Syy milsi nuoret naiset eivät tee lapsia eivätkä ylisuorita on TÄSSÄ

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näyttääkö ihan oikeasti siltä, että nykymaailma on mennyt parempaan suuntaan? Naiset voi pahemmin kuin koskaan ihan tilastojen mukaan.

Mitä nyt suurin osa on masentuneita ja loppuun palaneita ennen kuin ovat edes itsenäisyyden ja aikuisuuden kynnyksellä.

Masennus ja loppuunpalaminen ovat pelkkää semantiikkaa ja niiden avulla on mahdollista pysytellä pois huonoista työpaikoista. Yhteiskunta ei valitettavasti tarjoa muita tapoja, joten näitä käytetään, koska ne ovat saatavilla. Jos ihmisen toimeentulo oikeasti olisi vaakalaudalla, ei olisi masennusta eikä uupumista.

Asia on tietysti hyvä. Eihän meidän kilttien ihmisten pitäisi kuramattoina olla ja kaikkea niellä. Mutta, mutta... toisaalta eihän sen tällaiseenkaan pitäisi johtaa - että saikutetaan, ulosmitataan kaikki, jätetään tekemättä kaikki mikä ei satu huvittamaan, tehdään välirikko sukuun ja kavereihin heti kun vähänkin ollaan eri mieltä,  ja vielä lapsetkin jätetään tekemättä. Onhan se kieltämättä kiva makkoilla kun huvittaa, sanoa suoraan jos mieli tekee, viis veisata muista ja haistatella, reppureissata ja etsiä itseä... mutta samalla jää kokematta monta antoisaa asiaa.  Ja kun on ponnistellut ensin jonkun asian eteen, siitä nauttii enemmän kuin jos se automaattisesti tupsahtaa eteen ilman että eväänsä liikauttaa.

Vierailija kirjoitti:

Nuorten pahoinvointi johtuu siitä, että vanhemmat eivät ole olleet läsnä. Lapset on laitettu todella pieninä päiväkoteihin, siitä kouluun ja iltapäiväkerhoihin. Vanhemmat on kasvatettu siihen oravanpyörään, että mitä nöyremmin teet työtä sitä kirkkaamman kruunun saat. Nuoret eivät osaa käsitellä tunteitaan, kun lapsesta asti ovat joutuneet selviämään tunteidensa kanssa yksin isoissa ryhmissä. Tietenkin haluavat toisenlaisen tien, kun ovat kokeneet sen pahoinvoinnin mitä vanhempien poissaolosta on aiheutunut. 

Toisaalta tutkimusten mukaan parhaiten ovat sitten aikuisena menestyneet ne lapset, jotka on viety pienenä päivähoitoon verrattuna kotilapsiin. Päiväkodissa olleista on kasvanut omatoimisia selviytyjiä. Erityisesti äidin ammatti ja koulutus vaikuttaa lapsen menestymiseen.

Ap tässä vielä, tuli mieleen esimerkkinä vielä tämä metoo-liike. Silloin kun metoo -liike jylläsi, moni 40+ täti mäkätti että miten ne nyt pienistä uhriutuu ja valittaa, on sitä ennenkin ahdisteltu ja niin vaan kestettiin.

Tämä on totta, minua on työelämässä nuorena ahdisteltu usein ja paljon, ihan törkeitä ehdotuksia keskellä päivää suihinotosta, on kourittu ja kopeloitu ja raahattu nurkan taakse väkisin ja yritetty ties mitä.

Mutta, kuten aloituksessa kuvasin, en nostanut näistä ikinä äläkkää. En kokenut oikeutta siihen, en kokenut olevani arvokas, en kokenut että koskemattomuutta olisi loukattu (minuahan oli kotonakin pieksetty ja kuritettu) ja enhän hyvänen aika voinut pahoittaa muiden mieltä nostamalla asiaa tästä.

Nykynaiset uskalsivat ja se on hienoa! Eivät enää alistu ja niele paskaa.

Sitä ei ehkä uskoisi moni nuori, miten tunkkaista ja sovinistista oli 80-90 -luvuilla. Topless baarit, kopelointi ja puristelu, sovinistivitsit, naisen logiikka-vitsit, huorittelut ja muut.. ei hitto mitä kaikkea tulikan nähtyä ja kärsittyä :)

Mutta edelleen siis hypoteesini on se, että nujertava kasvatus kun loppui (siinä 90-luvun lopulla), niin sen jjälkeen tytöille kasvatettiin omanarvontunto. Ja se on hyvä se!

T. Ap täti

Vierailija kirjoitti:

Olet ap täysin oikeassa. Olen samaa mieltä! Olen itse 31 vuotias kahden lapsen äiti ja mielestäni kuulun tähän "välimaastoon". Toisinaan tunnen todella suurta häpeää siitä, että jään lasten sairastuttua kotiin tai ylipäätään siitä, että teen lyhennettyä työviikkoa. Toisinaan, olen äärettömän ylpeä itsestäni, että teen näin. Minulle lapset ovat tärkeämpiä, kuin palkkapäivänä saatu palkka. Aikaa lasten kanssa ei voi mitata mielestäni rahassa. 

Koen, että minut on kasvatettu siten, että töitä on tehtävä ja jos on sairauslomalla, niin se on huono juttu työnantajan silmissä ja olen "vaarassa" jäädä työttömäksi. Tästä ajatuksesta joudun rimpuilemaan jatkuvasti. Jos niin kävisi, sitten niin kävisi. Silloinhan minulle jäisi jopa enemmän aikaa lasteni kanssa? Tippuisin aluksi liiton rahoille ja sen jälkeen saisin työttömyystukea. Voisin henkisesti jopa ehkä paremmin? 

Mistä sitten johtuu että juuri sinun ikäluokkasi, "itseään huomioivien ja ajattelevien" naisten lapsia joudutaan yhä enenevässä määrin ottamaan huostaan !? Mistä johtuvat lastenne pahoinvoinnit, päihteidenkäytös, lisääntyvät adhd ym neurologiset sairaudet, miksi  ette kuitenkaan osaa / viitsi kasvattaa lapsianne vähääkään ??

Huostaanotot ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti juuri näiden "itseään arvostavien" mammojen kaudella! 

Vierailija kirjoitti:

Ap tässä vielä, tuli mieleen esimerkkinä vielä tämä metoo-liike. Silloin kun metoo -liike jylläsi, moni 40+ täti mäkätti että miten ne nyt pienistä uhriutuu ja valittaa, on sitä ennenkin ahdisteltu ja niin vaan kestettiin.

Tämä on totta, minua on työelämässä nuorena ahdisteltu usein ja paljon, ihan törkeitä ehdotuksia keskellä päivää suihinotosta, on kourittu ja kopeloitu ja raahattu nurkan taakse väkisin ja yritetty ties mitä.

Mutta, kuten aloituksessa kuvasin, en nostanut näistä ikinä äläkkää. En kokenut oikeutta siihen, en kokenut olevani arvokas, en kokenut että koskemattomuutta olisi loukattu (minuahan oli kotonakin pieksetty ja kuritettu) ja enhän hyvänen aika voinut pahoittaa muiden mieltä nostamalla asiaa tästä.

Nykynaiset uskalsivat ja se on hienoa! Eivät enää alistu ja niele paskaa.

Sitä ei ehkä uskoisi moni nuori, miten tunkkaista ja sovinistista oli 80-90 -luvuilla. Topless baarit, kopelointi ja puristelu, sovinistivitsit, naisen logiikka-vitsit, huorittelut ja muut.. ei hitto mitä kaikkea tulikan nähtyä ja kärsittyä :)

Mutta edelleen siis hypoteesini on se, että nujertava kasvatus kun loppui (siinä 90-luvun lopulla), niin sen jjälkeen tytöille kasvatettiin omanarvontunto. Ja se on hyvä se!

T. Ap täti

Toisaalta nykyään tulee välillä tunne, että jotkut ovat niin omanarvontunnossaan, että eivät enää anna toisille mitään anteeksi. Itse ovat ilmeisesti täydellisiä. Itsekin olen antanut anteeksi pienemmät 'ahdistelut', enkä todellakaan edes ole ikinä ahdistunut sellaisista asioista, joista nykyään on ilmeisesti ihan normaalia ahdistua. Minua ei edes ole ruumiillisesti kotona rangaistu ja elämä on muutenkin ollut helppoa, vaikka synnyinkin 70-luvun alussa. Yhtään työpäivää en ole jättänyt mt-syistä väliin, enkä edes muista milloin olisin ollut fyysisestikään työkyvytön yli päivää (joskus olen ollut flunssan takia kovassa kuumeessa päivän). En tiedä johtuuko kasvatuksesta, uskallan epäillä, että ei. Olen vain hakeutunut sellaisiin työympäristöihin, missä on kiva tehdä töitä.

t. toinen täti

Vierailija kirjoitti:

Näyttääkö ihan oikeasti siltä, että nykymaailma on mennyt parempaan suuntaan? Naiset voi pahemmin kuin koskaan ihan tilastojen mukaan.

...ja lapset, ja nuoret miehet, ja vanhukset, ja....

Ei tämä meno järin hyvältä vaikuta. 

Ei vaan siksi että:

suomaalaiset ovat yksi kadonneista Israelin heimoista, Isaskarin heimo.

Raamatussa jo puhutaan lopun aikoina olevan enää tähteet jäljellä Israelin kadonneista kansoista.

Meitä, suomaalaisia, ei siis ole tarkoituskaan olla kuin vähän, kun lopun ajat koittavat.

Suomaalaisten väheneminen lienee enemmänkin suunniteltu korkeammissa voimissa, kuin naisten omahyväisissä pikku päissä...

Täysin samaa mieltä ap. Hyvin kirjoitettu.

Thihihihiiihiii.. kirjoitti:

Ei vaan siksi että:

suomaalaiset ovat yksi kadonneista Israelin heimoista, Isaskarin heimo.

Raamatussa jo puhutaan lopun aikoina olevan enää tähteet jäljellä Israelin kadonneista kansoista.

Meitä, suomaalaisia, ei siis ole tarkoituskaan olla kuin vähän, kun lopun ajat koittavat.

Suomaalaisten väheneminen lienee enemmänkin suunniteltu korkeammissa voimissa, kuin naisten omahyväisissä pikku päissä...

Tämä on päivän uniikein analyysi. Kaikki me ollaan sukumme näköisiä, lyhyitä, tummaihoisa, kikkarapäis ja ruskeasilmäisä Israelin poikia ja tyttäriä XD

Vierailija kirjoitti:

Nuorten pahoinvointi johtuu siitä, että vanhemmat eivät ole olleet läsnä. Lapset on laitettu todella pieninä päiväkoteihin, siitä kouluun ja iltapäiväkerhoihin. Vanhemmat on kasvatettu siihen oravanpyörään, että mitä nöyremmin teet työtä sitä kirkkaamman kruunun saat. Nuoret eivät osaa käsitellä tunteitaan, kun lapsesta asti ovat joutuneet selviämään tunteidensa kanssa yksin isoissa ryhmissä. Tietenkin haluavat toisenlaisen tien, kun ovat kokeneet sen pahoinvoinnin mitä vanhempien poissaolosta on aiheutunut. 

Ihan kukkua. Minut laitettiin hoitoon 3kk iässä. Äiti haki hoidosta vuosikausia 7-8 välillä illalla. Vei aamulla hoitoon niin että olin siellä ennen yhdeksää. Silti ehti kasvattaa tähän naiset on orjia asenteeseen ja itsensä mitätöintiin. Isä teki työtä 7-15 arkisin. Viikonloput leikin itsekseni tai naapurin muksujen kanssa. Ei minun lapsuudessa 80 luvulla aikuiset olleet mitenkään läsnä. Lapset kasvatti toisiaan suurimman osan aikaa. Vanhemmat ilmestyi vasta kun oli aika antaa kurinpalautusta. Nykyajan lapsia hyysätään tauotta ja ovat mielenterveysongelmaisia jo kouluiässä. Ehkä oli hyvä kun lapsuudessa sai lasten antamaa kasvatusta. Se oli suoraa ja rehellistä toisin kuin nykyajan aikuisten jatkuvan puuttumisen nujertamat lapset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuorten pahoinvointi johtuu siitä, että vanhemmat eivät ole olleet läsnä. Lapset on laitettu todella pieninä päiväkoteihin, siitä kouluun ja iltapäiväkerhoihin. Vanhemmat on kasvatettu siihen oravanpyörään, että mitä nöyremmin teet työtä sitä kirkkaamman kruunun saat. Nuoret eivät osaa käsitellä tunteitaan, kun lapsesta asti ovat joutuneet selviämään tunteidensa kanssa yksin isoissa ryhmissä. Tietenkin haluavat toisenlaisen tien, kun ovat kokeneet sen pahoinvoinnin mitä vanhempien poissaolosta on aiheutunut. 

Ihan kukkua. Minut laitettiin hoitoon 3kk iässä. Äiti haki hoidosta vuosikausia 7-8 välillä illalla. Vei aamulla hoitoon niin että olin siellä ennen yhdeksää. Silti ehti kasvattaa tähän naiset on orjia asenteeseen ja itsensä mitätöintiin. Isä teki työtä 7-15 arkisin. Viikonloput leikin itsekseni tai naapurin muksujen kanssa. Ei minun lapsuudessa 80 luvulla aikuiset olleet mitenkään läsnä. Lapset kasvatti toisiaan suurimman osan aikaa. Vanhemmat ilmestyi vasta kun oli aika antaa kurinpalautusta. Nykyajan lapsia hyysätään tauotta ja ovat mielenterveysongelmaisia jo kouluiässä. Ehkä oli hyvä kun lapsuudessa sai lasten antamaa kasvatusta. Se oli suoraa ja rehellistä toisin kuin nykyajan aikuisten jatkuvan puuttumisen nujertamat lapset.

Vähän ohis aiheesta mutta minut voetiin myös 3kk iässä hoitoon ja äiti haki mut tosi myöhään. Syy: äidin piti kulkea pitkä työmatla polkupyörällä, käydä työn jälkeen kaupassa ja hakea lapsi hoidosta polkupyörällä, eli kotiin haettiin aina kuuden jälkeen.

Isällä kevyt päivätyö ja pääsi jo puoli neljä, lyhyt 4 km työmatka, auto oli tietenkin isällä koska MIES! Isä ei käynyt kaupassa eikä hakemut lapsia tarhasta, sehän on alkojen työtä.

Isä ei siivonnut eikä laittanut ruokaakaan eikä hoitanut lapsiakaan. Eikä varsinkaan siivonnut.

Naisen rooli oli tehdö pitkä työpäivä, polkea sateessa ja pakkasessa pitkät työmatkat, hoitaa yksin koti ja kaikki kotityöt - ja loppu aika palvoa miestään, silittää sille aamuksi vaatteet valmiiksi, ja aina huolehtia että onhan MIEHELLÄ kaikki hyvin.

Ja kun mies sitten veti perseet ja hakkasi vaimon ja lapset niin asia vaan painettiin villasella.

Joo. Kukaan nainen ei enää suostu entisajan kynnysmatoksi. Onneksi.

Vierailija kirjoitti:

Ap tässä vielä, tuli mieleen esimerkkinä vielä tämä metoo-liike. Silloin kun metoo -liike jylläsi, moni 40+ täti mäkätti että miten ne nyt pienistä uhriutuu ja valittaa, on sitä ennenkin ahdisteltu ja niin vaan kestettiin.

Tämä on totta, minua on työelämässä nuorena ahdisteltu usein ja paljon, ihan törkeitä ehdotuksia keskellä päivää suihinotosta, on kourittu ja kopeloitu ja raahattu nurkan taakse väkisin ja yritetty ties mitä.

Mutta, kuten aloituksessa kuvasin, en nostanut näistä ikinä äläkkää. En kokenut oikeutta siihen, en kokenut olevani arvokas, en kokenut että koskemattomuutta olisi loukattu (minuahan oli kotonakin pieksetty ja kuritettu) ja enhän hyvänen aika voinut pahoittaa muiden mieltä nostamalla asiaa tästä.

Nykynaiset uskalsivat ja se on hienoa! Eivät enää alistu ja niele paskaa.

Sitä ei ehkä uskoisi moni nuori, miten tunkkaista ja sovinistista oli 80-90 -luvuilla. Topless baarit, kopelointi ja puristelu, sovinistivitsit, naisen logiikka-vitsit, huorittelut ja muut.. ei hitto mitä kaikkea tulikan nähtyä ja kärsittyä :)

Mutta edelleen siis hypoteesini on se, että nujertava kasvatus kun loppui (siinä 90-luvun lopulla), niin sen jjälkeen tytöille kasvatettiin omanarvontunto. Ja se on hyvä se!

T. Ap täti

Minulla on ollut saman tyyppinen suhtautuminen MeToo-liikkeen ympärillä käytyyn keskusteluun, ja olen myös nelikymppinen. Ensimmäinen ajatukseni tai reaktioni oli, ainakin osan tapauksista kohdalla, että nyt on tehty kärpäsestä härkänen, mutta tarkemmin ajateltuani pidän hyvänä, että kuvailemaasi käytöstä ei enää suvaita. Lapsuudessani ja nuoruudessani seksuaalinen ahdistelu ja härskit, vihjailevat jutut ja ehdottelut olivat mukamas ok, vaikka todellisuudessa sellainen ei koskaan ole ollut ok! Sitä vain on oikeutettu mm. huumorin varjolla.

Eiköhän se niin ole, että miehet kokee naiset uhkana, kun eivät vain olekaan kotona tekemässä ruokaa ja palvomassa miestä. Huh! Onneksi ajat ovat muuttuneet! Nainen saa myös palkkaa eikä tarvi olla miehen armoilla ja anella, jos jotain haluaa. HIENOA olla ITSENÄINEN nainen, hyvä ME NAISET!!!

No mä olen se nuori. Olen kuitenkin samassa suorittajaputkessa kuin tekin olette olleet. Tutkinto, hyvä työ jne. Kauheat paineet ja vaatimukset koko ajan ja joka puolella. Olen itse stressaantunut jatkuvasti ja niin on myös useimmat kaverini (tai jos eivät stressaantuneita, ovat masentuneita). Osa porskuttaa ulos näyttäen hyvin ja erinomaisesti mutta totuus on kuoren alla toinen.

Jos jatkan samalla putkella seuraavaksi perhe ja uralla korkeampaan asemaan eteneminen.

Haluaisin kyllä lapsia mutta en vielä

Töistä en saikuta koskaan, vain aivan pakon edessä (vuodessa siis pari päivää jos iskee niin paha tauti)

Yleensä ne saikuttajat ovat kylläkin keski-iästä ylös päin. Nuorilla on vielä tarmoa käydä töissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuorten pahoinvointi johtuu siitä, että vanhemmat eivät ole olleet läsnä. Lapset on laitettu todella pieninä päiväkoteihin, siitä kouluun ja iltapäiväkerhoihin. Vanhemmat on kasvatettu siihen oravanpyörään, että mitä nöyremmin teet työtä sitä kirkkaamman kruunun saat. Nuoret eivät osaa käsitellä tunteitaan, kun lapsesta asti ovat joutuneet selviämään tunteidensa kanssa yksin isoissa ryhmissä. Tietenkin haluavat toisenlaisen tien, kun ovat kokeneet sen pahoinvoinnin mitä vanhempien poissaolosta on aiheutunut. 

Toisaalta tutkimusten mukaan parhaiten ovat sitten aikuisena menestyneet ne lapset, jotka on viety pienenä päivähoitoon verrattuna kotilapsiin. Päiväkodissa olleista on kasvanut omatoimisia selviytyjiä. Erityisesti äidin ammatti ja koulutus vaikuttaa lapsen menestymiseen.

Jos ymmärrät ton tyyppisten tutkimusten tulkintaa, niin ne eivät todellakaan osoita, että nuorena päiväkotiin vieminen johtaisi menestykseen. Esim. uraohjukset veivät niin nuorena kuin pystyivät eli  juuri äidin ammatti ja koulutus ovat ne olennaiset tekijät ei se milloin päiväkotiin vietiin. Pikemminkin tulkinta on se, että uraohjusten lapsista tulee todennäköisemmin uraohjuksia eikä päiväkoti tähän vaikuta.

Mutta eikö lapsia pitäisi tehdä että tällaisella yhteiskunnalla jossa naiset voi päättää elämästään itse olisi jonkinlainen tulevaisuus? Laskeva syntyvyys ja väestönvaihto ei povaa hyvää tulevaisuuden naisille.

Tasa-arvon eteen tehty työ säilyy vain siten että se opetetaan omille jäleläisille ja he taas omilleen ja niin edelleen.. Oikeuksien keskellä pitäisi myös muistaa myös velvollisuudet. Tulevat sukupolvet saattaa kirota maanrakoon tämän hetken ihmisten itsekkyyden ja mukavuudenhalun, kun itse ovat vähemmistönä ja näkevät miten kaikki tasa-arvon eteen tehty työ valuu hukkaan.

Omantunnonarvon antaminen lapsilleen on hieno asia. Kynnysmattona ei pidä olla, sikäli moni asia on hyvin.

Ongelma vaan on siinä, että yhteisöt tarvitsevat tietyn määrän yksilön uhrautumista yhteisön hyväksi, jotta homma voi toimia. Pelkkä individualismi ei toimi.

Tarvittaisiin jotain välimuotoa tässä. Itseään pitää arvostaa, mutta itsekäs ei voi olla aina.