Syy milsi nuoret naiset eivät tee lapsia eivätkä ylisuorita on TÄSSÄ

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tuo välttämättä ole ikäkysymys. Itse olen myös 70-luvun alkupuolella syntynyt, ja tunnen paljon oman ikäluokkani ihmisiä, jotka ovat vetäneet työ- ja muunkin elämän hyvin omanarvontuntoisesti. Huonoista työpaikoista on lähdetty, yksi lähti kokonaan työelämästä kun joutui olemaan useamman vuoden todella ikävässä työpaikassa eikä löytänyt parempaa. Rahaa meidän ikäryhmällä on paljon, ja moni on todellakin äänestänyt jaloillaan ja elelee sijoitustuloilla. Eipä olisi tullut kuuloon 50 vuotta sitten, eikä edes monella nykyisellä uupuneella kolmikymppisellä.

Tällä palstalla on jatkuvaa märinää köyhyydestä ja epävarmuudesta, mutta omassa viitekehyksessäni nimenomaan kummastakaan ei ole merkkiäkään.

Oletkin ns hyvän perheen kasvatticja sulle sallittiin arvokkuus ja itsetunto. Kaikille ei sallittu, vaan nujerrettiin kaikin keinoin. On eri lähtökohdat lähteä hyvästä perheestä va huonosta perheestä. Menestyä voi molemmilta portailta mutta hyvän perheen lapsi saa maratonin verran etumatkaa.

Totta, mutta koskaan ei ole myöhäistä parantaa omaa käsitystä itsestään. Itsetuntoa ja varmuutta voi kehittää missä vaiheessa elämää hyvänsä. Ei vaan anna enää muiden päättää elämästään.

Vierailija kirjoitti:

Toki lapsi tarvitaan yhteiskunnan kannalta ja on toivottavaa tehdäkin niitä. Mutta jos syntyvyys halutaan nousuun niin KEINOT on erit kuin ennen js tätä poliitikot ei oikein ymmärrä.

Puhutaan vauvatonnista, lapsilisästä jne kun ei se ole se ongelma. Se on se ongelma että lapsenteko pitää saada arvokkaaksi ja arvostetuksi (Viro onnistui tässä) ja lastenhoidon taakka pitää paitsi puolittaa, myös osin ottaa yhteiskunnalle erilaisten tukipalvelujen muodoSa.

Esim minulla oli useampi lapsi mutta ei lainkaan suvun tukea eikä isovanhempia apuna. Tällisessa tilanteessa pitäisi olla sitä yjteiskunnan apua nuorille. Esim lisää avoimia päiväkoteja, hoitoparkkeja ja puistoja, laadukas hoitajavälitys subventoituun hintaan (mll ei ole vastaus tähän), lyhyttä hoitoa äkilliseen tarpeeseen jne.

Lisäksi eläkelertymä pitäisi korjata niin ettei lapsenteko romahduta eläkettä niinkuon se nyt tekee.

Ei kukaan nykynainen tee lapsia samalla diilillä kuin me 40+ naiset. Poliitikkojen perhevapaauudistus on yksi pieni oikeasuuntainen askel mutta ei lainkan riittävä. Katsotaan parin vuoden päästä syntyvyysluvut - epäilen että ”rommaa” entisestään.

Ap

Nimenomaan juuri näin. Se vauvatonni sen tiettyjen ikäluokkien sysimustan sanoman oikeastaan jo kitetytti, että edelleen pikkurahalla naisten pitäisi itsensä ja terveytensä uhrata muiden vuoksi, jotta yhteisön miehet voisivat paremmin. Ihan tonnin taskurahalla naisia pitäisi kannustaa hankkimaan niitä lapsia entistä enemmän.

Uskislähtöinen hallitus aka Sipilä & co - liki kaikkien ikäluokkansa edustajien tapaan - olivat itse omassa perhepiirissään tottuneet ikäluokkansa naisten tekemään ilmaiseen työhön: heidän oman ikäluokkansa naiset ovat nurisematta nielleet kaiken eteensä tulleen sonnan ja hoitaneet kaikki pakolliset hoitohommat puoli-ilmaiseksi sekä kotona että valtion palveluksessa insinöörin tutkinnoillaan keulivien laiskojen, hyvinvointivaltion systeemiä hyväksikäyttävien miestensä eduksi. Näiden miesten naiset oli lapsena kasvatettu (=nujerrettu) miestensä työjuhdiksi, ja juuri heitä on voitu suruttaa syyttää siitä, että juuri he muka loisivat kotona lastensa kanssa miehen rahoilla. Heitä ei edes ole ollut varsinaisesti olemassa yksilöinä, koska heidät oli opetettu elämään muiden kautta: kasvatus on toteutettu periaatteella, että itsestä viis, kunhan muut lähiympäristössä olevat voivat hyvin.

Annan kaiken kiitoksen omalle rakkaalle äidilleni, joka kasvatti minusta ja siskostani vahvoja itsenäisiä naisia♥

Siksikö mä 45v tunnen itseni kummajaiseksi. Ei ole painostettu suorittamaan enkä sitä teekään. Välillä tuntuu ettei multa kyllä ole ikinä mitään odotettukaan. Mutta toivottavasti ajat muuttuu ja mun elämäntapa alkaa yleistyä.

Vierailija kirjoitti:

 Näiden miesten naiset oli lapsena kasvatettu (=nujerrettu) miestensä työjuhdiksi, ja juuri heitä on voitu suruttaa syyttää siitä, että juuri he muka loisivat kotona lastensa kanssa miehen rahoilla. Heitä ei edes ole ollut varsinaisesti olemassa yksilöinä, koska heidät oli opetettu elämään muiden kautta: kasvatus on toteutettu periaatteella, että itsestä viis, kunhan muut lähiympäristössä olevat voivat hyvin.

Oma anoppini on juuri tuota ikäluokkaa, ja juuri tuolla tavalla tehnyt aina ja ikuisesti kaiken.

Todellakin uskomatonta miten se on jaksanut, ja vieläkin se huolehtii kaiken, hoitaa lapsenlapset, hoitaa kodin, hoitaa miehensä asiat jne.

Siitä näkyy juuri tuo miten sen koko persoona on valjastettu muille, jotenkin pelottavaa. Se on vielä tehnyt aina kokopäivätöitä kaiken muun lisäksi, ja miehensä oli työmatkoilla noin 90% ajasta, eli se kasvatti lapsetkin yksin.

Tuota tuon ikäisiltä odotettiin ja odotetaan vieläkin, en ihmettele ettei nuoremmat sukupolvet naisista lähde mukaan tuohon.

Vierailija kirjoitti:

Omantunnonarvon antaminen lapsilleen on hieno asia. Kynnysmattona ei pidä olla, sikäli moni asia on hyvin.

Ongelma vaan on siinä, että yhteisöt tarvitsevat tietyn määrän yksilön uhrautumista yhteisön hyväksi, jotta homma voi toimia. Pelkkä individualismi ei toimi.

Tarvittaisiin jotain välimuotoa tässä. Itseään pitää arvostaa, mutta itsekäs ei voi olla aina.

Juurikin näin. Yhteisö ei voi hyvin, jos ei jokainen tee osuuttaan sen eteen. Ja uskon ja väitän, että niin voi toimia, vaikka tuntisi oman arvonsa tai etenkin juuri silloin. Vahva ja ehjä ihminen ei koe uhaksi antaa itsestään.

Siksi vaikka aloittajalla on tiettyä pointtia siinä mitä hän hakee, 70-80 luvuilla tosiaan lapset, erityisesti tytöt, olivat usein näkymättömiä, väitän että tämä nykysysteemi ei tuota sen ehjempiä ja onnellisempia yksilöitä tai parempia yhteisöjä.

Hmm, itse 70-luvulla syntyneenä en kyllä allekirjoita. En ole mistään erityisen hyvästä perheestä eikä minua ole kasvatettu käytännössä mitenkään. Kunhan nyt ruokittu ja pidetty hengissä.

Se on aika monen kaverinkin kokemus. Lapset menivät siinä sivussa, meistä kasvoi itsenäisiä ja pärjääviä. Työelämässä emme ylisuorita, teemme osuutemme ja saamme siitä korvauksen. Perheen eteen teemme osuutemme, mutta kyllä keskivertomies kokemukseni mukaan meidänkin ikäluokassa osallistuu tasavertaisesti.

Oma tyttäreni on 16v ja poikani 13v. Heillä on ollut aika erilainen lapsuus. Heitä on kasvatettu, heidän kanssa on tehty asioita, tunteita sanoitettu jne. En tiedä ovatko he onnistuneempia versioita meistä vanhemmista. Erilaisia ainakin, herkempiä, lapsellisempi, tarvitsevampia ja se on vähän hämmentävääkin. En tiedä onko se hyvä, tai oikea tie onnellisuuteen. Välillä mietin miten nuo mahtavat pärjätä työelämässä ja aikuisuudessa, mutta onhan heillä aikaa vielä sinne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuorten pahoinvointi johtuu siitä, että vanhemmat eivät ole olleet läsnä. Lapset on laitettu todella pieninä päiväkoteihin, siitä kouluun ja iltapäiväkerhoihin. Vanhemmat on kasvatettu siihen oravanpyörään, että mitä nöyremmin teet työtä sitä kirkkaamman kruunun saat. Nuoret eivät osaa käsitellä tunteitaan, kun lapsesta asti ovat joutuneet selviämään tunteidensa kanssa yksin isoissa ryhmissä. Tietenkin haluavat toisenlaisen tien, kun ovat kokeneet sen pahoinvoinnin mitä vanhempien poissaolosta on aiheutunut. 

Ihan kukkua. Minut laitettiin hoitoon 3kk iässä. Äiti haki hoidosta vuosikausia 7-8 välillä illalla. Vei aamulla hoitoon niin että olin siellä ennen yhdeksää. Silti ehti kasvattaa tähän naiset on orjia asenteeseen ja itsensä mitätöintiin. Isä teki työtä 7-15 arkisin. Viikonloput leikin itsekseni tai naapurin muksujen kanssa. Ei minun lapsuudessa 80 luvulla aikuiset olleet mitenkään läsnä. Lapset kasvatti toisiaan suurimman osan aikaa. Vanhemmat ilmestyi vasta kun oli aika antaa kurinpalautusta. Nykyajan lapsia hyysätään tauotta ja ovat mielenterveysongelmaisia jo kouluiässä. Ehkä oli hyvä kun lapsuudessa sai lasten antamaa kasvatusta. Se oli suoraa ja rehellistä toisin kuin nykyajan aikuisten jatkuvan puuttumisen nujertamat lapset.

Vähän ohis aiheesta mutta minut voetiin myös 3kk iässä hoitoon ja äiti haki mut tosi myöhään. Syy: äidin piti kulkea pitkä työmatla polkupyörällä, käydä työn jälkeen kaupassa ja hakea lapsi hoidosta polkupyörällä, eli kotiin haettiin aina kuuden jälkeen.

Isällä kevyt päivätyö ja pääsi jo puoli neljä, lyhyt 4 km työmatka, auto oli tietenkin isällä koska MIES! Isä ei käynyt kaupassa eikä hakemut lapsia tarhasta, sehän on alkojen työtä.

Isä ei siivonnut eikä laittanut ruokaakaan eikä hoitanut lapsiakaan. Eikä varsinkaan siivonnut.

Naisen rooli oli tehdö pitkä työpäivä, polkea sateessa ja pakkasessa pitkät työmatkat, hoitaa yksin koti ja kaikki kotityöt - ja loppu aika palvoa miestään, silittää sille aamuksi vaatteet valmiiksi, ja aina huolehtia että onhan MIEHELLÄ kaikki hyvin.

Ja kun mies sitten veti perseet ja hakkasi vaimon ja lapset niin asia vaan painettiin villasella.

Ihan samanlaista se on nykyäänkin. Naisen rooli on tehdä kaikki kotityöt ja palvoa miestään ja lapsia.

Ei ole enää samanlaista.

T. Nais-uratykki, mies on kotona lasten kanssa

Tiedät itsekin olevasi harvinainen poikkeus.

Niinkö? Minä olen 35v ja työpaikoilla nähnyt sen muutoksen, kun isät pitävät lähes kaikki edes jonkun mittaisen hoitovapaan ja isyyslomaa. Oma mieheni oli puoli vuotta kaikkien kolmen lapsemme kanssa hoitovapaalla. Kyllä nykyjään mies on aika kummajainen jollei edes jotain pätkää ole lapsen kanssa kotona, tai ainakin koulutetussa väestössä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten yhteiskunnan on tarkoitus toimia, jos kaikki vaan arvostavat itseään eivätkä halua osallistua? En kysy tätä ilkeillen, vaan oikeasti haluaisin kuulla realistisia visioita siitä, miten ihmiset voivat kaikki halutessaan vain toteuttaa itseään? Niin kauanhan kaikki toimii, kun riittävän vähäinen joukko tekee näin.

Ei yhteiskunta sorru sen takia että ihmiset lakkaavat halvekimasta itseään.

Yhteiskunta lakkaa toimimasta siksi, että loputon talouskasvu on mahdottomuus ja koko rahasysteemi on mahdoton pyramidihuijaus.

Et vastannut kysymykseen. Tottakai jatkuva kasvu jossain kohtaa törmää mahdottumuuteensa, mutta eivät työt silti lopu tai yhteiskunta toimi ilman lapsia.

Miehenä ymmärrän täysin ap:n kannan asiaan.

Ja sama koskee miehiä. Nuoret miehetkään eivät halua alistua käveleviksi työkalupakeiksi jotka tekevät mitä tahansa työtä josta saa parhaan palkan, vaikka työ olisi tylsää eikä ollenkaan palkitsevaa. Keskiluokka on perinteisesti tarkoittanut miehelle raatamista töiden lisäksi jotta elintasoa saataisiin hilattua lähemmäs ylempää keskiluokkaa. Ylitöillä on hankittu se ulkomaanmatka ja viikonloppuremppaamisella se vähän siistimpi OKT.

Nuorempi sukupolvi kysyy ihan aiheellisesti miksi raataa 40+ tuntia viikossa?

Ongelma jonka nuoremmalle sukupolvelle näen on odotukset. Jokainen tuntuu uskovan olevansa se bloggaaja tai pelinkehittäjä joka voi tehdä sitä mikä kiinnostaa ja viherpiiperrellä vain niissä asioissa joista haluaa tinkiä.

Tässä aika moni tulee pettymään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omantunnonarvon antaminen lapsilleen on hieno asia. Kynnysmattona ei pidä olla, sikäli moni asia on hyvin.

Ongelma vaan on siinä, että yhteisöt tarvitsevat tietyn määrän yksilön uhrautumista yhteisön hyväksi, jotta homma voi toimia. Pelkkä individualismi ei toimi.

Tarvittaisiin jotain välimuotoa tässä. Itseään pitää arvostaa, mutta itsekäs ei voi olla aina.

Juurikin näin. Yhteisö ei voi hyvin, jos ei jokainen tee osuuttaan sen eteen. Ja uskon ja väitän, että niin voi toimia, vaikka tuntisi oman arvonsa tai etenkin juuri silloin. Vahva ja ehjä ihminen ei koe uhaksi antaa itsestään.

Siksi vaikka aloittajalla on tiettyä pointtia siinä mitä hän hakee, 70-80 luvuilla tosiaan lapset, erityisesti tytöt, olivat usein näkymättömiä, väitän että tämä nykysysteemi ei tuota sen ehjempiä ja onnellisempia yksilöitä tai parempia yhteisöjä.

Tuo on hyvin sanottu vahvoista ja ehjistä ihmisistä. Niinhän se on, oman arvonsa tunteva ihminen pystyy tasapainoilemaan omien ja muiden tarpeiden välillä menettämättä itseään. Ehkä se on sitten seuraava askel nykytilasta. Onnellisuus on myös hyvin pitkälle osallistumista ja yhteisöllisyyttä ja merkityksellistä toimintaa, tähän on vaikea päästä vain itseään toteuttamalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 Näiden miesten naiset oli lapsena kasvatettu (=nujerrettu) miestensä työjuhdiksi, ja juuri heitä on voitu suruttaa syyttää siitä, että juuri he muka loisivat kotona lastensa kanssa miehen rahoilla. Heitä ei edes ole ollut varsinaisesti olemassa yksilöinä, koska heidät oli opetettu elämään muiden kautta: kasvatus on toteutettu periaatteella, että itsestä viis, kunhan muut lähiympäristössä olevat voivat hyvin.

Oma anoppini on juuri tuota ikäluokkaa, ja juuri tuolla tavalla tehnyt aina ja ikuisesti kaiken.

Todellakin uskomatonta miten se on jaksanut, ja vieläkin se huolehtii kaiken, hoitaa lapsenlapset, hoitaa kodin, hoitaa miehensä asiat jne.

Siitä näkyy juuri tuo miten sen koko persoona on valjastettu muille, jotenkin pelottavaa. Se on vielä tehnyt aina kokopäivätöitä kaiken muun lisäksi, ja miehensä oli työmatkoilla noin 90% ajasta, eli se kasvatti lapsetkin yksin.

Tuota tuon ikäisiltä odotettiin ja odotetaan vieläkin, en ihmettele ettei nuoremmat sukupolvet naisista lähde mukaan tuohon.

Olisko miesten mielestä mielekästä tai kannustavaa ryhtyä isäksi 1000 euron palkkiota vastaan, jolla he sillä saisivat itselleen isyyteen kuuluvat vastuut, vaikkeivat he sitä lasta edes omassa kropassaan kanna? Uskomaton ulostulo tää vauvatonni, jossa selkeästi arvotetaan naisten panos väestönkasvuun lähelle nollaa. Vähän kuin orjille saneiltaisiin isäntien toiveita ääneen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten yhteiskunnan on tarkoitus toimia, jos kaikki vaan arvostavat itseään eivätkä halua osallistua? En kysy tätä ilkeillen, vaan oikeasti haluaisin kuulla realistisia visioita siitä, miten ihmiset voivat kaikki halutessaan vain toteuttaa itseään? Niin kauanhan kaikki toimii, kun riittävän vähäinen joukko tekee näin.

Ei yhteiskunta sorru sen takia että ihmiset lakkaavat halvekimasta itseään.

Yhteiskunta lakkaa toimimasta siksi, että loputon talouskasvu on mahdottomuus ja koko rahasysteemi on mahdoton pyramidihuijaus.

Et vastannut kysymykseen. Tottakai jatkuva kasvu jossain kohtaa törmää mahdottumuuteensa, mutta eivät työt silti lopu tai yhteiskunta toimi ilman lapsia.

No kysymys sisältää virheellisen olettamuksen ja olkiukon.

Minua ei ole ilmeisesti kasvatettu kiltiksi, olen 50 v. DI nainen. Työskentelen ison kansainvälisen firman keskijohdossa liukuva työaika noin klo 8-16, ylitöitä ei ole. Yksi lapsi ja mies. Suurimmalla osalla ikäisistäni työkaverinaisista ja miehistä on lapsia.

Okei kun kerran olen työkyvytön enkä koskaan tule työllistymään niin minun on kai sama vain päättää päiväni.

Vierailija kirjoitti:

Miehenä ymmärrän täysin ap:n kannan asiaan.

Ja sama koskee miehiä. Nuoret miehetkään eivät halua alistua käveleviksi työkalupakeiksi jotka tekevät mitä tahansa työtä josta saa parhaan palkan, vaikka työ olisi tylsää eikä ollenkaan palkitsevaa. Keskiluokka on perinteisesti tarkoittanut miehelle raatamista töiden lisäksi jotta elintasoa saataisiin hilattua lähemmäs ylempää keskiluokkaa. Ylitöillä on hankittu se ulkomaanmatka ja viikonloppuremppaamisella se vähän siistimpi OKT.

Nuorempi sukupolvi kysyy ihan aiheellisesti miksi raataa 40+ tuntia viikossa?

Ongelma jonka nuoremmalle sukupolvelle näen on odotukset. Jokainen tuntuu uskovan olevansa se bloggaaja tai pelinkehittäjä joka voi tehdä sitä mikä kiinnostaa ja viherpiiperrellä vain niissä asioissa joista haluaa tinkiä.

Tässä aika moni tulee pettymään.

 

Kivan kautta puuhastelu, arjen ja tylsyyden sietämättömyys, lyhytjännitteisyys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omantunnonarvon antaminen lapsilleen on hieno asia. Kynnysmattona ei pidä olla, sikäli moni asia on hyvin.

Ongelma vaan on siinä, että yhteisöt tarvitsevat tietyn määrän yksilön uhrautumista yhteisön hyväksi, jotta homma voi toimia. Pelkkä individualismi ei toimi.

Tarvittaisiin jotain välimuotoa tässä. Itseään pitää arvostaa, mutta itsekäs ei voi olla aina.

Juurikin näin. Yhteisö ei voi hyvin, jos ei jokainen tee osuuttaan sen eteen. Ja uskon ja väitän, että niin voi toimia, vaikka tuntisi oman arvonsa tai etenkin juuri silloin. Vahva ja ehjä ihminen ei koe uhaksi antaa itsestään.

Siksi vaikka aloittajalla on tiettyä pointtia siinä mitä hän hakee, 70-80 luvuilla tosiaan lapset, erityisesti tytöt, olivat usein näkymättömiä, väitän että tämä nykysysteemi ei tuota sen ehjempiä ja onnellisempia yksilöitä tai parempia yhteisöjä.

Tuo on hyvin sanottu vahvoista ja ehjistä ihmisistä. Niinhän se on, oman arvonsa tunteva ihminen pystyy tasapainoilemaan omien ja muiden tarpeiden välillä menettämättä itseään. Ehkä se on sitten seuraava askel nykytilasta. Onnellisuus on myös hyvin pitkälle osallistumista ja yhteisöllisyyttä ja merkityksellistä toimintaa, tähän on vaikea päästä vain itseään toteuttamalla.

Höpähöpö. Älä sinä sano mitä onnellisuus muille on. Puhu vain omasta puolestasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehenä ymmärrän täysin ap:n kannan asiaan.

Ja sama koskee miehiä. Nuoret miehetkään eivät halua alistua käveleviksi työkalupakeiksi jotka tekevät mitä tahansa työtä josta saa parhaan palkan, vaikka työ olisi tylsää eikä ollenkaan palkitsevaa. Keskiluokka on perinteisesti tarkoittanut miehelle raatamista töiden lisäksi jotta elintasoa saataisiin hilattua lähemmäs ylempää keskiluokkaa. Ylitöillä on hankittu se ulkomaanmatka ja viikonloppuremppaamisella se vähän siistimpi OKT.

Nuorempi sukupolvi kysyy ihan aiheellisesti miksi raataa 40+ tuntia viikossa?

Ongelma jonka nuoremmalle sukupolvelle näen on odotukset. Jokainen tuntuu uskovan olevansa se bloggaaja tai pelinkehittäjä joka voi tehdä sitä mikä kiinnostaa ja viherpiiperrellä vain niissä asioissa joista haluaa tinkiä.

Tässä aika moni tulee pettymään.

 

Kivan kautta puuhastelu, arjen ja tylsyyden sietämättömyys, lyhytjännitteisyys.

Mikä sinä luulet olevasi? Kuvitteletko että kärsi kärsi niin kirkkaimman kruunun saat sonta on totta?

Voin arvostaa ahkeria ihmisiä, mutta hattua en nostele sellaisille jotka vittuilevat muille jostain vähemmän tekemisestä ja oleskelusta.

Vierailija kirjoitti:

Näyttääkö ihan oikeasti siltä, että nykymaailma on mennyt parempaan suuntaan? Naiset voi pahemmin kuin koskaan ihan tilastojen mukaan.

Laita linkkiä. Ja uskoisin että syynä on myös se että nykyään mielenterveysongelmat tunnistetaan ja diagnosoidaan herkemmin, ja kynnys hakea niihin apua on matalampi. Omassa kaveripiirissäni esim. terapiassa käyminen ei ole mikään tabu, iso osa joskus saanut johonkin psyykkiseen ongelmaan apua, toipunut siitä ja jatkanut normaalia elämää. Ei 70-80-luvulla ollut sama tilanne, puhumattakaan jostain sotien jälkeisistä ajoista. Ei silloinkaan ihmiset hyvin voineet, mutta oireiden kanssa vaan elettiin, ryypättiin, mies löi vaimoa ja vaimo riepotti lapsia. Tilastot varmaan näytti kyllä hyvältä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehenä ymmärrän täysin ap:n kannan asiaan.

Ja sama koskee miehiä. Nuoret miehetkään eivät halua alistua käveleviksi työkalupakeiksi jotka tekevät mitä tahansa työtä josta saa parhaan palkan, vaikka työ olisi tylsää eikä ollenkaan palkitsevaa. Keskiluokka on perinteisesti tarkoittanut miehelle raatamista töiden lisäksi jotta elintasoa saataisiin hilattua lähemmäs ylempää keskiluokkaa. Ylitöillä on hankittu se ulkomaanmatka ja viikonloppuremppaamisella se vähän siistimpi OKT.

Nuorempi sukupolvi kysyy ihan aiheellisesti miksi raataa 40+ tuntia viikossa?

Ongelma jonka nuoremmalle sukupolvelle näen on odotukset. Jokainen tuntuu uskovan olevansa se bloggaaja tai pelinkehittäjä joka voi tehdä sitä mikä kiinnostaa ja viherpiiperrellä vain niissä asioissa joista haluaa tinkiä.

Tässä aika moni tulee pettymään.

 

Kivan kautta puuhastelu, arjen ja tylsyyden sietämättömyys, lyhytjännitteisyys.

Mikä sinä luulet olevasi? Kuvitteletko että kärsi kärsi niin kirkkaimman kruunun saat sonta on totta?

Voin arvostaa ahkeria ihmisiä, mutta hattua en nostele sellaisille jotka vittuilevat muille jostain vähemmän tekemisestä ja oleskelusta.

Terveelle ihmiselle 8 h työpäivä ei ole mitenkään ylivoimainen juttu. Tehdystä työstä tulee palkka, ei siitä, että huvittaako vai ei?