"Kaikillahan on jotain haasteita elämässä"
Tällaisia "viisauksia" viljelevät usein mielellään ne ihmiset, jotka ovat päässeet elämässä melko helpolla. Helppo tapa kuitata noin isotkin yhteiskunnalliset ongelmat, syrjintä ja huono-osaisuuden kerääntyminen. Ei, kaikki ihmiset eivät todellakaan ole tässä elämässä samalla viivalla lähtökohtiensa tai mahdollisuuksiensa puolesta. Elämässä onni näyttelee isoa osaa siinä miten elämä menee.
Kommentit (502)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kirjoitti:
Puuttuu ihmisiltä hyväsydämisyys kirjoitti:
Itsekin olen koko elämäni ollut yksin. Kotona ei isä liiemmälti kannustanut, moitti vain ja aina kaikki asiat oli väärin, äiti ei uskaltanut olla isän kanssa eri mieltä. Ala asteella koin ensimmäisen kerran syrjintää, jätettiin leikeistä pois yms. Yläasteella ja ammattikoulussa sama homma. Jos olikin kaveri niin se ei kauaa ollut mun kanssa, kunnes meni näiden kiusaajien puolelle.
Olen kiltti, alistuva, miellyttämishaluinen jne. Joku viitsi kysyä kerran täällä vauva palstalla et mikä mussa vikana kun mun seura ei kelpaa. Vastaus: ei mikään muu kuin se et olen liian kiltti ja miellyttämishaluinen ja sitä käytetty hyväksi. Jos omaan vähääkään omaa tahtoa ja sanon takaisin niin suututaan, loukannutaan ja pistetään välit poikki
Mulla ei siis ketään tukiverkostoa, olen masentunut ja alyttömän velkainen, ulosottoon menee ne mitä ansaitsen siivoojan töissä.
Ja tuo et omasta asenteesta kiinni ja ulos vaan ja tapaat ihmisiä mantra, ei toimi tosi elämässä, ihmiset katsoo et mikähän hullu toi on kun tulee juttelemaan. Monella omat porukat eikä ulkopuolisia mahdu. Turhaa yrittää kun ei kelpaa. Tässäkin palstalla huomaa et minkä takia ei kannata ystävystyä tai puhua ihmisille, monet empaattikyvyttömiä ja julmia, kuten se kansanedustaja joka sanoi tuon lauseen et kaikilla meillä omat vastoinkäymiset. Ei yhtään tilannetajua tai myötätuntoa
Se elämäntapalusmu jolle sen sanoi todella ansaitsi sen. Vastenmielinen ”ihminen”.
Ja sinä se vain uhriudut. Ota itseäsi niskasta kiinni.
Moni pahasti traumatisoitunut on varmasti ottanut itseään niskasta kiinni paljon enemmän kuin sinä. Moni tekee uskomattomalma sisulla pahoistakin oireista huolimatta uraa ja pyrkii kaikin tavoin lunastamaan itselleen paikan yhteiskunnassa. Sinä vain olet ajattelultasi niin rajoittunut pösilö, ettet tätä kykene käsittämään.
Tuo ylläoleva on vain uhriutunut. Kun muut sitö ja muut tätä ja kyyyyyynel.
Suomessa koulutus on ilmaista. Ei ole pakko ryhyä siivoojaksi.
Ja ulosottokin on ihan oma valinta.
Hän sentään tunnistaa omat ongelmansa. Sinun kaltaisesi sairaudentunnottomat persoonallisuushäiriöiset ovat paljon huolestuttavampia meidän toisten kannalta.
Ei tunnista vaan uhriutuu ja syyttelee. Jauhaa paskaa.
Ja minun solvaamiseni ei siinä auta yhtään. Ei häntä eikä sinua.
Jokainen on ihan itse vastuussa elämästään.
Solvaat tuntemattomia ihmisiä netissä. Se kertookin jo aivan tarpeeksi sinun psyykkisestä terveydentilastasi. En viitsisi sinuna arvostella muita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kirjoitti:
Puuttuu ihmisiltä hyväsydämisyys kirjoitti:
Itsekin olen koko elämäni ollut yksin. Kotona ei isä liiemmälti kannustanut, moitti vain ja aina kaikki asiat oli väärin, äiti ei uskaltanut olla isän kanssa eri mieltä. Ala asteella koin ensimmäisen kerran syrjintää, jätettiin leikeistä pois yms. Yläasteella ja ammattikoulussa sama homma. Jos olikin kaveri niin se ei kauaa ollut mun kanssa, kunnes meni näiden kiusaajien puolelle.
Olen kiltti, alistuva, miellyttämishaluinen jne. Joku viitsi kysyä kerran täällä vauva palstalla et mikä mussa vikana kun mun seura ei kelpaa. Vastaus: ei mikään muu kuin se et olen liian kiltti ja miellyttämishaluinen ja sitä käytetty hyväksi. Jos omaan vähääkään omaa tahtoa ja sanon takaisin niin suututaan, loukannutaan ja pistetään välit poikki
Mulla ei siis ketään tukiverkostoa, olen masentunut ja alyttömän velkainen, ulosottoon menee ne mitä ansaitsen siivoojan töissä.
Ja tuo et omasta asenteesta kiinni ja ulos vaan ja tapaat ihmisiä mantra, ei toimi tosi elämässä, ihmiset katsoo et mikähän hullu toi on kun tulee juttelemaan. Monella omat porukat eikä ulkopuolisia mahdu. Turhaa yrittää kun ei kelpaa. Tässäkin palstalla huomaa et minkä takia ei kannata ystävystyä tai puhua ihmisille, monet empaattikyvyttömiä ja julmia, kuten se kansanedustaja joka sanoi tuon lauseen et kaikilla meillä omat vastoinkäymiset. Ei yhtään tilannetajua tai myötätuntoa
Se elämäntapalusmu jolle sen sanoi todella ansaitsi sen. Vastenmielinen ”ihminen”.
Ja sinä se vain uhriudut. Ota itseäsi niskasta kiinni.
Moni pahasti traumatisoitunut on varmasti ottanut itseään niskasta kiinni paljon enemmän kuin sinä. Moni tekee uskomattomalma sisulla pahoistakin oireista huolimatta uraa ja pyrkii kaikin tavoin lunastamaan itselleen paikan yhteiskunnassa. Sinä vain olet ajattelultasi niin rajoittunut pösilö, ettet tätä kykene käsittämään.
Tuo ylläoleva on vain uhriutunut. Kun muut sitö ja muut tätä ja kyyyyyynel.
Suomessa koulutus on ilmaista. Ei ole pakko ryhyä siivoojaksi.
Ja ulosottokin on ihan oma valinta.
Hän sentään tunnistaa omat ongelmansa. Sinun kaltaisesi sairaudentunnottomat persoonallisuushäiriöiset ovat paljon huolestuttavampia meidän toisten kannalta.
Ei tunnista vaan uhriutuu ja syyttelee. Jauhaa paskaa.
Ja minun solvaamiseni ei siinä auta yhtään. Ei häntä eikä sinua.
Jokainen on ihan itse vastuussa elämästään.
Solvaat tuntemattomia ihmisiä netissä. Se kertookin jo aivan tarpeeksi sinun psyykkisestä terveydentilastasi. En viitsisi sinuna arvostella muita.
Sinä solvaat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kirjoitti:
Puuttuu ihmisiltä hyväsydämisyys kirjoitti:
Itsekin olen koko elämäni ollut yksin. Kotona ei isä liiemmälti kannustanut, moitti vain ja aina kaikki asiat oli väärin, äiti ei uskaltanut olla isän kanssa eri mieltä. Ala asteella koin ensimmäisen kerran syrjintää, jätettiin leikeistä pois yms. Yläasteella ja ammattikoulussa sama homma. Jos olikin kaveri niin se ei kauaa ollut mun kanssa, kunnes meni näiden kiusaajien puolelle.
Olen kiltti, alistuva, miellyttämishaluinen jne. Joku viitsi kysyä kerran täällä vauva palstalla et mikä mussa vikana kun mun seura ei kelpaa. Vastaus: ei mikään muu kuin se et olen liian kiltti ja miellyttämishaluinen ja sitä käytetty hyväksi. Jos omaan vähääkään omaa tahtoa ja sanon takaisin niin suututaan, loukannutaan ja pistetään välit poikki
Mulla ei siis ketään tukiverkostoa, olen masentunut ja alyttömän velkainen, ulosottoon menee ne mitä ansaitsen siivoojan töissä.
Ja tuo et omasta asenteesta kiinni ja ulos vaan ja tapaat ihmisiä mantra, ei toimi tosi elämässä, ihmiset katsoo et mikähän hullu toi on kun tulee juttelemaan. Monella omat porukat eikä ulkopuolisia mahdu. Turhaa yrittää kun ei kelpaa. Tässäkin palstalla huomaa et minkä takia ei kannata ystävystyä tai puhua ihmisille, monet empaattikyvyttömiä ja julmia, kuten se kansanedustaja joka sanoi tuon lauseen et kaikilla meillä omat vastoinkäymiset. Ei yhtään tilannetajua tai myötätuntoa
Se elämäntapalusmu jolle sen sanoi todella ansaitsi sen. Vastenmielinen ”ihminen”.
Ja sinä se vain uhriudut. Ota itseäsi niskasta kiinni.
Moni pahasti traumatisoitunut on varmasti ottanut itseään niskasta kiinni paljon enemmän kuin sinä. Moni tekee uskomattomalma sisulla pahoistakin oireista huolimatta uraa ja pyrkii kaikin tavoin lunastamaan itselleen paikan yhteiskunnassa. Sinä vain olet ajattelultasi niin rajoittunut pösilö, ettet tätä kykene käsittämään.
Tuo ylläoleva on vain uhriutunut. Kun muut sitö ja muut tätä ja kyyyyyynel.
Suomessa koulutus on ilmaista. Ei ole pakko ryhyä siivoojaksi.
Ja ulosottokin on ihan oma valinta.
Hän sentään tunnistaa omat ongelmansa. Sinun kaltaisesi sairaudentunnottomat persoonallisuushäiriöiset ovat paljon huolestuttavampia meidän toisten kannalta.
Ei tunnista vaan uhriutuu ja syyttelee. Jauhaa paskaa.
Ja minun solvaamiseni ei siinä auta yhtään. Ei häntä eikä sinua.
Jokainen on ihan itse vastuussa elämästään.
Solvaat tuntemattomia ihmisiä netissä. Se kertookin jo aivan tarpeeksi sinun psyykkisestä terveydentilastasi. En viitsisi sinuna arvostella muita.
Sinä solvaat.
Avaapa täällä omaa elämääsi rohkeampien tavoin, niin voit myöskin saada palautetta "pärjäämisestäsi".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kirjoitti:
Puuttuu ihmisiltä hyväsydämisyys kirjoitti:
Itsekin olen koko elämäni ollut yksin. Kotona ei isä liiemmälti kannustanut, moitti vain ja aina kaikki asiat oli väärin, äiti ei uskaltanut olla isän kanssa eri mieltä. Ala asteella koin ensimmäisen kerran syrjintää, jätettiin leikeistä pois yms. Yläasteella ja ammattikoulussa sama homma. Jos olikin kaveri niin se ei kauaa ollut mun kanssa, kunnes meni näiden kiusaajien puolelle.
Olen kiltti, alistuva, miellyttämishaluinen jne. Joku viitsi kysyä kerran täällä vauva palstalla et mikä mussa vikana kun mun seura ei kelpaa. Vastaus: ei mikään muu kuin se et olen liian kiltti ja miellyttämishaluinen ja sitä käytetty hyväksi. Jos omaan vähääkään omaa tahtoa ja sanon takaisin niin suututaan, loukannutaan ja pistetään välit poikki
Mulla ei siis ketään tukiverkostoa, olen masentunut ja alyttömän velkainen, ulosottoon menee ne mitä ansaitsen siivoojan töissä.
Ja tuo et omasta asenteesta kiinni ja ulos vaan ja tapaat ihmisiä mantra, ei toimi tosi elämässä, ihmiset katsoo et mikähän hullu toi on kun tulee juttelemaan. Monella omat porukat eikä ulkopuolisia mahdu. Turhaa yrittää kun ei kelpaa. Tässäkin palstalla huomaa et minkä takia ei kannata ystävystyä tai puhua ihmisille, monet empaattikyvyttömiä ja julmia, kuten se kansanedustaja joka sanoi tuon lauseen et kaikilla meillä omat vastoinkäymiset. Ei yhtään tilannetajua tai myötätuntoa
Se elämäntapalusmu jolle sen sanoi todella ansaitsi sen. Vastenmielinen ”ihminen”.
Ja sinä se vain uhriudut. Ota itseäsi niskasta kiinni.
Moni pahasti traumatisoitunut on varmasti ottanut itseään niskasta kiinni paljon enemmän kuin sinä. Moni tekee uskomattomalma sisulla pahoistakin oireista huolimatta uraa ja pyrkii kaikin tavoin lunastamaan itselleen paikan yhteiskunnassa. Sinä vain olet ajattelultasi niin rajoittunut pösilö, ettet tätä kykene käsittämään.
Tuo ylläoleva on vain uhriutunut. Kun muut sitö ja muut tätä ja kyyyyyynel.
Suomessa koulutus on ilmaista. Ei ole pakko ryhyä siivoojaksi.
Ja ulosottokin on ihan oma valinta.
Hän sentään tunnistaa omat ongelmansa. Sinun kaltaisesi sairaudentunnottomat persoonallisuushäiriöiset ovat paljon huolestuttavampia meidän toisten kannalta.
Ei tunnista vaan uhriutuu ja syyttelee. Jauhaa paskaa.
Ja minun solvaamiseni ei siinä auta yhtään. Ei häntä eikä sinua.
Jokainen on ihan itse vastuussa elämästään.
Solvaat tuntemattomia ihmisiä netissä. Se kertookin jo aivan tarpeeksi sinun psyykkisestä terveydentilastasi. En viitsisi sinuna arvostella muita.
Sinä solvaat.
Avaapa täällä omaa elämääsi rohkeampien tavoin, niin voit myöskin saada palautetta "pärjäämisestäsi".
Miksi?
Se ei muuta tosiasioita.
Ylläoleva ruikuttaja ja se lihava elämäntapalusmu on silti edelleen vastuussa omista valinnoistaan. Eikä uhriutuminen, syyttely tai valittaminen asiaa muuta mihinkään
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kirjoitti:
Puuttuu ihmisiltä hyväsydämisyys kirjoitti:
Itsekin olen koko elämäni ollut yksin. Kotona ei isä liiemmälti kannustanut, moitti vain ja aina kaikki asiat oli väärin, äiti ei uskaltanut olla isän kanssa eri mieltä. Ala asteella koin ensimmäisen kerran syrjintää, jätettiin leikeistä pois yms. Yläasteella ja ammattikoulussa sama homma. Jos olikin kaveri niin se ei kauaa ollut mun kanssa, kunnes meni näiden kiusaajien puolelle.
Olen kiltti, alistuva, miellyttämishaluinen jne. Joku viitsi kysyä kerran täällä vauva palstalla et mikä mussa vikana kun mun seura ei kelpaa. Vastaus: ei mikään muu kuin se et olen liian kiltti ja miellyttämishaluinen ja sitä käytetty hyväksi. Jos omaan vähääkään omaa tahtoa ja sanon takaisin niin suututaan, loukannutaan ja pistetään välit poikki
Mulla ei siis ketään tukiverkostoa, olen masentunut ja alyttömän velkainen, ulosottoon menee ne mitä ansaitsen siivoojan töissä.
Ja tuo et omasta asenteesta kiinni ja ulos vaan ja tapaat ihmisiä mantra, ei toimi tosi elämässä, ihmiset katsoo et mikähän hullu toi on kun tulee juttelemaan. Monella omat porukat eikä ulkopuolisia mahdu. Turhaa yrittää kun ei kelpaa. Tässäkin palstalla huomaa et minkä takia ei kannata ystävystyä tai puhua ihmisille, monet empaattikyvyttömiä ja julmia, kuten se kansanedustaja joka sanoi tuon lauseen et kaikilla meillä omat vastoinkäymiset. Ei yhtään tilannetajua tai myötätuntoa
Se elämäntapalusmu jolle sen sanoi todella ansaitsi sen. Vastenmielinen ”ihminen”.
Ja sinä se vain uhriudut. Ota itseäsi niskasta kiinni.
Moni pahasti traumatisoitunut on varmasti ottanut itseään niskasta kiinni paljon enemmän kuin sinä. Moni tekee uskomattomalma sisulla pahoistakin oireista huolimatta uraa ja pyrkii kaikin tavoin lunastamaan itselleen paikan yhteiskunnassa. Sinä vain olet ajattelultasi niin rajoittunut pösilö, ettet tätä kykene käsittämään.
Tuo ylläoleva on vain uhriutunut. Kun muut sitö ja muut tätä ja kyyyyyynel.
Suomessa koulutus on ilmaista. Ei ole pakko ryhyä siivoojaksi.
Ja ulosottokin on ihan oma valinta.
Hän sentään tunnistaa omat ongelmansa. Sinun kaltaisesi sairaudentunnottomat persoonallisuushäiriöiset ovat paljon huolestuttavampia meidän toisten kannalta.
Ei tunnista vaan uhriutuu ja syyttelee. Jauhaa paskaa.
Ja minun solvaamiseni ei siinä auta yhtään. Ei häntä eikä sinua.
Jokainen on ihan itse vastuussa elämästään.
Solvaat tuntemattomia ihmisiä netissä. Se kertookin jo aivan tarpeeksi sinun psyykkisestä terveydentilastasi. En viitsisi sinuna arvostella muita.
Sinä solvaat.
Avaapa täällä omaa elämääsi rohkeampien tavoin, niin voit myöskin saada palautetta "pärjäämisestäsi".
Miksi?
Se ei muuta tosiasioita.
Ylläoleva ruikuttaja ja se lihava elämäntapalusmu on silti edelleen vastuussa omista valinnoistaan. Eikä uhriutuminen, syyttely tai valittaminen asiaa muuta mihinkään
Millaista elämäsi on ollut, kun olet juuttunut purkamaan pahan olosi toisten haukkumiseen netissä? Et vaikuta voivan hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kirjoitti:
Puuttuu ihmisiltä hyväsydämisyys kirjoitti:
Itsekin olen koko elämäni ollut yksin. Kotona ei isä liiemmälti kannustanut, moitti vain ja aina kaikki asiat oli väärin, äiti ei uskaltanut olla isän kanssa eri mieltä. Ala asteella koin ensimmäisen kerran syrjintää, jätettiin leikeistä pois yms. Yläasteella ja ammattikoulussa sama homma. Jos olikin kaveri niin se ei kauaa ollut mun kanssa, kunnes meni näiden kiusaajien puolelle.
Olen kiltti, alistuva, miellyttämishaluinen jne. Joku viitsi kysyä kerran täällä vauva palstalla et mikä mussa vikana kun mun seura ei kelpaa. Vastaus: ei mikään muu kuin se et olen liian kiltti ja miellyttämishaluinen ja sitä käytetty hyväksi. Jos omaan vähääkään omaa tahtoa ja sanon takaisin niin suututaan, loukannutaan ja pistetään välit poikki
Mulla ei siis ketään tukiverkostoa, olen masentunut ja alyttömän velkainen, ulosottoon menee ne mitä ansaitsen siivoojan töissä.
Ja tuo et omasta asenteesta kiinni ja ulos vaan ja tapaat ihmisiä mantra, ei toimi tosi elämässä, ihmiset katsoo et mikähän hullu toi on kun tulee juttelemaan. Monella omat porukat eikä ulkopuolisia mahdu. Turhaa yrittää kun ei kelpaa. Tässäkin palstalla huomaa et minkä takia ei kannata ystävystyä tai puhua ihmisille, monet empaattikyvyttömiä ja julmia, kuten se kansanedustaja joka sanoi tuon lauseen et kaikilla meillä omat vastoinkäymiset. Ei yhtään tilannetajua tai myötätuntoa
Se elämäntapalusmu jolle sen sanoi todella ansaitsi sen. Vastenmielinen ”ihminen”.
Ja sinä se vain uhriudut. Ota itseäsi niskasta kiinni.
Moni pahasti traumatisoitunut on varmasti ottanut itseään niskasta kiinni paljon enemmän kuin sinä. Moni tekee uskomattomalma sisulla pahoistakin oireista huolimatta uraa ja pyrkii kaikin tavoin lunastamaan itselleen paikan yhteiskunnassa. Sinä vain olet ajattelultasi niin rajoittunut pösilö, ettet tätä kykene käsittämään.
Tuo ylläoleva on vain uhriutunut. Kun muut sitö ja muut tätä ja kyyyyyynel.
Suomessa koulutus on ilmaista. Ei ole pakko ryhyä siivoojaksi.
Ja ulosottokin on ihan oma valinta.
Hän sentään tunnistaa omat ongelmansa. Sinun kaltaisesi sairaudentunnottomat persoonallisuushäiriöiset ovat paljon huolestuttavampia meidän toisten kannalta.
Ei tunnista vaan uhriutuu ja syyttelee. Jauhaa paskaa.
Ja minun solvaamiseni ei siinä auta yhtään. Ei häntä eikä sinua.
Jokainen on ihan itse vastuussa elämästään.
Solvaat tuntemattomia ihmisiä netissä. Se kertookin jo aivan tarpeeksi sinun psyykkisestä terveydentilastasi. En viitsisi sinuna arvostella muita.
Sinä solvaat.
Avaapa täällä omaa elämääsi rohkeampien tavoin, niin voit myöskin saada palautetta "pärjäämisestäsi".
Miksi?
Se ei muuta tosiasioita.
Ylläoleva ruikuttaja ja se lihava elämäntapalusmu on silti edelleen vastuussa omista valinnoistaan. Eikä uhriutuminen, syyttely tai valittaminen asiaa muuta mihinkään
Millaista elämäsi on ollut, kun olet juuttunut purkamaan pahan olosi toisten haukkumiseen netissä? Et vaikuta voivan hyvin.
Kiinnostaisi tietää miten traaginen elämä on ihmisellä, josta tulee nettitrolli? Toiset sentään saavat haettua ongelmiinsa ammattiapua, mutta sinä ilmeisesti jostain syystä et.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kirjoitti:
Puuttuu ihmisiltä hyväsydämisyys kirjoitti:
Itsekin olen koko elämäni ollut yksin. Kotona ei isä liiemmälti kannustanut, moitti vain ja aina kaikki asiat oli väärin, äiti ei uskaltanut olla isän kanssa eri mieltä. Ala asteella koin ensimmäisen kerran syrjintää, jätettiin leikeistä pois yms. Yläasteella ja ammattikoulussa sama homma. Jos olikin kaveri niin se ei kauaa ollut mun kanssa, kunnes meni näiden kiusaajien puolelle.
Olen kiltti, alistuva, miellyttämishaluinen jne. Joku viitsi kysyä kerran täällä vauva palstalla et mikä mussa vikana kun mun seura ei kelpaa. Vastaus: ei mikään muu kuin se et olen liian kiltti ja miellyttämishaluinen ja sitä käytetty hyväksi. Jos omaan vähääkään omaa tahtoa ja sanon takaisin niin suututaan, loukannutaan ja pistetään välit poikki
Mulla ei siis ketään tukiverkostoa, olen masentunut ja alyttömän velkainen, ulosottoon menee ne mitä ansaitsen siivoojan töissä.
Ja tuo et omasta asenteesta kiinni ja ulos vaan ja tapaat ihmisiä mantra, ei toimi tosi elämässä, ihmiset katsoo et mikähän hullu toi on kun tulee juttelemaan. Monella omat porukat eikä ulkopuolisia mahdu. Turhaa yrittää kun ei kelpaa. Tässäkin palstalla huomaa et minkä takia ei kannata ystävystyä tai puhua ihmisille, monet empaattikyvyttömiä ja julmia, kuten se kansanedustaja joka sanoi tuon lauseen et kaikilla meillä omat vastoinkäymiset. Ei yhtään tilannetajua tai myötätuntoa
Se elämäntapalusmu jolle sen sanoi todella ansaitsi sen. Vastenmielinen ”ihminen”.
Ja sinä se vain uhriudut. Ota itseäsi niskasta kiinni.
Moni pahasti traumatisoitunut on varmasti ottanut itseään niskasta kiinni paljon enemmän kuin sinä. Moni tekee uskomattomalma sisulla pahoistakin oireista huolimatta uraa ja pyrkii kaikin tavoin lunastamaan itselleen paikan yhteiskunnassa. Sinä vain olet ajattelultasi niin rajoittunut pösilö, ettet tätä kykene käsittämään.
Tuo ylläoleva on vain uhriutunut. Kun muut sitö ja muut tätä ja kyyyyyynel.
Suomessa koulutus on ilmaista. Ei ole pakko ryhyä siivoojaksi.
Ja ulosottokin on ihan oma valinta.
Hän sentään tunnistaa omat ongelmansa. Sinun kaltaisesi sairaudentunnottomat persoonallisuushäiriöiset ovat paljon huolestuttavampia meidän toisten kannalta.
Ei tunnista vaan uhriutuu ja syyttelee. Jauhaa paskaa.
Ja minun solvaamiseni ei siinä auta yhtään. Ei häntä eikä sinua.
Jokainen on ihan itse vastuussa elämästään.
Solvaat tuntemattomia ihmisiä netissä. Se kertookin jo aivan tarpeeksi sinun psyykkisestä terveydentilastasi. En viitsisi sinuna arvostella muita.
Sinä solvaat.
Avaapa täällä omaa elämääsi rohkeampien tavoin, niin voit myöskin saada palautetta "pärjäämisestäsi".
Miksi?
Se ei muuta tosiasioita.
Ylläoleva ruikuttaja ja se lihava elämäntapalusmu on silti edelleen vastuussa omista valinnoistaan. Eikä uhriutuminen, syyttely tai valittaminen asiaa muuta mihinkään
Millaista elämäsi on ollut, kun olet juuttunut purkamaan pahan olosi toisten haukkumiseen netissä? Et vaikuta voivan hyvin.
Kiinnostaisi tietää miten traaginen elämä on ihmisellä, josta tulee nettitrolli? Toiset sentään saavat haettua ongelmiinsa ammattiapua, mutta sinä ilmeisesti jostain syystä et.
"Kadalaistutkimus samastaa poikkeuksellisen voimakkaasti internet-keskusteluhäiriköinnin neljään pimeänä pidettyyn persoonallisuuspiirteeseen." Lue täältä lisää:
https://www.is.fi/digitoday/art-2000000810791.html
Mitkä piirteistä sopivat sinuun? Osaatko analysoida itseäsi?
Meillä suomalaisilla ei olisi kellään varaa valitella kohtaloitaan jos kriteerinä on absoluuttinen kurjuus maailmanlaajuisesti ja historiallisesti mitattuna.
Vierailija kirjoitti:
Meillä suomalaisilla ei olisi kellään varaa valitella kohtaloitaan jos kriteerinä on absoluuttinen kurjuus maailmanlaajuisesti ja historiallisesti mitattuna.
Suomalaisten hidtoria on karu ja ankara. Moni meistä on perinyt esim sotien arpia.
Minun äitini on sotaorpo ja se on heijastunut esim minun äitiyteeni monella tapaa ponnisteluidtani huolimatta.
Vierailija kirjoitti:
Meillä suomalaisilla ei olisi kellään varaa valitella kohtaloitaan jos kriteerinä on absoluuttinen kurjuus maailmanlaajuisesti ja historiallisesti mitattuna.
Whataboutismin huipentuma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä suomalaisilla ei olisi kellään varaa valitella kohtaloitaan jos kriteerinä on absoluuttinen kurjuus maailmanlaajuisesti ja historiallisesti mitattuna.
Suomalaisten hidtoria on karu ja ankara. Moni meistä on perinyt esim sotien arpia.
Minun äitini on sotaorpo ja se on heijastunut esim minun äitiyteeni monella tapaa ponnisteluidtani huolimatta.
On hyvä, että näistä asioista puhutaan. Ehkä suvuissa eteenpäin siirtyvät tunnehaavat sitten vähitellen alkavat parantua. Mikään ei muutu, jollei asioita yritä käsitellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä suomalaisilla ei olisi kellään varaa valitella kohtaloitaan jos kriteerinä on absoluuttinen kurjuus maailmanlaajuisesti ja historiallisesti mitattuna.
Suomalaisten hidtoria on karu ja ankara. Moni meistä on perinyt esim sotien arpia.
Minun äitini on sotaorpo ja se on heijastunut esim minun äitiyteeni monella tapaa ponnisteluidtani huolimatta.
On hyvä, että näistä asioista puhutaan. Ehkä suvuissa eteenpäin siirtyvät tunnehaavat sitten vähitellen alkavat parantua. Mikään ei muutu, jollei asioita yritä käsitellä.
Nyt puhutaan. Vuosikymmeniä vaiettiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun ei ole saanut tukea ja näkymistä....mitä ihmettä sekin on? Luuleeko että kaikki muut saavat tukea tai erityisesti huomataan?
Useimmat eivät saa, ja pärjäävät. Ja tajuavat antaa sitä tukea myös, eikä vaan vaatia.
Minä en jaksa vänisijöitä ja uhriutujia.
Olen pahoillani, ettet ole saanut tukea riittävästi. Ehkä juuri siksi suhtaudutkin niin vihamielisesti näitä "vänisijöitä ja uhriutujia" kohtaan? Mutta ovatko he oikeasti sellaisia? Mitä mieltä olet siitä, että toisilla menee fyysinenkin terveys, kun on kaikenlaisia vastoinkäymisiä/kohdellaan jatkuvasti huonosti ym., ja näin ollen ehkä ei koskaan päästä ahdingosta enää pois, varsinkaan, jos mistään ei tukea tule, potkitaan siis kuvaannollisesti päähän vain? Eikö heillä ole oikeus olla negatiivisia ja katkeria?
Kasva aikuiseksi ja lopeta sen tuen vaatiminen muilta. Ja on oikeus olla katkera ja onneton, ei kukaan kiellä. Mutta elämän heittämistä hukkaan on se katkeruus myös.
Mistä päättelee että muilla ei voi olla terveysongelmia, kun tukivänisijällä? Kasva kakara aikuiseksi, lakkaa käyttätymästä keskenkasvuisesti.
Jokainen päättää itse miten ongelmiensa kanssa toimii. Sulkeutuminen on oma valinta. Apua saavat vain ne (jos saavat) , jotka nostavat ongelmia esiin.
Vierailija kirjoitti:
[
Siksi olenkin osannut laskea lapsilukuni, opiskella, hankkia työn, teettänyt taloon kuntotarkastulsen ja vaalinut terveyttäni. Ja mulla on yksi pieni koira, ei neljää lehmänkokoista.
.
Noin parikymmentä vuotta sitten pikkukaupungissamme eräs kuntotarkastuksia tehnyt jäi kiinni, oli siis huijari. Moni asiakas joutui hänen takiaan hometalo-ongelmiin ja velkoihin. Kuulin, kuinka jotkut kiirehtivät syyttelemään uhreja: miksi ostitte ilman kuntotarkastusta - tietämättä että näin ei ollut.
Toki kuntotarkastuksen kaltaiset varautumiset elämän eri alueilla vähentävät riskejä prosentuaalisesti paljon. Ja lapsiluvut ym kukin suunnitelkoon sen mukaan, millaiseen elämään itse on tyytyväinen.
Yleisesti olen oppinut elämän varrella, etten ryntää arvioimaan ennenkuin tunnen jonkun historiaa hieman pidemmältä ajalta. Ja motiiveja.
nimim ei yhtään koiraa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä suomalaisilla ei olisi kellään varaa valitella kohtaloitaan jos kriteerinä on absoluuttinen kurjuus maailmanlaajuisesti ja historiallisesti mitattuna.
Suomalaisten hidtoria on karu ja ankara. Moni meistä on perinyt esim sotien arpia.
Minun äitini on sotaorpo ja se on heijastunut esim minun äitiyteeni monella tapaa ponnisteluidtani huolimatta.
Ja kehtaat vielä tuollaisista uhrautua kun maailmassa soditaan tällä hetkellä ja lapsia pakotetaan sotilaiksi ja seksiorjiksi!
Miten tässä keskustelussa tuntuu olevan niin vaikea ymmärtää, että vaikka isolla osalla ihmisistä on oikeita, suuria ja raskaita vastoinkäymisiä joista voi olla vaikea päästä yli ja jotka vaikuttavat elämään monien vuosien ajan niin yhtä lailla on ihmisiä, jotka jäävät vaikeisiin asioihin "jumiin", märehtivät niitä vuosikaupalla ja ITSE edesauttavat sitä, etteivät tunnu millään pääsevän niistä yli?
Itse olen varmasti epäempaattinen luuska, mutta kun lähes 60-vuotias puolituntematon nainen valittaa minulle miten lapsensa synnytys oli niin hirveä kokemus, että lapsi jäi ainoaksi, niin epäilemättä kuuntelin aika ihmeissäni. Naiset puhuvat synnytyksistään silloin 20-40 -vuotiaina kun asia on ajankohtainen, en ollut eläissäni törmännyt lähes eläkeikäiseen naiseen joka tilittää 40 vuotta vanhoja asioita ihan tolaltaan. Olisiko tästä asiasta voinut päästä yli joskus aika monta vuosikymmentä sitten?
Äitini (reippaasti eläkeikäinen) oli törmännyt vanhaan luokkakaveriinsa. Keskusteluhan oli mennyt hyvin pian niille urille, että luokkakaveri murehti sitä miten oma äitinsä on ollut hänellä pienenä ilkeä jne jne. Ei liene yllätys, että luokkakaveri on aina ollut perheetön jne että on ollut aikaa ja energiaa miettiä 50 vuotta sitä miten äitinsä on häntä väärin pienenä kohdellut. Äitini oli ihan hämillään koko keskustelusta, kun toinen mummo alkaa heti tilittämään lapsuutensa asioita.
Vierailija kirjoitti:
Miten tässä keskustelussa tuntuu olevan niin vaikea ymmärtää, että vaikka isolla osalla ihmisistä on oikeita, suuria ja raskaita vastoinkäymisiä joista voi olla vaikea päästä yli ja jotka vaikuttavat elämään monien vuosien ajan niin yhtä lailla on ihmisiä, jotka jäävät vaikeisiin asioihin "jumiin", märehtivät niitä vuosikaupalla ja ITSE edesauttavat sitä, etteivät tunnu millään pääsevän niistä yli?
Itse olen varmasti epäempaattinen luuska, mutta kun lähes 60-vuotias puolituntematon nainen valittaa minulle miten lapsensa synnytys oli niin hirveä kokemus, että lapsi jäi ainoaksi, niin epäilemättä kuuntelin aika ihmeissäni. Naiset puhuvat synnytyksistään silloin 20-40 -vuotiaina kun asia on ajankohtainen, en ollut eläissäni törmännyt lähes eläkeikäiseen naiseen joka tilittää 40 vuotta vanhoja asioita ihan tolaltaan. Olisiko tästä asiasta voinut päästä yli joskus aika monta vuosikymmentä sitten?
Äitini (reippaasti eläkeikäinen) oli törmännyt vanhaan luokkakaveriinsa. Keskusteluhan oli mennyt hyvin pian niille urille, että luokkakaveri murehti sitä miten oma äitinsä on ollut hänellä pienenä ilkeä jne jne. Ei liene yllätys, että luokkakaveri on aina ollut perheetön jne että on ollut aikaa ja energiaa miettiä 50 vuotta sitä miten äitinsä on häntä väärin pienenä kohdellut. Äitini oli ihan hämillään koko keskustelusta, kun toinen mummo alkaa heti tilittämään lapsuutensa asioita.
No, ihmiset jäävät silloin jumiin, jos eivät saa traumaattisiin kokemuksiinsa apua. Siksi sotaveteraanin mieli saattaa käydä vuoskynmenien päästäkin vielä vaikeita kokemuksia läpi. Ei se sen kummoisempi asia ole. Traumatisoituneella aika ikäänkuin osittain pysähtyy johonkin tiettyyn hetkeen, vaikka elämä näennäisesti menee eteenpäin. Sellaista on elämä mielen jakautuessa osiin. Toinen osa persoonaa jatkaa eteenpäin, toinen osa jumiutuu vaikeaan kokemukseen, joka ajoittain läikähtää keskelle arkielämää ja tuntuu siltä, kun vaikeasta tapahtumasta ei olisi kulunut päivääkään, vaikka vuodet ovat vierineet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tässä keskustelussa tuntuu olevan niin vaikea ymmärtää, että vaikka isolla osalla ihmisistä on oikeita, suuria ja raskaita vastoinkäymisiä joista voi olla vaikea päästä yli ja jotka vaikuttavat elämään monien vuosien ajan niin yhtä lailla on ihmisiä, jotka jäävät vaikeisiin asioihin "jumiin", märehtivät niitä vuosikaupalla ja ITSE edesauttavat sitä, etteivät tunnu millään pääsevän niistä yli?
Itse olen varmasti epäempaattinen luuska, mutta kun lähes 60-vuotias puolituntematon nainen valittaa minulle miten lapsensa synnytys oli niin hirveä kokemus, että lapsi jäi ainoaksi, niin epäilemättä kuuntelin aika ihmeissäni. Naiset puhuvat synnytyksistään silloin 20-40 -vuotiaina kun asia on ajankohtainen, en ollut eläissäni törmännyt lähes eläkeikäiseen naiseen joka tilittää 40 vuotta vanhoja asioita ihan tolaltaan. Olisiko tästä asiasta voinut päästä yli joskus aika monta vuosikymmentä sitten?
Äitini (reippaasti eläkeikäinen) oli törmännyt vanhaan luokkakaveriinsa. Keskusteluhan oli mennyt hyvin pian niille urille, että luokkakaveri murehti sitä miten oma äitinsä on ollut hänellä pienenä ilkeä jne jne. Ei liene yllätys, että luokkakaveri on aina ollut perheetön jne että on ollut aikaa ja energiaa miettiä 50 vuotta sitä miten äitinsä on häntä väärin pienenä kohdellut. Äitini oli ihan hämillään koko keskustelusta, kun toinen mummo alkaa heti tilittämään lapsuutensa asioita.
No, ihmiset jäävät silloin jumiin, jos eivät saa traumaattisiin kokemuksiinsa apua. Siksi sotaveteraanin mieli saattaa käydä vuoskynmenien päästäkin vielä vaikeita kokemuksia läpi. Ei se sen kummoisempi asia ole. Traumatisoituneella aika ikäänkuin osittain pysähtyy johonkin tiettyyn hetkeen, vaikka elämä näennäisesti menee eteenpäin. Sellaista on elämä mielen jakautuessa osiin. Toinen osa persoonaa jatkaa eteenpäin, toinen osa jumiutuu vaikeaan kokemukseen, joka ajoittain läikähtää keskelle arkielämää ja tuntuu siltä, kun vaikeasta tapahtumasta ei olisi kulunut päivääkään, vaikka vuodet ovat vierineet.
Mutta eikö näillä ihmisillä ole itsellään mitään vastuuta siitä, että hankkisivat apua, että pääsisivät asioiden ylitse? Vai onko tarkoitus, että heidän lähipiirinsä (ja kaikkien muidenkin jotka suostuvat kuuntelemaan) pitää kuunnella näitä tarinoita 50 vuoden ajan? Ja sitten jos kuuntelijat eivät ole riittävän empaattisia niin heidät voi haukkua ja valittaa kaikille, kuinka väärin minua kohdellaan ja miten ei ymmärretä miten hirvittävän vaikeaa minulla on ollut nämä 50 vuotta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tässä keskustelussa tuntuu olevan niin vaikea ymmärtää, että vaikka isolla osalla ihmisistä on oikeita, suuria ja raskaita vastoinkäymisiä joista voi olla vaikea päästä yli ja jotka vaikuttavat elämään monien vuosien ajan niin yhtä lailla on ihmisiä, jotka jäävät vaikeisiin asioihin "jumiin", märehtivät niitä vuosikaupalla ja ITSE edesauttavat sitä, etteivät tunnu millään pääsevän niistä yli?
Itse olen varmasti epäempaattinen luuska, mutta kun lähes 60-vuotias puolituntematon nainen valittaa minulle miten lapsensa synnytys oli niin hirveä kokemus, että lapsi jäi ainoaksi, niin epäilemättä kuuntelin aika ihmeissäni. Naiset puhuvat synnytyksistään silloin 20-40 -vuotiaina kun asia on ajankohtainen, en ollut eläissäni törmännyt lähes eläkeikäiseen naiseen joka tilittää 40 vuotta vanhoja asioita ihan tolaltaan. Olisiko tästä asiasta voinut päästä yli joskus aika monta vuosikymmentä sitten?
Äitini (reippaasti eläkeikäinen) oli törmännyt vanhaan luokkakaveriinsa. Keskusteluhan oli mennyt hyvin pian niille urille, että luokkakaveri murehti sitä miten oma äitinsä on ollut hänellä pienenä ilkeä jne jne. Ei liene yllätys, että luokkakaveri on aina ollut perheetön jne että on ollut aikaa ja energiaa miettiä 50 vuotta sitä miten äitinsä on häntä väärin pienenä kohdellut. Äitini oli ihan hämillään koko keskustelusta, kun toinen mummo alkaa heti tilittämään lapsuutensa asioita.
No, ihmiset jäävät silloin jumiin, jos eivät saa traumaattisiin kokemuksiinsa apua. Siksi sotaveteraanin mieli saattaa käydä vuoskynmenien päästäkin vielä vaikeita kokemuksia läpi. Ei se sen kummoisempi asia ole. Traumatisoituneella aika ikäänkuin osittain pysähtyy johonkin tiettyyn hetkeen, vaikka elämä näennäisesti menee eteenpäin. Sellaista on elämä mielen jakautuessa osiin. Toinen osa persoonaa jatkaa eteenpäin, toinen osa jumiutuu vaikeaan kokemukseen, joka ajoittain läikähtää keskelle arkielämää ja tuntuu siltä, kun vaikeasta tapahtumasta ei olisi kulunut päivääkään, vaikka vuodet ovat vierineet.
Ihmisen pitää hakea apua, ei vyöryttää sitä traumaa muiden niskoille. Tai ottaa siitä kainalosauvaa laistaa kaikki mahdolliset keksimänsä asiat.
Oletko koskaan tehnyt masennustestiä esimerkiksi netissä ? Masennuksen tunnistaminen ei ole helppoa. Myöhemmin sitten hahmottaa vasta kuinka uupunut onkaan pahimmillaan ollut.