisesti ja historiallisesti mitattuna.

Suomalaisten hidtoria on karu ja ankara. Moni meistä on perinyt esim sotien arpia.

Minun äitini on sotaorpo ja se on heijastunut esim minun äitiyteeni monella tapaa ponnisteluidtani huolimatta.

On hyvä, että näistä asioista puhutaan. Ehkä suvuissa eteenpäin siirtyvät tunnehaavat sitten vähitellen alkavat parantua. Mikään ei muutu, jollei asioita yritä käsitellä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
253/502 |
27.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä suomalaisilla ei olisi kellään varaa valitella kohtaloitaan jos kriteerinä on absoluuttinen kurjuus maailmanlaajuisesti ja historiallisesti mitattuna.

Suomalaisten hidtoria on karu ja ankara. Moni meistä on perinyt esim sotien arpia.

Minun äitini on sotaorpo ja se on heijastunut esim minun äitiyteeni monella tapaa ponnisteluidtani huolimatta.

On hyvä, että näistä asioista puhutaan. Ehkä suvuissa eteenpäin siirtyvät tunnehaavat sitten vähitellen alkavat parantua. Mikään ei muutu, jollei asioita yritä käsitellä.

Nyt puhutaan. Vuosikymmeniä vaiettiin.

Vierailija
254/502 |
27.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun ei ole saanut tukea ja näkymistä....mitä ihmettä sekin on? Luuleeko että kaikki muut saavat tukea tai erityisesti huomataan?

Useimmat eivät saa, ja pärjäävät. Ja tajuavat antaa sitä tukea myös, eikä vaan vaatia.

Minä en jaksa vänisijöitä ja uhriutujia.

Olen pahoillani, ettet ole saanut tukea riittävästi. Ehkä juuri siksi suhtaudutkin niin vihamielisesti näitä "vänisijöitä ja uhriutujia" kohtaan? Mutta ovatko he oikeasti sellaisia? Mitä mieltä olet siitä, että toisilla menee fyysinenkin terveys, kun on kaikenlaisia vastoinkäymisiä/kohdellaan jatkuvasti huonosti ym., ja näin ollen ehkä ei koskaan päästä ahdingosta enää pois, varsinkaan, jos mistään ei tukea tule, potkitaan siis kuvaannollisesti päähän vain? Eikö heillä ole oikeus olla negatiivisia ja katkeria?

Kasva aikuiseksi ja lopeta sen tuen vaatiminen muilta. Ja on oikeus olla katkera ja onneton, ei kukaan kiellä. Mutta elämän heittämistä hukkaan on se katkeruus myös.

Mistä päättelee että muilla ei voi olla terveysongelmia, kun tukivänisijällä? Kasva kakara aikuiseksi, lakkaa käyttätymästä keskenkasvuisesti.

Jokainen päättää itse miten ongelmiensa kanssa toimii. Sulkeutuminen on oma valinta. Apua saavat vain ne (jos saavat) , jotka nostavat ongelmia esiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
255/502 |
27.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

[

Siksi olenkin osannut laskea lapsilukuni, opiskella, hankkia työn, teettänyt taloon kuntotarkastulsen ja vaalinut terveyttäni. Ja mulla on yksi pieni koira, ei neljää lehmänkokoista.

.

Noin parikymmentä vuotta sitten pikkukaupungissamme eräs kuntotarkastuksia tehnyt jäi kiinni, oli siis huijari. Moni asiakas joutui hänen takiaan hometalo-ongelmiin ja velkoihin. Kuulin, kuinka jotkut kiirehtivät syyttelemään uhreja: miksi ostitte ilman kuntotarkastusta - tietämättä että näin ei ollut.

Toki kuntotarkastuksen kaltaiset varautumiset elämän eri alueilla vähentävät riskejä prosentuaalisesti paljon. Ja lapsiluvut ym kukin suunnitelkoon sen mukaan, millaiseen elämään itse on tyytyväinen.

Yleisesti olen oppinut elämän varrella, etten ryntää arvioimaan ennenkuin tunnen jonkun historiaa hieman pidemmältä ajalta. Ja motiiveja. 

nimim ei yhtään koiraa

Vierailija
256/502 |
27.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä suomalaisilla ei olisi kellään varaa valitella kohtaloitaan jos kriteerinä on absoluuttinen kurjuus maailmanlaajuisesti ja historiallisesti mitattuna.

Suomalaisten hidtoria on karu ja ankara. Moni meistä on perinyt esim sotien arpia.

Minun äitini on sotaorpo ja se on heijastunut esim minun äitiyteeni monella tapaa ponnisteluidtani huolimatta.

Ja kehtaat vielä tuollaisista uhrautua kun maailmassa soditaan tällä hetkellä ja lapsia pakotetaan sotilaiksi ja seksiorjiksi!

Vierailija
257/502 |
27.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miten tässä keskustelussa tuntuu olevan niin vaikea ymmärtää, että vaikka isolla osalla ihmisistä on oikeita, suuria ja raskaita vastoinkäymisiä joista voi olla vaikea päästä yli ja jotka vaikuttavat elämään monien vuosien ajan niin yhtä lailla on ihmisiä, jotka jäävät vaikeisiin asioihin "jumiin", märehtivät niitä vuosikaupalla ja ITSE edesauttavat sitä, etteivät tunnu millään pääsevän niistä yli? 

Itse olen varmasti epäempaattinen luuska, mutta kun lähes 60-vuotias puolituntematon nainen valittaa minulle miten lapsensa synnytys oli niin hirveä kokemus, että lapsi jäi ainoaksi, niin epäilemättä kuuntelin aika ihmeissäni. Naiset puhuvat synnytyksistään silloin 20-40 -vuotiaina kun asia on ajankohtainen, en ollut eläissäni törmännyt lähes eläkeikäiseen naiseen joka tilittää 40 vuotta vanhoja asioita ihan tolaltaan. Olisiko tästä asiasta voinut päästä yli joskus aika monta vuosikymmentä sitten?

Äitini (reippaasti eläkeikäinen) oli törmännyt vanhaan luokkakaveriinsa. Keskusteluhan oli mennyt hyvin pian niille urille, että luokkakaveri murehti sitä miten oma äitinsä on ollut hänellä pienenä ilkeä jne jne. Ei liene yllätys, että luokkakaveri on aina ollut perheetön jne että on ollut aikaa ja energiaa miettiä 50 vuotta sitä miten äitinsä on häntä väärin pienenä kohdellut. Äitini oli ihan hämillään koko keskustelusta, kun toinen mummo alkaa heti tilittämään lapsuutensa asioita.

Vierailija
258/502 |
27.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miten tässä keskustelussa tuntuu olevan niin vaikea ymmärtää, että vaikka isolla osalla ihmisistä on oikeita, suuria ja raskaita vastoinkäymisiä joista voi olla vaikea päästä yli ja jotka vaikuttavat elämään monien vuosien ajan niin yhtä lailla on ihmisiä, jotka jäävät vaikeisiin asioihin "jumiin", märehtivät niitä vuosikaupalla ja ITSE edesauttavat sitä, etteivät tunnu millään pääsevän niistä yli? 

Itse olen varmasti epäempaattinen luuska, mutta kun lähes 60-vuotias puolituntematon nainen valittaa minulle miten lapsensa synnytys oli niin hirveä kokemus, että lapsi jäi ainoaksi, niin epäilemättä kuuntelin aika ihmeissäni. Naiset puhuvat synnytyksistään silloin 20-40 -vuotiaina kun asia on ajankohtainen, en ollut eläissäni törmännyt lähes eläkeikäiseen naiseen joka tilittää 40 vuotta vanhoja asioita ihan tolaltaan. Olisiko tästä asiasta voinut päästä yli joskus aika monta vuosikymmentä sitten?

Äitini (reippaasti eläkeikäinen) oli törmännyt vanhaan luokkakaveriinsa. Keskusteluhan oli mennyt hyvin pian niille urille, että luokkakaveri murehti sitä miten oma äitinsä on ollut hänellä pienenä ilkeä jne jne. Ei liene yllätys, että luokkakaveri on aina ollut perheetön jne että on ollut aikaa ja energiaa miettiä 50 vuotta sitä miten äitinsä on häntä väärin pienenä kohdellut. Äitini oli ihan hämillään koko keskustelusta, kun toinen mummo alkaa heti tilittämään lapsuutensa asioita.

No, ihmiset jäävät silloin jumiin, jos eivät saa traumaattisiin kokemuksiinsa apua. Siksi sotaveteraanin mieli saattaa käydä vuoskynmenien päästäkin vielä vaikeita kokemuksia läpi. Ei se sen kummoisempi asia ole. Traumatisoituneella aika ikäänkuin osittain pysähtyy johonkin tiettyyn hetkeen, vaikka elämä näennäisesti menee eteenpäin. Sellaista on elämä mielen jakautuessa osiin. Toinen osa persoonaa jatkaa eteenpäin, toinen osa jumiutuu vaikeaan kokemukseen, joka ajoittain läikähtää keskelle arkielämää ja tuntuu siltä, kun vaikeasta tapahtumasta ei olisi kulunut päivääkään, vaikka vuodet ovat vierineet.

Vierailija
259/502 |
27.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten tässä keskustelussa tuntuu olevan niin vaikea ymmärtää, että vaikka isolla osalla ihmisistä on oikeita, suuria ja raskaita vastoinkäymisiä joista voi olla vaikea päästä yli ja jotka vaikuttavat elämään monien vuosien ajan niin yhtä lailla on ihmisiä, jotka jäävät vaikeisiin asioihin "jumiin", märehtivät niitä vuosikaupalla ja ITSE edesauttavat sitä, etteivät tunnu millään pääsevän niistä yli? 

Itse olen varmasti epäempaattinen luuska, mutta kun lähes 60-vuotias puolituntematon nainen valittaa minulle miten lapsensa synnytys oli niin hirveä kokemus, että lapsi jäi ainoaksi, niin epäilemättä kuuntelin aika ihmeissäni. Naiset puhuvat synnytyksistään silloin 20-40 -vuotiaina kun asia on ajankohtainen, en ollut eläissäni törmännyt lähes eläkeikäiseen naiseen joka tilittää 40 vuotta vanhoja asioita ihan tolaltaan. Olisiko tästä asiasta voinut päästä yli joskus aika monta vuosikymmentä sitten?

Äitini (reippaasti eläkeikäinen) oli törmännyt vanhaan luokkakaveriinsa. Keskusteluhan oli mennyt hyvin pian niille urille, että luokkakaveri murehti sitä miten oma äitinsä on ollut hänellä pienenä ilkeä jne jne. Ei liene yllätys, että luokkakaveri on aina ollut perheetön jne että on ollut aikaa ja energiaa miettiä 50 vuotta sitä miten äitinsä on häntä väärin pienenä kohdellut. Äitini oli ihan hämillään koko keskustelusta, kun toinen mummo alkaa heti tilittämään lapsuutensa asioita.

No, ihmiset jäävät silloin jumiin, jos eivät saa traumaattisiin kokemuksiinsa apua. Siksi sotaveteraanin mieli saattaa käydä vuoskynmenien päästäkin vielä vaikeita kokemuksia läpi. Ei se sen kummoisempi asia ole. Traumatisoituneella aika ikäänkuin osittain pysähtyy johonkin tiettyyn hetkeen, vaikka elämä näennäisesti menee eteenpäin. Sellaista on elämä mielen jakautuessa osiin. Toinen osa persoonaa jatkaa eteenpäin, toinen osa jumiutuu vaikeaan kokemukseen, joka ajoittain läikähtää keskelle arkielämää ja tuntuu siltä, kun vaikeasta tapahtumasta ei olisi kulunut päivääkään, vaikka vuodet ovat vierineet.

Mutta eikö näillä ihmisillä ole itsellään mitään vastuuta siitä, että hankkisivat apua, että pääsisivät asioiden ylitse? Vai onko tarkoitus, että heidän lähipiirinsä (ja kaikkien muidenkin jotka suostuvat kuuntelemaan) pitää kuunnella näitä tarinoita 50 vuoden ajan? Ja sitten jos kuuntelijat eivät ole riittävän empaattisia niin heidät voi haukkua ja valittaa kaikille, kuinka väärin minua kohdellaan ja miten ei ymmärretä miten hirvittävän vaikeaa minulla on ollut nämä 50 vuotta?

Vierailija
260/502 |
27.06.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten tässä keskustelussa tuntuu olevan niin vaikea ymmärtää, että vaikka isolla osalla ihmisistä on oikeita, suuria ja raskaita vastoinkäymisiä joista voi olla vaikea päästä yli ja jotka vaikuttavat elämään monien vuosien ajan niin yhtä lailla on ihmisiä, jotka jäävät vaikeisiin asioihin "jumiin", märehtivät niitä vuosikaupalla ja ITSE edesauttavat sitä, etteivät tunnu millään pääsevän niistä yli? 

Itse olen varmasti epäempaattinen luuska, mutta kun lähes 60-vuotias puolituntematon nainen valittaa minulle miten lapsensa synnytys oli niin hirveä kokemus, että lapsi jäi ainoaksi, niin epäilemättä kuuntelin aika ihmeissäni. Naiset puhuvat synnytyksistään silloin 20-40 -vuotiaina kun asia on ajankohtainen, en ollut eläissäni törmännyt lähes eläkeikäiseen naiseen joka tilittää 40 vuotta vanhoja asioita ihan tolaltaan. Olisiko tästä asiasta voinut päästä yli joskus aika monta vuosikymmentä sitten?

Äitini (reippaasti eläkeikäinen) oli törmännyt vanhaan luokkakaveriinsa. Keskusteluhan oli mennyt hyvin pian niille urille, että luokkakaveri murehti sitä miten oma äitinsä on ollut hänellä pienenä ilkeä jne jne. Ei liene yllätys, että luokkakaveri on aina ollut perheetön jne että on ollut aikaa ja energiaa miettiä 50 vuotta sitä miten äitinsä on häntä väärin pienenä kohdellut. Äitini oli ihan hämillään koko keskustelusta, kun toinen mummo alkaa heti tilittämään lapsuutensa asioita.

No, ihmiset jäävät silloin jumiin, jos eivät saa traumaattisiin kokemuksiinsa apua. Siksi sotaveteraanin mieli saattaa käydä vuoskynmenien päästäkin vielä vaikeita kokemuksia läpi. Ei se sen kummoisempi asia ole. Traumatisoituneella aika ikäänkuin osittain pysähtyy johonkin tiettyyn hetkeen, vaikka elämä näennäisesti menee eteenpäin. Sellaista on elämä mielen jakautuessa osiin. Toinen osa persoonaa jatkaa eteenpäin, toinen osa jumiutuu vaikeaan kokemukseen, joka ajoittain läikähtää keskelle arkielämää ja tuntuu siltä, kun vaikeasta tapahtumasta ei olisi kulunut päivääkään, vaikka vuodet ovat vierineet.

Ihmisen pitää hakea apua, ei vyöryttää sitä traumaa muiden niskoille. Tai ottaa siitä kainalosauvaa laistaa kaikki mahdolliset keksimänsä asiat.